45. viikko (marraskuu)

AHDISTUKSESSA KESTÄVÄT

Eräs vanha virrentekijä veisaa: "On ahdistusta täynnä maa" - ja kyllä tuo on totta nykyäänkin. Eräänä päivänä minulle soitti muuan ahdistunut äiti. Hänen poikansa oli ollut käymässä lapsuudenkodissaan eikä ruumiillisten tuskien tähden voinut kunnolla edes syödä. Vanha äiti sanoi: "Ei edes vanhuudessaan saa olla ilman tuskia, sillä miten voin olla kärsimättä, kun näen pojan kärsivän."

Vaikka saatatkin tänään olla iloinen ja vapaa kaikesta ahdistuksesta, niin siinä vierellä voi olla toinen, joka kärsii. Ei ole oikein kantaa sydämellä koko maailman kärsimystä - silloin ainakin uuvumme - mutta vielä vähemmän meillä on oikeutta täysin sulkea sydämemme vierellä kulkevan ihmisen ahdistukselta.

Näitä miettiessäni haluaisin jakaa joitakin ajatuksia ahdistuksen kestämisestä. Vuosiin minua ei ole enää kiinnostanut kysymys sairaudesta paranemisesta vaan sen sietämisestä, ei pahan nujertamisesta vaan sen vallan alla uskossa kärsimisestä.

Suuri peruskysymys on: Miten kestän loppuun asti - kestän, vaikka se asia mikä minua kuluttaa jääkin loppuun asti minun elämääni? Peruskysymys ei siis ole siinä, miten vapaudun ahdistuksesta vaan miten tulen toimeen ahdistuksen kanssa.

En tarkoita tällä sitä, etteikö Jumala kaikkivaltiudessaan pystyisi vaikka heti vapauttamaan ihmisen kaikesta ahdistuksesta ja etteikö meillä olisi oikeus pyytää päästöä kaikesta vaivastamme. Toki moni Jumalan lapsi saa elää terveenä onnellista elämää. Mutta miten rohkaisemme niitä, joilla on usein uudistuvia vaivoja kuten Timoteuksella?

1. Ehkä vaikeinta ahdistuneelle on pitää kiinni siitä, että kaikki mikä kohtaa tulee elävän ja rakastavan Jumalan kädestä. "Sillä kaikki hänen tiensä ovat oikeat. Uskollinen Jumala ja ilman vääryyttä, vanhurskas ja vakaa hän on" (5 Moos 32:4). Mutta "kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä" (Room 11: 3). Näin etenkin silloin, kun "olet antanut kokea meidän paljon ahdistusta ja onnettomuutta" (Ps 71:20).

2. Siksi etsi ahdistuksessa Herraa. "Herra, ahdistuksessa he etsivät sinua, vuodattivat hiljaisia rukouksia, kun sinä heitä kuritit" (Jes 26:16). "Sinulle onneton uskoo asiansa" (Ps 10:14). "Minä muistan Jumalaa ja huokaan" (Ps 77:3-4). Todellisen ahdistuksen tullessa emme pysty rukoilemaan sanoin, mutta sisin huokaa ja toteutuu Room 8:26.

3. Opi odottamaan. Usein Psalmeissa esiintyy kysymys: kuinka kauan (ks. Ps 13:2-3). "Minä turvaan sinun siipiesi suojaan, kunnes onnettomuudet ovat ohitse" (57:2). "Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan häntä kiittää" (42:6). Vaikeinta on odottaa :silloin kun ei näy mitään tuloksia vuosia kestäneestä odotuksesta. Mutta "Aabraham toivoi, vaikka ei toivoa ollut" (Room 4:18).

4. Ahdistus ei ole merkki siitä, että sinut on erotettu Herrasta. Tosin jokainen meistä on joka kerta ahdistuksessa syyllisenä, vääryyttä tehneenä ja vääränä. Vain Kristus kärsi syyttömänä, mutta juuri hänen tähtensä saakin ahdistunut syyllinen kaksin käsin riippua kiinni uskonvanhurskaudessa. Vain epäusko voi erottaa Herrasta, sillä "kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako vai ahdistus" (Room 8:35)? Perkele pyrkii tekemään syntimme niin suureksi, ettemme enää jaksa uskoa armoa ylenpalttiseksi.

5. Ahdistuksessa on hyvä purkautua jollekin ystävälle. Kun Paavali oli lähetystyössään kaikin tavoin ahdistunut, lähetti Jumala hänen luokseen luotettavan ystävän Tiituksen ja se lohdutti (2 Kor 7:5-6). Varo yksinäisyyttä.

6. Ahdistus lakkaa ainakin kerran - iankaikkisessa kirkkaudessa, vaikka sitä ennen menehtyisimmekin (2 Kor 4:16-17). Ylösnousemuslupauksen tähden kestämme.