26. viikko (kesäkuu/heinäkuu)
VOINKO VOITTAA SYNNIN?
Olen jälleen miettinyt totuutta ihmisen synnistä ja syyllisyydestä. Jo tämän aiheen mainitseminen saattaa joissakin uskovissa synnyttää torjunnan. He eivät enää halua kuulla mitään synnistä. Se masentaa liiaksi. He haluavat, että puhutaan Jeesuksesta ja rakkaudesta, ilosta ja voimasta. Heidän mukaansa se mistä puhutaan saa valtaansa. Jos puhutaan synnistä, niin synti saa vallan, jos ilosta, niin ilo voittaa.
Minusta on kohtalokasta, jos Jumalan kansan parissa vaietaan synnin ja syyllisyyden vakavuudesta tai jos julistetaan Kristusta sillä tavoin kuin uskovan ei enää tarvitsisi tietää mitään synnistä. Ilo ilman kyyneleitä, armo ilman lankeemusta, puhtaus ilman saastaisuutta, anteeksiantamus ilman syntiä, rakkaus ilman vihaa, Kristus ilman syntistä ei voi olla oikeaa - niin kauan kuin elämme tässä ajassa. Olkoonkin, että olemuksemme syntiseen syvyyteen katsominen on kuin katsoisi korkealta jyrkänteeltä alas. Alkaa huimata ja syvyys vetää puoleensa.
Ihmisinä olemme kovin erilaisia. Jumalan koulu kohdallamme voi olla myös eri vaiheessa. Mutta olimmepa millaisia tahansa, tärkeintä on olla Jumalan käsissä. Tunnustuskirjat sanovat meidän laadustamme ja Jumalan työstä: "On Jumalan sanomatonta hyvyyttä, kun hän ei moista turmeltunutta, vääristynyttä ja syntistä ainetta heitä helvetin tuleen, vaan sitä muovaa ja valmistaa puhdistaakseen sen synnistä rakkaan Poikansa kautta, pyhittääkseen ja tehdäkseen sen autuaaksi." Pyhitys on aina kovin keskeneräistä. Kuitenkin Jumala aikoo viedä aloittamansa työn hyvään päätökseen. Hän on uskollinen eikä väsy meidän surkeuteemme.
En voi ymmärtää, miksi eräät kokevat ihmisen, myös uskovan, syntisyyden opettamisen toivottoman raskaana. Minulle ainakin on suuri lohdutus siinä, että saan Raamatun avulla antaa oikean nimen niille raskaille ja vaikeille asioille, jotka kuitenkin ovat elämässäni. Sellainenhan on pääsemistä valoon. Vasta valossa vaeltaessamme saa Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan veri aidosti puhdistaa meidät kaikesta synnistä. Tietysti niin kauan kuin minulla on ollut väärä kuvitelma Jeesuksen veren puhdistuksesta, olen saattanut masentua siitä, että synti ei olekaan kokonaan hävinnyt olemuksestani. Ehkä vähitellen olen kuitenkin oppinut ymmärtämään, että puhdistuminen onkin syntisen olemukseni peittämistä Jumalan pyhyydellä. Se on alkanutta synnin pois kitkemistä. Siksi on suuri kiitoksen aihe, että Pyhä Henki jaksaa vielä näyttää minullekin todeksi synnin ja kirkastaa Jeesuksen veren puhdistavaa voimaa.
Ehkä olemustamme perin pohjin turmelevan synnin näkeminen on niin vaikeaa monelle siksi, etteivät he ole koskaan oikein saaneet tajuta Jeesuksen todellista armahtavaisuutta porttoja ja publikaaneja kohtaan. Meihin on saattanut lapsuudesta asti iskeytyä ajatus, että Vapahtaja on armollinen vain armoa ansaitseville - ehkä ei uskonelämän alussa, mutta ainakin jatkossa. Hän ei voi parantaa parantumatonta syntistä. Olemussyntisyytemme on kuitenkin parantumatonta kuolemaan asti. Siksi rakkaalla Vapahtajalla ei ole muuta mahdollisuutta kuin viedä meidät autuuteen syntisinä. Vasta ruumiimme kuolemassa synti lopullisesti häviää. Siihen asti joudumme joka päivä katumaan.
Viime vuosisadalla elänyt rukoilevaisjohtaja Matti Paavola kirjoitti: "Jollet sinä, Herra, armahda meitä viheliäisiä syntisiä, kuule meidän rukoustamme ja anna syntejämme anteeksi, niin olemme hukassa kaikella hurskaudellamme. Tätä täytyy kaikkien pyhienkin tunnustaa ja tätä pitää heidänkin sinulta rukoileman oikealla ajalla eikä tätä synnintunnustusta saa silmänräpäykseksikään laiminlyödä. Kristityn koko elämä olkoon tällaista rippiä niin, että hän taukoamatta ylistää Jumalan armoa ja häpeää omaa elämäänsä."