38. viikko (syyskuu)
RAKKAUS EI VAADI
"Olen teistä syvästi huolissani - niin kuin Jumalakin on. Teidän pitäisi rakastaa yksin Kristusta, niinkuin puhdas nuori tyttö säästää rakkautensa yhdelle miehelle, tulevalle aviopuolisolleen. Mutta pelkään, että puhdas ja vilpitön suhteenne Herraan turmeltuu" (2 Kor 11:2-3, EU).
Tämä mukailtu käännös tutusta Uuden testamentin kohdasta kuvaa havainnollisella tavalla koko kristillisyyden ydintä. Siinä on kyseessä sydämen rakkaussuhde Jeesukseen, minkä tulisi hetkestä hetkeen täyttää elämämme. Samasta asiasta kirjoittaa Pietari: "Te rakastatte Jeesusta, vaikka ette ole koskaan häntä nähneet" (1 Piet 1:8, EU). Paavali taas tunnustaa: "Kaikki muu menettää arvonsa, kun vertaan sitä aarteeseen, joka on omanani siksi, että tunnen Jeesuksen Kristuksen, Herrani. Olen työntänyt kaiken muun arvottomana syrjään omistaakseni vain Kristuksen ja saadakseni olla yhteydessä häneen." (Fil 3:8-9, EU.) Jeesus itse kysyi kieltäjä Pietarilta: "Rakastatko sinä minua koko sydämestäsi?" (Joh 21:16, EU). Ihme kyllä Pietari ei voinut olla sanomatta kolmannellakaan kerralla: "Herra, sinä tunnet minut sydämeni pohjia myöten tiedät itse, että olet minun kaikkeni" (Joh 21:17, EU).
Raamatun mukaan suurinta on rakkaus (1 Kor 13:13). Nimenomaan rakkaus Herraan on perille päässeiden elämän sisältö, sillä iankaikkisen elämän luonne on rakkautta. Muu katoaa, mutta rakkaus jää (1 Kor 13:8). Juuri rakkauteen sisältyy varsinainen elämä Jumalan lapsena Jumalan läheisyydessä.
On kammottavaa kohdata kuollut rakkaus kahden ystävän tai aviopuolisoiden välisessä suhteessa. Ulkonaiset puitteet ovat ehkä jääneet. Mutta tärkein on kadonnut, se joka oli koko suhteen syvin olemus. Kuinka vähästä saattaakaan alkaa rakkauden kuolema. Itsessään pieneen asiaan liittyy pian ylpeyttä, laiskuutta ja välinpitämättömyyttä. Kaikkea tätä löytyy varastoituna sydämemme pohjalta. Ja ennen kuin huomaammekaan on entinen herkkyys, vilpittömyys ja puhtaus poissa ja tilalla haluttomuus, jopa kyllästyminen. Sen eräänä tuntomerkkinä oli, ettemme enää pysty peittämään toisen heikkouksia, vaan ne tuntuvat ylipääsemättömiltä.
Samoin saatamme loukkaantua Jeesukseen. Erityinen vaara on välinpitämättömyydessä. Jeesus tulee yhdentekeväksi. Se on ollut kautta aikojen syvää hengellistä elämää etsivien raskaimpia kiusoja. Elämän arjessa ei jaksetakaan enää innostua Herrasta. Maalliset asiat täyttävät mielen. Kiire tallaa jalkoihin hiljaisuuden, pettymykset avoimuuden. Sydämeen alkaa levitä suhteessa Herraan sellainen turta olo, josta Psalmi sanoo: "Heidän sydämensä on turta kuin ihra" (Ps 119:70).
Mikä saa meidät jälleen kiintymään Jeesukseen? Ei ainakaan rakkauden vaatiminen. Ei ole helppo rakastaa sitä, jota emme ole nähneet. Jeesus ei myöskään tyydytä rakkaudessaan meihin kaikkia välittömiä tarpeitamme. Meidän on suostuttava siihen, että jäämme vain isoamaan ja janoamaan vanhurskautta. Meidän on jatkettava matkaa sangen raadollisina.
Jumalan olemus on rakkaus, mutta meidän olemuksemme ei sitä ole. Siksi rakkaus meissä on aina vain vastarakkautta, heijastusrakkautta. Se ei ole ensimmäisenä. "Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. "Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä" (1 Joh 4:10,19). Siksi emme voi luottaa omaan rakkauteemme, mutta kylläkin Jeesuksen rakkauteen. "Ah saavu, Jeesus seurahamme, niin rakastamme, uskomme. - Vain siitä syttyy sydämemme, kun saavut, Jeesus kallehin, kirkastat armon riemuksemme" (virsi 103:2,4). Siksi kenties tärkein kysymyksemme onkin tänään: Miten osaamme antaa Jeesuksen rakastaa meitä puhtaasti ja vilpittömästi?