8. viikko (helmikuu)

YSTÄVYYDEN LAHJA

On yllättävää, että alkukielisessä Uudessa testamentissa sana ystävä on sama sana kuin rakkaus tai rakas (filos). Juuri ystävyydessä rakkaus saa muotonsa. Se osoittaa, että joku todella rakastaa. Siksi Jumalan sana erityisesti arvostaa ystävyyttä. Aabrahamia kutsutaan kunnianimellä Jumalan ystävä (Jaak 2:23). Raamatusta löydämme suurenmoisen kuvauksen Daavidin ja Joonatanin ystävyydestä, joka kesti keskellä valtapoliittisia juonitteluja, aina kuolemaan asti. Raamattu opettaa, että "ystävä rakastaa ainiaan ja veli syntyy varaksi hädässä" (Snl 17:17). Ehkä juuri vaikeat murrosajat elämässämme koettelevat ja myös paljastavat todellisen ystävyyden. "Sillä on myös ystäviä, veljiäkin uskollisempia" (Snl 18:24). Myös "ystävän hellyys" ilahduttaa sydämen (Snl 27:9).

Erityisesti on itselleni elänyt Jobin kovasta elämänkoulusta löytyvä ajatus ystävyydestä: "Tuleehan ystävän olla laupias nääntyvälle, vaikka tämä olisikin hyljännyt Kaikkivaltiaan pelon" (Job 6:14). Ystävyys kestää silloinkin, kun ystäväni on väärässä enkä voi hyväksyä hänen näkemyksiään. Ja näin nimenomaan silloin, jos ystävä on ahdistunut ja tuskainen. Meidän ei tule osoittaa ystävyyttä vain hyville. Taistellessamme totuuden puolesta emme saa unohtaa laupeutta ja armahtavaisuutta.

Ehkä monen meidän kipeä ongelmamme on yksinäisyys ja tunto siitä, että tokkopa meillä on ketään todellista ystävää. Olemme ehkä joutuneet syvästi pettymään ihmisiin. "Ei voi luottaa ystävään, veli luopuu veljestään" (virsi 598:5). Kuitenkin kaipaamme toisen ihmisen läheisyyttä kuten Jeesus Getsemanessa. Mekin olemme saattaneet kokea, ettei kukaan ole jaksanut kanssamme valvoa.

Mutta entäpä jos varsinainen ongelma on siinä, että itse olemme pettäneet toisen? Ehkä tärkeintä olisikin, että minä olen jonkun vaivatun ystävä, eikä se, että minulla on ystävä. Ehkä saankin kaipaamiani ystäviä sen jälkeen, kun itse suostun olemaan toiselle ystävä. En voi vaatia toisten ystävyyttä itselleni, mutta voin ehkä antaa ystävyyttä toiselle. Raamattu rohkaisee minua osoittamaan ystävyyttä aivan ansiottomillekin (Matt 5:47).

Etsiessämme ystävää meidän on opittava pitämään tärkeimpänä sitä, että Jumala on meidän ystävämme. Luther on sanonut tämän hyvinkin voimakkaasti: "Jos Jumala ei ole ystäväsi, ei mikään ystävä auta. Mutta kun hän on ystäväsi, ei sinun tarvitse lainkaan välittää siitä onko sinulla ketään ystävää."

Meidän on ehkä vaikea tyytyä siihen, että Herra on ystävämme. Emme koe häntä sillä tavoin läheiseksi ja todelliseksi kuin toisen ihmisen. Yhteytemme Vapahtajaan toteutuu kuitenkin uskon kautta, ja silloin ojentaudumme sen mukaan, mikä ei näy. Vaikka emme näe häntä, ei hän ole sen epätodellisempi kuin toinen ihminen. Kaikki on luotu häneen ja hänessä kaikki pysyy voimassa (Kol 1:16-17). Hän sanoo viimeisen sanan elämässämme, ja lopputuloksen kannalta on tärkeintä, että hän on meidän ystävämme.

Jeesuksen ystävyydestä voimme olla varmoja hänen sanansa perusteella: "Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäviensä edestä" (Joh 15:14). Jos riipun kiinni siinä, että juuri minun edestäni Jeesus on antanut henkensä, olen hänen rakkaudessaan ja hän on minun ystäväni.

"Te olette minun ystäväni, jos teette, mitä minä käsken teidän tehdä" (Joh 5:14). Mitä Jeesus käskee meidän nyt tehdä? Kiittää häntä hänen uhrikuolemastaan puolestamme ja tämän hänen tekonsa perusteella olla turvallisella mielellä hänestä sekä elämässä että kuolemassa.