Tammikuu
TAMMIKUUN 1 PÄIVÄNÄ.
Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Hepr. 13:8.
Näin huudahtaa apostoli heprealaiskirjeen viimeisessä luvussa. Suuri lohdutus kaikissa ajan vaiheissa ja epävakaisuuksissa sisältyykin tähän, että Kristus vielä elää, ollen sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Silloinhan saattaa kaikki tulla autetuksi ja hyvin päin kääntyä! Mikäpä olisikaan vuodenvaihteessa sen lohdullisempaa ja rakkaampaa tutkisteltavaa kristityille, joille Kristus on kaikkena kaikessa. Mikäpä paremmin sopisikaan heidän tunnussanakseen ja sotahuudokseen kuin: Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti.
Te, jotka tunnette Kristuksen, jotka joskus olette tunteneet, että Herra on hyvä, jotka olette kokeneet, maistaneet ja nähneet kuinka suloinen Herra on kuinka suuri armossaan ja laupeudessaan, kuinka uskollinen ja kuinka voimallinen antamaan kaikkea apua - ottakaa huomioon ja muistakaa, että aivan sama hän on vielä tänään ja kaikkina aikoina tänään kuten eilenkin, tänä vuonna niin kuin menneenäkin vuosina, ja niin iankaikkisesti. Mahdotonta on hänen muuttua, hän on »Ikuisuuksien Isä», hän on ehdottomasti muuttumaton, sama kaikissa aikojen vaiheissa. Vain täällä alhaalla meissä, meidän tunteissamme, ajatuksissamme ja käsityksissämme tapahtuu vaihteluita ja muutoksia.
Keskellä tätä kaikkea on Kristus, aivan muuttumaton, aivan sama. Jos hän esim. joskus on antanut syntejä anteeksi aivan ilman ansiotamme, jos hän joskus on tehnyt meidät vanhurskaiksi aivan jumalattomina, pelkästään vapaasta armostaan, omalla ansiollaan, niin tekee hän samoin alati. Jos hän joskus on lohduttanut meitä, kun emme olisi ansainneet lohdutusta. Vaan ennemminkin rangaistusta ja hylkäystuomion, niin tahtoo hän vielä, tänäänkin ilman ansiotamme lohduttaa meitä. Jos muistamme hänen joskus vapahtaneen meidät hädästä synnistä ja kiusauksista, kun ei meillä itsellämme ollut vähintäkään voimaa vapautua niistä, niin tiedämme hänen sekä tahtovan että voivan aikanansa tehdä samoin vielä nytkin.
Jos meillä on kerrottavana: silloin ja silloin olin aivan eksyksissä, ymmällä ja hämmennyksissä, olin kadonnut lammas mutta hän, hyvä paimen, etsi minut ja palautti minut tarttui minuun taas sanallaan ja johti minut takaisin, niin tiedämme hänen alati tekevän samoin tulevinakin aikoina.
Sillä hän on aina sama: Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti. Ei hän totisesti ole vielä tehnyt meille viimeistä hyvää työtänsä! Hän on ensiksi rakastanut meitä ja niin kuin hän oli rakastanut omiansa, jotka olivat maailmassa, vapaasti, ilman heidän ansiotaan, hellästi, niin rakasti hän heitä loppuun asti.
Sellaista lohdutusta ei meille suo yksistään oma lyhyt ja vajavainen kokemuksemme, ei, vaan aina maailman luomisesta asti ulottuu halki kaikkien vuosisatojen sama kokemus Herramme Jeesuksen Kristuksen armosta ja voimasta. Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Nähdessämme miten hän ennen vastaanotti syntisiä, anteeksi antaen törkeimpiäkin rikoksia, tiedämme hänen tekevän samoin vielä nytkin ja meillekin. Kun hän muinoin lausuu huonomaineiselle syntiselle naiselle, joka itkee hänen jalkojensa juuressa: »Syntisi annetaan sinulle anteeksi, mene rauhaan.» Kun Sauluksesta joka oli häpäisijä, seurakunnan vainooja ja raatelija, tulee armoitetuin apostoli. Kun Daavid, suurinta armoa nautittuaan vielä lankeaa verenvikoihin ja kuitenkin saa taas armon ja anteeksi annon lupauksen - niin tiedämme, että Herramme Kristuksen armo on loputon, että hän yhä vieläkin tahtoo kaiken anteeksi antaa niille, jotka etsivät häntä.
Vieläpä edelleen nähdessämme, kuinka hän ei milloinkaan väsynyt opetuslastensa heikkouksiin vaan alinomaa nuhteli ja ojensi heitä, hylkäämättä heitä milloinkaan, niin tiedämme, ettei hän konsanaan voi väsyä meihinkään. Ja nähdessämme, kuinka altis hän oli kuulemaan rukousta, niinkin lyhyttä, että se oli vain kosketus hänen vaatteittensa liepeisiin, niin tiedämme että hän yhä vielä kuulee lyhyimmätkin rukouksemme.
Kaikesta tästä tulee meidän huomata, että Kristus vielä tänään on aivan sama: Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti! Siinä on todella kuvaamattoman suuri lohdutus ja turva keskellä aikojen vaiheita, niiden myrskyissä ja pimeydessäkin. Vielä silloinkin saattaa kristitty iloiten laulaa: »Minä olen hänen varjossaan, jota kaipaan! Sinä Herra olet minun väkevyyteni, kallioni, linnani ja Lunastajani, minun Jumalani ja lohdutukseni. Sinä pysyt samana, eikä vuosillasi ole loppua.»
Oi Jeesus, sinun pyhässä nimessäsi alamme taas uuden vuoden. Sinä olet turvamme ja toivomme tänään niin kuin eilenkin, sillä sinun vuotesi eivät vaihdu. Sinä pysyt muuttumattomana, ja sinun valtakuntasi on ikuinen valtakunta. Anna tänä uutena vuotena armosikin uudistua meissä. Suo pimeytemme väistyä totuutesi valon tieltä yön varjojen lailla! Ja koska ikuinen elämä on siinä, että me uskossa tunnemme sinut, niin opeta se meille ja johda meitä oikealla tiellä, joka vie ylöspäin. Amen.
TAMMIKUUN 2 PÄIVÄNÄ.
Ja minä näin valtaistuimella istujan oikeassa kädessä sisältä ja päältäpäin täyteen kirjoitetun kirjakäärön, seitsemällä sinetillä lukitun. Ilm. 5: 1.
Niin ylenmäärin valtava ja ihana on näihin sanoihin sisältyvä lohdutus, että jos vain saisimme silmämme auki sitä huomaamaan ja voisimme valppaassa uskossa pitää sitä täytenä todellisuutena, niin varmaankin kerrassaan heittäisimme luotamme kaikki huolemme, sanoen: Nyt ei minulla enää ole omaa tahtoa. Nyt tehkööt Jumala minulle, mitä hän tahtoo. tehkööt pahat hengetkin ja pahat ihmiset minulle, mitä kykenevät. en pelkää mitään.
Sillä tutkikaamme hiukan noita raamatunsanoja: »Johannes näkee kirjan istuimella istujan oikeassa kädessä.» Entä mitä sisältää tuo kirja? Se sisältää, niin kuin ensimmäinen ääni avoimesta taivaasta sanoi: Mitä tästä lähin on tapahtuva. Huomaa nyt, mitä näky merkitsee mitä tästä lähin on tapahtuva. Mitä on tapahtuva koko maailmalle ja varsinkin Jumalan kansalle maan päällä?
Kirja on valtaistuimella istujan kädessä - se ei merkitse ainoastaan sitä, että jo kaiken mitä meille vast'edes tapahtuu, kirjaan kirjoitetut asiat aina ovat silmin nähtävinä, vaan koska kirja on juuri hänen oikeassa tarkoitetaan sillä: ensiksi, että suuri kaikkivaltias Jumala ohjaa ja hallitsee kaikkea, toiseksi, että, hän pitää kaikesta, mitä meille tapahtuu, niin tarkkaa huolta että, se on hänellä on se kirjaan kirjoitettuna, sillä tiedämmehän kirjanpidon tehtävistämme kirjoitettuna todistavan tarkkaa huolenpitoa niistä.
Mutta emmekö huolehdi juuri siitä, mitä on edessämme? Sydämemme ovat tavallisesti täynnä levottomia ajatuksia, jotka kohdistuvat siihen, mitä meille saattaa tapahtua. Silläkin ihmisellä, joka on niin onnellinen, ettei häntä kalva maailman kuolemaa tuottava murhe, joka on muuttunut uskovaksi kristityksi, on kuitenkin uusi joukko huolia monenlaisista tärkeimmistä asioista: milloin omasta sielustamme, synneistämme, kiusauksistamme, taisteluistamme, lankeemusten ja harha askelten vaaroista, milloin omaisten ja muiden ihmisten sieluista ja niiden kohtalosta, milloin taas huolia kirkon tulevaisuudesta tai yhteiskunnallisista tapahtumista, milloin kaikenlaisia pikkuasioita, jotka usein kuitenkin suuresti huolettavat meitä. Sillä paitsi sitä, että kristityillä on rakkauden huoli, että kaikki menisi hyvin ja tarkempi silmä näkemään tärkeiksi sellaisetkin asiat, joita muut eivät pidä minään, ovat he vielä lisäksi aina alttiina kaikille paholaisen tulisille nuolille, tuon levottoman vihollisen, joka ahdistamalla meitä kiusauksilla ja kaikenlaisilla viettelevillä yllytyksillä, koettaa häiritä rauhaamme, niin ettei Jumalan lapsilla ole lepoa yöllä eikä päivällä.
Mihin he silloin turvaisivat! Mihin kallistan väsyneen pääni? 0i kunpa olisi minun suotu nähdä, mitä sisältyy siihen, että kaikki mikä minua saattaa kohdata, on kirjoitettuna valtaistuimella istujan oikeassa kädessä olevaan kirjaan. Daavidkin jo näki sen ja sydämen lohduksi lauloi: »Kaikki päivät ovat kirjoitetut sinun kirjaasi, ennen kuin yksikään niistä oli tullut.» Meillä on yhä vielä uskollinen Isä taivaissa, ja hän huolehtii kaikesta, mikä meitä koskee niin hellällä huolella, että on kirjoittanut sen kaiken kirjaan, joka hänellä on oikeassa kädessään. Oi, jospa voisimme uskossa voisimme nähdä Jumalan niin hellästi pitävän huolta, niin etkö usko, että silloin saisimme sydänraukkoihimme autuaallisen tyynen levon ja kaikkien tulevien päivien varalle meillä olisi ihana, rauhaisa turvallisuus!
Mutta tähän sanoo rinnassamme asuva epäuskoinen pakana, pimeä sydämemme ja järkemme: »Suuret maailmantapahtumathan ja koko seurakuntansa kohtalot. on Jumala kylläkin kirjoittanut kirjaansa, mutta ei siellä ole sellaista, mikä koskisi minun kaltaistani pientä yksityisolentoa.» Niin, tuntuuhan todella liian paljolta, todella on ymmärryksellemme kokonaan käsittämätöntä, että hänen kirjassaan on kirjoitettuna kaikki sekin, mikä tapahtuu sinulle tai minulle. Mutta mitä voimme me sille, jos sama suuri valtaistuimella istuja itse sanoo, ettei hänen huolenpitonsa riitä ainoastaan jokaiselle yksityiselle ihmiselle ja hänen pienimmillekin asioilleen, vaan vieläpä jokaiselle lintusellekin maan päällä? Matt. 10:29-31. Mitä voimme me tälle Herralle?
Toiselta puolen sanoo järkemme: se on aivan mieletöntä, mahdotonta! Toisaalta on koko näkyväinen luomakuntakin täynnä lukemattomia todisteita meitä, vastaan ja huutaa tuhansin äänin: Katso, mitä Jumala on tehnyt! Katso, millaisia suurtöitä ja millaisia pikkuseikkoja! Jos hän kerran on aikaansaanut nuo kaikki pikkuseikat, lienee hänen toki yhtä helppoa niistä huolehtia. Oi, jospa heräisimme epäuskon pimeydestämme! Me kuljemme Jumalan voiman ja kunnian loputtomain rikkauksien todistajain keskellä emmekä kuitenkaan näe mitään. Herra itse sanoo: »Eikö kahta varpusta myydä yhteen ropoon, eikä niistä yksikään putoa maahan Isänne tietämättä. Te olette arvokkaammat kuin monta varpusta. Ovathan teidän päänne hiuksetkin kaikki luettu.»
Oi Jumalani ja Isäni, kaikki on sinun isänkädessäsi, tarvitsisiko minun sinun lapsenasi siis olla levoton? Olethan itse joka päivä minua lähellä, auttaen joka hetki aina uudella armolla. Kunkin päivän huolet olet sinä itse luvannut kantaa ja koska sinun nimesi on voima ja viisaus, niin auta ja johda minua neuvoillasi, Jeesuksen Kristuksen tähden. Amen.
TAMMIKUUN 3 PÄIVÄNÄ.
Niin rakasti Jumala maailmaa, että antoi ainoan Poikansa. Joh. 3:16.
Katso, millainen on Jumalan ikuinen armopäätös! Jumala, hän. joka yksin on viisas, vanhurskas ja laupias, kaiken Luoja ja Isä, yli kaiken sen mitä isyys merkitsee. taivaassa tai maan päällä. Hän ennalta näki ikuisessa kaikkitietäväisyydessään, kuinka ihminen, hänen kuvansa, tuo jalo ja vapaa luomus ja koko ihmissuku lankeaisi hyvästä, missä se olisi saattanut pysyä olemalla tottelevainen ja vanhurskas, kuinka ihminen menettäisi Jumalan kuvan, syöksyen iankaikkiseen kuolemaan ja kadotukseen, täynnä vanhan käärmeen myrkkyä ja myytynä synnin valtaan. Silloin, hän päätti, ennen kuin oli laskenut luojankädestään tuota arvokasta sukua, itse huolehtia sen pelastuksesta antamalla sille Välittäjän, jonka olemuksessa eroamattomasti yhdistyisi inhimillisyys ja jumaluus. Hän valitsi meidät Kristuksessa ennen kuin maailman perustus oli laskettu.
Ei ollut mahdollista peruuttaa ainoatakaan Jumalan vanhurskaan lain kirjainta tai piirtoa. Yhtä mahdotonta oli langenneen suvun täyttää lakia. Se ei voinut antaa sellaista, mitä sillä ei enää ollut jäljellä, nim. tosi vanhurskautta ja pyhyyttä. Siis joko Jumalan aivoitus, joka oli liittynyt ihmisen luomiseen, oli tyhjiin raukeava, tai oli itse Jumalan keksittävä keino ihmisen pelastukseksi. Silloin armahti hän meitä omasta vapaasta rakkaudestaan, »oman tahtonsa hyvästä suosiosta, jalon armonsa kiitokseksi», määräten pelastuksemme oman rakkaan poikansa ikuisen ja itsekohtaisen Sanan, joka samanlaisesta laupeudesta ja rakkaudesta halukkaasti alistui tulemaan ihmisten veljeksi ja Autuudenruhtinaaksi - rupesi ihmiseksi ja sellaisena täyttäen lain ja kuoleman kärsien otti hankkiakseen takaisin sen, mikä oli kadonnut, palauttaakseen meidät hyvyyteen ja itsensä kautta rakentaaksensa meihin jälleen Jumalan kuvan.
Niin rakasti Jumala maailmaa, että antoi ainokaisen Poikansa. Hän tuli »ihmisen pojaksi» pelastaakseen sen, mikä oli kadonnut. Niin kuin yhden synnin vuoksi kadotus oli tullut kaikkien ihmisten osaksi, niin piti samoin yhden vanhurskauden kautta elämän vanhurskauden tulla kaikkien osaksi. Kuten me kaikki olemme kuolleet Aadamissa, niin tulisivat myös kaikki eläviksi Kristuksessa.
Tällainen oli Jumalan oma vapaa armopäätös. Eikä siihen mitään muuta syytä kuin Jumalan vapaa riippumaton rakkaus, kuten Kristus sanoo: niin rakasti Jumala maailmaa. Vaikka kuinka etsisi, ei voi löytää mitään muuta syytä kuin: Hän rakasti, siksi rakasti hän. Emme pääse pitemmälle. Hän on valinnut meidät Kristuksessa oman tahtonsa hyvästä suomasta. Ei kenkään pyytänyt häntä, ei kukaan olisi sitä ansainnut. Se oli hänen oman tahtonsa hyvä suosio. Tässä on kultakaivos! Autuutemme, valitsemuksemme Kristuksessa on Jumalan oma vapaa päätös ja hänen omaa työtänsä. Raamattu sanoo: Jumala tekee kaiken itsensä tähden. Hän, jonka tähden kaikki on ja jonka kautta kaikki on, on tahtonut päättää, että langennut ihmissuku oli Kristuksen kautta oleva hänen lapsensa. Hän on ottanut meidät lapsikseen. Jeesuksessa Kristuksessa tahtonsa hyvästä suomasta jalon armonsa kiitokseksi.
Mitä siihen on sanomista? Kun Jumala tahtoo tehdä jotakin, niin kuka voi estää häntä? Ken voi vastustaa hänen tahtoansa? Sen tähden sitä sanotaankin armopäätökseksi, armovalitsemukseksi. Sinun mielestäsi on aivan liian suurta että sinä olisit Jumalan lapsi. Sinä olet siihen tuiki arvoton, mutta mitä voit sille? Sellainen on Jumalan oman tahdon hyvä suoma. Mitäpä voimme sanoa Jumalan tahdon neuvoa vastaan? Milloin päättää hän luoda maailmoja, lukuisia kuin hietajyvät, milloin päättää luoda itselleen lapsia maan päälle ja näiden langettua vihollisen kiusauksiin auttaa heitä Vapahtajan kautta. Hän päättää kalliilla lunastuksella saattaa heidät taas lapsikseen, olkoot he kuinka turmeltuneita ja mahdottomia tahansa. Mitä sanottavaa meillä siihen on? Sellainen Jumalan tahdon vapaa suosio. Hän tekee kaiken itsensä tähden. Siinä on armovalitsemuksen valtava lohdullisuus.
Tästähän täytyy ainakin minun ainakin nähdä, että Jumalan armo ja rakkaus on vapaa ja meistä riippumaton. Tätä Paavalikin opettaa (Room. 9) armovalitsemuksesta, ottaessaan esimerkiksi kaksoset Jaakobin ja Esaun: »Ennen kuin lapset olivat syntyneetkään, ja ennen kuin olivat mitään hyvää tai pahaa tehneet, niin - että Jumalan aivoituksen mukainen valinta pysyisi, ei teoista, vaan kutsujasta riippuvana - sanottiin äidille: Suurempi on palveleva pienempää.» Niin tässäkin: Ennen kuin olimme luodut, ennen kuin maailman perustus oli laskettu, ennen kuin olimme tehneet mitään hyvää tai pahaa valitsi Jumala meidät Kristuksessa lapsikseen ja ikuisen autuuden perillisiksi.
Totta kyllä on tällainen armopäätös kuin ankarin taivaallisen ukkosen isku, joka murskaa kaikki tekojemme ansiot Jumalan edessä. Totisesti pitäisi sen herättää meidät ikuisesta harhaluulostamme, että Jumalan armo on riippuvainen meistä, meidän hurskaudestamme, meidän hyvistä töistämme! Hän on valinnut meidät Kristuksessa ennen kuin maailman perustus oli laskettu. Liian myöhään siis tulemme ansioinemme! Oi ikuista armoa!
Oi Jumala, ennen kuin luomisessa olo laskettu perustus, maailman perustus, olet ottanut meidät lapsiksesi Jeesuksessa Kristuksessa. Ja minäkin raukka, joka niin kauan olen murheellisena ja vaivattuna kantanut raskasta orjuuden iestä, minäkin pääsen nyt viimein käsittämään murusen Jumalan armoa. Oi Herra Jumala Kaikkivaltias, kaikki on armosta. Niinpä minäkin tahdon pelkkään armoon tarttua ja armosta vain puhua. Amen.
TAMMIKUUN 4 PÄIVÄNÄ.
Kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi vallan tulla Jumalan lapsiksi, niille jotka uskoivat Hänen nimeensä… jotka ovat Jumalasta syntyneet. Joh 1:12-13.
Kun Raamattu näin selvästi osoittaa Jumalan lasten tuntomerkit niin pitäisihän kaikkien uskovaisten sydämien avartua ilosta ja ihmettelystä - ja hämmästys pysäyttäisi ne, jotka rohkean itsekkäinä tarttuvat tuohon suuren nimeen! Jumalan lapset, Raamatun mukaan, ovat Jumalasta syntyneet, ovat Jumalan armon ihmetöitä, ovat uusia hengellisiä luomuksia, joissa ilmenee Jumalan luonnon osallisuus. Sellaista aikaansaa totinen, elävä usko.
Tuleminen Jumalan lapseksi pelkästä armosta uskon kautta on niin armorikasta ja lohdullista, että meidän sietäisi ilosta itkeä. Mutta emmekö silloin ymmärtäisi ja käsitäisi tässä tarkoitettavan sellaista uskoa, jolla me synnymme Jumalasta? Vai saattaisiko omatekoinen luulo-uskokin, joka ei milloinkaan aikaansaa mitään Jumalasta syntymistä, kuitenkin tehdä meidät autuaiksi? Kuka tahansa saattaa kylläkin kernaasti omistaa itselleen Jumalan lapsen kauniin nimen: moni, jolta puuttuu uuden syntymän tärkeimmät tuntomerkit, imartelee kuitenkin itsensä sillä toivolla, että on tosi kristitty. Älkää eksykö! Ei Jumala anna itseään pilkata! Tässä ei loppujen lopuksi tule kysymykseen se kuinka paljon ymmärrystä on ollut päässämme tai suussamme, vaan onko kristillisyydessämme ollut totta, olemmeko olleet Jumalasta syntyneitä.
Oi, hirveätä olisi halki ajallisen elämän ilveillä itse ottamallaan lohdutuksella Jumalan vaikuttaman uskon sijasta, pettäen itseään ja muita löyhällä järkeisuskolla, jolla ei ollut mitään voimaa nöyryyttää sydäntä, ei uudestisynnyttävää eikä pyhittävää voimaa, vaan joka oli vain tietoa ja sanoja, joitakin uskonnonharjoituksia, rukoilemista, lukemista ja puhumista, mikä kaikki oli omatekoista, tarkoituksena kristittyjen luottamuksen tai muun sellaisen saavuttaminen! Pian on leikki lopussa, pian saapuu Suuri ja Pyhä, jonka edessä ulkokultailttiin, ja kaikuu vakava sana: Aika on ohitse! Tee tili! Ja kun meidät kuoleman ankarien kasvojen edessä paljastetaan Pyhän Hengen tutkittaviksi - kuinka hirvittävää, jos olemme koko ajan ulkokultailleet! Juuri, siksi, että armo on niin suuri ja taivaallinen lapsenoikeus niin ihana, on niin tuiki vaarallista, jollei kristillisyytemme ole täyttä totta.
Tarkkaa siis apostolin sanoja lauseessamme. Hän sanoo ensiksi: Kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi vallan tulla Jumalan lapsiksi. Tämän vastaanottamisen hän selittää lisäämällä: niille, jotka uskovat hänen nimeensä. Mutta selitykseksi hän lisää vielä toisen tuntomerkin: Uskon kautta Jumalan lapsiksi tulleet myös olivat Jumalasta syntyneet.
Tämä kohta on syvälle mieleen, pantava. Sen joka on mahdollinen näkemään Jumalan valtakunnan ja elämään Jumalan lapsena iankaikkisesti Hänen kanssaan, sen tulee olla Jumalasta syntynyt. Se jumalallinen elämä, joka ennen syntiinlankeemusta asui ihmisessä, joka juuri oli Jumalan kuva hänessä ja jonka menettämistä Jumala tarkoitti sanoessaan: »Jona päivänä sinä, rikot, olet kuolemalla kuoleva», tuo jumalallinen elämä on nyt uudessa syntymisessä Hengen kautta uudelleen syttyvä meihin, niin että me jälleen muutumme »Jumalan kuvan kaltaisiksi» joskaan tuo kuva ei tule täydelliseksi, ennen kuin vapaudumme meitä orjuuttavasta ruumiillisuuden verhosta. Kristus sanoi selvästi: Jollei ihminen uudesti synny, ei hän voi nähdä Jumalan valtakuntaa.
Jumalan valtakunta lahjoitetaan meille sulasta armosta - se kohta pysyy ikuisesti varmana - mutta sinä olet aivan mahdoton nauttimaan sitä, sinä et mitenkään voi elää Jumalan elämää, jollet ole Jumalasta syntynyt, tullen osalliseksi Jumalan luonnosta. Totinen Jumala on Pyhä Jumala. Pyhittymätön olento kiusaantuu ja tuhoutuu hänen läheisyydessään. Täytyy muuttua Jumalan sukuiseksi uudeksi ihmiseksi, joka on Jumalan mukaan luotu, ennen kuin voi saada autuutta Jumalan seurassa. »Lihallinen mieli on vihollisuutta Jumalaa vastaan» eikä viihdy hänen luonaan päivääkään, iankaikkisuudesta puhumattakaan. Siksi Kristus lausuu: »Älä ihmettele, että sanoin, teidän pitää uudesti syntyä. joka on lihasta syntynyt, on liha. Jollei joku uudesti hän taida nähdä Jumalan valtakuntaa.» Ja tässä sanoo Johannes: »Ne eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta, vaan ovat Jumalasta syntyneet.» Ja Pietari sanoo: »Te olette uudesti syntyneet, ette katoavaisesta, vaan katoamattomasta siemenestä, elävästä Jumalan sanasta syntyneet, joka pysyy iankaikkisesti.» Ja vielä sanoo Paavali: »Jeesuksessa Kristuksessa ei ympärileikkaus eikä esinahka mitään merkitse, vaan uusi luomus.»
Ketä siis uskoisit tässä suuressa elinkysymyksessä jollei Herraa, itseä? Onhan Kristus itse rakkaus ja totuus, Kristusta ja hänen apostoleitansa on meidän kuuleminen. Nyt Kristus ja hänen apostolinsa ikään kuin yhdestä suusta todistavat Jumalan määränneen ihmisten lapsille sellaisen tien, että heidän tulee uudesti syntyä ja tulla osallisiksi Jumalan luonnosta, jos tahtovat tulla taivaan valtakuntaan. Niin kuinka uskallat kulkea iankaikkisuutta kohti, tietämättä, että itsessäsi on tapahtunut sellaista?
Oi Herra, Jeesus, moni meistä tunnustaa sinua suullansa joka päivä, viihtyy sinun ystäviesi parissa, vieläpä kuulee mielellään sanaasikin, mutta kuitenkin on vailla tuota yhtä ainoaa. Puuttuu uskon elämää sinun nimessäsi, sinua emme ole sydämiimme vielä oikein vastaanottaneet. Ja kun ei kenelläkään sellaisella ole turvaa tuomiopäivänä, niin auta meitä ja saata meidätkin Henkesi voimalla sinun autuaalliseen osallisuuteesi! Amen.
TAMMIKUUN 5 PÄIVÄNÄ.
Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia. Room. 8: 16.
Suuri ja ihana asia on olla Jumalan lapsi ja tietää olevansa sellainen sekä olla luottavaisessa lapsensuhteessa Jumalaan. Näin puhuu tässä apostoli, näin puhuu koko Raamattu, näin puhuu kaikkien vapautettujen kristittyjen autuaallisin kokemus, »Itse Henki todistaa meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia.» Kuinka on meidän laitamme tärkeässä asiassa? Sinä, joka luet tätä, oletko sinäkin niin onnellinen että sinulla on Jumalan Hengen ja oman henkesi yhteinen todistus, että olet kenties kristitty, rakastat Sanaa, vaelluksesi on moitteeton, mutta miten on tämä asia? Miten on sydämesi? Oletko tuttavuussuhteessa Jumalaasi - luottavaisessa ystävyydessä, jota kuvataan sanoilla »Abba, rakas Isä»! - Siinä on pääasia! Huomaa tarkoin!
Kaiken kristillisen elämän pääasia on siinä, että sydän on luottavaisessa suhteessa Jumalaan Kristuksen kautta, että seurustelet hänen kanssaan, ollen ystävyyden yhteydessä hänen kanssaan. Oi, siinä on kaiken kristillisyyden ydin ja elämä! Siinä on entiselleen palautettu paratiisielämä, jonka ihminen kadotti syntiinlankeemuksessa, luottavainen lapsen henki, joka seurustelee Jumalansa kanssa, puhutellen häntä kuin isäänsä.
Onko nyt sinullakin tämä luottavainen lapsenhenki? Älä jätä sitä kysymystä, ennen kuin se on perinpohjaisesti ratkaistu. Tuo luottavainen lapsenhenki juuri on kaiken hengellisen elämän sydänsuoni, mistä kaikki hyvä vuotaa. Sen puuttuessa on kaikki kuolemankylmyyttä, voimattomuutta ja orjuutta. Ja mitäpä onkaan koko hengellisyydestä, jollet pääse tähän uskon rauhaan Jumalassa, tähän luottavaiseen seurusteluun hänen kanssaan? Kristus on selvästi julistanut, etteivät mitkään muut asiat auta autuuteen, jollemme ole päässeet yhteyteen ja tuttavuuteen hänen kanssaan.
Tämä luottavainen suhde Vapahtajaan on kaiken kristillisyyden voimana, voimana tekoihin ja kärsimyksiin - kaiken tosi pyhän kaiken, Jumalalle otollisen elämän lähteenä. Kuinka heikkoa, orjallista, halutonta, raskasta ja voimatonta onkaan niiden kristillisyys, joilla ei ole tätä uskon varmuutta eikä Jumalan tuttavuutta! Heillä saattaa olla paljon hyvää tahtoa, hyviä päätöksiä ja aikomuksia, mutta niistä ei tule mitään. He ovat yhä maailman ja syntiensä orjia, ja perkele kuljettaa heitä vankinaan, miten haluaa. Heissä ei ole henkeä eikä elämää. Sielläkin missä oikeata uskoa jo on syntynyt, mutta se on heikkoa, missä ollaan nälkäisiä ja janoisia, mutta ei vielä ravittuja - missä vanhemman kristityn usko on kadottanut evankelisen urheutensa, kristillisyyden muuttuessa rasittavaksi ja lainalaiseksi. Siellä on aina voimattomuutta ja synnin orjuutta, ja ihminen kaikessa heikko, hidas ja hengetön: tunnustus vaikenee, rukous käy työlääksi ja voimattomaksi, sydän kylmäksi ja tyhjäksi. Sydämessä ei ole mitään aarretta, mitään täyttymystä, mitään ystävää yli muiden ystävien, ja silloin se pian taas janoaa syntiä ja turhuutta. Vielä paljon suuremmassa määrässä tämä tapahtuu siinä sielussa, joka ei ole ollenkaan tullutkaan uskoon, vaan on vielä kokonaan sidottuna orjuuden ikeeseen.
Ja päinvastoin kun sielu on tullut iloiseen varmuuteen armoituksestaan Jumalassa ja on luottavaisessa ystävyydessä Vapahtajaan - mikä elämä, mitä Iloa ja voimaa, kuinka riemullista ylistystä ja tunnustusta, kuinka nopeasti silloin erotaan maailmasta ja vääryydestä! Sitä Kristus tarkoitti sanoessaan: Niin kuin ei oksa itsestään voi kantaa hedelmää, jollei se ole kiinni viinipuussa, niin ette tekään, jollette pysy minussa. Jos te pysytte minussa, niin te kannatte paljon hedelmää. Ja Johannes sanoo: Meidän uskomme on se voitto, joka maailman voittaa. Profeetta sanoo: Ilo Herrassa on oleva teidän väkevyytenne.
Tärkeätä siis on myös siksi, että meillä olisi voimaa pyhitykseen, tunnustukseen ja maailmasta eroamiseen sekä kärsivällisyyttä ja kestävyyttä kärsimyksissä, tärkeätä ja välttämätöntä on, että meillä on täysi varmuus armosta, että olemme sydänyhteydessä Vapahtajamme kanssa! Niin kuinka tarpeellista onkaan, että kaikkein kalleimpana aarteenamme, kuin silmäteränämme ja sydämenämme, varjelemme tuota todellista lapsellista luottamusta, jota apostoli nimittää valittujen lasten hengeksi, missä me huudamme: Abba, rakas Isä. Emmekö siis jokainen pysähtyisi kysymään ikään kuin Jumalan kasvojen edessä: Onko minullakin tuo luottavainen lapsenhenki? Onko minullakin vakuutus Jumalan lapsioikeudestani?
Oi Jeesukseni, sinä otit minutkin lapseksesi ja kastatit minutkin lapseksesi. Sitä varten olet minut synnyttänyt, sitä varten erottanut maailmasta. Oi Herra, minä olen kuitenkin vielä syntinen, yhä vielä lankean, mutta olethan sinä sama muuttumaton Vapahtaja, sinun armoliittosi on myös muuttumaton, sen takia vahvista minua aina uudella, lapsenmielellä lapsenoikeuttani uskomaan ja varjelemaan! Näin sinun ja sieluni väli, näin kaikki minulle parhaaksi kääntyy. Ja koska sinä kerran ostit ja valitsit minut omaksesi niin varjele minut omanasi. Minä olen sinun ja minä olin sinun nyt ja iankaikkisesti. Amen.
TAMMIKUUN 6 PÄIVÄNÄ.
Synti, jotta se synniksi nähtäisiin, on hyvän kautta tuottanut minulle kuoleman, jotta synti tulisi ylenmäärin suureksi synniksi käskysanan kautta. Room. 7: 13
Totinen parannus, lain täydellinen ja perinpohjainen vaikutus syntisen sydämeen, on niin välttämätön, että ilman sitä on kaikki hengellinen kilvoitus turhaa, kaikki usko, kaikki hengellinen kilvoitus turhaa. Kaikki jumalisuus, vieläpä Kristus ja hänen ansionsakin ovat hyödyttömiä sille sielulle. Se ihminen, joka tuntee vain teonsyntinsä, syntinsä ajatuksin sanoin ja töin, katsoo yksistään niihin, niitä vastaan kilvoittelee ja taistelee eikä lain vaatimuksesta vaivu sydämessään luontonsa saastaisiin pohjamutiin joutuen siellä hätään. Se ihminen tekee vain puolinaista ulkokullatun parannusta, mutta ainoastaan törkeästä maailmallisuudesta omaan vanhurskauteensa ja muuttuen farisealaiseksi.
Vain farisealainen tulee lopuksi siitäkin, joka kyllä tunteekin pahan luontonsa ja sydämen turmeluksen ja saastaisuuden, mutta turvautuu ainoastaan valvomiseen, rukoukseen, taisteluun, kieltäymykseen, jumalisuuteen eikä joudu epätoivoon, vaan yhä toivoo niiden kautta voittoa, niihin luoden katseensa, lohdutuksensa, ja toivonsa. Jollei hän tule, vielä ollessaan tuossa viheliäisessä tilassaan, kun vielä ei ole saavuttanut toivomaansa voittoa, vaan yhä viruu kurjuudessaan, jollei hän tule, vielä ollessaan tuossa surkeudessansa, Kristuksen luo, armoon, rauhaan ja autuuteen Kristuksessa yksistänsä, niin ei hänestä milloinkaan tule oikeata kristittyä, vaan joko petetty tekopyhä, joka on saanut lohdutuksensa parannuksestaan ja jumalisuudestansa, tai uupunut orja, joka heittää kaikki, langeten takaisin suruttomuuteensa taikka jääden epätoivoon ja kadotukseen.
Emme nyt puhu niistä jotka voivat ehdoin tahdoin suosivat joitakin helmasyntejä, vaan tarkoitamme niitä jotka todella pyrkivät sisälle ahtaasta portista, mutta eivät pääse. Heidän kaikkien vikana on se, etteivät he milloinkaan ota korviinsa tai eivät saakaan oikeaa tietoa - mikä on, oikea parannus, mikä lain oikea vaikutus, sen varsinainen tehtävä ja tarkoitus. 0i, kunpa he ottaisivat vaarin Herran sanoista. Kuulkaa! Raamattu sanoo selvästi: »Kaikki mitä laki sanoo, sen sanoo se niille, jotka ovat lain alla, jotta jokainen suu tukittaisiin, ja koko maailma olisi vikapää Jumalan edessä.» »Mutta laki on myös tullut, jotta synti tulisi ylenpalttiseksi, mutta missä synti on ylenpalttinen, on armo vielä ylenpalttisempi.»
Ja tämä luonnollinen vaikutuksensa tulee lailla olla sinun sydämeesi, jotta parannus olisi totinen, Hurskaammaksi ja pyhemmäksi et ole tuleva vaatimusten ja käskyjen kautta, ei, vaan erään kautta, joka kastaa Hengellä ja tulella. Mutta laki on tekevä sinut rikolliseksi syntiseksi, ylenmäärin syntiseksi - muu ei auta, jos sinun on opittava oikein vastaanottamaan Kristus sydämeesi uudeksi, elämäksi. Jos olisi annettu laki, joka voisi eläväksi tehdä, niin olisi vanhurskaus todella laista tulevaa, ja silloin olisi Kristus turhaan kuollut.
Laki kylläkin täyttää oikein tehtävänsä, jos se vain pääsee sydämeen. Jos se koskettelee vain pintaa, niin saattaa sinusta tulla hyvinkin hurskas - nimittäin teoissasi ja luulotteluissasi - ja saatat muuttua fariseukseksi, kuten ylempänä mainittiin. Sellainen oli Paavalikin »ennen kuin käskysana tuli», ennen kuin lain hengellinen vaatimus tunkeutui hänen sydämeensä. Sellaisia ovat monet uskonnolliset ihmiset meidänkin päivinämme. He tyrkyttävät lakia sillä tavoin ja siinä mielessä, kuin jos sen kautta todella voisi tulla hurskaammaksi ja paremmaksi, kun vain täydellä todella yrittää. He vaativat, ettei tätä tule epäillä vaan on yhä taisteltava, rukoiltava ja toivottava.
Mutta oikea parannus käy syvemmälle, kuohuttaa sydämen pahuuden eikä tee minua paremmaksi ja paremmaksi, vaan päinvastoin syntiseksi, ylenmäärin syntiseksi käskysanan kautta, niin että joudun häpeään kaikkine yrityksineni, näen itseni ja parannukseni todella huonoksi enkä siten saa mitään lohdutusta itsestäni. Huomaa, että kun Kristus aloitti opetusvirkansa, hän ensi tehtäväkseen selitti lain hengelliset vaatimukset niin suuriksi, ettei yksikään ihminen kykenisi niitä täyttämään. Lue Matt. 5: 21-48. Ja kun eräs mies luuli täyttäneensä lain vaatimukset, ei Kristus tyytynyt siihen, vaan kiiruhti heti antamaan hänelle vielä käskyn, joka tulisi hänelle liian vaikeaksi: »Jos tahdot olla täydellinen, niin mene ja myy kaikki mitä sinulla on ja anna köyhille.» Ei hän siis antanut hänen turvautua jumalisuuteensa. Kun siis joku sanoo tahtovansa kääntyä, tulla hurskaaksi ja pyhäksi, vastattakoon hänelle: Niin, jospa sinä vain tulisit ensiksi syntiseksi ja jumalattomaksi, ts. jos ensin voisit nähdä surkeutesi ja oppisit tuntemaan tuomitun tilasi, huomaten, kuinka perinpohjin turmeltu ja jumalaton olet, niin voisit sitten totuudessa uskoa häneen, »joka vanhurskauttaa jumalattoman», ja sen jälkeen voisit tulla hurskaaksi ja pyhäksi.
Herra Jumala, nöyryytä minua kerjäämään tomuna ja tuhkana armoa Jeesuksen veressä. Varjele minua panemasta turvaani omaan hurskauteeni, pyhyyteeni ja väkevyyteeni. Opeta minua etsimään Jeesusta publikaanin ja syntisen vaimon mielellä langenneena ja tuomion alaisena ja varjele minua farisealaisesta mielestä. Laupias Jumala, varjele minut omavanhurskauden vaaralta, anna minun Kristuksessa löytää lohdutukseni, viisauteni ja voimani, hänessä lunastukseni ja autuuteni. Amen!
TAMMIKUUN 7 PÄIVÄNÄ.
Sydän vihmottunata omastatunnosta. Hepr. 10:22.
Mitä tarkoitetaan tuolla, sydämen vihmomisella? Miten se tapahtuu? Esikuvallisesti tapahtui se siten, että isoppikimppu kastettiin uhrikaritsan vereen ja sillä siveltiin ovenpäällinen sekä molemmat pihtipielet. Se isoppikimppu, jolla meidän sydämiämme on siveltävä, on evankeliumi, joka todella on kastettu Jumalan Karitsan vereen ja vihmoo ympärilleen pyhiä pisaroita, kun sitä julistetaan.
Evankeliumihan, ensimmäiseksi ja viimeiseksi puhuu pelastuksesta Jeesuksen veressä. Evankeliumi sanoo: Karitsa joka on tapettu ja on lunastanut meidät Jumalalle verellään, hän on mahdollinen saamaan kunnian ja ylistyksen. Evankeliumi sanoo: Meillä on hänen verensä kautta lunastus, syntien anteeksianto. Evankeliumi sanoo: Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan, veri puhdistaa meidät kaikista synneistämme Evankeliumi sanoo: »Vaikka teidän syntinne olisivat veriruskeat pitää niiden tuleman lumivalkeiksi.»
Tällaisten todistusten kautta vihmoo Kristuksen veri sydämemme puhtaiksi pahasta omastatunnosta. Huomaa: puhtaiksi pahasta omastatunnosta! Meidän on tultava vihmotuiksi Kristuksen verellä niin, että suorastaan saamme hyvän omantunnon. Omaltatunnoltamme poistuvat kaikki synnit, sijalle tulee vahva uskallus ja täysi luottamus niiden anteeksi saannista, niin että me täysin puhdistuneina ja sovitettuina Jumalan kanssa taas voimme puhutella häntä kuten lempeää ja rakasta isää.
Siinä on Jumalan lasten ihana vapaus, ettei heille lueta yhtään syntiä, ettei laki tuomitse heitä. He eivät ole lain alla vaan armon alla, ja siksi heillä on rauha Jumalan kanssa, aivan kuin jos heillä ei milloinkaan olisi ollut mitään syntiä, vaan olisivat olleet hurskaita ja pyhiä. Ja tämä usko yksin pelastaa synnin vallasta. Kun syntisraukkana saa suuren, turvaisan varmuuden, ettei Jumala enää lue minulle pahantekoani, vaan on sanonut minulle: »Ole hyvässä turvassa poikani, syntisi annetaan sinulle anteeksi!» Oi kuinka silloin riennän vapauteen orjuuden siteistä, riemuiten ylistän Jumalan armoa, kiroten syntiäni, enkä mitään muuta koko maailmassa toivo hartaammin, kuin että vain voisin halki elämäni palvella, Herraa.
Mutta tämä vaatii sellaista vihmomista, sellaista uskoa, että omassatunnossasi saat rauhan synneistäsi. Se joka tietää, kuulee, laulaa ja lukee siitä suuresta lunastuksesta, joka Jeesuksessa on tapahtunut, mutta kuitenkin aina kantaa syntejänsä omallatunnollaan ja huolehtien miettii sovituskeinoa, hän siten häpäisee Jeesuksen veren, ikään kuin ei se riittäisikään poistamaan syntejä. Apostoli sanoo, että kun leviittain uhrien aikoina paha omatunto ei kadonnut ja siksi yhä uudelleen uhrattiin, on tämä merkkinä siitä, että härkäin ja kauristen veri ei voinut pois ottaa syntejä, sillä muutoin olisi lakattu uhraamasta, jos ei niillä, jotka uhrasivat, olisi enää ollut syntejä omallatunnollaan, tultuansa kerran puhdistetuiksi. Tarkkaa näitä sanoja!
Kun kannamme pahaa omaatuntoa, silloinhan mekin annamme saman todistuksen Kristuksen kalliista verestä. Silloinhan sanomme Kristuksen verestä, ettei sekään voinut sovittaa syntejä, sillä olisihan meillä muutoin rauha Jumalan kanssa, olisivathan syntimme pois otetut jos me kerran olemme puhdistetut. Pysähdy hetkeksi! Mitä luulet?
Onko Kristuksen veri, tosiaankin pois ottanut, sovittanut ja maksanut kaikki sinun syntisi? Onko Kristuksen veri toimittanut mitään enempää kuin härkäin ja kauristen veri? Vai koetatko sanoa Kristuksenkin verestä, ettei se voinut pois ottaa syntejä?
Paavali tekee leviittain uhrien veren ja Kristuksen veren välillä sen erotuksen, että sanottuaan, etteivät edelliset voi ottaa pois syntejä hän lisää Kristuksesta: Mutta uhrattuaan iankaikkisesti kelpaavan uhrin syntien edestä, vakuuttaa hän: Ja heidän syntejänsä ja vääryyksiänsä en minä enää tahdo muistaa. »Mutta missä on sellainen anteeksiantamus, siellä ei enää uhria syntien edestä tarvita.» Ja sitten sanotaan: »Kun siis meillä, rakkaat veljet, on vapaus mennä pyhään Jeesuksen veren kautta, niin käykäämme hänen tykönsä totisella sydämellä, täydellä uskolla, sydän vihmottuna puhtaana pahasta omastatunnosta.» Näin apostoli meille tahtoo kirkastaa, että Kristuksen veri todella on ratkaisevasti, pois ottanut syntimme, ja että me nyt olemme vapaita.
Herää siis, rakas sielu ja ajattele, mitä teet alinomaa katsellessasi itseäsi ja pitäessäsi Kristuksen verta mitättömänä, ikään kuin se ei voisi poistaa syntejä! Voivat kyllä syntisi olla kauheita, suuria ja monilukuisia, mutta niin suuria ja monilukuisia ne kuitenkaan eivät ole, ettei Jumalan Pojan veri olisi tuhansin kerroin enemmän kuin ne. Rukoile Jumalalta uskoa ja anna evankeliumin Kristuksen verellä vihmoa sydämesi, niin että kokonaan vapaudut pahasta omastatunnosta, niin että täydellisesti peityt Kristuksen veren armoon ja siten voit urheasti vastustaa kaikkia syntejäsi sekä kuolemaa, perkelettä ja helvettiä, etkä muusta tiedä kuin Kristuksesta, joka meidän vuoksemme on kuollut ja noussut kuolleista.
Oi Herran Henki, opeta minua käsittämään lunastajani viimeiset sanat: Täytetty on! Opeta uskomaan, että syntivelkani on sovitettu, syntini rangaistus maksettu ja iankaikkinen vanhurskaus ansaittu. Opeta huomaamaan, että orjuuteni on loppunut, ja että Jeesus on minunkin Jeesukseni! Kauan olen ollut sokea, en ole huomannut Jeesuksen veren voimaa, vaikka hän on kaikki puolestani hyväksi tehnyt, vaikka hän on tarjonnut itsensä minulle. Anna anteeksi, Herra Jeesus epäuskoni synnit! Minä uskon, auta minua epäuskostani! Amen!
TAMMIKUUN 8 PÄIVÄNÄ.
Jumala lähetti poikansa lain alaiseksi tehdyn, lunastamaan lain alaiset, että, me, pääsisimme lapsen asemaan. Gal. 4: 4-5.
Oi, sinä Jumalan ikuinen rakkaus, joka niin suuresti rakastit maailmaa! Kuulkaamme, minkä tähden Jumalan Poika tuli ihmiseksi, mikä oli hänen maailmaan tulonsa syy ja. tarkoitus. »Lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lainalaiset.» Sinä synkkä epäuskon pimeys, joka pidätät meitä säilyttämästä tämän uskon. En ihmettele, että ne, jotka vakaasti uskovat Jumalan antaneen Poikansa meille lain täyttäjäksi, rakastavat sellaista Jumalaa ja Vapahtajaa. En ihmettele, että he ovat hengessä palavia tuntiessaan taivaallista riemua, rauhaa ja rakkautta. En ihmettele, jos he tuntevat kiivautta kaikkea sitä vastaan, joka tahtoo korottaa itsensä meidän vanhurskaiksi tekemisemme ja pyhittämisemme arvoon.
Jumala tahtoi vapahtaa langenneet ihmiset ja pelastaa heidät lain tuomiosta. Miten se tapahtuisi? Sen täytyi tapahtua niin, ettei jumalallinen vanhurskaus, ei ainoaan piirtoon eikä rahtuun nähden tulisi kärsimään. Se tapahtui siten, kuten apostoli sanoo, että Jumala lähetti Poikansa, lain alaiseksi syntyneen. Lain Herra antautui meidän tähtemme lain palvelijaksi ja lain täyttäjäksi. Oi, Sinä verraton Jumalan rakkaus!
Jos tämän uskot, jonka Raamattu todistaa, nimittäin, että me Kristuksen lain kuuliaisuuden ja Kristuksen vanhurskauden kautta olemme vanhurskautetut, niin silloin turvallisuutesi saavuttamiseksi on jäljellä ainoastaan tämä kysymys. Olenko varma siitä, että Kristus on tarkoin täyttänyt lain iankaikkisen Isän tyydytykseksi? Ja sinä voit olla turvassa. Kristus on täydellisesti täyttänyt lain. Hän rakasti Herraa Jumalaa koko sydämellään, koko sielullaan ja koko mielellään. Hänen ruokansa oli, että hän teki taivaallisen Isän tahdon. Hän on myös täydellisesti rakastanut lähimmäistään niin kuin itseään. Jopa niin, että hän unohti itsensä, meni kuolemaan, luettiin pahantekijäin joukkoon, kantoi monen synnit ja rukoili pahantekijäin puolesta. Hän oli kuolemaan saakka kuuliainen, jopa ristinkuolemaan saakka.
Sillä se, että hän oli lain alaiseksi tehty, sisälsi myös sen, että hän syntisten tähden otti kantaakseen lain tuomion ja kirouksen. Kuten kirjoitettu on: »Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun tuli kiroukseksi meidän edestämme. Koska siis kaikilla lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi, jotta hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on Perkeleen, ja vapauttaisi kaikki ne, jotka kuoleman pelosta kautta koko elämänsä olivat orjuuden alaisia.» Näin hän on tehnyt kaikki meidän puolestamme. Kiitetty ja korkeasti ylistetty olkoon hänen nimensä. Hän olikin ainoa, joka voi sen tehdä. Luther sanoo: »Me olimme tähän tehtävään kovin huonosti haarniskoidut. Me olemme oikeasta asemastamme alennetut.» Ainoastaan Kristus saattoi tämän tehtävän toimittaa.
Antakoon nyt itsekukin siis kunnian Kristukselle. Huomatkaamme ja tunnustakaamme, että Herra on hyvin kaikki tehnyt. Surullista on, miten Perkele eksyttää mielemme, niin että kulutamme aikamme ja elämme niin, kuin jos emme tietäisi, mikä hyöty meillä on Kristuksen toimittamasta pelastuksesta. Puheissamme ja lauluissamme ylistämme Jumalaa siitä, että hän on antanut oman Poikansa veljeksemme, lain täyttäjäksi ja uhrikaritsaksi. Siitä huolimatta kaikki ajatuksemme ja hengelliset pyrintömme osoittavat, että me ollaksemme vakuutetut Jumalan mielisuosiosta, armosta ja ystävyydestä, tahdomme itse olla nuhteettomia lain täyttäjiä.
Kaunein, suurin sanoin ylistämme Välimiestämme, mutta sitten kuitenkin tahdomme itse sovittaa itsemme Jumalan kanssa. Moni ei ole koskaan elämässään hyväkseen käyttänyt Kristuksen meille hankkimia etuja. Pysähtykäämme Raamatun sanojen eteen ja ajatelkaamme mikä suuri hyöty ja etu meillä siitä on, että Jumala antoi meille Poikansa, lain alaiseksi tehdyn. Apostoli sanoo: »lunastamaan lain alaiset, jotta me pääsisimme lapsen asemaan.» Oletko nähnyt tahi kuullut näitä sanoja? Emmekö jo ylistäisi jumalallista rakkautta! Emmekö antaisi totuuden puhua, sillä onhan suuri laintäyttäjämme tehnyt kaikki hyvin. Apostoli ei sano tässä hänen tehneen sitä itseänsä varten, vaan lunastaakseen lainalaiset.
Me pyydämme jokaista, joka tahtoo olla kristitty, totuudessa ajattelemaan, mikä on raamatun pääsisältö ja ydin. »Sillä Kristus on lain loppumäärä, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo, sillä mikä oli mahdotonta lain tehdä, koska se oli heikentynyt lihan kautta, sen Jumala teki, kun lähetti oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsi hänen lihassaan synnin.»
Oi, Herra Jumala! Opeta minua sydämestäni uskomaan, että Jeesus on täyttänyt kaikki minun puolestani. Kaikki, mistä laki minua soimaa ja omatuntoni syyttää, olet sinä, Jeesus, sovittanut kärsimiselläsi ja kuolemallasi. Lähetä Pyhä Henkesi sydämeeni, että uskossa voisin omistaa Jeesuksen kärsimisen hedelmän ja ylösnousemisen voiman, ja että Jeesuksen pyhä persoona olisi sydämeni uskallus ja osani! Amen.
TAMMIKUUN 9 PÄIVÄNÄ.
Ei ole yhtään erotusta. Sillä kaikkihan ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla. Room. 3: 22-23.
Miten on nämä sanat oikeastaan ymmärrettävä? Sillä onhan käsittämätöntä, ettei mitään erotusta olisi. Päinvastoinhan näemme silmämme edessä erotuksen olevan sangen suuren. Toinen ihminen elää rohkeasti kaikessa synnissä, kun taas toinen valvoo elämäänsä. Huomaa tarkoin, mistä on kysymys. Tässä puhutaan vanhurskaudesta Jumalan edessä, kerskauksesta autuuden ansaitsemiseen nähden. Silloin kaikki erotus suurempien ja pienempien syntien välillä häviää. Mutta jos on kysymys tekojemme seurauksista, nimittäin autuuden ja kadotuksen eri asteista, niin Raamattu sanoo: »yhden tähden kirkkaus on erilainen kuin toisen», ja samoin siinä puhutaan helpommasta ja ankarammasta tuomiosta.
Mutta kun vanhurskaus ja kerskaus Jumalan edessä tulee kysymykseen, kuten tässä, niin ei mitään erotusta ole, sillä ei siinä yhdenkään ihmisen työ riitä. Silloin olemme niin kaukana vanhurskaudesta, että kaikki erotus sen kautta häviää. Sen käsitämme vertauksen avulla. Puhuessamme maanpinnan epätasaisuudesta toteamme korkeain vuorten huippujen ja syvien laaksojen välillä suuren etäisyyden, mutta kun puhumme auringon ja maan etäisyydestä toisiinsa nähden, silloin ei maan epätasaisuutta oteta lukuun. Silloin emme sano: auringosta vuorten huippuihin on niin ja niin pitkä matka ja auringosta syvien laaksojen pohjaan on niin ja niin pitkä, vaan sanomme: etäisyys on niin ääretön, että maan pinnan epätasaisuus ei vaikuta asiaan. »Ei ole mitään erotusta.» Täällä ihmisten kesken näemme suuren eron synnin harjoittajien ja Jumalaa pelkäävien ihmisten välillä. Mutta kun paraskin on niin äärettömän kaukana vanhurskaudesta, niin ei Jumalan edessä ole mitään erotusta.
Taivaan valtakuntaa ei kukaan pyhyydellään ja hurskaudellaan itselleen ansaitse. Jos vankilassa kuolemaan tuomitut vangit, rosvot, murhamiehet ja ryövärit rupeaisivat kiistelemään siitä, kuka heistä olisi arvokkain kuninkaan luona saamaan kunniapaikan, niin sanoisimme: Teloituspaikka kuuluu teille kaikille, ei ole mitään erotusta. Näin on asianlaita puhuessamme etuoikeuksista vanhurskauteemme nähden Jumalan edessä. Me olemme kaikki suuria rikoksen tekijöitä, jotka joka päivä rikomme korkeinta käskyä vastaan. Vakavimpienkin ja eniten pyhitettyjen kristittyjen täytyy joka päivä rukoilla syntiensä anteeksi saamista. He tuntevat selvästi, että jos Jumala tuomitsisi heitä lakinsa mukaan, niin saisivat he osakseen Jumalan vihan.
On tosin niitäkin, jotka pitävät itseänsä muita parempina, jotka luulevat, että he armovälineiden ahkeralla käyttämisellä sekä paljolla rukouksella, uskollaan, valppaudellaan ja hartaudella ovat päässeet niin pitkälle, ettei heitä voi verrata muihin, heikkoihin kristittyihin, vaan ovat omassa itsessään pyhä erikoissuku. Mutta nämä kristityt ovat hurmaajan pettämiä. Jos he olisivat raittiita ja valppaita, tuntisivat he kuten Daavid tunsi rukoillessaan: »Älä vaadi palvelijaasi tilille, koska ei ainoakaan elävä ole vanhurskas sinun edessäsi!» Mitä taas kääntymättömiin ihmisiin tulee, niin ovat heidän parhaatkin tekonsa pelkkää syntiä ja ulkokultaisuutta, koska heidän sydämensä eivät ole uskossa ja rakkaudessa kääntyneet Herran puoleen.
Kaikki ovat saman tuomion alaisia Jumalan edessä. Kaikki tarvitsevat samaa Jumalan armoa. Kaikille se tarjotaan ja vapaasti lahjoitetaan Kristuksen jalkain juuressa. Lahjoitetaan kaikille, olkootpa sitten siveitä, jaloja ja kunniallisia yhteiskunnan jäseniä, jotka tunnollisesti täyttävät ulkonaiset velvollisuutensa ja harrastavat Jumalan valtakunnan asiaa, tahi julkeita pilkkaajia, jotka tahallaan vapaasti kaikenlaisissa synneissä ja paheissa rypevät.
Oi Herra Jumala! Meidän parhaat toimemme synnin saastaa vastustaessamme, ja meidän jumalattomuutemme, kun synnin töissä riehumme, tarvitsevat sinun armoasi. Vaikka kymmeniä vuosia olisimme Mooseksen kurin alla huokailleet, vaikka lukemattomia kyyneliä vuodattaneet, niin epäuskon tähden olemme kuitenkin tuomion alaiset. Katuva, sinuun, Herra Jeesus, turvaava ryöväri pelastuu kuuliaisten lastesi rinnalla. Se meistä, ken paljon on lukenut ja kokenut, ja ken taas ihmisten silmissä on arvottomaksi ja häväistyksi joutunut, kumpaisenkin täytyy, oi, Herra Jumala, armoasi anoa. Se, joka puheella ja teoilla on rikkonut Herran omia vastaan ja se, ken laumaa on ahkerasti ruokkinut, kumpaisenkin on häveten ja nöyrtyen sinun ansaitsematonta armoasi kerjättävä. Opeta meitä tämä käsittämään! Amen.
TAMMIKUUN 10 PÄIVÄNÄ.
Mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa? Sen tähden: »lähtekää pois heidän keskeltään ja erotkaa heistä», sanoo Herra. 2 Kor. 6: 15-17.
Jos Kristus suuressa laupeudessaan on valinnut sinut maailmasta, kutsunut sinut opetuslapsekseen ja ystäväkseen elääksesi autuasta, ei liioin oma etusi salli sinun jakaa sydäntäsi Jumalan ja maailman, Kristuksen ja Belialin välillä.
Tee siis valinta! Sinun on mahdotonta jakaa itseäsi. Erotettu on erotettu, Kristus on Kristus ja maailma on maailma. Jumalan ystävyys on toinen asia, maailman ystävyys toinen. Niitä ei koskaan voi yhdistää. Sen takia valitse! Ehkä on liian vaikeata seurata Jeesusta ja menettää maailman ystävyys. Älä silloin ollenkaan vaivaa itseäsi Jeesuksen seuraamisella, vaan ole maailman mukana. Onhan se paljon mukavampaa ja lihallesi miellyttävämpää. Yhtä paljon silloin, voitat, jopa enemmänkin, kuin jakamalla itsesi molempien kesken. Sillä näin menetät molemmat. Et saa tarpeeksi nauttia maailmasta, etkä liioin saa Jumalan ystävyyttä täällä ajassa ja taivaan iloa iankaikkisuudessa.
Mutta miten ja mihin nähden eroamme uskottomista? Olettaen, että olet uudestisyntynyt ja siis sydämesi on jo erotettu heistä ja ajatustapasi on toinen, niin että hengellisissä asioissa ajattelet toisin kuin he, samoin on sydämesi halu toinen kuin heillä sinä rakastat, mitä he halveksivat ja sinä halveksit ja vihaat, mitä he rakastavat - sinä sen lisäksi eroat heistä kaikessa, joka johtuu tästä sisäisestä elämästä ja niinikään vaikuttaa siihen. Sinä eroat heidän syntisestä menostaan sanoissa ja töissä, sekä kaikessa, joka on syynä ja kiusauksena synnintekoon. Sinun täytyy siis erota uskottomista puheessa, käytöksessä, menettelytavassa ja seurapiirisi ja huviesi valinnassa. Esim. kun näet ja kuulet muiden kevytmielisesti alentuvan katselemaan, kuuntelemaan ja puhumaan aivan turhanpäiväisiä asioita, tulee sinun, joka olet Kristuksen opetuslapsi ja Pyhän Hengen temppeli, osoittaa, että et hyväksy sitä ja antaa sydämesi olla suljettuna yrttitarhana, joka on avoinna ainoastaan sielusi rakkaimmalle. Jobin tavoin on sinun sanottava: »liiton tein minä silmieni kanssa», etteivät ne turhuuksia etsisi, ja ettet kielelläsi joutavia matalamielisyyksiä lörpöttelisi, vaan että mieluummin, kun sinulla on siihen tilaisuus, puhut Herran hyvistä teoista, tahi hiljaisuudessa puhut Jumalasi kanssa.
Kun nimikristityt ehdon tahdoin polkevat Jumalan käskyjä, väärinkäyttävät hänen suurta pyhää nimeään, tahi häpäisevät hänen sapattinsa, täytyy sinun elämälläsi osoittaa niin pelkääväsi ja rakastavasi Jumalaa, että et tahdo rikkoa hänen käskyjänsä. Tässä on kyseessä maailmasta luopuminen, emmekä sen tähden mainitse niitä syntejä, joita arvossa pidetyt maailman ihmiset syntinä pitävät, kuten tottelemattomuutta, kiukkua, vihaa, saastaisuutta, petosta y.m. Mutta mitä niihin synteihin tulee, joita nämä pitävät viattomina ja joita he puolustavat, niin pidä sinä sääntönä, ettet koskaan tuomitse jonkun synnillisyyttä tahi viattomuutta enemmistön mielen ja tavan mukaan, vaan Jumalan sanan mukaan, Kristuksen ja pyhäin esimerkkiä noudattaen.
Jos esim. sinulla on seuraa, tahi huveja, jotka itsessään näyttävät viattomilta ja eivät muka vahingoita, mutta kuitenkin sotivat Henkeä vastaan, niin että huomaat, ettei Herrasi Kristus ottaisi kanssasi siihen osaa, et voisi kutsua häntä sinne, et voisi tehdä sitä hänen nimessään, tahi tunnet sisällisen ihmisesi enemmän kadottavan kuin voittavan siitä, niin pakene sitä. Apostoli sanoo: »Älköönkä teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan päinvastoin nuhdelkaakin niistä.»
Seurapiiristä puhuessamme ymmärtää kukin, ettei tässä tarkoiteta, että jättäisit ne, joihin maallinen kutsumuksesi sinut sitoo, vaikka sinun on paettava heidän syntiä. Mutta tässä tarkoitetaan seurapiiriä, jonka itse itsellesi valitset. Silloin on sinun jätettävä kaikki ne, jotka ovat Herraasi vastaan.
Mutta, ajatellee joku, eikö tämä oli ihmisvihaa? Eikö meidän ole rakastettava kaikkia ihmisiä? Kyllä, mutta samalla tavalla kuin Herrasi rakasti. Hän tosin rakasti kaikkia ja rakasti heitä niin, että antoi henkensä heidän edestään, mutta hän ei koskaan kantanut yhteistä iestä Isänsä ja valtakuntansa vihollisten kanssa. Tee sinäkin niin. Rakasta, uhraudu, tee hyvää kaikille, mutta älä luule ystävyytesi heihin velvoittavan sinua pitämään hyvää pahana ja pahaa hyvänä. Äläkä kanna yhteistä iestä Herrasi vihollisten kanssa. Ajattele, jos Herrasi opetuslapset toisinaan olisivat menneet kirjanoppineiden ja fariseusten luo ja ruvenneet heidän läheisiksi ystävikseen. Olisiko tämä ollut uskollisuutta? Juudas teki sen, ja - petti Herransa. Ajattelet ehkä, että eihän siivoja, hyviä ihmisiä voi pitää Kristuksen vihollisina. jos seurapiirisi ei siedä kuulla hyvää Herrastasi, niin silloin tiedät, missä olet - hänen vihollistensa parissa. joko sinun siinä seurassa täytyy koko olennollasi tunnustaa opetuslapsi-mielesi ja loukata seurapiiriäsi, tahi kiertelemällä ja teeskennellen kieltää ja haavoittaa Herraasi ja omaatuntoasi. Ajattele tätä sinä, joka vapaaehtoisesti menet Kristuksen vihollisten hiilivaikean ääreen.
Oi Herrani, Jeesukseni! Päästä ja pelasta minut maailmanmielisyydestä! Auta minua, sinä, Jumalan Karitsa, seuraamaan sinua kuhunka ikänä menet. Auta vaeltamaan niin kuin sinä vaelsit. Auta minua kieltämään itseni ja sinun ristiäsi kantamaan. Veresi puhdistakoon minut kaikesta lihan ja hengen saastaisuudesta. Anna minulle uskollisuutta ja rakkautta sinuun elämässä ja kuolemassa! Amen
TAMMIKUUN 11 PÄIVÄNÄ.
Rakastatko minua? Joh. 21: 16.
Herra itse tässä puhuu. Hän, joka viimeisenä päivänä tuomitsee kaikki. Hän, jonka puoleen käännyt rukouksessa. Oi, polvillamme ryömisimme Jerusalemiin saadaksemme kuulla hänen itsensä sanovan, mitä hän meiltä pyytää. Hän pyytää sinun rakkauttasi. Älä vastaa, ennen kuin oikein käsität hänen kysymyksensä. Näin kuuluu hänen ensimmäinen kysymyksensä: »Rakastatko minua?» Hän ei sano, palveletko, totteletko, tunnustatko minua, vaan rakastatko minua. Ei hän sano: »Rakastatko sitä, joka on minun, vaan minua.» Ei hän sano: Rakastatko voimaani ja lahjojani, vaan hän sanoo: »rakastatko minua - minua, joka olen sinulle Jumalan lahja, minua, joka omassa persoonassani olen sinun lohdutuksesi ja autuutesi.»
Mitä ensiksi mainittuun kysymykseen tulee, niin varmasti rakastat Jeesusta, koska palvelet ja tottelet häntä. Sanoohan Jeesus itse: »Jos joku rakastaa minua, niin hän on pitävä minun sanani. Joka ei rakasta minua, se ei pidä sanojani.» Johannes sanoo: »Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä.» Mutta odota! Älä kiiruhda vastausta antamaan. Katso, vaikka tavallaan palvelet ja tottelet Jeesusta ja teet niitä tekoja, joita hän käskee, ei kuitenkaan ole varmaa, että todella rakastat häntä. Ei, hänen käskyjensä pitämiseen sisältyy vielä paljon enemmän. Kristuksen omilla sanoilla osoitamme, että ihminen saattaa olla erinomainen Kristuksen palvelija, omistaa suuren määrän hengellistä viisautta, olla kiivas Kristuksen asian puolustaja, tehdä suuria töitä, eikä kuitenkaan oikein rakasta häntä.
Kirjeessä Efeson seurakunnan enkelille sanoo Herra nimenomaan, että tällä opettajalla ei ollut ainoastaan kristillistä valistusta, vaan hänellä oli myös tarkka, tutkiva silmä. »Sinä olet koetellut niitä, jotka sanovat itseään apostoleiksi, eivätkä ole, ja olet havainnut heidät valehtelijoiksi.» Vielä sanoo hän selvästi, että tällä opettajalla ei ollut ainoastaan tietoja ja valistusta, vaan hänellä oli myös voimaa ja intoa pyhään työhön. Hän teki työtä Kristuksen nimen kunniaksi, sai kärsiä sen tähden, ja hänellä oli kärsivällisyyttä. Sen lisäksi sanoo Herra tämän opettajan olleen ei vain valaistun ja toimeliaan saarnatyössä, vaan pitäneen seurakunnassaan hyvää kirkkokuria ja vastustaneen vääriä opettajia. Kokoa nyt kaikki, mitä hänestä sanotaan ja silmäisi edessä on harvinaisen ihana Kristuksen palvelijan kuva.
Mutta - hän oli hylännyt ensimmäisen rakkautensa ja sen tähden, jos ei parannusta tapahtuisi, Herra tulisi pian ja työntäisi hänen kynttiläjalkansa pois paikaltaan Tästä voit ymmärtää, että määrättyjen tekojen suorittaminen hänen käskyjensä mukaan ei ole hänen käskyjensä pitämistä Vaikka sinä siis olisit niin erinomainen Kristuksen palvelija kuin tämäkin oli, kysyy Herra sinulta kuitenkin: »Rakastatko minua?»
Kuten jo sanoimme on sinun myös kiinnitettävä huomiosi siihen, että Herra ei sano: »Rakastatko sitä, joka on minun» vaan »rakastatko minua.» Hengellinen rakkaus ja lihallinen rakkaus eroavat juuri tässä suhteessa toisistaan. Monet ihmiset tavallaan rakastavat Jeesusta, koska hän sekä heissä että muissa ihmisissä vaikuttaa lahjojensa kautta. Mutta Jeesus ei ole saanut heitä kadotettuina syntisinä pelastaa. Hän ei ole saanut heitä rakkaudellaan ja omalla persoonallaan voittaa vaan, kuten sanottu, he rakastavat häntä hänen lahjojensa tähden. Tämä on lihallista rakkautta.
Emme puhu semmoisista kristityistä kuin Juudas Iskariot oli, joka seurasi Jeesusta kukkaron tähden. Emme liioin semmoisista kuin Simot noita, joka tahtoi rahalla ostaa Pyhän Hengen lahjan, vaan puhumme itsejumaloimis-luonnostamme, tuosta käsittämättömästä hienosta ja salaperäisestä itsepetoksesta, joka luontoomme jäi käärmeen lumoavan puheen kautta. Se sanoi: »Tulette niin kuin Jumala tietämään hyvän ja pahan.» Siitä saakka on lihallisten halujen rinnalla sydämessämme ollut aatamillinen itsepyhitys-luonto, johon ihminen turvautuu tuntiessaan synnin inhottavuuden. Ja kun hän huomaa, kuten äsken mainitsemamme Simon, että Jeesuksen nimessä saamme voimia, joita ei muualta saa, että häneen kätkeytyy kaikki viisaus ja taito, silloin lyöttäytyy tuo ihminen Jeesuksen opetuslapseksi.
Hän toivoo omakseen Jeesuksen lahjoja ja sen tähden rakastaa häntä seuraa häntä, palvoo ja rukoilee häntä. Mutta Jeesukselle pyhä persoona ja hänen tekonsa eivät ole häntä siihen vetäneet. Ihminen saattaa siis järjellään tunnustaa ja suullaan ylistää Jeesusta, mutta sydän halajaa vain lahjoja. Sielun silmä on niihin tähdättynä eikä ristiinnaulittuun. Oi, että Herran tähden ja sielumme pelastumisen tähden olisimme rehellisiä ja tarkkaisimme, mikä on rakkautemme syy. Onko se armo, sovitusarmo ja puhdistuminen Kristuksen veressä? Ei auta sinua se, että pää ja kieli ovat kristilliset. Harkitse siis, mikä on sydämesi ensimmäinen ja viimeinen!
Sieluni, oletko murheellinen sen tähden, että olet suuri syntinen? Tunnetko sydämesi syvyydessä, että Jeesus rakastaa sinua? Oletko onneton ilman häntä? Onko hän aarteesi? Tahdotko elää ja kuolla hänen kunniakseen? Onko hän ainoa sydämesi halu?
TAMMIKUUN 12 PÄIVÄNÄ.
Sillä sitä varten Kristus kuoli ja heräsi eloon, että hän olisi niin hyvin kuolleiden kuin elävienkin Herra. Room. 14: 9.
Tämä on uskovaisten autuas osa. He kuuluvat aina, sekä elämässä että kuolemassa Herralle. Ja se on Kristuksen lunastustyön, hänen kuolemansa, ylösnousemisensa ja meidän ylimmäisenä pappinamme ja kuninkaanamme olemisensa hedelmä.
Hänen sovitustyönsä tarkoitus oli, että hän lunastaisi meidät synnin, kuoleman ja pahan hengen vallasta. Hän tahtoi tehdä meidät autuaiksi, tehdä meidät alamaisikseen täällä ajassa ja iankaikkisuudessa. Kuten hän tässä sanoo: »ollakseen meidän Herramme, ei ainoastaan eläessämme täällä, vaan myöskin kuolemamme jälkeen - iankaikkisessa elämässä.» Sen sisältävät nämä sanat: »Sillä sitä varten Kristus kuoli ja heräsi eloon, että hän olisi niin hyvin kuolleiden kuin elävienkin Herra.» Kristus on kuollut ja jälleen eläväksi tullut ja hän on niin hyvin kuolleiden kuin elävienkin hallitsija. Me tiedämme, että ei ainoakaan sielu pelastuisi, jos ei hän olisi kuollut ja noussut kuolleista. Tiedämme myös, että jokainen pelastettu ja armahdettu ihminen on jo täällä eläessään ja sitten kuolemansa jälkeen sovitustyön kautta Herran oma.
Mutta apostoli on myös näillä sanoilla osoittanut meille tien, jota ensin seurakunnan pään ja sitten jäsenten tuli käydä. Kristuksen piti ensin elää maan päällä, sitten kuolla, nousta kuolleista ja elää iankaikkisesti. Samaa tietä mekin kuljemme ja joka askeleella tulee meidän kuulua Herralle, ensin maallisen vaelluksemme aikana, sitten kuolemassa ja lopuksi iankaikkisessa elämässä. Kun apostoli tässä sanoo, että Kristus on ansainnut meidän Herranamme ja hallitsijanamme olemisen, on hän sen kautta selittänyt, minkä takia hänen uskollistensa ei enää pidä elää itselleen, vaan olla hänen omaisuutenaan ja hänen palvelijoinaan. Hän on meidän oikea Herramme, meidän lunastajamme, joka omistaa meidät, sen tähden on hänellä myös oikeus hallita meitä, ei yksin tässä elämässä, vaan myös kuolemassa ja iankaikkisuudessa.
Olemmehan jo lapsuudessa oppineet uskontunnustuksemme: »Minä uskon, että Jeesus Kristus, totinen Jumala ja myös totinen ihminen, on minun, Herrani, joka lunasti minut, kadotetun, tuomitun ihmisen kaikista synneistä, kuolemasta ja perkeleen vallasta. jotta minä hänen omansa olisin, hänen valtakunnassaan hänen alamaisenaan eläisin ja häntä iankaikkisessa vanhurskaudessa, viattomuudessa ja autuudessa palvelisin niin kuin hän on kuolleista noussut, elää ja hallitsee iankaikkisesti.» Tämä juuri on tunnussanamme sisältö ja Jumalan evankeliumin summa. Tähän perustuu pyhä liittomme. ja kaikkien uskollisten sydämellinen halu on joka asiassa etsiä Herran tahtoa ja hänen nimensä kunniaa.
Apostoli sanoo: »Ja hän on kuollut kaikkien edestä , jotta ne jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, jo heidän edestään on kuollut ja noussut ylös.» Kun Kristus on kuollut kaikkien puolesta, eivät siis ne, joiden puolesta hän on kuollut, voi pitää itseään hänestä eristettyinä ja hänestä riippumattomina ihmisinä. Vaan he ovat hänen jäseniänsä, jotka kuuluvat hänelle ja hänen alamaisinaan palvelevat häntä. Hän on kuollut kaikkien edestä. Herra auttakoon meitä tätä käsittämään! Koska Jumalan Poika on meidän tähtemme tullut ihmiseksi, meidän edestämme suurta tuskaa tuntien uhrannut henkensä, jotta me hänen kauttaan saisimme elämän, niin kuinka emme me uhraisi elämäämme hänelle.
Vaikka syntimme ovat suuret, saamme kuitenkin hänen tähtensä iankaikkisen armon ja lopuksi periä iankaikkisen elämän. Emmekö siis palvelisi ja tottelisi häntä kaikessa. Ei ainoallakaan ihmisellä ole oikeutta elää maan päällä, jos ei hän elä Jeesukselle, joka on lunastanut hänet iankaikkisesta kuolemasta ja kadotuksesta. Surullista on, että uskolliset, jotka koko hengellään ovat pyhittäytyneet Herralle, eivät täydellisemmin voi häntä palvella.
Mutta mitä sanommekaan niistä, jotka eivät tahdokaan elää hänen kunniakseen, vaan vapaasti ja omavaltaisesti elävät itseään varten. Se on aivan onnetonta elämää, josta Luther sanoo ankarat sanat: »Kirottu alimmaiseen helvettiin on se elämä, jota ihminen elää vain itselleen.» Me näemme, että maailman lasten elämä on semmoista. He eivät välitä Herran kunniasta ja mielisuosiosta. Heidän ajatuksensa, sanansa ja työnsä osoittavat, että he seuraavat vain omia mielihalujaan. »He kieltävät Herran, joka heidät on ostanut.» Toisin ei voikaan olla, sillä he ovat hengellisesti kuolleet. Ne, jotka vastustavat armoa, joka kutsuu heitä parannukseen ja kääntymykseen, ne jäävät langenneen luontonsa valtaan, ja elävät vain itselleen. He saavat sitten myös kuolemassa ja tuomiolla itse auttaa itseään. Mutta kun ihminen uudestisyntyneenä elää Herralle, on se hänen armonsa ihmetyö. Ainoastaan ne, jotka »elävät Herrassa», ne »kuolevat myöskin Herrassa.»
Autuasta on Jeesuksen omana olla ja vaeltaa hänen seurassaan. Hän on omakseen minut ottanut. Hänessä ainoastaan olen Isälle otollinen. Tee minut, Herra Jeesus, omaksesi, ikuisesti omaksesi. Sinä olet lunastanut minut ja rakastat minua sellaisena kuin olen. Vedä minua puoleesi! Liitä minut uskossa sinuun. Opeta minua elämään sinulle ainoalle, joka kuolit, mutta vielä elät minunkin hyväkseni! Amen.
TAMMIKUUN 13 PÄIVÄNÄ.
Jonka Jumala on julki asettanut olemaan sovituksen välineenä uskon kautta hänen veressään osoittaakseen vanhurskauttaan, koska jumalallisessa kärsivällisyydessään oli jättänyt rankaisemalta ennen tehdyt synnit. Room. 3: 25.
Alkutekstin mukaan näin: »hänen vanhurskautensa osoitukseksi jättäessään rankaisematta kärsivällisyytensä aikana tehdyt synnit». Apostoli selittää heti seuraavassa säkeistössä mitä tässä Jumalan vanhurskaudella tarkoitetaan. Hän sanoo: »osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, jotta itse olisi vanhurskas ja vanhurskauttaisi sen, jolla on Jeesuksen usko.» Hän on vanhurskas ja myös vanhurskauttaa ne, jotka uskovat. Tämä Jumalan vanhurskaus osoittautui siinä, että hän asetti Poikansa veren pirskottamaksi armoistuimeksi. Jumalan vanhurskaus on siis tämän mukaan hänen tuomari-vanhurskautensa, toisin sanoen hänen oikeamielisyytensä.
Jumalan vanhurskaus tuli Kristuksen sovituskuoleman kautta todistetuksi. Ensiksi (säk. 25) Jumalan kärsivällisyys Vanhan testamentin aikana, kuten apostoli sanoo: »koska Jumalallisessa kärsivällisyydessään oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit.» Toiseksi (säk. 26) »ja vanhurskauttaisi sen, jolla on Jeesuksen usko.»
Mitä ensin mainittuun kohtaan tulee tahtoo apostoli sanoa: entisinä aikoina näyttää Jumala jättäneen synnit ilman täyttä ja lainmukaista rangaistusta. Sillä jos Jumala heti olisi antanut tuomarivanhurskautensa vallita ja tehnyt heille heidän ansionsa mukaan, niin olisi hän hävittänyt ihmiset maan päältä. Eikä ainoastaan pakanat, vaan hän olisi myös tehnyt lopun Israelista, jolloin hänen armopäätöksensä koko ihmiskunnan pelastamiseksi, jonka piti Israelin kautta tapahtua, ei olisi toteutunut.
Aikana, joka oli ennen Pojan maailmaan tuloa, näkyy hän unohtaneen rangaista ihmisiä heidän synneistään. Koko maailma näyttää levänneen hänen »kärsivällisyytensä» varjossa. Mutta Kristuksen tultua piti tämän kärsivällisyyden ajan loppua. Silloin tulisi ilmi hänen kärsivällisyytensä syy: jumalallinen vanhurskaus vaati synnin rangaistukseksi ainoan Pojan verisen ristinkuoleman.
Sitten sanoo apostoli: »osoittaaksensa vanhurskautta nykyajassa, jotta itse olisi vanhurskas ja vanhurskauttaisi sen, jolla on Jeesuksen usko.» Tässä ei puhuta ainoastaan kärsivällisyydestä, vaan täydellisestä armosta. »Hän vanhurskauttaa sen, jolla on Jeesuksen usko.» Kristuksen kova, verinen kuolema, joka syntiset teki vanhurskaiksi, osoittaa jumalallista vanhurskautta ja oikeamielisyyttä. Oi, kuinka sydäntä riemastuttava sana tämä on! Apostoli sanoo, että Herra Jumala on asettanut Poikansa armoistuimeksi oman verensä kautta osoittaakseen vanhurskautensa siinä, että hän vanhurskauttaa uskovaiset.
Hän on antanut täydellisen sovituksen, jotta itse olisi vanhurskas ja vanhurskauttaisi sen, joka uskoo. Ellei hän olisi täydellisesti sovittanut kaikki meidän syntimme, niin hän ei olisi voinut vanhurskauttaa syntisiä, kuitenkin itse olemalla täysin vanhurskas. Sillä vanhurskaus vaati syntisiä rangaistavaksi eikä vanhurskautettavaksi. Kun täydellinen sovitus kerran on tapahtunut, »voi hän itse olla vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on Jeesuksen usko.» Iloitkoot taivaat, ja riemuitkoon maa! Syntisten armahdus on sopusoinnussa Jumalan vanhurskauden kanssa. ja jos ei niin olisi, niin en voisi uskoa Jumalan armoon, vaan pelkäisin Jumalan kyllästyvän minun loppumattomiin synteihini.
Mutta suuri Jumala on järjestänyt tämän niin, että vanhurskaus vaatii meidän armahtamistamme. Sillä eihän olisi oikein kaksi kertaa vaatia samaa velkaa. Kun syntimme ovat Kristuksen verellä sovitetut, ei meiltä enää voi vaatia niiden sovittamista niin kauan kuin Jumala on vanhurskas, eikä tahdo muuttaa sitä sovitushintaa, jonka hän itse synneistämme määräsi. Kristuksen sovintotyössä siis Jumalan vanhurskaus, syntisen armahtaminen ja vanhurskauttaminen tulee oikeaan valoon.
»Ei kukaan ole milloinkaan Jumalaa nähnyt, ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut.» Jumalan suurimmat lahjat, hänen ääretön armahtavaisuutensa ja hänen täydellinen vanhurskautensa esiintyvät Jeesuksen persoonassa. Kaikki minkä vanhurskaus vaati, sen hän teki, niin että vanhurskaus yhtä hyvin kuin laupeuskin antaa nyt itse kullekin uskovaiselle syntiselle armon ja autuuden. Ei Jumala ole siis ainoastaan armollinen, vaan myös uskollinen ja oikeamielinen antaessaan synnit anteeksi. Vanhurskaus on kääntynyt rikkaan takaajan puoleen ja saanut täyden hyvityksen, sen sijaan, että olisi saanut vain pienen osan velastaan köyhän viimeisistä rippeistä. Jos voisimme oikein käsittää takausmiehemme suuruuden, niin tunnustaisimme jumalallisen vanhurskauden tulleen hänen kuolemassaan korkeimmassa määrässä kirkastetuksi.
Minä iloitsen suuresti Herrassa, minun sieluni riemuitse Jumalassani, sillä hän puetti minut autuuden vaatteilla ja verhoisi minut vanhurskauden vaipalla. Jes. 61: 10. Mutta kiitos olkoon Jumalalle, joka antaa meille voiton Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta. 1 Kor. 15: 57.
TAMMIKUUN 14 PÄIVÄNÄ.
Rakasta Herraa Jumalaasi koko sydämestäsi ja koko sielullasi ja koko voimallasi ja koko mielelläsi. Luuk. 10: 27.
Tämä on korkein ja suurin käsky. Onhan oikein ja kohtuullista, että jokainen suonentykytys, jokainen ajatus, voimamme, mielemme, ajatuskykymme, ruumiimme, sielumme, elämämme kuuluvat Herralle ja ovat joka hetki hänen käytettävänään. Ei ainoakaan hetki elämässämme saa kulua ilman, että me ikävöiden, rakkaudessa katsomme häneen kysyen hänen tahtoaan ja mielisuosiotaan voidaksemme seurata hänen ohjaustaan. Jumalan kuvan mukaan luoduille olennoille se kuuluu. Ja sanat: »rakasta Herraa Jumalaasi koko sydämestäsi ja koko sielullasi jo koko voimallasi ja koko mielelläsi», sisältävät juuri tämän.
Rakasta Jumalaa koko sydämestäsi merkitsee, että sinun tulee rehellisesti, teeskentelemättä todella rakastaa häntä, niin että hän on sydämessäsi se, jonka rinnalla kaikki muu himmenee ja johon kaikki harrastuksesi kohdistuvat. Tiedämmehän, että ihminen on niin luotu, ettei hän koskaan samalla kertaa voi rakastaa yhtä paljon kahta eri olentoa, vaan jompikumpi on etusijalla, kuten Jeesus sanoo Matt. 6: 24:ssä. Juuri tänä sydämesi rakkaimpana esineenä, jota eniten ajattelet, jota syvästi halajat ja jossa riiput kiinni, tahtoo Herra Jumala itse olla. Sanat rakasta Jumalaasi koko sydämestäsi merkitsevät tätä.
Seuraavat sanat osoittavat sitten, miten me kehitymme Jumala-suhteessamme. »Koko sielullasi» merkitsee: kun rakastat Jumalaa ensin koko sydämelläsi, niin sinä myös sitten uhraat hänelle koko elämäsi, niin että oman etusi, kunniasi, nautintosi, jopa oman henkesikin pidät vähäpätöisenä hänen rinnallaan. Sana »sielu» tavallisesti tarkoittaa aistimus-elämää, siis sitä, mitä aistimillamme voimme käsittää. jos siis rakkaus maailmaan tahi omaan itseesi kiinnittää sinua, tahi kärsimyksen pelko karkottaa sinut Herran luota, niin jätä heti kaikki ja sano: »mitä kadottanenkin, mikä minua kohdanneekin, kun sinä vain omani olet, en mistään maan päällä huoli.»
Edelleen sanotaan tunnussanassamme »koko voimallasi», siis, että käytät kaikki kykysi joka hetki hänen palvomiseensa ja palvelukseensa. Samaten tulee ajatustesi, mielikuvituksesi, tunteesi liikkua Jumalassa. Silmäsi näkevät, korvasi tarkkaavat yksinomaan sitä, mikä kuuluu Jumalalle. Suusi tahtoo alituisesti hänestä puhua ja kätesi tahtovat palvella häntä.
Lopuksi, rakasta Jumalaa koko mielelläsi. Tämä rakasta koko mielelläsi puhuu rakkauden huolehtivaisuudesta. Siitä mielestä, joka etsii keinoja, miten parhaiten voisi miellyttää ja palvella rakastamaansa olentoa. Hän ottaa selvää rakastettunsa haluista ja mielisuosiosta. Ja se, joka miellyttää tätä, on hänenkin mielestään oikeinta, parasta ja miellyttävintä. Joka siis rakastaa Jumalaa koko mielellään, hänellä on Jumalan mielisuosio ojennusnuorana, joka määrää, Mikä hänelle on hyvää, oikeata ja mieluista.
Silloin kaikki, minua kohdanneet, Jumalan lähettämät koettelemukset, olkoonpa, että ne itsessään ovat katkerat, tulevat minulle rakkaiksi ja kallisarvoisiksi, koska rakas Jumala niin tahtoo. Mieleni muuttuu niin, että mielelläni kärsin. Joka rakastaa koko mielellään, ei rakasta pakosta eikä käskystä. Jos sinun on vaikeata ja vastenmielistä tehdä jotakin Jumala hyväksi, tai kärsiä hänen nimensä tähden, silloin et rakasta Jumalaa koko mielelläsi.
Sinun tulee rakastaa Jumalaa niin, että Jumalan lähettämät vastoinkäymiset, jotka itsessään ovat sinulle katkerat, (menetät esim. sinulle rakkaimman olennon maan päällä, maallinen onnesi särkyy, tahi hyvä nimesi, kunniasi sinulta riistetään), kuitenkin hänen tähtensä tulevat sinulle rakkaiksi ja kallisarvoisiksi. Sen sisältävät nämä sanat rakasta Jumalaa koko mielelläsi. Miten voisimmekaan rakasta. Jumalaa koko mielellämme, emmekä kuitenkaan rakastaisi sitä, johon hänellä on mielisuosio. Kuinka olisivat hänen käskynsä meille vastenmieliset. Kuinka olisimme vastahakoiset kärsimään, jos hän niin tahtoo. Jos todella rakastat Jumala koko sydämestäsi, koko sielullasi ja koko mielelläsi, niin on sinulle silloin rakasta kaikki, johon hänellä on mielisuosio, olkoonpa se sitten suloista tahi katkeraa, kunhan vain hänen tahtonsa tapahtuu.
Oi, Herra Jumala, joka olet rakkauden lähde, ja olet meitä rakastanut iankaikkisella rakkaudella. Sinä pyydät meiltä kokonaista sydäntä. Minun täytyy taas tunnustaa, etten ole rakastanut sinua yli kaiken enkä lähimmäistäni, niin kuin itseäni. Olen siis rikkonut sinun pyhän tahtosi ja ansainnut kuoleman. Mutta rakas Poikasi on minun syntieni tähden kuollut ja minunkin puolestani kaiken vanhurskauden täyttänyt. Opeta minua Henkesi kautta tämä uskomaan. Anna minulle uusi sydän, joka sinua rakastaa, kiittää ja kunnioittaa! Amen.
TAMMIKUUN 15 PÄIVÄNÄ.
Sen, joka ei synnistä mitään tiennyt, hän meidän edestämme teki synniksi, jotta me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi. 2 Kor. 5: 21,
Oi, miten laajakantoinen sana! Tässä ei puhuta syntiuhrista, vaan häntä itseään sanotaan synniksi, teki synniksi. Jeesus oli siis niin suuren syntipaljouden peittämä, että häntä voi kutsua synniksi. Tästä sanoo piispa Hersleb: »Hänet tehtiin synniksi. Jumala piti häntä pelkkänä syntinä. Kaikki synnit olivat hänessä sijansa ottaneet. Hän oli kuin syntipaise. Jumalan viha, rangaistus, helvetin hirmut ja saatanan oikeus meihin synnin tähden kokoontuivat häneen ikään kuin keskipisteeseen.»
Luther sanoo: »Kun laupias Isä sälytti kaikki syntimme hänen päällensä, sanoi hän: mitä kaikki ihmiset maailma alusta sen loppuun saakka ovat olleet ja vielä ovat, sitä sinä nyt olet. Sinä olet se syntinen, joka otti omenan paratiisissa. Sinä olet Daavid, joka teki aviorikoksen ja murhan. Sinä olet vainooja, häpäisijä ja väkivaltaa tehnyt Paavali. Lyhyesti sanoen, sinä edustat koko ihmiskuntaa. Kaikkien ihmisten tekemät synnit ovat ikään kuin sinun tekemiäsi. Sen tähden, harkitse nyt, miten ne maksat ja sovitat.»
Kun siis välimies täten kantoi maailman synnit, tuli myös kaikki Jumalan viha, armottomuus ja rangaistus s.o. koko lain kirous hänen ylitsensä. Tämän väkevän sankarin tuska oli niin suuri, että hän rukoillessaan yrttitarhassa hikoili verta, aivan kuin heikko, avuton syntinen. Jumalan rikoslaki on ankara, se ei tunne sääliä, vaan vaatii täyttä kostoa. Ei Jeesus voinut edes valittaa viattomuuttaan, vaan suurena syntisenä täytyi hänen seistä Jumalan edessä ja tuntea koko lain kirous, koska se oli pantu hänen kannettavakseen ristinkuolemaan saakka. Siinä kuolema ja elämä kamppailivat keskenään. Kuolema on maailmassa kaikkivaltias herra. Se voittaa kuninkaat, ruhtinaat, niin, kaikki ihmiset. Kaikkine voimineen se kävi Kristuksen kimppuun tahtoen hänetkin voittaa ja niellä. Näytti jo siltä, kuin se olisi voittanut, sillä tuskan huudolla Jeesus heitti henkensä.
Mutta silloinkin, kun hän antoi kuoleman näennäisesti voittaa itsensä, voitti ja kuoletti hän kuoleman, sillä hänessä oli iankaikkinen elämä. Käärmeen pää murskattiin ja suuri voitto voitettiin Kristuksen viattoman kuoleman kautta. Laki oli täytetty. Synti täydellisesti rangaistu ja sovitettu. Elämä oli voittanut kuoleman. Perkele oli menettänyt saaliinsa. Syyttäjä »heitettiin ulos» ja tuomittiin ja sovintoveren kautta vangit vapautettiin.
Nyt oli ikuinen anteeksi anto, elämä, vapaus ja vanhurskaus kaikille ansaittu. Enkelit ja autuaitten joukot veisasivat voitonvirttä: valtaistuimella istujalle ja Karitsalle ylistys ja kunnia ja kirkkaus ja valta iankaikkisesti! Tämä oli se ihana voitto, josta on kirjoitettu: »Kuolema, niissä on voittosi? Kuolema, missä on otasi? Mutta kuoleman ota on synti, ja synnin voima on laki. Mutta kiitos olkoon Jumalalle, joka antaa meille voiton Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta.»
Ja niin on nyt koko maailma Kristuksen ihanan voiton kautta totisesti Kristuksessa vapahdettu, niin kuin se Aadamissa on langennut ja kadotettu. Se saa nyt ansiotta iankaikkisen elämän, niin kuin se Aadamin kautta sai perinnöksi synnin ja kuoleman. Aadamin kautta saadun perinnön me tunnemme joka hetki sekä itsessämme että maailmassa. Kristuksen hankkimaa perintöä emme näe, emmekä tunne. Sen tähden on se meille evankeliumin kautta julistettava.
Samaten kuin sinä näet maailman syntiin vajonneena, näkee Jumala nyt kaikki ihmiset Kristuksessa täydellisesti sovitettuina, vanhurskautettuina ja pyhitettyinä, jopa niin ihanina kuin aikojen alussa katsoessaan kaikkea mitä hän oli tehnyt. »Ja katso, ne olivat sangen hyvät.» Ellei maailma Jumalan silmissä olisi näin sovitettu, niin ei Kristus olisi täydellisesti suorittanut sovitustehtäväänsä. Mitä me vielä autuudeksemme tarvitsemme? Sitä, että tottelemme Herran ääntä hänen sanassaan. »Palatkaa te luopuneet lapset. Suudelkaa Poikaa, jottei hän vihastuisi, ettekä te hukkuisi tiellänne! Niin tulkaa ja katsokaamme, kummalla oikeus on, sanoo Herra, jos teidän syntinne veriruskeat ovat, niin ne lumivalkeaksi tulevat. jos ne tulipunaisia ovat, niin ne villan kaltaiseksi käyvät. joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon lahjaksi elämän vettä, joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu. mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.»
Kaikki on valmistettu! Ei meitä kullalla ja hopealla ole lunastettu. Ainosyntyinen Poika, hän, veljemme maksoi velkamme. Tule siis, sinä raskautettu sielu, tule heti, semmoisena kuin olet. Omin voimin et voi päästä synneistäsi. Jeesus sinut puhdistaa ja pyhittää. Älä siis viivy, vaan tule heti, taivaallinen Isäsi odottaa sinua!
TAMMIKUUN 16 PÄIVÄNÄ.
Sillä minä olin päättänyt, että teidän luonanne ollessani tunnen ainoastaan Jeesuksen Kristuksen ja hänetkin ristiinnaulittuna. 1 Kor. 2: 2.
Kysyt, ilmeneekö pyhässä Raamatussa meille Kristuksen valtakunnan tunnusmerkkiä, jonka kautta »oikea Jumalan armo» ja ainoa oikea »tosi-jumalisuus» eroaa kaikista vääristä teistä? Olisiko mahdollista, että Jumala, joka jo edeltäpäin näki kaikki erilaiset käsitykset kristinuskon sisällöstä ja salaisuudesta, ei olisi meille ilmoittanut Kristuksen valtakunnan tunnusmerkkiä? Jumalalle kiitos, me olemme saaneet siitä selvän tiedon.
Ne, jotka ovat käsittäneet totuuden ja joiden silmät ovat avautuneet, löytävät sen kaikkialla Raamatussa. He näkevät kaiken riippuvan yhdestä ainoasta asiasta. He näkevät, että kristinuskon ja kaiken tosi-kristillisyyden tuntomerkkinä ja salaisuutena on Kristus. Kristuksen tulee olla sydämessä kaikkena kaikessa, niin että totuudessa voimme Paavalin kanssa sanoa: »niinpä minä luen tosiaankin kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani tuntemisen rinnalla. Ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa. Ja minkä minä nyt elän lihassa, sen elän Jumalan Pojan uskossa. Sillä minä olen päättänyt, että teidän luonanne ollessani tunnen ainoastaan Jeesuksen Kristuksen ja hänetkin ristiinnaulittuna.»
He näkevät sen varmaksi, että »jolla Poika on, hänellä on elämä. jolla Jumalan Poikaa ei ole, hänellä ei ole elämää, ja tämä elämä on hänen Pojassaan.» Tämän näkevät uskolliset kaikkialla Raamatussa. Mitä tässä siis esitetään on heille tunnettua. Mutta lienee kuitenkin monelle sydämen ilo nähdä, ei vain kristinuskon salaisuutta ja sitä mikä sille on olennaista, vaan myöskin kuulla Herran Hengen mainitsevan sitä uskovaisen tuntomerkkinä. Jokaiselle siis, joka tahtoo tulla totuuteen, on tämä kehotuksena vakavaan itsekoettelemukseen ja ojennukseen.
Ilmestyskirjan 14 luku kertoo siitä uudesta virrestä, jota Siionin vuorella merkitty joukko veisasi keskellään seisovalle Karitsalle, »eikä kukaan voinut oppia sitä virttä, paitsi ne sataneljäkymmentäneljä tuhatta, jotka ovat ostetut maasta.» Me näemme, että Herran Henki on tahtonut panna tämän laulun Siionin kansan tunnusmerkiksi! Mikä oli tämä laulu, jota eivät muut, kuin ainoastaan merkityt voineet oppia?
Johannes sanoo: »he veisaavat Karitsalle., sillä sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset.» He veisasivat siis Karitsan ansiosta ja meidän lunastuksestamme hänen veressään. »Kukapa ei siitä voisi laulaa», saattaa joku sanoa. Tiedämmehän, että se on suurinta taivaassa ja maan päällä. Mutta mitä tarkoittanee pyhä Raamattu sanoessaan, että he laulavat tätä, ainoastaan tätä sekä, etteivät muut kuin merkityt voineet oppia sitä virttä? Ei riitä, että tiedämme sen laulun, ei liioin riitä, että ainoastaan suullamme tunnustamme ja laulamme sitä. Raamattu varoittaa meitä ulkokullaisuudesta. Sen, joka ei tahallaan petä itseään, täytyy ottaa vaarin Jumalan sanasta.
Minkä tähden eivät he veisanneet muista Jumalan hyvistä töistä, vaan yksinomaan Karitsan kunniasta? Varmaa on, että tämä autuas joukko Siionin vuorella ennen muita tuntee ja tunnustaa kaikki Jumalan ihmeelliset teot, niin hyvin luomisen ja kaitselmuksen teot kuin ihmissydämessä Pyhän Hengen kalliit ja arvokkaat työt. Mitä siis merkitsee se, että he tässä laulussa ylistävät ainoastaan Karitsaa ja hänen pelastustyötään? »Sillä sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset.» Niin, muuta tämä ei voi merkitä kuin mitä Paavali tarkoittaa sanoessaan, ettei hän muuta tunne heidän luonansa ollessaan kuin Jeesuksen Kristuksen ja hänetkin ristiinnaulittuna.
Jeesus Kristus on sydämen lohdutus, ilo, aarre ja kiitos. Uskolla riipun kiinni Karitsan pelastusuhrissa. Sitä isoan ja janoan. Se on toivoni ja tyydytykseni. Raamatun sana tahtoo opastaa meitä käsittämään, että oikean uskon ja jumalisuuden tunnusmerkkinä on luottamus Kristuksen sovintouhriin. Emme saa asettaa luottamustamme mihinkään meissä itsessämme olevaan, Hengen vaikutuksiin, ei uskoomme, vielä vähemmin uskon hedelmiin, rakkauteen ja Jumalan pelkoon. Kristus itse sanoi: »Sillä minun lihani on tosi ruoka, ja minun vereni on tosi juoma.»
Katso, tämä on oikean kristityn tuntomerkki: Jumalan Karitsa. Se on hänen lohdutuksensa. Se yksin hänen sydäntänsä tyydyttää.
Opeta meitä, Herra Jumala, oikein käsittämään Kristuksen sovintokuolema. »Kenellä on Poika, hänellä on elämä, sillä elämä on ainoastaan Jumalan Pojassa.» Opeta meitä tuntemaan oma köyhyytemme ja uskomaan, että me hänen täydellisyydestään saamme armon armosta ja että hänen verensä puhdistaa meitä kaikesta synnistä. Amen.
TAMMIKUUN 17 PÄIVÄNÄ.
Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? Room. 6: 3.
Apostoli tahtoo tässä sanoa: Ajatelkaa, mikä teidät on tehnyt kristityksi! Te olette Kristukseen kastetut. Tiedättekö, mitä tämä merkitsee? Se merkitsee, että te ette ole ainoastaan pestyt ja puhdistetut syntien anteeksisaamisen kautta, vaan lihallinen ihmisenne on sen kautta kuolemaan tuomittu ja kaikkien syntien kanssa upotettu. ja maallisen elämänne tulee nyt olla alituista synnin kuolettamista. Semmoinen on liittomme Kristuksen kanssa. »Olemme hänen kuolemaansa kastetut.»
Mutta tämän tulee elämässämme olla todellisuutena, eikä vaan ajatuksina ja sanoina. Se, joka sanoo olevansa Kristuksen oma ja kuitenkin hellii ja puolustaa helmasyntejään, pettää itsensä. Hänen uskonsa on kuollut luulo-uskoa. Kun meissä tapahtuu kääntymys, uudistamme me liittomme Kristuksen kanssa, johon meitä jo kasteen kautta kutsuttiin. Me olemme hänen kuolemaansa kastetut, ja hänen kuolemansa on synnin kuolema. Ihminen, joka on kääntynyt Jumalan sanan ja Herran omien puoleen tunnustaen uskon armoon, ja kuitenkin elää helmasynneissään, ahneudessa, niin että maallisen omaisuuden hankkiminen on hänelle pääasia, tahi hekumassa, epäsiveellisyydessä, juoppoudessa, kiivaudessa, vihassa, kateudessa, valheessa ja panettelussa, pettää itsensä ja hänen uskonsa on kuollut luulo-usko. Hänen hurskautensa, kirkossa ja Herran ehtoollisella käyntinsä on silloin ulkokullaisuutta.
Kristuksen kanssa tehty liitto on pyhä liitto. »Me olemme hänen kuolemaansa kastetut». Kristuksen valtakunta maan päällä on tosin täynnä syntiä ja kärsimystä. Sydämesi on alttiina synnin kiusauksille, monasti eksyt ja lankeat, mutta siitä on noustava, jos kerran kuulut Kristuksen valtakuntaan. »Jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus.»
Kaikilla Jumalan lapsilla on pyhitetty mieli, joka sotii syntiä vastaan. jos ei omatuntosi sinua soimaa ahneutesi, kunnianhimosi, kateutesi, epäsiveellisyytesi, kiukkusi ja vihasi tähden, vaan elät sovussa syntisi kanssa, hellit ja puolustat sitä, osoittaa tämä, että kristillisyytesi on ala-arvoinen. Jos heikkoudessa kompastumme ja onnettomasti lankeamme, ei silti vielä liittomme Kristuksen kanssa ole rikottu. Mutta kun annamme synnille vapauden, hellimme ja puolustamme sitä, niin silloin on liittomme rikottu.
»Me olemme hänen kuolemaansa kastetut.» Synnin kuolettaminen on lihalle katkeraa. Jotta sen totuudessa voisit tehdä, täytyy sinulla olla kuuliainen henki. Kristuksen ihmisluonto kammoksui kuoleman katkeruutta, mutta hänen henkensä oli altis Isän kädestä ottamaan kärsimyksen maljan. Hän sanoi myös uskollisistaan: »Henki tosin on altis, mutta liha on heikko.» Jos kuuliaisuuden henki on jättänyt sydämesi, niin taistelu syntiä vastaan sydämessäsi on orjuuden hengen raskasta työtä, koska et mielelläsi synnistä luovu. Silloin kristillisyytesi kehittyy ulkokullaisuudeksi. Sinun on elettävä uskossa, onnellisessa luottamuksessa ja varmuudessa siitä, että Jumala anteeksi antaa kaikki syntisi. Niin kuuliaisuuden henki säilyy sydämessäsi.
Miten sinun käyneekin taistelussa, onnistut sitten paremmin tahi huonommin synnin vastustamisessa, on armoliitto sittenkin Jumalan puolelta luja. Niin kauan kuin taistelet syntiä vastaan ja pukeudut Kristuksen vanhurskauteen on liittosi luja. Tähän perustuu armovaltakunta, jossa synnit anteeksi annetaan.
Miten huonosti näytätkin edistyvän, niin elät kuitenkin totisesti armossa, jos kuoletat synnin ja uskot Jumalan armoon. Ja niin kauan kuin sydämestäsi uskot armoon, olet sinä myös halukas kuolettamaan synnin ja seuraat uskollista Vapahtajaasi. Lihalle on tämä tie katkera. Kristuksen kuolema oli katkera kuolema. Me olemme »kastetut hänen kuolemaansa.» Lihan kuolettaminen on meillekin katkeraa. Tuskan huudolla hän heitti henkensä. Tuskan huuto usein nousee sydämestäsi avuksi huutaessasi Herraa. Mutta, älä väsy! Sinä omistat suuren onnen. Vaelluksesi päättyy ikuiseen kunniaan. Tahtonet sen voittamiseksi jotain kärsiäkin.
Kunniankruunu on paikkana niille, jotka loppuun asti kestävät. Onhan tämä totinen sana: »Sillä jos olemme kuolleet yhdessä hänen kanssaan, saamme myös hänen kanssaan elää. Jos kärsimme yhdessä, saamme hänen kanssaan myös hallita.»
Valvo, rukoile ja taistele vielä vähän aikaa, pian saavutat Kaanaan maan. Siellä sinua odottaa voiton kruunu ja seppele. Siis, valvo, rukoile ja taistele!
TAMMIKUUN 18 PÄIVÄNÄ.
Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion: synnin, koska eivät usko minuun. Joh. 16: 8-9.
Synnin tuomion, koska eivät usko minuun. Mitä Herra tarkoittaa sillä, että hän puhuessaan maailman synnistä, jonka Pyhä Henki tuomitsee, mainitsee ainoastaan tämän »koska eivät usko minuun»? Jeesus tahtoo kai sanoa, että epäusko on ainoa synti, jonka tähden meidät tuomitaan. Kaikki synnit Jumalan kymmeniä käskyjä vastaan ovat sovitetut, mutta epäuskon kautta ihminen tuomitsee itsensä. »Synnin tuomion, koska eivät usko minuun!»
Katsokaa, miten Jeesus kohtelee syntisiä. Kun julkijumalattomat, publikaanit ja syntiset tulivat hänen luokseen, niin ei heidän syntinsä koskaan estänyt häntä heitä armahtamasta. Kaikki korjautui heti, kun he pakenivat hänen turviinsa. Missä oli silloin laki käskyineen ja tuomioineen? Missä oli pitkä, musta syntiluettelo? Koko elämänsä ajan he olivat syntiä tehneet rikkoneet Jumalan käskyjä vastaan, ja kuitenkaan hän ei nuhdellut heitä synnin tähden. He saivat pelkkää armoa, ja lohdutusta, ystävällisyyttä ja rakkautta osakseen, aivan kuin eivät olisi ainoatakaan syntiä tehneet.
Tästä lainoppineet katkeroituivat ja sanoivat: »Hän on publikaanien ja syntisten ystävä.» Ei hän sitä kieltänytkään, vaan kutsuu niitä kadonneiksi lampaikseen, hukkaan joutuneiksi rahoikseen ja tuhlaajapojikseen. Hän vertaa itseään armahtavaan isään, joka ojennetuin käsin juoksi tuhlaajapoikaa vastaan. »Oi, rakas Vapahtaja, etkö tiedä hänen monista, rumista synneistään?» En, hänellä ei ole syntejä, ei ainoatakaan. »Sillä tämä minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksisaamiseksi.»
Synti on pois otettu, rikos sovitettu ikuinen vanhurskaus on ilmestynyt. Jumala sovitti Kristuksessa maailman itsensä kanssa, eikä lukenut heille heidän syntiänsä. Mutta erään synnin tähden maailma tuomitaan, ja on tämä: koska eivät usko minuun. Kristus tuomitsee ankarimmat laintäyttäjät. Onhan oikein, etteivät he ole vääryydentekijöitä, ryöväreitä, huorin tekijöitä. Hyvä on, että antavat almuja jne., ja siitä huolimatta he ovat tuomitut. Paavali todistaa myös useasta veljestä, että heillä oli kiivaus Jumalan puolesta, mutta eivät ymmärrä Jumalan vanhurskautta, eivät ole Jumalan vanhurskaudelle kuuliaiset, eivät etsineet sitä uskosta, vaan niin kuin lain töistä.
Miten ihmeellinen tuomio. Paremmat tuomitaan ja huonommat vanhurskautetaan. Hän, joka on tuhlannut perintönsä porttojen kanssa, saa juotetun vasikan. Se, joka aina on isäänsä palvellut, eikä milloinkaan laiminlyönyt hänen käskyjään, ei saa vohlaakaan. Tässä on suuri salaisuus kätkettynä.
Tulenkohan koskaan käsittämään mitä Kristuksen kuolemaan sisältyy! Kaikki synti on Kristuksen kuoleman kautta sovitettu. Lain kirous ei meitä enää seuraa. Ihmistä ei synnin tähden tuomita, mutta hänet tuomitaan epäuskon tähden. Epäusko siis tuomitaan. Tämän opetuksen saamme näistä sanoista: »Synnin tuomion, koska eivät usko minuun.»
Vielä opimme näistä sanoista sen, että vakava ja hurskas ihminen voi saada osakseen tuomion, jos hän kaikessa hurskaudessaan ei usko Kristukseen. Hän on ehkä kauan elänyt vakavimmassa parannuksen teossa, syvästi katuen syntejään, hartaasti rukoillen, hurskaasti eläen ankarassa itsensä kieltäymyksessä, hän on ehkä harjoittanut suurta hyväntekeväisyyttä ja siitä huolimatta hän joutuu kadotukseen, jos hän ei ole oppinut »sitä roskana pitämään tuon ylen kalliin Kristuksen Jeesuksen, Herransa tuntemisen rinnalla, että hänet havaittaisiin olevan Hänessä ja omistavan, ei omaa laista saatavaa vanhurskautta, vaan sitä, joka tulee Kristukseen uskon kautta, sitä vanhurskautta, joka tulee Jumalasta uskon perusteella.»
Kaikki ihmishyveet eivät Jumalan silmissä ole niinkään arvoiset hänen rakkaan Poikansa uhrikuoleman rinnalla. Sen tähden hurskaimmatkin tuomitaan, jos eivät kunnioita Poikaa. »Pyhä Henki näyttää maailmalle todeksi synnin tuomion, synnin, koska eivät usko minuun!» Tämä sana tuomitsee maan parhaimmat, hurskaimmat, vakavimmat ihmiset kadotukseen, jos eivät anna Karitsalle kunniaa, vaan tahtovat itse vapahtaa itsensä.
Rakas taivaallinen Isä, lähetä Pyhä Henkesi nuhtelemaan meitä syntiin tähden, niin että pidämme kaiken roskana sinun Poikasi tuntemisen rinnalla. Herra, lisää meille uskoa, Päästä meidät epäuskosta! Amen.
TAMMIKUUN 19 PÄIVÄNÄ.
Joka ei ole kuuliainen Pojalle, ei hän ole näkevä elämää, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällään. Joh. 3: 36.
Ihmisluonnolle on ominaista, että se katselee omia töitään. Omaa hurskauttaan, tahi omia syntejään ja sen mukaan arvostelee Jumalan armoa. Pyhä Henki sanoo: Tässä on mies, Jeesus Kristus, vaimon siemen, jonka ikuinen Isän rakkaus pani edestänne täyttämään lain ja kärsimään kuoleman kaikkien edestä. Hänen kallis verensä on Jumalan silmäin edessä ottanut kaiken voiman ja merkityksen sekä synneistänne että hyveistänne. »Ja ei ole pelastusta yhdessäkään toisessa, sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän on pelastuminen.»
Epäusko on ainoa kadottava synti. Sen laajuus on kauhistuttava, sen laatu ja olemus vaikuttavat kadottavasti.
Mitä on epäusko? Se on Jumalan suuren armahtavaisuuden halveksimista, hänen suuren rakkautensa häpäisemistä. Epäusko polkee jalkojensa alle jumalallisen armahtavaisuuden suurimman lahjan. Se työntää luotaan meille annetun pelastuskeinon, syntiuhrin, Jumalan ainoan Pojan, jonka hän suuressa armahtavaisuudessaan pelastukseksemme lähetti.
Jeesus syntyi ihmiseksi, rupesi veljeksemme, uhrasi kaikki, vanhurskautensa, elämänsä, verensä meidän pelastamiseksemme. Sinä tiedät kaiken tämän ja siitä huolimatta olet kylmä ja välinpitämätön. Sinä vietät hänen syntymisensä muisto jouluna. Kuulet, luet ja laulat seimenlapsesta. Vietät hänen kärsimisensä ja kuolemansa muistojuhlaa. Kuulet ja luet, miten hän verta hikoillen kärsi yrttitarhassa, miten häntä ruoskittiin ja orjantappuralla kruunattiin. Sinä näet hänet kahden pahantekijän keskelle ristiinnaulittuna. Sinä kuulet hänen tuskanhuutonsa. Ja sinä tiedät ja tunnustat, että kaikki se on sinun ja sinun synteinesi tähden tapahtunut. Käyt Herran ehtoollisella ja siten vietät hänen kuolemansa muistoa. Siitä huolimatta on sydämesi sittenkin kuollut ja kylmä. Sinä et rakasta etkä halaja häntä, et iloitse hänessä etkä ylistä häntä, vaan sielusi ja sydämesi on kiinnitettynä katoavaisiin. Sinä olet tottelematon ja teet syntiä Vapahtajaasi vastaan.
Onko siis ihme, jos sinut kadotetaan! Onko ihme, että Jumalan viha ympärilläsi leimuaa kuin alimmaisen helvetin tuli. Hänen Poikansa palavan rakkauden ja katkerat kärsimykset maksat sinä äärettömällä kiittämättömyydellä. Halveksien, kylmästi poljet jalkojesi alle Jumalan rakkauden suurimman lahjan. Puhuessaan Kristuksen kärsimisestä sanoo Luther: »Ihmissydän, joka ei tästä liiku eikä taivu, on kiveä, rautaa ja terästä kovempi. Rakas, hieno maailmamme kulkee kulkuaan ollenkaan Kristuksen kärsimisestä välittämättä. Se on hidas, kylmä, kiittämätön ja halveksii saamaansa suurta aarretta. Sen tähden Herra Jumala jättää sen oman onnensa nojaan, ja niin etääntyy se yhä kauemmaksi auttajastaan. Ja Herra Jumala on oikeudenmukainen sanoessaan kiittämättömälle maailmalle Isällisellä rakkaudella: Olen etsinyt sinua. Sinun tähtesi olen antanut rakkaan Poikani suuriin kärsimyksiin. Koska et minusta välitä, en minäkään sinusta huoli. Kun et sinä pane arvoa siihen, mitä olen hyväksesi tehnyt, niin en minä välitä sinusta. jos ei Poikani Jeesus Kristus sinulle kelpaa, niin ota sitten Barrabas tahi itse perkele.»
Kun näin hylkäät Jumalan rakkauden, olet kylmä ja kiittämätön, niin älä ihmettele, jos Jumala sallii sinun kulkea omaa tietäsi kadotukseen. Apostoli sanoo: Joka panee mitättömäksi Mooseksen lain, hänen on armotta kuoltava. Kuinka paljoa kovemman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren! Tämä on epäuskon olemus.
Sitä paitsi on epäusko kaikkien syntien äiti. Ihminen, joka ei usko Kristukseen, on rikkonut suhteensa taivaalliseen Isään. Hänessä ei ole rakkautta ja luottamusta Jumalaan. Hän ei tahdo täyttää Jumalan tahtoa. Orjan lailla hän ehkä rangaistuksen pelosta, tahi ulkokullatun tavoin paikan toivossa täyttää Herransa käskyn. Luther sanoo: »Epäuskon seuraan liittyy koko helvetti ja lohikäärmeen pyrstö.» Mutta tämä ei kuitenkaan aiheuta kadotusta. Siihen ihminen joutuu hylkäämällä Jumalan armon. Millä maksaa syntinsä se, joka hylkää Kristuksen? Hän on synteinensä alastomana Jumalan tuomioistuimen edessä. Paavali sanoo: »Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan velvollisuudesta.»
Sieluni, valvo ja rukoile, ettei maailma saa sinua pauloihinsa. Kaikki, mikä maailmasta on, se katoaa. Anna minulle, rakas taivaallinen Isä, kuuliaisuuden henki, niin että kaikessa tottelen Jeesusta, Jumalan Karitsaa. Silloin saa sieluni rauhan ja minä saan periä iankaikkisen elämän. Amen.
TAMMIKUUN 20 PÄIVÄNÄ.
Pyrkikää kaikella ahkeruudella osoittamaan uskossanne hyvettä. 2 Piet. 1: 5.
Huomatessamme kylmyytemme ja tottelemattomuutemme ja nähdessämme, miten huonosti uskomme Jeesukseen tulee ilmi elämässämme, on sydämemme menehtyä suruun. Ja kuitenkin, kuinka ihanat ovat Jumalan lupaukset. Kaikki mahdollisuudet hurskaaseen elämään on meille annettu. Heikkoutemme tähden ei meidän tarvitse olla synnin orjina. Hänen lupauksensa mukaan tulemme jo täällä ajassa jumalallisesta luonnosta osallisiksi ja iankaikkisuudessa saamme elää hänen kanssaan. Ja nämä lupaukset ovat vahvat, ne eivät petä.
Emmekö siis tätä lyhyttä aikaa, jonka täällä ajassa elämme, eläisi hänelle, joka kaiken on meille antanut. Emmekö kiittäisi häntä, emmekö etsisi sitä, joka hänelle kelpaa ja emmekö kaikella ahkeruudella pyrkisi osoittamaan uskossamme hyvettä. Ajattele tätä, sinä, joka olet armoitettu Jumalan lapsi! Pyydä Jumalalta anteeksi kaikki laiminlyöntisi ja rukoile häntä armossaan auttamaan sinua, niin että tästä lähtien voisit paremmin elää hänelle.
»Osoittamaan uskossanne hyvettä.» Hyveellä tarkoittaa apostoli pyhää voimaa, ahkeruutta ja intoa kaikkeen hyvään. Apostoli tahtoo meille teroittaa, ettei uskomme saa olla kuollutta, toimetonta tietoa, tahi ainoastaan velttoa haaveilua. Vaan kaikessa elämässämme on meidän osoitettava kuuluvamme Jumalan armoitettuun, onnelliseen kansaan, joka omistaa ne ihanat aarteet, joista Herra lupauksissaan puhuu.
Kristittyjen piirissä teemme usein sen omituisen huomion, että vaikka heissä uusi hengellinen elämä näyttää syntyneen, eivät he ymmärrä käyttää saamaansa Jumalan armoa vanhan ihmisen kuolettamiseen. Joku helmasynti saattaa heissä vapaasti rehottaa. Näyttää siltä kuin he eivät tietäisi, että jokainen synti on ristiinnaulittava ja kuoletettava. Jos heissä todella on havaittavissa hengellistä elämää, niin todistaa tämmöinen sielun tila hengellisen uneliaisuuden ja laiskuuden hallitsevan heitä. Tästä tahtoo apostoli meitä herättää kehottaessaan meitä osoittamaan uskossamme hyvettä, ahkeruutta, voimaa ja toimeliaisuutta.
Tämän kirjeen tarkoitus ilmenee meille apostolin omissa sanoissa: »Tämä on jo toinen kirje, jonka kirjoitan teille, rakkaani, ja näissä molemmissa minä muistuttamalla herätän teidän puhdasta mieltänne.» Tutkikoon nyt jokainen, joka tämän lukee, itseänsä ja tarkatkoot missä hän puuttuu. Ehkä olet laiminlyönyt jonkun kristillisen velvollisuuden, tahi ehkä sinulla on joku synti ristiinnaulitsematta. Jumalisuuden voima ilmenee siinä, että kaikessa harrastamme sitä, mikä on hyvää ja oikeata, pakenemme syntiä ja ristiinnaulitsemme sen. Sinä, joka uskot ja omistat Jumalan armon ja kuitenkin olet tyly ja kärttyinen, älä anna pahalle luonnollesi valtaa, vaan kuoleta se. Seuraa Vapahtajasi esimerkkiä. Kun häntä kirottiin, ei hän kironnut. Kärsiessään hän ei uhannut, vaan jätti koston sille, joka oikein tuomitsee.
Sinä armoitettu, jota lihan himo ahdistaa, kuule apostolin sanoja: »Rakkaani, niin kuin outoja ja muukalaisia minä kehotan teitä pidättäytymään lihallisista himoista, jotka sotivat sielua vastaan!» Sinä, joka uskot ja omistat Jumalan armon, mutta sydämesi on kiinnitetty tämän maailman hyvyyteen ja rikkauteen, ole varuillasi! Vähitellen muutut valhekristityksi, huulillasi on Herra Jumala, mutta sydämesi on maailmassa. Kaikki ajatuksesi liikkuvat siinä, miten voisit yhä enemmän koota itsellesi tämän maailman hyvyyttä, mutta tiedä se, sinä olet vaarallisella tiellä. Sinä et ole raitis, valvova kristitty ja jos et pian herää, niin orjantappurat tukahduttavat hyvän siemenen, joka sydämeesi on kylvetty.
Sinä, joka uskot ja omistat kaikki Jumalan armolahjat, jotka hän Kristuksessa meille antanut on, ja näet ystäväsi hengellisesti kuolleena sekä varmasti kulkevan iankaikkista kadotusta kohti, etkä mitään tee hänen herättämisekseen. Sinä tiedät hänen lähestyvästä onnettomuudestaan, mutta puhelet hänen kanssaan kaiken maailman asioista. Oi herää! Rukoile Jumalalta niin vilpitöntä rakkautta lähimmäistäsi kohtaan, että saat rohkeutta ja halua auttaa häntä pelastumaan.
Sinä uskot ja olet armoitettu ja näet köyhän veljesi hädässä, sinulla on varoja, joilla voisit auttaa häntä, mutta suljet sydämesi. Miten Jumalan rakkaus sinussa silloin voi pysyä? Kuoleta lihasi, joka tahtoo säilyttää kaikki itselleen ja omilleen. Näistä esimerkeistä näemme, miten osoitamme uskossamme hyvettä, pyhää harrastusta ja voimaa. Apostoli sanookin sen tähden: »Pyrkikää kaikella ahkeruudella.» Rukoilkaa Jumalan Pyhää Henkeä virittämään sellaista uskoa ja rakkautta, joka kaikessa elämässänne ilmenisi. Jumala antakoon meille anteeksi kaiken, missä puutumme, Hän täyttäköön sydämemme ilolla ja lupaustensa voimalla, jotta todella tekisimme parannuksen.
Armorikas, laupias Herra Jumala! Auta, että sydämeni uskolla riippuisi Jeesuksessa Kristuksessa. Anna sydämeeni rakkauden tulta! Anna Pyhä Henkesi, anna oman sieluni pelastumiseksi, ja myös niiden tähden, jotka minulle uskonut olet! Amen.
TAMMIKUUN 21 PÄIVÄNÄ.
Kun Pietari vielä näitä puhui, laskeutui Pyhä Henki kaikkiin, jotka puheen kuulivat. Apt. 10: 44.
Pyhä Henki ei välittömästi hoida sielujamme, vaan se tapahtuu armovälineiden, sanan ja sakramenttien kautta. Jos tahdot sydämeesi Pyhän Hengen, jos tahdot omistaa Hengen lahjoja ja jos tahdot tuntea elämässäsi Jumalan Hengen vaikutusta, niin viljele Jumalan sanaa. Lue sitä rukoillen, kuuntele ja kirjoita sitä, puhu ja laula siitä, niin varmasti saat Pyhän Hengen.
Muutamat kristityt ikävöivät, huokaavat ja pyytävät Jumalan Hengen osallisuutta, mutta eivät saa. Heillä ei ole uskoa, ei rauhaa, ei rakkautta, ei lujuutta, ei varmuutta. jatkuvasti he huokaavat ja ikävöivät. Mutta miten he voisivatkaan saada Jumalan Henkeä ja miten voisivat hengellisesti kasvaa, kun eivät viljele Jumalan sanaa. He tekevät paljon työtä itsensä kanssa, he miettivät ja ikävöivät, mutta eivät lue Jumalan sanaa.
Gal. 3: 2:ssa sanoo apostoli: »Lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?» Ja Apt. luemme: »Kun Pietari vielä näitä puhui, laskeutui Pyhä Henki kaikkiin, jotka puheen kuulivat.» Mitä he tekivät saadakseen Pyhän Hengen? He hiljentyivät ja kuuntelivat Jumalan sanaa. Ja niin tuli Jumalan Henki heidän sydämiinsä. Heidän sydämensä täytti katumus, usko, rakkaus, elämä ja voima, joka teki heidät uusiksi ihmisiksi.
Sen tähden lue Jumalan sanaa. Hengellisen elämän synty, kasvaminen ja säilyminen riippuu siitä, missä määrässä viljelet Jumalan sanaa. Siinä on hengellisen elämän salaisuus. Jotkut ihmiset, jotka pintapuolisesti katselevat kristittyjen elämää, sanovat: Vahvan uskonsa ja syvän armon-kokemuksensa tähden heidän elämänsä on niin nuhteetonta. Niin ei ole asianlaita. Jos heidän uskossaan ja elämässään näemme Pyhän Hengen vaikutusta, ei se johdu heidän vakavuudestaan ja voimastaan, vaan siitä, että he ahkerasti ravitsevat sieluaan Jumalan sanalla. Niin pian kuin he tämän laiminlyövät, alkaa kohta tämän maailman henki kasvaa ja tosihengellinen elämä heissä kuolee. Käy heidän luonaan tällöin, niin huomaat heidän heikon hengellisyytensä. Jos heidän uskonsa ja rauhansa säilyy, vaikka eivät Jumalan sanaa viljele, niin ei se ole Hengen työtä.
Ainoastaan sanan kautta Jumalan Henki ottaa asuntonsa ja vaikuttaa ihmissydämessä. Mutta eivät kuitenkaan kaikki, jotka lukevat Jumalan sanaa silti saa Hengen osallisuutta, eikä se synnytä heissä elämää. Tämän todistavat tuhannet kirjanoppineet ja fariseukset joukossamme. Mitä siis vielä tarvitaan? Meidän on muistettava, että voima tulee ylhäältä Jumalan antina. Meidän on nöyrinä ja kuuliaisina vastaan otettava sana. Meidän on muistettava, että olemme silloin pyhän Jumalan kasvojen edessä. Ymmärryksemme ja ajatuksemme ovat vaillinaiset, uskomme on heikko, huonosti valvomme ja vaellamme, ja jos ei meillä ole Pyhän Hengen osallisuutta, on kaikki turhaa.
Tämä on jokaisen kristityn muistettava, jotta ei meitä kaikkine tietoinen ahkeran Jumalan sanan viljelemisemme ohella, sittenkin havaittaisi hengellisesti kuolleiksi.
Elämä ympärillämme on levotonta. Olemme vihollismaassa, keskellä taistelua. Huonot ja hyvät voimat ovat liikkeellä. Herätykset ja eksytykset, kääntymiset ja luopumiset seuraavat toisiaan. Sen tähden on meidän valvottava ja pysyttävä lähellä Paimenta, sielujemme piispaa. Tutkikaamme ahkerasti Jumalan sanaa. Kristus ja hänen työnsä kirkastukoon meille yhä selvemmäksi.
Pysykäämme hengellisesti vaivaisina. Älköön »uusi virsi» koskaan tulko meille vanhaksi, pitkäksi ja ikäväksi. Olkaamme aina rehelliset sekä Jumalan että oman itsemme edessä. Ajatuksemme, puheemme ja työmme olkoot hänen pyhän tahtonsa mukaiset. Muistakaamme, että Herra on lähellä. Oi, jospa paremmin oppisimme välttämään vaaroja, joihin vihollisemme koettavat meitä houkutella. Ne tahtovat ryöstää meiltä sekä hengellisen että iankaikkisen elämämme. Rukoilkaamme, että Pyhä Henki tulisi sydämiimme, rukoilkaamme sitä kammioissamme ja seurakunnan kanssa. Rukoilkaamme myös toinen toistemme puolesta, niin kuin Kristus ja hänen apostolinsa kehottavat.
Kiitos sinulle, rakas taivaallinen Isä, kun olet antanut meille Pyhän Hengen. Kiitos, että olet antanut meille sanasi. Olkoon se jalkani kynttilä, joka loistaa minulle yön pimeydessä. Kiitos, että olet antanut Poikasi lunastajaksemme. Hänen turviinsa jättäydyn nyt ja iankaikkisesti. Amen.
TAMMIKUUN 22 PÄIVÄNÄ.
Sillä mitä hyötyä on ihmiselle, vaikka hän voittaisikin itsellensä koko maailman, mutta saattaisi itsensä kadotukseen tai turmioon? Luuk. 9: 25.
Pellon, karjan ja vaimon omistamista ei voi syntinä pitää, mutta kun Jeesus puhuu siitä, mikä estää sieluja Jumalan valtakuntaan tulemasta mainitsee hän juuri nämä kolme estettä. Luuk. 14: 18-24. Rakkaus isään ja äitiin ei ole Jumalan tahdon rikkomista, päinvastoin hän kehottaa meitä siihen, mutta se, joka rakastaa isää tahi äitiä enemmän kuin minua, ei voi olla minun opetuslapseni, ei voi tulla Jumalan valtakuntaan.
Hengellisesti laiska ja suruton ihminen ei näe näissä esteissä mitään vaaraa. Ei, hän katselee ainoastaan rakastamansa esineen laatua ja ajattelee: Mitä pahaa siinä teen, että näitä rakastan, ovathan pyhät Jumalan miehetkin ylistäneet peltoja, karjaa ja vaimoja, miksi en minä niitä saisi pitää. Mutta oletkohan huomannut, miten olet näihin kiintynyt? Ne ovat tulleet epäjumaliksi, joihin sydämesi ja sielusi on itsepäisesti ja itsekkäästi kiintynyt. Jumala, hänen armonsa, hänen mielisuosionsa sitä vastoin on näiden rinnalla sinulle vähäpätöinen, eikä sieluasi tyydytä. Tätä ei ihmisraukka huomaa. Hän ei ole oman itsensä edessä kyliin rehellinen tutkiakseen tätä. Viimein, kun hän huomaa olevansa epäjumalansa vanki ja koviin kahleisiin kytkettynä, ei hän enää kykene tekemään vastarintaa, eikä enää tahdokaan luopua rakkaudestaan. Ja niin armoelämä kituu.
Mutta kiusaaja käyttää muitakin keinoja vangitakseen uskollisten sielut. Hän käyttää siihen ihmisiä, jotka ovat maailmasta, tämän maailman lapsia. Nämä ovat Perkeleen uskollisia, nöyriä palvelijoita. Joko uhaten, vihaamalla ja vainoten he koettavat pelottaa, estää ja uuvuttaa uskollisia, yhä houkuttelevat ja vetävät he lupauksillaan, imartelullaan ja ystävyydellään Herran omia puoleensa.
Voi, miten monta surullista esimerkkiä tästä on ympärillämme. Eräs käsityöläinen, jota Jumala armossaan kutsui, herätti ja armahti, jätti synnin tien ja maailman turhuuden etsiäkseen niitä, mitkä ylhäällä ovat. Jonkun ajan kuluttua huomasi hän, että monet hänen liiketuttavistaan jättivät hänet, liike pieneni ja tulot vähenivät. Tämä rupesi häntä vaivaamaan. Hän ei jaksanut odottaa Herraa. Maailman ystävyyden voittaminen tuli hänelle tärkeäksi. Hän salasi kristillisyytensä, eli maailman mukaan ja vetäytyi pois niiden kristittyjen joukosta, joita maailma halveksi. Sen sijaan hän liittyi arvossapidettyihin maailman ihmisiin, sekä niihin kristittyihin, joita maailma sieti ja kiitti. Hän tahtoi olla maailman lasten kaltainen, eikä tahtonut näyttää ymmärtävänsä heidän sielujensa onnetonta tilaa. Vähitellen hän teki heille myönnytyksiä. Hän liittyi heidän seurapiiriinsä ja otti osaa hienompiin maailman huveihin. Maailma oli nyt hänen ystävänsä. Se toivoi pian kokonaan voittavansa hänet. Jonkun vuoden hän heidän kanssaan kulutti aikaansa juomingeissa, pelissä ja kaikenlaisessa lihan himossa. Tämmöinen onneton lankeemus ei kohtaa yksinomaan käsityöläistä.
Maailman verkkoon kietoutuu nuorukainen, neitonen, maanviljelijä, virkamies, jopa pappikin. Hän on tullut Jeesuksen luo, mutta ei voi kestää maailman pilkkaa ja vainoa. Hän ei voi olla syrjäytettynä ja pelkää hyvän nimensä, maineensa, tulojensa, leipänsä, tulevaisuutensa menettämistä. Hän etsii maailman ystävyyttä ja asettautuu sen mielen mukaan. Mutta älkäämme luulko, että kukaan näistä myöntää olevansa maailmaan mielistynyt. Ei, vaan hänen onneton luopumisensa saa nimen kristityn vapaus, tahi kristityn velvollisuus auttaa maailmaa siten, ettei eristäydy siitä. Mutta eipä sitä soveliasta hetkeä maailman auttamiseksi tahdo tulla. Hienotunteisuus silloin usein estää loukkaamasta ja suututtamasta maailmaa. ja niin näemme vapaan, rohkean maailman hallitsevan tuota hurskasta, varovaista lasta, sen sijaan, että hän hallitsisi sitä.
Jos tuo sielu raukka ei ajoissa katkaise suhteitaan maailmaan ja mene ulos ja itke katkerasti, vaan edelleen »kantaa iestä uskottomien kanssa», tulee hänestä viimein ikeen oria, maailman ja ihmissuosion orja. Armon voima on kadonnut, Jumalan ystävyys menetetty, sillä maailman ystävyys on Jumalan vihollisuutta. Yhdysside Herran uskollisiin on katkennut. »Sillä tähän nykymaailmaan rakastuneena Deemas jätti minut.» Tämä sielu välttää yhteyttä niiden henkilöiden kanssa, jotka tuomitsevat tämmöisen sieluntilan, hän ei liioin lue kirjallisuutta, joka avaisi hänen silmänsä ja niin hän paatumistaan paatuu, sillä paatuminen on luopumisen seurauksena.
»Maailma katoaa ja sen himot. mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti.» Älä hukkaa perintöosaasi, joka sinulle kuuluu. Amen.
TAMMIKUUN 23 PÄIVÄNÄ.
Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi nimeä. 2 Moos. 20: 7.
Hämmästys ja kauhu valtaa meidät ryhtyessämme tutkimaan, miten äärettömästi Jumalan nimi keskuudessamme turhaan lausutaan. Tarkastamme tällä kertaa tuota tavallisinta, ajattelematonta Jumalan nimen käyttämistä puheessamme. Ei sillä oikeastaan mitään pahaa tarkoiteta, tuskin tietää Jumalan nimen turhaanlausuja, minkä takia hän käyttää näitä suuria, pyhiä nimiä, Jumala, Jeesus Kristus voimasanoina, tahi erilaisten tunteiden ja mielenliikutusten purkauksina. Tätä ei nim. maailmanlasten keskuudessa pidetäkään syntinä. Mutta tuskin mikään maailman synneistä niin ilmi tuo ihmisen mielen laadun kuin tämä, jopa senkin, miten äärettömän suurella voimalla saatana hallitsee ihmislapsia.
Ei ainoakaan käsky Jumalan laissa ole maailmanlasten mielestä niin vähäpätöinen kuin toinen käsky. Jumalan nimen turhaan lausuminen on heidän mielestään pieni, höyhentä kevyempi asia. Jos joku sanoo tämän käskyn rikkomista raskaaksi synniksi, pidetään häntä yksinkertaisena. Mutta Jumala ajattelee toisin. Hän on pannut tämän käskyn ensimmäisen käskyn jälkeen ja hän on liittänyt tähän käskyyn kauhean uhkauksen. »Herra ei jätä sitä rankaisematta, joka hänen nimensä turhaan lausuu.» Ajattele vakavasti tätä asiaa!
Ihminen, joka kevytmielisesti käyttää puheessaan Jumalan nimeä, paljastaa siten sisäisen olemuksensa. Hänen mielenlaatunsa on jumalaton. Hän ei paljasta ainoastaan syntisyyttään, vaan myös sen, että hän halveksii Jumalaa ja että häntä hallitsee jumalattomuuden henki, joka on lähtöisin helvetistä. Kaikkein syvin lankeemus ei niin osoita jumalatonta mieltä kuin tämä kauhea tapa.
Emme silti sano, että ihminen, jolla tätä tapaa ei ole, olisi hurskaampi. Hänen luonteensa ehkä on toinen, tahi hän on ehkä saanut toisenlaisen kasvatuksen. Mutta tieten taiten tehty synti ja Jumalan nimen halveksuminen on jumalattomuuden selvä merkki.
Toinen käsky paljastaa myös meille luonnollisen ihmisen hurskauden. Jumalaa hän ei rakasta. Jumalan sana ja hänen nimensä ovat hänelle vain ilmaa. Sen tähden ei toinen käsky hänen mielestään ole minkään arvoinen. Mutta neljäs käsky on tärkeä, sillä hän tahtoo, että hänen lapsensa ja palvelijan kunnioittavat häntä. Viides käsky on tärkeä, sillä onhan hirveätä murhata ja tulla murhatuksi. Kuudes-, seitsemäs- ja kahdeksas käsky on samoista syistä tärkeä. Mutta Jumala Jumalan nimi, Jumalan mielisuosio, tahi hänen kieltonsa - ne eivät merkitse mitään. Semmoinen on maailman hurskaus.
Vanha käärme, joka viettelee koko maailmaa, tietä kyllä, miten edullista hänelle on, kun maailma kevytmielisesti huulillaan kantaa Jumalan nimeä. Se on paras keino, jolla tylsistyttää Herran aseet ja jolla nukuttaa ihmisten sydämet. Kun ihmiset tottuvat turhaan lausumaan Jumala nimeä ja tottuvat joka päivä kuulemaan sitä turhaan lausui tavan, niin tämä pyhä nimi ei sitten enää juuri liikuta heidän sydämiään. Epäilemättä kuuluu tämä maailman ruhtinaan laskelmiin. Eiväthän muuten suuret joukot, jotka tunnustavat Jumalan ja hänen sanansa, niin ahkerasti turhaan lausui Jumalan nimeä.
Tiedämmehän, että muihin synteihin, vihaa hekumaan, varkauteen ja vääryyteen on ihmisellä lihassa luontaiset viettelyksensä. Mutta mitkä lihan himot tyydytetään Jumalan nimen turhaan lausumisella? Mikä on syyn siihen, että maailma niin rohkeasti uhmailee tätä Jumala käskyä ja uhkausta vastaan? Maailman ruhtinas tässä etujansa valvoo. Hänellä on viekkaat suunnitelmansa ja laskelmansa.
Kristityt, joiden silmät ovat avautuneet huomaamaan Saatanan viekkaan juonen, ovat velvolliset varoittamaan, nuhtelemaan ja rankaisemaan siellä, missä huomaavat tätä paaduttavaa syntiä harjoitettavan. Vanhempien ja opettajien on tarkasti valvottava, ettei lasten kesken tätä Jumalan käskyä rikota, sillä lasten tulee pelätä Jumalan nimen turhaan lausumista, samoin kuin he pelkäävät perkelettä ja helvettiä.
Herra Jumala, niin kuin sinun nimesi on, niin on myös sinun kunniasi hamaan maailman ääriin. Sinun on kunnia, valta ja voima iankaikkisesti! Vaikuta sydämissämme pyhä pelko ja kunnioitus sinun nimeäsi kohtaan. Auta, Herra Jeesus, ettemme kieltäisi sinua tunnustuksellamme ja elämällämme, niin ettet sinä sitten viimeisenä päivänä kieltäisi meitä Isäsi edessä. Auta meitä elämään ja kuolemaan sinun kunniaksesi! Amen.
TAMMIKUUN 24 PÄIVÄNÄ.
Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta. Room. 5: 1.
Tässä on kristittyjen ihmeellisen rauhan syvä ja ikuinen perustus. Tässä on myös ilmaistu syy, miksi sydänraukat kaipaavat rauhaa. Apostoli ei sano: »Koska olemme juuri semmoiset kuin meidän tulee olla, nim. hurskaat ja hyvät.» Ei, hän sanoo: »Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta.»
Sinä, etsivä sielu, on kaunista, on tärkeätä, tärkeintä maailmassa, että vilpittömästi harjoitat jumalisuutta, hartaasti rukoilet, ahkerasti kuulet ja luet Jumalan sanaa, taistelet pahaa vastaan, ja etsit sitä, joka hyvää on. Mutta sinulta puuttuu sittenkin rauha Jumalasi kanssa. Sinä et luota hänen armoonsa, sinä pelkäät ja olet levoton. Eikä suotta, sillä kaiken hurskautesi kanssa saatat sittenkin olla tuomittu. Paljon enemmän tarvitaan voidaksesi kestää tuomiolla pyhän Jumalan edessä. Enemmän kuin kaikkien hurskaitten hurskaus ja pyhien pyhyys.
Ei riitä muu kuin Kristuksen, Jumalan Pojan kuolema, että olemme uskossa hänet päällemme pukeneet, olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, ja meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta. Sinun on omistettava semmoinen vakaumus, että voit iloiten sanoa: Kristus on kuollut minun edestäni, juuri minun puolestani. En voi kerskata uskoni, hurskauteni, vilpittömyyteni tähden, mutta kyllä siitä, että Kristus on täydellinen, Kristus on pyhä ja vanhurskas. Kristus on täyttänyt lain ja kärsinyt kuoleman, joka on synnin palkka. Se tapahtui minun tähteni. Se riittää kaikkien minun syntieni sovittamiseksi. Siinä on kyllä, se riittää ikuisiksi ajoiksi. Siihen minä uskallan.
Omin voimin olet koettanut tulla vanhurskaaksi. Sen tähden et ole rauhaa saanut. jos omin voimin vanhurskaaksi tulisit, ei Kristuksen olisi tarvinnut kuolla. Et ole vielä kokenut, niitä oikea usko on. Uskon ja uskon välillä on suuri ero. Luulet ehkä omistavasi uskon, kun pidät Kristuksen sovitusopin oikeana, etkä sitä epäile. Olet ehkä ajatellut näin: »Kristus on täyttänyt kaiken, siitä ei puutu mitään, mutta minussa on vika, minussa täytyy tapahtua muutos.» Ja niin olet kääntänyt katseesi pois Kristuksesta ja tarkastat vain itseäsi. Et siten saakaan rauhaa. Eihän sinulla ole oikeata uskoa.
Totta on, että Kristus on täydellisesti sovittanut syntisi. Mutta etkö ymmärrä, sinä olet tehnyt niin suuren virheen, ettei sitä voida paljolla työlläsi auttaa. Paremmaksi et tule ennen kuin Kristus sinut pelastaa. Syy rauhattomuuteesi on ollut siinä, että olet luullut, että sinun täytyy korjata kaikki ennen kuin voit saavuttaa rauhan. Et ole uskonut, etkä ymmärtänyt, miten huono sinä olet.
Mutta Kristus sinut parantaa ja täyttää kaikki sinun puolestasi. Olet kyllä tuntenut olevasi suuri syntinen, mutta et kokonaan kadotettu syntinen. Olet uskonut, että Kristus on lunastanut suuria syntisiä, mutta ei semmoisia kuin sinä tähän saakka olet ollut.
Nämä seikat tavallisesti ovat estäneet etsivien sielujen saamasta rauhaa. Toiset taas ovat vielä niin kiinni maailmassa, että heillä on muuta, mielenkiintoisempaa kuin Jumalan armo. Heillä on epäjumalia ja helmasyntejä, joista eivät tahdo luopua - ja hyvä on, etteivät silloin saakaan rauhaa. Jumalan rauhan saavuttamisen täytyy tulla sinulle tärkeimmäksi asiaksi, niin että et tyydy ennen kuin sen omistat. Sinä et saa luottaa omiin voimiisi ja omiin pyrkimyksiisi.
Semmoisena kuin olet, kelvottomana, kadotettuna syntisenä tulee sinun etsiä pelastusta Kristukselta. Et saa luottaa tunteisiisi ja odottaa, että sydämessäsi tuntisit Jumalan vastauksen, vaan sinun on otettava Jumalan vastaus sieltä, niissä Jumala antaa, nim. sanassaan, ainoastaan sanassa. Näin saavutat Jumalan rauhan.
Kun sielu huokaa: »En mitään muuta maan päällä toivo, kuin että omistan Jumalan armon. Oi, jos voisin niin Kristukseen uskoa, että kokonaan hänessä eläisin. Kunpa saisin vakaumuksen siitä, että hänen ansionsa on minun. Tahdon uskoa sanaan, en luota tunteisiin. Jospa voisin uskoa!»
Katso, silloin on jo usko syttynyt sydämeesi. Sielusi saa varmuuden armon omistamisesta ja täyden rauhan. Siitä Jumala itse pitää huolen.
Opeta minua, rakas Isä, Pyhän Henkesi kautta isoamaan ja janoamaan vanhurskautta . Anna sanasi armolupausten minulle kirkastua, niin että voisin itselleni omistaa sinut, Jeesus Kristus, viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastaaksesi, että sinun armosi ja rauhasi sydämeeni saapuisi ja suullani ja sydämelläni ylistäisin sinua, rakas Isä, Jeesuksen Kristuksen kautta. Amen.
TAMMIKUUN 25 PÄIVÄNÄ.
Ja että synnistä vapautettuina olette tulleet vanhurskauden palvelijoiksi. Room. 6: 18.
Tässä saamme tilaisuuden tutkia kenen palvelijoita olemme, synninkö vai vanhurskauden. Olemme jommankumman, sillä apostoli sanoo, että molempien, sekä synnin että vanhurskauden palvelijoita, emme voi olla. Kristus sanoo myös: »Ei kukaan voi palvella kahta herraa.» Tärkeätä on meille tietää kenen palvelijoita olemme. Kun ajattelemme kaikkea sitä, jonka kanssa elämässämme joudumme kosketukseen, niin meistä tuntuu usein siltä, kuin jos palvelisimme kahta herraa.
Toiset eivät tahdokaan selventää suhdettaan Jumalaan ja maailmaan, vaan kernaammin elävät puolinaista elämää. On ihmisiä, jotka tutkivat Jumalan sanaa, mutta siitä huolimatta ovat maailman ja epäjumalien kahleissa. Toisinaan he kuitenkin tahtovat palvella Jumalaa, pitäen sitä hyvänä, Jumalalle mieluisana tekona. Nämä tahtovat palvella kahta herraa.
Sitä vastoin Herran omia painaa raskaana taakka huoli siitä, että he ehkä palvelevat sekä Jumalaa että syntiä. Miten voimme tietää kenen palvelijoita olemme? Syy epätietoisuuteen on siinä, että arvostellaan suhdetta Jumalaan ja maailmaan sydämen tunteiden, eikä Jumalan sanan mukaan. Sekä Kristus että apostoli sanovat selvästi, että me emme voi samalla kertaa palvella kahta herraa. Sekä pahan- että hyvyydenvoimat asuvat meissä. Sen tähden usein näyttää siltä kuin jos palvelisimme kahta herraa. Synnin palvelijoissakin huomaa joskus hyvän hengen vaikutusta, esim. silloin kun omantunnon ääni heissä puhuu tahi kun armokutsu heidät saavuttaa. Herran uskollisissa näemme myös paljon pahan hengen lihan ja maailman vaikutusta.
Olemmeko siis kahden herran palvelijoita? »Emme», sanoo apostoli. Kahden herran palvelijoiksi ei meitä tee se, että paha ja hyvä liikehtii meissä ja satunnaisesti ilmenee pahoissa tahi hyvissä teoissa. Vaan »kun antaudumme jonkun palvelijoiksi, häntä totellaksemme niin olemme sen palvelijoita, jolle olemme kuuliaiset.» Ainoastaan toiselle näistä keskenään taistelevista voimista kuuluu sydämemme ja mielemme. Herra selittääkin, minkä takia emme voi palvella kahta herraa: »sillä hän on joko vihaava toista ja rakastava toista, taikka hän liittyy ensimmäiseen ja halveksi toista.» »Rakastammeko» tahi »vihaammeko», »liitymmekö tahi »halveksimmeko», se määrää suhtautumisemme jompaankumpaan.
Kun Herran uskolliset pelkäävät rakastavansa syntiä ja halveksivansa Jumalaa, ja kun rakkaus ja viha vuoroin käyvät sydämessämme, niin ymmärrämme, että on vaikeata tietää kenen palvelijoita olemme. Synnin palvelija on se, joka tieten taiten ja häikäilemättä, elää lihan töissä: ahneudessa, irstaudessa, juoppoudessa, epärehellisyydessä, vihassa, jne., eikä nuhteista ja varoituksista välitä. Näistä sanoo Kristus: »Joka syntiä tekee, hän on synnin orja.»
Mutta valekristityt viljelevät Jumalan sanaa ja liittyvät Herran kansaan, mutta tahtovat rinnastaa Kristuksen ja Belialin ja palvella sekä Jumalaa että maailmaa, samaten heikkojen kristittyjen taistellessa vaikeissa kiusauksissa ja satunnaisissa eksytyksissä, silloin on meidän vaikeampi nähdä erotusta Jumalan - ja mammonan - palvelijan välillä.
Huomaa tarkoin miten apostoli sanoo: »Kun antaudutte jonkun palvelijoiksi, häntä totellaksenne, niin olette sen palvelijoita, jolle olette kuuliaiset.» (s. 16). Kaikki riippuu siis siitä, kenelle te antaudutte, ketä te sydämestänne tottelette, ketä te kunnioitatte, eikä siitä, ketä te satunnaisesti tahi pakosta palvelette.
Mutta vaikka nekin, jotka ovat Hengen vaikutuksen alaisina ja jotka sydämestään rakastavat vanhurskautta, kuitenkin vielä tuntevat lihan voimakasta himoa kompastuvat ja lankeavat, niin älköön se eksyttäkö meitä. Koska heidän sydämensä halu on totella, koska he todella rakastavat vanhurskautta ja tahtovat palvella sitä, niin totisesti he eivät ole synnin orjia. Emme saa unohtaa näitä sanoja: »Kenelle antaudutte totellaksenne häntä, sen palvelijoita olette.» Vaikka siis synti koettaa estää, pahentaa ja kiusata heitä, niin on koko heidän elämänsä sittenkin suunnattuna Kristukseen.
Mutta jos kristitty ei enää etsi armoistuinta saadakseen sieltä anteeksiannon ja voimaa, vaan antautuu uudelleen synnin palvelukseen ja tekee liittoja maailman kanssa seuratakseen sitä, silloin on tapahtunut onnettomuus, josta Pietari sanoo: »Kenen voittama joku on, sen orja hän on.» Ei sitä sanota »voitetuksi», joka edelleen taistelee, vaikka hän taistelussa on kärsinytkin tappioita. Mutta se on voitettu, joka antautuu ja on jättänyt aseensa viholliselle. Pietari sanoo: »Joka poikkesi pois siitä pyhästä käskystä, jonka hän saanut oli.» Niin kauan kuin siis taistelemme, ei lain orjina, vaan uskon katse luotuna Kristukseen, emme ole voitettuja, emme ole antautuneet synnin palvelijoiksi. Kaikki riippuu siis siitä, ketä te antaudutte tottelemaan.
TAMMIKUUN 26 PÄIVÄNÄ.
Olkoon kukin meistä lähimmäiselleen mieliksi hänen parhaaksi itselleen jotta hän rakentuisi. Sillä ei Kristuskaan elänyt itselleen mieliksi. Room. 15: 2-3
»Ei Kristuskaan elänyt itselleen mieliksi». Tässä on suuri esikuva meille kaikesta, mikä pyhää ja hyvää on. Kristus ja hänen elämänsä. Kristittynä omistat sen suuren armon, olet liitossa Kristuksen kanssa. Sinulla on hänessä elämän lohdutuksesi, vanhurskautesi ja toivosi. Hän on paras ystäväsi. Sen takia on sinulle rakasta ja tärkeätä vaeltaa niin kuin hän vaelsi. Elää ja tehdä niin kuin hän eli ja teki miten hän eli? Apostoli sanoo: »Hän ei elänyt itselleen mieliksi.» Hän ei etsinyt omaa etuaan ja mukavuuttaan, vaan hän teki työtä meidän parhaaksemme, jopa meni kadotettujen syntisten tähden kuolemaan. Hän ei etsinyt omaa kunniaa. Hän ei tyytynyt itse olemaan viisas, vanhurskas ja ylistetty. Hän otti kantaakseen häpeän ja pilkan, jotta pääsisimme osallisiksi hänen viisaudestaan ja vanhurskaudestaan.
Tämän korkean, pyhän esikuvan asettaa apostoli silmiemme eteen kehottaen meitä tekemään niin kuin hän, kallis Herramme ja mestarimme, teki. »Ettemme eläisi itsellemme mieliksi, vaan lähimmäisemme mieliksi hänen parhaaksensa jotta hän rakentuisi» ja sen tähden »kantaisimme heikkojen heikkoutta.» Kristuksen kuva syyttäköön meitä, kun lähimmäisemme vikoja, ymmärtämättömyyttä ja ahdasmielisyyttä arvostelemme. Varoittakoon se minua itserakkaana katselemasta omaa suurta valoani ja halveksimasta veljeäni.
Kristuksen nöyryyden ja rakkauden ihana, pyhä kuva herättäköön minut inhoamaan itseäni, jotta ajattelisin: »Voi, minkälainen kristitty olen. Itserakkaana, halveksien veljeäni, katselen hänen heikkouksiaan. Ja Herra Kristus, iankaikkinen täydellisyys, viisaus ja hyvyys, ei elänyt itselleen mieliksi, ei halveksinut meitä ajattelemattomia, häijyjä syntisiä, vaan teki kaikki auttaakseen meitä surkeudestamme.»
Sinua loukkaa veljesi ymmärtämättömyys ja huono elämä. Olet valmis halveksimaan ja tuomitsemaan häntä ja pidät itsesi häntä parempana. Mutta katso mitä Kristus teki ja yhä tekee. Joka päivä saa hän katsella vikojamme ja mielettömyyttämme. Ja katso, miten kärsivällisesti armahtaen hän meitä hoitaa. Katso miten hän kohteli heikkoja opetuslapsiaan! Vaikka heidän elämänsä oli täynnä vikoja ja ymmärtämättömyyttä, niin hän ei halveksinut heitä. Koska he riippuivat hänessä kiinni, niin hän kantoi heidän heikkoutensa.
Heidän vikansa olivat moninaiset. He tahtoivat tulta taivaasta hävittämään Kristuksen vihollisia ja kerran varoittaa Pietari Herraansa menemästä kärsimään. He kiistelevät siitä, kuka heistä on suurin. Ja kun Jeesus joutui vihollistensa käsiin, pakenivat he, ja Pietari häpeällisesti kielsi hänet. He eivät ymmärtäneet puhetta hänen ylösnousemisestaan. Tuomas ei uskonut häntä ylösnousseeksi, ennen kuin sai pistää sormensa naulojen sijoihin.
Ja miten kohtelee Herra näitä ymmärtämättömiä, heikkoja opetuslapsia? Hän ei tuomitse heitä, ei myös halveksi heitä, ei jätä heitä, vaan hoitaa heitä heidän tarpeensa mukaan. Puhuttelee heitä ystävällisesti, rankaisee heitä lempeydellä, ojentaa heitä heidän ymmärtämättömyydessään muistuttaen heille, mitä hänestä oli sanottu kaikissa kirjoituksissa. Hän puhuttelee heitä kuin rakkaimpia lapsiaan ja ystäviään tahtoen antaa heille rauhan ja palauttaa heidän uskonsa. Hän tahtoo vahvistaa heitä.
Auttakoon Jumala meitä armossaan, että saavuttaisimme tämän korkean rakkauden, jota Kristus esimerkillään meille tahtoo opettaa! Älkäämme uskoko omaa henkeämme, vaan ottakaamme Kristus mestariksemme. Hänen mielenlaatunsa tulkoon omaksemme. Seuratkaamme häntä kaikessa.
Ihmisten heikkouksien ja vikojen arvosteleminen ei ole vaikeata, sitä uskottomat ja fariseuksetkin osaavat tehdä. Mutta armeliaana oleminen, nöyrä Ja rakastava heikkojen kuorman kantaminen ja heidän parhaansa etsiminen ovat niin jaloja ja korkeita arvoja, etteivät uskolliset kristitytkään, jotka joka päivä tarvitsevat armahtamista, kunnolla osaa niitä.
Emmeköhän viimein saa osaa Kristuksen armahtavasta luonteesta, koska joka päivä itse tarvitsemme armahtamista, kun synnintuntomme syvenee, ja koska synneistämme huolimatta Jumalan armovirta peittää meidät. Kun saat kokea Kristuksen lempeyttä ja elät pelkästä Jumalan armosta, niin muista, että hänen totinen tahtonsa on, että olet armelias lähimmäistäsi kohtaan.
Apostoli sanoo, että Kristuksen kaltainen mieli meissä ilmenee siinä, että emme elä itsellemme, vaan »kukin meistä olkoon lähimmäiselleen mieliksi hänen parhaakseen, jotta hän rakentuisi, sillä ei Kristuskaan elänyt itselleen mieliksi.» Ei hän palvellut itseään, vaan meitä. ja joka päivä antaa hän armonsa peittää kaikki heikkoutemme. Antakoon hän meille armonsa, että hänen esimerkkiänsä voisimme noudattaa.
» Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua!» Mark. 8: 34.
TAMMIKUUN 27 PÄIVÄNÄ.
Olkaa anteeksiantavaisia toinen toisillenne, niin kuin Jumalakin on Kristuksessa teille anteeksi antanut. Ef. 4: 32.
Kaiken kristillisen yhdyselämän ehtona maan päällä on keskinäinen anteeksiantaminen. Luther sanoo: »Kristuksen valtakunta on anteeksiantamisen valtakunta.» Me tiedämme että rakkaus on lain täyttymys. Paavali sanoo: »Joka toista rakastaa, se on lain täyttänyt. Sillä nämä: älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse», ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. »Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sen takia on rakkaus lain täyttymys.»
Rakkauteen kätkeytyy kristillinen elämä. Mutta mikä on pysyväisen rakkauden ehtona ihmisten kesken? Ehtona on alituinen anteeksiantaminen, joka niinikään on ehtona Jumalan ihmisen välisessä suhteessa. Lähimmäistemme, kotiväkemme, naapuriemme ja meidän välillä vallitsisi rauha ja rakkaus, jos ei heillä olisi niin harmittavia vikoja ja huonoja taipumuksia. Mutta heidän vikojensa tähden väsymme heihin, rakkaus kylmenee, emme suoraan sanoen jaksa heitä sietää ja niin käy meille työlääksi tehdä heille hyvää. Nuo valtavat esteet, nim. kaikki lähimmäisen virheet ja huonot taipumukset olisivat raivatut rakkauden tieltä, jos siihen käytettäisiin edellä mainitsemaamme erinomaista keinoa: anteeksiantamista. Muulla tavalla emme näistä esteistä pääse.
Sen tähden Kristus usein puhuu anteeksiantamisesta. Hän sanoo, että taivaan valtakunta on verrattava kuninkaaseen, joka antoi palvelijalleen kymmenentuhannen leiviskän velan anteeksi, mutta joka myös tahtoi, että tämä antaisi kanssapalvelijalleen sata denaria anteeksi. Ja kun hän opetti meille rukouksen, jota meidän tulee joka päivä rukoilla, käski hän meidän sanoa: »Ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme.»
Tästä näemme, että Kristus erikoisen suurella painolla teroittaa mieliimme anteeksiantamisen tärkeyttä. Anteeksiantaminen antaa ihmiselle oikeuden lähestyä Jumalaa. Ja anteeksiantaminen on langenneessa tilassamme ainoa perustus hyvään sopuun ihmisten kesken. Johannes sanoo: »Ja tämä on hänen käskynsä, että meidän tulee uskoa hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimeen ja rakastaa toinen toistamme niin kuin hän on antanut meille käskyn.» Silloin on meillä rauha Jumalan ja veljien kanssa. Silloin on taivaan valtakunta lähestynyt meitä. Silloin on murheenlaaksossa paratiisi.
Päinvastoin, missä rakkautta ja anteeksiantamusta ei ole, vaan askarrellaan omissa synneissä, kaivetaan toisten viat ja eletään epäuskossa ja epäsovussa, siellä on helvetti maan päällä. Katso, mitkä jäytävät tuskat, pimeä sydän ja synkät kasvot, joista kuvastuu viha, kateus ja levottomuus. Sellaiset ihmisraukat ovat säälittäviä perkeleen marttyyrejä. Ja kaikki olisi kuitenkin anteeksiannolla autettavissa.
Vaikka lähimmäisesi olisi suuresti rikkonut sinua vastaan, vaikka hän olisi sinusta valehdellut, tai häväissyt sinua, niin ajattele, eiköhän Jumalalla ole tuhatta kertaa suurempia syntejä sinulle anteeksi annettava. Kristus sanoo, että lähimmäisesi rikkomukset sinua vastaan ovat sinun kaikkiin synteihisi verraten samassa suhteessa kuin sata denaria kymmeneentuhanteen leiviskään. Etkö siis tahtoisi veljellesi antaa anteeksi hänen rikkomuksiansa, Kun Jumala antaa kaikki suuret syntisi sinulle anteeksi. Jos et tahdo antaa lähimmäisellesi anteeksi, etkä tahdo unohtaa niitä sataa denaria, niin vaadi ne häneltä, laske kaikki hänen vikansa, vihaa häntä, mutta - maksa sitten kymmenentuhatta leiviskää Herrallesi, maksa se viimeiseen ropoon. Siten Herra tuomitsee! Anna, Jumala, syntini teeksi, niin kuin minäkin annan lähimmäiselleni anteeksi Toisin ei minulla ole lupa rukoilla, kun rukouksessa Jumala lähestyn.
Sanot ehkä: »Olen niin usein antanut veljelleni anteeksi mutta hän ei lakkaa rikkomasta minua vastaan, en e jaksa hänelle antaa anteeksi.» Silloin Herra vastaa: »Minä olen vielä useammin antanut sinulle anteeksi, mutta sinä yhä rikot minua vastaan, minun täytyy myös väsyä anteeksi antamiseen.» Ihmeellinen on vastaus, jonka Pietari sai kysymykseensä: »Herra, kuinka monta kertaa minun on annettava anteeksi veljelleni, joka rikkoo minua vastaan? Enintäänkö seitsemän kertaa?» - »Minä sanon sinulle: ei seitsemän kertaa, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän», loppumattomasti. Tämä on sydämellesi lohdutus, sillä niin tahtoo Kristus myös sinulle antaa anteeksi, ei ainoasta seitsemän kertaa, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän, siis loppumattomiin. Sillä saman, minkä hän meiltä saat sen hän itsekin tekee. Eikö tämä herätä sinussa palavaa anteeksiantamisen halua? Muuta neuvoa ja muuta apua meillä täällä elämässä ole kuin lakkaamaton anteeksianto ja niin on Kristuksen valtakunta anteeksiantamisen valtakunta.
Rakas Jeesus, sinä, joka olet kalliilla verelläsi minut ostanut, ole pyhitykseni ja autuuteni! Sytytä sydämeeni rakkautesi liekki, niin että yli kaiken rakastan sinua ja lähimmäistäni niin kuin itseäni. Amen.
TAMMIKUUN 28 PÄIVÄNÄ.
Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän 'ja pyhitti sen, sillä hän lepäsi sinä päivänä kaikista teoistansa, jotka hän luonut ja tehnyt oli. 1 Moos. 2: 3.
Kun nyt ryhdymme tutkimaan, mikä tarkoitus Herralla Jumalallamme oli säätäessään tämän käskyn ihmislapsille, niin näemme siinä Jumalan pohjatonta rakkautta ja uskollisuutta luotujaan kohtaan, hänen korkeata iankaikkisuus-neuvoansa omaan kuvaansa ja perijäänsä, ihmiseen nähden.
Ihminen luotiin iankaikkista elämää varten taivaassa. Täällä maan päällä tuli hänen kasvaa taivasta varten. Sen tähden hän, armorikas Isä, kasvattaakseen meitä iankaikkisuutta varten, on erottanut osan ajastamme, nim. seitsemännen päivän, tätä tarkoitusta varten. »Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen», jotta hänen kansansa valmistuakseen taivasta varten, aina sapattina, päivien loppuun saakka saisi kutsun ja herätyksen Jumalan palvontaan.
Ihmishengen ainoa tosi elämä on elämä Jumalassa, Jumalan kanssa, iankaikkinen elämä, joka jatkuu ja täydellisyyttä taivaassa. Tätä päämäärää ei saavuteta, jos ihmisen mieli vaipuu tähän maailmaan. Hänellä ei silloin ole halua eikä kykyä elää hengen elämää. Jotta meillä olisi tilaisuus hankkia sieluillemme ravintoa hengellisen elämämme kasvamiseksi, on Jumala uskollisesti meistä huolta pitäen antanut meille lepopäivän. Lepopäivät ovat sen tähden Jumalan lasten iäisyyspäiviä täällä maan päällä. Mutta ne sielut, joilla ei ole näitä iäisyyspäiviä, jotka eivät koskaan saa valmistusta taivasta varten, ne eivät liioin koskaan iankaikkisuudessa voi elää taivaallista elämää. Sapatti on iankaikkisen elämän esikuva ja esimaku, samalla kun se on valmistuksena siihen.
Hepr. 4: 9:ssä sanoo apostoli: »Niin muodoin on Jumalan kansalla sapatinlepo vielä odotettavana.» Kreikkalaisen tekstin mukaan tarkoittaa sapattilepo samaa kuin sapatin vietto. Sapatin päätarkoitus on valmistaa meitä iankaikkiseen elämään, mutta sitä paitsi lahjoittaa se meille muitakin etuja. Jumala ei ole ainoastaan kehottanut meitä huolehtimaan tästä sielumme tärkeimmästä asiasta, vaan hän on ajastamme erottanut määrätyn päivän sitä tarkoitusta varten. Hän ei vain ylimalkaisesti tullut langenneen maailmallismielisen luontomme avuksi, vaan sääti lepopäivän, ajatellen myös niiden parasta, jotka ovat toisen vallan alaisia. Lasten, palvelijain ja alustalaisten oikeutta Herra Jumala valvoi kieltäessään kolmannessa käskyssä isäntäväkeä lepopäivänä rasittamasta palvelijoitaan viikon jokapäiväisillä töillä ja siten estämästä heitä Jumalan sanan viljelemisestä.
Mikä hyvä teko tämä onkaan! Sillä jos ei Herra olisi asettanut tätä rajaa maallistuneelle mielellemme, niin olisi koko ihmiskunta ja eritoten palvelijat ja alustalaiset ruumiineen, sieluineen joutuneet mammonan palveluksen kovimpaan orjuuteen. Ylistetty olkoon taivaallisen Isän lempeys, joka kaikki niin hyvin teki!
Samaten olisi itseänsä jumaloiva munkkihengellisyys hylkäämällä maallisen kutsumuksensa ja yksinomaan, alituisesti eläen hartauden harjoituksissa, eksynyt oikealta tieltä. Estääkseen meitä joutumasta harhaan toiseen tai toiseen suuntaan, on Herra kolmannen käskyn kautta asettanut meille rajat, joiden piirissä sekä taivaallisen että maallisen kutsumuksemme huolenpito liikkuu. »Kuusi päivää tulee sinun työtä tehdä ja kaikki askareesi toimittaa, mutta seitsemäntenä päivänä on Herran, sinun Jumalasi sapatti.»
Tätä ei ole niin ymmärrettävä, että me vain seitsemäntenä päivänä olisimme Herran ja hänen sanansa kanssa, vaan niin, että me sinä päivänä erikoisesti antautuisimme seurusteluun Herran kanssa, ja muina viikon päivinä hoidamme ajallisen kutsumuksemme tehtäviä. Mutta ettei Herra näinä viikon kuutena päivänä kiellä meitä lähestymästä häntä, osoittaa se, että hän sääti jokapäiväiset uhrihetket Jerusalemin temppeliin sekä myöskin vuosijuhlat.
Kun tiedämme, että laki, joka määräsi milloin ja millä tavalla jumalanpalveluksen piti tapahtua, oli kuvauksena Kristuksen hengellisestä valtakunnasta, on Herra näiden uhrien kautta, joita joka päivä oli toimitettava, tahtonut kehottaa meitä joka päivä lähestymään häntä sanassaan ja rukouksessa. Joku hetki arkipäivästäkin siis pyhitettäköön Herralle!
Kristus on lihaan tulemisellaan ja esimerkillään pyhittänyt kaikki uudentestamentin päivät seurusteluun Jumalan kanssa. Elävän kristityn tulee joka päivä rukouksessa seurustella Jumalansa kanssa ja myös ravita sieluaan hänen pyhällä sanallaan. Herra vapautti ihmiset määräämästä aikaa, joka yksinomaan omistettaisiin hengellisen elämän kartuttamiseksi, sekä asetti sitä varten määräajan niiden hyväksi, jotka ovat toisen vallan alaiset. Hän on sanonut kaikille, niin isäntäväelle kuin palvelijoille, että joka seitsemäs päivä on sapatti, pyhä lepo Herrassa. Ylistetty olkoon Jumalan uskollisuus tämänkin armorikkaan säädöksen tähden!
Me kiitämme sinua, rakas taivaallinen Isä, että olet antanut meille niin hyvin työ- kuin lepopäivätkin. Auta, että jokainen sapatti- ja juhlapäivä olisi meille iankaikkisen elämän esimakua. Anna myös meille rakkautta työhön. Ja koska arkipäivätkin ovat sinun armosi päiviä, niin auta, että oppisin joka päivä elämään salattua elämää Kristuksessa Jumalan sanan ja rukouksen kautta. Amen.
TAMMIKUUN 29 PÄIVÄNÄ.
Kaikki ja kaikissa on Kristus. Kol. 3: 11.
Mikä voimakas salaman isku onkaan tämä sille, joka on eksynyt itsevanhurskauden tielle! Ja mikä runsas opetuksen, lohdutuksen ja virvoituksen lähde hengellisessä hädässä ja ahdistuksessa oleville sieluille. Kaikki ja kaikissa Kristus
Tämä on kristityn vanhurskauden, pyhityksen, voiman ja armossa pysymisen salaisuus. Me näemme eräissä ihmisissä heidän puutteistaan ja heikkouksistaan huolimatta ihmeellisen rauhan, ilon ja rohkeuden. Sen aiheuttajana on »kaikki ja kaikissa Kristus.» Tämä lause on lyhyt ja helppo oppia. Monella ei mielestään ole siinä enää mitään oppimista. Mutta kun meitä kohtaa hätä ja suru, niin huomaammekin olevamme, siinä hyvin taitamattomat.
Oikea kristitty eroaa kaikista muista hurskaista siinä, että Kristus on hänelle kaikkena kaikessa. Jotkut hurskaat ihmiset pitävät muita hengellisiä asioita Kristusta tärkeimpinä. Heidän ajatuksensa ja puheensa liikkuvat paljon enemmän niissä kuin Kristuksessa. Kristus itse sanoo tästä: »Te tutkitte kirjoituksia, sillä te luulette, että teillä niissä on iankaikkinen elämä, ja ette tahdo tulla minun tyköni, jotta saisitte elämän.» Se mikä on lähellä sydäntämme ilmenee helposti puheessamme. Sydämen kyllyydestä suu puhuu. Sinä, joka luet tahi kuulet tämän, oletko niin rehellinen itseäsi kohtaan, että tutkit sydämessäsi, miten sinä suhtaudut Kristukseen?
Kaikki ja kaikessa Kristus sisältää opetuksen myös niille sieluille, jotka ovat lähellä Jumalan valtakuntaa, jopa niillekin, joilla on tosi uskallus Kristukseen, mutta eivät kuitenkaan tiedä, mitä he hänessä omistavat. Täydelleen ei kukaan voikaan sitä tietää. He tekevät itselleen paljon murheita, jotka, vaikka eivät tyyten häviäisikään, eivät niin raskauttaisi heidän elämäänsä, jos he tietäisivät, mitä omistavat Herrassaan Kristuksessa. Johannes sanoo niitä olevan, jotka »uskovat Jumalan Pojan nimeen, mutta eivät tiedä hänessä omistavansa iankaikkista elämää.»
»En koskaan voi tulla pysyväiseksi armossa», huokaa joku. »Kuinka moni onkaan langennut. Kuinka monet moninaiset vaarat minua uhkaavat. Miten minun käynee, minun, joka olen niin heikko ja syntiin taipuvainen ja kun olen niin kevytmielinen ja vilpillinen!»
Toinen valittaa: »minä en koskaan voi päästä synnin orjuudesta. Näen kyllä pahan, mutta en voi vastustaa sitä. Olen koettanut uskoa, rukoilla, valvoa, taistella ja olen käsittänyt, etten koskaan voi saavuttaa oikeata, pysyväistä pyhitystä itsessäni, mutta jota kauemmin elän, sitä pahemmaksi tulen.»
Kolmas huokaa: »Syntini ovat aina edessäni. En saa rauhaa. Jumalan armon ja anteeksi annon varmuutta ei minulla ole. Omatuntoni syyttää minua ja sitä paitsi, en koskaan voi tulla semmoiseksi kuin kristityn tulee olla.»
Neljäs sanoo: »Minun tilani on vielä surkeampi. En edes tunne, kadu ja kauhistu syntejäni ja sieluntilaani. Olen kova, kuollut, kylmä ja piittaamaton.»
Pääsyy näihin huoliin on se, että Kristus unohdetaan ja Kristusta halveksitaan. Ajatukset eivät liiku Kristuksessa, vaan hänet tehdään tyhjäksi. Heidän sisäinen elämänsä on sen laatuinen, kuin ei Kristusta, Vapahtajaa olisikaan, ei täydellistä vanhurskautta Jumalan edessä, ei kaikkivoipaa Auttajaa, eikä hyvää Paimenta. - Niin, he ovat semmoisessa tilassa, kuin jos olisivat jätetyt oman onnensa nojaan, ja kuin heidän pitäisi itse pelastaa itsensä, itse vanhurskauttaa itsensä Jumalan edessä, olla oma paimenensa, oma auttajansa, oma väkevyytensä, olla itselleen kaikkena kaikessa.
Katso, tämä ääretön epäuskon pimeys on kaiken pahan pohjana. ja kaikki olisi kuitenkin autettavissa ja parannettavissa, jos Kristus saisi olla sinulla kaikkena kaikessa, jota varten hän onkin Jumalan antama, »tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi.»
TAMMIKUUN 30, PÄIVÄNÄ.
Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä? Room. 6: 2.
Me olemme kuolleet pois synnistä, sen selittää apostoli säk. 3-11 niin, että me olemme kasteessa liitetyt Kristuksen elämän ja kuoleman yhteyteen ja osallisuuteen. Me olemme istutetut Kristuksen kanssa yhdenkaltaiseen kuolemaan, joka on synnille kuolemista. Niin kuin Kristus kuolemassaan pääsi meidän synneistämme, eikä hänen enää tarvinnut niitä kantaa, samoin ovat kaikki uskolliset »kasteessa samankaltaiseen kuolemaan istutetut» ja ovat jättäneet vanhan syntielämänsä, jotta eivät enää palvelisi syntiä.
Mutta jos ymmärrämme tämän samaten kuin ne sen käsittävät, jotka eivät uudestisyntymisestä mitään tiedä, nim. että kaste ainoastaan on liitto ja lupaus, joka velvoittaa meitä kuolemaan synnille ja elämään Jumalalle, niin emme tosiaankaan ole ymmärtäneet, mitä apostoli tarkoittaa sanoilla »kuolleet pois synnistä.»
Onhan kaste kyllä liitto, mutta sitä paitsi se sisältää vielä muuta. Samoin kuin vihkiminen ja lupaukset, eivät tee miehestä hyvää aviopuolisoa, vaan siihen tarvita sydämessä asuvaa rakkautta, ja samaten kuin papiksi vihkiminen ja siinä annettu vala eivät tee papista todellista sielun paimenta, vaan siihen tarvitaan sieluista huolehtivaa mieltä, niin ei liioin kaste ja liitto tee meitä synnille kuolleiksi. Synnille kuoleminen on Jumalan työtä sieluissamme.
Kristus puhuu vedestä ja Hengestä syntymisestä. Apostoli puhuu uudesti syntymisen pesosta ja Pyhän Hengen uudistuksesta. Nämä sanat selventävät meille sanojen, »me, jotka olemme kuollee pois synnistä», täyden merkityksen. Apostoli ei puhu nimikristityistä, uskottomista, joka ovat saaneet kasteen, vaan niistä, jotka totuudessa saavat armon ja lahjan täyteyden vanhurskaudeksi. Näissä on jumalallinen henki ja elämä, joka ei suosi syntiä. Tämä sana, »he ovat kuolleet pois synnistä», on todellisuus heidän elämässänsä.
Toinen suuri lahja, joka meille kasteessa uskon kautta annetaan, on Hengen työ sieluissamme. Kun olemme Jumalasta syntyneet, silloin meillä on uusi sydän, uusi mieli, sekä uusi henki, joka ei voi elää synnissä. Tämän selittää kokemus parhaiten. Kun minä lainalaisena kilvoittelin saadakseni pyhitetyn mielen, niin huomasin sisäisen pahuuteni kasvavan samassa määrässä kuin syntiä vastustin. Mutta epäillessäni kaikkea omaa työtäni ja luottaessani siihen, että uskon kautta, Jumalan armosta tulen autuaaksi, sekä että Kristuksen kautta pääsen synnistä ja lain tuomiosta, niin silloin saan myös samalla aivan uuden, ennen tuntemattoman pyhän tahdon ja halun sydämeeni. Saan uuden taipuisan mielen, joka sydämestään rakastaa Jumalan lakia ja vihaa sitä pahaa, jota itsessäni tunnen. Maailmallinen, synnillinen elämä, joka ennen oli korkein haluni, tulee nyt minulle tuskaksi.
Tätä ihmeellistä työtä sieluissamme Johannes tarkoittaa sanoessaan: »Kuka ikinä on Jumalasta syntynyt, hän ei tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä. Eikä hän saata tehdä syntiä, sillä hän on Jumalasta syntynyt.» »Hän ei voi syntiä tehdä», sanoo apostoli. Tämä on ihmeellinen kokemus. Kauheimmat kiusaukset ahdistavat, synti yllättää ja kaataa kristityn, mutta hän ei voi jäädä syntiin, niin kauan kuin »Jumalan siemen» pysyy hänessä. Hän ei voi tehdä syntiä so. tahallisesti harjoittaa syntiä, jota Paavali sanoo »synnissä elämiseksi», vaan vaikkapa synti kaataisi hänet, kuten äsken sanoimme, niin lankeaa hän ikään kuin tuleen tahi veteen, jossa hän ei voi elää, vaan hänen täytyy kiiruhtaa siitä ylös. Tämän kokee se, joka on »syntynyt Jumalasta».
Lankeemus saa aikaan yhä suuremman synnin pelon, niin että hän valppaampana ja hurskaammalla mielellä alkaa uudestaan vaeltaa elämän tietä. Tämä tapahtuu niin kauan kuin Jumalan siemen pysyy meissä. Kristitty on sen kaltainen, että kun hän vaeltaa Jumalan käskyjen tietä, eikä synti häntä ahdista, niin silloin voi hän hyvin, silloin on hän oikeassa olossaan.
Mutta kun synti hänet saavuttaa, silloin hän kauhistuu, kärsii ja tulee levottomaksi aivan kuin jos vihollinen olisi karannut hänen kimppuunsa. Tästä selviää, että pyhyys on hänen oikea elämänsä ja että hän siis on »kuollut pois synnistä.» Luther sanoo: »Kuinka ihminen, joka synnistä kärsii ja joka pelkää rikkoa Jumalan tahtoa vastaan, ei olisi pyhä, sillä eihän toinen perkele toista ulos aja.»
Kristuksen evankeliumin seuraajat jättävät maailman ja entisen syntielämänsä täydelleen sekä alkavat vaeltaa toista tietä, elämän tietä. Kun maailma huomaa tämän jumalallisen työn sieluissamme, kauhistuu se. Sanoilla: »Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä», tarkoittaa apostoli siis sitä suurta muutosta, joka meissä tapahtuu oikein omistettuamme armon. Silloin saamme Jumalan mielen mukaisen mielen, niin että jätämme kaiken vanhan ja alamme elää uutta elämää.
Kiitetty olkoon Jumala, joka meille voiton antanut Jeesuksen Kristuksen kautta! Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleista nousemisen kautta. Sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman. Ja tämä on se voitto, joka on voittanut maailman, meidän uskomme.
Siinä rakkaus on - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. 1 Joh. 4: 10.
TAMMIKUUN 31 PÄIVÄNÄ.
Ja kun hän (Puolustaja) tulee, niin hän näyttää maailma todeksi ... vanhurskauden, . . . vanhurskauden koska minä menen Isän tykö. Joh. 16: 8, 10
Mitä merkitsee »näyttää todeksi vanhurskauden, koska minä menen Isän tykö? Puolustaja näyttää maailmalle todeksi vanhurskauden» - ja selityksenä seuraa: »Koska minä menen Isän tykö.» Tämä on arvoituksellista ja salattua. Sen takia on meidän huolehdittava siitä, että oikein ymmärrämme rakkaan Herramme tarkoituksen. Vaikkapa nämä sanat olisivat minulle selvät ja tutut, niin saattaa niiden syvyyksissä kuitenkin löytyä kätkettynä minulle tuntematon aarre.
Tahdon vielä katsella Kristuksen kasvoja hänen näin puhuessaan, kuulla hänen itsensä sanovan: »Näyttää maailmalle todeksi vanhurskauden, koska minä menen Isän tykö.» Mitä tämä merkinnee? Onko joku rangaistava vanhurskauden tähden? Hämärältä tuntuu Herran selitys: »Koska minä menen Isän tykö.» Mutta kuitenkin juuri nämä sanat, »koska minä menen Isän tykö», luovat valoa asiaan.
Mitä Kristuksen Isän luo meneminen on? Mitä muuta kuin hänen sovituskuolemansa. Kristus puhui tämän viimeisenä iltana ottaessaan jäähyväiset opetuslapsiltaan juuri ennen kärsimistään. Sen yhteydessä on meidän helppo ymmärtää näiden sanojen merkitys. »Koska minä menen Isän tykö» merkitsee: minä menen nyt täyttämään sen suuren tehtävän, jota varten olen maailmaan tullut. Menen vuodattamaan vereni maailman syntien sovitukseksi. Kuten hän samana iltana sanoi asettaessaan Herran ehtoollisen: »Minun vereni vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.» Toisin sanoen: oikeana ylimmäisenä pappina menen nyt tämän veren kanssa pyhimpään, joka ei ole käsin tehty - menen itse taivaaseen. Menen sovittamaan kaikki ihmiset Jumalan kanssa, menen heille hankkimaan »iankaikkisen lunastuksen» synnin kirouksesta. Hankin kaikille ihmisille iankaikkisen vanhurskauden, niin, hankin heille oikeuden iankaikkisesti olla Jumalan kasvojen edessä. Siis, kaikki, mitä maailman alusta luvattu on, sen menen täyttämään. Menen rikkipolkemaan käärmeen pään, menen syntiinlankeemuksen tuottamia vaurioita korjaamaan, menen järjestämään ihmisten kadonneen perintö- ja lapsenoikeuden Isän luona. »Hän näyttää maailmalle todeksi vanhurskauden» - »koska minä menen Isän tykö.» Nyt ymmärrämme yhteyden näiden kahden lauseen välillä.
Tämä onkin Raamatun pääsisältö. Vanhassa testamentissa sanoo Jesaja: »Mutta Herra heitti meidän kaikkien synnit hänen päällensä. Tuntemisensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, monta vanhurskauttaa, ja hän kantaa heidän syntinsä.» Eikö juuri sama Herra sano: »Hän kantaa heidän syntinsä. Hän on haavoitettu heidän pahojen tekojensa tähden, sen tähden hän monta vanhurskauttaa.» Ja enkeli Gabriel sanoo Dan. 9:ssä, että kun Kristus surmataan, synnit peitetään, rikos sovitetaan, niin »iankaikkinen vanhurskaus tuodaan esiin.»
Mutta kuinka paljon kirkkaammin paistaa vanhurskauden aurinko Uudessa testamentissa. Paavali sanoo: »Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän edestämme teki synniksi, jotta me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.» »Hän on meidän syntiemme tähden uhattu ja meidän vanhurskautemme tähden herätetty kuolleista.» Kaikki nämä Raamatun otteet sisältävät juuri tämän: »Hän näyttää maailmalle todeksi vanhurskauden, koska minä menen Isän tykö.»
Kaikki nämä Raamatun sanat ovat kyliä meille puhuneet samaa kuin mitä Herra Kristus lausuu tuossa lyhyessä, hämärässä lauseessa. Nyt kun ymmärrämme, mitä hän tarkoittaa, on meidän ilo kuulla hänen korkealla voitonvarmalla äänellään selittävän: »Hän näyttää maailmalle todeksi vanhurskauden, koska minä menen Isän tykö.» Minä - minä menen Isän tykö - tämä on koko maailman vanhurskaus.
Ihmisten ainoa vanhurskaus, joka Jumalan edessä kelpaa, on, että vuodatan vereni heidän edestään ja että ylhäisenä pappina menen vereni kanssa Isän tykö. Mutta mitä vanhurskaus on? Vanhurskautta on se, että itsekukin tekee velvollisuutensa. Kristus sanoo, että semmoisen vanhurskauden saa maailma ainoastaan sen kautta, että hän menee Isän tykö.
Oi, armorikas Jumala! Oi, armorikas pelastus! Nyt ymmärrämme mitä rakas Herramme tarkoitti sanoessaan: »Minä pyhitän itseni heidän tähtensä.» Totuudessa Kristus on toinen Aadam, sillä niin kuin tuon yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta ne monet ovat joutuneet syntisten asemaan, niin myöskin tuon yhden kuuliaisuuden kautta ne monet joutuvat vanhurskasten asemaan.
Tämä olkoon aina silmiemme edessä. Kristus on meille annettu ollaksensa meidän sijassamme. Hän on meidän, meidän semmoisena kuin hän oli, kaikkine hyvine töineen, kaikkine kärsimyksineen. Hän on välimiehemme ja takausmiehemme. Hän on toinen Aadam, joka puolestamme seisoi syytettynä lain ja Isänsä edessä. Meidän nimessämme hän kesti koetuksen. Meidän puolestamme hän teki sen, mitä meidän itsemme olisi pitänyt tehdä. Hänen kärsimyksensä vapauttivat meidät kärsimyksistä. Tämä on evankeliumin ydin ja aarre. Se on korkea, pyhä autuutemme salaisuus, joka ilmi käy näissä Kristuksen kalliissa sanoissa: »Hän (Puolustaja) näyttää maailmalle todeksi vanhurskauden, koska minä menen isän tykö.»