25. viikko (kesäkuu)
JEESUSTA PALVOMAAN
En tahdo päästä millään irti eräästä Aasian-matkani antamasta voimakkaasta kokemuksesta. Tajusin siellä, kuinka joka puolella ihmiset palvovat ihmistä jumalana. Afrikan pakanauskonnot ovat luonnon ja luonnonesineitten palvontaa, ja se murtuu nykyisin evankeliumin tieltä. Aasian miljardien ihmispalvonta on kuitenkin äärimmäisen kova este evankeliumin tiellä. Ihmisen nimi ja kuva sitoo suuria kansoja.
Suuressa naapurimaassa olemme kohdanneet Leninin. Hänen nimensä tuli esiin joka puolella, hänen patsaitaan ja kuviaan oli kaikkialla. Hän näkyi, hänen sanojansa toistettiin. Hänen mausoleuminsa on ollut miljoonille pyhä paikka. - Japanissa taas kohtaamme Buddhan ja hänen opetuslastensa patsaita ja kuvia kymmenissä tuhansissa temppeleissä. Niiden edessä rukoillaan tänäänkin, niille suitsutetaan ja uhrataan. Miljoonissa japanilaisissa kodeissa on myös perheen vainajien alttari, jolla heitä palvotaan ja ruokitaan. Kuoltuaan he ovat muuttuneet jumaliksi. - Muslimimaissa taas Muhammed on ensimmäinen profeettain joukossa. Hänen nimensä on korkein ihmisten nimistä, ja se yhdistetään aina jokapäiväisessä rukouksessa Allahin nimeen. Muhammed on välittänyt lopullisen totuuden Allahista.
Tuota kaikkea katsellessani häpesin omaa arkuuttani Jeesusta Kristusta kohtaan. Hän on myös todellinen ihminen ja uskomme mukaan todellinen Jumala. Jos nuo Aasian miljardit eivät häpeä palvella tavallista ihmistä, miksi me sitten kristittyinä häpeämme palvoa Jeesusta Kristusta?
Olen uudella tavalla löytänyt Uuden testamentin Kristuspalvonnan. Ensimmäisen sukupolven uskovat eivät olleet vähääkään arkoja Kristuksen nimen tunnustamisessa yli kaikkien nimien. Silloisessa yhteiskunnassa keisari oli Kyrios - Herra. Joka ei rukoillut keisaria, oli valtion vihollinen. Sellaisiksi nähtiin kristityt. Kristittyjä vainottiin, ja kuitenkin he pitivät kiinni siitä, että on vain yksi Herra, Jeesus Kristus.
Pystymmekö me riemastumaan siitä, että totuus on Jeesuksessa (Ef 4:21)? Ja mikä vielä valtavampaa, Jeesuksessa Kristuksessa luotiin kaikki, mitä maan päällä on. Hän on ennen kaikkea ja hänessä pysyy kaikki voimassa (Kol l: 16). Jumala herätti hänet kuolleista ja asetti hänet korkeammalle jokaista nimeä, mikä mainitaan (Ef 1:21). Kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman ja jokaisen kielen pitää tunnustaa kerran, että Jeesus Kristus on Herra (Fil 2: 10). Hän on yli kaiken - Jumala (Room 9:5).
Kuinka riemullisen varmoja olivatkaan kristityt siitä, että muuta perustusta ei ihmiselämässä kukaan voi panna kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus (1 Kor 3:1 1). Hänessä ovat kaikki viisauden ja tiedon aarteet kätkettyinä. On suurenmoista julistaa evankeliumia Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta (Ef 3:8). Suurin kiitoksen aihe on kuitenkin siinä, että Jeesus Kristus antoi itsensä alttiiksi meidän syntiemme tähden pelastaakseen meidät nykyisestä pahasta maailmanajasta (Gal 1:4). Hän on todella rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni (2:20). Mikä valtava etuoikeus onkaan Aasian miljardien keskellä saada olla eläväksi tehty Kristuksen kanssa, olla armosta pelastettu ja olla hänen omansa - ei Leninin, Maon, Buddhan, Muhammed-Allahin. On suuri etuoikeus osata huutaa avuksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimeä (1 Kor l:2), juurtua häneen ja rakentua häneen (Kol 2:7). Tosin tänään vielä kokee olevansa kaukana Paavalin sydämen tunnustuksesta: "Elämä on minulle Kristus" (Fil 1:21), "luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla" (Fil 3:8), "pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä (Gal 6:14), "ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa" (Gal 2:20)