27. viikko (kesäkuu/heinäkuu)
HYVÄSSÄ HOIVASSA
Pyhä Henki ottaa joskus Raamatusta pienen lauseen tai lauseenosan ja sen kautta lohduttaa meitä. Siinä oleva ajatus tulee läheiseksi ja todelliseksi. Saamme aivankuin käsin tarttua vaatimattomien sanojen todistamaan asiaan. En rohkene sanoa, että tunnen silloin välittömästi Pyhän Hengen kosketuksen, mutta koen sanan alkavan elää ja puhuttelevan.
Onkin lohdullista, ettei minun tarvitse etsiä jotain erityistä ja yliluonnollista Jumalan puhuttelua. Se olisi liian suurta minulle. En ansaitse sitä enkä kestäisi sellaista, olen liian mitätön siihen. Saattaisin käyttäytyä väärin, laiminlyödä jotain, olla kovakorvainen. Mutta on niin turvallista olla kirjoitetun sanan koskettama. Voin kerrata sanaa, palata siihen uudelleen ja tarkistaa, olenko kuullut ja ymmärtänyt oikein. Sana on jatkuvasti lähelläni, se pysyy
Yksi tällainen lämmin, puhutteleva Raamatun sivulause on Room 15:7:ssä: "Niinkuin Kristuskin on teidät hoivaansa ottanut. " Sama asia vielä toistetaan, että se tulisi kahden todistuksen vakuuttamana oikein varmaksi: "Sillä Jumala on ottanut hänet hoivaansa" (Room 14:3). Vaikka tässä käytetään sanoja "teidät" ja "hänet", en tee väärin, jos omistan ne omalle kohdalleni. En koskaan tee virhettä, jos uskolla omistan Raamatun lupaukset itselleni. Saan siis uskoa, että Kristus on ottanut minutkin hoivaansa. Hänellä on kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Ei varpunen putoa oksalta hänen tietämättään eikä pääni hiustenkaan luku ole häneltä salassa.
Ottaa hoivaansa merkitsee ottaa luokseen, suojaansa, taloonsa. Saan siis uskoa, että hän on ottanut minut omaan suureen sairashuoneeseensa. Siellä on paikka minullekin valmistettuna. Siellä on tilaa. Nyt hän tuntee minut nimeltä. Hän tietää, kuka olen, mikä on minun tilani ja tilanteeni. Hän tietää, mitä minulle on tapahtunut ja tapahtuu. Minun vartijani ei torku. Hänen vartiointinsa ei ole kuitenkaan vanginvartijan silmälläpitoa, vaan ikään kuin lääkärin ja sairaanhoitajan potilaan valvontaa.
Kukaan ei voi hoivata toista, ellei ole tätä lähellä, nopeasti avuksi kutsuttavissa. Siis Herra on lähellä minua, tuntuu miltä tuntuu. Hän kuulee minua aina, kun häntä avukseni huudan. Hän rientää auttamaan. Häneltä riittää aikaa ja voimia. Itse en voi määrätä, mihin toimenpiteisiin hän ryhtyy minua hoitaessaan. Minun on vain opeteltava luottamaan kaikissa tilanteissa häneen ja sallittava hänen toimia omalla tavallaan. Olen mieletön, jos kapinoin. Hän hoivaa silloinkin, kun on tuskallinen olo, kun pelkään, kun en ymmärrä, miksi tapahtuu se, mikä tapahtuu.
Elämäni ja kaikkeni on nyt hänen varmassa hoidossaan, olen millainen olen. Mikään ei kohtaa minua sattumalta. Hänen hoivaamisensa on siitä ihmeellistä, että jokainen hänen käsiinsä päässyt on kerran täysin terve. Hän ei koskaan jätä hoivaamistaan kesken. Hän on alkanut hyvän työn, ja hän on sen täyttävä (Fil. 1:6). Hän ei kyllästy eikä hänen viisautensa, taitonsa lopu kesken. Toki minä voin riistäytyä kesken kaiken irti ja paeta omille teilleni oman voimani tunnossa. Mutta hän on ihmeellisen kärsivällinen ja varma lopputuloksesta. Siksi, Herra, suo minun olla hiljaa käsissäsi, luottaa kaikessa sinuun ja antaa sinun hoivata loppuun asti.
PÄIVÄMME OVAT MÄÄRÄTYT
Jumalan suunnitelmissa kullakin meistä on oma poislähdön aikansa ja vuoronsa. "Hänen päivänsä ovat määrätyt, ja hänen kuukausiensa luku on sinun tiedossasi. Sinä olet asettanut hänelle määrän, jonka ylitse hän ei pääse." (Job 14:5.) Meille on salassa, kenen vuoro on seuraavana.
Jumalan käsissä on elämämme ja kuolemamme, nykyisyytemme ja tulevaisuutemme. Näin sanomme uskovamme. Käytännössä siihen taipuminen ei olekaan niin helppoa. Kuinka vaikea onkaan ollut ajatella esimerkiksi lähettiemme kohtaloa Vuorimaan levottomassa tilanteessa. Missä on meidän toimintamme ja hiljaa Jumalan käsiin jäämisen välinen suhde? Sen tiedämme, että meidän kykymme arvostella Jumalan käsien toimia on aivan liian rajoitettua. Meitä kutsutaan luottamaan siihen, että aina ja joka tilanteessa Herran kädet ovat turvalliset kädet. Niiden hipiään on piirretty roomalaisten sotilaiden nauloilla ja pyhän kasteen kautta meidänkin nimemme. Ne ovat ojentautuneina ottamaan meidät vastaan - "koko päivän minä olen ojentanut käsiäni" (Jes 65:2). Emmekö siis uskaltaisi heittäytyä niiden varaan luottavaisena. "Sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret, "sinun turvasi on ikiaikojen Jumala" (5 Moos 33:27).
Miksi on niin vaikea uskoa lapsenomaisen luottavaisesti? Ehkä sinä näet toisin, mutta omalla kohdallani lapsenomaisen luottamuksen sammuttajaksi tulee minun jokahetkinen pohjaton syntiturmelukseni ja syyllisyyteni. Ei vain elämäntyössäni ole niin paljon keskeneräistä, jopa vääristynyttä, vaan myös minussa itsessäni. Entä jos sittenkin, kestääkseni tuomiolla, minussa pitäisi olla jotain? Entä jos elänkin petoksessa?
Viime vuosien sanan opiskelun tuloksena nousee mieleen kuitenkin näitä vastaväitteitä voimallisempana vakuutus: Vaikka olisit kurjin ihminen maan päällä, jonka koko elämä olisi paljon keskeneräistä, ja harhautunutta, niin juuri sinua varten on tullut Vapahtaja ja Sovittaja. Hän tulee tilallesi sinun elämänosaasi, sinun jumalattomuuteesi ja jopa petokseesi. Hän kärsii syntisi, syyllisyytesi ja rangaistuksen puolestasi. Huuda kuolemassa ja tuomiolla avuksesi yksin hänen nimeänsä. Älä vain vetoa omiin tekoihisi tai olemukseesi, älä katso omiin tekemättä jättämiisi asioihin, vaan vetoa hänen olemukseensa ja hänen tekoihinsa puolestasi.
Jeesus Kristus on ainoa nimi taivaan alla, johon pilalle mennyt ihminen voi turvata kuolemassa ja jossa nimessä hän voi tietää perivänsä elämän. Vain Jeesuksen Kristuksen kaikkia varten tapahtuneen sovitustyön turvissa uskallamme kohdata kuoleman ja seistä tuomiolla.