35. viikko (elokuu/syyskuu)
JEESUS ENSIN
Onko Jeesus Kristus meille kaikkia muita selvemmällä tavalla tärkein ja rakkain?
Minä ainakin joudun toistuvasti huomaamaan arjessa, että työasiat, ihmissuhteet ja oma itseni ovat minulle läheisimmät asiat. Kuitenkin Jeesuksen tulisi saada ensimmäinen sija kristityn sydämessä, sillä meidät on kihlattu yhdelle ainoalle (2 Kor 11:2), että hän olisi kaikessa ensimmäinen (Kol 1:18). Meiltäkin Jeesus päivittäin kysyy: "Olenko minä sinulle rakas?" (Joh 21:17.)
On ihmeellinen asia, että minulla, näin turhanaikaisella ja mitättömällä ihmisellä, on oikeus saada kiintyä Jeesukseen. Juuri se ilahduttaa häntä ja sitä hän nimenomaan odottaa minulta. Hän ei odota tekojamme tai laatuamme vaan kiintymystämme. Lähetystyössä kohtaamme mitä erilaisimpia uskontoja ja oppeja, mutta missään ei löydy sellaista kutsua läheiseen ja herkkään sydämen suhteeseen ihmisen ja Jumalan välillä kuin evankeliumissa.
Kuinka julman näköisiä ovatkaan jumalien patsaat japanilaisissa temppeleissä. Kuinka miehisen kovaa ja kiihkeää onkaan palvova rukous islamilaisessa moskeijassa. Kuinka täynnä vaatimuksia onkaan uskontojen maailma. Vain Jeesus - Jumala ja ihminen - on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin ja siksi yksin hän voi sääliä meidän heikkouksiamme (Hepr 4:15) ja voi kiusattuja auttaa (Hepr 2:18). Ei kukaan muu maailmassa kutsu samalla tavalla luokseen kuin hän: "Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekevät ja raskautetut, niin minä annan teille levon" (Matt 11:28).
Miksi Jeesus kaikesta huolimatta jää niin usein sivuun elämässämme? Tiedän ainakin yhden syyn tähän. Oma itseni, työasiat ja läheiset ihmissuhteet ovat käsinkosketeltavia. Vapahtaja ei ole. Edellisiin olen joka hetki aistimieni kautta yhteydessä, Jeesuksen tavoitan vain Raamatun lupauksiin luottamalla. Toki tiedän, että moni väittää seurustelevansa hurmoksen avulla jatkuvasti Jeesuksen kanssa, mutta minä en halua yhteyteni välineeksi hurmosta, so. normaalista poikkeavaa sieluntilaa. Minusta on rehellisempää opetella uskomaan häneen mitään näkemättä ja kokematta kuin kokea ihmeellisiä asioita, jotka ovat irti minun arkisesta todellisuudestani ja saattavat osoittautua aikanaan vain omasta minästäni esiin kuohuviksi tunteiksi.
Ihmisen sydämen on niin vaikea kiintyä henkilöön, jota ei ole koskaan nähnyt eikä nytkään näe. Siksi Pietarin toteamus on ihmeellinen: "Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette nyt häntä näe" (1 Piet 1:8). Alituisesti minua kiusaa se mahdollisuus, että Jeesus, johon uskon ja jota rukoilen, on vain itseni luoma mielikuva-Jeesus eikä hän, 'joka sikisi Pyhästä hengestä, syntyi Neitsyt Mariasta...'' Minäni vääristelee ja eksyn niin pian. Luulottelen Herrakseni omia aivoituksiani. Erikoisesti näin käy silloin kun synti viekoittelee. Syntisyyteni tähden kiusaajan äänestä tulee Jeesuksen ääni ja Jeesuksen äänen taas sivuutan turhanaikaisena. Siksi on suuri asia, että se armo, jossa olen, on Jumalan totinen armo (1 Piet 5:12) ja että kirjoitettu sana saa Pyhän Hengen voimalla luoduksi aidon sydämen rakkauden Jeesukseen.
Tiedän elämässäni olevan tärkeintä kuulla uutista siitä, että Jeesus on joka tapauksessa vilpitön ja puhdas suhteessa minuun. Hän jaksaa rakastaa, vaikka minä ailahtelen ja olen hajalla. Hän rakastaa arvottomaksi osoittautuvaa, vakuuttaa sana.
Jollekin meistä saatetaan antaa sellainen lahja, että hän kokee lämmintä rakkautta Jeesusta kohtaan jatkuvasti arjessakin. Ole siitä kiitollinen. Mutta monen meistä on tyydyttävä kuivaan sisimpään. Suostukaamme olemaan erilaisia ja kaikesta huolimatta riippumaan kiinni yksin Jeesuksesta kertovassa sanassa. Kerran vajavuus lakkaa ja silloin jokainen meistä pystyy koko sielustaan, koko mielestään ja koko voimastaan rakastamaan Herraa. Tänään tämä rakkaus on aivan alullansa ja onnellisimmankin uskovan kohdalla se saattaa hetkessä haihtua, kun joutuu koettelemuksiin. Vasta armon aidosti kohdannut oppii rakastamaan rakastamattomuudessaankin.