18. viikko (huhtikuu/toukokuu)

HERKKYYS HERRAN EDESSÄ

Joudumme jatkuvasti kamppailemaan säilyttääksemme herkkyyden suhteessa Herraan ja myös lähimmäisiimme. Arjen rutiinit, tapahtumattomuus elämässä, oma laiskuutemme, meihin niin helposti tarttuva ajan maallistunut ilmapiiri - kaikki tällainen saa meidät kummallisen välinpitämättömiksi taivaallisista. Ne urauttavat meidät ehkä hyvinkin vahingollisiin käyttäytymistapoihin ja mielipiteisiin. Toki tiedämme, että meidän olisi oltava valmiit selvittämään Jumalan sanan valossa asenteitamme, tottumuksiamme ja päivittäin suostuttava huokailemaan: "Jos olen tiellä väärällä, mua oikealle taluta.'' Mutta tämä tieto jää vain päähän, se ei mene sydämeen.

Olen joskus saanut olla todistajana hetkessä, jossa vanha uskova on nähnyt elämänsä ja suhteensa lähimpiin uudessa, kirkkaassa valossa. Jotain väärästä varmuudesta ja hengellisestä kovuudesta on särkynyt. Totutut ajatusmallit ovat rikkoutuneet ja uskova on todella herkistynyt Herran käsiin. Hän on nähnyt omat, oikeaksi luulemansa mielipiteet ja asenteet korjausta tarvitseviksi. Voi sitä iloa ja vapautuksen tunnetta, joka valtaa silloin sekä uskovan että hänen ympärillään olevat. Taivas koskettaa hetken ajan maata. Mahdottomalta tuntuva on tullut mahdolliseksi. Mutta tällainen on ylen harvinaista.

Miten pääsisin jälleen herkistymään Herran edessä? Miten Herra saisi korjata vääristyneitä käyttäytymismallejani ja kaataa liian valmiita mielipiteitäni? Tiedän kyllä, ettei pelastumiseni ole tämän uudistumisen varassa. Sovittajani vanhurskaus peittää minut kaikkine puutteineni Jumalan iankaikkiselta tuomiolta kunhan vain pysyn Jeesuksen avuksi huutamisessa. Mutta palveluni hedelmä Jeesukselle estyy suuresti oman sokeuteni tähden.

Liekö ainoa vastaus sellainen pyyntö Herralle, ettei hän vain jättäisi meissä työtään kesken, ei silloinkaan, vaikka joutuu käyttämään ehkä kovaakin kuritusta. Olemme varmaankin täydellisen valkeuden Isälle tuskastuttavia lapsia. Siksi on sanomatonta armoa, ettei hän vielä meitä, yhä pahemmin pensistyviä, ole oksentanut suustaan ulos. Sen toki heti ansaitsisimme.

Tällaisessa olotilassa saattaa joku uskova tulla vaatimaan meiltä parannusta. Kaikki muuttuu, jos vain teet parannuksen, hän väittää. Hänen parannuskehotuksensa edellyttää kuitenkin persoonallisuutemme muuttumista toisenlaiseksi, entistä paljon paremmaksi ja sopeutuvammaksi. Sellainen parannus on kuin pään vaihtamista, ja siihen emme valitettavasti pysty. Sielumme syvyydessä saatamme aavistella, että paljon pitäisi korjata ja muuttua, mutta emme saa siitä otetta. Olemme aivan liian alulla tässä paremmaksi tulemisessa. Siksi ainoaksi toivoksi jää, että Herra vielä kestää sokeata ja raadollista lastaan ja antaa anteeksi ja pitää laupeudessaan kuitenkin omanaan. Ehkäpä lähimmäisemmekin vielä jaksavat peittää rakkaudella. Herra armahtakoon meitä.

SUURENMOINEN JEESUS

On ihmeellistä opetella aina ja joka elämäntilanteessa katsomaan Jeesukseen. Vaikka näkisinkin nyt turmeltuneisuuteni ja niin minulla olisi ahdistusta, pahan olon tunnetta, levottomuutta ja sairautta, saan kuitenkin kiinnittää huomioni Vapahtajaani. Se on valtava etuoikeus. Hänessä minulla on jo nyt kaikki se hyvä, joka minulta vielä puuttuu. Häneen katsoessani minulla on todellinen toivo valoisasta ja suurenmoisesta tulevaisuudesta. Kaiken ei tarvitse tänään olla hyvin tai tuntua hyvältä. Saan kokea elämäni juuri niin kuin sen nyt koen. Jeesus riittää. Se rohkaisee ja kannustaa kärsivällisyyteen. Tähän maailmaan ja elämään kuuluu vaiva ja työ. Paratiisin olemme kadottaneet. Toki jollakin meistä saattaa olla rauhallinen ja helppo ajanjakso. Se on etuoikeus. Kun hetken luemme työtovereittemme kirjeitä eri lähetyskentiltä, huomaamme, kuinka elämä voi olla täynnä vaivoja ja sotkuja. Säilyttääksemme oman pienen minämme hyvinvoinnin tunteen saatamme sulkea korvamme näiden Kristuksen ruumiin jäsenten itkulta ja kivulta. Niin ei tulisi kuitenkaan tehdä, vaan opetella yhdessä heidän kanssaan heidän tuskaansa eläytyen katsomaan kaikesta huolimatta Herraan. Jos säilytämme uskon Jeesukseen, lopputulos on ehdottomasti palkitseva, ja se on kaikkein tärkeintä.

"Huolemme ja kärsimyksemme ovat lopultakin pieniä ja ohimeneviä. Lyhyen ahdistuksen ajan jälkeen saamme ikuisesti iloita Jumalan luona." (2 Kor 4:17, EU.) Tarvitsemme toistuvasti viisauden ja ilmestyksen Hengen vaikutusta elämässämme, että oikein selvästi näkisimme tämän. "Pyydän, että Jumala antaisi teille hengellisen näkökyvyn, että saisitte edes jonkinlaisen aavistuksen siitä ilosta, joka teitä odottaa Jumalan luona" (Ef l: 17, EU). Jeesuksessa on meillä vanna ja luja toivo valoisasta tulevaisuudesta. Jeesus täyttää odotuksemme paremmasta elämästä, sammuttaa janomme ja tyydyttää ikävämme. Nyt on nisunjyvän kuoleman aika.

Pelkällä olemassaolollaan Jeesus Kristus riittää. Hän on koko elämämme ja maailmamme todellisuus. Vain hän voi sanoa joka hetki: MINÄ OLEN (EHJEE, 2 Moos 3:14). Kaikki muu hänen rinnallaan on vain varjoa, katoavaa ja pettävää. Ei mihinkään eikä kehenkään muuhun voi luottaa eikä minkään muun varassa voi turvallisin mielin rakentaa.

En kykene omin sanoin kuvaamaan, kuinka suurenmoinen Jeesus Kristus on. Psalmit tulevat avuksi: Sinun tykönäsi, Jeesus, on elämän lähde ja sinun valkeudessasi me näemme valkeuden (Ps 36:10). Paitsi sinua, Jeesus, minulla ei ole mitään hyvää (15:2). Saan herätessäni ravita itseäni sinun muotosi katselemisella (17:15). Maistakaa ja katsokaa, kuinka Herra Jeesus on hyvä (34:9). En minä pelkää mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani (23:14). Miksi siis pelkäisin pahoina päivinä, sillä Jeesus ottaa minut huomaansa (49:6,16). Hän on minun sieluni tuki (54:6). Herra valaisee minun pimeyteni (18:29) ja vie minun asiani päätökseen (57:3). Vaikka ruumiini ja sieluni nääntyisi, Jeesus on sydämeni kallio ja osani iankaikkisesti (73:26). Kun Jeesus on oikealla puolellani, en minä horju; ylenpalttisesti on iloa sinun kasvojesi edessä (16:8,1 l). Herra yksin on minun apuni (62,7), kallioni, linnani ja pelastajani, minun Jumalani, vuoreni, jonka turviin minä pakenen (18:3).