9. viikko (maaliskuu)

9. viikko (helmikuu/maaliskuu)

TULKOON VALTAKUNTASI

Olemme varmaankin elämämme aikana tuhansia kertoja rukoilleet "Tulkoon sinun valtakuntasi." Ehkä olemme sisällyttäneet tähän rukoukseen uuden herätyksen tulon tai Kristuksen paluun.

Kenties joskus olemme myös muistelleet Lutherin selitystä siitä, että Jumalan valtakunta tulee kyllä itsestään, ilman meidän rukoustammekin, mutta anomme, että se tulisi meidän tykömme. Tämä tapahtuu silloin, kun Isä antaa meille Pyhän Henkensä, niin että uskomme hänen sanaansa ja elämme jo nyt autuaina. Mutta on hyvä muistaa, miten tämä valtakunta Roomalaiskirjeen opetuksen mukaan toteutuu keskellämme. Se ei toteudu näkyvällä, aineellisella tavalla, "sillä Jumalan valtakunta ei ole syömistä ja juomista, vaan vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä" (Room 14:17).

Kuinka nopeasti koko hengellinen elämämme muuttuukaan vain näkyviksi asioiksi, tavoiksi ja menoiksi! Pyhän Hengen liikuttama rauha ja ilo ei täytäkään sydäntämme. On vain kaikenlaista kiirettä ja huolehtimista, toimintaa ja vastuuta. Koemme itsemme tyhjiksi, kuivuneiksi ja voimattomiksi.

Kun Jeesus tapasi ylösnousemuksensa jälkeen opetuslapsensa, hän kysyi sydämellisesti: "Lapset, onko teillä mitään syötävää oli 21:5.) Väsyneinä he vastasivat hänelle: "Ei ole."

Sellainen Vapahtaja meillä on tänäänkin. Hän haluaa ilahduttaa meitä. Siksi hän kysyy, olemmeko tyydytettyjä hänen ominaan. Hänhän on tullut, että meillä olisi elämä ja yltäkyllin. Jeesus ei loukkaannu, jos hän kohtaa meidät väsyneinä, alakuloisina ja ärtyneinä. Hänellä on valmiina hiillos ja sen päällä kalaa sekä leipää (Joh 21:9). Ja hän kutsuu meitäkin: "Tulkaa einehtimään" (Joh 21:12). Hän haluaa antaa meidän tuntea itsensä sillä tavoin, että sen rinnalla kaikki muu on roskaa, myös meitä hermostuttavat ja ahdistavat asiat.

Mitä on Jeesuksen antama leipä tänään? Ehkä toivoisimme Jeesuksen annin olevan jotain sellaista, mikä tunnettavalla rauhalla ja ilolla täyttäisi tyhjyytemme ja poistaisi väsymyksemme. Jollekulle Jeesus varmaan näkeekin hyväksi antaa tällaista pulppuavaa iloa ja rauhaa. Mutta se liittyy aina tuttuun sanaan vanhurskaus ja on sen hedelmää.

Vanhurskauden sisältämä riemullinen salaisuus on paljastettu tässä: "Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta" (Room 5: 1).

Missään ei Jumalan valtakunta toteudu niin väkevästi kuin siellä, missä syntinen uskaltaa uskoa vaivaisuutensa keskellä olevansa Kristuksen teon tähden Jumalan autuas lapsi. Vaikka huonous jää ja väsymys kiusaa, niin Jeesus ruokkii omaansa anteeksiantamuksella, joka kaiken peittää, kaiken uskoo, kaiken toivoo ja kaiken kärsii. Tarttuessani tähän vanhurskauteen uskon tyhjin käsin ja sitä syödessäni tulee sydämeeni hiljaa jälleen rauha ja ilo. Se ei tule siitä, mitä koen tai mitä minusta on tullut, eikä se ole iloa siitä, että olen menestynyt ja saanut suuren saaliin.

Ilo ja rauha tänään tulee siitä, kun näemme ja uskomme sen, millainen meidät vanhurskauttava Jeesus Kristus on ja miten hän nytkin tulee meidän epäonnistuneiden ja väsyneiden luokse. Hän kutsuu einehtimään, hän tarjoaa lahjaksi itse valmistamaansa leipää. Se on Jumalan leipää, hänen sanansa lupausten leipää (Joh 6:33,63). "Jos joku syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti'' (Joh 6:5 l). "Ja joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa" (Joh 6:35).

Eihän meillä ole muuta mahdollisuutta kuin avata sydämemme ja ottaa vastaan ja kiittää ja luottaa häneen!

PYHÄ LAPSENMIELISYYS

Ehkä vaikeimmat ja tärkeimmät taistelut uskonelämässämme käydään siinä, että Jumalan antamat keskeisimmät totuudet olisivat ja pysyisivät keskeisimpinä. Elämme yhä monimutkaisemmassa yhteiskunnassa ja päällemme kaatuvan tiedon tulva on valtava. Myös hengellisen elämän alue on täynnä haasteita, vaatimuksia ja mitä moninaisimpia opetuksia ja oppeja. Pitäisi nähdä syvemmälle, tietää enemmän, osita ja jaksaa paremmin. Kuitenkin kokee, ettei vain jaksa.

Avuksemme tulee Raamattu. Se opettaa, että Jumalan valtakunta on kuin "pyhä tie - Joka sitä tietä kulkee, ei eksy - eivät hullutkaan" (Jees 35:8). "Jumala on tehnyt ihmiset suoriksi, mutta itse he etsivät monia mutkia' (Sama 7:30). Jeesus sanoi suoraan: "Ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan" (Maat 18:3) ja "joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle" (Mark 10: 15). Jeesus suorastaan riemuitsi: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille (Luku 10:2 l).

Miten säilyttää halki elämän tämä pyhä lapsenmielisyys? Keskittymällä ja jälleen keskittymällä uskonkilvoituksessa yksin ristiinnaulitun Jeesuksen Kristuksen katselemiseen. Lapsenmielisyys tarkoittaa nimenoman asennetta, joka suostuu pitämään kalleimpana aarteenaan sanomaa ristiinnaulitusta Jeesuksesta. "Sun helmes on veri Karitsan" (Hgl 467:3, virsi 319:3). Muistammehan Paavalin tuskaisen kysymyksen kaikkien aikojen uskoville: "Kuka on lumonnut teidät, joiden silmien eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?" (Gal 3: 1.) Ei ole suinkaan helppo uskonelämässä aidosti pitää ristiinnaulittua kaikkein tärkeimpänä. Kuitenkin evankeliumin ydin on sanoma siitä, "että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden" (1 Kor 15:3).

Muistan aikoinaan kuinka rohkaisevaa itselleni oli lukea tyypillisen amerikkalaisen pyhityskristillisyyden edustajan Roy Hessionin kirjasta seuraavat rivit: "Tämä merkitsee, että meidän tulee nähdä itsemme syntisinä, vaikka olisimme olleet uskossa jo monta vuotta, ja meidän on todella nähtävä se, ei vain teoreettisesti, vaan niin, että Pyhä Henki saa tutkia meitä ja osoittaa syntimme. - Ellemme näe itseämme syntisinä, emme näe Jeesuksessa sitä kauneutta, mikä meidän tulisi nähdä. (Jes 53:2.) Hänellä ei ole merkitystä muutoin kuin vastauksena syntiin. 'Syntisyytesi näkeminen on pelastuksen alku', sanoi Augustinus, ja me voimme lisätä: se, että näemme itsemme jatkuvasti syntisiksi, on pelastuksen jatko. Eräs afrikkalainen oli ollut monta vuotta tunnustava kristitty, mutta synnintuntoon tultuaan hän todisti: 'En nähnyt Jeesusta, ennen kuin näin hänet syntieni läpi...' Se on hänen näkemistään uskon kautta juuri sellaisena, mitä itse tarvitsen syntisenä, epäonnistuneena, puutteenalaisena ja heikkona ja että annan hänen olla minulle sitä juuri tällä hetkellä."

Jälleen kuulen aivan kuin jonkin sisimmässäni huutavan: Puhu jostakin muusta. Miksi aina toistat tätä samaa? Johan lähelläsi olevat ystäväsi ovat sen kuulleet vaikka kuinka monta kertaa. Innostuisivat enemmän, jos valitsisit jonkin muun aiheen, jotakin kasvamisesta, pyhityksestä, armolahjoista, lopunajoista, Israelista, hedelmän kantamisesta, sielujen voittamisesta. Onhan Raamatussa monta sataa sivuaja niissä kerrotaan vaikka kuinka ihmeellisiä asioita. Olet liian ahdas.

En pysty näitä vastaväitteitä millään järkevällä tavalla kumoamaan. Huomaan vain itsepäisesti aina lopulta niin kuin särkynyt levy toistavani samaa asiaa. En pysty elämään ilman jatkuvaa tarrautumista ristiinnaulittuun Herraan. Siihen tarrautumiseen sisältyy lunastus ja sovitus, uhri ja veri, vanhurskauttaminen ja pyhitys, Hengellä täyttyminen ja kirkastuminen ja lopulta aivan kaikki. Se riittää tuomion tullessa, ja siksi se riittää jo nyt minulle.