9. Armonvälineet

Olavi Peltola

1. Sana on armonväline

Salattu Jumala on tullut käsin kosketeltavaksi

Jumala asuu kirkkaudessa, jonne kukaan ei voi tulla (1 Tim 6:16) eikä kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt (Joh 1:18). Jeesuksessa Kristuksessa hän tuli ihmiseksi, veljeksemme. Apostolit kohtasivat nyt Jumalan elämän Sanan, Jeesuksen välityksellä omin silmin näkemällä ja käsin koskettamalla (1 Joh 1:1; Joh 14:9). Mekin voimme kohdata Jumalan kaikilla aisteillamme niinkuin kohdataan toinen ihminen. Mekin voimme saavuttaa läheisen yhteyden Jumalaan käsinkosketeltavalla tavalla, sillä Jeesuksen ylösnousemuksen ja taivaaseenastumisen jälkeen keskellemme jäi Herran sana. Missä on Herran sana, siellä on hän itse läsnä (Matt 18:20).

Ulkonainen sana tuo Jumalan lähellemme

Sana on ilmoitussanaa, jossa meille kerrotaan kuka ja millainen on Jumalan ja mitä hän tahtoo. Sana on myös armonvälinesanaa. Jumala käyttää sanaa välineenään ja sanan kautta Pyhä Henki luo yhteyden ihmiseen ja pitää sitä yllä (Matt 4:4; Joh 6:63,68; 17:20). Sana on perusarmonväline. Sana tiedottaa, sana pelastaa ja sana luo yhteyden. Jumala on sitoutunut rakastaessaan meitä käyttämään juuri sanaa välineenään.

Siksi Pyhää Henkeä ei ihminen voi saada ilman ulkonaista sanaa. "Jumala ei tahdo olla tekemisissä ihmisten kanssa millään muulla tavalla kuin sanan ja sakramenttien välityksellä. Kaikki se, mitä ilman sanaa ja sakramentteja Henkenä ylistetään, on itse Perkeleestä. Mooseksellekin Jumala ilmestyi ensiksi palavan pensaan ja suullisen sanan kautta" (Tunnustuskirjat).

Jumalan sana sisältää sekä lausutun sanan että Jumalan toiminnan. Emme voi erottaa sanaa ja tekoa ja siksi Jumalan sana on aina luovaa sanaa. Missä Jumalan sana vaikuttaa, siinä aina myös tapahtuu (Jer 5:14; 23:29; Jes 55:11; Ps 33:9). Sana tuo mukanaan sen, mitä se lausuu ja jakaa sen, mitä se ilmoittaa. Jumalan pelastus tulee läsnäolevaksi sanoina ja niihin liittyvänä Jumalan toimintana.

Pelastava sana on aina evankeliumia

Sana pelastaa välittämällä ihmiselle sen, mitä Jeesus on tehnyt hänen puolestaan. Sana vakuuttaa syntien anteeksiantamuksesta. Kun ihminen luottaa tähän sanaan, hän on pelastettu. Pelastava Jumalan sana on aina evankeliumia, ei lakia, vaikka lakikin on Jumalan sanaa ja välttämätön pelastumisen toteutumisessa ihmisen kohdalla (Joh 16:8-14). Evankeliumi on varsinainen armonvälinesana (Room 1:16).

Sanaa välikappaleenaan käyttävä Jumalan armo kohtaa ihmisen ulkopuolelta tulevana. Sana ei siis nouse ihmisen omasta sisimmästä. Se ei ole ns. sisäistä sanaa. Voidakseen ottaa vastaan Jumalan todellisen armon, on ihmisen käytettävä aistejaan. Silmillään hän lukee Sanaa ja korvillaan kuulee ja koko olemuksellaan ottaa vastaan sekä kasteen että ehtoollisen. Juuri tällä tavoin ja näiden kautta Jumala haluaa välittää ihmisille pelastavan armonsa.

Rukous tai mietiskely ei välitä ihmiselle Jumalan armoa, vaan rukoilemalla ihminen vastaa Jumalalta saamaansa armoon. Rukous on ihmisen teko Jumalalle, kun taas sana on Jumalan teko ihmiselle.

Kohtaamme siis Jumalan - monen mielestä kovin mitättömällä tavalla - lukiessamme Raamattua, kuunnellessamme sanan julistusta ja ottaessamme vastaan kasteeseen ja ehtoolliseen liittyvän näkyvän sanan. Kahta jälkimmäistä Jumalan armahtavan toiminnan välinettä on kutsuttu sakramenteiksi.

Armonvälineet - sakramentit

Sana sakramentti ei löydy Raamatusta. Armonvälineitä ovat siis sana ja sakramentit. Niillä on sama sisältö, Jeesus Kristus ja sama päämäärä, ihmisen pelastuminen. Mutta ne välittävät armon eri muodoissa. "Sanassa ja sakramenteissa, niitä ikäänkuin välikappaleina käyttäen, lahjoitetaan Pyhä Henki, joka niissä, jotka kuulevat evankeliumin, vaikuttaa uskon - missä ja milloin Jumalan sen hyväksi näkee" (Tunnustuskirjat).

2. Sakramentit

Jeesus itse asetti sakramentit (Matt 28:18-20; 1 Kor 11:23-26). Sakramenteissa sana yhtyy aineeseen. Niiden ydin ja sydän on aina Jumalan sana ja sisältö evankeliumi ja armo. Sakramenteissa oleva armo ei asu aineissa, vaan läsnäolevassa Kristuksessa. Mutta ne ovat merkki ja todistus Jumalan tahdosta meitä kohtaan. Ne ovat Jumalan näkymättömän armon näkyviä merkkejä. Niitä Jumala käyttää Pyhän Hengen kautta ja lahjoittaa niissä syntiselle ihmiselle Kristuksen hankkiman täydellisen pelastuksen ja sen ihminen saa ottaa ilmaiseksi uskossa vastaan.

Välttämätön ulkonainen merkki Jumalan armosta

Jumalan käyttämän armonvälineen tärkeä tuntomerkki on sen näkyvyys ja ulkoisuus. Ihminen ei pysty vakuuttumaan Jumalan lupausten kuulumisesta itselleen pelkkien lausuttujen sanojen kautta. Siksi meillä "ihmisraukoilla täytyy viiden aistin varassa eläessämme olla aina vähintään yksi ulkonainen merkki sanojen ohella" (Luther). Sakramenteissa armo kohtaa koko ihmispersoonallisuuden ja kohtaa hyvin henkilökohtaisena. Niissä sana ei kohtaa vain yhtä aistia, vaan monta.

Jumalan lupaus aina vaatii uskoa

Sakramentit luovat ja vahvistavat uskoa. Ne jäävät hyödyttömiksi, ellei niiden lahjaa, armoa, oteta uskossa vastaan. Sakramentit välittävät pelastuksen lahjan vain sille, joka uskoo niiden sisältämään sanaan. Ne eivät siis vaikuta pelkkänä toimituksena. "Tiedämmehän, että jumalallinen lupaus aina vaatii uskoa ja että molemmat, lupaus ja usko, ovat toisilleen välttämättömiä, mutta yksinään tehottomia. Sillä ilman lupausta on uskominen mahdotonta eikä laupeus toteudu ilman uskoa. Mutta kun molemmat ovat vuorovaikutuksessa keskenään, niin ne takaavat sakramenttien oikean ja mitä varmimman vaikutuksen. On siis turhaa ponnistelua ja kadotukseen kulkemista etsiä sakramentin voimaa sivuuttamalla lupaus ja usko" (Luther). Uskoa ei saa ymmärtää inhimilliseksi suoritukseksi.

3. Kaste

Johannes Kastaja kastoi (Mark 1:4; Matt 21:25), siitä hänen lisänimensäkin. Jeesus kastettiin (Matt 3:15) ja silloin Pyhä Henki laskeutui Jeesuksen päälle. Jeesuksen opetuslapset kastoivat (Joh 4:1-3). Jeesus antoi käskyn kastaa (Matt 28:18-20; Mark 16:15-16). Apostolit kastoivat (Apt 2:38; 8:16; 10:48; 19:5). Kaste ei ollut luonteeltaan jonkinlainen pakkokäsky, vaan ilmausta Jeesuksen rakkaudesta meitä kohtaan: "Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä, että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta" (Ef 5:26).

Kasteen oleellinen osa on Jumalan sana

Kasteen oleellinen osa on Jumalan oma sana. Kaste on vettä, johon on liittynyt Jumalan lupauksen sana. Siksi on voitu sanoa, että vaikka kaste tapahtuu ihmiskäden kautta, niin itse Jumala siinä kuitenkin kastaa. Jumala toimii.

Kaste ei ole mikään taianomainen toimitus. Ei vedessä ole mitään ihmeellistä, vaan kaikki on siinä lupauksen sanassa, jonka Jeesus Jumalana näki hyväksi yhdistää veteen. "Ei sitä vaikutakaan vesi, vaan veteen liittyvä ja vedessä oleva Jumalan sana sekä Jumalan sanaan luottava usko. Ilman Jumalan sanaa vesi ei ole mikään kaste, vaan pelkkää vettä. Jumalan sanaan liittyessä se kuitenkin on kaste, armoa tulviva elämän vesi ja uudestisyntymisen peso Pyhässä" (Tunnustuskirjat).

Kristus itse on läsnä kastehetkessä ja antaa itsensä

Kristus itse on läsnä kastehetkessä ja itse kaste vedessä, sillä veteen on sidottu Kristuksen sana. Missä on hänen sanansa, siellä on hän itse läsnä.

Kasteessa tarjotaan ihmiselle Jumalan armo. Voimme myös sanoa, että kasteen sisältö on Jeesus. Siksi ei ole väärin sanoa, että kaste pelastaa jokaisen, joka uskoo Jumalan sanan ja lupauksen. Kaste ei vain julista meille, että Jumala on suunnattoman armollinen meitä kohtaan vaan kaste tarjoaa itse armon ja pelastuksen lahjana.

Jumala antaa Pyhän Hengen ja uudestisynnyttää ihmisen kasteen ja evankeliumin sanan kautta lahjoittaen uskon Vapahtajaan. Kun siis kristityltä kysytään onko hän uudestisyntynyt tai saanut Pyhän Hengen tai kastettu Pyhällä Hengellä (vrt. 1 Kor 12:13), hän voi vastata rohkeasti: olen, sillä minut on kastettu Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja minä uskon Jeesukseen Kristukseen syntieni sovittajana ja anteeksiantajana.

Kaste synnyttää ja vahvistaa uskoa

Kaste synnyttää ja vahvistaa kastetussa uskoa. Ihminen voi hyljätä tai ottaa vastaan kasteessa hänelle tarjotun armon. "Niin paljon kuin sinä uskot, niin paljon sinulla on" (Luther). Usko ei tee kastetta kasteeksi, kuten usko ei tee Raamattua Jumalan sanaksi. Raamattu on Jumalan sanaa uskoin minä sen tai en. Mutta sana ei hyödytä minua ellen usko.

Kaste ei lepää uskon varassa, vaan usko lepää kasteen varassa. Usko ei lisää mitään kasteeseen eikä uskon puute ota siitä mitään pois. Mutta usko ottaa vastaan kasteen tarjoaman lahjan. Kaste Jumalan tekona pysyy voimassa, vaikka ihminen ei uskoisikaan. Tullakseen autuaaksi ihmisen tulee kääntyä kuolleesta tilastaan pelastuksen lahjan omistamiseen.

"Uskolla tulee olla jokin kohde, eli jotakin, mistä se voi pitää kiinni ja minkä varassa se voi luottavaisesti seistä. Kun uskon tämän, en silloin usko mihinkään muuhun kuin Jumalaan, joka on antanut ja istuttanut veteen sanansa ja joka tarjoaa meille tämän ulkonaisen aineen, jotta me siihen tarttumalla voisimme tarttua tuohon aarteeseen" (Luther).

Kaste on kertakaikkinen eikä sitä voi uusia (Ef. 4:5). Simon Noita kasteen saadessaan oli täynnä epäuskoa eikä häntä kuitenkaan kehotettu kastamaan uudestaan itsensä (Apt 8).

Kasteemme kutsuu meitä koko elämän kestävään kilvoitukseen

Kasteemme on kutsu meille koko elämän kestävään kilvoitukseen. Vaikka se on kertakaikkinen tapahtuma, niin sen merkityksen tulisi toteutua joka päivä elämässämme. Kaste merkitsee sitä, että vanha ihmisemme upotetaan päivittäin kuolemaan ja uusi nousee elämään. Ken rukoilee Jumalaa ja pyytää anteeksiantoa Jeesuksen tähden, hän elää kasteen lahjasta.

Synnin upottaminen kestää koko elämämme ajan ja toteutuu lopullisesti vasta kuolemassa. Kaste tähtää viimeiseen päivään, jolloin Jumalan työ meissä on valmis. Silloin vasta ihminen lopullisesti upotetaan kasteeseen ja tapahtuu se mitä kaste merkitsee. Siksi koko tämä elämä ei ole muuta kuin alituista hengellistä kastamista kuolemaan saakka. Ja ken kastetaan, se kuolemaan tuomitaan.

4. Miten kasteemme tulee meille tärkeäksi

Näemme yleensä vain kasteen ulkonaisen ja vähäpätöisen muodon ja sen yleisyyteen. Mieluimmin haluamme jotain näyttävämpää ja sisäisesti valloittavampaa, hengellisempää uskomme kiinnekohdaksi. Henkilökohtaisesti koettu uskoontulo tuntuu silloin lujalta perustalta. Kaste taas on liian mitätöntä, näkyvää, pelkkää vettä ja seremoniaa. On vaikea uskoa, että siihen sisältyisi jotain syvempää. On vaikea nähdä Jumalan toimivan näin muodolliselta tuntuvassa toimituksessa, josta on tullut perhejuhla. Jumala on henki ja meidän tulee palvella Jumalaa hengessä. Kaste taas on ainetta, emme siis voi Jumalaa palvella aineella. Kaiken lisäksi kaste tapahtui useimpien kohdalla ollessamme sylivauvoja. Siksi meillä ei ole siitä mitään tietoista muistoa. Se ei näy vaikuttaneen meihin millään tavalla. Vasta sitten kun tulimme uskoon muuttui kaikki elämässämme.

Erota armo Jumalan sydämellä ja armon vaikutus omassa elämässä

Lapsena saamamme kasteen arvo alkaa avautua vasta sen jälkeen, kun alamme ymmärtää jotain Jumalan armon merkityksestä ja opimme erottamaan armon Jumalan sydämellä ja tämän armon vaikutukset omassa elämässämme. Armo ei yleensä kirkastu ennenkuin kun perisynti alkaa tulla elämämme todelliseksi ongelmaksi. Silloin tulee myös kasteen sisältämä lupaus armosta entistä polttavammaksi.

Yleensä luotamme omaan kokemukseemme uskoontulosta, se täyttää meidän ajatuksemme ja palaamme siihen toistuvasti. Silloin ei millään sitä edeltävällä Jumalan työllä tunnu olevan merkitystä. Oma henkilökohtaisesti koettu uudestisyntyminen loistaa väkevästi ja kaikki muu himmenee sen valossa.

Kun aikaa myöten oma kokemuksemme latistuu, alkaa sisimmässämme olla tilaa ilolle siitä Jumalan armotyöstä, joka edelsi uskoon tuloa ja joka on tapahtunut meidän ulkopuolellamme ja kuitenkin meidän hyväksemme. Eräs keskeisimmistä Jumalan edeltävistä armoteoista kohdallamme on ollut ehdottomasti lapsena tapahtunut kastamisemme.

Uskonelämän painopiste siinä, mitä Jumala on tehnyt puolestamme

Painopisteen uskonelämässä tulee siirtyä siihen, mitä Jumala on tehnyt puolestamme ja hyväksemme. Aikaa myöten ei enää kiinnosta niinkään kääntymisemme ja siihen liittyneet kokemukset, kuin se perusta, johon saamme rakentaa varmuuden siitä, että kaikista epäonnistumisistamme huolimatta olemme Jumalan lapsia. Painopiste uskonelämässä siirtyy armoon eikä enää armon vaikutuksiin.

Pääsemme armon aitoon osallisuuteen armonvälineiden kautta, sillä armo tulee näkyvän välineen tuomana elämäämme. Ehkä juuri tähän jää se jännitys, joka tekee kasteen niin vaikeaksi.

Näkyvä sana on kuin vaunut, joilla Jumala tulee luoksemme

Armo on jotain meille näkymätöntä, sillä se kertoo, mikä on Jumalan sydämen ajatus meistä. Näkyvää on se väline, välikappale, jonka kautta, välityksellä Jumalan sydämen armo tulee kohdallemme. Kaste, ehtoollinen ja kuultu tai luettu Raamatun sana on se vaunu, jolla armo ajaa luoksemme. Tulemme siis armon osallisuuteen armonvälikappaleen kautta.

Vaunujen meidän luoksemme ajama armo on otettava uskolla vastaan. Armo ei pääse pelastamaan meitä, ellei armo pääse elämäämme sisälle. Kaste on sekä Jumalan lahja että meidän inhimillinen vastauksemme tuohon lahjaan. Usko on välttämätön sen pelastuksen vastaanottamiseksi, joka sisältyy kasteeseen. Kristuksen ruumiin vastuulliseen jäsenyyteen kuuluu välttämättä henkilökohtainen sitoutuminen.

5. Lapsikasteen oikeutus

Kristikunnassa on 1000-luvun alkupuolelta asti ollut monia ryhmiä, jotka kiistävät lapsikasteen oikeutuksen raamatullisena kasteena. Siihen asti lapsikaste oli hyväksytty koko kristikunnassa. Nykyisin erimielisyys lapsikasteesta on eräs selvimmin kristittyjä toisistaan erottava asia. Meidän on pystyttävä perustelemaan uskomme sisältö ja uskonelämämme käytännön toimintojen mielekkyys. Siksi on tärkeää tehdä itselleen selväksi, miksi kastamme lapsia. Seuraavassa eräitä perusteluja lapsikastekäytännölle.

Jeesuksen aikana juutalaiset käyttivät proselyyttikastetta. Pakanuudesta juutalaisten seurakuntaan siirtyvä koko perhe kastettiin ja siis myös perheen lapset. Voimme päätellä, että Jeesus ja apostolit tunsivat aikansa kastekäytännön. Tuollainen kaste vihki kansalliseen ja uskonnolliseen yhteisöön. Kaste ja uusi yhteisö kuuluivat yhteen. Kaste merkitsi myös puhdistumista kuten monet VT:n uhrilainkäytäntöön liittyvät peseytymisetkin.

Ympärileikkaus kohdistui koko kansaan. Se oli liiton merkki, liiton, jonka Herra halusi solmia kansansa kanssa. Ympärileikkaus oli myös aineellinen, näkyvä merkki, joka oli sidottu Jumalan käskyyn. Kaste on "Kristuksen ympärileikkaus" (Kol 2:11). Ympärileikkaus tapahtui vastasyntyneille, jotka eivät varmasti itse ymmärtäneet tästä liiton merkistä mitään.

UT:ssa ei nimenomaan kielletä kastamasta lapsia, vaikka ei ole myöskään selvää kohtaa, jossa kehotetaan kastamaan lapsia. UT:ssa kerrotaan kastetun kokonaisia perhekuntia ja voimme ainakin olettaa, että niihin on kuulunut jopa lapsiakin (Apt 16:15,33; 18:8).

Jo toiselta vuosisadalla on olemassa kirkon opettajien mainintoja siitä, että tapa kastaa lapsia on peräisin apostoleilta.

Kaste on nimenomaan vastaanottamisen toimitus. Se on Jumalan työtä, joka tapahtuu kastettavalle. Siinä toimii Jumala. Jumala toimii ja ihminen on hiljaa ja sallii Jumalan toimivan. Miksi ei siis pieni lapsikin voisi olla Jumalan armollisen toiminnan kohteena?

Lapsi pystyy ottamaan vastaan kaiken lahjaksi. Pelastava usko on Jumalan luovaa toimintaa, joka tapahtuu ilman ihmisen omia tekoja eikä vaadi ihmisen suorituksia. Ihmisen "tehtävä", "osuus" on vain Jumalan armotyön vastaanottaminen. Jeesuksen opetuksen mukaan aikuisen on opittava ottamaan vastaan Jumalan valtakunta niinkuin lapsi, niinkuin imeväinen ottaa vastaan hänelle annetut lahjat eikä niin, että lapsen on opittava ottaman vastaan niin kuin aikuinen.

Jeesus siunatessaan lapsia ja imeväisiä (Luuk 18:15) on osoittanut kaikiksi ajoiksi, että hänen sanansa lahjoittaa lapsille ja imeväisille osuuden hänen valtakuntaansa. Eivätkä nämä lapset voi havaita ja omaksua hänen sanaansa heränneellä tietosuudellaan.

Jos kaste on lahja ja armoa, jos se on evankeliumia eikä lakia, sen on oltava tarjolla kaikille ihmisille. Silloin ei ole oikeutta sulkea lapsiakaan sen ulkopuolelle. Pienikin lapsi voi saada kasteen, mikäli kaste välittää Jumalan lahjan ja on Herran armon vaikutusta.

Opetus vanhempien tai kummien tai seurakunnan sijaisuskosta on lapsikastekäytännölle välttämätön tarkennus. Kasteen yhteydessä on opetettava kristillisen kasvatuksen välttämättömyyttä, jotta kastettu voisi kasvaa armossa. Kaste tähtää uskoon, herättää uskon eikä missään tapauksessa tee uskoa tarpeettomaksi.

Lapset tulee kastaa, jotta heidät kasteen kautta annettaisiin Jumalan huomaan ja näin otettaisiin Jumalan armoon (Tunnustuskirjat).

6. Ehtoollinen

Jeesus Kristus antoi omilleen viimeisellä ateriallaan kiirastorstain iltana ihmeellisen lahjan, ehtoollisen (Matt 26:26-29; Mark 14:22-25; Luuk 22:15-20; 1 Kor 11:23-25). Se oli tärkeä osa hänen viimeistä tahtoaan, hänen testamenttiaan. Hän sitoi itsensä ja sanansa vaatimattomiin ulkonaisiin merkkeihin, ateriaan, jossa on vain pieni suupala leipää ja tilkkanen viiniä.

Tällä teollaan Jeesus osoitti kaikkien aikojen uskoville, että Henki ei voi olla todellinen muutoin kuin "ruumiillisissa asioissa". "Ulkonaisten asioiden täytyy kulkea edellä ja sisäisten jäljessä ja tulla esiin ulkonaisten tekijöiden avulla" (Luther).

Kristus alentuu jälleen kaikkein syvimmälle - sana tulee lihaksi - leiväksi suuhumme, sydämeemme ja sisimpäämme. "Kristus on leivässä ja viinissä myös ruumiillisesti vastaanotettavissa" (Luther). "Kuka tarttuu tähän leipään, tarttuu Kristuksen ruumiiseen, kuka hampailla tai kielellä puraisee rikki tämän leivän, puraisee rikki Kristuksen ruumiin" (Luther).

Me elämme viiden aistin piirissä ja nyt ehtoollinen koskettaa meitä ruumiillis-konkreettisesti. Ehtoollinen voidaan aistein havaita ja ymmärtää ja siten viedä sydämeen. Tämä ihmeellinen ulkonainen on mahdollista kohdata missä vain ja vaikka kuinka vaatimattomana. Ja Herra on silloin siinä.

Jeesus kutsui tähän ateriayhteyteensä, ystävyyteensä kaikki kristityt kaikkina aikoina. Hän kutsuu edelleenkin ja toistuvasti. Siksi jokaisen uskovan tulee käydä Herran pöydässä niin usein kuin suinkin on mahdollista. Se on "matkamiehen ravintoa", mannaa erämaassa. Joka kerta käynti ehtoollispöydässä on ajallisen elämämme eräs suurenmoisimmista tapahtumista.

Ehtoollisen sisältö

Ehtoollisen sisältönä on Jeesus Kristus ja hänen uhrikuolemansa syntiemme tähden. Sen päämääränä on ihmisen pelastuminen ja varjeltuminen Jumalan yhteydessä. Ehtoollinen osoittaa ja muistuttaa meitä siitä, missä on kaiken kristillisyyden ydin ja painopiste. "Te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee" (1 Kor 11:26). Ehtoollinen on Jeesuksen sovituskärsimisen ja -kuoleman muistoateria. Siihen osallistuessamme me myös kiitämme Jeesusta hänen sanomattoman suuresta lahjastaan.

Jeesuksen ruumis ja veri on todella läsnä

Ehtoollista nauttiessamme luotamme siihen, että Kristuksen ruumis ja veri ovat todella ja olemuksellisesti läsnä ja jaetaan yhdessä leivän ja viinin kanssa ja "niiden alla". Miten tämä on mahdollista jää meille suureksi salaisuudeksi (mysteerion). "Kuinka (Jumala) on leivässä emme tiedä eikä meidän pidäkään sitä tietää. Meidän pitää vain uskoa Jumalan sanaan eikä asetella hänelle mittaa ja määrää" (Luther). "Uskomme läsnäolon, emme tunne sen tapaa" (Augustinus).

"Samoin kuin Maria synnytti hänet ruumiilliseksi ja opetuslapset näkivät hänet ja kuulivat häntä ruumiillisesti näkyvänä ja hän ruumiillisesti kärsi ja kuoli, niin hän tahtoi myös leivässä ja viinissä olla läsnä ruumiillisena, konkreettisena ja näkyväisenä" (Metzke).

Sen tiedämme, että Jeesus Kristus on kaikkialla maailmassa siellä läsnä, missä hänen nimessään nautitaan ehtoollista. Hän antaa siinä todellisen ruumiinsa ja verensä ihmisten suuhun. Sen myös tiedämme, että "Kristuksen käsky ja säätämys tekevät leivän ruumiiksi ja viinin vereksi" (Luther).

Yhteyden luoja

Ehtoollinen ei ole vain jokin tapa tai toimitus, vaan antaa mahdollisuuden mitä läheisempään yhteyteen Jeesuksen kanssa. Hän on siinä aterialla pöydän päässä isäntänä ja antaa lahjaksi parasta, mitä talo voi rakkailleen tarjota. Siinä Herra ja ihminen aterioivat yhdessä (vrt. 1 Moos 18:1-8; Tuom 6:18-24). Ehtoollispöytä rakentaa yhteyttä myös niihin, jotka osallistuvat siihen kanssamme ja jopa yhteyttä kirkkauteen päässeisiin uskoviin. "Samoin kuin tämä leipä oli siroteltuna hajalleen vuorille, mutta sitten koottiin ja tuli yhdeksi, samoin tulkoon kirkkosi kootuksi maan äärestä sinun valtakuntaasi" (Didakhee).

Jeesus ei ole vain isäntä pöydän päässä, vaan hän on myös itse ateria (Joh 6:35). "Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa ja minä hänessä" (Joh 6:56). "Ei ole olemassa läheisempää, syvempää, jakamattomampaa yhteenliittämistä kuin se, minkä ruoka muodostaa syöjän kanssa; koskapa ruoka sulautuu syöjän olemukseen ja tulee samaksi syöjän kanssa" (Luther).

Kuten viinipuun oksa liittyy viinipuun runkoon (Joh 15:1-3), samoin Jeesus liittää ehtoollisessa itseensä. Tulemme yhdeksi hänen kanssaan. "Me olemme kaikki tuosta yhteisestä leivästä osalliset" (1 Kor 10:17). Nyt jokainen uskova voi sanoa Paavalin tavoin: "Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa" (Gal 2:19-20). Emme ehtoollista nauttiessamme ravitse ruumistamme vaan siinä yhdistymme ruumiillisesti Kristukseen.

Yhteys ehtoollispöydässä Jeesukseen on vasta valmistavaa yhteyttä ja esimakua taivaan valtakunnan tulevasta hääateriasta. Kerran kirkkaudessa olemme täysin, lopullisesti ja näkyvällä tavalla yhtä hänen kanssaan. Nyt Kristuksen ruumis ja veri eivät ole nähtävällä tavalla läsnä, vaan kätkettynä. Nyt yhteys toteutuu lupauksen sanan perusteella ja uskossa siihen sanaan Pyhän Hengen vaikuttamana. Pian ei enää tarvita sanaa ja uskoa sanaan. Ja kuitenkin "Kristuksen ruumis ja veri ovat ehtoollisessa todella läsnä ja jaetaan niille, jotka sen nauttivat" (Tunnustuskirjat).

Ehtoollinen ja ihmisen usko

Vain suu voi syödä ja samaan aikaan vain sydän voi ottaa vastaan Jumalan sanan ja uskoa. "Suu syö sydämen puolesta ruumiillisesti ja sydän taas suun puolesta hengellisesti (Luther).

"Joka suostuu kuulemaan nämä sanat ja uskoo ne tosiksi, hän saa, mitä ne lupaavat. Se taas, joka ei usko, ei saa mitään. Turhaan sellainen, joka ei tahdo tuota pelastavaa hyvää nauttia, antaa ojentaa itselleen ehtoollisen. Aarrearkku on aivan auki. Se on kannettu jokaisen oven eteen, pantu jopa pöytään. Mutta sinun on myös otettava ehtoollinen vastaan ja ajateltava, että se varmasti on se, mistä sanat sinulle puhuvat" (Tunnustuskirjat). Mitä tärkeintä on muistaa ehtoollisella, että "Pyhä Henki ei ole epäilijä" (Luther). Siksi meidän ei koskaan tarvitse epäillä, etteikö Jeesus todella antaisi ruumiinsa ja verensä meille pelastukseksi.

Ehtoollisen yhteydessä on tärkeää myös itsensä koetteleminen. Jokainen Kristusta ja anteeksiantamusta tarvitseva saa kuitenkin olla varmaa siitä, että ehtoollisen on juuri häntä varten.

Kristus on aina läsnä ehtoollisella uskoivat ihmiset tai eivät. Mutta ilman uskoa näihin aineisiin yhdistettyyn sanaan ehtoollinen ei hyödytä siihen osallistuvaa. "Joka uskoo nämä sanat, hän saa mitä ne lupaavat, nimittäin syntinsä anteeksi...todella mahdollinen ja kelvollinen on se, joka uskoo nämä sanat" (Tunnuskirjat). Samaan aikaan kuitenkin opetamme, että ehtoollinen on annettu myös kastetun kristityn uskon herättämiseksi eikä vain uskon vahvistamiseksi.

7. Rippi ja synninpäästö

Jeesus asetti myös ripin seurakunnan käyttöön (Matt 16:19; 18:18; Joh 20:23). Rippi on Pyhän Hengen käyttämä väline Jumalan armon antamiseksi ihmiselle. Siinä ei ole ulkonaista merkkiä kuten kasteessa ja ehtoollisessa. Siksi sitä emme pidä sakramenttina. Ripin yhteydessä usein käytetään kuitenkin kätten päällepanemista. Sitä Jeesus ei ole käskenyt.

Rippiin kuuluu kaksi osaa. Kahdenkeskisessä keskustelussa ihminen tunnustaa konkreettiset ja häntä painavat syntinsä. Koskaan emme voi luetella kaikkia syntejä. Senjälkeen ripin vastaanottanut vakuuttaa tunnustavalle henkilökohtaisesti, että hänen syntinsä ovat Jeesuksen nimessä ja veressä anteeksiannetut (1 Joh 1:9). Syntinen saa luottaa tähän vakuutukseen Jumalan omana vakuutuksena (vrt. Matt 18:18).

Rippi on todellinen lahja ja sitä tulee käyttää kiitollisin mielin, jotta uskomme Jeesuksen täytettyyn työhön syntiemme anteeksiantamuksena vahvistuisi. Rippi ei ole pakollinen uskonelämässä.

Ripin voi ottaa vastaan jokainen Kristukseen uskova seurakunnan jäsen, joka suostuu vaikenemaan ripissä kuulemistaan asioista.

KERTAUSKYSYMYKSIÄ:

1. Millä tavoin sana on armonväline?

2. Mikä on sakramenttien ydin?

3. Sakramenttien ja uskon välinen suhde

4. Mitä kaste antaa?

5. Millä tavoin kasteen tulisi vaikuttaa elämässämme?

6. Millä perustellaan lapsikastetta?

7. Mitä kaikkea sisältyy ehtoolliseen?

8. Mitä tapahtuu ripissä?