Tie vapauteen

TIE VAPAUTEEN

Jyväskylä 2007

1. Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen (Gal. 5:1).  Muistamme myös Jeesuksen omat sanat: ”Ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi.” He vastasivat hänelle: "Me olemme Aabrahamin jälkeläisiä emmekä ole koskaan olleet kenenkään orjia. Kuinka sinä sitten sanot: 'Te tulette vapaiksi'?" Jeesus vastasi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja. Mutta orja ei pysy talossa iäti; Poika pysyy iäti.  Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi” (Joh 8:32-36).

Julistus tästä Kristuksen vapaudenteosta on muuttumattoman evankeliumin sisältö (Gal 1:6). Tätä vapautta ei voi kukaan muu antaa kuin yksin Kristus Jeesus (Gal 2:4).

Mitä tämä tarkoittaa? Sen mukaa vapaus on jo nyt tapahtunut tosiasia eikä vain edessä oleva unelma. Se on saavutettu ja on pysyvä tila.

2. Mutta heti meidän on tähän lisättävä, että vaikka olemme jo vapautettuja, olemme kuitenkin vasta matkalla vapauteen – Luvattuun maahan. Tänään vapautemme on uskon tuomaa sydämen vapautta, mutta me ihmisinä olemme vielä monin tavoin sidottuja ja alistettuja.

”Kristus ei ole vapauttanut meitä maallisessa tai lihallisessa mielessä, vaan hengellisesti, toisin sanoen, hän on vapauttanut meidät niin, että omatuntomme saa olla vapaa, iloinen ja hyvässä turvassa, eikä sen tarvitse pelätä tulevaista vihaa. Sillä tämä yksin on totista vapautta, jota ei kukaan voi pitää liian suuressa arvossa tai kalliina” (Luther)

Se vapaus, jonka Kristus tuo, on tässä ajassa kestävintä ja mitä todellisinta vapautta, vaikka se ei olekaan ajallista eikä ruumiillista vapautta.

Luther sanoo tämän omalla terävällä tavallaan: ”Mitä apua ihmisen sielulle on siitä, että ruumis on vapaa, raitis ja terve, syö, juo ja elää mielensä mukaan? Mitä haittaa taas päinvastoin sielulle on siitä, että ruumis on vankina, sairas ja väsynyt, näkee nälkää ja janoa ja kärsii vastoin omaa haluaan? Mikään tästä kaikesta ei ulotu sieluun, ei voi vapauttaa eikä vangita sitä, ei tehdä sitä hyväksi eikä pahaksi” (Luther).

Siksi ihminen voi olla vapaa Kristuksessa, vaikka hän on sairautensa täysin kahlitsemana vuoteessaan, raskaitten kärsimysten lamaannuttama, vankilassa tai yhteiskunnassaan orjan asemassa riistettynä ja sorrettuna. Mutta hänet on vapautettu Jumalan edessä hänen todellisesta ja kadottavasta syyllisyydestään.  Siksi meidän ajassamme "voin olla syyllisyyteni painama ja kuitenkin vallita koko maailmaa ja saada osakseni miljoonien ihailun tai olla heidän pelkonsa kohteena. Ja kääntäen: syyllisyyteni voi olla poissa, omatuntoni rauhoitettu ja kuitenkin kidun maanpakolaisuudessa ja näännyn kurjuuteen saamatta maailmassa kunniaani palautettua" (Karl Heim).

3. Kristuksessa saatu vapaus merkitsee, että hän asettuu meidän ja ahdistavan onnettomuuden väliin. "Hän voittaa sen ja ottaa sen pois, niin ettei se enää voi meitä vahingoittaa sortaa eikä tuomita kadotukseen" (Luther). ”Se on todellinen vapaus, jota kukaan ei voi kylliksi arvostaa. Kukahan näin voisi sanoin sanoa, kuinka suurta on, että ihminen voi pitää aivan varmana, ettei Jumala ole vihastunut häneen eikä milloinkaan vihastukaan, vaan on ja tahtoo olla iäisiin aikoihin Kristuksen tähden armollinen ja laupias isä? Totisesti, onhan toki suunnattoman suurta ja käsittämätöntä, että ylhäinen Majesteetti on ihmiselle armollinen” (Luther) .

Lopullinen ja täydellinen vapaus, Jumalan lasten kirkkauden vapaus (Room. 8:21) on vasta edessäpäin.

4. Kristuksen vapauttavan työn tulisi vallata jokaisen kristityn sydämen ja olla ajallisen elämän suurin onni ja ilo. Olemme Kristuksen vapauttamia tämän pahan maailmanajan keskellä.

Käytännössä kristityn vapaus on siinä, että hän saa mennä joka hetki sellaisena kuin on Jeesuksen Kristuksen luo armahdettavaksi. Koskaan häntä ei torjuta eikä heitetä ulos (Joh 6:37). Vapaus on sitä, että saamme katsoa tangon päähän ristille korotettuun Ihmisen Poikaan. Vain häneen katsoessamme meillä on iankaikkinen elämä (Joh 3:14-15). Iankaikkinen elämä on täydellistä vapautta. Vapaus on siinä, että edessämme on avoin lähde, joka puhdistaa synnistä ja saastaisuudesta (Sak 13:1). Voimme käydä tälle lähteelle päivittäin ja puhdistua.

Vapaus on sitä, että tie kaikkien pyhimpään, kaikkivaltiaan Jumalan läsnäoloon on nyt auki. Voimme välittömästi astua hänen eteensä. Jeesus uhraamalla verensä on avannut tämän elämään vievän tien (Hepr 10:19). Kaikki huolemme, ahdistuksemme ja ongelmamme voimme tuoda Kaikkivaltiaan eteen, hän kuulee, pitää huolta ja auttaa ajallaan ja tavallaan.

Päätaistelu vapaudesta on jo käyty ja voitto saavutettu Golgatalla. Siitä huolimatta orjuuttavat vallat jatkavat sitkeästi taistelua sitoakseen uudelleen.

5. ARMON SANA ON SANAA RISTISTÄ. Se on pelastuksen ja synnin ilmoittamista samanaikaises­ti. Kristuksen risti on evanke­liumin varsinainen ydin. Oppia tuntemaan Kristus on oppia tuntemaan risti ja ymmärtää Jumala ristiinnaulittuna lihassa.

Jumalan laupeus ja evankeliumi kirkkaus Kristuksessa ei ole julistettavis­sa ilman ihmisen synnin syvyyden paljastamista. Ihminen ymmärtää evan­keliumin oikein vain silloin, kun Jumalan pyhä vaatimus on koskettanut hänen sydäntänsä ja hän on huomannut itsensä syntiseksi Jumalan edessä. Kuinka joku joka ei tiedä mitään Jumalan tuomioista ja ankaruudesta, voisi ymmär­tää, että Jumala puhuu hänelle laupeu­des­saan vanhurskaasti. Ilman lain saarnaa puhe Jumalan rakkaudesta alkaa kaikua tyh­jältä, sisällyksettömältä ja perusteetto­malta vakuuttelulta, tai itses­tään selvyydeltä, joka ei innosta. Evankeliumi on evanke­liumia vain vastakohtansa, lain tuomioiden valossa.

Laki pitää huolta siitä, ettei evankeliumista tulee halpaa lohduttelua, vaan synti­sen ainoa turva, niiden, jotka ovat joutuneet kaikella vakavuudel­la ja kauhistuksella toteamaan oman kado­tuksenalaisen tilansa. Lakia ja evankeliumia tarvitaan yhä uudelleen, koko elämän ajan ja molempia tarvitsevat kaikki ihmiset. Evankeliumin lahjan kirkkaus tulee näkyviin vain ihmi­sen syntiturmeluksen taustalta. Kukaan ei voi ilman kokemusta ymmärtää Raamattua ja kokemuksella tarkoitetaan eksistenti­aalista pelkoa, itsensä tutkimisen synnyttä­mää kau­hua, kun Jumalan lain peili ja syytökset tarttuvat meihin ja paljastavat meidän todellisen sisimpäm­me. (ks. Seppo Suokunnas, Evankeliumi ja sen ulottuvuudet).

6. Ei ole vapautta ilman vastuuta. Saadusta vapaudesta on pidettävä kiinni. Sen säilyttämiseksi on tehtävä vastarintaa riistäviä valtoja vastaan (Ef 6:12). Paavali käyttää tässä sanaa olla luja, seistä lujana (stekete, Gal 5:1; stete, Ef 6:14). Emme voi seistä lujana, jollei jalkojemme alla ole lujaa perustaa. Vain Jeesus Kristus ja hänen sanansa on tällainen luja pohja (1 Kor 3:11; Luuk 6:48). 

7. Kohtaamme kuitenkin omassa ajassamme loputtomasti erilaisia vaatimuksia, joiden täyttämisen väitetään takaavan meille oikean Jumalan lapseuden ja vapauden. Joku vaatii ulkonaisena merkkinä aikuiskastetta, toinen erityistä uudestisyntymiskokemusta, kolmas tunnettavaa hengen kastetta ja hengen täyteyttä hurmosilmiöineen, neljäs kielilläpuhumista ja rukouksella parantumisen kokemusta. Joidenkin mukaan meidän on ylistämällä murtauduttava todelliseen uskoon. Ellemme ylistä, emme ole oikeita kristittyjä. On liityttävä määrättyyn uskovien joukkoon. On annettava kymmenykset ja myytävä omaisuus, jotta saisimme siunauksen. On suhtauduttava määrätyllä tavalla Israelin valtioon. On osattava lopun ajan tapahtumien oikea järjestys. Milloin minkin asian väitetään olevan pedon merkin, jota uskova ei saa ottaa.

Jokainen uusi hengellinen liike ja usein myös uudet julistajat, jotka haluavat menestyä, löytävät Raamatusta uusia vaatimuksia, joita ennen ei ole otettu vakavasti. Jos niitä aletaan noudattaa, silloin saadaan Jumalan siunaus ja menestys.

Kuinka hyvin sielunhoitaja onkaan kuvannut monen aikamme kristityn kamppailua lakihenkisyyden aiheuttavan orjuuttavan pelon kanssa. "Ihmiset - myös uskovat - ovat perusluonteeltaan ja lapsesta asti kuulemansa lainomaisen julistuksen tähden siinä määrin lain alla., että he eivät rohkene uskoa noin suuren armon ja vapauden voivan olla totta. Kuullessaan evankeliumia he voivat ilahtua pieneksi hetkeksi, kuin valon välähdyksen nähneinä, mutta sitten laki ja lainomaisen julistuksen kuunteleminen valtaavat heidän mielensä. Evankeliumin julistajaa epäillään "löysäläiseksi" ja hänet torjutaan" (Erkki Leminen).

Vapautemme on siis siinä, että Kristuksen uhrin tähden saamme syntimme täydellisesti anteeksi. Emmekä saa anteeksi vain kerran vaan jatkuvasti ja senkin synnin, joka meissä edelleen riippuu kiinni aina kuolinhetkeemme asti. Tässä on suuri riemullinen vapaudenjulistus. Tässä on todellinen evankeliumi, ilosanoma koko ihmiskunnalle. 

8. Velttous, kurittomuus ja haluttomuus kilvoitukseen tuhoavat uskon

Sillä Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siinä on vapaus (2. Kor. 3:17). Mutta samalla Raamattu sanoo: ”Te synnistä vapautettuina olette tulleet vanhurskauden palvelijoiksi (Room. 6:18)! Niinkuin vapaat, ei niinkuin ne, joilla vapaus on pahuuden verhona, vaan niinkuin Jumalan palvelijat (1. Piet. 2:16).

Todellinen uskon vihollinen on myös ihmisen alituinen velttous ja halu pinnata. Olemme niin laiskoja kuin ikinä kehtaamme olla. Valvominen on kiusallista ja rasittavaa. Ihminen haluaa päästä välillä vapaalle.

Jo alkukirkon aikana UT:n mukaan jouduttiin käymään taistelua niitä vastaan, jotka käänsivät evankeliumin ja Jumalan armon irstaudeksi (Juuda 4). Paavali kirjoittaa: "Ei kai asia niin ole, kuin jotkut herjaajat väittävät meidän sanovan: Tehdään vain pahaa, niin saadaan aikaan hyvää" (Room 3:8). "Mitä me tähän sanomme? Onko meidän jatkuvasti tehtävä syntiä, jotta armo tulisi yhä suuremmaksi?" (Room 6:1).  "Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alla?" (Room 6:15). "Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet. Mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen" (Gal 5:13). "Pitäkää huoli siitä, ettei tämä teidän vapautenne saa heikkoja kompastumaan" (1 Kor 8:9).

Mekin mielellämme haluamme sellaisen Jumalan, joka on mukava: "Meidän mielestämme mukavin olisi sellainen Jumala, joka sanoisi kaikkeen, mikä meitä sattuu huvitta­maan: 'Mikäpä siinä, jos kerran se sinua ilahduttaa'. Me emme kaipaa niinkään itsellemme Taivaan Isää kuin taivaallista isoisää - vanhaa herraa, joka haluaa nähdä nuoret iloisina. Tällaisen Jumalan maail­mansuunni­telmaksi riittäisi yksinkertaisesti se, että jokaisen päivän päättyessä voitaisiin sanoa: Meillä kaikilla oli niin mukavaa" (C.S. Lewis).

9. "Eniten minua surettaa, että ihmiset niin äkkiä lähtevät näin nauret­tavien typeryyksien mukaan ja näin helposti kääntyvät pois totuudesta. Perisynnin turmelema ja tuhoama ihmisluonto ON KOHTUUTTO­MAN TAIPU­VAINEN SYNTIÄ TEKEMÄÄN. SE EI VÄLITÄ SYNNISTÄ EIKÄ USKO JUMALAN VIHASTUVAN SIITÄ KOVIN VAKAVASTI EIKÄ RANKAISEVAN SIITÄ ANKARASTI. Siksi ihminen vaeltaa eräänlaisessa kauhe­assa väärässä varmuudessa ja Jumalan halveksimisessa. Tämän minä joudun syvällä surulla näkemän meidän aikanamme. NÄMÄ KAMMOTTAVAT HIRVIÖT, VÄÄRÄ VARMUUS JA OMIIN VOIMIIN LUOTTAMINEN ovat niin valtavat, ettei niitä ole mahdollista kylliksi sekoittaa ja iskeä rikki. Teitpä niille mitä tahansa, saat kuitenkin aikaan vain vähän. Siinä määrin on koko tämä luonto turmeltu ja perisynti tunkeu­tunut ihmisiin" (Luther).

"Nyt suuri osa meikäläisistä tekee siitä vapaudesta, johon Kristus vapautti meidät lain kau­huista, synneistä ja iankaikki­sesta kuolemasta eräänlaisen huolettomuuden ja luvan lihalle tehdä mitä tahansa. Tässä ei ole varmasti syytä lisätä öljyä kaminaan, eli heittää lakia menemään ja vä­hätellä niitä syntejä, joiden Kristus sanoi tulevan aivan yleiseksi ennen viimeistä päivää, kuten juomingit ja juopottelu, niinkuin niistä ei muka olisi vahinkoa hurskaille. Päinvastoin on usein ja huolellisesti teroitettava tuol­laisten seurakunnissa olevien kovien ja parannusta tekemättömien ta­kia Kristuksen, profeetto­jen ja apostolein puheita, joissa uhataan tuholla tuollaisiin paheisiin lan­genneita" (Luther)

10. ”Jokaisen kristityn tulee ruumiillisella itsekurilla tai ruumiillisilla harjoituksilla ja töillä harjoittaa itseään ja pitää itsensä niin kurissa, ettei yltäkylläisyys ja joutilaisuus pääse kiihottamaan mihinkään syntiin. Tämä ei saa kuitenkaan tapahtua siinä tarkoituksessa, että me näillä harjoituksilla ansaitsisimme anteeksiantamuksen tai sovittaisimme syntimme. Tätä ruumiillista itsekuria on harjoitettava alinomaan, ei ainoastaan harvoina määrättyinä (Luuk 21:34) päivinä, niin kuin Kristus sanoo: "Pitäkää vaari itsestänne, ettei teidän sydämiänne raskauta päihtymys"; ja: "Tätä riivaajien lajia ei saa lähtemään ulos muulla kuin rukouksella ja paastolla." (Mark 9:29) Samoin Paavali (1 Kor 9:27) sanoo: "Minä kuritan ruumistani ja alistan sen kuuliaisuuteen." Tässä hän selvästi osoittaa, ettei hän kurita ruumistaan ansaitakseen tällaisella kurituksella syntien anteeksiantamuksen, vaan sitä varten, että hän saattaisi ruumiinsa kuuliaiseksi ja vastaanottavaiseksi hengelliselle elämälle ja kykeneväksi suorittamaan kutsumukseensa kuuluvat tehtävät” (Tunnustuskirjat).

11. Eräs uskomme syvimmistä ja vaikeimmista kysymyksistä on kysymys Raamatussa Jumalan sanana olevan lain ja evankeliumin vastakohta.

Ensinnäkin koko ihmiskunta on lain alla. Vain Kristus tuo evankeliumin ja sen mukaan vapauden.

Mutta toiseksi kristittykin on jatkuvasti sekä lain että evankeliumin alla.

Usko on yhä uudistuvaa pyrkimystä siirtymistä lainalaisuudesta evankeliumin alaisuuteen, epätoivosta toivoon, pimeydestä valkeuteen ja kuolemasta elämään. Kristus on vapauttanut meidät lain kirouksesta tullessaan meidän sijastamme kiroukseksi.

”Laki käskee ja vaatii meiltä sitä, mitä meidän on tehtävä; se katsoo vain tekojamme ja on pelkkää vaatimusta, sillä laissa Jumala sanoo: tee tämä, jätä tämä, tämän tahdon sinun tekevän. Evankeliumi sitä vastoin ei julista tekemisiä eikä tekemättä jättämisiä. Se ei vaadi meiltä mitään, vaan kääntää asian toisin päin, tekee päinvastoin eikä sanokaan: tee tämä, tee se, vaan se vain pyytää meitä ottamaan avoimin sylin vastaan sen, mitä nämä sanat sanovat: Katsopa, rakas ihminen, tämän Jumala on tehnyt sinun puolestasi, hän on antanut  Poikansa tulla lihaan sinun vuoksesi, hän on antanut tappaa hänet sinun tähtesi” (Luther)

On muuten merkillinen asia, että ihminen on vihamielisempi Jumalan armoa kuin la­kia kohtaan. "Voittosi voimalla tielleni loista, Herrani, terveeksi uskoni tee! Pakanamieleni paljasta, poista, armoa vastaan se juonittelee. Sydän ja suu että raitistuu, valoksi anna vain ristisi puu" (Sinols).

12. Kristittynä näemme, että meidän vapautemme perimmäinen lähtökohtana on tilanne, jossa seisomme Jumalan tuomioistuimen edessä. Emme ole syntiemme tähden täyttäneet emmekä kykene tulevaisuudessakaan täyttämään Jumalan lain oikeutettuja vaatimuksia. Siksi laki kiroaa meidät (Gal 3:10). Jumalan ja meidän välillämme vallitse viha sillä ”Jumalan viha ilmestyy taivaasta ja kohdistuu kaikkeen jumalattomuuteen ja vääryyteen, jota ihmiset tekevät” (Room 1:18).

Ainoa, mikä pelastaa meidät Jumalan vihalta on Jeesus Kristus (1 Tess 1:10; Joh 3:36). Vain hänessä saamme vapauden. ”Siksi on tämä vapaus, että me vapaudumme Jumalan vihasta, sanomatonta vapautta, paljoa enemmän kuin taivas ja maa ja koko luomakunta” (Luther).

”Meidän omatuntomme on vapaa ja iloinen eikä pelkää tulevaa vihaa. Tämä on totisin ja arvaamattomin vapaus, jonka jalouden ja kunnian rinnalla valtiollinen ja lihallinen vapaus tuskin on rahdun tai raiskan veroinen. Sillä kuka osaa ilmaista, kuinka suuri asia se on, että ihminen voi varmasti päättää, ettei Jumala ole hänelle vihainen eikä koskaan vihastu häneen, vaan että hän on iankaikkisesti suosiollinen ja lempeä Isä Kristuksen tähden? Totisesti suuri ja käsittämätön vapaus on, että tämä korkein Majesteetti rakastaa, varjelee ja auttaa meitä ja vihdoin vapahtaa meidät ruumiillisesti, niin että ruumiimme, joka kylvetään turmeluksessa, huonona ja heikkoudessa, nousee ylös turmeltumattomana, kunniassa ja voimassa. Olla iankaikkisesti vapaa Jumalan vihasta - se on sanomaton vapaus ja taivasta ja maata ja kaikkia luontokappaleita suurempi” (Luther).

Tässä on tausta Galatalaiskirjeen vapaudenjulistukselle. Sanoma vapaudesta läpäisee koko kirjeen ja on kirjeen teemana. Galatalaiskirje alkaa vapaudenjulistuksella. Kirje vakuutta meille, että Herra Jeesus Kristus uhrasi itsensä meidän syntiemme tähden ja sillä tavoin vapauttaa meidät (kreik. eksaireo, ottaa, reväistä pois, pelastaa, aoristi) (Gal 1:4) kuten Herra astui alas vapauttaakseen kansansa Egyptin orjuudesta (Apt 7:34). Tätä vapautta ei voi kukaan muu antaa kuin yksin Kristus Jeesus (Gal 2:4).

Vapauden kohtasimme silloin, kun kuulimme julistusta ristiinnaulitusta Kristuksesta (3:1). Tämä julistus vakuutti meille, että Jumalan Poika rakastaa meitä ja on antanut itsensä meidän puolestamme (2:20). Kuuntelimme tätä julistusta ja uskoimme sen sisältämään evankeliumiin (3:2). Jumala lahjoitti meille Hengen (3:5) ja saimme siunauksen (3:9). Vain tämä uutinen voi antaa meille vapauden Jumalan edessä ja vain siinä vapaudessa meillä on iankaikkinen elämä.   Tämä uskonvanhurskauden (2:16) tuoma vapaus on kirjeen pääsanoma. Kristuksen vanhurskaus on häneen uskovan turva ja Kristuksen tuoma vapaus hänen ilonsa.

Vapautemme on varmuutta siitä, että Kristus on lunastanut meidät vapaaksi kaikesta lain kirouksesta (Gal 3:13). Edelleenkin kohtaamme Jumalan lain ja joudumme toteamaan, ettemme pysty sitä täyttämään. Laki kiroaa meidät. Kristuksen lunastusteko on kuitenkin väkevämpi kuin lain kirous ja peittää kaikki meidän lainrikkomisemme.  

Raamattu on sulkenut kyllä kaikki meidät synnin vankilaan (Gal 3:22). Olemme olleet siellä lain vankeina ja vartioimina (3:23). Mutta kun Kristus tuli, vapauduimme uskossa häneen emmekä enää ole valvojan alaisia (3:24-25).

Olemme olleet maailman alkuvoimien orjia (4:3). Mutta Kristus syntyi ihmiseksi ja lunasti lain alaisina elävät vapaiksi (4:5). Nyt olemme Kristuksen omia (3:29) ja vapaita Jumalan lapsia. Siksi uskallamme huutaa: ”Abba, Isä” (4:6). Se on huutoa keskellä vajavuuksiemme ja syntisyyttämme.

Tämä vapaus merkitsee sitä, että nyt voimme elää arkeamme uskossa sellaiseen Jumalan Poikaan, joka rakastaa kaikessa ja aina meitä. Hänen rakkautensa vakuutena on se, että hän on antanut henkensä puolestamme (Gal 2:20). Tämän vapauden saavuttaneita uskallamme ja osaamme mennä aina ja kaikenlaisissa elämäntilanteissa Jeesuksen Kristuksen luokse. Katsomme häneen ja hän antaa sellaisen levon, joka tyydyttää sielumme syvimmän kaipuun. Silloin myös huomaamme, että elämäämme rajoittavat ikeet ja sitä painavat kuormamme muuttuvat hänen omikseen. Hänen ikeensä on hyvä kantaa ja hänen kuormansa on meille kevyt (Matt 11:28-29). Se on monin veroin parempi kuin lihallinen ja sielullinen vapautemme, josta ihmisinä aina haaveilemme, mutta joka ei koskaan voi toteutua. Ja silloinkin kun luulemme sen saavuttaneemme, se vain pettää meidät.

Kristuksen antama vapaus vapauttaa meidät myös suhteessa toisiin ihmisiin. Se vapauttaa olemasta ihmisille mieliksi kuten Paavali kirjoittaa: ”Pyrinkö olemaan ihmisille mieliksi? Jos vielä pyrkisin miellyttämään ihmisiä, en olisi Kristuksen palvelija” (Gal 1:10). Hän saattoi jopa sanoa: ”Siitä minä hyvin vähän välitän, että te minua tuomitsette” (1 Kor 4:3, KR 38). ”Jumala on ostanut teidät täydestä hinnasta. Älkää ruvetko ihmisten orjiksi” (1 Kor 7:23)!

Kristitty saa olla riippumaton ja vapaa kaikesta eikä kenenkään alamainen (Luther). Samaan aikaan kuitenkin kristitty on kutsuttu palvelemaan lähimmäisiään kuten Kristuskin tuli palvelemaan. Paavali kirjoitti: ”Vaikka olen vapaa ja kaikista riippumaton, olen ruvennut kaikkien orjaksi voittaakseni Kristukselle mahdollisimman monia (1 Kor 9:19). Siksi kristitty on kaikesta vapaana velvollinen palvelemaan kaikessa ja on jokaisen alamainen (Luther).

Kristuksen antamassa vapaudessa olemme oppineet tuntemaan Jumalan ja ennen kaikkea Jumala tuntee nyt meidät (Gal 4:9). Mikään ei voi olla tämän valtavampaa ja vapauttavampaa elämässämme. Tämä vapautemme merkitsee myös sitä, että meidän alkuperämme, äitimme, joka meidät synnytti, on vapaa taivaallinen Jerusalem (4:26).

Siellä on nyt kotimme ja hetken kuluttua olemme siellä.  Silloin olemme hänen edessään kirkkaina, pyhinä ja moitteettomina, vailla tahraa, ryppyä ja virhettä (Ef 5:27). Vasta silloin vapautemme on toteutunut täydellisenä ja lopullisena. Tähän ihmeelliseen vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykäämme siis siinä lujina (Gal 5:1)