Miksi Jumalan Pojan pitikään kärsiä?

Menkää siis, 1998, Olavi Peltola

Jeesuksen Kristuksen ristiinnaulitsemisen tosiasia

Kaikkien keskeisin, tärkein ja oleellisin kristillisessä uskossa on Jumalan ainoan Pojan Jeesuksen Kristuksen kärsimys, kuolema ja ylösnousemus. Uskomme perustuu tähän tapahtumaan. Se on Uuden testamentin sydän ja koko Raamatun keskus. "Historia merkitsee kaiken virtaamista, mutta historian keskellä on muuttumaton kiinnekohta: Kristuksen risti. Vanhat sanoivat: Maanpiiri järkkyy, mutta risti seisoo lujana" (Osmo Tiililä).

Kristittyinä elämme Jeesuksen ristiinnaulitsemisen historiallisen ja käsin kosketeltavan tapahtuman varassa. Sydämestämme luotamme ensimmäisten silminnäkijöiden kertomuksiin siitä, ”minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselimme ja käsin koskettaneet, siitä me puhumme elämän Sanasta” (1 Joh 1:1).

Olemme halunneet uppoutua Jeesuksen kärsimykseen ja kuolemaan syntiemme tähden ja siitä on tullut myös meille käsinkosketeltava. Juuri sellaisena kohtaamme Jeesuksen joka kerta ehtoollispöydässä. Siinä julistamme Herran kuolemaa siihen asti kun hän tulee (1 Kor 11:26).

Tästä todellisesta tapahtumasta kertova hyvä uutinen on vakuuttanut meille, että saamme todelliset syntimme todella anteeksi. Vakuutus syntiemme anteeksiantamuksesta on synnyttänyt sydämessämme uskon ja syvän luottamuksen. Nyt meillä on varma ja luja iankaikkisen elämän toivo. Kristuksen sovitustyön lahjoittamassa syntien anteeksiantamuksessa on ainoan tyydyttävä vastaus koko ihmisenä olemisen arvoituksellisuuteen. Vasta siinä toteutuu elämme tarkoitus. ”Ristisi on kunniani, veresi on aarteeni, autuuteni, iloni. Siinä turva syntiselle sielun ahdistuksissa, siinä toivo ainoa” (virsi 56:10).

Vanha ja Uusi testamentti todistaa ristillä tapahtuneesta sovitusuhrista

Kun alamme kerrata Uuden testamentin sivuilla kuvausta ristin tapahtumasta, huomiomme kohdistuu Ihmisen Poikaan, joka antaa henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta (Matt 20:28).
Siinä katselemme teurastettua Jumalan Karitsaan, joka ottaa pois maailman synnit (Joh 1:29).
Hän on korkealle tangon päähän nostettu pronssikäärme autiomaassa, johon uskomalla olemme saaneet iankaikkisen elämän (Joh 3:14-15).
Hän on Jumalan ainoa Poika, jonka Isä antoi rakkaudesta maailmaan (Joh 3:16).
Hän on se elävä leipä, joka antoi ruumiinsa, jotta maailma saisi elää (Joh 6:51).
Siinä vuotaa liiton veri kaikkien puolesta syntien anteeksiantamiseksi (Matt 26:28).
Hänen lihansa syöminen ja verensä juominen lahjoittaa iankaikkisen elämän (Joh 6:54).
Hän on se hyvä Paimen, joka antaa henkensä lammasten edestä (Joh 10:11).
Hän on se yksi ihminen, joka kuolee kansan puolesta, ettei koko kansa joutuisi tuhoon (Joh 11:50).
Hän ei kuollut vain Israelin kansan puolesta, vaan kootakseen yhteen kaikki hajallaan olevat Jumalan lapset (Joh 11:51).
Hän on maahan pudonnut vehnänjyvä, joka kuolee ja tuottaa runsaan sadon (Joh 12:24).
Hän on se, joka ei tullut tuomitsemaan maailmaa, vaan pelastamaan sen (Joh 12:47).
Hän on tässä maailmassa se suurin rakkaus, joka antaa henkensä ystäviensä edestä (Joh 15:13).

Miten kirkkaasti Vanhassa testamentissa Jesaja kuvasikaan Herran palvelijan kärsimystä ja kertoi meille myös syyn hänen kärsimyksiinsä.
Herran palvelija oli kammottavasti runneltu (Jes 52:14).
Hänellä ei ollut hahmoa, johon me olisimme mielistyneet (53:2).
Hän oli hyljeksitty, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava (53:3).
Ja kuitenkin hän kantoi meidän kipumme ja otti taakakseen meidän sairautemme (53:4).
Meidän rikkomuksemme lävistivät ja meidän pahat tekomme ruhjoivat hänet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet (53:5).
Herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen kannettavakseen (53:6).
Hänet lyötiin hengiltä meidän rikkomustemme tähden (53:8).
Herra näki hyväksi, että hänet ruhjottiin, hänet lävistettiin ja hän antoi itsensä sovitusuhriksi. Näin Herran tahto täyttyi hänen kauttaan (53:10).
Tämä vanhurskas Herran palvelija tekee vanhurskaiksi meidät, sillä hän kantoi meidän pahat tekomme (53:11).
Hän antoi itsensä kuolemalle alttiiksi ja hänet luettiin rikollisten joukkoon. Näin hän otti kantaakseen meidänkin syntimme ja hän pyysi meille, pahantekijöille, armoa (53:12).
Siinä hän on nyt edessämme neljän evankeliumin kertoman ja Jesajan profetia on kirjaimellisesti toteutunut.

Jumalan kohtaat vain ristin heikkoudessa

Emme etsi tänään Jumalaa korkeudesta. Emme yritä kohottautua taivaaseen. Menemme polvillemme ristin juurelle, häpeäpaalun eteen. Siinä edessämme on Jumalan ainoa Poika, joka ennen aikojen alkua on Isästä syntynyt, Jumala Jumalasta ja joka on samaa olemusta kuin Isä. Siinä hän on heikkona ja voimattoman, sillä hän oli heikko, kun hänet ristiinnaulittiin (2 Kor 13:4). Hän on siinä siksi, että menimme aivan ristin juurelle niin, että meidän päällemme valuisi kuuma, polttavan kuuma sovitusveri (Zoltan Turoczy). Siinä hän on Jumalana, joka ottaa vastaan pahoja ihmisiä, syntisiä, tuskaisia ja masentuneita. Hän ottaa vastaan sillä tavoin, että hän kärsii meidän syntisten tähden.

Juuri tässä halvassa ja kärsivässä Jumalassa ovat kaikki viisauden ja tiedon aarteen kätkettyinä. Juuri hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti. Vasta täällä pääset tuntemaan todellisen Jumalan. Jumalan tunteminen ei ala ylevistä kokemuksista, taivasmatkoista, korkeudesta, vaan syvyydestä, maan alimmasta paikasta, sillä voiko mikään olle sen alempana kuin Pääkallonpaikka, jossa rikolliset mestataan ja jossa pilkkahuudot leikkaavat ilmaa..

Millaisina olemme tänään ristin juurella?

Ihmisinä olemme joka hetki perin juurin turmeltuneita, ilkeitä ja mahdottomia. Meidän sisimmästämme kuohuu pahoja ajatuksia, varkautta, haureutta, murhaa ja ylpeyttä. Emme voi tällaisina kohdata pyhää Jumalaa. Juuri tällaista ihmistä Jeesus kuitenkin kutsuu: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat” (Matt 11:28). ”Juokaa tästä kaikki, tämä on minun vereni, uuden liiton veri” (Matt 26:28). Syntiemme keskeltä Jumalan sana rohkaisee meitä nostamaan katseemme Kristukseen sovittajanamme,. huutamaan häntä avuksemme ja turvautumaan yksin häneen.

Ristiltä valo välähtää. Jumala ei Kristuksen tähden lue meidän syntejämme eikä syyllisyyttämme tuomioksi. Hän antaa kaiken anteeksi ja peittää. Olemme autuaita synneistämme huolimatta ja syntiemme kanssa. Millään muulla tavoin emme voikaan tänään olla autuaita.

Kristuksen apu on ihmeellinen. Emme vapaudu syntisyydestämme, vaan syyllisyydestämme. Jotain synnistäkin putoaa pois vähitellen elämästämme. Mutta varsinaiset tuskamme ja syyllisyytemme aiheuttajat - itsekkyys, ylpeys ja rakkaudettomuus - säilyvät meissä elämämme loppuun asti. Siksi alituinen syntimme tarvitse alituista sovituksen sanaa ja anteeksiantamusta.

Kaikesta tästä huolimatta meille on puhdas omatunto ja Pyhä Henki tulee asumaan meidän syntiseen sydämeemme. Muunlaisia sydämiä ei täällä alhaalla ole edes olemassa.

Tätä Jumalan ihmettä kohdallamme olemme tottuneet nimittämään uskonvanhurskaudeksi ja luetuksi vanhurskaudeksi. Se on mitä ihmeellisin Jumalan rakkauden osoitus. Sen suurempaa rakkautta emme koskaan ajallisen elämämme aikana tule samaan osaksemme. Tämä rakkaus kestää. Se ei sammu meidän viheliäisyytemme tähden. Itse voimme kääntää sille selkämme ja lähteä kulkemaan omien ajatustemme mukaan pois ristin juurelta, niin että päällemme ei enää pääse pirskottumaan Kristuksen sovitusveri.

Kohtaamme ristin uhrissa Jumalan rakkauden, joka on läpeensä totuudellinen. Siinä ei sivuuteta kevyesti perusongelmaamme - syntiämme eikä syyllisyyttämme. Tämä rakkaus paljastaa kaiken synnin ja tuomitsee kuolemaan jokaisesta synnistä. Tässä rakkaudessa Jeesus Kristus ottaa syntimme päälleen ja kantaa niiden tuomion ja rangaistuksen. Tämä rakkaus sulkee meidät jumalattomat syliinsä ja antaa uskon (Room 4:5). Tämän rakkauden sylissä jatkamme vaellusta edelleenkin jumalattomina. Tämän rakkauden turvissa uskallamme kuolla tällaisina jumalattomina.

Meidän jumalallistumisemme on elämämme vielä aivan alullaan. Synti ei ole meissä voitettu, mutta Kristuksen sovitusuhri ja vanhurskaus on suurempi kuin voittamaton syntimme ja peittää sen kokonaan.

Taistelu sisimmässämme

Tekeekö sanoma jumalattomaan kohdistuvasta sovitusrakkaudesta tyhjäksi kaiken hengellisen kilvoittelun ja taistelun syntiä vastaan? Mitäpä nyt sillä on väliä, miten elämme! Rakkaus peittää ja voittaa kaiken. Tärkeintä on, että Jumala on sovitettu ja kaikki syntimme on peitetty. Siksi voimme elää niin kuin haluamme. Lihallinen vapaus Jumalan sovitusrakkauden suojassa voi nyt alkaa.

Tämä johtopäätös on yhtä valheellinen kuin väite ihmisen pohjimmaisesta hyvyydestä. Kohdattuamme Jumalan sovitusrakkauden Kristuksessa mikään ei ole tuskallisempaa kuin jatkuva oman syntisyytemme ja syyllisyytemme näkeminen ja kokeminen. Olemme kosketuksessa Jumalan puhtauteen ja kirkkauteen. Se tuo valoon pimeyden kätköt ja tuo elämäämme pysyvän pahan olon tunteen.

Sisimmässämme riehuu jokapäiväinen taistelu. Lihan ja Henki sotivat keskenään. Koemme olevamme ristiriitaisia ja ikään kuin jaettuja. Olemme särjettynä ja kuitenkin joudumme jatkuvasti rukoilemaan: ”Sä särje mun kivinen sydämeni”.

Järkemme ja kokemuksemme valossa taistelu näyttää toivottomalta. Emmehän millään saa olemuksemme ylpeyttä kitketyksi pois ennenkuin kuolemassa.. Eikö siis olisi järkevämpää lakata murehtimasta omaa ylpeyttämme. Annetaan asioiden olle niin kuin ne ovat! Jostakin meille käsittämättömästä syystä emme voi jättää kuitenkaan kesken. On vain päivittäin käytävä Golgatan kukkulalla ja uskallettava luottaa Karistan veren peittavään puhdistukseen.

Katsominen Jumalan Karitsasta, joka ottaa pois maailman synnin, on se apu, jota tänään ja elämämme jokaisena päivänä mitä kipeimmin tarvitsemme.

Hän sovitustyönsä varassa jaksamme, vaikka emme saavutakaan elämässämme sitä, mitä olemme unelmoineet. Emme saa vastausta kaikkiin kiusaaviin kysymyksiimme. Meitä ei auteta ulos vaikeuksistamme ja ehkä kuolemmekin niiden kanssa. Tästä huolimatta Jumalan Karitsa kantaa meitä ja sillä tavoin auttaa meitä kantamaan oman elämämme tuskaa.

Kristus meidän sijaisenamme on käynyt lävitse hätämme syvimmät syvyydetkin. Ei ole sellaista epätoivosta pimeyttä, ei sellaista ahdistusta tai kauhua, jossa hän ei olisi kanssamme ymmärtäen ja rakastaen. Olemme sovituksen sanan kohdattuamme ja sille avauduttuamme saaneet pysyvän lohdutuksen lohduttomuuteemme, syvän rohkaisun masennuksemme keskelle, terveyden sairauteemme ja elämän, vaikka kuolemmekin.

Sovituksen sana antaa toivon

Sanoma syntiemme sovituksesta antaa kestävän ja pettämättömän toivon. Se on toivoa iäisestä elämästä, jossa kaikki kyyneleet, tuskat ja ahdistukset ovat pyyhitty pois. Se on niin valoisa toivo, että sen valo loistaa pimeimpääkin elämän tilanteeseen. Vähän, aivan vähän aikaa vielä ja niin olemme valoisassa ja autuaallisessa tulevaisuudessa. Sitä ei voi enää tuhota oma ilkeytemme eikä toisten ihmisten pahuus, ei elämänkohtaloitten yllätyksellisyys eikä rajuus.

Kristus on jo kaiken täyttänyt puolestamme. Me tulemme kokemaan, että myös meidän elämme kaikin tavoin täyttyy hänessä. Mitään meiltä ei puutu eikä tule puuttumaan, kun meillä on Jeesus Kristus. "Jeesus Kristus on sydämen lohdutus, ilo, aarre ja kiitos. Uskolla riipun kiinni Karitsan pelastusuhrissa. Sitä isona ja janoan. Se on toivoni ja tyydytykseni. Raamatun sana tahtoo opastaa meidät käsittämään, että oikea uskon ja jumalisuuden tunnusmerkkinä on luottamus Kristuksen sovintouhriin. Emme saa asettaa luottamustamme mihinkään meissä itsessämme olevaan - ei Hengen vaikutuksiin, ei uskoomme, vielä vähemmän uskon hedelmiin rakkauteen ja Jumalan pelkoon… Katso, tämä on oikean kristityn tuntomerkki - Jumalan Karitsa. Se on hänen lohdutuksensa. Se yksin tyydyttää hänen sydämensä" (C.O. Rosenius).