Näkyjä verhon taakaa
NÄKYJÄ VERHON TAKAA
2010
Mikä meitä odottaa?
Ihmistä on kautta aikojen kiinnostanut kysymys tulevaisuudesta niin henkilökohtaisessa elämässä kuin koko maailman kohtaloissa. Tulevaisuus on tällä hetkellä vielä aivan kuin verhon takana ja olemme kiinnostuneita raottamaan sitä nähdäksemme, mikä meitä siellä odottaa. Mikä on siis tulevaisuutemme täällä ajassa ja mitä se on ajan rajan tuolla puolen iankaikkisuudessa?
Ennen kuin lähdemme pohtimaan asiaa, on hyvä ottaa esille eräs eritäin tärkeä asia. Se on siinä, että olemme joka hetki kulkemassa elämämme polkua aivan ajan ja iäisyyden rajaviivalla. Meidät tulevaisuudesta ja iäisyydestä erottava verho on siinä vierellämme koko ajan.
Miten hyvin tämän sanoikaan aikoinaan nuori Daavid ystävälleen Joonatanille: ”Mutta niin totta kuin Herra elää ja sinä elät, vain askel on minun ja kuoleman välillä" (1 Sam. 20:3). Askel ei ole pitkä. Se askel on ainoa varma askel, jonka jokaisen ihmisen on pakko ottaa. Emme voi tietää, milloin tuon askeleen hetki on tullut kohdallemme. Mutta se on myös varmaa, että tämän askeleen päässä olevalla tulevaisuudella on lopullinen merkitys meille ja ratkaisee kaiken elämässämme.
Tärkeintä on tietää, miten meille tuolloin verhon takana käy. Jeesus sanoi sen terävästi: ”Mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon (Matt. 16:26)? Vain tämän tulevaisuuden kysyminen on lopulta todella tärkeää, muunlainen verhon taakse kurkistaminen tai sieltä saadut näyt johtavat meidät herkästi vain tyydyttämään uteliaisuuttamme ja päästävät mielikuvituksemme valloilleen.
Raamattu kyllä vastaa ihmisten tulevaisuutta koskevaan kyselyyn. Se antaa meille Kristukseen uskoessamme selvän ja tarpeellisen tiedon sekä meidän henkilökohtaisesta tulevaisuudestamme että kuvaa eteemme Jumalan maailmansuunnitelmaa, koko maailman ja ihmiskunnan kohtaloa.
On sitten eri asia tyydyttääkö Raamatun vastaus meitä tämän ajan ihmisinä. Ehkä moni haluaa paljon henkilökohtaisempaa tietoa verhon takaa kuin mitä Raamattu antaa ja kaipaa myös uusia tulevaisuutta koskevia näkyjä verhon takaa ja nimenomaan näkyjä, jotka liittyvät oman aikamme tilanteeseen ja lähitulevaisuuteen.
Jeesus tulee vielä kerran näkyvällä tavalla takaisin
Aikoinaan tällaiset kysymykset askarruttivat Jeesuksen opetuslapsia. Kerran Jeesus sanoikin astuessaan ulos komeasta Herodeksen rakennuttamasta temppelistä: "Näettekö kaiken tämän? Totisesti: kaikki revitään maahan, tänne ei jää kiveä kiven päälle" (Matt. 24:2). Järkyttävällä tavalla Jeesuksen sanat toteutuivat 40 vuotta myöhemmin, kun Rooman legioonalaiset polttivat ja hävittivät Jerusalemin ja sen temppelin.
Kuulleessaan nuo Jeesuksen sanat opetuslapset uskalsivat kysyä häneltä suoraan: "Sano meille, milloin se kaikki tapahtuu?” Samalla he yhdistävät kysymykseen myös toisen asian: ”Mikä on merkkinä sinun tulostasi - siinä on alkukielessä sana paruusia - ja tämän maailman lopusta?" (Matt. 24:3). Jeesus ei vastannut suoraan temppelin hävitystä koskevaan kysymykseen, mutta alkoi puhua hänen tulemisestaan – paruusiasta – ja sitä edeltävistä merkeistä (kreik. semeion). Hän siis todella raotti opetuslapsilleen tulevaisuuden verhoa – mutta aivan määrätystä näkökulmasta.
Opetuslapset olivat tuossa vaiheessa vakuuttuneita siitä, että Jeesus Nasaretilainen oli koko Israelin odottama Messias, jonka tulosta profeetat olivat ennustaneet. He olivat myös vakuuttuneita siitä, että Messiaan tulo merkitsee nykyisen aikakauden, maailmanmenon (kreik. ainoonos, ei kosmos = maailma) loppua.
Apostolisessa uskontunnustuksessa muutamin sanoin kuvataan tätä Jeesuksen tuloa. Olemme monet kerrat ääneen lausuneet: ”Nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaaseen, istuu Jumalan, Isän oikealla puolella ja on sieltä tuleva.” Tässä olisikin hyvä pitää tauko ja niin korostaa sanoja: ”ja on sieltä tuleva”. Siis Jeesus Kristus on siellä, taivaassa, ja sieltä hän on nyt tuleva!
Kristillisen uskon mukaan Jeesuksen uudelleen tuleminen on ihmiskunnan historian mullistavin ja suurin tapahtuma. Silloin ensimmäistä kertaa julkisesti, kaikkien nähden tämän ajallisuuden ja iankaikkisuuden välillä oleva verho vedetään syrjään.
Jeesus itse kuvaa tuota tapahtumaa: ”Niin kuin salama leimahtaa idässä ja valaisee taivaan länteen asti, niin on oleva Ihmisen Pojan tulo” (Matt. 24:27). ”Taivaalle ilmestyy Ihmisen Pojan merkki. Kaikki maan sukukunnat puhkeavat valituksiin, kun näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan” (24:29-30).
Apostoli Paavali puolestaan kuvaa tuota suurta hetkeä: ”Nyt ilmoitan teille salaisuuden: Me emme kaikki kuole, kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa. Pasuuna soi, ja kuolleet herätetään katoamattomina ja me muut muutumme. Tämän katoavan on näet pukeuduttava katoamattomuuteen ja kuolevaisen kuolemattomuuteen” (1 Kor. 15:51-53)! Tämä on riemullinen ja valoisaa toivoa täynnä oleva sanoma tulevaisuudesta. Verhoa on nyt raotettu ja meille on näytetty jotain suurenmoista.
Sama profetia tulevaisuudesta tulee esiin myös Paavalin sanoissa 1 Tess. 4:15-17: ”Ilmoitamme teille, mitä Herra on sanonut: Me elossa olevat, jotka saamme jäädä tänne siihen asti kun Herra tulee, emme ehdi poisnukkuneiden edelle. Itse Herra laskeutuu taivaasta ylienkelin käskyhuudon kuuluessa ja Jumalan pasuunan kaikuessa, ja ensin nousevat ylös ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina. Meidät, jotka olemme vielä elossa ja täällä jäljellä, temmataan sitten yhdessä heidän kanssaan pilvissä yläilmoihin Herraa vastaan. Näin saamme olla aina Herran kanssa.”
Tähän UT:n opetukseen edessämme olevasta tulevaisuudesta ja Herran tulemisesta, paruusiasta, liittyvät Jeesuksen vakavat sanat: ”Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee” (24:42). ”Olkaa siis tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista” (24:44). ”Se aika on lähellä, aivan ovella” (24:33).
Jeesus sanoi opettaessaan opetuslapsilleen paluutaan meille tänäänkin nuo niin tärkeät sanat: ”Joka kestää loppuun asti, pelastuu” (Matt. 24:13). Tärkeintä on uskossa kestäminen. Ei se, milloin kaikki tapahtuu - ei vuoden tai kuukauden tai päivän tarkkuudella. Ei myöskään se miten kaikki tapahtuu eikä edes se, mikä edeltää tätä tapahtumaa paitsi siinä mielessä, jos edeltävän tietäminen auttaa meitä valvomaan ja olemaan valmiit.
Tänäänkin valvominen, valmiina oleminen ja kestäminen ovat meille kaikkein tärkeimmät totuudet verhon edessä ja rajalla!
Jeesuksen tulemisen odotus
Tulin herätykseen toisen maailmansodan päättyessä yli 60 vuotta sitten ja liityin silloin Helsingin seurakunnissa vaikuttavaan nuorisoherätyksen. Samalla jouduin keskelle voimakasta Kristuksen pikaisen takaisinpaluun julistusta.
Eräänä esimerkkinä tuon ajan opetuksesta Kristuksen paluusta ovat seuraavat Urho Muroman sanat: Alkuseurakunnassa uskovaiset ”elivät joka päivä Herran odottamattoman takaisin tulon edessä. Jeesus oli itse puhunut heille takaisin tulostansa niin, että tämä odotus perustui Herran omiin selviin sanoihin. Lukiessamme Paavalin kirjeitä huomaamme, että tämä Herran pikaisen takaisintulon odotus suorastaan hallitsi hänen elämäänsä. Hän eli elämäänsä lähtövalmiina joka hetki. Tämä toivo ei suinkaan ollut hänelle kammottava, ei missään suhteessa. Päinvastoin. Ei hän tuomaria odottanut, vaan Lunastajaa, Ylkää. Ja hän odotti riemullisin mielin. Me elämme nyt aikaa, jolloin tämän toivon pitäisi tulla hyvin eläväksi Herran omien keskuudessa. Ei ole niin välttämätöntä, että osaamme pilkulleen sanoa, miten kaikki tulee tapahtumaan, mutta se on välttämätöntä että meillä on oikea mielenlaatu. Tuleeko ’Herran päivä’ tuomioineen ja ’antikristuksineen’ ennen morsiusseurakunnan ylösottoa vai kohtaako meitä äkkinäinen kuolema odottamatta, kaikki tämä on kätkettynä Herran suunnitelmiin, joista meillä on vain kalpeita aavistuksia. Mutta tämä tietäminen ei suinkaan olekaan tärkeintä. Tärkeintä on, että me tämän polven kristityt osaamme elää tätä elämää tänä jäljellä olevana aikana - oikeassa mielenlaadussa. Ja se oikea mielenlaatu on sama, mikä vallitsi alkuseurakunnan keskuudessa. Irti maailmasta, synnistä ja saatanasta! Sydän kokonaan Kristuksen rakkauden valtaama! Eläen joka hetki niinkuin iäisyyden partaalla seisten! Näin joka hetki Herran edessä!” (Herää Valvomaan! 1/1955, 5).
Jeesuksen tulemisen läheisyyden merkkejä
Muroma myös kirjoitti: ”Tämän maailman kohtalo näyttää peloittavalta, kun tarkkaamme ajan merkkejä. Ja Jeesus on käskenyt meitä niitä tarkkaamaan” (Herää Valvomaan! 1/1955, 5).
Ja kyllä silloin tarkkailtiinkin ajan merkkejä. Eräänä apuna on ollut myöhemmin kirkkomme arkkipiispaksi tulleen Martti Simojoen rippikouluopetuksen avuksi laatima opaskirja Kristinopin opetus, Opas uuden kristinopin käyttäjille (Helsinki 1950).
Kirjan viimeisessä luvussa oli otsikko Kristuksen tuleminen. Lainaan lukua: ”Miten Kristuksen takaisinpaluu tapahtuu. Noustessaan ylös haudasta ja astuessaan taivaaseen Kristus on tullut koko maailman Kuninkaaksi (Matt. 28:18). Hänen hallituksensa on nyt salattua, mutta kerran tulee päivä, jolloin kaikki ihmiset saavat nähdä hänen valtansa (Ilm. 1:7). Hän tulee takaisin samalla tavalla kuin hän nousi taivaaseen ensimmäisenä helatorstaina. Hänen pelastustyönsä tulee silloin valmiiksi (Ap.t. 1:11).
Kristuksen tulemisen merkit. Kristuksen tulemisen päivää ei kukaan tiedä etukäteen. Kaikki ihmisten tekemät laskelmat sen selville saamiseksi ovat tuomitut epäonnistumaan (Mark. 13:32). Omien sanojensa mukaan Kristus palaa silloin, kun ei luulla hänen palaavan (Matt.24:38-42).
Uusi Testamentti kuitenkin puhuu siitä kehityksestä, mikä maailmassa edeltää Kristuksen tulemista (2 Tess. 2:1-12; Matt.24:3-44).
a) Luopumus kasvaa. Odotusaika vaikuttaa kristittyihin nukuttavasti. Erityisesti maailmanrakkaus valtaa sijaa kristittyjen parissa. Esiintyy vääriä profeettoja, jotka julistavat muuta kuin Kristuksen evankeliumia. Uskonnollinen elämä kulkee harhaan. Jos maallistuminen saa suuren vaikutusvallan kirkkojen elämässä, se vaikuttaa vielä enemmän ihmisten muussa yhteiselämässä. (Luuk. 18: 8; Matt. 25:5; Luuk. 21;34.; Matt. 24:11).
b) Laittomuuden henki. Luopumuksen kasvaessa ihmiset lakkaavat kunnioittamasta Jumalan asettamia elämän lakeja (luomisjärjestykset). Perhesiteet höltyvät ja epäjärjestys sekä laittomuus pääsevät valtaan yhteiskunnassa. Syntyy »kaikkien sota kaikkia vastaan» (2 Tess. 2:6,7).
c) Kristittyjen vainot. Jumalaa vastustava liike, joka maailmassa on vaikuttanut aina syntiinlankeamisesta alkaen, saa yhä räikeämpiä muotoja. Kristittyjä tullaan pitämään valtiollisesti epäluotettavina henkilöinä. Valtio tahtoo saada määräysvallan kirkoissa. Tästä johtuu vaikeita taisteluja ja suuria kärsimyksiä Kristuksen tunnustajille (Matt. 24:9,10; Luuk. 12: 4-12).
d) Antikristus. Jumalaa vastustava henki saa aikojen lopulla edustajakseen henkilön, joka asettuu Kristuksen asemaan (anti-Kristus = vasta-Kristus). Poliittinen valta koko maailmassa on hänen käsissänsä. Valheella ja väki vallalla hän pitää valtaansa voimassa. Perkele on antanut hänelle oman valtansa. Antikristus panee toimeen oman uskonnonharjoituksensa ja sortaa kaikkia, jotka eivät siihen yhdy. Langenneen ihmissuvun ylpeys saa Antikristuksessa korkeimman edustajansa. Hän julistaa itsensä Jumalaksi. (1 Joh. 2:18; 4:3; 2 Tess. 2:9; Ilm.13:1-10; Ilm.13:16; 2 Tess. 2:4).
e) Suuret onnettomuudet. Jumalaa vastustavat vallat johtavat lopulta suurin onnettomuuksiin (sota, nälkä, maanjäristykset, vrt. atomipommin tuhot). Tällöin tulee näkyviin, että synti tuhoaa elämää (Luuk. 21:10,11,25, 26; Ilm. 6:1-18,24).
f) Kristuksen seurakunnan kasvu. Samalla kun maailmassa oleva paha kehittyy yhä pitemmälle, myöskin Kristuksen oikea seurakunta kasvaa ja puhdistuu. Evankeliumia tullaan saarnaamaan kaikille kansoille, ennen kuin Kristus palaa. Kaikki eivät käänny kristityiksi, mutta kaikki saavat kuulla Kristuksesta. Israelin kansa (juutalaiset) kääntyy Kristuksen puoleen (Matt. 24:14; Room. 11: 25,26).
Kristus on kehottanut omiansa tarkkaamaan aikain merkkejä. Meidän on valvottava ja oltava valmiit vastaanottamaan hänet minä hetkenä tahansa (Luuk. 12:35-40).”
Martti Simojoki ei mainitse monien silloisten uskovien mitä tärkeimpänä lopunajan alkamisen merkkinä pitämää Israelin valtion syntyä vuonna 1948. Hän kyllä puhuu siihen liittyen kuinka Israelin kansa, juutalaiset kääntyvät Kristuksen puoleen. Se tuleekin olemaan huikea tapahtuma lopun ajan mullistusten keskellä.
Jatkan Simojoen lainaamista. Seuraava otsikko on hänellä: ”Tuhatvuotinen valtakunta.” Hän kirjoittaa: ”Kristus ilmestyy valtavien merkkien näyttäytyessä. Vanhurskaat nousevat haudoistansa ja yhdistyvät silloin elossa oleviin Jumalan lapsiin (ensimmäinen ylösnousemus). Antikristus pitää tällöin valtaa maailmassa, mutta Kristus kukistaa hänet. Saatana sidotaan ja Kristus hallitsee omiensa kanssa maailmaa (tuhatvuotinen valtakunta). Jumalan tarkoitukset toteutuvat maailmassa ennennäkemättömällä tavalla. Lähetystyö saavuttaa suuria voittoja (1 Tess. 4:16; Matt. 24:3; Mark. 13:27; 1 Kor 15:23; Ilm. 19:11-16; 2 Tess. 1: 7- 10;2:8).
Mutta niin kuin sammumassa oleva tulipalo vielä kerran leimahtaa liekkiin, niin tämän onnellisen aikakauden päättyessä saatana vielä lasketaan vapaaksi. Alkaa viimeinen taistelu Kristuksen ja hänen vastustajansa välillä. Saatanan osaksi tulee sama kohtalo kuin Antikristukselle ennen tuhatvuotisen valtakunnan alkua. Hänet heitetään ”tulijärveen”. Kristus ilmestyy kirkkaudessa ja kunniassa. Maailmanhistorian loppu on tullut (Ilm. 20:1-6. Jes. 2 :4; Miika. 4:1-5, 9; Ilm. 20:8; Ilm. 20:10).”
Näin pitkälle Martti Simojokea. Nykyjään voimme lukea monenlaisia yksityiskohtaisia selvittelyjä kustakin tuossa mainitusta merkistä. On jopa kirjoitettu jännitysromaaneja ja tehty filmejä noista tapahtumista. Ihmisten mielikuvitus on ollut liikkeellä. Noiden vuosikymmenien takaisten herätysten aikana ei haluttu lähteä luomaan yksityiskohtaisia tarinoita ja karttoja tapahtumien kulusta. Aralla miellä tyydyttiin vain Raamatun antamiin suurin peruslinjoihin.
Kristuksen tulemisen odotus innostaa Jumalan valtakunnan työhön
Ehkä voimme oppia sieltä vuosikymmenien takaa myös jotain siitä, miksi elävä Kristuksen pikaisen paluun odotus voi olla tärkeä Jumalan lapsen elämässä. Silloin se rohkaisi ja toivon mukaan se rohkaisee meitäkin uskolliseen palvelun työhön Kristuksen valtakunnassa. Näin silloin kirjoitettiin:
”Elämme ehkä maailmanhistorian kohtalokkainta aikaa. Hengellisesti sokeimmankin pitäisi nähdä, miten pimeyden vallat kokoavat joukkojansa viimeiseen hyökkäykseen, päämääränä tuhota Jeesuksen Kristuksen valtakunta. Kristus, kokoaa myöskin joukkojansa. Sinä olet yksi Hänen sotilaansa. Hän odottaa sinusta, että Sinä teet, minkä sinä voit. Jokainen rintamakarkuri on Kristuksen petturi. Jokainen pienellä paikallaan uskollinen taistelija kruunataan kerran elämän kruunulla.
Sinua tarvitaan nyt. Ei pitämään mitään suuria kokouksia, eikä muutenkaan mihinkään suuriin töihin, vaan että Sinä pienellä paikallasi teet juuri sen, mihin Herra on antanut sinulle voimia ja lahjoja. Jokainen meistä voi jotakin tehdä. Mutta jokainen voi myöskin veltosti jättää tekemättä sen, mitä Kristus häneltä odottaa.
Mitä Kristus nyt sinulta odottaa? Vastaus: Että Sinä veisit omalla paikallasi eteenpäin Hänen valtakuntansa asiaa. Sinua ehkä ei ole kutsuttu puhujaksi, eikä suurten joukkojen kokoajaksi. Mutta Sinulle on annettu armo vaikuttaa johonkin yksilöön ja näitä yksilöitä voi olla monta…
Aika on lyhyt. Työpäivä päättyy iltaan. Kohta seisomme Mestarin edessä. Eikö olisi iloista, jos Hän kerran Sinunkin kohdallasi sanoisi: ”Sinä hyvä. ja uskollinen palvelija, vähässä sinä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi.”… Nyt on pelastuksen päivä. Nyt on toiminnan aika. Pian koittaa yö, jolloin kukaan ei voi työtä tehdä. Kootkaamme voimamme ja rientäkäämme uhrautuvin mielin Kristuksen taisteluun, Hänen valtakuntansa hyväksi. Tulethan Sinä mukaan?” (Urho Muroma Herää Valvomaan, 3/1953).
Mikä on tärkein asia Jeesuksen tullessa?
Kristuksen tulemisesta – parusiasta - puhuessamme kaikkein kipein kysymys on se, pääsenkö minä silloin mukaan. Siis jos elän silloin kun Jeesus tulee, olenko niiden joukossa, jotka eivät kuole, vaan muuttuvat yhtäkkiä, silmänräpäyksessä ja jotka temmataan Kristukseen uskovien kuolleiden kanssa pilvissä yläilmoihin – käytämme tässä äsken luettuja Paavalin sanoja.
Muistan kuinka monet nuoret uskovat kuullessaan opetusta Jeesuksen hetken kuluttua tapahtuvasta tulosta joutuivat pelon ja ahdistuksen valtaan. He olivat niitä, jotka kokivat oman elämänvaelluksensa niin puutteelliseksi, uskonsa niin heikoksi, etteivät uskaltaneet uskoa pääsevänsä ihmeellisten, korkeatasoisten uskovien joukkoon ja ylöstemmatuksi.
Silloin koettiin, että uskovien joukko jakaantui kahtia. Oli niitä, jotka olivat todellisia, Jeesukselle täysin antautuneita uskovia ja sitten meihin muihin, joka olimme monella tavoin epäonnistuneita ihmisiä. Ja vaikka kuinka yritimme tulla paremmiksi, ei se meille vaan onnistunut. Tosin halusimme uskoa Jeesukseen ja monelle meille tuli vähitellen mitä tärkeimmiksi Pietarin sanat Jeesukselle: "Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat. Me uskomme ja tiedämme, että sinä olet Jumalan Pyhä" (Joh. 6:68-69).
Onko niin, että Jeesuksen maailmaan tulon, ristillä kärsimisen ja ylösnousemuksen sanoma on sanomaa syntisen pelastumisesta yksin armosta ja yksin uskosta, mutta sanomassa Kristuksen takaisinpaluusta onkin kysymys pelastuneen teoista, aikaansaannoksista ja ansoista. Armo riittääkin vain uskonelämän alkuun, mutta jatko onkin sen varassa miten onnistun uskovana. Silloin ylöstempaamisessa olisikin kysymys jostain erikoisesta uskovan laatutasosta. Vain mitan täyttävät erikoisuskovat pääsevät Karistan hääaterialle ja saavat hallita hänen kanssaan tuhatvuotisessa valtakunnassa. Tällaisen Raamatun tulkinnan mukaan Kristuksen paluun odotus ja mukaan pääsy kuuluu vain onnistuneille ja hyville uskoville. Sellaisille, jotka ovat pystyneet elämään vanhurskaasti ja kantaman todellista hedelmää Kristukselle.
Ehkä kukaan ei uskalla opettaa aivan näin suoraan ja räikeästi. Mutta määrätynkaltaista opetusta kuunnellessa jää kuitenkin lopulta sellainen tuntu, että Kristuksen tulemuksessa mukaan pääsevät vain sellaiset, joiden uskonelämän kirkkaus, voima ja hedelmällisyys on korkealla tasolla.
Mutta tällainen ajattelu kumoaa todellisuudesta yksin armon, s.o. syntien anteeksiantamuksen ja yksin uskon ehdottoman riittävyyden pelastumiseen. Silloin Herra ei enää vanhurskautakaan jumalatonta syntistä yksin uskosta eikä yksin uskosta vanhurskautettu pääsekään perille Karitsan hääaterialle.
Ratkaisevaa on kuitenkin se, mitä tuomari sanoo tuomiossaan. Lausuuko hän: ”En tunne”, ”mene pois”? Vain uskallanko ja saanko luottaa siihen, että juuri tuossa hetkessä kaikkein ratkaisevimmat kohdallani ovatkin ristiinnaulitun Jeesuksen sanat ristillä: ”Se on täytetty” (Joh. 19:30). Sinä Jeesus olet täyttänyt sen, etten koskaan ole tehnyt perinpohjaista parannusta synneistäni, en katunut, niin kuin minun olisi pitänyt katua, en tunnustanut enkä selvittänyt syntejäni, niin kuin minun olisi pitänyt selvittää, en täyttänyt rakkauden kaksoiskäskyä, niin kuin minun olisi pitänyt täyttää, en pystynyt antamaan anteeksi veljelleni, niin olisi pitänyt, en voittanut sieluja niin kuin olisi pitänyt voittaa jne, jne. Lopulta kaikki Raamatussa olevat käskyt, määräykset, vaatimukset, kehotukset, mallit ja ihanteet ovat jääneet täyttymättä kohdallani.
Siksi en voi toivoa vapauttavaa tuomiota tuona kohtalokkaana hetkenä minkään muun syyn pohjalta kuin yksinomaan siksi, että Jeesus on minun puolestani kaiken täyttänyt ja että tämän hänen täyttämisensä luetaan yksin armosta minun osakseni.
Annamme menneiden herätysaikojen opettajan vastata. ”Herra voi tulla tänä päivänä. Voimme joutua kohtaamaan hänet aivan ”äkkiarvaamatta”… Kuinka voinekaan minä poloinen raukka toivoa sitä, että Herra tuntisi minut omaksensa ja pelastaisi minut sen vihantuomion alta, mikä kohtaa kaikkea jumalattomuutta ja syntiä? Olenhan minäkin niin syntinen ja saastainen. Ei ole voimaa vaeltaa niin kuin Herra vaatii. Luonteeni viat heittelehtivät minua milloin mihinkin syntiin. En ole jaksanut aina voittaa kiusauksissa. Olen langennut ajatuksissa. Voi, niin monta kertaa! Vihaisia ajatuksia, ylpeitä, katkeria, epäpuhtaita ajatuksia on singonnut sieluni läpi, enkä ole aina muistanut viedä niitä Herran tuomittavaksi ja kuoletettavaksi. – Kuinka paljon olenkaan sanoillani rikkonut Herraa ja lähimmäistäni vastaan. Rakkaudettomia sanoa, valheellisia, ehkäpä kevytmielisiä, ajattelemattomia sanoja on vierinyt huulteni yli. Vaelluksenikin on niin heikkoa. .. Olen riidellyt turhanpäiväisistä. Etsinyt vain omaani ja omaa mukavuuttani….
Kuinka voi näin syntinen kestää sen Mestarin edessä, jonka silmät ovat kuin tulenliekit, joka tietää kaiken näkee kaiken, joka tälläkin hetkellä näkee lävitseni, näkee sen pohjattoman sisäisen turmeluksen, mikä minussa asuu tälläkin hetkellä. Siksipä ovatkin muutamat sitä meiltä, että vain jotkut, aivan erikoisessa määrässä hurskaat ja pyhät, voivat päästä siihen joukkoon, jonka Herra pelastaa pois vihan tuomion alta.
Mutta tämä on erehdys. ”Armosta te olette pelastetut”. Ja sulasta armosta meidät pelastetaan Herran tullessa. Ansiota ei ole kellään. Sellaista pyhyyttä ei ole kellään, että hän omassa jumalisuudessaan kestäisi Herra edessä. Meidän ainoa hurskautemme on syntien anteeksiantamus.
Armoa oli Kristuksen syntyminen tänne meidän Vapahtajaksemme. Emme sitä mitenkään ansainneet. Armoa oli hänen ristinkuolemansa syntiemme sovitukseksi. Armoa se, että hän verellään maksoi syntivelkamme. Armoa se, että hän ansaitsi meille täydellisen syntien anteeksiannon. Armo kohtasi meidät pieninä lapsina pyhässä kasteessa, kun tämän pyhän toimituksen kautta kaikkinainen taivaallinen siunaus lahjoitettiin meille yhdellä kertaa Kristuksessa. Armoa oli se, kun hän Pyhän Hengen kautta herätti meidät synnin unesta, kirkasti Kristuksen, antoi elävän uskon häneen, teki Jumalan lapseksi. Armoa on vanhurskauttamisemme, sillä jumalatonhan siinä vanhurskautettiin. Armoa pyhityksemme, sillä ei meissä ole mitään pyhitysvoimaa. Armoa lunastuksemmekin. Niin – ”armoa kaikki, armoa vaan”. Meillä ei ole mitään omaamme, josta voisimme kerskata. Kristus on vanhurskautemme, joka kätkee meidät. Kristus pyhityksemme, joka yksin kestää. Kristus lunastuksemme. Meillä on kaikki hänessä. Ei mitään itsessämme - muuta kuin huutava hätä ja suuren armon tarve. Pietari kehottaa meitä sentähden panemaan täyden toivomme armoon myös Kristuksen ilmestyessä” (Urho Muroma, HV 3/1951, 52-53).
Sanoma toivosta – ei toivottomuudesta
Tähän mennessä Kristukseen uskovat eivät ole kokeneet muuta lopunaikaa kuin henkilökohtaisen kuoleman tuoman ajallisen elämän lopun. Ne monet Raamatun profetiat, jotka kertovat niin koko maailman kulkua mullistavista tapahtumista kuin ihmisten ruumiillisesta ylösnousemuksesta ovat jääneet vain kaipuuksi ja odotukseksi sukupolvi sukupolven jälkeen. Jokainen kristitty sukupolvi on joutunut opettelemaan elämistä uskosta, ei vielä näkemisestä.
Se sanoma, hyvä uutinen, josta meidän on joka päivä elettävä, on ristin evankeliumi syntiemme anteeksiantamisesta ja kärsimyksestä elämän tienä. Risti julistaa tälle maailmalle jo tapahtunutta Jumalan rakkauden tekoa. Mikään ei saa syrjäyttää tätä sanomaa elämämme keskuksesta. Mutta risti myös rohkaisee meitä olemaan kärsivällisiä arkisen elämän vaivojen keskellä. Niin kuin minua syvästi rakastanut Vapahtajani Jeesus Kristus täytti elämäntyönsä vain olemalla kärsivällinen ahdistuksissaan, niin minäkin haluan seurata häntä omissa ahdistuksissani kärsivällisesti.
Vastuu nykyisen maailman tulevaisuudesta on toki myös meillä ihmisillä. Raamatun mukaan Jumala on antanut tämän maailman meidän hallintaamme - olkoonkin, että se on annettu vain ajaksi. Olemme hänelle siitä tilivelvollisia. Siksi maailman tulevaisuus on myös ihmisten käsissä. Ihminen voi päätöksenteoillaan ja toiminnallaan vaikuttaa maailman tulevaisuuteen. Tässä asiassa ihminen voi tehdä oikeita tai vääriä ratkaisuja, tehdä hyviä tekoja tai pahoja tekoja. Meidät on kristittyinä kutsuttu tekemään hyviä tekoja lähimmäisemme parhaaksi.
Missään tapauksessa emme saa antaa lopunajan näkemystemme johtaa meitä kovuuteen ihmisiä kohtaan. Emme saa herkutella tuomion ja tuhon näyillä. Aikamme loputtomalta tuntuvien masentavien ilmiöiden näkeminen tosin houkuttelee toivomaan Jumalan tuomioitten pikaista tulemista. Vain tuli voi puhdistaa tämän ihmiskunnan ja maailman. Elämme Sodoman ja Gomorran aikaa! Mutta miten hyvin kansansa tuomioiden keskellä elänyt Jeremian sanoikaan: ”Enkä toivonut turmion päivää" (Jer 1:16).
Siksi ei ole oikein puhua kovin kevyeen sävyyn tai ikään kuin sivumennen Jumalan tulen tuomiosta. Sen sijaan meidän kristittyinä tulisi aivan uudella vakavuudella ottaa todesta Jeesuksen sanat rauhan tekijöiden autuudesta. Emme voi olla tuomioiden ja sodan ihailijoita, puhumattakaan, että lietsoisimme sotaa.
Mitä käytännössä merkitsee Jeesuksen kutsu rauhantekijäksi tässä pahassa ja monenlaisten uhkien alaisessa maailmassa? Sen on kunkin meidän itse löydettävä. Ainakin se on pieniä lähimmäisen rakkauden palveluja ja esirukousta kärsivien puolesta. Kun olemme mukana käytännön lähetysvastuussa, olemme silloin todellisen ja lopullisen maailman rauhan tekijöitä.
Kristityn valoisa ja rohkea tulevaisuuden toivo ei synny siitä, että hän pystyy eri raamatunlauseitten avulla laatimaan mahdollisimman yksityiskohtaisen kuvauksen vuoden 2010 ja sen jälkeisistä maailman tapahtumista. Kristityn toivo ei ole sitä, että meillä on varma tieto, koska, miten ja millä tavoin Jumala toteuttaa ihmiskunnalla varaamansa suunnitelman. Emme koskaan kykene oikein tajumaan Jumalan maailmansuunnitelmaa – emme omalla kohdallamme emmekä maailman tapahtumia seuratessamme. Olemme siihen liian rajoitettuja. Teemme helposti omasta Raamatun tulkinnastamme itsemme kaltaisen mitättömyyden. Jotain toki saatamme nykyisen tietämisemme pohjalta aavistella Raamatun äärellä viipyessämme. Mutta rehellisesti ja avoimesti meidän on tunnustettava, ettemme osaa sen parempaa tuoda esiin pelkäävälle aikamme ihmisille kuin Jeesuksen henkilön ja rohkaista ihmisiä kaikissa tapauksissa luottamaan häneen.
Pidämme kiinni siitä, että Jumalalla on suunnitelmansa koko maailman kohtalosta. Hän on historian Jumala. Hän toteuttaa tahtoaan tässä maailmassa omalla tavallaan ja ajallaan. Tulevaisuus maailman kohdalla ei ole ihmisten käsissä. Uskomme mukaan ei ihminen voi painaa vapaasti, riippumattomana Jumalan suunnitelmista sellaista nappia, joka syöksee meidät totaaliseen ydinsodan tuhoon tai lopulliseen ekokatastrofiin. Maa on Herran, ei ihmisten. Hän on asettanut rajan, jonka ylitse ihminen ei voi päästä. Tämän päivän tieteen ja teknologian saavutusten huumaama ihminen kuvittelee kyllä voivansa ylittää kaikki rajat. Mutta on sanottu, että luonto iskee takaisin! Luonnon takana on Jumalan todellisuus.
Tulevaisuus paljastaa aikanaan vastaansanomattomasti myös sen onko Raamatun ilmoitukseen sitoutunut usko vain ihmisen omaa kuvittelua vai onko siinä totuus elämästä, maailmasta ja ikuisuudesta. Tulevaisuudessa näemme ja tiedämme, nyt vasta uskomme ja toivomme. Ken elää, se näkee!
Kuinka hyvin Jobin kirjassa sanotaankaan: ”Mutta kaikki tämä antaa vain aavistuksen hänen mahdistaan, me kuulemme hänestä vain hiljaisen kuiskauksen. Kuka voisi tajuta hänen koko mahtinsa pauhun?” (Job 26:14). ”Kuinka ääretön onkaan Jumalan rikkaus, kuinka syvä hänen viisautensa ja tietonsa! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja jäljittämättömät hänen tiensä” (Room 11:33)!
Kristityn toivon sisältönä on Kristuksen ristin sanoman tuoma Herran läsnäolo ja rauha. Kristitty on oppinut luottamaan kaikkivaltiaaseen ja rakastavaan Jumalaan. Hän uskaltaa luottaa Raamatun sanaan: ”Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kantavat ikuiset käsivarret” (5 Moos. 33:27). Tämän Jumalan käsissä on tulevaisuus. Toi tulevaisuus meille henkilökohtaisessa elämässämme mitä tahansa, me tiedämme kuka sen kulun hallitsee. Toi tulevaisuus eteemme kansamme ja maailman kohtaloina mitä tahansa, me uskomme kaiken olevan iankaikkisen ja kaikkivaltiaan Jumalan varmoissa käsissä.
Tiedämme myös, että ihmiskunnan edessä on Jumalan tuomio. Miten lausuimmekaan Apostolisessa uskontunnustuksessa: ”Ja on sieltä tuleva” – siinä pidämme tauon ja sitten jatkamme tunnustusta: ”ja tuomitsemaan eläviä ja kuolleita”. Suuri tilinteko odottaa jokaista ihmistä ja koko maailmaa. Sitä ei voi yksikään eikä mikään paeta. Uskomme, että tuomioissaankin on Jumala armollinen eikä tee kenellekään vääryyttä (Job 34:10-12). Kristillisen toivon lopullinen täyttymys henkilökohtaisessa elämässämme on iankaikkinen elämä Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa ja maailman kohdalla uudet taivaat ja uusi maa. Raamattu päättyy: ”Hän, joka todistaa tämän, sanoo: ’Tämä on tosi, minä tulen pian.’ Aamen. Tule, Herra Jeesus! Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa” (Ilm. 22:20-21).
Annamme vielä vanhan opettajan puhua:
”Lohduttakaa, lohduttakaa Minun kansaani” (Jes. 40:1). ”On aikoja, jolloin Jumalan lapsi kaipaa eniten lohdutuksen sanaa. Parannuksen sanaa ei jaksa kuulla, kun on tehnyt parannusta näännyksiin asti eikä siitä näytä sen parempaa tulevan. Jatkuvaa herätyksen sanoja ei jaksa ollenkaan kuulla, sillä se tuntuu samanlaiselta kuin jos tylsällä puukolla revittäisiin verestävää haavaa: Pyhityksen vaatimuskin tuntuu ylen raskaalta, ihmisen ollessa niin väsynyt, ettei tahdo jaksaa päätä nostaa. Ei jaksa kuulla mistään, mikä vaatii jotain, kun ei ole voimaa mihinkään.
Kuinka ihanaa onkaan silloin levätä vain Kristuksessa. Katsella vain Häntä. Unohtaa kaikki muu, ennen kaikkea tuo oma syntinen ’minä, jossa ei asu mitään hyvää.’ Katsella vain Häntä ja Hänen haavojansa. Ne kertovat siitä rakkaudesta, joka ei pyydä mitään, vaan antaa kaikki.
Jokainen takana oleva päivä todistaa, että tästä on kulkenut suuri syntinen taivasta kohti. Vaikka siellä ei olisikaan sellaisia lankeemuksia, joista ihmiset voisivat nostaa suuren melun, niin on siellä kuitenkin kovin paljon sellaista, mikä on saattanut Herran mielen murheelliseksi. On ollut niin paljon rakkaudettomuutta ja itsekkäisyyttä, niin paljon tyytymättömyyttä ja kiittämättömyyttä. On ollut niin kovin vähän Jeesuksen mielenlaatua ihmisiä kohtaan, niin vähän avuliaisuutta, palveleva ja kärsivällisyyttä. Raskain synti onkin tämä väärän mielenlaadun synti.
Ja onhan siellä takanapäin niin paljon muutakin. On ollut ajatuksia, jotka olisivat saaneet pahaa aikaan, jos olisivat päässeet purkautumaan teoiksi. On ollut sanoja, joita ei olisi koskaan pitänyt päästää huultensa yli. On ollut tekoja, jotka eivät kestä Herran pyhän tulikatseen edessä.
Kun katse kääntyy taaksepäin, täytyy yhtyä laulajan sanoihin: ’Oi, syntiä, syntiä täynnä on tie, sen muisto mun rauhani, kaiken vie ja tuottaapi murhetta monta. Siks armoa pyydän ja huokaan vaan: käännä Sä kasvosi huokaavaan ja armahda ansiotonta. Oi, armohos suljit Sä Pietarin ja syntisen vaimon ja ryövärin, kun itkivät syntejään sulle. Myös anna, oi, anteeksi mulle.’
Kuinka ihanaa, kun saa kääntää katseensa pois kaikista omista heikkouksista ja vioista, erehdyksistä ja lankeemuksista ja katsoa vain Kristukseen. Vain Kristukseen, niin ettei näe enää mitään muuta. Katsoa vain vaskikäärmeeseen, kuten erämaassa matkaavat israelilaiset, joita tuliset käärmeet olivat purreet. Katsoa vain Herraan ja odottaa apua yksin Herralta. Tässä on se lohdutus, jota minun sydämeni enimmin kaipaa” (Urho Muroma, HV 1/1954, 28).
Lopuksi
Otan tähän vielä katkelman erään oman nuoruuteni ajan Kristuksen tulemista opettavan kirjan lopusta: ”Olemmeko valmiit, jos Jeesus juuri nyt tulisi? Tämän kysymyksen eteen Jeesus tahtoo meidät lopuksi pysähdyttää. Emme ole mieluisan kysymyksen edessä. Saatamme pahentua siihen ja väittää, ettei mitään valmiutta ole olemassakaan.
Toiset taas rientävät tavoittelemaan omaa valmiutta. Toisilta he pyytävät ja ihmisiin luottavat. Omilla ansiorahoillaan myyjiltä yrittävät ostaa.
Ketkä sitten ovat valmiit? Ketkä pääsevät häihin, kun Herra Jeesus saapuu?
Nekö pääsevät, jotka ovat Herraa uskollisesti seuranneet?
….. Mutta sellaista me emme voi esittää Vapahtajalle. Vaelluksemme on ollut heikkoa. Väliin on kätemme ollut Herran kädessä, väliin taas olemme temmanneet sen irti Hänen hellästä otteestaan. Ja niin olemme jälleen eksyneet omille teillemme. Emme ole olleet valmiit, jos Herra vaatii meiltä kiinteää ja nuhteetonta vaellusta.
Mutta sellaista ei Jeesus vaatinut ryöväriltäkään. Tuomitulla raukalla oli vain kurja menneisyys ja yksi ainoa armonpäivä. Ja sekin kolmen naulan varassa. Mutta ryöväri käytti armonpäivänsä oikein. Hän turvasi ristin Herraan. Hän antoi särkyneen kätensä Jeesuksen armahtavaan käteen. Siksi hän oli muuttopäivänänsä valmis. Paratiisin ovet avautuivat hänelle, koskapa Jeesus vakuutti: "Tänä päivänä olet minun kanssani paratiisissa.” Jeesus ei katso menneisyyttämme. Se ei valmiuttamme ratkaise. Hänen edessään on kallis vain tämä päivä, nykyisyys.
Jos Jeesus tulee tänään, me olemme valmiit, jos kätemme on tänä päivänä Jeesuksen kädessä. Silloin pääsemme Hänen kanssaan häihin…
Erikoista ”taivaskelpoista joukkoa” ei ole olemassa.
Valmiutemme ei ole mitään meissä itsessämme. Se on vain ryövärin armoa. Se on tämän päivän tuoretta pelastusta, tämän päivän syntien anteeksiantamuksen omistamista.
Jotkut kyllä väittävät, että pitää olla oikein ”taivaskelpoinen”, ennen kuin pääsee Karitsan häihin.
Jos tähän sanaan sisällytetään pyhitysvaatimuksia, kristillisyydessä kasvamista ja erikoista Hengen täyteyskokemuksia, ei se ole Sanan ja evankeliumin hengen mukaista
Jos valmiutemme tosiaankin olisi jotain meistä itsestämme, meidän kilvoittelumme tulosta, niin päämme painuisivat alakuloisina alas toinen toisensa jälkeen. Pyhityksemme on vain pyrkimystä. Kristillisyydessä olemme omasta mielestämme aina vain kasvamassa alaspäin. Pyhä Henkeä olemme vain janoamassa. Yhä enemmän ja enemmän. Mistään emme voi kerskata. Mitään omaa valmiutta meillä ei ole.
Mutta sitä ei Jeesus odotakaan.
Valmius on Jeesuksen veren ansiota
Se lukematon valkopukuisten joukko, joka pääsee perille ajan suuresta ahdistuksesta iäiseen hääiloon, on pessyt vaatteensa ja valkaissut ne Karitsan veressä.
”Sentähden (siis Karitsan veren tähden) he ovat Jumalan valtaistuimen edessä” (Ilm. 7:15).
He eivät olleet valmiita eivätkä päässeet perille pyhityksensä, eivätkä hengellisten kokemustensa tähden, vaan Karitsan kalliin veren tähden, joka on voimallisesti valkaissut heidän saastaiset vaatteensa.
Kasvamisella, pyhityksellä ja hengellisillä kokemuksilla on kyllä suuri merkitys palveluksen työssä Jumalan seurakunnassa ja voittopalkinnon jaossa Kristuksen tuomioistuimen edessä. Mutta ne eivät ole valmiutemme edellytyksiä. Niitten perustella ei Ylkä aukaise meille hääsalin ovea.
Me olemme valmiita käymään Ylkää vastaan vain Karitsan veren kautta;
Itsessämme me olemme mustia, mutta Kristuksen ansion perusteella sangen otollisia, Kork.v. 1:5 (vanha käännös)
Meissä ei nähdä tahraa eikä ryppyä käydessämme sisälle hääsaliin vanhurskauden valkoisessa puvussa.
Veressä on meidän pelastuksemme. Veren armossa meidän täydellinen valmiutemme.
Verellä merkittyinä ei meitä häpeällä karkoteta Jeesuksen tulemuksessa.
Meillä on turva hänen ilmestyessään. Se turva on Jeesuksen Kristuksen kallis veri (Ensio Lehtonen, Kristuksen tuleminen, Kuopio 1950, ss. 96-99).