Tahdotteko tekin mennä pois?

Helsingin OPKO 16.5.1992. Olavi Peltola

1. Otsikko on otettu tilanteesta, jossa Jeesus ja juutalaiset keskustelevat Kapernaumin synagoogassa. Jeesus puhui itsestään elämän leipänä ja väitti, että joka sitä leipää syö, se ei kuole (Joh 6:48, 50, 51). Hän terävöittää väitettään, että vain hän, hänen persoonansa antaa ihmisille iankaikkisen elämän. Hän sanoi suoraan, että vain sillä, joka syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa on ikuinen elämä (6:53-58). Siis mitä läheisin yhteys häneen tuo pelastuksen.

Jeesuksen sanat herättivät kuulijoissa ärtymystä (Joh 6:41). Syntyi kiivas väittely (6:52). Myös opetuslapset ärtyivät ja alkoivat nurista Jeesusta vastaan. He jopa sanoivat: "Sietämätöntä puhetta. Kuka voi kuunnella tuollaista?" (6:60). Silloin Jeesus sanoi heille: "Loukkaako tämä teitä? Henki yksin tekee eläväksi, lihasta ei ole mitään hyötyä. Ne sanat, jotka olen teille puhunut, ovat henki ja elämä. Teidän joukossanne on kuitenkin muutamia, jotka eivät usko" (6:61-64). Johannes mainitsee, että nyt monet Jeesuksen opetuslapset vetäytyivät joukosta eivätkä enää kulkeneet hänen mukanaan. Tässä tilanteessa Jeesus kysyi kahdeltatoistakin: "TAHDOTTEKO TEKIN MENNÄ POIS?" (6:67).

2. Minulle ainakin tuo Jeesuksen kysymys osoittaa, kuinka käsittämättömän vapaata on olla hänen seurassaan. Jeesus ei ole kuristavan ahdasmielinen, vaikka hän viitoittaa rehellisesti ja selvästi kaidan tien eteemme. Hänen seurassaan on tilaa hengittää. Minua ei ihmisenä pakoteta, ei puristeta kaavoihin, minulle ei tyrkytetä. Saan olla ja saan mennä vapaasti. Kuten olen saanut ilman mitään ehtoja tulla hänen luokseen, sillä hän on vakuuttanut: "Sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos" (Joh 6:37). Samoin saan koska tahansa jättää hänet. Hän on todella suvaitsevainen ja osoittaa ihmeellistä kärsivällisyyttä minua kohtaan. Hän jopa sietää minun sekasortoista sisintäni, vaikka sieltä poukkoilee esiin kaikenlaista. Saan ajatella hänen seurassaan ihan hulluja ajatuksia kuten opetuslapset (Matt 16:22, 26:33-35, Mark 10:37). Hän vain polvistuu eteeni ja pesee jalkani (Joh 13:4) ja näin osoittaa täydellistä rakkautta loppuun asti (13:1). Kun hänen läheisensä Getsemanessa eivät luopuneet omasta mukavuudestaan hänen hyväkseen, hän vain sanoi: "Ettekö te edes hetken vertaa jaksaneet valvoa kanssani?" (Matt 26:40). Juudakselle hän sanoi: "Ystävä, tätä varten sinä olet tullut" (26:50).

Jeesuksen lähellä en ole manipuloinnin kohteena. Minua Jeesus ei kiedo verkoihin kavalasti tai väkivaltaisesti. Hän ei salaa minulta todellista tarkoitustaan ja varsinaista sanomaansa pitääkseen minut verkossaan mahdollisimman kauan.

Jeesuksen seuraaminen ei ole eikä saa olla lumoutunutta karismaattisen johtajan seuraamista. Suhde Jeesukseen on kunnioituksen ja vihan läpäisemää. Minä inhoan ja rakastan häntä. Vastustan ja purnaan ja kuitenkin seuraan häntä. Saan olla mahdollisimman aidosti oma itseni. En tarvitse kiihkoa, sokeaa, huumaavaa tunnetta seuratakseni häntä. Kiihko sumentaa hänen persoonansa minun mielessäni. Kiihkon valtaan antautuessani petän ja hylkään todellisen Jeesuksen Kristuksen seuraamisen. Minun ei tarvitse joka toisena sananani sanoa kasvot säteillen ja hartaalla äänellä: Jeesus.

Hän kohtelee minua täyskasvuisena ihmisenä. Rikon kaikki säännöt ja kaikki rajat, joita pikkumaiset uskovat asettavat eteeni, mutta en halua luopua sittenkään Jeesuksesta vaan tulla entistä tietoisemmin ja kokosydämisemmin sidotuksi hänen persoonaan, mutta tulla sitä aidosti juuri sinä ihmisenä, joka joka tapauksessa olen.

Hän kunnioittaa minun vapauttani silloinkin kun valitsen hänen hylkäämisensä ja sillä tiellä iankaikkisen kuoleman. Saan kääntää vapaasti hänelle selkäni. Saan kulkea omaa tietäni, jonka itse olen vapaasti valinnut ja jonka koen oikeaksi ja mielekkääksi. Näin silloinkin vaikka se olisi erilainen kuin muiden uskovien tie. En halua, että minua pakotetaan mihinkään kaavaan tai järjestelmään ja nyt tiedän, ettei ainakaan Jeesus Kristus pakota. Haluan kasvaa aidosti ja vapaasti siihen vakaumukseen, jonka varassa toivon osaavani elää ja kuolla.

Jotain tästä kunnioittavasta ja hienotunteisesta asennoitumisesta ihmisiin, kuulijoihin, kuvastaa myös Jeesuksen seuraajan, Paavalin sanat omasta lähetystyöstään: "Meidän saarnamme ei ole peräisin harha-ajatuksista, ei epäpuhtaasta mielestä eikä vilpillisistä aikeista" (1 Tess 2:3). "Emme ole koskaan puhuneet mielistelevin sanoin... emme ole salaa ajaneet omia etujamme... emme ole yrittäneet saada kunniaa ihmisiltä" (2:5-6).

Sovellan tätä tulkintaani Jeesuksen sanojen synnyttämästä vaikutelmasta omaan aikaamme erään esimerkin avulla. Eestiläinen lehtinainen kirjoitti Jeesus Kristus elokuvan jälkeisistä pikaherätyskokouksista: "No johan jotakin! Ennen ei ollut yhtään mitään. Nyt senkun vain avaat sielusi ovet, otat vastaan - ja sillä siisti. Kirkoissa on toisenlaista. En ole ikinä tuntenut, että pappi olisi tyrkyttänyt minulle Jeesusta ja uskontoa. Ei, se on aina ollut kutsua ajattelemaan yhdessä, viisaan oppaan viittauksia erääseen mahdollisuuteen, osoitusta että näinkin voi päästä eteenpäin ja että näin on ehkä helpompaa. Olen lähtenyt niistä jumalanpalveluksista selkä suorempana ja mieli vakaampana enkä ole tuntenut itseäni alkuasukkaaksi, jolla tarjotaan rihkamaa. Ihmisen nöyryyttäminen ei korota Jumalan asemaa. Vai olemmeko jo niin pitkällä, että massakulttuuri täyttää kaikki paikat?" (Toomas Paul, T.A. 228/1992).

Antti J. Pietilän kirja Jeesuksen siveysoppi ja nykyaika alkaa tunnustuksella: "Jos hän jonkun puolelleen voittaa, niin se on totuuden ja hänen persoonallista välitöntä vaikutustaan, siinä on sisällisesti herännyt ihminen ilmoitetussa Jumalan tahdossa tuntenut tosiolemuksensa ääriviivat ja vapaassa päätöksessä suostunut astumaan sen viitoittamalle tielle. Jeesuksen persoonan valtaisa lumo on ollut niin voimakas, että vaikka monilukuiset tunnustajat ovat väsyneinä ja siipirikkoina jääneet tiepuoleen omaa heikkouttaan vaikertelemaan ja toiset, kuten Juudas, ovat eronneet hänestä verisessä vihassa, niin niitä on kuitenkin aina ollut, jotka ovat olleet valmiit astumaan hänen eteensä ja sanomaan: ’Opettaja, minä seuraan sinua, minne ikinä menet’ (Matt 8:19). Vaikka Jeesus itse esiintyy historiassa alusta alkaen täysin valmiina, niin ettei mistään varsinaisesta luonteen kehityksestä hänen julkisen vaikutuksensa aikana voi olla todenteolla puhettakaan, vaikka hän on niin läpeensä terve, korkea, niin hänessä on toiselta puolen jotain niin ymmärtäväistä ja luoksetulevaa, jotain niin perin inhimillistä, että hänen totiset seuraajansa ovat aina, milloin seuraaminen on näyttänyt ylivoimaiselta, joutuneet etsimään vikaa itsestään, oman päättäväisyytensä puutteesta, siitä, etteivät he ole kyenneet tunkeutumaan hänen uskonnollis-siveelliseen maailmansa ytimiin eivätkä löytämään sen varsinaista elinhermoa".

3. Jeesuksen kysymyksen takaa kasvaa esiin aitona hänen persoonansa. Miten suurenmoinen hän onkaan! Miten lämmin ja kuitenkin luja, rehellinen ja kuitenkin avara. Hän on juuri sellainen, jollaisena Paavali koki hänet vuosikymmeniä kestäneen seuraamisen jälkeen: "Kaikki muu menettää arvonsa, kun vertaan sitä aarteeseen, joka on omani siksi, että tunnen Jeesuksen Kristuksen, Herrani. Olen työntänyt kaiken muun arvottomana syrjään omistaakseni vain Kristuksen ja saadakseni olla yhteydessä häneen" (EU Fil 3:8). Sama tuntu on myös Pietarin toteamuksessa: "Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette häntä nyt näe, ja te riemuitsette sanoinkuvaamattoman, kirkastuneen ilon vallassa" (1 Piet 1:8).

Erään keskiaikaisen Jeesuksen seuraajan sanat kuvaavat tätä samaa sydämellistä kiintymistä Vapahtajaan: "Mitä voi maailma sinulle tarjota ilman Jeesusta. Olla ilman Jeesusta on synkkä helvetti, olla Jeesuksen kanssa ihana paratiisi. Jos Jeesus pysyy luonasi, ei mikään vihollinen voi sinua vahingoittaa. Ken löytää Jeesuksen, hän löytää suuren aarteen, kaikkein kalleimman tavaran. Ken menettää Jeesuksen, hän menettää liian paljon, enemmän kuin koko maailman. Ken ilman Jeesusta elää, hän on köyhistä köyhin, ken on Jeesuksen kanssa, hän on rikkaista rikkain" (Tuomas Kemppiläinen). Luther on taas ilmaissut saman vakaumuksen näin: "Jos joku varmassa ja vankkumattomassa uskossa osaa käsittää todeksi ja ymmärtää sen aarteen, että hän on Jumalan lapsi ja perillinen, hän pitää kaikkien tämän maailman valtakuntien mahdin ja rikkaudet kaikkineen saastana ja törkynä taivaalliseen perintöosaan verrattuna" (Luther).

4. Jos todella oppimme tuntemaan Jumalan - samastan tässä Jumalan ja Jeesuksen tuntemisen - sellaisena kuin hän on, emme voi olla enää niin mielettömiä, että vaihdamme hänen tuntemisensa mihinkään muuhun tässä maailmassa. Jeesuksen kysymykseen vastasi Pietari: "Herra kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat. Me uskomme ja tiedämme, että sinä olet Jumalan Pyhä" (Joh 6:68-69). Tällaisen vastauksen takana ei ole vain kielteistä kadotukseen joutumisen pelkoa. Siinä on keskeisenä oivallus Jumalan olemuksen ytimessä olevasta laupeudesta ja hyvyydestä. Siinä nähdään, että "olla Jumala on: ei vastaanottaa hyvää, vaan antaa sitä" (Luther) ja että paras Jumalan hyvyyden lahja ihmisille on Jumalan Pyhä, Ihmisen Poika.

Daavid oli toiminut harkitsemattomasti, antautunut saatanan vieteltäväksi ja tehnyt tietoisesti ja ystävänsä varoituksista huolimatta väärin. Seurauksena oli suuri ahdistus. Vaikka Daavid oli noussut kapinaan Jumalaa vastaan, hän tunsi Jumalan olemuksen niin syvästi, että uskalsi heittäytyä yksin Jumalan käsiin. Hän sanoi: "Minä olen suuressa hädässä. Tahdon langeta Herran käsiin, sillä hänen laupeutensa on sangen suuri. Ihmisten käsiin minä en tahdo langeta" (1 Aik 21:13). Siinä on jotain samaa, jonka kuulemme synnittömän Jeesuksen sanoissa ristillä. Hän oli huutanut: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit". Ja kuitenkin hän heittäytyi luottavaisena saman Jumalan varaan sanoessaan: "Isä, sinun käsiisi uskon henkeni" (Luuk 23:46).

5. Paavo Ruotsalainen on herkällä tavalla osannut kuvata tätä Herran käsiin pääsemistä: "Kristus juoksee aran ja vauhkon syntisraukan jäljessä, huutelee kuin paimen lammasta, tarjoaa palasta ja koettaa kesytellä. Ja kun hän tapaa sen aran ja pelkäävän risujen repimänä ja suohon vajonneena, ei hän sitä komenna eikä anna sille määräyksiään. Ei hosu eikä aja, vaan kumartuu sen alle, nostaa uupuneen olalleen ja kantaa sen kotiin".

Otan tähän rinnalle toisenkin nimen. Hänkin on osannut kuvata tätä syvintä ihmisen ja Herran välistä yhteyttä hienolla tavalla. Samalla hän tuo esiin sen, miksi Jeesuksen lihan syöminen ja veren juominen on jokaiselle ihmiselle elämän ja kuoleman kysymys: "Ensimmäinen kysymys suurella rikollisella on aina tämä: voinko toivoa armoa, voinko toivoa entisten anteeksiantoa? Kun nyt armoa julistetaan evankeliumin armolupauksilla, syntyy toinen kysymys, onko mahdollista, että näin suuri syntinen saa armon. Ja kuinka voin uskoa saaneeni armon? Minähän en ole ansainnut muuta kuin rangaistuksen. En kai ole arvollinen vastaanottamaan mitään armoa? Pelkään, ettei katumukseni ole rehellinen eikä parannukseni totinen. Olen vielä niin täynnä syntiä, että vihaan Jumalaa, tunnen häpäiseviä ajatuksia Vapahtajaa kohtaan. Minulla ei ole ollut niin kovaa omantunnon tuskaa kuin muilla heränneillä. Tunnen voimakasta halua huoruuteen, varkauteen, juopotteluun, epäsiveellisyyteen, pilkkaan ja valheeseen sekä vihaa, ylpeyttä ja halveksuntaa toisia ihmisiä kohtaan. Tunnen selvästi tulevani pahemmaksi ja vihaisemmaksi päivä päivältä, kuinka voi uskoa, että Jumala on armollinen. EI, MINUSTA PITÄISI TULLA AIVAN ERI IHMINEN ENNENKUIN VOISIN USKOA, ETTÄ JUMALA ON ARMOLLINEN. MINUN KALTAISTA PIEKSÄMÄTÖNTÄ KONNAA EI VAPAHTAJA VOI OTTAA VASTAAN, SILLÄ JUMALA VIHAA VÄÄRYYTTÄ, EIKÄ UUDESSA JERUSALEMISSA SAA OLLA MITÄÄN SAASTAISTA. Tämä on heränneiden tavallinen laulu...Mutta nyt tulee korkeudesta säde, salama, evankeliumin sana kiitää salamana sydämeen ja hetkessä sydän murtuu, heltyy ja vapautuu. Taivaallinen ilo virtaa koko elimistön läpi ja synnit, perkeleet ja kiusanhenget tuhoutuvat kuin faaraon sotajoukko Punaisen meren aaltoihin" (Laestadius)

6. Samaan aikaan kuitenkin Jeesus osoittaa, ettei hän sovittele, kun on kysymys hänen seuraamisestaan. Suhteen häneen tulee olla vilpitön ja se merkitsee silloin avointa mieltä kohdata hänet ja hänen sanansa juuri sellaisena kuin ne ovat. Hän todella haluaa ihmisen sitoutuvan aidosti ja tietoisesti juuri häneen ja hänen sanoihin. Eikä meillä tänäänkään ole mitään muuta Jeesusta Kristusta kuin se, josta Uuden testamentin kirjat kertovat ja johon Vanha testamentti viittaa monin tavoin. Ota tai jätä!

Jeesus siis odottaa seuraajiltaan todellista ja aitoa suostumista hänen persoonaansa ja opetukseensa. Jos Jeesus on totuus, niin hänen seuraajansa pitää häntä totuutena ja haluaa sanoa Paavalin tavoin: "Me kaadamme kumoon järjen päätelmät ja kaiken, mikä nousee ylpeänä vastustamaan Jumalan tuntemista. Me vangitsemme kaikki ajatukset kuuliaisiksi Kristukselle" (2 Kor 10:4-5).

Miten ärsyttävästi sanoikaan Dostojevsky: "Minä uskon, ettei ole mitään kauniimpaa, syvempää, miellyttävämpää, järkevämpää, miehekkäämpää ja täydellisempää kuin Vapahtaja. Minä sanon itselleni mustasukkaisella rakkaudella, ettei ketään senkaltaista ei ainoastaan ole olemassa, vaan ei myöskään voi olla olemassa. Tahdon sanoa vielä enemmän: jos joku olisi voinut minulle todistaa, että Jeesus seisoo totuuden ulkopuolella ja totuus tosiasiallisesti seisoisi Kristuksen ulkopuolella, niin minä mieluimmin olisin Kristuksen kanssa kuin totuuden parissa".

Dostojevskyn sanat ovat jyrkkiä, mutta kyllä niihin kätketty profetia toteutui muutamaa vuosikymmentä myöhemmin hänen isänmaassaan. Koko yhteiskunta mullistettiin ja nimenomaan Jeesus leimattiin suureksi ihmiskunnan valheeksi, josta tiede ja puolue (= totuus) vapauttaa maailman. Nyt näemme vihdoinkin avoimesti kerrottavan yli 70 vuoden sensuurin ja valheitten jälkeen, kuinka surkea on Jeesuksen tietoisesti hyljännen suurvallan moraali ja sisäinen tila. Kuinka tyhjää ja jatkuvan pelonalaista ihmisen elämä siellä on ollut. Meidän mielestämme näin on tapahtunut juuri siksi, että Jeesus Kristus ja kaikki häneen vähääkään viittaava on ollut leimattuna suorastaan rikolliseksi ja tungettu niin täysin kuin mahdollista yhteiskunnan ulkopuolelle ja maan alle.

7. Eivät ihmiset siihen loukkaantuneet, että Jeesuksen vaatimukset olivat moraalisesti ylivoimaisia. Jeesuksen sanoman ytimenä oli hänen itsensä korottaminen Jumalaksi. Sanat "joka ei syö Ihmisen Pojan lihaa..." merkitsee sellaista läheistä yhteyttä Vapahtajaan, että se voi olla mahdollista vain todelliseen Jumalaan. Jeesus "on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä" (1 Joh 5:20). "Kristus... on kaiken yläpuolella, ikuisesti ylistetty Jumala" (Room 9:5).

8. Muutamia viitteitä siihen, mikä mahdollisesti sitoo entistä turvallisemmin Jeesukseen Kristukseen:

1. Opin elämään anteeksiantamuksesta ja armosta. Pyrin nimenomaan tuntemaan Jeesuksen Kristuksen ristiinnaulittuna. Jos tällainen Jeesus on kaiken keskus elämässäni, minä kestän uskossa. Jollen keskity yksin Kristukseen en kestä. Vain hänen näkemisensä kaiken keskuksessa auttaa pysymään uskollisena kuolemaan asti.

2. Siksi olen kiitollinen, jos saan säilyttää elävän synnintunnon. "Hengen täyteys on synnin täyteyttä". Jos synnin tunto katoaa, katoaa myös armon ikävöiminen. Vain sellainen joka on tullut toivottomaksi kaikesta omasta voimastaan ja viisaudestaan hoitaa omaa elämäänsä, suostuu jäämään yksin JUMALAN ARMON vaikutuksen alle ja niin kestää uskossa. Toivottomuus kaikesta omasta voimasta auttaa kestämään uskossa.

3. Joka kestää, se kestää ainoastaan Jumalan armovaikutuksen ansiosta. Kestävyys on Jumalan armon ja kaikkivallan aikaansaannosta.
Joka lankeaa, lankea omasta syystään. Mutta luopumuksen syynä on aina Jumalan sanan halveksiminen ja Pyhän Hengen sanassa tapahtuvan vaikutuksen vastustaminen (Pieper). Kysymys siitä, miksi toiset kestävät uskossa ja toiset eivät jää tässä elämässä ratkaisemattomaksi salaisuudeksi.

4. Pysyn laumassa mukana, muuten paimenenääni lakkaa kuulumasta ja vaikuttamasta (Apt 2:42). Silloinkin pysyn mukana, vaikka lauma tuntuu vastenmieliseltä ja pässit puskevat. Laumassa me aina kolhimme toinen toistamme.

5. Opin luottamaan Herran huolenpitoon kaikessa ja aina, mutta en väistä omaa vastuutani ja realistista järjen käyttöä. Luotan Herraan silloinkin, kun kaikki hyvä näyttää räjähtävän kappaleiksi ympärilläni ja koen, että elämäni onni on mennyt.

6. Kamppailen löytääkseni mitä henkilökohtaisimman luottavaisen yhteyden Herraan: Minä tiedän keneen uskon, minä tunnen hänet omakohtaisesti. En halua olle oksan oksa viinipuussa.

7. Opin iloitsemaan siitä, että olen millainen olen, niin Jumalan sana mukaan Jeesus haluaa asua minussa. "Sinä yhdyt Kristukseen niin, että sinusta ja hänestä tulee ikäänkuin yksi henkilö, jota ei käy jakaminen, vaan joka alituisesti häneen kiinnittyneenä rohkeasti sanoo: olen niinkuin Kristus, toisin sanoen, Kristuksen vanhurskaus, voitto, elämä ja kaikki on minun, ja että Kristus taas vuorostaan sanoo: Olen kuin tuo syntinen, toisin sanoen, hänen syntinsä, kuolemansa ja kaikkensa on minun, koska hän riippuu kiinni minussa ja minä hänessä. Uskon välityksellä näet me olemme yhtyneet yhdeksi lihaksi ja luuksi (Ef 5:20)" (Luther).

"Ah, mun lunastajani ja autuaaksitekijäni, elä sinä minussa ja minä sinussa. Pysy sinä minussa ja minä sinussa. Pidä ja omista sinä yksinäs minun sydämeni huone. Minun köyhä sieluni on itsensä sinuun liittänyt, niinkuin sinun morsiames ja sinä olet itses hänen kanssaan kihlannut ja yhdistänyt iankaikkisesti" (vanha ehtoollisrukous).

"Käy, Herra Jeesus, luokseni, tee sydämeeni majasi. Se täytä, Jeesus armolla, ja asu aina minussa" (virsi 2:5). "Saavu, asu minussa, riemuita suo sinussa" (9:4). "Siis, Vapahtaja, rukoilen, et sitä koskaan kiellä: Nyt ota sydän syntinen ja asu aina siellä sen ainoana Herrana, sen ilona ja riemuna ja täynnä lohdutusta" (25:6). "Siis asu Jeesus minussa, suo, että pysyn sinussa" (226:9). "Armon lähde Jeesukseni, sinä elät minussa, minä elän sinussa" (306:5).