Että kaikki kunnioittaisivat Poikaa
(Joh 5:23).
Kylväjän koulutuspäivä 21.11.1987 Holma, Olavi Peltola
Mitä on kunnioittaa Poikaa?
Jotta kunnioittaisimme jotakin, on hänen oltava silmissämme suurenmoinen. Miten meille Jeesus Kristus kirkastuu suurenmoiseksi? Tiedämme kyllä, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, joita pitäisi kirjoittaa hänen suuruutensa ilmaisemiseksi. Kenenkään toisen historian henkilön elämästä ei ole kirjoitettu niin monella kielellä, sillä UT tai osia siitä on käännetty yli 2000 kielelle. Hän on ihmiskunnan historian eniten siteerattu henkilö.
Mutta mikä synnyttää meissä kiintymyksen Jeesukseen? Tärkeintä ei ole ihailla Pojan suuruutta, vaan olla sydämen suhteessa Poikaan, olla lampaana hänen laumassaan. Olla hänen omanaan niin, että hänen sanansa ja hänen henkensä ohjaa meitä.
Kyllähän maailmassa osataan palvoa ihmisen tai jonkun Jumalan suuruutta. Buddhalaiset ovat varmoja siitä, että buddhalaisuus on ainoa ideologia, joka voi taata maailmalle rauhan ja pelastaa sen sodalta ja tuholta. Hindulaisuudesta nousee jatkuvasti guruja, joille kannattajat antavat mitä valtavampia nimiä näille johtajilleen ja palvovat heitä jumalina. Muslimit ovat haluavat antautua kuolemaan asti Allahille ja hänen profeetallensa Muhammedille. Harva kristitty pystyy sellaiseen sokaisevaan ja elämänsä uhraavaan antautumiseen Kristukselle. Kyllä Kiinan nuoriso hullaantumiseen asti palvoi Maoa 1960-luvulla ja Neuvostoliiton nuoriso 1950-luvulla Stalinia. Samanlaista johtajapalvontaa osoitti Saksan nuoriso huutaessaan kädet kohotettuna Heill Hitler. Tämän päivän nuoriso taas intohimoisesta saattaa antautua jonkun musiikkitähden edessä.
Jeesus ei kaipaa tällaista kiihkoisaa ihmisten antautumista hänen kuvalleen.
Kunnioittaminen on UT:n Kristustodistukseen uskomista
Johannes sanoo kirjoittaneensa evankeliumin sen tähden, "että te uskoisitte" (Joh 20:31). Sana usko esiintyykin 98 kertaa evankeliumissa ja onkin eräs evankeliumin avainsanoja. Kun selailemme Johanneksen evankeliumia alkulukuja, huomaamme miten monessa yhteydessä ja keskeisesti usko tuleekaan jo niissä esiin.
Johannes Kastajan sanotaan tuleen nimenomaan todistamaan Kristuksen valkeudesta sillä tavoin, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa (Joh 1:7). Mekin tarvitsemme jonkun todistamaan meille Kristuksesta, jotta uskoisimme häneen. Samarialaiset uskoivat Jeesukseen naisen puheen tähden (4:39). Tarvitsemme uskon syntymiseksi välikappaleen, joka todistaa Jeesuksesta. Siksi opetuslapset tarvitsivat hänen kirkkautensa ilmoituksen uskoakseen häneen (2:11). Usko onkin uskoa sanaan: ”He uskoivat Raamatun ja sen sanan, jonka Jeesus oli sanonut” (2:22; 4:41). Jeesuksesta kertovan sana kuuleminen onkin avainasemassa (5:24). Uskon riemuvoitto tapahtuukin silloin, kun ihminen uskoo sanaan, jonka Jeesus sanoo (4:50). Usko perustuu lopulta yksin sanaan. "Jos te uskoisitte Moosesta, niin te uskoisitte minua, sillä minusta hän on kirjoittanut" (5:46). Koska sana ja usko kuuluvat läheisesti yhteen, niin silloin myös usko ja ymmärtäminen kuuluvat läheisesti yhteen (6:69). Ilman usko Jeesukseen ei kuitenkaan Raamatun sana pääse juurtumaan meihin (5:38).
Saamme myös tietää, että usko on juuri Pojan kunnioittamista (5:23). Usko on nimenomaan uskoa Jeesuksen Kristuksen, Jumalan ainoan Pojan nimeen (1:12 ja 3:18). Uskoa on uskoa siihen, että Jeesus on Jumalan pyhä (6:69). Uskoa on sitä , että itse olemme kuulleet ja nyt tiedämme, että Jeesus on maailman Pelastaja (4:42).
Juuri usko Jeesukseen antaa ihmisille iankaikkisen elämän (3:15; 6:40, 47) ja vakuutuksen, ettei yskikään, joka häneen uskoo huku (3:16). Sen sijaan, joka ei usko on jo tuomittu (3:18). Usko Jeesuksen on meissä Jumalan teko ja jos haluamme tehdä Jumalan tekoja, niin meidän on aloitettava uskomalla Jeesukseen (6:29).
Mielenkiintoisia ovat ne monet kohdat, joissa usko-sanan tilalla käytetään jotain toista ilmaisua kuvaamaan samaa asiaa. Usko on tulemista Jeesuksen tykö (5:40,6:35,37) tai menemistä Jeesuksen luokse ja viipymistä hänen tykönään (1:39). Usko on Jeesuksen löytämistä (1:41,45). Usko on Jeesuksen vastaanottamista (1:12). Jeesus on elämän leipä (6:35) ja niin usko on elämän leivän syömistä (6:51,58). Usko on Ihmisen Pojan lihan syömistä ja hänen verensä juomista (6:53? 54,56).
Saamme myös tietää, että koko ajan Jeesuksen lähellä on ihmisiä, jotka eivät usko häneen (6:64; 7:5, 48). Emme siis koskaan voi lähteä siitä, että ajan rajan tällä puolella kaikki kunnioittaisivat Poikaa!
Eniten kunnioitamme silloin Jeesusta, kun lankeamme sokean miehen tavoin kumartaen rukoilemme Jeesusta ja sanomme: ”Herra, minä uskon” (9:38) ja syntisen vaimon tavoin polvistumme hänen jalkojensa juureen ja otamme vastaan häneltä anteeksiantamuksen sanan.
Evankeliumin julistaminen on Jeesuksen kuvaamista ihmisten silmien eteen (Gal 3:1)
Jeesuksen kunnioittaminen voi syntyä sydämessämme vain UT:n kuvaamaa Jeesusta katsellessamme. Silloin näemme jotain hänen suuruudestaan. UT vakuuttaa, että kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on (Joh 1:3). Maailma on hänen kauttansa saanut syntynsä (1:10).Hänessä oli elämä ja elämä oli ihmisten valkeus (1:4). Jokaisen ihmisen valaiseva todellinen valo tuli hänessä maailmaan (1:9).
Hänen nimensä on kaikki muita nimiä korkeampi ja kaikkien polvien täytyy notkistua Jeesuksen Kristuksen nimeen ja jokaisen kielen on tunnustettava, että Jeesus Kristus on Herra (Fil 2:9,11,12). Hän on ennen kaikkea luomakuntaa ja ennen kaikkia. Hänessä luotiin kaikki. Ja kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen. Kaikki myös pysyy hänessä voimassa. Hän on kaikessa ensimmäinen. Kaikki täyteys asuu hänessä (Kol 1:15-19).
Heprealaiskirjeen alku vakuuttaa, että Jumala on puhunut hänen, Poikansa kautta ja pannut hänet kaiken perilliseksi. Hänen kauttaan Jumala on myös luonut maailman. Maailma onkin hänen olemuksensa kuva ja hän kantaa kaikkea voimansa sanalla. Hän on nyt toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa (Hepr 1:2-4).
Pietari todistaa rohkeasti kansansa johtomiehille: ”Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa, sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman” (Apt 4:12).
Kaiken tämän sanomme kun uskontunnustuksessa lausumme: ”Istuu Jumalan, Isän oikealla puolella ja on sieltä tuleva.” Sellaisena Stefanus näki Jeesuksen (Apt 7:56).
Johanneksen muotokuva Jeesuksesta
Johannes maalaa muotokuvan Jeesuksesta. Yli 60 vuotta pohdiskeltuaan ja nähtyään kaiken, mitä oli tapahtunut ylösnousemuksen jälkeen hän halusi silminnäkijänä todistaa (Joh 19:35,21:24; 1 Joh 1:1? 3) siitä, kuka Jeesus todella oli ja mitä oli tapahtunut. Evankeliumi on mietiskelykirja Jeesuksen elämästä ja opetuksesta, jossa Jeesusta katsellaan ja kuullaan Pyhän Hengen kirkastamana. Avainjakeina ovat 20:31 ja 1:1-18.
Johannes kutsuu meitä katselemaan Jeesuksen kirkkautta (hepr. kabod, kreik. doksa) Jumalan Poikana, jotta uskoisimme (20:31, 1:14; 12:16, 23, 41, 11:49). On kuin kaikessa Johannes haluaa vastata kreikkalaisten pyyntöön: ”Herra, me haluamme nähdä Jeesuksen” (12:21).
Jeesuksen kirkkaudesta todistaa Isä (5:23, 37; 8:18), Poika itse (8:13-14, 17-18; 10:36; 18:37), Pyhä Henki (15:26; 16:13-14). Mutta Jeesuksen kirkkaudesta todistavat myös Pojan teot (5:36; 10:25), Kirjoitukset (5:39-40, 46), Johannes Kastaja (1:17; 3:31, 35), opetuslapset (15:20; 16:13-14), joista erikseen mainitaan Natanael (1:49), Pietari (6:69), Martta (11:27) ja Tuomas (20:31). Mutta Jeesuksen kirkkaudesta todistivat myös samarialaiset (4:42) ja jopa eräässä vaiheessa kansakin (12:17).
Johanneksen evankeliumin joka luvussa tulee monella tavoin esille Jeesuksen suuruus. Natanael tunnusti: ”Sinä olet Jumalan Poika” (1:49). Luvussa kaksi Jeesus ilmoitti tunnusteolla kirkkautensa (2:11). Luvun kolmen mukaan Jeesus on Jumalan ainokainen Poika (3:16). Neljännessä luvussa Jeesus sanoi samarialaiselle naiselle: ”Minä se olen” (4:26). Luvussa viisi hän julistaa, että kaikki haudoissa olevat kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin (5:28-29). Luvussa kuusi hän sanoo, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen on iankaikkinen elämä (6:40). Luvussa seitsemän Jeesus taas huutaa: ”Jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni ja juokoon” (7:35). Luvussa kahdeksan Jeesus vakuuttaa, että jos Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todella vapaiksi (8:36). Luvussa yhdeksän hän sanoo sokealle: ”Uskotko sinä Jumalan Poikaan”. Ja mies vastaa sydämestään: ”Herra, minä uskon” (9:35,38).
Luvussa kymmenen Jeesus sanoo kohtalokkaat sanat: ”Isä ja minä olemme yhtä” (10:30). Luvussa yksitoista Martta tunnustaa: ”Sinä olet Kristus, Jumalan Poika, se joka oli tuleva maailmaan” (11:27). Luvussa kaksitoista Jeesus sanoo: ”Ja kun minut ylennetään maasta, niin minä vedän kaikki tyköni” (12:32). Luvussa kolmetoista hän sanoo suoraan: ”Te puhuttelette minua...Herraksi ja oikein te sanotte, sillä se minä olen” (13:13). Luvussa neljätoista: ”Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun” (14:1). Hän sanoo myös suoraan omilleen: ”Ilman minua te ette voi mitään tehdä” (15:5). Samoin hän lupasi jotain todella tärkeää: ”Minä hänet (Pyhän Hengen) teille lähetän” (16:7). Ylimmäispapillisessa rukouksessa hän pyysi: ”Isä kirkasta Poikasi, joka minulla oli ennen maailman perustamista” (17:1). Pilatukselle hän snaoi suoraan: ”Minun kuninkuuteni ei ole täältä” (18:37). Ristiltä kuului huuto: ”Se on täytetty” (19:30). Lopulta epäilevä Tuomas tunnustaa: ”Minun Herrani ja minun Jumalani” (20:28). Viimeisessä luvussa hän vielä kerran sanoi Pietarille: ”Seuraa sinä minua” (21:22).
Eräs keskeisin Jeesuksen kirkkauden todistus on hänen käyttämänsä ilmaus MINÄ OLEN (ego eimi). Juutalaiset tunnustivat sen Jumalan nimeksi 2 Moos 3:14 mukaan ja sen käyttäminen oli Jumalan pilkkaa (Joh 8:53, 10:33). Jeesus sanoi nämä kohtalokkaat sanat ensimmäisen kerran samarialaiselle naiselle: Minä olen se (Joh 4:25-26). Hän sanoi: Minä olen elämän leipä (6:48), minä olen maailman valo (8:12), ennenkuin Aabraham syntyi, minä olen (ego eimi, 8:58), minä olen lammasten ovi (10:7,9), minä olen se hyvä paimen (10:11), minä olen Jumalan Poika (10:36), minä olen ylösnousemus ja elämä (11:25). Opetuslapsille hän sanoi: ”Te puhuttelette minua...Herraksi, ja oikein te sanotte, sillä se minä olen” (13:13,19). Hän sanoi: Minä olen tie, totuus ja elämä (14:6), minä olen totinen viinipuu (15:1,5). Kun hän sanoi häntä pidättämään tulleille: ”Minä se olen”, peräytyivät he ja kaatuivat maahan (18:5,6,8). Hän sanoi myös suoraan: Minä olen kuningas (18:37).
Isän ja Pojan ihmeellinen yhteys
Johanneksen evankeliumi sisältää monia sanontoja, joissa kuvataan Isän ja Pojan ainutlaatuista suhdetta. Asia on ollut evankeliumin kirjoittajalle erittäin tärkeä. Me sen sijaan helposti sivuutamme nämä sanat liian vaikeina tai liian vähän meitä koskettavina. Kuitenkin koko kristillisen uskon todellinen sisältö on juuri siinä, että Isä ja Poika ovat yhtä (Joh 10:30). Jos muissa evankeliumeissa tulee näkyviin Pojan ihmisyys, niin nimenomaan Johannes korostaa Pojan täyttä jumaluutta ja samaan aikaan kuitenkin sitä, että hän on myös ihminen, jolla on äiti (Joh 19:26) ja nimenomaan veljiä, jotka eivät uskoneet häneen (7:5).
Jo aivan alussa evankeliumi tuo esiin nuo ratkaisevat Jeesuksen täyttä jumaluutta korostavat sanat: ”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala” (Joh 1:1). Johannes kirjeessään tunnustamalla, että hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä (1 Joh 5:20). Yksin Jeesus antaa jokaiselle ihmiselle voiman tulla Jumalan lapseksi ja se tapahtuu vain uskomalla häneen (1:12). Ei siis vain uskomalla yleensä Jumalaan. Tällaisen ihmisen Jumalan synnyttää (1:13). Ainokaisen Pojan kirkkaus on Isältä (1:14). Isän helmassa oleva ainokainen Poika voi vain ilmoittaa Isän, jota kukaan ei ole milloinkaan nähnyt (1:18). Johannes Kastaja vakuutti nähtyään Pyhän Hengen laskeutuvan kuin kyyhkysen Jeesuksen päälle: "Tämä on Jumalan Poika" (1:34). Saman sanoi Natanael kohdattuaan Jeesuksen (1:49).
Nikodemuksen kanssa käydyn keskustelun kuluessa Jeesus sanoo olevansa Ihmisen Poika, joka on taivaassa ja tuli alas taivaasta (3:13). Hän on Jumalan ainokainen Poika, jonka Jumala antoi rakkautensa osoitukseksi (3:16). Jumala lähetti Poikansa pelastamaan maailman (3:17). Sellainen ihminen on jo tuomittu, joka ei usko Jumalan ainokaisen Pojan nimeen (3:18). Hänen päällään pysyy Jumalan viha (3:36). Näin väkevästi Jumala torjuu luotaan ihmisen, joka ei usko hänen Poikaansa.
Johannes todistaa, että Jeesus, joka ylhäältä tulee, on yli kaikkien (3:31). Hänet Jumala on lähettänyt ja hän puhuu Jumalan sanoja (3:34). "Isä rakastaa Poikaa ja on antanut kaikki hänen käteensä" (3:35).
Meidän on vaikea osata hiljentyä viidennen luvun syvällisen sanoman edessä. Siinä sellainen jakso UT:ssa, joka poikkeuksellisen voimakkaasti vakuuttaa Isän ja Pojan väistä ainutlaatuista yhteyttä ja ykseyttä. Juuri siitä jokaisen Kristukseen uskovan tulisi löytää turva kaikkein suurimmissa elämän ahdistuksissa.
Meille vakuutetaan, että Isä rakastaa Poikaa (5:20; 3:35; 10:17,15:9,17:23,24,26) ja näyttää hänelle kaikki (5:20). Isällä on elämä itsessänsä ja hän on antanut elämän myös Pojalle ja nyt myös Pojalla on elämä itsessänsä (5:26). Isä on hänet lähettänyt (5:23, 30, 36, 37, 38). Myös myöhemmin evankeliumi vakuuttaa sitä, että Isä on lähettänyt Poikansa (6:44, 57; 8:18, 42; 10:36; 12:49; 14:24, 26; 15:26; 17:21, 25; 20:21; 1 Joh 4:14). Totisesti Poika on tullut taivaasta (3:13, 31; 6:33, 38, 41, 42, 50, 51, 58).
Isä todistaa Pojan puolesta (5:32). Poika ei kysy omaa tahtoansa, vaan ainoastaan Isän tahtoa (5:30). Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä (5:30), vaan ainoastaan sen, minä hän näkee Isän tekevän (5:19). "Isäni tekee yhäti työtä ja minä myös teen työtä" (5:17). Isä tekee eläväksi, niin myös Poika tekee eläväksi (5:21). Joka kuulee Pojan sanat ja uskoo Isään, sillä on iankaikkinen elämä (5:24). Isä on antanut Pojalle vallan tuomita (5:27). Tulee aika ja on jo, jolloin kuolleet kuulevat Pojan äänen, ja jotka sen kuulevat, ne saavat elää (5:25). Niinkuin Poika kuulee, niin hän tuomitsee (5:30).
Elämän leivän luvussa jatkuu sama syvällinen Isän ja Pojan läheisen suhteen ilmoitus. Isää ei ole kukaan nähnyt, ainoastaan Poika on nähnyt Isän (6:46). Poika on Jumalasta (6:46). Jumala itse on Poikaan sinettinsä painanut (6:27) ja lähettänyt hänet (6:29). Poika elää Isän kautta (6:57). Jeesus on se Jumalan leipä, joka tulee alas taivaasta ja antaa maailmalle elämän (6:33). Jeesus on tullut taivaasta tekemään lähettäjänsä tahdon, ei omaa tahtoaan (6:38). Ja Isän tahto on, että jokaisella, joka uskoo Poikaan on iankaikkinen elämä (6:40) ja ettei hän kadota yhtäkään niistä, jotka Isä hänelle on antanut (6:39). Jumalan teko ihmisen elämässä on nimenomaan se, että hän uskoo Jeesukseen (6:29). Isän antamina ja vetäminä (6:44) ihmiset tulevat Jeesuksen tykö ja joka hänen tykönsä tulee, sitä hän ei heitä ulos (6:37). Jeesus lupaa, että opetuslapset saavat nähdä Pojan nousevan sinne, missä hän oli ennen (6:62). Se toteutui.
Samanlainen Isän ja Pojan ykseyden todistus jatkuu seuraavissakin luvuissa. Jeesuksen oppi ei ole hänen, vaan lähettäjän (7:16). Hän puhui vain sitä, mitä hän oli kuullut ja nähnyt Isän tykönä (8:26, 38), mistä Isä oli antanut käsky ja mitä Isä oli opettanut ja sanonut (8:28;12:49-50). Jeesus ei ole itsestänsä tullut (7:28), vaan hän on Jumalasta (7:29; 8:42) ja hän menee kohta lähettäjänsä tykö (7:33). Jeesus tiesi, mistä hän oli tullut ja mihin hän menee (8:14) eikä hän ole yksinänsä (8:29), vaan "minä ja hän, joka on minut lähettänyt" (8:16). Jeesus sanoi tekevänsä aina sitä, mikä on Jumalalle otollista (8:29). Isä antaa kunnian Pojalle (8:54). Jeesus tunsi Isän (8:55; 17:25) ja Isä tuntee Pojan (10:15). Mitä kirkkaimpia ovat Jeesuksen yksinkertaiset sanat: "Minä ja Isä olemme yhtä" (10:30) ja Isä on minussa ja minä olen Isässä (10:38). Voiko sanoa sen sydämellisemmin: "Isä...minä kyllä tiesin, että sinä minua aina kuulet" (11:42).
Vielä Jeesuksen viimeisessä puheessa opetuslapsilleen tulee monin tavoin näkyviin Isän ja Pojan ykseys. Jeesus sanoo suoraan, että Jumala on kirkastettu hänessä ja pian Jumala kirkastaa hänet itsessään (13:31-32). Jeesus sanoi menevänsä Isänsä kotiin valmistamaan omilleen sijaa (14:2). Vain Jeesuksen kautta voi tulla Isän tykö (14:6). Joka on nähnyt Jeesuksen, on nähnyt Isän (14:9), sillä "minä olen Isässä ja Isä on minussa" (14:11).
Uskovalle Jeesus on antanut ihmeellisen lupauksen siitä, että "me (Isä ja Poika) tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan" (14:23). "Kaikki, mitä Isällä on, on minun" (16:15). Jeesus myös osoittaa ykseytensä Isään sillä, että Pyhä Henki lähtee sekä Isästä että Pojasta (14:26;15:26;16:7,14,15). Ja vihdoin koko Jeesuksen ylimmäispapillinen rukous aivankuin hehkuu Isän ja Pojan ykseyttä. "Kaikki minun omani ovat sinun ja sinun omasi ovat minut" (17:10). ”Me olemme yhtä” (17:22, 11). Ja lopuksi Jeesus ilmaisee koko Isän ja Pojan välisen ykseyden suuren salaisuuden: "Olet rakastanut minua jo ennen maailman perustamista" (17:24). Kuinka sanomattoman turvallista onkaan olla tällaisen Vapahtajan omana ja antaa hänelle täysi kunnia.
Vain Jeesus antaa meille iankaikkisen elämän
Eräs Johanneksen evankeliumin johtoajatuksia on Jeesus iankaikkisen elämän antajana. Siksihän koko evankeliumi on kirjoitettu (Joh 20:31). Sana elämä toistuu usein evankeliumissa ja miltei aina se viittaa juuri iankaikkiseen elämään.
Jeesus itse on tullut alas taivaasta, iankaikkisesta elämästä (3:13).Siksi hän saattoi sanoa Pilatukselle, ettei hänen kuninkuutensa ole tästä maailmasta (18:36). Hän on se taivaasta alas tullut leipä, joka antaa maailmalle elämän (6:33). Vain Ihmisen Poika voi antaa ruokaa, joka pysyy iankaikkiseen elämään (6:27). Hän on nimenomaan tullut antamaan iankaikkisen elämän kaikille, jotka Isä on hänelle antanut (17:2). Hän on tullut, että meillä olisi elämä ja yltäkylläisyys eli loputon, iankaikkinen elämä (10:10).
Iankaikkinen elämä merkitsee sitä, että Jeesus herättää hänet viimeisenä päivänä (6:40,6:54) ja ettei ihminen joudu tuomittavaksi (kadotukseen). Mutta Jeesus terävöitti vielä tätä asiaa sanomalla, ettei yksikään, joka pitää kiinni hänen sanoistaan, ikinä näe kuolemaa (8:51). Ja "joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka uskoo minuun, ikinä kuole" (11:25-26). Mutta iankaikkinen elämä merkitsee myös sitä, että ihminen tuntee ainoan todellisen Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen, jonka Jumala on lähettänyt (17:3).
Jeesus koki tulleensa nimenomaan kokoamaan hedelmää iankaikkiseen elämään (4:36). Siksi Ihmisen Poika ylennetään, naulitaan ristille (3:15). Samoin Jeesus sanoi menevänsä valmistamaan omilleen sijaa Isän kodissa ja sitten tulevansa takaisin ja ottavansa tykönsä (14:2). Onko ihme, että Pietari alkaessaan tajuta Jeesuksen opetuksen ja koko työn painopisteen suoraan kysyttäessä tunnusti: "Herra, kenen tykö me menisimme? Sillä sinulla on iankaikkisen elämän sanat" (6:68).
Jeesus on tullut, että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä (3:16,6:47). Ja kielteisesti sanotaan, että joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä (3:36). Mutta jotka kuulevat Jumalan Pojan, Hyvän paimenen äänen, tulevat hänen tykönsä, seuraavat häntä (10:27-28) ja uskovat hänen lähettäjäänsä heidät siirretään kuolemasta elämään ja he saavat elää (5:24,25,40). He eivät ikinä huku eikä kukaan ole ryöstävä heitä Vapahtajan kädestä (10:28). Joka juo Jeesuksen antamaa vettä, saa kokea, että vesi muuttuu hänessä lähteeksi ja alkaa pulputa iankaikkiseen elämään (4:14). Ja joka syö Jeesuksen antamaa leipää, hän elää iankaikkisesti (6:51,58).
Miksi meille on niin vaikeaa nähdä Jeesus noin suurena?
Siihen vastaa jo Jesaja profetia: ”Ei ollut hänellä muotoa, johon me olimme mielistyneet. Hän oli ylenkatsottu ja ihmisten hylkäämä” (Jes 53:2-3). Näin hän on tänäänkin. Evankeliumi ilosanomana on piilossa. Siina on ristin sanoma alituisena loukkauksena enemmistölle. Se ei saarnan aiheena ole massoja innostavaa eikä ihmisiä kiihottava. Mutta kaikesta huolimatta, jokainen joka uskoo, on kutsuttu julistamaan Herran kuolemaa siihen asti kunnes hän tulee (1 Kor 11:26).
Raamattu, josta löytyy todistus Jeesukseen suurenmoisuudesta, on aina ollut vastaan sanottu kirja. Siitä on löydetty kautta aikojen paljon ristiriitaisuuksia ja heikkouksia. Monen on siksi vaikea luotaa Raamatun todistuksen totuudellisuuteen.
Samoin todellinen Kristukseen uskovien joukko tässä maailmassa on ollut niin monin tavoin pieni ja voimaton. Siihen kuuluu monia kovin vaillinaisia ihmisiä. Sekin on alituinen loukkauksen aihe. Kuitenkin "mikä on hulluutta maailmalle... mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi" (1Kor 1:27). Kristilliset kirkot saattavat olla hyvinkin mahtavia ja suuria ja niillä voi olla paljon valtaa varallisuutta yhteiskunnassa, mutta samalla ne ovat monella tavoin laitostuneita ja sisäisesti rappeutuneita organisaatioita.
Kristus on tässä maailmassa heikko aina siihen asti kunnes hän tulee. Kirjaimellisesti pitää edelleenkin paikkansa Jeesuksen vastaus Pilatukselle: "Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta" (Joh 18:36). Tänäkin päivänä ihmiskunnan johtajuus näyttää olevan muilla voimalla ja valloilla kuin Jeesuksella Kristukselle. Edelleenkin kuvaa terävästi myös nykyajan todellisuutta Jeesuksen sanat pidättäjilleen Getsemanessa: "Tämä on teidän hetkenne ja pimeyden valta" (Luuk 22:53). Siksi tänäänkin Jeesus lohduttaa seuraajiaan erittäin realistisilla sanoilla: "Maailmassa teillä on ahdistus, mutta olkaa turvallisella mielellä, minä olen voittanut maailman" (Joh 16:33). Se ei ole ruumiillinen voitto, vaan siinä on kyseessä sydämen usko Jeesukseen, joka totisesti voittaa maailman (1 Joh 5:4). Samaan aikaan kuitenkin jokainen Kristukseen sitoutunut ihminen on vakuuttunut myös siitä, että Jeesuksen sanat Pilatukselle, sen ajan korkeimmalle vallanpitäjälle, pitävät edelleen paikkansa: "Sinulla ei olisi mitään valtaa minuun , ellei sitä olisi sinulle annettu ylhäältä” (Joh 19:11). Jeesukselle Kristukselle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä (Matt 28:18)
Helen Rosenwayn kirja Aurinko nousee sittenkin on kauhistuttava kuvausta Kongon sisällissodasta ja lähetystyöntekijöiden murhista ja raiskauksista. Siinä todella Jumalan valtakunta toteutui kirjaimellisesti nisunjyvän kuoleman kautta. Samanlainen on kirja Vaitiolo, joka kuvaa kristittyjen vainoa ja tuhoa Japanissa 1600-luvulla. Meitä paljon lähempänä ovat ollut kommunismin vallan alla tapahtuneet kristittyjen veriset vainot, joista saamme välähdyksen vaikkapa Richard Wurmbrandin kirjojen kautta. Samoin täysin islamilaisissa maissa on kautta vuosisatojen jatkuneet ajoittain hyvinkin rajuina kristittyjen vainot. Mutta kylläpä ajoittain Euroopan keskustassakin on kirkkoja hävitetty ja pappeja surmattu.
Pian tulee muutos.
Kaikesta huolimatta usko Jeesukseen Kristukseen merkitsee sitä, että odotamme Herran Jeesuksen Kristuksen toteuttavan sanansa väkevällä tavalla maan päällä (Room 9:28) ja ottavan vielä vallan julkisella tavalla itselleen. Hän on luvannut: "Vielä kerran minä liikutan maan, jopa taivaankin" (Hepr 12:26). Sillä tämän maailman muoto on katoamassa (1 Kor 7:31). Totisesti ”maailma katoaa ja sen himot” (1 Joh 2:17). Siinä ei ole mitään pysyvää.
Kun Jeesus tulee, se tapahtuu niin kuin salaman leimahdus, joka illan pimeydessä näkyy idästä länteen. Silloin kukaan ei ole epätietoinen siitä, mitä tapahtuu ja kuka tulee. Tuo hetki on mullistusten hetki. Silloin taivas ja maa vapisevat. Silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat (Matt 24:30; Ilm 1:7). Silloin taivas ja maa katoavat (Matt 24:35). Ja nyt ”kaikki polvet notkistuvat” (Fil 2:10) ja jokainen suu joutuu tunnustamaan, että Jeesus Kristus on Herra. Hän kukistaa kaiken hallituksen ja kaiken vallan (1 Kor 15:24). NYT ON TULLUT HÄNEN VOIDELTUNSA VALTA (Ilm 12:10). Silloin kyllä kaikki antavat kunnain Pojalle.
Tämä hetki ei ole vielä tullut, joten nyt on aika antaa kunnia Pojalle uskossa Jumalan sanan lupauksiin. Nyt on suotuttava siihen, että vain pieni vähemmistö ihmiskunnasta kuulee hänen äänensä, seuraa sitä ja antaa kunnian hänelle uskomalla häneen mitään näkemättä ja kokematta.
Tänään meidät tavoittaa meidät Jumalan Pojan ääni Hyvä Paimenen äänenä. Se ääni on sydämellinen ja kutsuva ääni. Se ei pauhaa eikä julmistele. Se on kuin hiljainen tuulenhumina. Sen äänen tulisi olla meille kaikkein tärkein ja rakkain. Se ääni kuluu aina siellä, missä sana Kristuksesta on liikkeellä.
Pieneltä osaltamme olemme vastuussa siitä, että se ääni kuuluu aina maan ääriin asti.