Kaiken lohdutuksen Jumala

Olavi Peltola

Kuka ja millainen on Jumala, joka lohduttaa?

Raamatun sana lohdutuksesta 2 Kor 1:3-11:ssa kiinnittää huomiomme nimenomaan siihen kuka ja millainen on Jumala. Hän on meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä. Sehän on suorastaan uskontunnustuksen omainen lausuma ainoasta todellisesta Jumalasta. Meille annetaan hänen tuntomerkkinsä. Juuri tällaisena opimme hänet tuntemaan.

Aikamme ihmiset uskovat miljooniin erilaisiin jumaliin. Useimmilla suomalaisillakin on itse sepitetty käsitys siitä jumalasta, jonka he hyväksyvät omaksi jumalakseen. Puhumattakaan japanilaista, joilla sanotaan olevan kahdeksan miljoonaa erilaista jumalaa. Nyt Raamattu antaa lyhyen määrittelyn, valon, jonka avulla erotamme todellisen Jumalan näistä miljoonista ihmisen luomista tämän ajan jumalista. Näillä sanoilla erotamme hänet myös islamin Allahista ja juutalaisten vain itselleen omistamasta Adonaista.

Tämä Raamatun kohdan valossa Jumala-uskon sisällöksi tulee nimenomana se, että hän on Herran Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä. Vain UT:n todistama ja VT:n ennustama Jeesus Kristus opettaa meidät tuntemaan oikean Jumalan. Ohi tai ilman Jeesusta emme tunne Jumalaa. "Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani" (Joh 14:6).Uuden testamentin Jeesus määrää meidän uskomme ja käsityksemme Jumalasta, joka on ilmoitettu meille VT:ssa.

Juuri tätä Jumalaa meidät kutsutaan kiittämään ja ylistämään! Mutta ennenkuin rehellisesti voimme ylistää häntä, on meidän kaiketi opittava hänet tuntemaan.

Millainen hän on tämän Raamatun kohdan kuvailemana? Kun eläydymme raamatunkohtaamme, huomaamme, ettei tässä ole kysymys käsitteellisestä, teoreettisesta Jumalan tuntomerkkien selvittelystä.

Rohkeasti Raamatun sana vetää ensinäkin jokaisen mukaansa ja sanoo, että juuri tämä ja tällainen Jumala on MEIDÄN Jumalamme ja Isämme. Emme tee väärin, jos pidämme ja omistamme tämän Jumalan ja sanomme: hän on minunkin Jumalani. Totisesti hän sallii sen. Hän on Jumala, joka antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin (Matt 5:45).Hän luonut ja lunastanut meidät ja siksi hän on Isämme.

Sitten tulee saamamme ilmoituksen sanan varsinainen painopiste, tämän kohdan ja hetken sana - erityispiirre, johon meidän nyt tulee kiinnittää huomiomme.

HÄN ON ARMAHTAVA JA RUNSAAN LOHDUTUKSEN JUMALA. HÄN ROHKAISEE MEITÄ KAIKISSA AHDINGOISSAMME. Saamme häneltä hänen lohdutuksestaan voimaa.

Tähän, juuri tähän haluamme upota tänään. Siinä loistaa Jumalan valo mitä kirkkaammin.

Ahdistuksen ja kärsimyksen todellisuus

Jälleen tulee esiin sen tumma tausta, jota vasten Jumalan valo loistaa meidän silmissämme kaikkien kirkkaimmin sokaisematta meitä. Meidät viedään tilanteeseen, jossa kirjoittajalla ja vastaanottajilla oli todellisia vaikeuksia elämässä (2 Kor 1:3-11). Oli kaikenlaisia ahdistuksia ja ahdinkoja. Raamattu ei siis puhu niille, jotka elävän elämän auringonpaisteisella rinteellä. Tässä on nyt Herran valo varjopaikkojen ihmisille, vaikeuksissa oleville.

Tässä käytetään neljä kertaa kreik. sanaa thlipsis - pano, likistys, kiristys, ahdistus, ahdinko, vaiva, tuska, kärsimys. Se kuvaa ahdasta paikkaa, puristuksessa olemista, joku painaa kiristää, ahdistaa. On kyse tarkemmin nimeämättä kaikkinaisista, kaikista ahdistuksista. Niihin mahtuu myös kaikki mahdolliset meidänkin vaikeutemme ja ahdistuksemme mitä suinkin olemme tai tulemme kokemaan.

Tässä esiintyy neljä kertaa myös toinen kärsimystä tarkoittava sana: pathema, vaiva, onnettomuus, ulkoapäin tuleva kärsimys, paskhoo = kokea jonkin vaikutusta, kärsiä. Tätä sanaa on erityisesti käytetty silloin UT:ssa kun puhutaan Jeesuksen kärsimyksestä ristillä meidän puolestamme. Kaikkiaan kahdeksan kerta toistetaan siis sana ahdistus ja kärsimys. Siinä ensimmäinen teemamme!

Tässä ei kerrota, ei nimetä ahdistuksia lähemmin. Se on hyvä. Voimme paremmin samaistua tähän sanaan. Elämä voi olla todella mielettömän vaikeaa. Sen vain tiedämme, että Paavali oli kokenut olleensa äärimmäisessä kuolemanvaarassa. Voimme joutua kuten tässä kerrotaan niin suunnattomiin ja ylivoimaisiin vaikeuksiin, ettemme enää usko selviävämme hengissä. Me saamme tuntea olevamme kuolemaan tuomittuja (2 Kor 1:8-9).

Vanha käännös sanoo vieläkin terävämmin: yli voimiemme käyvät, meidän rasituksemme olivat, niin että jo olimme epätoivossa hengestämmekin (2 Kor 1:8). Epätoivo on aika raju ilmaus. Joka tapauksessa nyt kärsimykset ovat tulleet runsaina meidän osaksemme (1:5).

Ehkä mekin olemme tilanteessa, jossa Raamatun sanan mukaan kaikki kurja kohtaa meidät vielä kaksittain, kaksinkertaisena: Nämä kohtasivat sinua kaksittain - kuka sinua surkuttelee - tuho ja turmio, nälkä ja miekka; millä voin sinua lohduttaa? (Jes. 51:19).

Olemme tilanteessa, jollaisessa Psalmin rukoilija kokee olevansa: Lukemattomat vaivat minua saartavat… niin etten nähdä taida; ne ovat useammat kuin pääni hiukset, ja rohkeus on minulta mennyt (Ps. 40:13).

Saatamme elää tilanteessa, jossa kirjaimellisesti voimme yhtyä Paavalin sanoihin: emme saaneet hetkenkään rauhaa. Meitä ahdistivat kaikenlaiset vaikeudet, (olimme kaikin tavoin ahdistetut) ulkoapäin taistelut, sisältäpäin pelot (2 Kor 7:5, KR92).

Luther kuvaakin hyvin tätä ahdistusten repimää Jumalan miestä: "...usein olivat nähneet hänet (Paavalin) surusta sairaana, vapisevana, kauhistuvana ja sanattoman tuskallisen raskasmielisyyden vangitsemana. Apostoleilla ei siis ollut ainoastaan ruumiillisia, vaan myöskin hengellisiä kiusauksia... he ovat saaneet kärsiä myöskin mielen masennusta" - 2 Kor 7:5, Apt 28:15, Fil 2:27.

Mutta kyllähän Jeesuskin oli ahdistuksessa. Muistammehan ehkä Raamatun lyhimmän jakeen: (JA) JEESUS ITKI (Joh 11:35). Sitä ennen Raamattu kertoo, että Jeesus syvän liikutuksen valtaan ja vapisi (11:33). Lasaruksen kuolema ja läheisten suru koski niin syvään. Vähän myöhemmin Jeesus sanoi: Nyt minun sieluni on järkytetty; ja mitä pitäisi minun sanoman? Isä, pelasta minut tästä hetkestä. Kuitenkin: sitä varten minä olen tähän hetkeen tullut. Isä, kirkasta nimesi!" Niin taivaasta tuli ääni: "Minä olen sen kirkastanut, ja olen sen vielä kirkastava (Joh. 12:27-28)."

Getsemanessa Jeesus sanoi: "Minun sieluni on syvästi murheellinen, kuolemaan asti; olkaa tässä ja valvokaa." Ja hän meni vähän edemmäksi, lankesi maahan ja rukoili, että, jos mahdollista, se hetki menisi häneltä ohi, ja sanoi: "Abba, Isä, kaikki on mahdollista sinulle; ota pois minulta tämä malja. Mutta ei, mitä minä tahdon, vaan mitä sinä (Mark. 14:34-36)!".

Mitä silloin kun Jumalakin sanoo meistä: Sinä kurja, myrskyn raastama, sinä lohduton! (Jes. 54:11) .

Lohdutus

Raamatun kohtamme varsinainen teema on kuitenkin LOHDUTUS. Sana tulee esiin kaikkiaan kymmenen kertaa. Kreik. parakaleoo = sanakirjaa väittää, että sana voi sisältää yhtäaikaa kehottamista, lohduttamista ja vahvistamista

Nyt jos aion jatkaa tarvitsen totisesti opetuslapsen kielen: Herra, Herra on minulle antanut opetuslasten kielen, niin että minä taidan sanalla virvoittaa väsynyttä (Jes. 50:4). Yritän miettiä, syventyä siihen, mitä lohdutus käytännössä, todellisuudessa on? Kai se on rohkeamielisyyttä? Kai se on sitä, että jaksan ja kestän? Pysyn kasassa!

Peruskysymys onkin: Mistä löydämme ja miten ahdistuksissamme lohdutuksen, voiman, rohkeuden. Jos emme löydä lohdutusta, emme löydä myöskään sydämen rauhaa. Kuohut käyvät silloin päämme ylitse. Mikä siis auttaa meitä pitämään leukamme veden pinnan yläpuolella?

Jumala on kaiken lohdutuksen Jumala.

Armahtava Isä ja runsaan lohdutuksen Jumala!( 2 Kor 1:3). Kärsivällisyyden ja lohdutuksen Jumala (Room 15:5).

Jumala haluaa antaa tavalla tai toisella meille lohdutuksen: Hän on meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on rakastanut meitä ja armossa antanut meille iankaikkisen lohdutuksen ja hyvän toivon, lohduttakoon teidän sydämiänne ja vahvistakoon teitä kaikessa hyvässä työssä ja puheessa. (2 Tess 2:15-17)

Herra lohduttaa kansaansa ja armahtaa kurjiansa.(Jes 49:13). On Kristus tuonut meille runsasta lohdutusta (2 Kor 1:5). Minä olen nähnyt hänen tiensä, mutta minä parannan hänet ja johdatan häntä ja annan jälleen lohdutuksen hänelle (Jes. 57:18) Jos hän on tuottanut murhetta, hän myös lohduttaa. Jumalan antama lohdutus vahvistaa. Se auttaa nostamaan päämme. Tiedämme, että vapautuksemme on lähellä.

En kykene ottamaan vastaan lohdutusta

Mitä silloin kun koemme, ettemme millään kykene ottamaan vastaan rohkaisua, mikään ei anna voimaa? Raamattu sanoo merkillisesti Betlehemin lastenmurhan yhteydessä: Raakel ei lohdutuksesta huoli - miksi emme huoli lohdutuksesta? Kaikki lohdutus on kuin vesi hanhen selästä. Tai se menee toisesta korvasta sisälle ja toisesta ulos! Tai se tuntuu niin pinnalliselta ja helppohintaiselta.

Ehkä tällainen kokemus liittyy nimenomaan kokemaamme järkyttävään kuolemantapaukseen. Olemme ehkä tyytymättömiä Jumalan rakkauteen ja kaikkivaltiuteen ja siihen miten ne ilmenevät omassa ajassamme ja elämässämme. Tunnettu englantilainen kirjailija C.S.Lewis taisteli vaimonsa syöpäsairauden keskellä. He olivat olleet vain muutamia vuosia naimisissa:

"Missä on Jumala? Tämä on yksi huolestuttavimmista oireista. Kun olet onnellinen, niin olet onnellinen, et tunne tarvitsevasi häntä, niin onnellinen, että sinulla on kiusaus kokea hänen lähestymisyrityksensä häiriöinä. Jos silloin muistat kääntyä hänen puoleensa kiitollisena ja ylistäen, sinut otetaan avosylin vastaan. Siltä tuntuu. Mutta jos menet hänen luokseen, kun olet suuressa hädässä ja kun kaikki muu apu tuntuu olevan turhaa, mitä löydät? Oven, joka paiskataan kiinni nenäsi edessä. Kuulet kuinka ovi teljetään sisäpuolelta kaksoislukkoon. Sitten seuraa hiljaisuus. Voit yhtä hyvin kääntyä takaisin. Mitä kauemmin odotat, sitä painokkaammaksi hiljaisuus muuttuu. Ikkunoissa ei ole valoja. Ehkä talo on tyhjä. Asuiko siellä koskaan ketään? Kerran näytti siltä. Vaikutelma oli yhtä vahva kuin tämä. Mitä tämä voi tarkoittaa? Miksi hän yltäkylläisyytemme aikana on läsnäoleva päällikkö ja vaikeuksien aikana poissaoleva apu?"

Jumala on salattu lohduttaessaankin

Vaikeutemme on siinä, että Jumalan on salattu Jumala. "Totisesti, sinä olet salattu Jumala, sinä Israelin Jumala, sinä Vapahtaja" (Jes. 45:15).

Mutta se ei merkitse etteikö Jumala olisi puhunut ja antanut sanansa meille avuksi: "En ole minä puhunut salassa, en pimeässä maan paikassa; en ole sanonut Jaakobin jälkeläisille: etsikää minua tyhjyydestä. Minä Herra puhun vanhurskautta, ilmoitan, mikä oikein on" (Jes. 45:19).

Ongelma on siinä, että hänen ajatuksensa eivät ole meidän ajatuksiamme: "Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne" (Jes 55:8-9).

Voi sitä, joka riitelee tekijänsä kanssa, saviastia saviastiain joukossa - maasta tehtyjä kaikki! Sanooko savi valajallensa: "Mitä sinä kelpaat tekemään? Sinun työsi on kädettömän työtä!" (Jes. 45:9)

Millä tavoin Jumala lohduttaa?

1. Jollain Raamatun lauseella. "Sillä kaikki, mikä ennen on kirjoitettu, on kirjoitettu meille opiksi, että meillä kärsivällisyyden ja Raamatun lohdutuksen kautta olisi toivo" (Room 15:4).

Etsi ja löydä se yksi ainoa Raamatun kohta, jonka varassa jaksat kestää! Kuinka usein huomaankaan toistavani Jobin sanoja: "Herra antoi, ja Herra otti; kiitetty olkoon Herran nimi" (Job 1:21). "Otammehan vastaan Jumalalta hyvää, emmekö ottaisi vastaan pahaakin?" (Job 2:10). Tai usein myös Room 8:28: "Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut."

2. Antamalla minulle Jeesuksen Kristuksen nimen: "En minä oikeastaan tiedä Jeesuksesta Kristuksesta mitään muuta kuin hänen nimensä. Minähän en ole kuullut enkä nähnyt häntä ruumiillisesti. Kuitenkin olen, Jumalan kiitos, oppinut Raamatusta niin paljon hänestä, että voin kyllä olla tyytyväinen enkä sen tähden pyydä nähdä enkä kuulla häntä ruumiillisesti.

Sen ohessa olen suurimmassa heikkoudessa, pelossa ja synninhädässä, hämmästyksessä ja kuolemantuskassa ja petollisen ja pahan maailman keskellä usein kokenut ja tuntenut sitä jumalallista voimaa, jota tämä nimi on antanut minulle, kun minä muuten olin koko maailman hylkäämä. Minä olen havainnut, kuinka se voi pelastaa minut kuoleman kidasta, tehdä minut jälleen eläväksi ja lohduttaa minua kaikkein suurimmassakin epätoivossa" (Luther),

3. Antamalla minulle kuvan itsestään lohduttavana äitinä. Näin tapahtui jo Abrahamin kohdalla: "Minä olen Jumala, Kaikkivaltias" (1 Moos 17:1). Siinä Jumala ilmoitti itsensä nimellä Kaikkivaltias, hepr. El-Shaddai - väkevyys - äidin rinnoissa.

Sama kuva toistuu sanoissa, joista yrityisesti olen toistuvasti etsinyt suojaa: "Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kantavat ikuiset käsivarret" (5 Moos. 33:27). "Minä nostan, minä kannan ja pelastan" (Jes. 46:4)..

Saman kuvan löydämme myös Jes 66:10-14: "Iloitkaa… riemuitkaa… Juhlikaa riemuiten…

te saatte imeä, tulla kylläisiksi lohtua antavista rinnoista, saatte nauttia, juoda yltäkyllin sen voiman ja mahdin nisistä. Näin sanoo Herra: Katso, minä ohjaan Siioniin rauhan kuin virran. Kuin uomastaan tulvivan puron minä käännän sen luo kansojen rikkaudet. Sen imeväisiä kannetaan sylissä ja keinutellaan polvien päällä. Niin kuin äiti lohduttaa lastaan, niin minä teitä lohdutan, … onni antaa teille täyden lohdun kun tämän näette, teidän sydämenne ihastuu, te kukoistatte kuin vehmas niitty". Kyllä äiti on silloinkin äiti, kun hän nuhtelee ja kurittaa.

4. Kehottamalla minua heittämään kaikki murheeni pois omalta päältäni hänen päälleen: Vaikka en saakaan niitä irti, heitän ja taas heitän: "Heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen" (1 Piet 5:7). "Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi" (Fil 4:6). "Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsessään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa" (Matt 6:34).

"Sinä olet sen nähnyt, sillä sinä havaitset vaivan ja tuskan, ja sinä otat sen oman kätesi huomaan; sinulle onneton uskoo asiansa, sinä olet orpojen auttaja" (Ps 10:14.)

Pura kaikki vihasi ja kiukkusi Jumalalle. Pura kirjoittamalla vaikkapa runoja tai päiväkirjaa. Pura rukoilemalla, vaikka ahdistuksen syvimmässä pimeydessä kadotat täysin kyvyn rukoilla. Kiroile, heristä nyrkkiäsi taivasta kohden!

Jollet sinä heitä murheitasi ja ahdistuksiasi, niin ne alkavat heitellä ja viskoa sinua ja silloin olet todella pulassa.

"Kristittyjen taito ja ymmärrys ohi muiden maailman ihmisten on siis siinä, että he tietävät, mihin jättävät ja laskevat murheensa, kun muut sillä itseään kiduttavat ja tekevät itsensä onnettomiksi, lopuksi kuitenkin varmasti joutuen epätoivoon. Tämä on epäuskon ehdoton seuraus, epäuskolla kun ei ole Jumalaa ja se kun tahtoo murehtia itsestään. Usko sen sijaan tarttuu tähän sanaan, jonka pyhä Pietari Raamatusta lainaa: "Sillä hän pitää teistä huolen", luottaa siihen ilolla, suorittaen tehtävänsä ja kärsien kärsittävänsä, sillä se tietää olevansa siihen kutsuttu; kuitenkin se jättää Jumalan haltuun huolehtimisen, ja suoriutuu siten reippaasti ja voittaa kaiken sen, mikä ahdistaa. Se osaa huutaa avuksi Jumalaa isänänsä ja sanoa: Minä tahdon tehdä sen, minkä Jumala on käskenyt minun tehdä, mutta lopputuloksesta annan hänen huolehtia" (Luther).

"Hänen täytyy kokonaan sulkea silmänsä, aistinsa ja ajatuksensa, antautua ja heittäytyä uskossa ja luottamuksessa Jumalan käsiin, murehtimiseen ja varjelemiseen ja sanoa: Jumala on antanut minun ilman omaa huolehtimistani elää tähän hetkeen saakka ja sitäpaitsi hän on aarteekseni ja iankaikkisen elämän varmaksi pantiksi antanut minulle rakkaan Poikansa; lähde siis matkaan ilolla, sieluseni, sinulla on uskollinen Isä ja Vapahtaja, joka on ottanut sinut käsiinsä ja on pitävä sinut tallella!" (Luther).

"Kunpa oppisimme hyvin tämän heittämisen; silloin saisimme varmaankin kokea, että Herra pitää meistä huolen. Sen, joka ei opettele tätä heittämistä, täytyy tulla hylätyksi ja perinpohjin särkyä, sortua ja kaatua" (Luther).

5. Herra lohduttaa ystävän avulla: "Mutta Jumala, joka masentuneita lohduttaa, lohdutti meitä Tiituksen tulolla" (2 Kor 5:6).

"Silloin Saulin poika Joonatan nousi ja meni Daavidin luo Hoorekseen ja rohkaisi häntä Jumalassa" (1 Sam. 23:16).

Jetro aikoinaan rohkaisi vävyänsä Moosesta: "Huojenna näin jotakin itseltäsi, ja kantakoot he kuormaa sinun kanssasi. Jos näin teet ja Jumala itse sinua näin käskee, niin sinä jaksat sen kestää; ja kaikki tämä kansa saa mennä rauhassa kotiinsa" (2 Moos. 18:22-23).

6. Herra lohduttaa tekemällä kovaksi ja järkähtämättömäksi kuin piikivi: "Herra, Herra auttaa minua; sentähden ei minuun pilkka koskenut, sentähden tein kasvoni koviksi kuin piikivi, sillä minä tiedän, etten häpeään joudu" (Jes. 50:7). Se kaiketi tarkoittaa, että sydän on luja ja peloton, "hänen sydämensä on luja ja peloton" (Ps. 112:8).

"Kun Daavid miehinensä tuli kaupunkiin (Siklak), niin katso, se oli tulella poltettu, ja heidän vaimonsa, poikansa ja tyttärensä oli otettu vangiksi. Silloin Daavid ja väki, joka oli hänen kanssaan, korottivat äänensä ja itkivät, kunnes eivät enää jaksaneet itkeä … Ja Daavid joutui suureen hätään, sillä kansa aikoi kivittää hänet: niin katkeroitunut oli koko kansa …. Mutta Daavid rohkaisi mielensä Herrassa, Jumalassansa" (1 Sam 30:3-6).

Miten opin saman taidon kuin Daavid? Miten opimme rohkaisemaan mielemme Herrassa?

"Vahvistakaa hervonneet kädet, voimistakaa horjuvat polvet. Sanokaa hätääntyneille sydämille: "Olkaa lujat, älkää peljätkö. Katso, teidän Jumalanne…. Hän tulee ja pelastaa teidät" (Jes 35:3-4).

"Kun nuo tapahtumat alkavat, nostakaa rohkeasti päänne pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä" (Luuk 21:28).

"Odota Herraa. Ole luja, ja vahva olkoon sinun sydämesi. Odota Herraa" (Ps 27:14). "Olkaa lujat, ja olkoon teidän sydämenne rohkea, te kaikki, jotka Herraa odotatte" (Ps 31:25).

"Vielä tänäkin hetkenä me kärsimme sekä nälkää että janoa, olemme alasti, meitä piestään, ja me kuljemme kodittomina, me näemme vaivaa tehden työtä omin käsin. Meitä herjataan, mutta me siunaamme: meitä vainotaan, mutta me kestämme" (1 Kor 4:11-12).

"Mutta te olkaa lujat älkääkä antako kättenne vaipua, sillä teidän työllänne on palkkansa." (2 Aik 15:7).

Miten sanoikaan itselleen uudelleen ja uudelleen Siperian vankileirillä kärsinyt virolainen pappi Haamar: "Marista ei saa".

7. Herra antaa meille oman osamme kärsimyksestä, mutta myös oman osamme lohdutuksesta: "Tiedämmehän, että niin kuin te saatte osanne kärsimyksistä, saatte myös lohdutuksesta osanne" (2 Kor 1:7). Jokaisella asialla elämässämme on määräosansa ja määrä aikansa.

Herra antaa kärsimyksen ajan ja lohdutuksen ajan. "Vähän aikaa kärsittekin murhetta moninaisissa kiusauksissa" (1 Piet 1:6). "Minä, Herra, sen aikanansa nopeasti täytän" (Jes 60:22).

"Minun aikani ovat sinun kädessäsi" (Ps 31:16). "… se merkitsee, että aikani, toisin sanoen, koko elämäni, kaikki päiväni, tuntini ja silmänräpäykseni ovat Jumalan käsissä. Aivan niinkuin hän tahtoisi sanoa: Terveyteni, sairauteni, onneni ja onnettomuuteni, elämäni ja kuolemani, iloni ja suruni, kaikki on sinun kädessäsi, niinkuin kokemuskin todistaa. Kun me toivomme olevamme terveitä, iloisia ja tyytyväisiä, niin asettaa Jumala usein niin, että saamme kokea päinvastaista" (Luther).

8. Herra lohduttaa sillä tavoin, että opin tyytymään siihen, mitä hän antaa ja mitä hän tekee: "Ole luja, ja pysykäämme lujina kansamme puolesta ja meidän Jumalamme kaupunkien puolesta. Tehköön sitten Herra, minkä hyväksi näkee" (2 Sam 10:9-12). "Hän antaa täydellisesti minulle määrätyn osan" (Job 23:19)

Sairastuin jokin aika sitten varsin tuskallisesti ja tiesin kokemuksesta, että kun Jumala antaa sairauden, hän antaa sen todella. Se merkitsee kovaa koulua. Silloin alkoi elää eräs tuttu Raamatun kohta: "Mutta minä panen toivoni Herraan, odotan pelastukseni Jumalaa: minun Jumalani on minua kuuleva. Älkää iloitko, minun viholliseni, minusta: jos minä olen langennut, niin minä nousen; jos istun pimeydessä, on Herra minun valkeuteni. Minä tahdon kantaa Herran vihaa, sillä minä olen tehnyt syntiä häntä vastaan, siihen asti että hän minun asiani toimittaa ja hankkii minulle oikeuden. Hän tuo minut valkeuteen, minä saan nähdä hänen vanhurskautensa" (Miik. 7:7-9).

En ole tässä ahdistuksessani hyvänä ja puhtaani ja jalona ihmisenä. Olen monella tavoin syyllinen ja ilkeä ja paha. Kaikenlaiset kapinalliset ja ylpeät ajatuksen ja mielikuvat kuohuvat sisimmässäni. On aivan oikein, että Jumala kurittaa tässä tuskaisella sairaudella. Ansaitsisin helvetin vaivat. Nyt herra lyö, mutta hän lyö elämäksi. Opinhan taas huutamaan häntä avukseni. Ja tiedän, että tämä piinaa kestää vain oman aikansa. KAIKKI LOPPUU AIKANAAN, ARMONSA EI MILLOINKAAN.

9. Eräs aivan verraton apu tuntemattoman tulevaisuuden edessä voi olla Psalmi 131. Se varoittaa meiä tavoittelemasta liian suuria. Ihmeellisiä rukousvastuksia, ihmeellisiä tapoja, joilla Jumala puuttuu elämäämme ja auttaa meitä. Yliluonnollisia tapahtumia. Silloin vain petymme: "Herra, minun sydämeni ei ole ylpeä, eivät minun silmäni ole korskeat, enkä minä tavoittele asioita, jotka ovat minulle ylen suuret ja käsittämättömät. Totisesti, minä olen sieluni viihdyttänyt ja tyynnyttänyt: niinkuin vieroitettu lapsi äidin helmassa, niinkuin vieroitettu lapsi, niin on sieluni minussa. Pane toivosi Herraan, Israel, nyt ja iankaikkisesti".

10. Syvin lohdutus meille on kuitenkin siinä, että rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut (Jes 53:5)

Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme

"Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa. Kristus on avannut meille pääsyn tähän armoon, jossa nyt lujasti pysymme" (Room 5:1-2).

Olen vapaa kaikesta syyllisyydestäni ja syntieni tuomiosta. Olen uskosta vanhurskas. Minut peitetään tänäänkin Kristukseen pyhyyteen ja puhtauteen. Pysyvistä synneistäni on pysyvä armahdus.

Lohdutusten lohdutus

Varsinainen lohdutus on se, minkä Paavalikin mainitsee tässä runsaan lohdutuksen kohdassa. "Me saimme tuntea olevamme kuolemaan tuomittuja, jotta emme luottaisi itseemme, vaan Jumalaan, joka herättää kuolleet" (2 Kor 1:9).

Lohdutuksen ja rohkeuden antajana on YLÖSNOUSEMUS JA IANKAIKKINEN ELÄMÄ

"Me riemuitsemme siitä toivosta, että pääsemme Jumalan kirkkauteen. Me riemuitsemme jopa ahdingosta, sillä tiedämme, että ahdinko saa aikaan kestävyyttä, kestävyys auttaa selviytymään koetuksesta ja koetuksesta selviytyminen antaa toivoa. Eikä toivo ole turha, sillä Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen" (Room 5:3-5).

"Olen saanut yllin kyllin lohdutusta, kaiken ahdinkomme keskelläkin tunnen ylenpalttista iloa" (2 Kor 7:4). "Silloin sinä saat sen nähdä, ja sinä loistat ilosta, sinun sydämesi sykkii ja avartuu…" (Jes 60:5).

Paul Gerhardt laulaa pääsiäisvirressä: "Kristuksen jäseneksi mä olen liitetty. Ja minne pääni nousi, saan nousta minäkin. Nyt kautta kuoleman, synnin ja maailman ja tuskan, helvetinkin hän vie mut kotihin."

"Niin on myös kuolleitten ylösnousemus: kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa; kylvetään alhaisuudessa, nousee kirkkaudessa; kylvetään heikkoudessa, nousee voimassa; kylvetään sielullinen ruumis, nousee hengellinen ruumis. Jos kerran on sielullinen ruumis, niin on myös hengellinen" (1 Kor 15:42-45). "Mutta minä tiedän lunastajani elävän ja viimeisenä hän on seisova multien päällä" (Job 19:25-27).

Kerran kaikki huokaukset ja itkut ovat poissa: "Niin Herran vapahdetut palajavat ja tulevat Siioniin riemuiten, päänsä päällä iankaikkinen ilo. Riemu ja ilo saavuttavat heidät, mutta murhe ja huokaus pakenevat" (Jes 35:10). Sinne tullaan Ilmestyskirjan mukaan suuresta ahdistuksesta ja vasta silloin kaikki kyyneleet pyyhitään pois (Ilm 7).