Ylösnousemus Jumalan todellisuuden todistajana

Olavi Peltola

1. JEESUS KRISTUS - KAIKEN KESKUS

Muuan teologi sanoi eräässä konferenssissa, ettei hän osannut määritellä, mitä kristinusko on. Siihen vastasi tunnettu sosiologi Herbert Marcuse, jota tuskin voidaan pitää minään kristittynä: "Parahin kollega, Tehän tiedätte sen toki tarkkaan. Kristinuskossa on kysymys Kristuksesta!"

Ulkopuolinen näkee joskus oleellisen paljon selvemmin kuin sisäpiiriläinen. Kristillinen usko Jumalaan ja käsitys todellisuudesta ilman Kristusta on mahdottomuus. Koko kristinusko perustuu historiallisena todellisuutena siihen ainutlaatuiseen vaikutukseen, jonka Jeesuksen henkilö ja kohtalo tekivät hänen ympärillä olleisiin ihmisiin.

Toki samalla tavoin perustuu yhden ainoan historiassa eläneen henkilön vaikutukseen myös buddhalaisuus, konfutselaisuus, islam ja juutalaisuudessakin Mooseksella on keskeinen asema.

Jeesuksen Kristuksen mukana kristillinen usko uskona tässä maailmassa seisoo tai kaatuu. Olemme kaikessa sidottuja ja sitoutuneita juuri häneen ja nimenomaan siihen, että hän on ollut todellinen historiallinen henkilö ja kristitty lisää, että hän elää tänäänkin.

UT kirjoitettiin "siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden" (Joh. 20:31). Kristittynä olemisen ydin on Jeesuksen Kristuksen asettaminen koko elämän keskukseksi ja perustaksi: "Pidän todella sitä kaikkea pelkkänä tappiona, sillä Herrani Kristuksen Jeesuksen tunteminen on minulle arvokkaampaa kuin mikään muu. Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken, olen heittänyt kaiken roskana pois, jotta voittaisin omakseni Kristuksen ja jotta kävisi ilmi, että kuulun hänelle" ( Fil. 3:8).

Jeesuksen kuolema on kristillisen uskon keskustapahtuma

Jeesus eroaa monessa asiassa noista neljästä muusta uskonnon perustajasta. Hänhän kuoli kaikkein nuorimpana, vain vähän oli kolmekymmentä vuotiaana. Mooses eli 120 vuotiaaksi, Buddha kuoli noin 80 ja Muhammed noin 60 vuotiaana. Jeesus kuoli oman kansansa jäsenten tuomitsemana ja miehitysjoukkojen mestaamana ristillä. Muiden kuolemassa ei ollut mitään dramaattisuutta eikä heidän kuolemastaan tullut uskon perustaa.

Kristillisessä uskossa aina ja kaikessa palataan Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen. Jeesuksen mestauspuusta on tullut kristillisen uskon peruskuva.

Kuitenkin kristillisen uskon synnyn kannalta mitä ratkaisevinta oli se, mitä Jeesukselle tapahtui ristiinnaulitsemisen jälkeen. Jos Jeesus olisi jäänyt hautaan, ei olisi koskaan syntynyt kristillistä uskoa. Juuri tässä nimenomaan kristillinen usko erottuu kaikista muista uskonnoista ja ideologioista.

Jeesus herätettiin kuolleista

Kristitty väittää UT:in luottaen, että Jumala herätti Jeesuksen kolmantena päivänä kuolleista. Koko kristillisen uskon ydinsanoma sisältyy sanaan evankeliumi. Evankeliumilla on rajattu ja täsmällinen sisältö. Paavali sanoo sen: "Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu, hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu, ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista" (1 Kor 15:3-5). Juuri tässä on Raamatun julistaman evankeliumin loukkauskivi koko maailmalle. Tämä ristiinnaulittu on tehty koko maailman Herraksi, Kaikkivaltiaaksi sen takia, että hänet herätettiin kuolleista. Tähän tapahtumaan perustuu maailman samoin kuin jokaisen uskovan pelastus.

Jeesuksen ylösnousemus oli se käsinkosketeltava opetuslasten elämän keskus, jonka varaan he rakensivat uskonsa. Koko UT on kirjoitettu siinä varmuudessa, että Jeesus Kristus on todella noussut ylös kuolleista ja että hän elää nytkin.

Jeesuksen ylösnousemus on myös jokaiselle kristitylle ehdoton historiallinen perustotuus. Paavali ilmaisi tämän omana aikanaan: "Ellei Kristusta ole herätetty, silloin meidän julistuksemme on turhaa puhetta, turhaa myös teidän uskonne" (1 Kor 15:14).

Tämä varmuus täytti ensimmäisen sukupolven evankeliumin julistajien sydämet. Mitä Pietari sanoikaan ensimmäisenä helluntaina: "Daavid oli profeetta, ja Jumala oli valalla vannoen luvannut asettaa Daavidin valtaistuimelle hänen oman jälkeläisensä. Daavid tiesi tämän ja näki ennalta Kristuksen ylösnousemuksen... Tämän Jeesuksen on Jumala herättänyt kuolleista; me kaikki olemme sen todistajia" (Apt 2:31, 32).

Saman Pietari toisti vähän myöhemmin: "Te surmasitte elämän ruhtinaan! Mutta Jumala herätti hänet kuolleista; me olemme sen todistajia" (Apt 3:15). "Teitä varten ennen muita Jumala on nostanut kuolleista palvelijansa" (Apt 3:26).

Juuri tämä synnytti häntä kuuntelevissa kansan johtajissa suuttumusta: "He olivat suutuksissaan siitä, että apostolit opettivat kansaa ja Jeesuksen ylösnousemukseen vedoten julistivat ylösnousemusta kuolleista" (Apt 4:2). Pietari kuitenkin toistaa itsepäisesti: "Hänet te ristiinnaulitsitte, mutta Jumala herätti hänet kuolleista" (Apt 4:20). "Apostolit todistivat voimallisesti Herran Jeesuksen ylösnousemuksesta" (Apt 4:33).

Uudelleen Pietari rohkeasti julistaa samaa asiaa: "Meidän isiemme Jumala on herättänyt kuolleista Jeesuksen, jonka te ripustitte ristinpuulle ja murhasitte. Jumala on korottanut hänet oikealle puolelleen Ruhtinaaksi ja Pelastajaksi" (Apt 5:30). Vielä Korneliuksen luonakin Pietari toistaa tämän perusuutisen: "Hänet he ripustivat ristinpuulle ja surmasivat, mutta Jumala herätti hänet kolmantena päivänä ja antoi hänen ilmestyä, ei kaikelle kansalle, vaan todistajille, jotka Jumala oli ennalta valinnut, meille, jotka söimme ja joimme hänen kanssaan sen jälkeen kun hän oli noussut kuolleista (Apt 10:39-41).

Alkuseurakunta tallensi huolella kuvauksen Stefanoksen viime hetkistä: "Stefanos nosti katseensa taivasta kohti ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen, joka seisoi Jumalan oikealla puolella. Hän sanoi: "Taivaat ovat avoinna minun silmieni edessä, ja Ihmisen Poika seisoo Jumalan oikealla puolella!" (Apt 7:56). Juuri tähän kirkastettuun Jeesukseen Kristukseen nyt uskottiin.

Saman sisälsi myös Paavalin julistus. Hänkin sanoi suoraan, että juutalaiset johtomiehet teloittivat Jeesuksen. "Mutta Jumala herätti hänet kuolleista. Hän ilmestyi sitten usean päivän aikana niille, jotka yhdessä hänen kanssaan olivat tulleet Galileasta Jerusalemiin. Nämä ovat nyt hänen todistajiaan, he todistavat hänestä Israelin kansalle (Apt 13:29-31). Paavali perustelee Jeesuksen ylösnousemusta VT:n lainauksella: Jumala "on herättänyt Jeesuksen kuolleista, niin kuin toisessa psalmissa sanotaan: Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin. Ja kun Jumala on herättänyt Jeesuksen kuolleista, Jeesus ei enää palaa katoavaisuuteen (Apt 13:33). "Hän, jonka Jumala herätti kuolleista, ei maatunut" (Apt 13:34).

Ateenassa juuri ylösnousemus synnytti Paavalin kuulijoissa ivallista vastustusta: "Hän on näet määrännyt päivän, jona hän oikeudenmukaisesti tuomitsee koko maailman, ja tuomarina on oleva mies, jonka hän on siihen tehtävään asettanut. Siitä hän on antanut kaikille takeet herättämällä hänet kuolleista." Jotkut ivailivat Paavalia, kun kuulivat hänen puhuvan kuolleiden ylösnousemuksesta (Apt 17:31-32).

Vielä yksi katkelma Paavalin puheesta: "Minä puhun vain siitä, minkä profeetat ja Mooses ovat ennustaneet tapahtuvan, en mistään muusta, puhun siitä, että Messiaan tuli kärsiä kuolema ja ensimmäisenä nousta kuolleista sekä julistaa valon sanomaa niin meidän kansallemme kuin muillekin kansoille" (Apt 26:23-24).

Erittäin terävä olikin maaherra Felixin havainto, kun hän selosti Paavalin tapausta kuningas Agripalle: "He olivat eri mieltä kuin tämä Paavali joistakin omaa uskontoaan koskevista kiistakysymyksistä ja puhuivat jostakin Jeesuksesta, joka on kuollut mutta jonka Paavali väittää elävän (Apt 25:19). Juuri siitä on kristinuskossa ytimeltään kysymys.

2. MIKÄ SYNNYTTI ENSIMMÄISISSÄ OPETUSLAPSISSA VARMUUDEN JEESUKSEN YLÖSNOUSEMUKSESTA?

Ilmestyskokemuksen vakuuttivat

Väitämme, että Jeesuksen ylösnousemus on samanlainen Jumalan tekemä perusihme kuten maailman luominen. Jeesuksen ylösnousemuksessa tuonpuoleisuus kosketti tämänpuoleisuutta, iankaikkisuus kosketti katoavaisuutta, taivas kosketti maata ja Jumala korotti Poikansa luokseen.

Tämän perusihmeen Jumala on tiedottanut valituille ihmisille antamalla heidän kohdata Jeesuksen ylösnousseena. Opetuslasten pääsiäisusko syntyi heidän saamiensa ilmestyskokemusten pohjalta.

UT on tallentanut kymmenen eri tilannetta, joissa Jeesus ilmestyi omilleen ylösnousemuksensa jälkeen (Joh 20:11-18; Matt 28:9; Luuk 24:34; Luuk 24:13-35; Luuk 24:36-42; Joh 20:24-29); 1 Kor 15:6; 1 Kor 15:7; Joh 21:1-23; Luuk 24:50-52). Paavali liittää tähän joukkoon myös Damaskon tiellä hänelle tapahtuneen ilmestymisen (1 Kor 15:18). Jeesus ilmestyi hyvinkin erilaisissa olosuhteissa, vuorokauden eri aikoina ja yllättäen. Paikkoina oli puutarha, huone, tie, Galilean vuori, Genetsaretin järven ranta ja Öljymäki.

Kirjoittaessaan kaksiosaista kirjaansa Luukas halusi varmistua siitä, että hänen kertomansa asiat kuvasivat jotain, joka todella oli tapahtunut tässä ihmisten maailmassa. Ensin hän itse oli tullut vakuuttuneeksi siitä, että nyt on kysymys tosiksi tunnetuista tapahtumista. Vielä elossa olevat silminnäkijät ovat niistä luotettavalla tavalla kertoneet. Nyt hän halusi tarkkaan tutkittuaan kirjoittaa järjestyksessä näistä varmoista ja luotettavista tapahtumista (Luuk 1:1-3, KR38).

Luukas väittää myös Apostolien tekojen alussa, että Jeesus monin kiistattomin todistein osoitti kuolemansa jälkeen olevansa elossa. Hän näyttäytyi opetuslapsilleen neljänkymmenen päivän aikana useasti ja puhui Jumalan valtakunnasta (Apt 1:3).

Tämän päivän ihmisenä olemme sidottuja ensimmäisten todistajien luotettavuuteen. Voimmeko luottaa todella näihin todistajiin ja todisteisiin? Mitkä olivat ne kiistattomat todisteet?

Opetuslasten ja Paavalin ilmestyskokemukset Jeesuksesta ovat olleet heille valtavia ja mullistavia, mutta niiden pohjalle syntynyt vakuuttuneisuus on sittenkin ollut uskon eikä tiedon vakuuttuneisuutta. Heidän epäilyksensä osoittavat, että tuonpuoleisesta maailmasta tuleva ilmoitus ikäänkuin pakenee meidän järkemme halua hallita sitä. Tämän maailman rajoihin ja tavalliseen arkielämään sidottu ihminen kysyy jo ylösnousemuskokemuksen kuluessa ja varsinkin sen jälkeen, oliko se sittenkään mahdollista ja totta.

Ilmestykset eivät vaikuttaneet automaattista ja peruuttamattoman lujaa uskomisen pakkoa. Opetuslapsetkin pitkän aikaa epäilivät sitä, mitä kokivat Jeesuksen ylösnousemusilmestyksissä. "Kun he näkivät hänet, he kumarsivat häntä, joskin muutamat epäilivät" (Matt. 28:17). "Miksi te olette noin kauhuissanne? Miksi teidän mieleenne nousee epäilyksiä? Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä tässä olen, ei kukaan muu. Koskettakaa minua, nähkää itse. Ei aaveella ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minussa olevan." Näin puhuessaan hän näytti heille kätensä ja jalkansa. Kuitenkaan he eivät vielä tienneet, mitä uskoa, niin iloissaan ja ihmeissään he nyt olivat (Luuk 24:38-41).

Tuomas ei ollut muiden joukossa, kun Jeesus tuli. Siksi hän sanoi: "En usko. Jos en itse näe naulanjälkiä hänen käsissään ja pistä sormeani niihin ja jos en pistä kättäni hänen kylkeensä, minä en usko" (Joh 20:26). Viikkoa myöhemmin Jeesus jälleen yllättäen seisoi heidän keskellään. Hän sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko!" Silloin Tuomas sanoi: "Minun Herrani ja Jumalani!" (Joh 20:28-29).

Ei meidänkään tarvitse pelätä sisimmästämme nousevia epäileviä ajatuksia ja tunteita. Epäileminen kuuluu osana tämänkin päivän kristityn elämään.

Luotamme siihen, että ensimmäiset ylösnousemuksen todistajat olivat rehellisiä ja vilpittömiä ihmisiä. Opetuslasten usko Jeesuksen ylösnousemukseen ilmeni yksinkertaisessa, iloisessa todistuksessa tapahtuneeksi koetusta tosiasiasta. Englantilainen Korkeimman oikeuden tuomari kirjoitti:

"Lakimiehen olen tehnyt huolellisen tutkimuksen ensimmäisen pääsiäispäivän tapahtumien todistuksista. Minun mielestäni todistusaineisto on sitova. Itse olen monta kertaa korkeimmassa oikeudessa langettanut tuomion todistusten nojalla, jotka eivät ole läheskään niin vakuuttavia. Johtopäätösten täytyy pohjautua todisteihin, ja rehellinen todistaja on aina koruton ja huomiota välttelevä. Evankeliumin todistukset ylösnousemuksesta täyttävät nämä vaatimukset, ja lakimiehenä hyväksyn ne varauksettomasti rehellisten ihmisten todistuksina tosiasioista, joiden paikkansapitävyydestä heillä oli tilaisuus omakohtaisesti vakuuttua" (Sir Edward Clarke, John R. Stott, Kristinuskon perusteet).

Jeesuksen tyhjä hauta vakuutti

UT:n pohjalla on näemme, että ilmestymisten rinnalla myös Jeesuksen tyhjä hauta vakuutti opetuslapsia siitä, että ihme oli tapahtunut. Kaikki todistusaineisto vakuuttaa yksimielisesti, että hauta oli tyhjä. Hautaahan oli ollut sinetöity ja roomalaisten sotilaitten vartioima. Jotain oli kuitenkin tapahtunut haudalle ja siellä olleelle ruumiille. Sitä eivät kiistä Jeesuksen vastustajatkaan. Heillä on vain omat selityksensä tyhjälle haudalla. Matteuksen mukaan tapahtuman jälkeen sotilaat levittivät väitettä, että heidän nukkuessaan opetuslapset olivat varastaneet ruumiin (Matt 28:13,15).

Aikojen kuluessa on esitetty suuri joukko muita mitä mielikuvituksellisimpia väitteitä siitä, miksi hauta oli tyhjä. Eräs viimeistä on ollut se, ettei Jeesusta edes haudattu mihinkään määrättyyn hautaan, vaan joukkohautaan. Eikä sieltä voinut hänen ruumistaan löytää. Minkäänlaisia pienimpiäkään viitteitä tällaisesta ei ole UT:ssa, mutta tämän päivän ihminen haluaa kielteisyydessään löytää minkä tahansa selityksen, kunhan hänen ei tarvitse ottaa vakavasti Jeesuksen ylösnousemusta.

Käärinliinojen asento vakuutti

Eräs sivuseikalta tuntuva yksityiskohta tyhjässä haudassa myös vakuutti omalla tavallaan Jeesuksen nousseen ylös. Evankeliumeissa mainitaan siitä, kuin hautaluolassa käärinliinat olivat paikoillaan, vaikka Jeesuksen ruumis oli hävinnyt. Juuri niiden näkeminen vakuutti Pietaria siitä, että jotain ihmeellistä oli tapahtunut (Joh 20:1-10). Mitä se voisi olla?

Nikodemos oli käärinyt Jeesuksen ruumiin juutalaista tapaa noudattaen sillä tavoin, että nauhamaisten kääreitten väliin siroteltiin kymmeniä kiloja yrttejä ja pantiin voiteita. Tämä kaikki muodosti tiukan suojapussin ruumiin ympärille. Pään ympärille kiedottiin toinen käärö niin, että kaula ja kasvot jäivät paljaiksi. Nämä kaksi kääröä, koteloa olivat omalla paikallaan paadella. Mutta Jeesuksen ruumis oli jollain ihmeellisellä tavalla haihtunut niiden läpi. Ikään kuin perhonen olisi liidellyt pois kotelostaan. Se oli varmaankin järkyttävä näky! Ei ihme, että UT kertoi kuinka he näkivät ja uskoivat.

Opetuslasten muuttuminen vakuutti

Neljäntenä evankeliumit kertovat opetuslasten muuttuneen. Masentuneista ja pettyneistä miehistä tuli rohkeita, jotka olivat valmiit antamaan kaikkensa Kristuksen tähden. Jeesuksen opetuslasten on täytynyt kokea jotakin perin erikoista ja mullistavaa pian Jeesuksen ristinkuoleman jälkeen. Muuten ei olisi selitettävissä, että pelokkaista ja hajalleen lyödyistä opetuslapsista tuli lyhyessä ajassa mitä rohkein ja intomielisin evankeliumin ja ylösnousemussanoman julistajajoukko. Jos kaikki se, mitä he olivat kokeneet oli vain heidän omaan mielikuvitustaan, ei seuraavien vuosikymmenien ajan kestänyt uskollisuus ja alttius julistaa Kristuksen evankeliumia olisi millään voinut kestää. Heidän joukossaan oli myös Jeesuksen veli Jaakob. Hän oli aikaisemmin epäillyt Jeesusta (Joh 7:5).

Nyt ylösnousemuksen jälkeen hän kasvoi Jerusalemin seurakunnan johtajaksi ja juutalaiset tappoivat hänet 60-luvulla. Perimätiedon mukaan kaikki apostolit Johannesta lukuunottamatta kuolivat marttyyreinä. Jyrkin ja selvin muutos tapahtui kristittyjä vainoavan Saulus Tarsolaisen elämässä sen jälkeen, kun hän oli kohdannut ylösnousseen Jeesuksen.

MIKÄ SYNNYTTÄÄ MEISSÄ VARMUUDEN JEESUKSEN YLÖSNOUSEMUKSESTA?
Nimenomaan kysymys kristillisen uskon totuudellisuudesta ja aitoudesta keskittyy Jeesuksen ylösnousemukseen. Siihen kaikki uskossamme liittyy ja sen varassa kaikki seisoo tai kaatuu. Kristinusko ilman uskoa ylösnousemuksessa Jumalan luokse korotettuun Kristukseen on kaikesta todellisesta sisällöstä ja elinvoimasta riisuttua yleisuskonnollisuutta. Se on myyttejä, tarinoita, tunnelmia ja kokemuksia. Ei sellaisella ole tulevaisuutta eikä se voi tyydyttää etsivää ihmistä.

Kristillisen uskon synnyn arvoitusta pohdittaessa voidaan puhua eräänlaisesta "alkuräjähdyksestä" (big bang), suuresta tapahtumasta, jota itseään ei voida tutkia eikä todistaa, mutta joka hyvin selittää sitä seuraavan todellisuuden. Sen pohjalta erottuu Raamattu kaikista muista eri uskontojen pyhistä kirjoista, samoin kuin kristillinen uskonnollinen kokemus ja Jumalan etsintä kaikkien muiden uskontojen vastaavista ilmiöistä. Kristinusko on syntynyt Jumalan ainutkertaisen ja -laatuisen pelastustapahtuman pohjalta. Tämä alkuräjähdys on Jeesuksen ruumiillinen ylösnousemus kolmantena päivänä.

Millä edellytyksellä tämän päivän ihmisinä voimme pitää varmana Jeesuksen ylösnousemusta? Onko meidän pakko uskoessamme tähän tappaa järkemme? Ajaudummeko ristiriitaan kaiken sen kanssa, mitä muuten pidämme totena ja mahdollisena? Mikä synnyttää meissä tuon saman pääsiäisuskon? Emme voi vaatia, että Jeesus ilmestyy meille kuten opetuslapsille ja Paavalille.

Meidän on tyydyttävä vain olemassa oleviin 2000 vuotta vanhoihin kirjallisiin tietoihin. Meidän uskomme ja toivomme perusteina on talletetut asiakirjat. Uskomme elää koko maailmalle kuulutetun sanan eikä omien yksilöllisten kokemusten varassa. Kuitenkin vakuuttuminen on jollain ihmeellisellä tavalla henkilökohtaista! Jonkinlaisen lisävarmuuden meille antaa myös pääsiäisuskon säilyminen ja laajeneminen miljoonien ihmisten sydämen varmuudeksi näiden 2000 vuoden aikana.

Pääsiäistekstien takana oleva todellisuutta eivät riitä tulkitsemaan mitkään tämän maailman sisäiset selitykset ja todistukset, vaan niiden taustalla heijastuu ainutlaatuinen tapahtuma, joka ei ole verrattavissa mihinkään maailman historiassa muuten koettuun. Asiasta saadun jumalallisen ilmoituksen varassa uskova kurottautuu kohti tuonpuoleista todellisuutta.

Väitän, että on aikamoista ylpeyttä luulla, että vain se, minkä voimme tajuta ymmärryksellämme, voi olla olemassa. Jos tätä kuvausta ei voi selittää järjellä, silloin se ei kerro mistään todellisesta. Todellista on vain se, minkä järki mittaa, punnitse ja havaitsee.

"Se on uskottavaa, koska se on mieletöntä (ineptum), se on varmaa, koska se on mahdotonta (Tertulianus – 1800 vuotta sitten). Augustinus (1400 vuotta sitten)oli maltillisempi ja sanoi: "Ymmärrys on uskon palkinto . Älä siis yritä ymmärtää, että uskoisit, vaan usko, että ymmärtäisit". Anselm Cantenburyläinen 900 vuotta sitten sanoi: "En yritä ymmärtää, että voisin uskoa, vaan uskon, että voisin ymmärtää. Uskon nimittäin senkin, että jollei minulla olisi uskoa, en ymmärtäisi". Tuomas Akvinolaisen mukaan – 700 vuotta sitten - osa ilmoituksesta on järjen avulla ymmärrettävissä ja todistettavissa ja osa ei. Järki ei kykene tajuamaan maailman luomista eikä kolminaisuusoppia. Tuomakseen mukana ne eivät ole järjen vastaisia vaan ylijärjellisiä.

Lainaus omalta ajaltamme: "Minulla tai kenellä tahansa kuolevaisella minä tahansa aikana voi olla täysin väärä käsitys siitä tilanteesta, missä me todellisuudessa olemme. Viisi aistia, parantumattoman käsitteellinen äly, sattumanvaraisesti valikoiva muisti, niin lukuisa joukko ennakkokäsityksiä ja olettamuksia, etten koskaan voi tutkia kuin pientä osaa niistä (kokemuksista, joita minulla on) en tule edes tietoiseksi niistä kaikista. miten paljon voi sellainen laitteisto välittää koko todellisuudesta?" (C.S Lewis, Muistiinpanoja surun ajalta, Pieksämäki 1984).

Nurmijärveläinen professori K.V. Laurikainen kirjoitti: Nykyisessä tiedekäsityksessä luotetaan lujasti siihen, että "tiede kuvailee objektiivista, havainnosta riippumatonta todellisuutta, vaikka atomitutkimus on osoittanut, että tiede ei tavoita tällaista todellisuutta."

Kristittyinä olemme vakuuttuneita siitä, ettei ihminen koskaan pysty tavoittamaan havainnoillaan ja järjellään koko todellisuutta. Ihmisen äly on todella rajoittunutta. Ulkonaisen havaintoja tekevän ja mittavaan järjen ja sisäisen sydämen uskon välille jää pysyvä jännitys.

Siksi totuus on minulle ei asia, vaan henkilö, johon voin turvautua ja luottaa.

On aikamoista ylpeyttä luulla, että vain se, minkä voimme tajuta ymmärryksellämme, voi olla olemassa. Kristittyinä olemme vakuuttuneita siitä, ettei ihminen koskaan pysty tavoittamaan havainnoillaan ja järjellään koko todellisuutta. Ylösnousemususkossa ihminen tulee ymmärryksensä äärirajoille. Hän tulee rajalle, josta eteenpäin hänellä voi olla vain häilyviä aavistuksia. Vaikka hänen on pakko pysähtyä, hän ei voi väittää, että rajan takana ei enää mitään olekaan, koska hän ei kykene sinne näkemään ja sitä ymmärtämään.

Tämä osoittaa, että tuonpuoleisesta maailmasta tuleva ilmoitus ikäänkuin pakenee meidän järkemme halua hallita sitä. Todellinen Jumalan asioihin puuttuminen tässä maailmassa ylittää aina meidän ajattelu- ja päättelykykymme rajat. Tämän maailman rajoihin ja tavalliseen arkielämään sidottu ihminen kysyy keskellä ylösnousemuskokemustaan ja varsinkin sen jälkeen, oliko se sittenkään mahdollista ja totta.

Millaisena ihminen ymmärtää todellisuuden se riippuu ratkaisevassa määrin havaintojen tekijästä itsestään. Olemme kaiken aikaa omien aistihavaintojemme armoilla ja yllättävässä määrin sen varassa, mitä haluamme ymmärtää..

Itse ylösnousemuksen tapahtuma ei ole tämän päivän ns. tieteellisen tutkimuksen ulottuvissa. Tapahtuman seurausvaikutuksia sen sijaan voidaan tarkastella ja tehdä niistä johtopäätöksiä, jotka eivät toisaalta voi pakottaa ketään uskomaan, mutta jotka silti avaavat ovet selälleen mahdollisuudelle uskoa

Vaikka tähän uskoon liittyy paljon ylijärjellistä ja käsittämätöntä, se ei silti ole vastoin kaikkea järkeä ja parempaa ymmärrystä. Näin olisi vain, jos olisi mieletöntä uskoa persoonalliseen, elävään Jumalaan, joka johtaa maailman tapahtumia ja jokaisen yksityisen ihmisen elämää.

Väitämme, että UT:n teksteihin sisältyvä apostolinen todistus Jeesuksen ylösnousemuksesta tarjoaa riittävän perustan sille, että ihminen voi vapain sydämin ottaa vastaan julistuksen ja rakentaa oman henkilökohtaisen uskonsa ja toivonsa sen varaan.

Kristitty on ihminen, joka suostuu siihen, että tämä kaikkivaltias Jumala on nähnyt hyväksi julistuttamansa Jeesus-sanoman kautta pelastaa ne, jotka uskovat (1 Kor 1:21). Sydämemme on syttynyt näiden todistusten äärellä siihen varmuuteen, että olemme itsekin kohdanneet henkilökohtaisesti Ylösnousseen. Nyt tunnustamme: "Kristus on ylösnoussut, Kristus on Herra, Kristus elää"

Juuri pääsiäistapahtumat antoivat opetuslapsille varmuuden Jeesuksesta Jumalan ainutlaatuisena lähettiläänä. Pääsiäissanoma on alusta alkaen julistanut ristiinnaulitun kuolleista herättämistä ristiin liittyvän pahennuksen ylivoimaisena voittamisena. Tämä pääsiäisusko ja sen julistaminen on ollut edellytyksenä sille, että maan päällä vaeltaneen Jeesuksen elämään ja opetukseen tunnettiin jatkuvaa kiinnostusta hänen kuolemansa jälkeenkin.

Kristitty on vakuuttunut siitä, että Jeesus Kristus elää ja Jumala on korottanut hänet erityiseen taivaalliseen kunnia-asemaan. Kuollutta Jeesusta ei enää ole maan päällä eikä haudassa, vaan hän on siirtynyt eläväksi herätettynä ja olemukseltaan kokonaan toisenlaisen, taivaallisena hahmona Jumalan tuonpuoleiseen todellisuuteen. Näin Jumala on tunnustautunut Jeesukseen, jota maailma kieltäytyi tunnustamasta ja jolle hänen omat oppilaansakaan eivät pysyneet uskollisina.

Kristillinen usko on nimenomaan uskoa ylösnousseeseen Jeesukseen Kristukseen eikä vain ylösnousemustapahtumaan. Emme ole niinkään kiinnostuneita siitä, mitä oikein ylösnousemuksessa tapahtui. UT:ssa säilyneet kuvaukset ylösnousemuksesta ovat lyhyitä ja karuja. Niissä ei hehkutella millään ihmeellisellä ja yliluonnollisella, vaikka itse ylösnousemustapahtuma ylittää täysin meidän tietomme ja käsityskykymme.

Saamaan aikaan meidän on nöyrästi todettava, ettei kenelläkään ei ole ollut ehdottoman käsinkosketeltavaa ja kaiken vastaansanomisen mitätöivää näyttöä Jumalan todellisuudesta ja Kristuksen ylösnousemuksesta. Emme voi vaatia, että jokaisen tervejärkisen ihmisen on pakko pitää sitä ehdottomana totuutena. Aina voidaan selittää asiat toisinkin. Apostolitkin joutuivat toimimaan todistajan tehtävässään uskossa eikä näkemisessä (2 Kor 5:7). Varma ja varmistettu tieto jumalallisista asioista ei yksinkertaisesti ole mahdollista tässä maailmassa.

Uskon alue ei kuitenkaan ole vakavasti hankitun tieteellisen tiedon vastaista, mutta se menee luonteensa vuoksi paljon pitemmälle kuin tiede. Usko ei ole vain tietoa eikä uskon tarvitse pysähtyä siinä, missä tiedemies pysähtyy ja sanoo, jos on rehellinen: Tätä minä en voi tietää!

Uskon synnyttyä ihminen kokee, että totuus, joka on hänelle kirkastunut, on monella tavoin myös järkevä. Itse asiassa se on kaikkein järkevin ja viisain asia koko maailmassa. Kristityllä ei ole mitään syytä hävetä tunnustautumista siihen, että hän uskoo ristillä kuolleeseen ja Jumalan kuolleista herättämään Jeesukseen Kristukseen.

Kristitylle Kristuksen ylösnousemus on vähintään yhtä varmaa, joskin eriluonteista todellisuutta kuin se, minkä hän näkee ja tietää. Jos kristityltä tiedemieheltä kysytään, onko Jeesus noussut kuolleista, hän vastaa vaikkapa seuraavasti: "Vaikka asia on inhimillisten tutkimusmahdollisuuksien ulkopuolella ja siitä ei voi sen tähden sanoa normaalin tiedon termein mitään, minkä pohjalta voisi vaatia yleistä vakuuttumista, minä uskon siihen, eikä se, mitä tiedän asiaan liittyvistä seikoista ja minkälaiseksi minä koen elämän ja maailman, sodi tätä vakaumusta vastaan" (Lars Aejmelaeus Jeesuksen ylösnousemus, III).

JEESUS ON YLÖSNOUSSEENAKIN RISTIINNAULITTU
Ehkä kaikkein ihmeellisin asia Kristuksen ylösnousemuksessa on kuitenkin se, etten kohtaa häntä tänään nimenoman ylösnousseena, vaan syntisten Vapahtajana ja Golgatan ristin Herrana. Minä kohtaan hänet syntieni tähden ristiinnaulittuna Jumalan Karitsana. Kohtaan hänet katsomalla ristiin ja luottamalla sen tapahtumaan minun puolestani.

"Kristus on ja pysyy ristiinnaulittuna myös ylösnousseena, taivaaseen astuneena ja Isän oikealla puolella istuvana Kristuksena. Ehtoollisessa hän antaa meille ristiinnaulitun ja kirkastetun ruumiinsa ja ristillä vuotaneen verensä. Kristuksen riemuvoitto on aina ristiinnaulitun riemuvoittoa. Ihmissilmiltä se on salattu ristin alle" (Herman Sasse).

Todellinen Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja sydämen uskollinen kiintyminen häneen on mahdollista vain ristin voimattomuuden edessä. Siinä Kristus kaikkivaltiaana ei poistanut kärsimystä maailmasta eikä edes paljastanut meille kärsimyksen arvoitusta. Mutta hän otti kantaakseen meidän kansamme ja vierellämme kaiken kärsimyksemme. "Kaikissa heidän ahdistuksissaan oli hänelläkin ahdistus" (Jes 63:9, KR38).

Meille ei ristin edessä selitetä meidän omaamme ja maailman pahuutta, vaan siinä Jumalan Poika henkilökohtaisesta rakkaudesta meitä kohtaan kärsii juuri meidänkin pahuutemme tähden. Siinä ei tuhota pahuutta maailmasta, vaan siinä avautuu pahuuden vallassa olevalle ihmiselle toivon ovi iankaikkiseen elämään.

Ylösnousseen kohtaaminen merkitsisi voiman ja väkevyyden, yliluonnollisuuden ja näkyvyyden kohtaamisesta hänessä. Mikään ei sen jälkeen voisi jatkua kuten tähän asti minun mitättömässä ja arkisessa elämässäni. Ylösnousseen kohtaaminen merkitsisi oman ylösnousemuksen kokemista. Mutta sen aika ei ole vielä tullut.

Tänäänkin se todellisuus, jota elämme osoittaa kaikin tavoin, ettei Kristuksen Jumala auta meitä kaikkivaltiudellaan, vaan heikkoudellaan. Olemme edelleenkin pahuuden kiusaamia ja siihen lankeavia, kärsiviä, sairaita, epäonnistuneita ja heikkoja ihmisiä. Kuitenkin sydämestämme luotamme ja turvaamme Herraan Jeesukseen Kristukseen ja olemme koko mielestämme ja voimastamme vakuuttuneita siitä, että hän on totisesti noussut kuolleista.

Jumala oli ristillä Pojassaan heikko ja avuton ja täysin muutaman roomalaisen sotilaan mielivallan alainen.

Mutta juuri tähän hulluuteen sisältyy koko kristillisen uskon ydin. Jumala voittaa ja pelastaa kärsimällä. "Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima… Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hulluudeksi? Jumala on kyllä osoittanut viisautensa, mutta kun maailma ei omassa viisaudessaan oppinut tuntemaan Jumalaa, Jumala katsoi hyväksi julistaa hulluutta ja näin pelastaa ne, jotka uskovat. Juutalaiset vaativat ihmetekoja, ja kreikkalaiset etsivät viisautta. Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena, ja muiden mielestä se on hulluutta, mutta kutsutuille, niin juutalaisille kuin kreikkalaisillekin, ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus. Jumalan hulluus on ihmisiä viisaampi ja Jumalan heikkous ihmisiä voimakkaampi (1. Kor. 1:18-25).

Tämä erottaa kristinuskon kaikista muista maailmankatsomuksista ja uskonnoista. Juuri tässä selvässä ja kuitenkin niin käsittämättömässä ristin sanomassa opimme vasta tuntemaan todellisen Jumalan. Vasta siihen juurtuminen tekee meistä kristittyjä.

Meille on toki nöyryyttävää se, että sovituksen ja anteeksiantamuksen kohtaaminen on tänään vain tiedonannon, julistuksen ja hyvän uutisen eli evankeliumin kohtaamista ja vastaanottamista. Se ei muuta mitään minun nykyisyydessäni. Se ei vaikuta mitään erikoista. Sen kuultuani ja otettuani sen vastaan jatkan elämäni matkaa juuri samalla tavoin kuin tähänkin asti.

Mikään ei minun fyysisessä tai psyykkisessä todellisuudessani ole muuttunut. Korkeintaan olen entistä vakuuttuneempi siitä, että olen inhottava syntinen ihminen ja samaan aikaan Jumalan lapsi ja taivaan valtakunnan perillinen. Minulla on valoisa toivo tulevaisuudesta. Jälleen olen vain entistä varmempi siitä, että olen Jumalan tuomiolla uskosta vanhurskaaksi tulleena autuas Jumalan lapsi ja pelastettu kadotuksen tulikivijärvestä.