Hengen odotus

Olavi Peltola

Kristillinen usko ei ole ytimeltään vain oppeja, jotka on opittava ulkoa ja joihin on uskottava sokeasti totenapitävällä uskolla. Se ei ole vain toimintaa, johon on osallistuttava tai rituaaleja, joissa on oltava mukana. Siinä ei ole kysymys vain kaipuusta ja odotuksesta.

Kristillisen uskon ytimessä on ihmiselle mitä henkilökohtaisin ja läheisin Jumalan tunteminen ja yhteys häneen ja sen tuoma ilo ja kiitollisuus (Gal 4:9, 1 Piet 1:8, vrt. Hoos 6:3,6). Raamatun käyttämä sanatunteminen ei tarkoita vain älyllistä tietämistä, vaan siihen sisältyy myös rakkaus ja läheinen yhteys (1 Kor 8:3, vrt. 1 Moos 4:1, yhtyä = hepr. tuntea). Ihminen kohtaa Jeesuksen nimessä ja hänen kauttaan Jumalan ja tajuaa olevansa yhteydessä Jumalaan. Siksi ytimessä on nimenomaan Jeesuksen persoona, Jeesus itse, ei vain oppi hänestä ja nimenomaan hän itse todellisena Jumalana ja todellisena ihmisenä ja hän on tänäänkin kohdattavissa. Hän ei suinkaan toimi niinkuin minä haluan, mutta voin olla aidossa yhteydessä häneen, olla hänen lähellään, vaikka en voikaan määrätä häntä ja pakottaa häntä toiveitteni mukaiseksi.

Eräs Jeesuksen käyttämä kuva selventää, mitä tarkoitetaan Jumalan tuntemisella ja yhteydellä häneen. Kuva liittyy lehtimajajuhlaan. Jokaisena juhlan aamuna papit kulkueena hakivat vettä Siiloon lähteestä ja vuodattivat sen temppelin alttarilla. Lehtimajajuhlan viimeisenä päivänä riemu nousi huippuunsa ja juutalaiset sanoivat, ettei se, joka ei ollut itse sitä kokenut, voinut tietää, mitä ilo oli (Bo Giertz).

Kaikki tämä oli kuitenkin vain vertausta jostakin, tosin tärkeästä asiasta. Jeesus itse on nyt se varsinainen lähde, "joka puhdistaa synnistä ja saastaisuudesta" (Sak 13:1). Hänessä toteutui Jesajan sanat: "Te saatte riemuiten ammentaa vettä pelastuksen lähteistä" (Jes 12:3). Hän kutsui: "Kuulkaa kaikki janoiset! Tulkaa veden ääreen! (Jes 55:1) ja "jos jonkun on jano, tulkoon minun tyköni ja juokoon" (Joh 7:37, 4:14). Jeesus onkin nyt tuo VT:n ja pappien vedenkannon kuvaama tuoreen veden pulppuava lähde. Hän oli sitä jo VT:n aikana. Paavali sanoi sen näin: "Ja joivat samaa hengellistä juomaa. Hehän joivat siitä hengellisestä kalliosta, joka kulki heidän mukanaan; tämä kallio oli Kristus" (1 Kor 10:4). Yksin Jeesus voi sanoa totuudellisesti: "Sille jolla on jano, minä annan lahjaksi vettä elämän lähteestä" (Ilm 21:6). Siksi Jeesuksen sanat sisimmästä kumpuavasta elävän veden virrasta (Joh 7:38) tarkoittavat ensisijassa häntä itseään ja vasta toissijaisesti sitä, joka uskoo häneen.

Kristus on läsnä häneen luottavan ihmisen elämässä. Nyt jokainen häneen luottava voi sanoa rohkeasti: Kristus on kanssani tässä ja nyt. Jeesuksen läsnäolo on enemmän kuin vain tietoa tai tunnetta tai kokemusta, vaikka toki kaikkea sitäkin on siinä mukana.

Kristus on mitä todellisemmin läsnä hänestä kertovassa evankeliumin sanassa. Kristus välittyy syntiselle ihmiselle juuri tässä sanassa (1 Kor 15:1-5). Tähän evankeliumin sanaan luottaminen on Pyhän Hengen vaikutusta minussa, Hengen tulemista minuun, Hengen saamista.

Evankeliumi tuli todelliseksi uutiseksi vasta Jeesuksen ristinkuolemassa. Siksi ennen tätä tapahtumaa ei Henki ollut vielä tullut (Joh 7:39). Nyt evankeliumin julistaminen voi antaa ihmiselle Pyhän Hengen: "Pietarin vielä puhuessa laskeutui Pyhä Henki kaikkiin" (Apt 10:44). Tämä ei tarkoita, että minun evankeliumia kuunnellessani tulisi kokea jotain poikkeuksellista. Kun luotan ja uskon evankeliumin sanaan Jeesuksesta, olen saanut Pyhän Hengen, olen sitten kokenut tai en kokenut mitään erikoista tai erillistä Pyhän Hengen saamista.

Uskossa evankeliumiin läsnäoleva Kristus ei ole vain jotain tunnetta tai kokemusta. Hän itse on evankeliumissa mitä todellisimmalla tavalla läsnä ja sen voi tiedostaa. Kuitenkin se on aina Kristuksen läsnäoloa uskossa, siksi tässä läsnäolossa on myös pimeyttä (Luther). Siinä ei ehkä tunneta eikä koeta mitään ja kuitenkin ihminen luottaa Kristuksen sanaan ja lupauksiin. Tällaisessa sokeaksi tulleen ihmisen uskon pimeydessä Kristus on mitä todellisemmin läsnä. Usko on pimeyttä, jossa ei tarvitse tuntea mitään ja jossa kuitenkaan ei voida olla luottamatta sanaan. Juuri tällainen luottamus sanaan on mitä väkevin todistus Pyhä Hengen omistamisesta. Pyhä Hengen saaminen (Joh 7:39) on Kristuksen läsnäoloa uskossa!

Saatamme ruveta rakastamaan meissä olevaa Kristuksen läsnäolon tunnetta ja kokemusta enemmän kuin Kristusta itseään. Tämän vuoksi Herran on usein piilouduttava ihmiseltä ja jätettävä hänet ilman läsnäolon tunnetta. Ja silloin ihminen uskoessaan sanaan kuitenkin ja joka tapauksessa tulee sydämestään sidotuksi Jeesukseen vaikka onkin ilman ihanien tunteiden tuomaa tyydytystä.