Vapaus harhateillä

Olavi Peltola

Vapauteen Kristus on vapauttanut, mutta…

Paavali on vakuuttanut galatalaiskirjeessä, että Kristus on vapauttanut vapauteen kaikki, jotka uskovat häneen (Gal 5:1). Kristus on lunastanut lain alaisina elävät vapaiksi lain kirouksesta (4:5; 3:13). Hän on kutsunut seuraajansa vapauteen. Siksi on mieletöntä, jos uskovat alkavat uudelleen turvautua lain täyttämiseen (3:1; 4:9; 5:1). He alistuvat silloin lain orjuuteen ja joutuvat eroon Kristuksesta, armon ulkopuolelle eikä Kristuksesta ei ole mitään hyötyä (5:2).

Kristitty on kutsuttu vapauteen. Mutta yhtä mieletöntä kuin halu tulla vanhurskaaksi tekemällä lain vaatimia tekoja, on tulkita kristityn vapaus luvaksi elää omien mielihalujensa mukaan. Paavali mainitsee tässä vain lyhyesti lain orjuuteen nähden vastakkaiseen harhan: "Mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen" (Gal 5:13). Kuitenkin tämän varoituksen takana oli jo tuona aikana laajasti kristittyjen pariin levinnyt harha.

Siinä tulkittiin Jumalan armo ja lahja sellaiseksi, ettei sen vastaanottaminen velvoittanut mihinkään. Koska kaiken saa lahjaksi ja ilmaiseksi, eipä ole väliä miten elää tämän lahjan omistajana. Silloin ei olla todella vapaita, vaan toimitaan niin, että vapaus onkin pahuuden verho, jolla vain peitetään todellinen tilanne (1 Piet 2:16). Uskonpuhdistuksen aikana esiintyi tällainenkin sanonta: "Jos usko teoitta tekee vanhurskaaksi, älkäämme siis tehkö mitään. Uskokaamme vain ja tehkäämme mitä haluamme".

Voimme käyttää vapautta väärin

UT sisältää monia varoituksia tämän kaltaisesta Jumalan armon ja vapauden väärinkäyttämisestä. Koko Jaakobin kirje on jyrkkää varoitusta väärää uskon ja armon tulkintaa vastaan. Jaakobin sanoo, ettei sellaisesta uskosta ole mitään hyötyä, josta puuttuvat teot (Jaak 2:14). "Toteuttakaa sana tekoina, älkää pelkästään kuunnelko sitä - älkää pettäkö itseänne" (Jaak 1:22). "Ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella" (Jaak 2:24).

Kun Jeesus varoitti vääristä profeetoista, hän sanoi, että heidän hedelmistään heidät tunnetaan (Matt 7:15-16). Oikea hedelmä ei ole vielä siinä, että sanotaan Herra, Herra eikä edes siinä, että Jeesuksen nimessä profetoidaan, karkotetaan pahoja henkiä ja tehdään monia voimatekoja (Matt 7:21-22). Todellisen profeetan tuntomerkkinä on taivaallisen Isän tahdon tekeminen (Matt 7:21).

Tässä yhteydessä Jeesus ei selitä, mitä on tämä Isän tahto ja sen tekeminen. Jos Jeesus sillä tarkoittaa koko Vuorisaarnan täyttämistä, silloinhan ollaan jälleen lain tekojen varassa. Vuorisaarnan käskyt vain ovat vieläkin tiukemmat kuin Mooseksen lain käskyt. Jumalan tahto täytetään silloin kun uskotaan häneen, jonka Jumala on lähettänyt (Joh 6:29, KR38).

Lihan vapaus

Juudan kirjeessä taistellaan voimakkaasti lihan vapautta vastaan. Juuda mainitsee useita eri ominaisuuksia tällaisen harhan vallassa olevista uskovista. He ovat uskovien joukkoon luikerrelleita, jota kääntävät Jumalan armon riettaudeksi (Juuda 4). He ovat mistään piittaamattomia, jotka huolehtivat vain itsestään (Juuda 12). He ovat osaansa tyytymättömiä valittelijoita, jota elävät himojensa vallassa. Heidän puheensa ovat suurellisia, ja omaa etuaan tavoitellen he mielistelevät ihmisiä (Juuda 16). Tällainen paheitten luettelo muistuttaa Paavalin luetteloa selvästi nähtävissä olevista lihan aikaansaannoksista (Gal 5:19-21).

Paavalin kirjeissä löydämme kohtia, joissa on nähtävänä Paavalin vastustajien ivallisia kysymyksiä hänen armonjulistustaan vastaan ja jotka sisältävät syytöksen. "Ei kai asia niin ole, kuin jotkut herjaajat väittävät meidän sanovan: ‘Tehdään vain pahaa, niin saadaan aikaan hyvää!’ He kyllä saavat ansaitsemansa rangaistuksen" (Room 3:8). "Mitä me tähän sanomme? Onko meidän jatkuvasti tehtävä syntiä, jotta armo tulisi yhä suuremmaksi? Ei tietenkään" (Room 6:1-2). "Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki!" (Room 6:15). "Mutta jos meidätkin, jotka tahdomme tulla vanhurskaiksi Kristuksessa, havaitaan syntisiksi, onko Kristus siis synnin palveluksessa? Ei toki!" (Gal 2:17).

Paavalin eräs neuvo tällaisessa tilanteessa on pukea päälle Herra Jeesus Kristus ja varoa pitämästä sillä tavoin lihasta huolta ja hemmottelemasta ruumista, että sen himot heräävät ja halut saavat vallan (Room 13:14). Uskovankin ruumiissa asuvat himot ovat jatkuvasti halukkaat tempaamaan uskovan mukaansa. Itsekkyys sitoo ja estää rakastamasta ja palvelemasta. Se tekee haluttomaksi ja laiskaksi.

Vaella valossa

On tilanteita, joissa nähdään, ettei kristitty yksinkertaisesti pysty tunteenomaisesti rakastamaan. Rakkaus ei nouse sydämestä. Sen sijaan sieltä kyllä pursuaa ilkeyttä ja häijyyttä. Viha on sydämessä luonnostaan, rakkaus on vain kuin ympättynä. Se rakkauden alku, jota saatamme hetkittäin tuntea nimenomaan vaikeita lähimmäisiämme kohtaan, voi hetkessä haihtua. Se on kuin heikko kipinä, joka näyttää sammuvan ensimmäisessä tuulen puuskassa. Siksi tietoinen ja toistuva Kristuksen vanhurskauteen pukeutuminen on välttämätöntä.

Harhautuneen vapautensa vallassa uskova pettää itsensä. Hän ei tajua, eikä ehkä haluakaan tajuta mikä on hänen todellinen tilansa. Siinä oli muinaisten laodikealaisten harha (Ilm 3:17). Jos väitämme elävämme yhteydessä Herraan ja kuitenkin vaellamme pimeässä, suosimme ja leikimme synnillä myöntämättä syyllisyyttämme, silloin valehtelemme (1 Joh 1:6) ja petämme itseämme eikä totuus ole meissä (1 Joh 1:8). Siinä kristitty taipuu noudattamaan himojaan, joiden vallassa hän ennen oli elänyt (1 Piet 1:14). Sinä uskova saattaa harhautuu harjoittamaan siveettömyyttä eikä haluta luopua sellaisesta elämänmenosta (Ilm 2:20-21)

Luther valitti omana aikanaan: "Valtava osa ihmisistä käsittää uskonopin lihallisella tavalla tehden Hengen vapaudesta lihan vapauden. Tämän havainnon saa nykyään tehdä eri elämänkutsumuksessa niin ylhäisten kuin alhaistenkin piireissä. Kaikki kehuvat itseään evankelisiksi, kerskuvat kristillisestä vapaudesta ja kuitenkin seuraavat himojaan, kääntyen ahneuteen, aistillisiin nautintoihin, ylpeyteen, kateuteen - ei kukaan suorita tehtäviään uskollisesti, ei kukaan rakkaudessa palvele toista. Tuollainen arvoton meno tekee minut joskus siinä määrin kärsimättömäksi, että usein toivon moisten 'sikojen, jotka tallaavat helmiä jalkoihinsa' (Matt. 7:6) vielä olevan paavin hirmuhallituksen alaisina - eihän tuollaista Gomorran kansaa mitenkään voi hallita rauhan evankeliumilla" (Luther). Ei meille ole annettu lupaa armon ja vapauden nimissä päästää itsekästä luontoamme valloilleen.

Kirkon historiasta eri muodoissa ja eri nimillä tällainen vapauden käsittäminen on toistunut. Viime vuosisadan loppupuolella oli Tampereella voimakasta hengellistä liikehdintää. Siinä vaikutti myös harhasuunta, jota on kutsuttu lihan pyhyydeksi. Sen eräitä keskushenkilöitä oli suutari Efraim Strömborg. Häntä syytettiin oikeudessa lampaan varastamisesta. Hän väitti kuitenkin olevansa syytön, vaikka näyttö oli ilmeinen. Kun tuomari nuhteli häntä vedoten hänen kristilliseen tunnustukseensa, hän sanoi: "Minä en ole sitä tehnyt, mutta jos tuo minun vanha ihmiseni on, niin siitä minä en tiedä mitään". Hän pyysi oikeutta ottaman huomioon hänen uskonnollisen vakaumuksensa, joka oli sama kuin apostoli Paavalillakin: "Niin en siis enää elä minä, vaan Kristus minussa". Hänet tuomittiin raipparangaistukseen. Silloin Strömborg oli hätääntyneenä kysynyt, eikö hänen uskonollista vakaumustaan otettukaan huomioon. Tuomari oli sanonut, että kyllä se on otettu. Ne raipat ovatkin vanhalle ihmisellenne (Perusta, s. 4, no 3, 1974).

Huuda avuksi Herran nimeä

Pyhän Hengen vaikutus sisimmässämme tulee näkyviin siinä, että kaikista lankeemuksistamme ja petoksistamme huolimatta emme voi olla huutamatta avuksi Herran nimeä. Meillä ei yksinkertaisesti ole muuta mahdollisuutta. Emme tiedä mitä muuta sanoisimme ja tekisimme Herran pyhyyden edessä. Jos hän hylkää meidät sydämessämme asuvan pysyvän syntimme tähden, niin hän hylkää. Silloin hän on lakannut vanhurskauttamasta jumalattomia, jotka uskovat Jeesukseen Kristukseen.

Vasta kerran kirkkaudessa, kun tämän synnin ruumis on lopullisesti kukistettu pystymme elämään synnittömästi ja rakastamaan lähimmäisiä pyyteettömästi, aidosti ja koko sydämestämme. Meidän eettinen kyvykkyytemme ja tasomme ei ratkaise meidän iankaikkista kohtaloamme Jumalan edessä. Sen ratkaise yksin usko Kristukseen.

"Oppi on taivas, elämä maa. Elämässä on syntiä, hairahdusta, saastaisuutta ja kurjuutta, ja se maistuu karvaalta. Siinä rakkaus katsokoon läpi sormien, sietäköön, pettyköön, uskokoon, toivokoon ja kestäköön kaiken. Siinä olkoon syntien anteeksiantamuksella rajaton valta, kunhan ei vain syntiä ja erehdystä puolustella" (Luther). Ja se rakkaus, joka katsoo sormien läpi on Jumalan rakkautta Jeesuksessa Kristuksessa.