Evankeliumin riemu

Olavi Peltola

1. VÄITE

Kuuluisa ranskalainen matemaatikko, laskukoneen keksijä Blaise Pascal tuli uskoon 23 vuotiaana. Hänen uskonsuhteensa Herraan kylmeni, mutta hän koki uudistumisen seitsemän vuotta myöhemmin. Hänen elämänsä viimeiset vuodet muodostuivat tuskalliseksi kärsimykseksi. Hänellä oli kipujen keskellä joitakin helpompia hetkiä: Silloin hän kirjoitti paperilapuille katkelmalliseksi jäänyttä kirjaansa Mietelmiä ateismia vastaan.

Kun hän kuoli 39 vuotiaana hänen rinnaltaan löydettiin kangaslapun sisään neulottuna nämä sanat: "Toden totta. Tuli. Ilo. Rauha. Unohdan maailman ja kaiken paitsi Jumalan. Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä olen sinut tuntenut. Ilo, ilo, ilo, ilo, ilon kyyneleet. Jeesus Jeesus, minä luovuin hänestä, kielsin ja ristiinnaulitsin hänet, mutta nyt minä täydellisesti jättäydyn Kristukselle, minun Vapahtajalleni". Hän oli kokenut todeksi Augustinuksen sanat: "Jumala, sinä olet luonut meidät yhteyteesi ja sydämemme on levoton meissä kunnes se löytää levon sinussa".

Kun ihminen löytää tämän levon, hän löytää loputtoman riemun lähteen keskellä tuskaa, sairautta ja kuolemaansa. Vain yksin Jumalan armon evankeliumi hänen Pojastaan Jeesuksesta Kristuksesta voi antaa täydellisen ja lopullisen ilon ja levon sielullemme.

2. VASTAVÄITE:

Evankeliumiko tarjoaisi meille koko elämämme ajan kestävää rajatonta riemua? Sellainen väite, jos mikä, on mieletön väite! Evankeliumihan on pelkkä väite, pelkkää puhetta - mitä sellainen voi auttaa??

Evankeliumi ei todellakaan ole mitään muuta kuin lyhyt saarna siitä, että "KRISTUS KUOLI MEIDÄN SYNTIMME VUOKSI, NIIN KUIN OLI KIRJOITETTU, HÄNET HAUDATTIIN, HÄNET HERÄTETTIIN KUOLLEISTA KOLMANTENA PÄIVÄNÄ, NIIN KUIN OLI KIRJOITETTU" (1 Kor 15:3-4).

Tällainenko loputtoman monta kertaa toistettu, yksinkertainen väite, saman asian jankuttaminen muka toisi meidän elämäämme rajattoman ja kestävän riemun - mitä hullua puhetta! Se ei voi olla mahdollista. Mikä ihmeen pulppuava lähde voisi löytyä näistä sanoista?

Mutta kerta kaikkiaan Jumala ei ole meidän kanssamme kosketuksessa ilman sanaa. Emme voi kohdata syntisinä ihmisinä häntä välittömästi. Me palamme poroksi hänen edessään hänen pyhyytensä ja meidän syntisyytemme tähden

3. KOKEMUS:

Olemmeko todella Kristukseen uskovina kokeneet evankeliumin antamaa rajatonta riemua? Miksi sitten aivan liian usein meillä kuitenkin on otsa syvissä rypyissä? Miksi olemme niin synkän ja ahdistuneen oloisia ja näköisiäkin? Ei taida meistä ainakaan ulospäin näkyä, että olemme jatkuvasti evankeliumin ja sen antaman riemun vallassa.

Se on kyllä totta, ettei ainakaan minusta näy jatkuvaa riemua. Oikeastaan ei minua edes kiinnostakaan se, mikä minusta näkyy. Yhtä vähän minua kiinnostaa se, että minulla pitäisi olla joku ihmeellinen riemuntunne aina päällä.

Mutta heti kun alan miettiä arkielämän harmauden, tylsyyden ja kivun keskellä vähänkin syvemmin elämää ja todellisuutta, uskallan väittää, että silloin evankeliumin alituisesta jankuttama ja loputtomasti kertaama yksinkertainen uutinen, nostaa joka kerta syvän ja pohjattoman kiitollisuuden, ilon, jopa riemun pintaani.

Tuo ja tuo ja tuo asia minun elämässäni on kyllä tällä hetkellä ihan sekaisin tai täysin tylsää. Mutta tämä pääasia, asioiden asia, elämän varsinainen tarkoitus ja mielekkyys on evankeliumiin uskomisen tähden elämässäni ihan o key! Minä itse en ole o key, mutta elämäni ja asiani lopputuloksen kannalta on o key. Lopputuloshan kaiken ratkaisee. Silloinhan sanotaan se viimeinen sana kunkin meidän elämästämme.

Uskova on ihminen, joka halua ja nimenomaan lukee elämänsä kirjaa lopusta käsin ja on saanut kiitollisen varmuuden siitä, että evankeliumin tähden hän on todella pelastettu ja autuas Jumalan lapsi jo nyt. Minuakin kannattavat ikuiset käsivarret (5 Moos 33:27)

4. MISTÄ EVANKELIUMISSA ON KYSYMYS?

4.1. Evankeliumin sisältö on Jumalan rakkaus Golgatan uhrikuolemassa.

Evankeliumi on sanoma ja iäti varma ja kestävä Jumalan vakuutus ihmiselle siitä, että hän rakastaa tätä pahaa ja jumalatonta maailmaa. Jokainen meistä osaa ulkoa Joh 3:16: "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut..."

On äärimmäisen tärkeä huomata ja suostua siihen rajoitukseen, minkä Raamattu antaa Jumalan rakkaudelle. Rakkaus kohtaa tämän maailman siinä kärsivällisyydessä, jota Jumala osoittaa, kun hän antaa saarnata ristin hulluutta kaikilla kielillä ja kaikille sukupolville ennen kuin tulee tulentuomio. "Hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään joka häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä". Evankeliumi on siis sanomaa Jumalan sovitusrakkaudesta, joka tulee julki maailmanhistoriassa siinä, "että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi" (1 Joh 4:10).

Jumalan rakkaus ei ole sitä, että hän muuttaa ajallisen elämämme onnelliseksi, että hän poistaa sodat, sairaudet, nälän jne. Paha ja kärsimys ovat edelleen ihmiskunnan osa. Myös minun on suostuttava Jumalan minulle laatimaan kärsimyssuunnitelmaan. Sen yksityiskohdat selviävät vain päivä kerrallaan.

Jumalan rakkaus ei muuta minua paremmaksi eikä ehkä sen pahemmaksikaan, ei ainakaan lähimmäisteni silmissä. Mutta Jumalan rakkaus antaa minulle evankeliumin. Se on fantastinen asia, sillä se julistaa, että Jeesus "uhrasi itsensä meidän syntiemme tähden pelastaakseen meidät nykyisestä pahasta maailmasta" (Gal 1:4). Jeesus rukoilee: "En pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta" (Joh 17:15).

Sain aikaan jotain hyödyllistä tässä maailmassa tai olen sitten vaikka tyhjäntoimittaja tai Oskari Olematon - aika samantekevää sen rinnalla, että olen saanut kuulla ja ottanut vastaan evankeliumin - Jeesus "rakasti minua ja antoi henkensä puolestani" (Gal 2:20b).

4.2. Evankeliumi kertoo, miksi Jumala rakastaa minua

"Miksi siis Jumala rakastaa sinua? Ilman mitään sinussa olevaa syytä... Hän ei rakasta sinua hyvien taipumuksiesi tai suurten lahjojesi perusteella, ei sen tähden, että hän on vaatinut, että sinusta tulisi jotain tai että sinä tulevaisuudessa haluaisit ottaa vastaan hänen armonsa. Hän ei rakasta hyvää ihmistä enemmän kuin pahaa, voittajaa enemmän kuin langennutta, pyhää enemmän kuin syntistä. Hän ei rakasta sinua sen tähden, että olisit hienompi tai parempi kuin muut, sillä sinä olet mato ja tomuhiukkanen. Hän rakastaa sinua siksi, että hän rakastaa sinua (5 Moos 7:7), se merkitsee: siksi että hän on rakkaus (1 Joh 4:8,16) ja hänellä on rakkautensa peruste itsessään...

Miksi Jumala rakastaa sinua? Kristuksen tähden. Siksi hän on rakastanut sinua Pojassaan ikuisuudesta asti, hän rakastaa sinua Kristuksen uhrissa Golgatalla, hän rakastaa sinua Jeesuksen pyhyydessä ja vanhurskaudessa, hän rakastaa sinua kaikkine synteinesi, jotka ovat anteeksiannetut Jumalan Karitsan kautta, rakastaa sinua Jeesuksen haavoissa...

Jumala puhuu meille jokaiselle ja sanoo: Yhtä vähän kuin minä tuomitsen sinua synneistäsi, sillä ne minä tuomitsin Pojassani, yhtä vähän minä rakastan sinua luonnonlahjojesi ja mahdollisuuksiesi tähden, yhtä vähän minä rakastan sinua niiden armon vaikutusten tähden, jotka itse olen vaikuttanut sinun sydämessäsi. En rakasta sinua siksi, että olet kääntynyt, vaan sinä olet kääntynyt sen tähden, että minä rakastan sinua. En rakasta sinua sen tähden, että uskot minuun. Sinä uskot minuun sen tähden, että minä olen rakastanut sinua. En rakasta sinua sen tähden, että olet uudestisyntynyt ja elät pyhitettyä elämää. Sinä olet uudestisyntynyt ja elät pyhityksessä siksi, että minä olen rakastanut sinua ja ottanut sinut yhteyteeni" (Olav Valen-Sendstad, Ihminen kohtaa Jumalan).

Minulle ei koskaan maailmassa voi käydä syvimmältään hullusti, vaikka kaikki menisikin elämässäni aivan hullusti, sillä Kaikkivaltias rakastaa minua. Se merkitsee, että hän näkee minun ahdistukseni ja hänellä on voima ja valta auttaa ja ottaa ahdistus pois. Mutta vaikka hän jättääkin minut tuskaan, niin hän rakastaa senkin keskellä minua.

Toki elämä on täynnä arvoituksia. En ymmärrä kaikkea. En osaa ottaa kantaa, en tiedä mitä minun pitäisi ajatella. Sen vain tiedän, että on olemassa iankaikkinen ja kaikkivaltias Jumala ja hän rakastaa minua persoonallisella ja aidolla tavalla. Hän rakastaa, vaikka en koe enkä näe hänen rakkauttaan millään ihmeellisellä tavalla omassa elämässäni. Hän rakastaa Kristuksessa, vaikka kaikki näyttäisi menevän elämässäni harhaan ja minusta ei tullutkaan yhtään mitään. Hän rakastaa minua yksin Jeesuksessa Kristuksessa. Jeesuksen ulkopuolella ei ole mitään Jumalan rakkautta. On vain hänen tuomionsa synneistäni ja rangaistuksena iankaikkinen kadotus.

HÄNEN RAKKAUTENSA KOHDISTUU MINUUN ILMAN MITÄÄN ANSIOITA MINUN PUOLELTANI JA ILMAN MITÄÄN EHTOJA HÄNEN PUOLELTAAN. MUTTA TÄLLAISEN RAKKAUDEN KOHTAAN VAIN GOLGATAN RISTIN JUURELLA, VAIN KATSOMALLA JA HUUTAMALLA AVUKSENI RISTIINNAULITTUA JEESUSTA KRISTUSTA.

4.3. Evankeliumi vakuuttaa, että saan kaiken lahjaksi

Suuri ja riemullinen asia evankeliumissa on myös vakuutus siitä, että saan Kristuksen tähden kaikki lahjaksi ja ilmaiseksi ilman mitään oma ansiotani. En tiedä mitään tapaa, jolla voisin kuvailla sitä iloa ja riemua, kun vihdoinkin olen oivaltanut, että Jumalalta saan kaiken lahjaksi ja ilmaiseksi.

Lainaan erään norjalaisen julistajan sanoja: "Evankeliumin salaisuus on, että saamme kaiken ilmaiseksi. Armo raamatullisessa mielessä on sitä, että Jumala rakastaa meitä ilman, että meissä on mitään perustaa rakkaudelle. Tämä koskee kaikkia kysymyksiä, ennen kaikkea syntien anteeksiantamuksen ja Jumalan lapsioikeuden suurta pääkysymystä... Tämä ilmaiseksi on kristityn elämän autuas salaisuus. Mutta myös juuri sitä vastaan luonnollinen uskonnollisuutemme ja meidän järkemme taistelevat".

Voiko enää mitään tämän huimempaa minua koskevaa sanoa Jumalan sanana ja sen taakse Jumala asettuu koko arvovallallaan. Mutta tästä huolimatta huomaan kerta toisensa jälkeen, ettemme tahdo osata ottaa tätä hyvää uutista vastaan. Ja kuitenkin nämä muutamat sanat ilmaisevat sen todellisuuden, joka synnyttää ainakin minussa pohjattoman syvää kiitollista iloa. Voin nyt kokea sitä, koska lopulta olen oppinut vapautumaan Jumalan lain esittämistä vaatimuksista: sinun pitää, sinun tulee ja oppinut luottamaan yksin armoon, joka antaa kaiken lahjaksi vaatimatta mitään.

Meidän luonnollinen ajattelumme ilman muuta lähtee siitä, ettei Jumala mitään anna ilmaiseksi. Hän vaatii aina ensin jotain meiltä - edes jonkinlaista kohentumista ja parannusta, muutosta ja selvittelyä. Aina minun on omasta mielestäni maksettava jotain Jumalalle hänen lahjoistaan. Saan jatkuvasti opetella, että Jumalalla on varaa antaa minulle lahjoista suurimman, iankaikkisen elämän ja autuuden ilmaiseksi ja lahjaksi. Minun kykyni vastata hänen odotuksiinsa, hänen tahtoonsa vaatimuksiin on niin heikkoa, ettei hän koskaan voi antaa mitään minulle, jos hänen antamisensa olisi sidottu minun kyvykkyyteen ja tahtoni voimaan.

Opi erottamaan armo omalla sydämelläsi ja armo Jumalan sydämellä, Jumalan armo ja Jumalan armon vaikutus elämässäsi. Edellinen on suurenmoinen todellisuus Kristuksen sovituskuoleman tähden. Saan siihen katsoa, saan siitä pitää kiinni ja siihen luottaa koko sydämestäni. Se on järkähtämätön niin kauan kuin lapsenomaisella tavalla luotan Vapahtajaani. Mutta sen sijaan armon vaikutukset sydämessäni ja elämässäni ovat vähän sitä ja vähän tätä. Ainakaan minulla ei ole mahdollisuutta kerskata niistä. Kun katson armon vaikutuksiin elämässäni masennun heti. Mutta kun luotan Jumalan sydämellä olevaan armoon, jaksan jälleen kamppailla.

Toistan itselleni ja välillä toisillekin Jeesuksen sanoja: "Tulkaa minun tyköni kaikki " (Matt 8). Luen mielelläni: "Kuulkaa, kaikki janoavat. tulkaa veden ääreen! Te joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa viljaa ilmaiseksi, syökää, ottakaa maksutta viiniä ja maitoa" (Jes 55:1-2). Kuitenkaan en osaa selvittää tätä käsittämätöntä lahjan helppoutta ja yksinkertaisuutta niin kirkkaasti kuin toivoisin. Armo on loppuun asti elämässämme sisäisesti meille vastenmielistä. Joudumme jatkuvasti rukoilemaan: "Voittosi voimalla tielleni loista, Herrani, terveeksi uskoni tee! Pakanamieleni paljasta poista, armoa vastaan se juonittelee. Sydän ja suu, että raitistuu, valoksi anna vain ristisi puu".

4.4. Evankeliumi on otettava vastaan

Jumala tarjoaa ja antaa. Me saamme uskossa ottaa vastaan, saamme ottaa vastaan silläkin tavoin, ettemme koe emmekä tunne mitään. Meidän ainoa toimintamme on Raamatun lupauksesta kiinni pitäminen.

Eihän koskaan usko minussa ole mikään minun suoritukseni, suuren ponnistuksen ja pinnistämisen tulos. Se on pelkkä lahja. Minä vain yksinkertaisesti ja asiallisesti uskon ja luotan Jumalan sanan lupauksiin. Eikä minulla ole muuta taetta lupausten varmuudesta kuin Raamatun sana armosta.

Jumala tarjoa evankeliuminsa juuri nytkin näiden silmiesi edessä olevien sanojen kautta. Toki nämä sanat saattavat tuntua tyhjiltä. Älä anna sen tunteen voittaa. Sittenkin tärkeintä lopulta on se, että osaan "palauttaa mieleen", "olen ottanut vastaan" ja "pidän kiinni" evankeliumista kertovasta sanasta juuri sillä tavoin kuin kykenen (1 Kor 15:1). Tämän yksinkertaisen ilouutisen avulla minä pelastun, jos vain osaan säilyttää sen sellaisena kuin olen sen lukenut Raamatustani (1 Kor 15:2).

Kaikki on siis kiinni siitä, että otan vastaa, syön ja juon. Nälkäistä ei kai tarvitse neuvoa syömään pitopöydän äärellä eikä janoista tarvitse opettaa juomaan lähteen äärellä. Oikeastaan minulla ei ole mitään muuta todellista käsin kosketeltavaa suhdetta Jumalaan kuin ehtoollisen leivän syöminen ja viinin juominen. Se riittää iankaikkisuuteen.

4.5. Evankeliumin tuoma riemu on siinä, että pelastun kadotuksesta

Pelastuminen on sentään varsin suuri asia tässä elämässä - itse pidän sitä kaikkein suurimpana, jonka rinnalla sairastuminen syöpään tai sydäninfarkti tai mielisairaus ei ole mitään erikoisempaa. Jälkimmäiset kuuluvat tähän ajalliseen elämään ja ne ovat jonkun meidän elämänkohtaloamme.

Mutta pelastuminen, pääseminen iankaikkiseen elämään niin, että tämän iankaikkisen elämän osallisuus alkaa jo nyt "täällä maitten päällä ja jatkuu iäti taivaassa" - se vasta on jotakin! Mitä sen rinnalla, vaikka voittaisin maailman tai saavuttaisin koko ihmiskunnan suosion. Pelastumisen rinnalla kaikki tuollainen on yhtä tyhjän kanssa.

Evankeliumin varsinainen arvo nähdään vasta elämän rajan tuolla puolen. Paavali jopa sanoo äärimmäisen terävästi: "Jos olemme panneet toivomme Kristuksen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävämpiä kaikista ihmisistä" (1 Kor 15:19). Sillä niin olemattoman vähän evankeliumi antaa ajallista mukavuutta, rikkautta, helppoutta, voimaa ja iloa.

Välillä meillä on paha olla ja on ahdistuksia. Mutta mennään silloin kuuntelemaan evankeliumin uutisia ja taas opetellaan olemaan evankeliumista kiitollisia. Sillä sehän lupaa meille iankaikkisen elämän ja autuuden. Suostutaan siihen, että ensin on risti ja vasta sitten kruunu.