Rakkausteema Raamatussa
ARK 2010
Sanan rakkaus eri vivahteita
Kreikankielisessä maailmassa on jo Platonin ajasta lähtien suomalaisen sanan rakkaus ilmaisemisessa käytetty kolmea eri sanaa:
1. Verbi erao sekä substantiivi eros tarkoittavat intohimoista ja aistillista rakkautta, joka haluaa toisen itselleen. Tällä sanalla kuvataan miehen ja naisen välistä fyysistä rakkautta. Se myös tarkoittaa kiihkeätä ja hurmoksellista rakkautta. 2. Verbi fileo ja substantiivi filos tarkoittaa veljeyteen, ystävyyteen tai sukulaissuhteisiin perustuvaa rakkautta. Se on myötäelämistä ja huolehtivaa rakkautta. Sana tarkoittaa myös pitää jostakin, iloita, olla mieltynyt johonkin, rakastaa, suudella. Sana voi tarkoittaa myös sydämellisyyttä ja lämpöä sekä suosia, pitää eniten. 3. Verbiä agapao ja substantiivia agape on käytetty silloin kun puhutaan pyyteettömästä, ja myös jumalalisesti rakkaudesta. Agape oli harvinainen sana profaanissa kreikassa. Septuaginta kääntää heprean sanan ahaba sanalla agape. Alkukielisessä UT:ssa rakkaus sanana on käytetty sanoja agape ja filos. Sen sijaan sanaa erao tai eros ei sieltä löydy.
Eräät opettajat ovat väittäneet, että läpi koko kristikunnan historian on käyty kamppailua siitä, kumpi rakkaus pääsee hallitsemaan Jumalan kansaa. Näistä kahdesta erilaisesta rakkaustyypistä on käytetty nimityksiä eros- ja agape-rakkaus. Eros on pyyteellistä, agape uhrautuvaa rakkautta. Eros on pyrkimystä ylös, agape laskeutumista alas, eros on ihmisen yritystä päästä Jumalan luo, agape Jumalan tietä ihmisen luo. Eros on ihmisen suoritusta, agape armon työtä. Eros on minä-keskeistä, agape epäitsekästä, eros määräytyy kohteensa laadun mukaan, agape on puhdasta, »motivoimatonta» rakkautta (Anders Nygren).
Lain suurin käsky on rakastaa
Jeesus kiteytti koko Jumalan lain suurimmaksi ja tärkeimmäksi asiaksi rakastamisen. Lainopettaja kysyi Jeesukselta, mikä on lain suurin käsky? Siihen Jeesus vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat" (Matt. 22:36-40). Emme kuitenkaan lähde käymään läpi Raamatun teemana tätä ihmiseltä vaadittua rakkautta emmekä etsi Raamatusta miehen ja naisen välisen rakkauden teemaa, vaikka siihenkin löytyy nimenomaan VT:sta monia kohtia. Laulujen laulu on yksi esimerkki siitä. Nimenomaan koetamme kartoittaa Raamatun sanomaa Jumalan rakkaudesta meihin ihmisiin. Väitämmekin, että juuri se on Raamatun varsinainen sanoma meille ihmisille.
Raamatun keskuksena on Jumalan rakkaus ihmiseen
Tunnustaessamme, että ”minä uskon Jumalaan, Isään, kaikkivaltiaaseen taivaan ja maan Luojaan”, me tunnustamme, että koko olemassaolomme on Jumalan suuren rakkauden ilmausta. Jumala loi rakkaudellensa kohteen ja niin hän loi ihmisen. ”Ja Jumala sanoi: ’Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme… Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät’" (1 Moos 1:26-27 KR 38). Sananlaskuissa on eräs ihmeellinen kohta, joka on tulkittu profetiaksi ihmisen luomisesta ja Jumalan Pojasta: ”Ihastukseni olivat ihmislapset” (San 8:31 KR 38). Sen mukaan Jeesus on alusta alkaen erityisellä tavalla rakastanut Jumalan kuvaksi luotua ihmistä
Psalmista julistaa: ”Mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen. Sinä teit hänestä lähes kaltaisesi olennon, seppelöit hänet kunnialla ja kirkkaudella. Sinä panit hänet hallitsemaan luotujasi, asetit kaiken hänen valtaansa” (Ps 8:5-7). Toinen psalmi jatkaa henkikohtaisena tunnustuksena: ”Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen. Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin syvällä maan alla, mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa. Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut. Kuinka ylivertaisia ovatkaan sinun suunnitelmasi, Jumala, kuinka valtava onkaan niiden määrä!” (Ps 139:13-17).
Jeesus sanoi Isästä, että ”hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille” (Luuk 6:35). Miten voimakkaasti Jeesus sanoikaan, kun häntä kutsuttiin hyväksi opettajaksi: "Miksi sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä paitsi Jumala yksin” (Mark 10:18). Tässä maailmassa vain Jumalan on ehdoton ja täydellinen hyvä ja vain hänelle kuuluu siitä kunnia ja arvostus. Mitenkä enkelit lauloivatkaan jouluyönä kedolla paimenille: ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa” (Luuk 2:14). Hyvä Jumala rakastaa ihmisiä!
Raamattu sanookin yksinkertaisesti Jumalan olemuksesta, että ”Jumala on rakkaus” (1 Joh 4:8).
Kuitenkaan se ei ole Raamatun ainoa eikä koko totuus ja määrittely Jumalasta. Tosin nykyjään kuulostaa siltä, että monet aikamme ihmiset eivät tiedä eivätkä haluakaan tietää Jumalasta mitään muuta kuin sen, että hän hyvä ja rakkaus. Siksi Jumala antaa ihmisenkin rakastaa vapaasti, mitä ihminen itse haluaa rakastaa, kunhan hän vain rakastaa. Ja koska rakkaus on kaikki, niin kaikki on luvallista rakkaudessa. Lopulta Jumala päästääkin rakkaudessaan kaikki ihmiset taivaaseen. Mutta näin ajattelevat lähimmäisemme leikkaavat Raamatusta pois niin paljon, että Raamatusta on jäljellä vain muutama rivi.
Jumalan rakkaus ei ole ilman Jumalan vihaa
Raamatun sanomaan Jumalan rakkaudesta ihmisiin sisältyy aina voimakas sisäinen jännite. Se tulee näkyviin jo Raamatun alkulehdillä. Kun ihminen oli Saatanan viettelemänä noussut kapinaan Jumalaa vastaan, niin rakastava Jumala ”huusi” syyllisyytensä tähden piiloutuneelle ihmiselle: "Missä sinä olet?" (1 Moos 3:9). Se oli Jumalan rakkauden huuto! Samoin hän antoi rakkaudessaan lupauksen vaimon siemenestä, joka on murskaava ihmisen elämän pilanneen käärmeen pään (3:15). Jumala rakkaudessaan jopa peitti alastomuuttaan häpeävät ihmiset ”karitsan veressä valkaistuihin vaatteisiin” (3:21, Ilm 7:14).
Mutta kaikesta anteeksiantavasta ja hoitavasta rakkaudestaan huolimatta Jumala ei oikeudenmukaisuudessaan sallinut ihmisen jäädä paratiisiin, vaan karkotti sieltä ihmisen (3:24). Varsin karuna Jumalan sana kuvaa ihmisen osaa tähän maailmaan karkotettuna (3:16-18). Jokaisen ihmisen loppuna on maaksi tuleminen (3:19), ei jumalallistuminen ja kirkastuminen. Ihmisten kaipaaman ja unelmoiman ”iankaikkisen elämän ja autuuden” mahdollisuuden Jumala antaa ensin tomuksi tulleelle ihmiselle vasta sen jälkeen, kun hän päivien lopulla täysin omana tekonaan herättää ihmisen ruumiin ylösnousemukseen.
Syntiinlankeemuskertomuksen jälkeen Jumalan rakkauden ja oikeudenmukaisuuden, jota voimme kutsua myös vihaksi, läheinen yhteys ja niiden välinen jännitys tulee esiin vedenpaisumuksen tuhossa. Raamattu mukaan ihmisten kaikki sydämen aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat ja maa tuli täyteen väkivaltaa (1 Moos. 6:5, 11 KR 38). Turmellus vallitsi kaikkialla ja ihmiset kuluttivat elämänsä pahuudessa (6:12). Sen seurauksena Herra pyhässä oikeudenmukaisuudessaan pyyhkäisi maan päältä kaikki elävät olennot (7:23a). Silloin välittömästi toteutui Jumalan viha ja tuomio. Jäljelle jäi kuitenkin Nooa ja ne jotka olivat hänen kanssaan arkissa (7:23b). Siinä taas tuli ilmi Jumalan rakkaus. Ihmiskunnan jäännös sai aloittaa alusta.
Samassa yhteydessä Jumala sanoi jotain todella tärkeää: ”Minä en enää koskaan kiroa maata ihmisen tähden” (1 Moos 8:21). Se oli rakkauden ja armon sana, sillä samalla Jumala totesi kuitenkin: ”Ihmisen ajatukset ja teot ovat pahat nuoruudesta saakka.” Tästä eteenpäin Jumalan rakkaus kärsivällisesti sietää ihmisen pahuutta maan päällä aina viimeisen tuomion päivään asti. Hän jättää rankaisematta tehdyt synnit jumalallisessa kärsivällisyydessään (vrt. Room 3:25-26). Mutta kerran vielä ”Jumalan viha ilmestyy taivaasta ja kohdistuu kaikkeen jumalattomuuteen ja vääryyteen, jota ihmiset tekevät” (Room 1:18).
Jumalan rakkauden ja hänen oikeudenmukaisen vihansa välinen jännitys tulee esiin läpi koko Raamatun. Se lyö leimansa Raamatun historiallisiin kertomuksiin. Toisen Aikakirjan lopussa onkin karu yhteenveto Jumalan kansan kohtalosta: ”Ja Herra, heidän isiensä Jumala, lähetti, varhaisesta alkaen, vähän väliä heille varoituksia sanansaattajainsa kautta, sillä hän sääli kansaansa ja asumustansa. Mutta he pilkkasivat Jumalan sanansaattajia ja halveksivat hänen sanaansa ja häpäisivät hänen profeettojansa, kunnes Herran viha hänen kansaansa kohtaan oli kasvanut niin, ettei apua enää ollut” (2 Aik 36:16 KR 38). Kuitenkin maanpakolaisuuden jälkeen Jumalan kansa oli olemassa ja sen elämä jatkui ja on jatkunut Luvatussa maassa. Jäännös eli ja palasi Jumalan rakkauden tähden!
Profeetoilla tämä Jumalan rakkauden ja vihan välinen jännitys tulee esille niin usein ja monin tavoin, että sen voi nähdä profeettojen saaman sanoman perusteemana. Jesajan kirjassa se sanotaan näin: ”Vihassani olen sinua lyönyt, mutta rakkaudessani minä sinua armahdan” (Jes 60:10). ”Hetkeksi minä sinut jätin, mutta suuressa rakkaudessani minä nyt haen sinut takaisin (Jes 54:7). ”Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi (Jes 54:10). Siksi Jumalan ihminen saattoikin tunnustaa: ”Katso, onneksi muuttui minulle katkera murhe: sinä rakastit minun sieluani, nostit sen kadotuksen kuopasta, sillä sinä heitit kaikki minun syntini selkäsi taa” (Jes 38:17).
Jeremia saa keskellä kansallisen katastrofin kauhuja erään ihmeellisimmän sanan Jumalan rakkaudesta. Se tulee kohti aivan kuin jostain kaukaa keskellä miekan tuhoja ja autiomaan tyhjyyttä: ”Näin sanoo Herra: ’Kansa, miekalta säästynyt, löysi erämaassa armon; minä menen saattamaan sen, Israelin, rauhaan’. Kaukaa ilmestyy minulle Herra: ’Iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut, sentähden minä olen vetänyt sinua puoleeni armosta’” (Jer 31:2-3, KR 38). Uusi käännös sanoo: ”Minä ole sinua aina rakastanut” (KR 92).
Hoosea julistaa Herran sanana: ”Omasta halustani minä teitä rakastan” (Hoos 14:5 KR 38). Mutta profeetta välittää myös Herran sanan: ”En minä enää heitä rakasta” (9:15). Hoosean kirjassa on havainnollisella tavalla keskeisenä teemana rakkaus. Hän julistaa Jumalan lupauksen: ”Minä kihlaan sinut, otan omakseni ainiaaksi, minä liitän sinut itseeni vanhurskauden ja oikeuden sitein, rakkaudella ja hyvyydellä” (Hoos 2:21). Hoosea toteaa sydämellisellä tavalla: ”Vain sinulta, Herra, saa orpo osakseen rakkautta” (Hoos 14:4).
Nahum tuo esiin taas rajulla tavalla jännityksen Jumalan rakkauden ja vihan välillä julistamalla: ”Kiivas Jumala ja kostaja on Herra. Herra on kostaja ja vihastuvainen. Herra kostaa vihollisilleen ja pitää vihaa vihamiehillensä” (Nahum 1:2). Jatkossa profeetta kuitenkin julistaa Herran sanana: ”Hyvä on Herra, turva ahdistuksen päivänä, ja hän tuntee ne, jotka häneen luottavat” (1:7).
Malakia kuvaa pakkosiirtolaisuuden jälkeisen ajan Jumalan kansan tuntoja maansa raunioiden keskellä: ”Minä rakastan teitä, sanoo Herra. Mutta te kysytte: "Missä sinun rakkautesi näkyy?" (Mal 1:2). Malakin aikaiset Jumalan kansan jäsenet olivat kirjaimellisesti kokeneet kuinka totta onkaan ollut Joosuan aikoinaan saama Herran sana: "Ette te pysty palvelemaan Herraa! Herra on pyhä Jumala, hän on kiivas Jumala, joka ei anna anteeksi teidän rikkomuksianne eikä syntejänne. Jos te hylkäätte Herran ja alatte palvella vieraita jumalia, hän kääntyy teitä vastaan ja kurittaa teitä, ja viimein hän tekee teistä lopun, vaikka onkin ennen osoittanut teille hyvyyttään" (Joos 24:19). Kuitenkin lopussakin on elämää!
Jumalan rakkauden ydin
Joosuan murskaavan kielteinen Herran sana johtaa meidät Raamatun opetuksen ytimeen Jumalan rakkaudesta. Keskeisintä Jumalan rakkaudessa on kielteisesti sanottuna se, että jollei Jumala anna anteeksi rikkomuksiamme ja syntejämme, tilamme on täysin toivoton. Silloin edessämme on vain tuskainen ja ehdoton loppu.
Mutta nyt tämä Joosuan sanan vierelle UT onkin pystyttänyt ristin. Risti julistaa sellaista Jumalan rakkautta, jossa hän on valmis antamaan anteeksi syntimme ja rikkomuksemme. Tosin se ei ole sellaista rakkautta, joka tekee elämämme mukavaksi ja jossa hän kaikkivaltiaana järjestää asiamme niin, että meillä on aina hyvä olla ja hauskaa ja elämämme päätyttyä on vielä parempi olo!
Raamatun opetuksen mukaan Jumalan suuri ja käsittämätön rakkaus ei koskaan ole ilman Jumalan oikeudenmukaista ja käsittämätöntä vihaa. Tosin sanaan viha liitämme vain kielteisiä ja pahoja määritteitä, siksi voimme viha sanan tilalla käyttää myös sanoja Jumalan oikeudenmukaisuus, pyhyys, vanhurskaus.
Uskomme joka tapauksessa, että siellä missä julistetaan oikein Jumalan rakkautta, siellä aina myös julistetaan Jumalan pyhää vihaa, joka vaatii ihmistä tilille ja tuomiolle. Emme voi myöskään leikata Raamatusta pois tuohon tilinteon loppuun liittyviä Jeesuksen sanoja: ”Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen.” "Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään" (Matt 25:41, 46).
Jumala ei ole kuitenkaan ole ”määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, joka on kuollut meidän edestämme, että me, valvoimmepa tai nukuimme, eläisimme yhdessä hänen kanssaan” (1 Tess 5:9). Tänään ei ole vielä tilinteon päivä. Tänään vielä Jumala kärsivällisyydessään odottaa jokaisen tämänkin sukupolven ihmisen kohdalla, sillä hän ”on kärsivällinen teitä kohtaan, koska ei halua kenenkään tuhoutuvan vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät” ( 2 Piet 3:9). Tänään vielä Jumala ”tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden” (1 Tim 2:4).
Miika kuvaa tätä Jumalan pelastustahtoa: ”Kuka on Jumala, niinkuin sinä olet, joka annat pahat teot anteeksi ja käyt ohitse perintösi jäännöksen rikosten? Ei hän pidä vihaa iäti, sillä hänellä on halu laupeuteen. Hän armahtaa meitä jälleen, polkee maahan meidän pahat tekomme. Kaikki heidän syntinsä sinä heität meren syvyyteen (Miik 7:18-19 KR 38).
Jumalan rakkaus ja viha laukeaa Golgatan ristillä
Jumalan rakkauden ja vihan, Jumalan laupeuden ja oikeudenmukaisuuden välinen jännite laukeaa vain Golgatan keskimmäisellä ristillä. Olemme sen edessä aina myös kolmiykseisen Jumalan olemuksen salaisuuden edessä. Voimme korkeintaan sanoa, että Jumala näkee hyväksi tänään saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat (1 Kor 1:21).
Voimme kohdata Jumalan rakkauden vain hänen Poikansa ristin heikkoudessa ja häpeässä. Mutta juuri sitä ajatellen alkukirkon marttyyrit saattoivat sanoa: Terve risti, ainoa toivomme (lat. ave crux, spes unica) ja ”maanpiiri järkkyy, mutta risti seisoo lujana" (lat. volvitur orbis, dum stat crux).
”Kuka voi kuvata Jumalan rakkauden sidettä? Kuka kykenee tuomaan ilmi sen kauneuden ihanuuden? Korkeus, johon rakkaus meidät kohottaa, on sanomaton. Rakkaus liittää meidät Jumalaan, rakkaus peittää syntien paljouden, rakkaus kestää kaikki, rakkaus on kaikessa pitkämielinen. Rakkaudessa ei ole mitään alhaista, ei mitään ylpeää. Rakkaudessa ei ole eripuraisuutta, rakkaus ei kapinoi, rakkaus tekee kaiken yksimielisyydessä. Rakkaudessa kaikki Jumalan valitut ovat täydellisiksi tulleet, ilman rakkautta ei mikään ole Jumalalle otollinen. Rakkaudessa Herra otti meidät omikseen. Meitä kohtaan tuntemansa rakkauden tähden Herramme Jeesus Kristus antoi verensä meidän edestämme Jumalan tahdosta, lihansa lihamme edestä, sielunsa sielumme edestä” (Clemens Roomalainen, 2 Kor. 49, 90-luvulta jKr:n).
Kirkkoisä Augustinus on koettanut saada sanotuksi jotain ristin rakkaudesta ja Jumalan pyhästä vihasta: ”Meidät sovitettiin hänen kanssaan, kun hän jo rakasti meitä ‑ huolimatta hänen vihollisuudestaan meitä kohtaan meidän syntimme tähden. Niin hän on siis tehnyt sen jumalallisen ihmeen, että vihasi meitä ja kuitenkin samalla rakasti meitä" (Augustinus).
Tunnustuskirjamme sanovat rehellisesti ja suoraan: "Ilman Herraa Kristusta me emme ikinä olisi voineet oppia tuntemaan Isän suosiota ja armoa. Kristus on Jumalan isällisen sydämen kuvastin. Jos hänen ohitseen katsomme, emme näe mitään muuta kuin kauhistuttavan vihaisen tuomarin." "Ilman Kristusta oleva ihminen on vihan lapsi."
1600-luvulla elänyt luterilainen oppinut kirjoitti: "Jotteivät ihmiset ikuisesti eksyisi taivaasta, rakkaus niin sanoaksemme veti Jumalan itsensä alas taivaasta, puki hänet lihaan ja vereen, yhdisti Luojan luomakuntaan, sulki hänet neitsyen kohtuun, puki hänet ryysyihin ja laski hänet seimeen. Eikä tässä vielä kyllin: köyhyydessä ja taisteluissa eletyn elämän jälkeen rakkaus löi Kristuksen maahan Getsemanessa, kahlehti hänet, sitoi ja sylki häntä, kruunasi hänet orjantappuralla, iski naulat hänen käsiinsä, ripusti hänet ristille, antoi hänelle katkeran kalkin juotavaksi ja vei hänet viimein kuolemaan, ja kaikki tämä hänen vihollistensa puolesta" (Johannes Andreas Quenstedt).
”Miksi Jumala rakastaa sinua? Kristuksen tähden. Siksi hän on rakastanut sinua Pojassaan ikuisuudesta asti, hän rakastaa sinua Kristuksen uhrissa Golgatalla, hän rakastaa sinua Jeesuksen pyhyydessä ja vanhurskaudessa, hän rakastaa sinua kaikkine synteinesi, jotka ovat anteeksiannetut Jumalan Karitsan kautta, rakastaa sinua Jeesuksen haavoissa” (Olav Valen-Sendstad).
Ristin rakkauden salaisuus
Tämä päivän ihmisinä voimme sanoa tämän rakkauden salaisuuden näinkin. Me olemme Jumalan vihamiehiä, joiden kohtalona on tuhoutua Jumalan vihan aikanaan purkautuessa. Me emme ole älynneet emmekä tahtoneet emmekä voineet tehdä mitään oman tilanteemme auttamiseksi. Jumala kuitenkin rakastaa meitä hänen vihamiehiään ja on antanut Poikansa kuolla meidän sijastamme ja niin sovittaa meidät Jumalan kanssa. Tämä Jeesuksen teko on lopettanut vihollisuuden Jumalan ja meidän välillämme ja vain sen turvissa, siitä osallisina me voimme pelastua eikä pian purkautuva viha kohtaa meitä. Jumalan rakkaus voi antaa meille syntimme anteeksi vasta sen jälkeen, kun Kristus ensin oli kärsinyt kuoleman sijaisenamme ja näin kantanut syntimme ja sen tuoman syyllisyyden. Vasta Jumalan Pojan sijaiskärsimys poistaa Jumalan rakkauden esteenä olevan Jumalan meihin kohdistuvan pyhän ja oikeudenmukaisen vihan ja rangaistuksen (Jukka Thurènin tekstistä muokattu).
Ristiinnaulittua katsellessamme kohtaamme maailman suurimman ja todellisimman rakkauden. Se on suurinta siksi, että vain se voi avata meille taivaan portin. Se on mitä todellisinta rakkautta siksi, että se kuoppa, johon risti kerran pystytettiin, oli todellinen kuoppa ja veri, joka ristillä vuoti oli todellista verta. Siihen rakkauteen saamme ja voimme tarrautua silloinkin kun pelkäämme, että petämme itseämme ja käytämme rakkautta väärin. Ristin rakkaus tuomitkoon meidät ja vain se vie meidät iäiseen elämään. ”Ristisi on kunniani, veresi on aarteeni, autuuteni, iloni. Siinä turva syntiselle sielun ahdistuksissa, siinä toivo ainoa” (virsi 56:10).
Kohtaamme ristin uhrissa Jumalan rakkauden, joka on myös läpeensä totuudellinen. Siinä ei sivuuteta kevyesti perusongelmaamme - syntiämme eikä syyllisyyttämme. Tämä rakkaus paljastaa kaiken synnin ja tuomitsee kuolemaan jokaisesta synnistä. Tässä rakkaudessa Jeesus Kristus ottaa syntimme päälleen ja kantaa niiden tuomion ja rangaistuksen. Tämä rakkaus sulkee meidät jumalattomat syliinsä ja antaa uskon (Room 4:5). Tämän rakkauden sylissä jatkamme vaellusta edelleenkin syntisinä. Joudumme kovin usein Paavalin tavoin huudahtamaan: ”Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?” Mutta uskallamme sittenkin ristiin katsoen sanoa: ”Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta!” Ja lopulta jälleen toteamme: ”Niin minä siis tämmöisenäni palvelen” (Room 7:24-25 KR 38). Tämän rakkauden turvissa uskallamme kuolla tällaisina kurjina ihmisinä.
Raamatun tärkein sanoma
Olemme Raamatussa olevan Jumalan rakkautta koskevan ilmoituksen ytimessä. Se on samalla aina meille henkilökohtaisesti kaikkein tärkein Raamatun sanoma. Sitä emme koskaan tarpeeksi ole kuulleet emmekä täysin oppineet. Sen edessä olemme elämämme loppuun asti todella opetuslapsia.
Toisaalta olemme kuulleet siitä niin usein ja tunnemme omasta mieltämme sen täysin ja siksi olemme kadottaneet sen edessä Ilmestyskirjan Efeson seurakuntalaisten tavoin ”ensimmäisen rakkautemme” (Ilm. 2:4), herkän aidon kiitollisuuden ja ilon sen sisältämästä ihmeellisestä uutisesta, uutisesta, joka on aina tuore ja aina yhä vallankumouksellinen ja joka antaa meille elämän ja autuuden.
Parhaiten tunnemme sen pienoisevankeliumina: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän” (Joh 3:16). Kuinka tarpeen on välillä lukea se itseensä sovellutettuna: Jumala on rakastanut minua niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jotten minkään, joka häneen uskon, joutuisin kadotukseen, vaan saisin iankaikkisen elämän.
Emme koskaan ole voineet ammentaa tyhjiin ristillä meitä kohtaavaa Jumalan rakkautta. Tarvitsemme sen välittämää sanaa, tietoa, rohkaisua elämämme jokaisena päivänä. Siitä huolimatta joudumme usein pyytämään: ”Kirkasta, oi Kristus, meille ristinuhri Golgatan” (virsi 301:1) ja tunnustamaan: ”En, rakas Jeesus, ymmärtää voi kärsimystäsi, vaan luotan, että sovitit myös minun syntini” (virsi 78:2).
Henkilökohtaisesti eräs kaiken tärkeimmistä tästä sovitusrakkaudesta puhuva kohta Raamatussa on seuraava: ”Sen elämän, jota tässä ruumiissani (kreik. sarks) vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani” (Gal 2:20b). Mieluimmin toistan tämän jakeen osan kuitenkin vanhan käännöksen mukaan lisäten siihen omia ajatuksiani. Nyt elän synnin niin monin tavoin turmelemassa lihassa, mutta elän kuitenkin uskossa, jonka Jumalan Poika on minulle antanut. En minä ole osannut uskoni itse kehittää. Hän on sen lahjoittanut. Uskoni sisältönä ja kohteena on vain se, että Jumalan Poika on rakastanut ja rakastaa edelleenkin. Sen taas näen ja koen yksin siitä, että hän on antanut itsensä minun puolestani ja uhrannut itsensä minun syntieni tähden pelastaakseen minut (vrt. myös Gal 1:4). Siinä kaikki, mitä minulla on. Muuta minulla ei ole Jumalalle esitettävänä!
Kuinka selvästi ja kuinka monet UT:n kohdat vakuuttavatkaan tätä samaa ristin sanomaa: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin (Joh 1:29, KR 38). ”Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä” (Joh 10:11). ”Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi” (Room 3:25 KR 92). ”Jumala antoi Kristuksen kuolla meidän rikkomustemme tähden” (4:25). ”Kristus kuoli jumalattomien puolesta, kun aika koitti” (5:6). ”Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun vielä olimme syntisiä” (5:8). ”Hän nyt on vuodattamalla verensä tehnyt meidät vanhurskaiksi” (5:9). ”Syntien sovittamiseksi hän lähetti tänne oman Poikansa syntisten ihmisten kaltaisena. Näin hän tuomitsi ihmisessä ihmisten synnin” (8:3). ”Hän ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet kuolemaan kaikkien meidän puolestamme” (8:32).
”Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu” (1 Kor 15:3). ”Kristus on lunastanut meidät vapaiksi lain kirouksesta tulemalla itse kirotuksi meidän sijastamme” (Gal 3:13). ”Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto” (Ef 1:7). ”Jumalakin on antanut teille anteeksi Kristuksen tähden (4:32). ”Onhan Kristuskin rakastanut meitä ja antanut meidän tähtemme itsensä lahjaksi” (5:2). ”Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen” (Kol 1:14, KR 38). ”Kristus on kuollut puolestamme, jotta saisimme elää yhdessä hänen kanssaan” (1 Tess 5:10 KR 92). ”Jumala on yksi, ja yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus. Hän antoi itsensä lunnaiksi kaikkien puolesta, todistukseksi Jumalan tarkoituksesta” (1 Tim 2:5-6). ”Hän antoi itsensä alttiiksi meidän puolestamme lunastaakseen meidät vapaiksi” (Tiit 2:14).
”Armollisen Jumalan tahto näet oli, että Jeesuksen oli kärsittävä kuolema jokaisen ihmisen puolesta” (Hepr 2:9). ”Ei teitä ole lunastettu isiltä perimästänne tyhjänpäiväisestä elämästä millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla, vaan Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan, kalliilla verellä” (1 Piet 1:18-19). ”Kärsihän Kristuskin ainutkertaisen kuoleman syntien tähden, syytön syyllisten puolesta, johdattaakseen teidät Jumalan luo” (3:18).
”Meillä on Isän luona puolustaja, joka on vanhurskas: Jeesus Kristus. Hän on meidän syntiemme sovittaja, eikä vain meidän vaan koko maailman” (1 Joh 2:1-2). ”Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että Jeesus antoi henkensä meidän puolestamme” (3:16). ”Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän. Siinä on rakkaus - ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi” (4:9-10). ”Jeesus Kristus… rakastaa meitä ja on verellään vapauttanut meidät synneistämme” (Ilm 1:6). ”Sinut on teurastettu, olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmisiä kaikista heimoista, kaikista kielistä, kansoista ja maista” (5:9). ”He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä” (7:14). ”He voittivat hänet, Karitsan veri ja heidän todistuksensa toivat heille voiton” (12:11). ”Heidät on ostettu ihmisten joukosta esikoislahjaksi Jumalalle ja Karitsalle” (14:4).
Erityisen koskettava on Johanneksen toteamus: ”Hän oli rakastanut omiaan, jotka olivat tässä maailmassa, ja hän osoitti heille täydellistä rakkautta loppuun asti” (Joh 13:1). Juuri sellainen on Jeesus Kristus tänäänkin ja on sitä meidänkin elämämme loppuun asti.
Kuinka huikaiseva on myös Roomalaiskirjeen vakuutus: ”Mikä voi erottaa meidät Kristuksen rakkaudesta? Tuska tai ahdistus, vaino tai nälkä, alastomuus, vaara tai miekka? On kirjoitettu: - Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken aikaa, meitä kohdellaan teuraslampaina. Mutta kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut. Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme” (Room 8:36-39).
Ehkä kaikkein puhuttelevimpana kohtaamme tämän ristin pyhä rakkauden Jesaja ihmeellisessä profetiassa. Emme koskaan toista sitä liian usein. ”Hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan, vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet. Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen. Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen kannettavakseen. Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen, ei hän suutansa avannut. Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään, niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, ei hänkään suutansa avannut. Hänet vangittiin, tuomittiin ja vietiin pois - kuka hänen kansastaan siitä välitti? Hänet syöstiin pois elävien maasta, hänet lyötiin hengiltä kansansa rikkomusten tähden (Jes 53:4-8).
Tänään Jumala rakkaus elämässämme toteutuu toivossa ja uskossa, Uskon aika ei ole vielä päättynyt eikä täydellisen rakkauden aika ole vielä alkanut. Meillä tänään on vasta lupaukset Jumalan rakkaudesta, mutta käsin kosketeltava toteutuminen on vasta edessäpäin. Siitä huolimatta voimme kaikkein kipujemme ja pahan olomme keskellä täysin luottaa Jumalan rakkauteen meitä kohtaan. Se luottamus ei voi perustua siihen, mitä nyt tunnemme ja koemme, ei siihen millaisia olemme ja mitä olemme saaneet aikaan. Se perustuu yksin siihen, että luotamme Jeesuksen sovitusrakkauteen Golgatan ristillä. Tämä Jumalan rakkaus Kristuksessa antaa meille varman toivon. Jumalan rakkaus Kristuksessa antaa voiman kestää tämän elämän mielettömyyttä ja arvoituksia.
Miten Bonhoeffer sanookaan: 1. Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan olemme kaikki hiljaa kätketyt. Me saamme luottaa uskolliseen Luojaan, yhdessä käydä uuteen aikaan nyt. 2. Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käsiin elämämme. Hän itse meille rauhan valmistaa. 4.Kun pahan valta kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman, niin että uuden virren sävelillä kuulemme kansasi jo laulavan” (600:1-2, 4).