Jeesus kaikki kaikessa

Lemun rukoushuoneella 30.03.2003

Kaikki kristillisessä uskossa keskittyy Jeesukseen

Kristillisen uskon suurin ihme ja samalla tietenkin ongelma on ehdottomasti Jeesus Kristus, hänen persoonansa ja työnsä. Kaikki oleellinen kristillisessä uskossa keskittyy tähän persoonaan.

Kristittynä olemisen ydin on nimenomaan tämän persoonan tunteminen ja kristityn oman väitteen mukaan myös mitä läheisin henkilökohtainen yhteys Jeesukseen Kristukseen. Juuri tämä Jeesuksessa Kristuksessa koettu persoonallisen löytämisen riemu on ihmeitten ihme ja se on toistunut ensimmäisistä apostoleista alkaen sukupolvi sukupolven jälkeen meidän aikaamme asti.

UT on täynnä Kristuksen Jeesuksen tunnustamista ja ylistämistä ja palvontaa. Sen sivuilla ei hävetä Jeesusta ja siellä kerrotut miehet ja naiset olivat lopulta valmiit vaikka kuolemaan rakkaudesta Jeesukseen Kristukseen. Hän on totisesti UT:n lehdillä kaikessa ensimmäinen.

Ehkä terävimmin tämä tulee esiin lukiessamme Kolossalais- ja Efesolaiskirjeitten ensimmäisiä lukuja. "Kaikki on luotu hänen välityksellään ja häntä ajatellen. Hän on ollut olemassa ennen kaikkea muuta ja hän pitää kaiken koossa. Hän on myös ruumiin, seurakunnan pää. Hän on alku ja esikoisena kuolleista noussut ja näin hän on kaikessa ensimmäinen. Jumala näki näet hyväksi antaa kaiken täyteyden asua hänessä, hänen välityksellään ja häntä varten tehdä sovinnon kaiken kanssa ja hänen ristin verellä solmi rauhan kaiken kanssa, mitä on maan päällä ja taivaassa" (Kol 1:15-19)

Jeesus riittää iäti

Meille riittää hänen persoonansa. Me luotamme siihen että Jumalan vastaus niin yksityisen ihmisen kuin koko ihmiskunnan hätään ja kyselyyn on vain tuossa yhdessä ainoassa persoonassa. Monet vanhemmat muistamme kuinka Kiinan satamiljoonainen nuoriso huusi Taivaallisella aukiolla 60-luvulla valtavan innostuksen täyttämänä, että Maon nimessä on autuus. Siellä eräs nuori sanoikin länsimaalaiselle lehtimiehelle, että te ette voi tajuta kuinka sydämestämme me rakastamma Maoa. Tänään ei sitä autuutta ole. Ihminen voi innostua valtavasti eri nimistä. Palvojia riittää. Monet muutkin kuin Mao ovat ainakin hetkeksi tyydyttäneet miljoonien elämän janon. Mutta kuinka moni onkaan pettynyt.

Jeesus riittää iäti – riittää kuolemankin edessä, joka kaataa kaiken.

Jeesuksen Kristuksen arvo ja merkitys on suurempi kuin koko maailman voittaminen omakseen kaikkine rikkauksineen ja mahteineen. Jos panet toiseen vaakakuppiin elämän, maailman, menestyksen, kunnian, vallan, rikkauden ja toiseen yksin Vapahtajan, niin Vapahtajan vaakakuppi on painavampi kuin koko maailma. Iäisyyden valossa vain sillä on jotain merkitystä. Senhän Jeesus opetti jo vertauksessa rikkaasta miehestä, jonka maa kasvoi hyvin. "Sinä mieletön, tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta pois. Kenelle sitten joutuu se, minkä olet hankkinut?" (Luuk 12:20).

"Minun sydämessäni vallitsee ja on vallitseva yksinomaan tämä yksi asia, nimittäin rakkaus Herraani Jeesukseen Kristukseen, joka on ainoa keskus, alku ja loppu kaikissa niissä hengellisissä ja hurskaissa ajatuksissa, joita minulla on yöt päivät. Ja sittenkin tunnen, että tuskin pääsen edes tämän äärettömän, käsittämättömän ja pohjattoman viisauden alkuun ja että minun on onnistunut löytää ja saattaa päivän valoon tuskin muuta kuin muutamia vähäisiä siruja ja osia tästä kaikkein kalleimmasta ja rikkaimmasta kaivoksesta." (Luther, Elämän taistelussa, 24).

"Mitä voi maailma sinulle tarjota ilman Jeesusta. Olla ilman Jeesusta on synkkä helvetti, olla Jeesuksen kanssa ihana paratiisi. Jos Jeesus pysyy luonasi, ei mikään vihollinen voi sinua vahingoittaa. Ken löytää Jeesuksen, hän löytää suuren aarteen, kaikkein kalleimman tavaran. Ken menettää Jeesuksen, hän menettää liian paljon, enemmän kuin koko maailman. Ken ilman Jeesusta elää, hän on köyhistä köyhin, ken on Jeesuksen kanssa, hän on rikkaista rikkain" (Tuomas Kemppiläinen).

Jeesus ristinaulittuna

Olen syvästi vakuuttunut, että Jeesuksen Kristuksen perustavin ja todellisin merkitys ja arvo paljastuu kullekin meistä vasta hänen ristinsä tapahtuman edessä. Jeesus Kristus ihmeitten ihme on juuri ristinnaulittuna.

Jeesus vaikutti vain kolme vuotta. Kolme vuotta on tavattoman lyhyt aika. Ja mitkä suunnattomat seuraukset ovatkaan tästä kolmesta vuodesta. Lopulta meille kerrotaan näistä vuosista yksityiskohtaisesti vain yhden viikon tapahtumat. 20-45 % kaikista evankeliumien teksteistä keskittyy tähän ratkaisevaan ristiinnaulitsemisen viikkoon.

Jeesus paljastaa ihmisen todellisen ongelmani

Jeesuksen opetuksen mukaan ihmisenä olemisen tärkein ongelma Jumalan edessä on nimenomaan synti ja syyllisyys. Juuri sitä ongelmaa ratkaisemaan Jeesus tuli (1 Tim 1:15, 1 Kor 15:3, Luuk 5:20, 7:48-49). Sensijaan ihminen pitää keskeisenä ongelmanaan kärsimystä ja kohtaloa ja juuri siihen hän etsii Jumalalta apua.

Jeesus paljasti ihmisen sydämen todellisen luonteen. Hän sanoi suoraan, mitä meidän jokaisen sydämestä tulee esiin. Sisimmästäni pursuaa jatkuvasti uutta ja uutta pahuutta, "sillä sisästä, ihmisen sydämestä lähtevät pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys, mielettömyys" (Mark 7:21-22). Toki kaikkea tässä lueteltua en tiedosta joka hetki omakseni, mutta aina jokin vaihde on päällä.

Juuri tämä on henkilökohtaisista ongelmistani kaikkein henkilökohtaisin ja kaiken lisäksi se on joka hetki läsnä kiusaamassa. "Ei tehdä syntiä hetkisen tai jatkuvasti, vaan synti on olemassa siinä, missä ja aina, kun henkilökin on olemassa" (Luther). Siksi olen syvästi vakuuttunut, että ihmisen aidoin ja viimeisin rukous on: "Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi" (Luuk 15:21) ja "Jumala, ole minulle syntiselle armollinen" (Luuk 18:13).

Ihmisenä minun elämäni syvin tragedia ei ole sairauteni, vaikeat ihmissuhteeni, moninaiset elämäni kärsimykset ja kohtalot. Syvin ongelmani on oma sisäinen ilkeyteni ja pahuuteni. En voi sitä millään koskaan puolustaa enkä tulkita sitä merkityksettömäksi. Kaiken lisäksi siitä ei ole vieläkään tullut loppua.

Mutta juuri tämän ihmisenä olemisen syvimmän todellisuuden kaikki filosofiset järjestelmät ja kaikki maailmanuskonnot jyrkästi kiistävät. Siinä on mielestäni ihmiskunnan todellisin ja perustavin valhe. "Juuri suurten uskontojen syvimmässä tavoitteissa ihmisen koko ristiriitainen arvoituksellisuus, hänen suuruutensa ja kurjuutensa, hänen kurottautumisensa korkeuksiin ja saatanallinen demonisuutensa...ei pääse esiin. Sillä perusasia, jota Raamattu nimittää "synniksi", ei koskaan saa todellista merkitystään. Sitä ei tosin sivuuteta, vaikka usein käytetään toisia käsitteitä, mutta yleensä se jää sivuseikaksi eikä muodostu koskaan keskeiseksi kysymykseksi, joka vaatii vastausta" (Kreamer, Miksi juuri kristinusko).

Ihmisen syntiongelma ratkeaa vain Jeesuksen ristinkuolemassa

Kristitty on ihminen, joka on syvästi vakuuttunut ja myös käytännössä kerta toisensa jälkeen kokenut, että hänen tuskainen syntiongelmansa ratkeaa vain Jeesuksen ristinkuoleman edessä. Hän on vakuuttunut siitä, että mikään maailmassa ei ole hänelle lopulta merkittävämpää, tärkeämpää ja turvallisempaa kuin Herran Jeesuksen Kristuksen sovituskuolema Golgatan keskimmäisellä ristillä. Hän haluaa täysin tietoisesti sitoa koko nykyisen elämänsä, koko tulevaisuutensa, koko ihmisenä olemisensa juuri tähän Jumalan liiton merkkiin ja historian tapahtumaan. Se on hänelle tässä maailmassa ihmeitten ihme.

Yksin Jeesuksen Kristuksen sovituskuolema koko ihmiskunnan syntien rangaistuksena antaa siihen luottavalle rauhan rauhattomuuden keskelle. Yksin se antaa turvan turvattomuuteen. Se tuo ilon vaikka jatkuvasti joudun huokailemaan ja usein kyyneleet ovat silmissäni. Se tuo elämään valoa, vaikka pimeyttä on vielä paljon ja moni asiaa jää ratkaisematta.

"Kaikki muu menettää arvonsa, kun vertaan sitä aarteeseen, joka on omani siksi, että tunnen Jeesuksen Kristuksen, Herrani. Olen työntänyt kaiken muun arvottomana syrjään omistaakseni vain Kristuksen ja saadakseni olla yhteydessä häneen" (Fil 3:8, Elävä Uutinen).

Vanhat sanoivat: ”Maanpiiri järkkyy, mutta risti seisoo lujana." Poikansa kärsimys ristillä on Jumalan maailmansuunnitelman keskus. Se on se ihmiskunnan historian sarana, jonka ympäri kaikki kääntyy ja joka kääntää jokaisen ihmisen kohdalla kaiken.

Risti on Jumalan teko ja ihme meitä jokaista varten. Hän lähestyy siinä rakastaen meitä ja vapauttaa meidät Jeesuksen kärsimisen ja kuoleman kautta synnin, kuoleman ja perkeleen kahelista. Hän kuuluttaa tätä tekoaan korvillemme ja johtaa silmämme lukemaan siitä. Tämä on hänen valintansa. Suostummeko me siihen. Hyväksymmekö sen, että Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat ja ottavat vastaan tämän hullutukselta tuntuvan sanoman. Annammeko tämän uutisen tulla kohti meitä, annammeko sen mennä korviemme kautta sydämeemme.

Vain Jeesuksen sovituskuolema antaa varmuuden

”Olenhan minä jo ennen usein sanonut, että Jumalaan uskominen ei yksin riitä, vaan että hinnankin täytyy olla mukana. Uskovathan turkkilaiset ja juutalaisetkin Jumalaan, mutta ilman välittäjää ja ilman hintaa. Mikä tämä hinta siis on? Sen evankeliumimme ilmoittaa. Pyhä Henkihän kaikkialla opettaa, että meillä ei ole Isää ilman välitystä, ja että hän ei päästä meitä Isän luo ilman välitystä... Opettaahan Kristus tässä, ettemme ole kadotettuja, vaan että meillä on iankaikkinen elämä, toisin sanoen, että Jumala on meitä rakastanut niin, että on uhrannut ainokaisen, rakkahimman lapsensa, jonka hän pani meidän kurjuutemme, helvettiimme ja kuolemaamme, juottaen hänelle sen kaiken aina pohjasakkaa myöten. Tällä tavalla tullaan autuaaksi" (Luther, Kirkkopostilla II 1942, 632) .

En tiedä miten osaisin sen paremmin sovitustapahtumaa tehdä todelliseksi kuin lainaamalla tanskalaisen Pakistanissa toimineen piispan Christensenin kirjaa Muslimin kohtaamisesta. Hän kertoo kuinka hän nuorena tutkiessaan islamilaista kirjallisuutta usein hämmästytti islamin suurmiesten alakuloinen epätoivo ja epävarmuus heidän kuolinvuoteillaan. Islamilaisessa perätiedossa kerrotaan Abu Bakrista, joka oli tosi muslimi ja hienoluontoinen mies. Hänen sanotaan niin pelänneen tulevaisuuttaan, että hänen hengityksensäkin haisi käristetyltä maksalta. Kahden eri perimätiedon mukaan hän oli sanonut kuolinvuoteellaan: "Oi tyttäreni, tämä on vapautukseni päivä ja erämaan saavuttamisen päivä. Jos tämä on ilon päivä, se on oleva jatkuvaa, jos surun, se ei koskaan lakkaa," Christensen kiinnitti huomionsa sanaan jos. Hän väittää, ettei tätä voida ottaa pois islamista.

Toinen kuuluisa islamin varhaisista ja suurista johtajista Omar valittaa kuolinvuoteellaan: "Voi omaisia, voi omaa äitiäni, jos ei Herra haluakaan antaa minulle anteeksi.” Jälleen tuo sama ”'jos”. Se ei ilmaise epävarmuutta Omarin uskosta yhteen Jumalaan, epäluottamusta profeetta Muhammediin tai Omarin hyvään elämään. ”Jos” viittaa Jumalaan. Jos Allah antaa anteeksi, se johtuu hänen armeliaisuudestaan, jos hän kostaa, se johtuu Omarin rikkeistä. Miksi sanat: Jos Jumala antaa anteeksi..Jos Jumala kostaa...

Christensen väittää, että nämä kaksi ”jos” lausetta ovat kuin yhteenveto koko islamista. Muhammed Ali kirjoittaa: "Allahin rakkaus ja armeliaisuus, joista muissa uskonnoissa paljon puhutaan löytää todellisen ja käytännöllisen ilmauksensa islamissa. Mikään uskonto ei anna sitä lohdutusta, jonka löydämme Jumalan armeliaisuudesta. Sen ymmärtäminen ei ole mahdollista. Allahin armeliaisuuden edestä ihmisen synnit tulevat merkityksettömiksi. Hän ei ole ainoastaan tuomari kahden osapuolen välillä vaan Isäntä, joka kohtelee palvelijaansa, miten itse tahtoo ja siksi voi myös antaa anteeksi syyllisyyden ilman epäoikeudenmukaisuutta.”

On tärkeää kuunnella tarkasti, mitä tämä islamin totuuden puolustaja kirjoittaa: Isäntä kohtelee palvelijaansa miten tahtoo. Kukaan ei voi sanoa, että Isäntä antaa anteeksi, sillä Hän tekee niinkuin itse haluaa eikä kukaan voi tietää hänen mieltymyksiään.

Kristinuskosta löytyy myös 'jos', mutta ero on siinä, että 'jos' ei koskaan liity Jumalaan. Evankeliumi vakuuttaa, että Jumalan on Kristuksen kärsimisessä ja kuolemassa sovittanut kaikkein ihmisten - siis minunkin syntini. Nyt kohtaloni riippuu uskosta: Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut. ”Ettei yksikään joka hänen uskoo hukkuisi.” Kristitty joutuu kamppaileman siitä onko hänen uskonsa oikeaa ja todellista. Mutta siitä hän voi olla varma, että Kristus on sovittanut Jumalan edessä kaikki hänen syntinsä ja pahuutensa.

Jumalan Poika on tullut täydelliseksi osaksi ihmiskuntaa. Hän on kantanut ihmisen lankeemuksen taakan itse, jotta tuntisimme Jumalan ja luottaisimme häneen uskollisena. Jos uskot, jos luotat, jos hyväksyt, silloin Jumala on uskollinen, voit aina luottaa Häneen. (Christensen, 2, s.41)

Vedonlyönti

Kuuluisa ranskalainen matemaatikko ja tunnustava kristitty Blaise Pascal kirjassaan Mietelmiä esittää erään ratkaisun. Hänen mukaansa ainoa tapa ratkaista elämän perimmäisten ongelmat on - vedonlyönti. Vedonlyönti kuulostaa loukkaavalta sanalta, mutta hän tarkoittaa sillä tässä yhteydessä rohkeutta tietoisesti heittäytyä, panna kaikki yhden mahdollisuuden varaan ja torjua tietoisesti muut mahdollisuudet. Pascal katsoi, että järjen avulla kyllä päästään jonkun matkaa eteenpäin. Järki voi johtaa siihen saakka, että se toteaa: On lyötävä vetoa Jumalan puolesta. Pitemmälle se ei vie. Pelkkä järki ei koskaan voi löytää totuutta. Sillä "sydämellä on syynsä, joita järki ei tunne". Traagisinta Pascallin mukaan on kuitenkin se, että jokainen ihminen on jo lyönyt vetoa: "Olette jo astuneet laivaan".

Kun on kysymys ihmisen elämän tarkoituksesta, päämäärästä, Jumalasta, iankaikkisesta elämästä ja siitä mihin ihminen uskoo ja mihin luottaa ja sitoutuu, ainoaksi mahdollisuudeksi jää lopulta vedonlyönti. Elämä on liian lyhyt, emme ehdi tutkia kaikkea, ottaa kaikesta selvää. Kukaan ei ole myöskään koskaan eikä missään pystynyt tarjoamaan kaikille selvää, ehdotonta ja lopullisesti vakuuttavaa todistelua ja perusteluja perimmäisistä kysymyksistä. Varmuus tulee vasta vedenlyönnin jälkeen.

Jokainen tunnustava kristitty on lyönyt vetoa Uuden testamentin ja Jeesuksen Kristuksen puolesta. Jokainen juutalainen Talmudin ja rabbien opetuksen ja oman yhteisön oikeassa olemisen puolesta, jokainen muslimi taas Koraanin ja Muhammedin totuuden puolesta, jokainen ateisti oman filosofiansa ja elämänkatsomuksensa puolesta. Valinnat on tehty, nyt jatkossa on enää vain kysymys siitä kuka pysty vakuuttavimmin perustelemaan oman uhkapelinsä panoksen mielekkyyden, jos ei muille niin ainakin itselleen.

Minun on myönnettävä, ettei minulla ainakaan ole jonkun ulkopuolisen mielestä yrittäessäni vakuuttaa kanssani toista mieltä olevaa mitään sen ihmeellisempiä perusteluja kuin buddhalaiselle munkilla, hindulaisella gurulla, ateistisella professorilla, islamilaisella mullahilla tai juutalaisella rabbilla. Toki minun perusteluni ovat toisenlaisia. Ja jos olisin älykkyydeltäni vaikkapa kuten Admirad Judson, Burman apostoli, niin pystyisin ehkä hämmästyttämään buddhalaiset munkit laajoilla ja tarkoilla tiedoillani Buddhan ajattelusta ja terävillä vastaväitteilläni osoittamaan buddhalaisuuden heikkoudet ja Jeesuksen erinomaisuuden. En ole kuitenkaan Judson. Pystyn lyömään vetoa, mutta en pysty perustelemaan älyllisesti vastaansanomattomalla tavalla.

En pysty esiin tulevia väitteitä torjumaan. Ne jäävät kiusaamaan minua, mutta pakkohan minun on ollut valita joku kanta ja niin olen valinnut tietoisesti Jeesuksen sellaisena kuin Uusi testamentti hänestä kertoo ja Vanha testamentti on hänestä ennustanut. Se valinta tosin tapahtui jo 15-vuotiaana ja siitä haluan edelleen pitää kiinni. Olen lyönyt vetoa Jeesuksen puolesta enkä edes kuoleman edessä halua muuttaa tätä panostani. Haluan kuolla Jeesus-valinnan tehneenä. Rukoukseni on, että Paavalin tavoin voisin sanoa elämäni viime metreillä: "Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon (Jeesukseen) säilyttänyt" (2 Tim 4:7).

Miten kirjoittikaan Dostojevsky: "Minä uskon, ettei ole mitään kauniimpaa, syvempää, miellyttävämpää, järkevämpää, miehekkäämpää ja täydellisempää kuin Vapahtaja. Minä sanon itselleni mustasukkaisella rakkaudella, ettei ketään senkaltaista ei ainoastaan ole olemassa, vaan ei myöskään voi olla olemassa. Tahdon sanoa vielä enemmän: jos joku olisi voinut minulle todistaa, että Jeesus seisoo totuuden ulkopuolella ja totuus tosiasiallisesti seisoisi Kristuksen ulkopuolella, niin minä mielummin olisin Kristuksen kanssa kuin totuuden parissa".

Kun olen halunnut panostaa elämäni Jeesuksen Kristuksen varaan, en totisesti ole pettynyt. Pettynyt olen ehkä omaan kierouteeni ja epärehellisyyteeni, siihen miten veltosti olen sitten todella panostanut Kristukseen. Mutta mitä enemmän olen päässyt tuntemaan Uuden testamentin läpi Jeesusta sitä ihastuneempi olen. Jopa hetkittäin ekstaatikkona koen, että sydämeni halkeaa kiitollisuudesta Jeesusta kohtaan. Hurmaannun toistuvasti Uuden testamentin kirjoitusten todistukseen Jeesuksesta. Ne täysin todistavat ja vakuuttavat minulle, temmaten mukaansa älyllisen minuuteni, koskettaen syvästi tunteisiini ja voin sanoa niin vilpittömästi kuin osaan ja pystyn, että Jeesus Kristus on ainoa ja todellinen Herra ja Kuningas, hän elää. Jeesus Kristus on tosi Jumala ja tosi ihminen - siinä ihmeitten ihme.

Eräs rakastetuimpia Vanhan testamentin kohtia on minulle ollut Saban kuningattaren sanat Salomosta. Olen soveltanut niitä Jeesukseen. "Minä en uskonut, mitä sanottiin, ennenkuin itse tulin ja sain omin silmin nähdä. Ja katso ei puoltakaan oltu minulle kerrottu" (1 Kun 10:7). Siinä on sama riemullinen löytämisen maku kuin samarialaisilla, kun he sanoivat: "Emme enää usko sinun puheesi tähden, sillä me itse olemme kuulleet ja tiedämme, että tämä totisesti on maailman Vapahtaja" (Joh 4:42).

Miksi kuitenkin niinkin harvat tuntemamme ihmiset haluavat nähdä itse tulemisen ja omin silmin näkemisen vaivan? Miksi vain muutamat uskaltavat panna koetteelle Jeesuksen sanat: "Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani" (Joh 7:17). Joka uskaltautuu tähän uhkapeliin ja vedonlyöntiin, väitän, että hän tulee näkemään ja kokemaan kuinka todellinen Jeesus Kristus on. "Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette nyt häntä näe, ja riemuitsette sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla" (1 Piet 1:8).

Ota vastaan

Totisesti, emme halua torjua tätä uutista: JEESUS ON KUOLLUT KAIKKIEN PUOLESTA. Otamme sen vastaan. Imemme sen itseemme niin kuin autiomaan kuumuuden läkähdyttämä imee vettä päästyään harhailun jälkeen keitaalle.

”Miks yhä itket ja huokailet? Miks aina uskoa punnitset? Nyt käännä katseesi Golgataan, niin löydät toivotun sataman. Ei Herra punnitse uskoas, on toinen syy sun rauhallas, syy siihen on veri Jeesuksen, hän synnit maksoi jo kaikkien” (Anders Nilsson).

Tuttu lasten virsi on kuvaillut tätä neuvottomuuttamme sovitustapahtuman edessä: ”Vieraalla maalla kaukana on kumpu kivinen. Sen koloon kerran iskettiin puu ristin muotoinen. En, rakas Jeesus, ymmärtää voi kärsimystäsi, vaan luotan, että sovitit myös minun syntini.” Kysymys ei siis olekaan pelkästä ymmärtämisestä, vaan nimenomaan käytännöllisestä luottamisesta ja uskosta. Siksi virsi jatkaa erinomaisesti: ”Sä kuolit, että pääsisin Jumalan lapseksi ja taivaan tiellä seuraisin sinua, Herrani. Taivaaseen portin aukaisit, kun voitit kuoleman, ja siksi aina sinua, oi Jeesus, rakastan (78:1-4). Neuvottomuus ja kysely Jeesuksen kärsimyksen edessä tulee esiin myös virren 301 alussa: ”Kirkasta, oi Kristus, meille ristinuhri Golgatan, josta meille langenneille loistaa sydän Jumalan. Uskon silmä kiinnitä aina kohti ristiä.” Luulen, että tätä rukousta joutuu jokainen sydämen kristitty rukoilemaan läpi elämänsä. ”Ristisi on kunniani, veresi on aarteeni, autuuteni, iloni. Siinä turva syntiselle sielun ahdistuksissa, siinä toivo ainoa” (virsi 56:10).