Sielunhoidon kurssi

Olavi Peltola

1. SIELUNHOIDON TEHTÄVÄ JA PÄÄMÄÄRÄ

1. Käsitys ihmisestä on sielunhoidon perusta

Sielunhoidon perustana on Raamatun opetus ihmisestä: Ihminen on 1. Jumalan luoma, ei sattuman tuote. Hän on 2. persoonana kokonaisuus, johon kuuluu maan tomu, ihmisen fyysinen, ruumiillinen puoli ja elämän henki, hänen sielullinen minuutensa ja molemmat yhdessä tekevät ihmisestä elävän olennon (1 Moos 2:7, KR 92). Jumala loi ihmisen 3. läheiseen yhteyteen itsensä kanssa ja 4. yhteyteen toisten ihmisten kanssa (1 Moos 2:18). Hän antoi ihmisen tehtäväksi 5. viljellä ja varjella luomakuntaa (1 Moos 2:15). Ihminen 6. on tarkoitettu elämään iankaikkisesti (1 Moos 3:22). Uskomme ruumiin ylösnousemukseen. Ihmisen traagisuus on nyt siinä, että hän on 7. langennut syntiin ja pahuuteen ja on pysyvässä kapinassa Jumalaa vastaan (1 Moos 3; 4:7,13; 6:5) ja jatkuvissa vaikeuksissa lähimmäistensä kanssa. Ihmisen tilanne on korjaantumaton tässä ajassa ja siksi 8. hänen elämänsä täyttymys edellyttää lunastusta (1 Moos 3:15) ja 9. uskoa Herran sanaan (1 Moos 15:6), uskonvanhurskautta (1 Moos 15:6) ja 10. iankaikkista elämää (Dan 12:2).

2. Vaikutamme aina toiseen ihmiseen

"Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään" (1 Moos 2:18, KR 92) ja siksi ihmisellä on kaipuu toisen ihmisen luo ja läheisyyteen. Toinen ihminen aina myös vaikuttaa toiseen ja jättää jäljen. Näin on sekä kielteisesti että myönteisesti. Halusimme tai emme meidän on myönnettävä alttiutemme toisen vaikutukselle, äänelle, katseelle. Erityisen paljon meille merkitsee se, jos toinen kuuntelee meitä, valvoo edes yhden hetken kanssamme (vrt. Jeesus Getsemanessa, Matt 26:38,40). Monissa elämämme vaikeissa tilanteissa vain toinen, kuunteleva ihminen voi auttaa. Jo pelkkä ystävällinen katse, hymy tai käden puristus voi ilahduttaa.

3. Ihmissuhde on lääke

On sanottu, että ihmisen henkiseen hätään lääke ei ole lääke, mutta ihmissuhde on aina lääke. Kriisissä olevan ihmisen tulisi löytää kuunteleva ihminen ja päästä avoimesti ja rehellisesti keskustelemaan tämän kanssa. Hänen mitä kipein tarpeensa on tulla edes jollakin tavoin ymmärretyksi. Aikoinaan Job huokasi: "Oi, jospa joku kuuntelisi minua" (Job 31:35). Usein jo pelkkä puhuminenkin auttaa. Puhuminen on jo puoli parantumista, sanotaan. "Kun minä siitä vaikenin, riutuivat minun luuni" (Ps 32:3).

Yli 20%:lla suomalaisista on kuitenkin vaikeuksia solmia kontakteja toisiin ihmisiin. Todennäköisesti valtaosa kanssaihmistämme ei koskaan löydä sellaista, joka todella osaisi kuunnella heitä. Monet ovat kuin bunkkereihin sulkeutuneita ja jäävät sinne. Liian monelle alkoholi on ainoa, joka vapauttaa kielen, mutta silloin kukaan ei välitä tosissaan kuunnella .

Jumalan pelastussuunnitelman keskeinen teko oli hänen Poikansa lähettäminen ihmiseksi ihmisten keskelle. Hänessä Jumala tuli lähelle ja lupasi olla kanssamme joka päivä. Hän jopa antoi lihansa meille syötäväksi ja verensä juotavaksi. Sen läheisemmäksi ei voi muodostua yhteys Jumalaan. Nyt jokaisen ihmisen on mahdollista mennä hänen luokseen (Joh 6:37), puhua huolensa hänelle, heittää ne hänen kannettavakseen (1 Piet 5:7, KR 92) ja kuulla hänen sanansa. Jokainen voi nyt löytää sen varsinaisen ja ratkaisevan tärkeän ihmissuhteen, sen ainoan ihmissuhteen, johon ei tarvitse pettyä ja joka täysin tyydyttää (Joh 10:10) ja joka antaa elämän ja autuuden.

4. Sielunhoidon tehtävä

Sielunhoidossa pyritään auttamaan toista ihmistä keskustelun, eläytymisen ja yhdessä kantamisen ja kärsimisen kautta. Siinä aivankuin kävellään kappaleen matkaa toisen kanssa hänen suuntaansa (Matt 5:41). Siinä on kysymys ihmisen henkilökohtaisesta palvelemisesta ja se tapahtuu kahden ihmisen kohtaamisen ja keskustelun puitteissa. "Sielunhoito tarjoaa ihmiselle apua elämänhallintaan Raamatun opetuksen pohjalla. Se korostaa ihmisen Raamatussa ilmoitettua asemaa ja tarttuu sen valossa arkielämän ongelmiin"(Samuel Pfeifer).

Voimme määritellä sielunhoidon tehtävän myös seuraavasti:

1. Se parantaa, poistaa jonkin puutteen, johtaa entistä parempaan tilaan.

2. Se tukee niin, että kärsivä kestää yli vaikeitten olosuhteiden.

3. Se ohjaa hämmentynyttä löytämään tien eteenpäin.

4. Se sovittaa rikkoutuneita ihmissuhteita ja suhteen Jumalaan (Clinebell). Sielunhoidossa pyritään auttamaan ihmistä sovintoon Jumalaan, lähimmäisensä, oman itsensä ja luonnon kanssa (2 Kor 5:20).

Nimenomaan sielunhoidossa on keskityttävä nykyhetkeen: "Vain nykyinen toimitamme, vain nykyiset päätöksemme ja nykyinen ajattelumme on todellista. Kaikenlainen taaksepäin, miellyttävään tai vihattuun menneisyyteen katsominen, kaikki toivottuun tai pelättyyn tulevaisuuteen tähyileminen on pelkkää harhaa, jos se hämärää nykyisyyden ja sumentaa näkökentän" (Pfeifer).

Jeesus auttoi sairaita ja psyykkisesti ahdistuneita ihmisiä. "Paransi kaikkinaisia tauteja ja kaikkinaista raihnautta, mitä kansassa oli...ja hänen luokseen tuotiin kaikki sairastavaiset, monenlaiset..." (Matt 4:23-24). Sielunhoidon tehtävä on kohdata "kaikkinaista raihnautta" ja koettaa palvella edes jollain tavoin näitä "monenlaisia". Emme kysy onko lähimmäisen ongelmat hengellisiä vai maallisia. Yritämme palvella apua tarvitsevaa ja ahdistunutta ihmistä juuri siinä, missä hän kokee tarvitsevansa palveluamme.

5. Sielunhoidon päämäärä aina hengellinen

Joka kerta sielunhoitokeskustelussa tulee meidän kysyä itseltämme: Riittääkö sielunhoidossa vain se, että hyväksymme lähimmäisemme juuri sellaisena kuin hän itse itsensä kokee ja vain kuuntelemme häntä hänen vaikeuksissaan. Mikä paikka Jumalan sanalla on tässä keskustelussa? Miten Jeesus Kristus pääsee palvelemaan tätä lähimmäistäni hänen elämänsä syvimmässä ja tärkeimmässä asiassa, jonka tärkeyttä hän ei ehkä edes vielä tiedosta? Miten hän löytää suuren lääkärin ja ihmisen ainoan todellisen parantajan luo?

Meidän tehtävämme on palvella toista, ei opettaa tai taivuttaa häntä omaan käsitykseemme asioista tai omaan uskoomme. Emme kuitenkaan saa tyytyä, ellei Jeesuksen hyvyys tule tavalla tai toisella esille. Lopulta meillä ei ole ihmisille muuta todellista annettavaa kuin Herran Jeesuksen Kristuksen persoona. Sielunhoidon tulee olla Kristuksen evankeliumin liikkeellä oloa maailmassa. Sielunhoidossa julistamme tavalla tai toiselle evankeliumia yhdelle ihmiselle.

Mutta tämän tavoitteen asettaminen ei saa johtaa kaavamaisuuteen tai toisen ihmisen pakottamiseen. Emme voi tehdä aidossa sielunhoidossa äkkirynnäkköä toisen ihmisen uskoon johtamiseksi. Kaikki pakottaminen on väärää. Yhtä väärää on kuitenkin se, että sielunhoitaja ihmistä kunnioittaessaan välttää tai väheksyy Jeesuksen nimeä.

Myös jälkeenpäin tapahtuva esirukous keskustelijan puolesta on tärkeä eikä sitä tulisi laiminlyödä.

Syvimmältään sielunhoidossa on aina tavoitteena auttaa ihmistä lähemmäksi Herraa. Emme koskaan tee väärin, jos asetamme sielunhoidon päämääräksi uskon syntymisen Jeesukseen ja sen vahvistumisen. Toki voimme tähän pyrkiessämme tehdä virheitä. On hyvä keskellä toisen kuuntelemista hiljaa mielessään huokailla Herran puoleen ja pyytää Herralta viisautta ja apua.

6. Ripin käyttö

Vanhojen kristillisten kirkkojen keskeinen henkilökohtaisen sielunhoidon menetelmä on ollut satoja vuosia rippi. Rippiä ei ole osattu käyttää protestanttisissa kirkoissa yhtä määrätietoisesti ihmisten auttamiseen kuin katolisessa kirkossa. Luther kirjoitti: "Me siis opetamme ripin oivallisuutta, kallisarvoisuutta ja lohdullisuutta, ja lisäksi me kehotamme olemaan halveksimatta tätä kallista siunausta, varsinkin kun hätämme on suuri". Luterilaisen kirkon Tunnuskirjoissa rippiä on pidetty kasteen ja ehtoollisen rinnalla kolmantena sakramenttina, vaikka siltä puuttuukin ulkonainen merkki.

Rippi liittyy siihen kristillisen uskon ydinajatukseen, että Jumalan Kristuksessa suorittamalla työllä ihmiskunnan historiassa on varsinaisena tarkoituksena syntien anteeksiantamus. Missä on syntien anteeksiantamus, siellä on elämä ja autuus. Rippi perustuu Jeesuksen sanoihin: "Joiden synnit te anteeksiannatte, niille ne ovat anteeksiannetut" (Joh 20:23). Rippi on Pyhän Hengen väline anteeksiantamuksen saamiseksi. Käytännössä ripin keskeiseksi muodoksi on tullut yksityinen rippi eli ns. korva- tai salarippi. Jumalanpalveluksessa käytössä oleva yleinen synnintunnustus ja -päästö ei tee tarpeettomaksi kahdenkeskistä synnintunnusta ja - päästöä.

Vanhastaan on nähty, että ripissä on kolme osaa: sydämen katumus, suun tunnustus ja sielunhoitajan antama synninpäästö. Rippi ei ole vain kerran tapahtuva. Sitä tarvitaan uudelleen ja uudelleen, sillä synti ei katoa uskovan elämästä niin kauan kuin hän elää tässä lihassa. Rippiä tulee opettaa ja sen käyttöön kehottaa. Myös sielunhoitajan on hyvä käyttää usein ripin lahjaa.

Ripin voi ottaa vastaan julkisesti kristityksi tunnustautunut seurakunnan jäsen. Jos seurakunnan työntekijä ottaa vastaan ripin seurakunnan tiloissa olisi hyvä, jos päästö voisi tapahtua kirkon tai seurakuntakodin alttarilla. Joka tapauksessa olisi avuksi, jos rippi voisi päättyä polvistumiseen, kätten päällepanemiseen, äänelliseen synninpäästöön vaikkapa kirkkokäsikirjan synninpäästön sanoilla ja Herran siunaukseen. Synninpäästön sanat voivat myös olla: "Minä julistan sinulle Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki syntisi anteeksi. Jeesuksen sanojen mukaisesti (Joh 20:23) syntisi ovat nyt todella anteeksiannetut."

2. SIELUNHOITOKESKUSTELUN KESKEISIÄ PIIRTEITÄ

1. Sielunhoito on lähimmäisen kohtaavaa kuuntelemista

Sielunhoitajan on oltava valmis vilpittömästi kuuntelemaan. Sielunhoito on taitoa kuunnella, ymmärtää ja vaieta (saks. hören, verstehen und schweigen). Jo ensi hetkestä alkaen on kyselevän lähimmäisen voitava havaita sielunhoitajassa tämä asenne. Kuunnellaan "rentoutuneesti, keskittyneesti, avoimesti ja innostuneesti" (Martin Buber). On kyse on kurinalaisesta kuuntelua, jossa keskitytään toiseen. Jokaisen ihmisen ongelmat ovat ainutlaatuisia ja ainutkertaisia. Siksi ilman huolellista kuuntelua ei koskaan voi saada selville sitä, mistä todella on kysymys. Tärkeämpää kuitenkin kuin se, että sielunhoitaja saa selville, mistä on kysymys, on se, että ahdistettu saa mahdollisuuden ilmaista sitä, mikä hän painaa. Sielunhoito on 90% kuuntelua. Kuuntelemisen taitoon kuuluu sekin, että kertaamme ääneen mitä toinen on sanonut ja teemme harkittuja ja johdattelevia kysymyksiä. Joskus sielunhoitajaa onkin verrattu aasiin. Aasilla on suuret korvat, pieni suu ja se pysyy vakaasti paikallaan.

Ihminen avautuu vain ystävälleen, ei vihamiehelleen eikä vastustajalleen. On sanottu, että hunajalla saa enemmän kärpäsiä kuin tervalla. Jokaisella ihmisellä on syvä tarve olla jonkin arvoinen itselleen ja toisille, saada rakkautta ja rakastaa. Siksi ahdistetun on voitava kokea sielunhoitaja sellaiseksi, joka ottaa hänet vastaan ilman ehtoja ja anteeksiantavassa, mutta rehellisessä hengessä: "Haavoittuneet sitoa, heikkoja vahvistaa" (Hes 34:16).

Sielunhoitajan on voitettava toisen luottamus, sillä vasta silloin voi sielunhoitaja odottaa toisen osoittavan hänelle luottamusta. Ole ahdistetun lähimmäisen puolella vilpittömästi!

Eräs ahdistettu ihminen kirjoitti: "Lapsuuteni vaikein yksinäisyyden elämys oli se, ettei minua uskottu, että todellisuuteni torjuttiin tai selitettiin muuksi. Vielä kypsässäkin iässä minun on vaikeinta antaa anteeksi tuon luonteinen väheksyntä, omahyväisyys, välinpitämättömyys ja tajuamattomuus, joka kieltäytyy kuuntelemasta kunnioittaen etäältä toisen ihmisen elämyksiä ja kokemuksia tämän henkilöllisyyteen ja itseisarvoon häviämättömästi liittyneinä asioina".

Kyselevä ihminen on aina myös tasa-arvoinen keskustelukumppani. Sielunhoidossa on kysymys lopulta molemminpuolisesta antamisesta ja vastaanottamisesta. Sielunhoitaja ei ole toisen yläpuolella, ei herra, ei isä vaan veli (Matt 23:8-11). On kunnioitettava toisen persoonallisuutta ja itsenäisyyttä silloinkin, vaikka sielunhoitaja kuulee ehkä monia kielteisiä asioita toisesta ja asioita, joita hän ei voi hyväksyä. Sielunhoitajan tulee hyväksyvästi suhtautua itse ihmiseen, vaikka ei suinkaan aina voi hyväksyä, mitä tämä ihminen on tehnyt.

2. Tunteiden tiedostamisen tärkeys sielunhoidossa

Sielunhoitaja koettaa antaa toiselle mahdollisuuden ilmaista tunteitaan, tarpeitaan ja odotuksiaan. Hän pyrkii tiedostamaan nimenomaan toisen tunteet. Hän kysyy, mitkä ovat se tunteet, joita palveltava ihminen kerronnallaan ja olemuksellaan viestii. Hän pyrkii eläytymään toisen tunteisiin ja hätään. "Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa" (Room 12:15).

Hänen on tarjottava ihmissuhdetta, jossa on mahdollisuus jakaa tuskaa. Hänen on oltava jopa valmis pitämään toisen kohtaloa omana kohtalonaan. Se on aina vaikeaa.

Usein toisen hätätila aiheutuu juuri tunne-elämän kriiseistä. Niitä on vaikea sanallisesti ilmaista. Moni ilmaisee ne vaikenemalla, rivien välissä ja symbolikielellä. Siksi todellinen toisen kuunteleminen on vaikea taito. Se vaatii herkkyyttä pienestä vihjeestäkin ymmärtää, mikä on toisella todella oleellista. Tällainen taito opitaan vähitellen.

Sielunhoitajalla on oltava aikaa odottaa, että toinen avautuu. Ahdistus voi olla niin tuskaista, ettei aluksi pysty eikä osaa sitä ilmaista. Joskus se vaatii useita turhalta tuntuvia keskusteluja. Ei pidä väkisin avata ikään kuin nupulla olevaa kukkaa.

Sielunhoitokeskustelussa kohdataan toinen ihminen tunnetasolla. Siksi keskustelun ilmapiiri on merkittävä. Tavoitteena on turvallinen ja luotettava vuorovaikutussuhde niin, että toinen kokee olevansa varauksettomasti hyväksytty ihmisenä. "Helläsydämiset toisianne kohtaan" (Room 12:10).

Ei ole niinkään tärkeä, mitä sielunhoitaja sanoillaan sanoo, kuin se miten hän sen sanoo ja miten hän on paikalla. Sielunhoitajan ilmeet, kasvojen ja käsien liikkeet ja äänensävy ovat yllättävän tärkeitä. "Minä en kuule, mitä sanot, koska se, mitä olet huutaa niin kovasti".

3. Tiedon ja neuvomisen asema sielunhoidossa

Meillä ihmisinä on merkillinen taito kokea ahdistuksemme mitä mutkikkaimpina. "Jumala on tehnyt ihmiset suoriksi, mutta itse he etsivät monia mutkia" (Saarn 7:30). Ihmisten elämässä näyttää olevan monia täysin ratkaisemattomia umpisolmuja.

Sielunhoitaja saattaa kuunnellessaan toisen ahdistuksia joutua ymmälle, jopa pakokauhun valtaan. Hän ei ymmärrä, mitä kaikkeen kuulemaansa pitäisi sanoa ja miten neuvoa oikein.

Mutta ei olekaan niin tärkeää, mitä sielunhoitaja sanoo ja neuvoo, kuin että hän aidosti kuuntelee ja auttaa näin toista sanallisesti ilmaisemaan monimutkaisia vaikeuksiaan. Kaiken ei suinkaan tarvitse olla selvää yhden sielunhoitokeskustelun jälkeen. On ongelmia, jotka eivät koskaan selviä tässä ajassa. Mutta toinen on saanut mahdollisuuden jakaa ratkaisemattomia ongelmiaan.

Vanha neuvo on, että jos et osaa auttaa, niin älä kuitenkaan vahingoita. Rakkaudellinen ja alhaalta käsin toista lähestyvä asenne estää parhaiten vahingoittamisen. "En tarkoita, että haluaisimme määräillä teidän uskoanne, tahdomme vain auttaa teitä saamaan ilon" (2 Kor 1:24).

Ei yhdelläkään sielunhoitajalla ole vastauksia kaikkiin ihmisten ongelmiin. Emme ole kaikkitietäviä, vielä vähemmässä määrin olemme kaikkivaltiaita. Saatamme olla monin tavoin paljon tyhmempiäkin kuin se lähimmäinen, jota palvelemme.

Sielunhoitajan tehtävä ei ole antaa vastauksia, vaan auttaa ahdistunutta vähitellen itse löytämään vastaukset.

Siksi sielunhoitajan heikko omanarvontunto voi olla suuri este tässä palvelussa, koska tällöin hän vaatii itseltään joka kerta onnistumista. Kuitenkin usein sielunhoitokeskustelun jälkeen jää sellainen tunto, etten yhtään pystynyt auttamaan.

Toki on suurenmoista, jos sielunhoitaja kykenee kyseenalaistamaan totuudellisesti ahdistuneen ihmisen ajattelun rakenteita, jotka ovat saaneet tilanteen näyttämään tavalla tai toiselle umpikujalta. Lähimmäinen voi olla vinoutuneiden ennakko-oletustensa valassa. Sielunhoitaja ehkä pystyy antamaan viitteitä toisenlaisesta ajattelusta, joka voi avata uusia näkökulmia. Joka tapauksessa on tärkeä sanoa, että jokaiseen elämän ongelmaan on useita erilaisia ratkaisuja. Siksi ei pidä tuijottaa vain yhteen ratkaisumalliin. Usein apu tulee monista pienistä, uusista tiedon ja ymmärryksen murusista.

4. Sielunhoito on tukea antaa palvelemista

Sielunhoidossa koetamme auttaa toista selvittämään ja korjaamaan niitä asioita, jotka ovat hänelle sillä hetkellä polttavia. Meidän tehtävämme ei ole penkoa toisen menneisyyttä, vaan auttaa käsittelemään myönteisesti nykyisyyttä ja suunnittelemaan tulevaisuutta.

Pyrimme vahvistamaan persoonallisuuden myönteisiä puolia ja estämään kielteisiä pääsemästä valtaan.

Emme luule voivamme muuttaa häntä ihmisenä joksikin entistä paremmaksi ihmiseksi. Emme pyri sisäiseen parantumiseen. Parantuminen ja muuttuminen on niin suuri ihme, että vain Herra voi sen tehdä. Parantaminen on Herran eikä meidän tehtävämme. Lopullisesti ja täydellisesti Herra parantaa ja pelastaa antaessaan ylösnousemusruumiin lapsilleen.

Täällä ajassa muuttuminen ja parantuminen on aina aivan alullansa. Kuitenkin toivomme ja odotamme edes jonkun asian kirkastuvan ja joitakin muutoksia tapahtuvan keskustelujen seurauksena. Ennen kaikkea toivomme osaavamme auttaa entistä lähemmäksi sitä Herraa, joka vaikuttaa toisessa mitä vaikuttaa.

Paljon on jo silloin saavutettu, jos osaisimme auttaa toista kohtaamaan oman elämänsä tilanteen avoimesti ja rohkeasti ja ymmärtäisi entistä paremmin omia tunteitaan ja asenteitaan. Parasta on, jos kyselevä löytää Jumalan sanasta valoa sille tielle, jota hän nyt vaeltaa.

5. Auta itse auttamaan itseään

Löytääksemme totuuden meidän on huolella punnittava usein keskenään ristiriitaisiakin todisteita ja väitteitä ja kuunneltava ikään kuin silmät auki omia havaintoja tehden. Tämä vaatii itsekuria samoin kuin tervettä arvostelukykyä.

On parempi olla lausumatta mielipidettään tai antamatta neuvojaan kuin arvata umpimähkään. "Moni viskoo sanoja kuin miekanpistoja, mutta viisasten kieli on lääke" (San 12:18). Ei pidä pelätä sanoa rehellisesti: "En tiedä" tai "otan seuraavaksi kerraksi selvää". On hyvä vedota Raamatun lupaukseen: "Jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta" (Jaak 1:5). Viisautta sielunhoitajalla ei ole koskaan liikaa!

Tavoitteena on se, että ahdistunut ihminen tekee itse oivalluksen omassa asiassaan ja niin itse tajuaa, mitä hänen on tehtävä ja miten ajateltava. Häntä on myös rohkaistava itsenäiseen päättelyyn. Koetamme auttaa kohtaamaan elämän ongelmat entistä asianmukaisemmin ja voimistumaan omien mahdollisuuksien käyttämisessä. Pyrimme siihen, että ihminen oppii itse auttamaan itseään ja koetamme osoittaa, että hän myös pystyy siihen. Autamme häntä seisomaan omin jaloin. "Oma apu, paras apu". Sielunhoitajan tehtävä on tulla tarpeettomaksi. Sielunhoitaja on kuin kätilö, joka auttaa toista "synnyttämään" uuden ratkaisun ongelmaansa.

Usein toisen auttaminen on jo siinä, että katsot häneen ja hymyilet ystävällisesti. Anna toisen kokea, että häntä vastassa on ystävällinen kädenpuristus. Suostu myöntämään nöyrästi, ettet joskus pysty sen enempää auttamaankaan. Parhaimmassakin tapauksessa sielunhoitaja vain neuvottelee yhdessä toisen kanssa eikä ole varma neuvoja. Lopulta ainoa oikea ja todellinen sielunhoitaja on yksin Herra Jeesus Kristus.

3. SIELUNHOITAJAN PERSOONA

1. Kuka voi olla sielunhoitajana

Voinko minä olla sellainen ihminen, joka voin todella auttaa toista ihmistä omalla suhteellani häneen? Englantilainen psykiatri Frank Lake väittää, että noin kaksi kolmasosaa niistä ihmisistä, jotka ovat ahdistuneita, saavat helpotusta tilaansa keskusteluista riippumatta siitä, saavatko he apua ammatti-ihmiseltä vai eivät. Jos vain valitaan sopivia maallikkoja ja annetaan heille tietty määrä harjoitusta, voidaan jopa päästä aivan yhtä hyviin tuloksiin kuin ammattimaisten auttajien työssä.

Siksi auttajan ei tarvitse olla ns. ammattiauttaja. Jokainen meistä voi kasvaa ihmisenä toisen ihmisen kuuntelijaksi, palvelijaksi ja vierellä kulkijaksi. Jokaisesta uskovasta voi tulla ainakin yhden ihmisen sielunhoitaja, jos vain suostuu sielunhoidon vaatimaan vaivaan ja on avoin toiselle ihmiselle. Raamattu sanoo hienosti: "Hoivatkaa sentähden toinen toistanne, niinkuin Kristuskin on teidät hoivaansa ottanut Jumalan kunniaksi" (Room 15:7, KR38). Raamatussa on myös varoittavana ihmisen tylyt sanat: "En tiedä, olenko minä veljeni vartija" (1 Moos 4:9, KR 92). Pahin este toisten palvelemiseen on meidän itsemme ympärille käpertymisemme. "Älköön kukaan katsoko omaa parastaan, vaan toisen parasta" (1 Kor 10:24).

2. Älä käperry itseesi

Varsinainen este sielunhoitajaksi kasvamiselle on siinä, ettemme ihmisenä ikäänkuin kutsu hätääntynyttä luoksemme. Meidät koetaan sellaisiksi, joka on kiinnostunut vain omista asioistaan. Olemme sulkeutunut itseemme. Emme avaudu keskustelemaan toisen kanssa juuri hänen asioistaan. Emme vaivaudu vilpittömästi kysymään toisen huolia ja ongelmia. Emme halua tulla mukaan toisen ihmisen elämään. Emme suostu siihen, että joku vaatii mukaansa virstan - 1,5 km - matkalle ja vielä vähemmän meillä on halua kulkea hänen kanssaan kaksi virstaa (Matt 5:41, KR38). Koemme sen vain vievän aikaa ja olevan turhaa. Emme halua solmia suhteita lähimmäisiimme heidän ehdoillaan, vaan omilla ehdoillamme.

Sielunhoitaja on sellainen uskova, jonka kanssa uskosta osatonkin haluaa tulla keskustelemaan omista huolistaan. Hänen ei tarvitse pelätä, että uskova heti käännyttää hänet, vaikka uskova ei häpeäkään evankeliumia Kristuksesta. Ensin on saavutettava toisen silmissä "kunnioitettava asema" (1 Tim 3:1), vasta sitten voin ruveta evankelioimaan.

Jeesus arvostaa sitä, että annamme hänen nimessään maljallisen vettä toiselle hänen janoonsa (Matt 10:42). Paljoa muuhun emme usein pystykään ihmisten auttamisessa.

Jokainen on kutsuttu rakastamaan lähimmäistään ja sekin on rakkautta, että annamme aikaamme ja itseämme kuunnellaksemme toista.

Tärkeintä on, että kukin meistä löytää oman paikkansa Kristuksen ruumiin rakentamisessa ja luulen, että yllättävän monia Herra on tarkoittanut palveleman lähimmäisiään kuuntelemalla.

3. Sielunhoidossa tärkeänä työkaluna on sielunhoitajan oma persoona

Sielunhoitokeskustelun keskeisenä tavoitteena on juuri yhteyden syntyminen. Millainen on se ihminen, johon ahdistunut voi löytää todellisen yhteyden?

Jos sielunhoitajan pitäisi olla täydellinen ja virheetön, ei kukaan pystyisi toiminaan sielunhoitajana. Englantilainen psykiatri Frank Lake kirjoitti: "Pystyn auttamaan toista vain jos olen köyhä ja kurja ja viheliäinen ja alaston ja kun tiedän tämän. Jos jotakin apua voidaan antaa, se on tuleva Kristukselta minun tyhjyyteni kautta. Ja jos se voi tulla minun tyhjyyteni kautta Kristukselta, se voi tulla yhtä hyvin kenen tahansa muun auttajan tyhjyyden kautta". "Anna mielikuvien omasta voimastasi murskautua. Opi tuntemaan itsesi heikoksi, avuttomaksi toisten rinnalla".

Heikkoutemme ja avuttomuutemme tulee olla sidottuna Jeesuksen Kristuksen todellisuuteen ja armoon heikkoa kohtaan. Vasta Kristuksen armon todellinen tunteminen vapauttaa meidät heikkouksistamme huolimatta palvelemaan toisia.

Siitä ei tule mitään, jos sokea sokeaa taluttaa (Matt 15:14). Olemme sokeita yhtä hyvin silloin, kun luulemme olevamme näkeviä, kuin silloin, kun emme näe kuinka todellinen Jeesus Kristus on halutessaan armahtaa ja ottaa käyttöönsä meidät. Juuri tällaisena: heikkona ja Jeesuksen armahtamina pyrimme sielunhoidossa luomaan aidon yhteyden itsemme ja ahdistuneen välille ja yhteyden myös ahdistuneen ja Herran välille.

4. Eräitä määritelmiä sielunhoitajasta

Aikoinaan kirkkoisä Origenes antoi seuraavan kaltaisia neuvoja: Katso tarkoin, kenelle henkilölle tahdot tunnustaa syntisi. Se lääkäri, jolle aiot ilmaista vaivasi syyn, tulee olla sellainen, joka osaa olla heikko heikon kanssa, itkeä itkevän kanssa, jolla on taito ottaa osaa toisen suruun ja kärsimykseen. Kun sitten tämä viisaaksi ja osaaottavaksi lääkäriksi osoittautunut sanoo jotakin ja antaa sinulle neuvon, niin sinä myös toimit sen mukaisesti ja seuraat sitä.

Eräästä kuuluisasta sielunhoitajasta sanottiin: "Kun hän sai jonkun ihmisen johdettavakseen, antautui hän tähän työhön yhden ihmisen hyväksi niin kuin hänellä ei olisi ollut mitään muuta tehtävää maailmassa kuin juuri tämä. Hän tahtoi saavuttaa monia, mutta siitä huolimatta hänellä oli sellainen rakkaus jokaiseen yksityiseen sieluun kuin ei ketään toista olisi ollut hänen läheisyydessään" (Heimer Virkkunen).

Kuuluisa ruotsalainen sielunhoitaja Schartau kirjoitti: "Uskollinen Vapahtajani, jolla on ollut kärsivällisyyttä minua itseäni kohtaan niiden 37 vuoden aikana, jolloin olen ollut hänen Pyhän Henkensä johdatuksen alaisena, on antanut minulle sen mielen, että koska hän ei suutu minun vikoihini, en minäkään uskalla vihastua keneenkään niistä, jotka kääntyvät minun puoleeni asioissaan. Ja kun minua ei heitetty ulos tullessani hänen tykönsä, en minäkään uskalla kieltää vähäistä apuani keneltäkään, joka Jumalan Hengen vaikutuksesta on lähtenyt sitä hakemaan" (Virkkunen).

1900-luvun alussa kirkossamme vaikuttaneen lähetysherätyksen keskeisestä työntekijästä Frans Hannulasta sanottiin: "Rakkaus teki hänestä sielunhoitajan. Sielut antautuivat hänelle, sielut hakeutuivat hänen luokseen. Hänessä oli puoleensavetävän luonnollista, vilpitöntä, läpinäkyvää, avointa, sydämellisyyttä. Hänen ei tarvinnut laskeutua vaivatun tasolle, hän oli siellä. Oli helppo avautua, koska Kristuksen kaikkivoittava armo ja rakkaus ikään kuin loisti sydämen turmeluksen ja pahuuden yllä veren voimasta iloitsevan sielunhoitajan olemuksesta" (Hannu Pietilä).

5. Oikea sielunhoitaja

Hänellä on oltava kyky vaieta uskotuista asioista. Vaitiolovaatimus on ehdoton. Ei saa vihjaillakaan. Lipsuminen on tuhoisaa.

Hänen tulee olla sellainen, jota ahdistunut ja arka ihminen uskaltaa lähestyä. "Tulkoon lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon" (Fil 4:5).

Sielunhoidossa tarvitaan elämänkokemusta ja se tulee vain elämän mukana. Paavali tilittää oman kovan elämänkokemuksensa antamaa opetusta: "Jumala lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, että me sillä lohdutukselle, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa ahdistuksessa ovat" (2 Kor 1:4).

Sielunhoitajan on hyvä pyrkiä asennoitumaan lähimmäistään myönteisesti. Jotain totuutta on vanhassa sanassa, että "jos otamme ihmisen sellaisena kuin hän on, teemme hänestä huonomman. Jos otamme hänet sellaisena kuin hänen tulisi olla, autamme häntä tulemaan sellaiseksi" (Goethe).

6. Sielunhoitajan armolahja

Kristuksen seurakunnassa on ollut kautta aikojen erityisen sielunhoitajan armolahjan omaavia. Heillä on usein kyky nähdä ihmeellisellä tavalla aivankuin ihmisen lävitse. He näkevät yllättävän hyvin, mitä ihmisen mielessä liikkuu. Ahdistunut kokee, että hänen ajatuksensa on luettu. Tällainen sielunhoitaja löytää myös herkästi viisaat sanat toisen avuksi. Jeesuksesta sanotaan, että hän tunsi kaikki ja tiesi, mitä ihmisessä on (Joh 2:24; Mark 2:8). Emme voi vaatia itsellemme samanlaista kykyä.

Vaikka meistä ei koskaan tulisikaan sielunhoitajana suurta ja valittua asetta (Apt 9:15), voimme ehkä palvella ainakin yhtä ihmistä. Juuri siinä vähässä tulee olla uskollinen. Samalla iloitsemme niistä muutamista, joille Pyhä Henki on seurakunnan rakentamiseksi antanut aivan erityisen kyvyn lähestyä oikein toista ihmistä ja auttaa tätä. Heidän luokseen ohjamme toisia. Toisaalta "jalkojen pesemiseen" (Joh 13:5,14) ei vaadita ihmeellisiä lahjoja. Suuria tavoitellessamme laiminlyömme varsinaisen tehtävämme - yhden palvelemisen kuuntelemalla.

7. Arvostelukyvyn ja joustavuuden lahja

Terve arvostelukyky ja tasapainoinen asenne omaan itseensä ja toisiin ihmisiin on mitä tärkeintä sielunhoitajana palveltaessa. Emme saa kuvitella itsestämme liikaa ja luulla osaavamme, vaikka emme osaakaan. Suhteessa toiseen ihmiseen arvostelukyvyttömyys johtaa liioitteluun ja sivuasioihin takertumiseen. Ei nähdä metsää puilta. Myös sellaisen on vaikea toimia oikein sielunhoitajana, joka on otteissaan ja sanoissaan liian kaavamainen, jyrkkä ja ahdas. Tällaisella ihmisellä on suuri tarve soveltaa kaikkiin ihmisiin samoja kaavoja, joista on itse saattanut saada avun.

On myös mahdotonta palvella toista ihmistä, jos omat asiat täyttävät mielen. Jos sielunhoitaja itse on tuskainen, hän tartuttaa sen toiseenkin. Siksi sielunhoitajan tulisi olla edes jonkinlaisessa tasapainossa omassa elämässään.

On tarkkailtava omia vaikuttumia, on opittava hallitsemaan omaa itseään ja vapauduttava itsensä ajattelemisesta. Sielunhoitajan tulisi tehdä itselleen selväksi oma suhde aikaan ja ajan käyttöön, omaan sukupuolisuuteensa, omaan syyllisyyteensä ja syyllisyyden tunteisiinsa, omaan kuolemaansa (Juhana Herzog Durk). Silloin hänellä on malttia paneutua lähimmäisen ongelmiin.

8. Sielunhoitajan on uskallettava olla oma itsensä

On uskallettava kohdata toinen ihminen omana itsenä eikä tule paeta jonkin roolin taakse. Lopulta on turvallista olla vain se ihminen, joka kuitenkin on. Se ei toki merkitse, että sielunhoitaja paljastaa itseään ja puhuu itsestään. Nyt on keskityttävä toisen asioihin, ei omiin. Keskustelussa toisen kanssa ei saa hoitaa omia ongelmiaan. Mutta ei tule yrittää olla jotain muutakaan kuin mitä on.

Sielunhoitajalla ei ole oikeutta koettaa peittää omaa sisäistä epävarmuuttaan ja taitonsa puutetta auktoriteetin kaavulla ja latelemalla korulauseita. Raamatun lauseita tulee jakaa viisaasti, koska voimme niillä myös pahasti lyödä ahdistunutta ihmistä. "Kultaomenoita hopeamaljoissa ovat oikeaan aikaan lausutut sanat" (San 25:11, KR 92).

Koskaan ei tule suostua väittelyyn, vaan mieluummin annettava toisen voittaa.

9. Kestettävä pettymyksiä

Sielunhoitajan on kyettävä sietämään pettymyksiä. Hän ei saa ahdistua siitä, ettei ole pystynyt auttamaan toista ihmistä. Koska sielunhoitokeskustelussa on vain kaksi ihmistä, on tärkeää, että näiden persoonallisuudet soveltuvat yhteen. Kukaan meistä ei pysty auttamaan jokaista. Kenelläkään ei ole jokaisen ihmisen sydämen avainta. Lopulta voimme omalla persoonallamme palvella varsin harvoja ihmisiä.

Aina on monia, jotka eivät voi kestää meitä eivätkä koskaan todella luota meihin. Usein sielunhoitokeskustelun alkaessa tämä ei ole vielä selvinnyt. Siksi on uskallettava kokea jopa kesken keskustelun, ettei tästä tule mitään. Silloin on pyrittävä lopettamaan keskustelu sillä tavoin, ettei loukkaa toista. Siksi on tärkeää tuntea ja tunnustaa omat rajansa ja puutteensa ja hyväksyä ne osaksi elämää. Emme saa heikkouksistamme huolimatta kadottaa omanarvontuntoamme. Jos itse emme kykene auttamaan, voimme jo sillä palvella, että suosittelemme jotakin toista sielunhoitajaa.

10. Viisas rakkaus

On sanottu, että kuka tahansa rehellinen, luotettava, älykäs, elämänkokemusta omaava lähimmäinen voi toimia sielunhoitajana tai terapeuttina (Erkki Airas). Vaikka emme voisi auttaa monia, voimme palvella ja ehkä auttaa edes yhtä.

Tärkeintä on vain suostua olemaan viisaan rakkauden käytössä. Viisaaseen rakkauteen kuuluu kyky myötäelää toisen ihmisen kanssa, halu kunnioittaa toista ja uskallusta olla aito suhteessa toiseen. Siihen kuuluu myös pyrkimys käytännöllisyyteen ja arkielämän yksityiskohtiin, mutta myös rohkeus etsiä vaikeita asioita ja sanoa ne oikeilta nimiltä.

Jokainen sielunhoitaja on vasta matkalla, on opettelemassa oikeaa sielunhoitoa. Hän on aina keskeneräinen ja tekee virheitä. Siksi hän tarvitsee itse myös jatkuvaa sielunhoitoa ja elämistä Jumalan armon ja laupeuden varassa.

11. Kymmenen käskyä sielunhoitajalle

1. Tärkeintä on olla oma itsesi, sillä sinun persoonasi on hoitovälineistä kaikkein keskeisin ja haavoittuvin.

2. Elä rohkeasti todeksi arvosi ja elämänkatsomuksesi. Silloin opit kunnioittamaan myös hoidettavien vakaumusta.

3. Kunnioita aina ihmistä. Hänen arvonsa ei riipu onnistuneisuudestaan tai

virheettömyydestään ihmisenä.

4. Ole hyvä itsellesi. Muista rajasi äläkä vaadi itseltäsi mahdottomia.

5. Ole johdonmukainen ja puolueeton ratkaisuissasi.

6. Pidä yllä herkkyyttäsi, joka antaa sinulle mahdollisuuden asettua myös hoidettavan ihmisen asemaan.

7. Muista terve itsekriittisyys. Myös ulkopuolelta saamasi kritiikki on sinun kunnioittamistasi persoonana.

8. Jätä hoidettavalle riittävästi tilaa oman elämänsä elämiseen ja vastuunkantamiseen. Älä kuvittele, että kätesi kannattelevat koko maailmaa.

9. Älä hylkää vastuullasi olevaa ihmistä, äläkä petä kenenkään luottamusta.

10. Vaali sisäistä vapauttasi, joka on tärkein pääomasi elämässä (Martti Lindqvist).

4. SIELUNHOITOKESKUSTELUN TEKNIIKASTA

1. Ensi hetket ovat tärkeitä. Rauhallinen paikka on tärkeä. Ei puhelinsoittoja. Hymy ja kädenpuristus saattaa merkitä paljon. Toinen saakoon kokea alusta alkaen, että hän on tervetullut. Sinulla on aikaa nyt juuri hänelle. Siksi saattaa olla viisasta ilmoittaa, mihin asti voidaan keskustella. Useimmiten tunti riittää. On vain sovittava seuraava keskustelu. Auta myös toista rentoutumaan ja rauhoittumaan. Rohkaise, osoita myötätuntoa, johdata puhumaan vapaasti, mutta älä pakota mihinkään. Muista, että hänen esittämänsä ensimmäinen asia saattaa olla vain koepallo, jolla hän kokeilee, voiko hän sinuun luottaa. Siksi ensimmäiseksi lausutut sanat ovat usein poikkeuksellisen tärkeitä.

2. Aloita tekemällä havaintoja. Huomaa mitä ihminen sanoo, mutta myös sen, mitä hän ei sano. Onko hänen kertomuksessaan aukkoja? Huomaa toisen ruumiillinen jännitys, punastuminen, ärtyneisyys, alakuloisuus. Tarkkaa toisen olemusta. Sanat ja olemus voivat olla ristiriidassa keskenään. Muista myös, että sinun johtopäätöksesi havainnoistasi voivat olla virheellisiä.

Joskus voi olla avuksi omassa mielessään etsiä vastausta seuraaviin toista arvioiviin kysymyksiin. Tällaisia on käytetty psykoterapiassa: Millainen tämä ihminen on? Paljonko hänellä on todellisuudentajua? Näkeekö hän vaikeutensa vain toisten aiheuttamiksi? Kuinka paljon hän on selvillä itsestään? Kestääkö hän totuutta itsestään?

Nimenomaan tämä viimeinen kysymys on tärkeä. Monen on todella vaikea oppia tuntemaan itsensä ilman kaunistavia verhoja. Se on tuskallista. Siksi on huolella harkittava, mitä toiselle voi sanoa hänestä itsestään.

3. Kuunteleminen on mitä tärkeintä. Älä vain keskeytä toista sanomalla, että itsekin olet samanlaisessa tilanteessa. Häntä ei kiinnosta sinun tilanteesi, vaan hänen oma tilanteensa. Älä istu myöskään äänettömänä kuin puupölkky. Vaiteliaisuus saattaa tuntua kiinnostuksen puutteelta. Lyhyillä sattuvilla huomautuksilla tai kysymyksillä voit osoittaa olevasi mukana ja ymmärtäneesi. Älä vain heti ala puhua kertojan virheistä ja vioista tai yritä antaa viisaita neuvoja vastaisen varalle. Kysy uudelleen ja uudelleen itseltäsi oletko kuunnellut tarkasti ja todella ymmärtänyt toista oikein.

4. Kuuntele ensin, puhu sitten. Aloita siitä, missä toinen on. Yritä nähdä asiat toisen kannalta. Monta kertaa oikea vastaus on ahdistuneella jo mielessään. Moni ei tulekaan etsimään vastausta, vaan kuuntelijaa.

5. Kyselemisen taito on tärkeä. Poliisi ärjyy, juristi on ovela. Kysymysten tarkoitus on auttaa toista avautumaan ja löytämään oikeat sanat kuvaamaan hänen ongelmaansa. Usein ihminen ei edes tiedä miksi hänellä on paha olla. Oikea, varovainen kyseleminen auttaa myös keskustelun syntymistä. Siksi sellaiset kysymykset, joihin vastataan vain yksiviivaisesti kyllä tai ei eivät ole hyviä.

Sielunhoitajan asenne on mitä tärkein ja ahdistunut ihminen vaistoaa sen. Siksi kysymysten sananmuoto ei ole niin tärkeä kuin esitystapa ja äänensävy. Esitystapa heijastaa todellisia tunteita. Älä tongi ihmistä. Älä kysele liikaa, äläkä liian vähän. Mukaudu toisen tempoon. Älä vaadi kertomaan enemmän kuin toinen haluaa.

6. On mieletöntä, jos sielunhoito menee sielunhoitajan yksinpuheluksi. Tietenkin on mahdollista, että toinen on tullut kysymään sielunhoitajan mielipidettä jossain asiassa ja toki silloin on annettava rehellinen vastaus. Voi olla myös mahdollista, että sielunhoitaja ei pysty vastaamaan toisen kysymyksiin. Silloin se on sanottava suoraan ja luvattava ottaa asiasta selvää seuraavaksi kerraksi. Mutta yleensä sielunhoitajan puhuminen on vain huomautusten tekemistä, jotta toinen rohkaistuisi tai rauhoittuisi puhumaan.

7. Kahdenkeskisessä keskustelussa tietojen ja neuvojen antaminen on todellinen taito. On puhuttava viisaasti, harkitusti ja käytettävä toisen kieltä ja ilmaisuja. On annettava sellaisia neuvoja, jotka toinen voi ottaa vastaan. Parasta olisi, jos kyselijä itse löytäisi vastauksen ongelmaansa.

8. Opi tulkitsemaan saamiasi johtolankoja oikein. Ota huomioon myös alitajuiset tekijät. Tee jatkuvasti olettamuksia siitä, mistä tässä nyt on oikein kysymys. Mutta ole valmis myös korjaamaan olettamuksiasi. Älä kerro toiselle omia arvelujasi ongelman ytimestä. Voit haavoittaa sillä toista syvästi. Sielunhoitajan oivallusten tulisi muuttua keskusteluun tulleen omiksi oivalluksiksi. Siksi oikean ajoituksen tajuaminen on tärkeää. Mitä en ole voinut sanoa aikaisemmin, se pitäisi voida sanoa myöhemmin.

9. Varo liian pitkiä keskusteluja. Tunti tai kaksi riittää. Sovi mieluummin seuraavasta keskustelusta kuin että yhdessä keskustelussa yrität ottaa esille kaiken.

10. Harvoin meiltä pyydetään erityistä sielunhoidollista vastaanottoaikaa. Valtaosa sielunhoidosta tapahtuu aivankuin sivumennen tavatessa ystäviä tai tuttuja, kokousten yhteydessä, leireillä. Olisi hienoa, jos meillä on silmää nähdä nämä ohimenevät tilanteet ja olisimme kontaktihalukkaita. Avoimuus toisille antaa yllättäviä mahdollisuuksia kylvää hyvää siementä. Yllättävän usein on avoimin silmin mukana oltaessa tilaisuuksia saada sanotuksi toiselle jokin ystävällinen sana tai on mahdollisuus rohkaista ja joskus myös ilmaista eriävän kantamme a.o:n käyttäytymisestä tai asenteesta.

Meidän tulisi opetella jatkuvasti asennoitumaan niin, että haluamme palvella lähellämme olevia. Tällöin voi olla tärkeää, että herkästi kuuntelemme, mitä toinen vastaa, kun kysymme, mitä sinulle kuuluu. Yleensähän vastaus on fraasiomainen. Mutta tulee kuunnella fraasin sävyä. Useinhan ilman muuta oletamme, että kuulumisten kyselijä ei ole kiinnostunut siitä, mitä meille todella kuuluu. Oletamme hänen vain yrittävän luoda hetken kontaktin meihin.

Kun siis kysyt tapaamaltasi tutulta, mitä sinulle kuuluu, kysy "tositarkoituksella". Kysy niin, että olet valmis aidosti kuuntelemaan, mitä hänelle kuuluu, haluat kuulla todellisia kuulumia. Valitettavasti usein emme jaksa tai viitsi olla niin kiinnostuneita toisista ihmistä, että olemme valmiit todelliseen kuunteluun. Hienoa olisi kuitenkin, jos se uskovien yhteys, jossa itse olemme mukana, kasvattaisi meissä toisiamme kuuntelevaa asennetta ja jos itse olisimme yksi niistä, jotka tietoisesti pyrimme tällaiseen toisen huomioivaan uskovien ja hoivaavaan yhteyteen.

Mitä teemme siinä tapauksessa, jos tällaisen hetkellisen kohtaamisen seurauksena toinen onkin valmis vakavampaan keskusteluun? Edellä olevat neuvot on tarkoitettu keskusteluun tuntemattoman avuntarvitsijan kanssa. Mutta samat neuvot ovat toki käyttökelpoisia silloinkin, kun keskustelukontakti on syntynyt hetken tilanteesta ja tutun kanssa.

11. Pitempiaikaisessa sielunhoitosuhteessa huomioitava seuraavaa:

1. Tavoitteena on aidon keskustelusuhteen luominen, se voi viedä oman aikansa.

2. Tavoitteena on myönteinen tunnesuhde, jossa sielunhoitaja on ymmärtävä, kuunteleva, luottamusta herättävä, turvallinen ja avoin.

3. Sielunhoitajan tulee osoittaa arvostavansa toista ja että toinen on hänelle tärkeä esim. pitämällä kiinni tapaamisajoista ja sopimuksista. Sielunhoitaja antaa aikaa, on aidosti läsnä tilanteessa, välttää kiireen tuntua ja malttaa odottaa.

4. Sielunhoitajan tulee olla kiinnostunut juuri toisen asioista, hänestä ihmisenä, hänen harrastuksistaan ja tekemisistään. Hän on lohduttaja ja hyväksyjä, ei arvostele, vaan ymmärtää, hän sallii, mutta ei syytä.

5. Sielunhoitaja rohkaisee toista kertomaan yhä enemmän itsestään ja ongelmistaan, avautumaan ja purkautumaan

6. Sielunhoitaja käyttää arkikieltä, ei ammattislangia. Hän käyttää niitä samoja ilmaisuja, joita toinenkin. Näin löydetään yhteinen kieli ja syntyy yhteenkuuluvuuden tunne. Tässä ollaan häntä varten, ymmärretään ja arvostetaan häntä.

7. Sielunhoitaja koettaa kuunnella kärsivällisesti toisen vaivoja ja valituksia ja pyrkii tuomaan esiin myös asioiden myönteisiä puolia, hyviä muistoja (ns. käänteinen tekniikka).

8. Sielunhoitaja valaa uskoa ja toivoa - jopa yläkanttiin, vaikka realismin ja totuudellisuuden on oltava koko ajan mukana pohdiskelussa.

9. Koetetaan nähdä asiat mieluummin yhdessä kuin toisen puolesta. Keskustelu on yhdessätyöskentelyä ja -kokemista, myötäelämistä ja -kokemista, jossa kannetaan toisen taakkoja.

10. Keskitytään ajankohtaisiin ja polttaviin aiheisiin, olla tässä ja nyt -tilanteessa, Mikä juuri nyt painaa ja ahdistaa. Ei mennä menneisyyteen. Mieluummin pohditaan nykyisen toiminnan, elämäntavan ja käyttäytymisen seurauksia kuin etsitään syitä niihin. Ei kysytä miksi, vaan miten tästä eteenpäin.

11. Jos sielunhoitaja huomaa toisen kohdistavan häneen vihamielisiä tunteita, niitä ei pelätä vaan otetaan ne avoimeen käsittelyyn mahdollisimman pian.

12. Sielunhoitajan on vähennettävä sitä ihannoivaa asennetta, joka on saattanut aluksi syntyä. Hän madaltaa omaa profiiliaan ja voi kertoa itsestään jopa kielteisiäkin asioita. Sädekehä saa särkeä ajoissa. Sielunhoitaja on vain Herran ja lähimmäisen palvelija, ei yli-ihminen. Nimenomaan nuorilla saattaa olla varsin ihannoiva asenne.

13. Kannustetaan huomiomaan omaa arkielämäänsä, ympäristöään ja ihmissuhteitaan ja sitä, miten voisi muuttaa käyttäytymistään ja asenteitaan kanssaihmisiin. Koetetaan löytää jokin uusi näkökulma ongelmiin ja uusi ote asioihin. Tärkeintä on, että oivalluskyky paranee. Rohkaistaan uusiin päätöksiin ja valintoihin. Näin koetetaan saada muutosta tähänastiseen.

14. Ei pidä vapauttaa vastuusta eikä kannustaa riippuvuutta. Ei pidä kuitenkaan syyttää eikä rangaista, mutta kyllä rohkaista vastuullisuuteen.

15. Sielunhoitajan ei tule esiintyä jäykkänä, liikkumattomana ja epäaitona. Kyselevä ihminen huomaa sanattomat (non-verbaaliset) viestit kuten kasvojen ilmeet, käsien liikkeet. Sielunhoitaja koettaa pitää yllä aktiivisesti keskustelua, jos sitä ei muuten synny. Molemminpuolinen mykkyys on tuhoisaa, mutta ei luova hiljaisuus.

5. TOISEN AUTTAMISEEN LIITTYVIÄ VAIKEUKSIA

Emme pysty ottamaan neuvoja sellaiselta, johon emme luota ja joka ei tunnu ymmärtävän meitä. Vaikka apu olisi kuinka tarpeen, mutta jos se tulee väärältä ihmiseltä, sitä on miltei mahdotonta ottaa vastaan. Siksi meidän on asiallisesti harkittava voimmeko todella auttaa? Olemmeko oikea ihminen auttamaan? Millä tavoin parhaiten autamme toisen ehdoilla? Ketä toista sielunhoitajaa suosittelemme?

1. Erään vaikeuden kohtaamme silloin, kun yritämme auttaa toisen sitä pyytämättä. Sielunhoito rakentuu keskeisesti ajatukseen, että kyselevä ihminen itse ottaa yhteyden. Olemme kyllä käytettävänä, mutta emme tyrkytä itseämme ja vielä vähemmän neuvojamme. Mitä tehdä, kun näemme jonkun olevan pulmatilanteessa ja haluaisimme auttaa? Usein lienee parasta vain olla lähellä, olla ikään kuin kuulomatkan päässä. Toki voimme kysellä, mitä kuuluu ja koettaa ymmärtää toisen vastauksesta olisiko tämä kiinnostunut keskustelusta kanssamme.

Jos annamme pyytämättä omia neuvojamme, saatamme niillä vain syyttää häntä. Hän voi tulkita ne siten, että pidämme häntä tyhmänä, laiskana, saamattomana, syyllisenä vaikeaan tilanteeseen jne. Ehkä hän on hyvinkin tiennyt, miten menetellä, mutta meille tuntemattomasta syystä ei ole voinut tehdä toisin. Tällöin avuliaisuutemme saattaa loukata häntä. Erityisesti nuori toivoo saavansa tehdä itsenäisesti päätöksensä vanhempien ihmisten sotkeutumatta niihin. Yleensä oppimme vain "kantapään kautta" tai "yrityksen ja erehdyksen tiellä".

Kaikesta tästä huolimatta meillä pitäisi "olla silmää" nähdä lähellämme olevaa ahdistusta ja kyselyä ja pyrkiä tietoisesti auttamaan. Saamme olla aktiivisia, mutta ihminen, aika, tilanne ja tapa on harkittava tarkoin. On parempi rauhallisesti rukoillen odottaa Jumalan antamaa tilaisuutta, kun palokuntalaisena juosta paikalle. Oikea sana oikeaan aikaan, saa ihmeitä aikaan toisessa ihmisessä.

2. Vaikeaa on auttaa myös silloin kun meiltä pyydetään apua, mutta avunpyytäjä on liian läheinen. Silloin hänen hätänsä saattaa koskettaa meitä niin syvästi, ettemme pysty maltilliseen, tasapuoliseen ja rauhalliseen harkintaan. Ahdistumme itse ja ahdistamme toisenkin vielä syvemmin. Usein myös kovin läheltä tuleva neuvo ei mene perille. Siinä on liikaa holhoamisen makua.

3. Joskus ahdistunut lähimmäisemme on sotkeutunut asiaan, joka on meistä on väärin tai jota emme voi ymmärtää (esim. avoliitto). Silloin neuvomme saattavat olla sävyltään moittivia, kovia. Moitteita vaikeuksissa olevan ihmisen on erittäin vaikea ottaa vastaan. On täysin mahdollista, että hän on toiminut todella väärin ja tarvitsee rehtiä asian oikean laidan sanomista. Mutta silloin on ensin synnyttävä keskinäinen luottamus. Ei ihminen avaudu sellaiselle, jonka kokee vastustajakseen.

Sääntönä näyttää olevan, että pystymme auttamaan vain niitä lähimmäisiämme, jotka ihmisinä pystymme hyväksymään ja joiden teot eivät ärsytä meitä. Jota emme ymmärrä, sitä emme pysty auttamaan. Jos toinen ihminen synnyttää meissä kielteisiä tunteita, ei pidä mennä auttamaan. Meidän tunteemme heijastuvat meidän sanoihimme ja toinen menee "lukkoon". Toki saatamme itse asiassa olla oikeassa.

4. Voimme itse ahdistua toisen vaikeuksista ja otamme suuremman vastuun kuin asiallisesti pystymme kantamaan. Lupaamme liikaa ja aiheutamme suuren pettymyksen. Tässä piilee varmojen rukouskuulemislupausten vaara. Erittäin harkitusti tulee käyttää lupausta: Jeesus parantaa sinut, Jeesus tekee ihmeen, Jeesus auttaa! Toki Herra on kaikkivaltias, mutta emme voi vaatia häntä toimimaan tahtomme ja rukoustemme mukaan. Meidän on autettava ahdistunutta kestämään omaa todellisuuttansa sellaisenaan.

Kuitenkin meidän pitäisi rohkaista ihmistä toivoon ja uskoon.

Meillä on halu esiintyä todellisena auttajana ja pylväänä, johon voi nojata. Meidän apumme on usein kuitenkin kovin rajallista ja heikkoa. Mahdollisuutemme ottaa todellista vastuuta äärimmäisen pienet. Voimme ehkä vain hetken olla toisen vierellä, kuunnella, antaa itseämme, mutta ei mitään sen enempää. On hyväksyttävä oma voimattomuus ja tyhmyys ihmisten todellisen hädän edessä. Emme saa ottaa minkäänlaista ns. messiaan roolia. Olemme vain "veljiä".

5. Voimme kuvitella auttavamme ahdistunutta menemällä taloudellisiin sitoumuksiin ao:n puolesta. Se on aina virhe. Se ei ole sielunhoitoa, vaan omaa tyhmyyttämme. Tietenkin asia on toinen, jos on kyse muutamasta kymmenestä markasta, jotka annamme toivomattakaan saavamme koskaan niitä takaisin ja annamme ne, vaikka toinen käyttäisikin ne kaljaan. Jos takaamme toisen, meidän on joka kerta selvitettävä itsellemme, miten pystymme maksamaan, kun ao ei maksakaan velkaansa.

6. Nuorten sielunhoidossa on osattava kohdata oikein nuorten ihannointi ja jopa joidenkin ihastuminen johtajaansa ja sielunhoitajaansa. Nuorilla on tarve ihailla jotakin aikuista ja samaistua tähän ja näin etenkin silloin, jos on pettynyt omiin vanhempiinsa. Tuskinpa nuori tulisi edes keskustelemaan, jollei hän kokisi sielunhoitajaa myönteisesti. Tästä ihailusta ei pidä luulla liian paljon. Sillä ei missään tapauksessa tule vahvistaa omaa identiteettiä, vaan tavoitteena on nimenoman nuorten oman identiteetin lujittaminen ja auttaminen itsenäistymään. Nuorista ei saa tulla sielunhoitajansa kaltaisia, vaikka he jossain vaiheessa haluavatkin samaistua sielunhoitajaansa. Sielunhoitajan on viisaalla tavalla opittava pitämään oma profiilinsa matalana. Usein ennemmin tai myöhemmin sielunhoitajan käyttäytyminen tai jonkin piirteen paljastuminen hänen luonteessaan synnyttää pettymyksen tunteita nuorissa ja moni joutuu kriisiin. Jos sielunhoitaja on osannut viitata itsestään pois päin kohti Kristusta, kriisistä ei tule liian syvää.

7. Suorastaan vaaralliseksi tulee silloin yrityksemme auttaa, jos siihen ehkä huomaamattammekin liittyy eroottissävyistä myötätunnon osoittamista. Valitettavasti meidänkin aikanamme sielunhoitokeskustelut ovat saattaneet johtaa jopa seksuaaliseen suhteeseen. Koskaan emme tällä alueella ole liian varovaisia. Emme saa antaa pikkusormeakaan asialle. Emme saa luoda latautunutta tilannetta tai suostua sellaiseen. Kupla on särjettävä. Sellaisesta on heti paettava pois.

Kaiken fyysisen kosketuksen sielunhoitosuhteessa on oltava pidättyvää. Meidän kulttuurimme ei hyväksy edes halaamisia tai poskelle suutelemista tervehdysmuotona. Siksi niitä on kartettava. Ne voidaan tulkita väärin. Emme myöskään itsestämme saa olla koskaan liian varmoja. "Tilaisuus tekee varkaan". En suosittele, että kahdenkeskisessä keskustelussa sielunhoitaja alkaa hieroa toisen "särkevää" niskaa.

Vanha perusneuvo on ollut, että pojat hoitavat poikien ja tytöt tyttöjen sielua. Tätä tulee kunnioittaa pääsääntönä. Seurakunnan antama virka ja sielunhoitajan asema, ikä ja arvovalta tekevät tästä poikkeuksen.

8. Vanha käytäntö on ollut, että vain silloin kun rippi ja toisella annetaan synninpäästö, pannaan käsi a.o. pään päälle. Silloinkin tulee olla pidättyväinen. On suositeltavaa jopa kertoa a.o:lle, mitä kätten päällepaneminen on ja pyytää lupaa siihen ja tehdä näin jopa ripissäkin. Käden päällepaneminen voi olla jollekin myös tympeä kokemus. Raamatun neuvo on edelleen hyvä: "Harkitse kätten päällepanemista tarkoin... säilytä itsesi puhtaana" (1 Tim 5:22, KR 92).

9. Erittäin vaikea saattaa olla auttaa jonkun uskonnollisen kultin valtaan joutunutta nuorta. Ehkä meitä auttaa siinä, jos tiedämme jotain uusien nuorisouskontojen käyttämästä neliosaisesta menetelmästä, jolla ihmisen itsenäisyys murretaan ja hänet sidotan uuteen liikkeeseen:

1. Aluksi tällainen liike etsii mahdolliset kannattajat ja asettaa syötit. Usein tällaisia ovat elämässään kriisitilanteeseen joutuneet ja vieraille paikkakunnille tulleet opiskelijat.

2. Toisessa vaiheessa a.o. houkutellaan pois todellisuudesta. Voimakas ryhmäpaine, loputtomat luennot, tunneperäiset laulut synnyttävät epätodellisen maailman ja ihminen luopuu itsenäisyydestään.

3. Kolmannessa vaiheessa uhri joutuu täysin ryhmän valvontaan. Tällöin hänen asuttava ryhmän yhteydessä. Hänen mukanaan saattaa seurata aina joku ryhmän jäsen - jopa käymälään saakka. Yhteydet entisiin ystäviin, sukulaisiin ja tuttaviin "neutralisoidaan". Peruskäsitteet perhe ja rakkaus saavat uuden sisällön.

4. Lopuksi uusi jäsen pääsee osallistumaan itse toimintaan. Hänestä tulee korkeamman asteen, sisäpiirin jäsen. Nyt ryhmän oma arvomaailma, hierarkia ja ehdoton johtajuus korvaavat "maalliset" arvot. Arvovaltansa turvissa ryhmän johtaja voi puuttua jäsenen vapaa-ajan käyttöön, opiskelun jatkamiseen, työpaikan ja jopa aviopuolison valintaan. Aviopuolison on oltava ryhmän jäsen.

Tässä vaiheessa 5. ulkopuolisen arvostelijan on täysin mahdotonta enää vaikuttaa ryhmän uuteen jäseneen.

Tällaisesta yhteisöstä 6. on suunnattoman vaikea päästä irti. Yritys irtaantua on kuin kohtaisi kuoleman. Yhteisön hylänneitä rangaistaan ja häväistään säälimättä.

10. Erittäin vaarallista on leimata psyykkisesti poikkeava ihminen riivaajien vallassa olevaksi. Riivaajat ovat todellisuutta. Joku saattaa olla riivaajien vallassa meidänkin maassamme, vaikka täällä on evankeliumia julistettu kohta tuhat vuotta. Joillakin lähetyskentillä ja nimenomaan Etiopiassa kohtaamme kuitenkin todella riivattuja. Siellä palvotaan saatanaa ja ikivanha animistien uskonnollisuus avaa portit pimeyden valloille. Usein riivaus juuri liittyy saatanan palvontamenoihin. Mikäli meidänkin keskellämme saatanan palvonta lisääntyy, lisääntyy myös riivaajien kiusaamat ihmiset.

On tuhoisaa, jos uskovien pariin leviää sellainen harhaoppi, jonka mukaan jonkun heikkoudet ja lankeemukset ovat riivaajien syytä. Vielä tuhoisampaa on, jos vastakääntyneet rupeavat ajamaan toisistaan ulos riivaajia. Riivaajien ulosajaminen on aina seurakunnan vanhinten tehtävä. Vain kauan uskossa kilvoitelleet ja luotettavan hengellisen näkökyvyn saaneet voivat ja saavat Jumalan sanan pohjalta ajaa ulos riivaajia ja hekin vain seurakunnan kokouksessa. Yksin ei kenenkään koskaan pidä lähteä ajamaan ulos riivaajia kenestäkään.

Emme koskaan saa suostua sellaiseen väitteeseen, että psyykkisesti sairas ihminen on kelvoton uskova. Kyllä uskovakin voi olla ja tulla mielisairaaksi. Mielisairaus on yksi monien sairauksien joukosta.

6. MITEN ITSE KOHTAAN JA AUTAN TOISIA KOHTAAMAAN VAIKEUDET?

1. Taito osata elää

Omasta elämästä selviäminen on suurin ja vaikein tehtävä, mitä meillä on. Tätä onnistumista kuvaavat erinomaisesti Paavalin kaksi sanaa. Juuri niissä on ilmaistu kaikessa yksinkertaisuudessaan todellinen elämisen taito: "OSAAN ELÄÄ" (Fil 4:12).

Voimme monella eri tavoin yrittää selvittää, mitä on taito osata elää. Eräs mahdollisuus on asettaa tavoitteeksi terveys. Taito osata elää on oppia elämään mahdollisimman terveenä ihmisenä. WHO määrittelee terveeksi sellaisen ihminen, jolla on hyvä olla psyykkisesti, fyysisesti ja sosiaalisesti. Tästä määritelmästä puuttuu kokonaan hengellinen näkökulma. Myös kroonisesti sairaalla voi olla hyvä olla kaikista sairauksistaan huolimatta! Ihmisellä voi olla myös pysyvä paha olo ja kuitenkin hän on oppinut elämään sen kanssa ja pystyy palvelemaan lähimmäisiä.

Toinen teoria sisältää neljä aluetta ja kaikkien niiden tulisi olla tasapainossa:

1. Ihminen on kunnossa, jos hänen ruumiinsa on suhteellisen terve tai ainakin sen sairaudet ovat hoidossa. Onko ruumiisi ystäväsi vai vihollisesi? Älä laiminlyö ruumiisi kunnon hoitamista. Monta kertaa pahaolo aiheutuu siitä, että olet laiminlyönyt unen, kuntoilun, terveelliset elämäntavat ja ruokailun. Aina kannattaa käyttää aikaa ja nähdä vaivaa ruumiin kunnon hoitamiseksi, vaikka ruumiillisesta harjoituksesta onkin hyötyä vähään (1 Tim 4:8). Ruumis on Pyhän Hengen temppeli ja sitä on hoidettava.

2. Työ, menestyminen ja saavutukset vaikuttavat yllättävän paljon hyvinvointiimme ja mielialaamme. Siksi kannattaa asettaa selviä tavoitteita ja oppia iloitsemaan, kun ne on saavutettu.

3. Ihmisen sosiaalinen ulottuvuus eli ihmissuhteet ovat aina keskeisiä elämässämme. Jumala on luonut ihmisen yhteyteen toisten ihmisten kanssa.

4. Neljäs osa-alue on käsitykseni omasta tulevaisuudestani ja siitä mihin elämäni on oikein johtamassa, mistä tulen ja minne kerran menen. On hyvä kysyä, mikä on elämäni tarkoitus? Tämä on hengellisen elämän alue.

On myös sellaisia elämän taidon teorioita, joissa korostetaan käyttäytymistämme ohjaavien tunteiden ensisijaista merkitystä. Tunteiden syntyyn taas vaikuttavat seuraavat voimat:

1. Rakkaus ja viha. Molemmat sisältävät energiaa. Mutta meidän itsemme on suunnattava ne hyödyllisiin kanaviin lähimmäistemme hyväksi. Emme saa myöskään tukahduttaa agressiivisuuden tunteita. Viha on vain purettava ongelmiin perehtymiseen ja ratkaisemiseen eikä toisiin ihmisiin, ei edes niihin, joiden koemme olevan tiellämme yrittäessämme ratkaista ongelmia. Kierrä kivi, älä kiroa. Missään tapauksessa emme saa suunnata vihaamme itseemme.

2. Pätemisen tarve ja itsekunnioitus. Toiveemme itsestämme ja kyvyistämme yleensä ylittävät huomattavasti todelliset kykymme ja mahdollisuutemme. Siksi olemme harvoin tyytyväisiä itseemme. Tästä syntyy väärä syyllisyyden tunne ja niin tunnemme itsemme lamauttavalla tavalla arvottomiksi. Psalmi kuvaa tyytyväistä mieltä: "Herra, sydämeni ei ole korskea eivätkä silmäni ylpeät. Minä en ole tavoitellut suuria, en pyrkinyt liian korkealla. Ei, olen löytänyt rauhan, mieleni on tyyni. Niin kuin kylläinen lapsi lepää äidin sylissä, niin on minun mieleni levollinen" (Ps 131:1-2, KR 92).

3. Hallitsemisen tarve. Haluamme olla oman itsemme herroja ja haluamme hallita niitä voimia, jotka vaikuttavat meihin.

4. Ympäristö. Toiset ihmiset ovat ympäristömme vaikuttavimmat tekijät. Mitä tahansa he tekevätkin, he herättävät meissä ja me heissä rakkauden ja vihan tunteita, lisäävät tai heikentävät pätemisen haluamme ja tukevat tai tukahduttavat hallitsemisen tarvettamme. Mielenterveys ja elämän taito on tasapaino näiden neljän voiman välillä.

Voidaan myös väittää, että mielenterveys saavutetaan ja säilytetään vain tavoittelemalla sitä ja ponnistelemalla sitä kohden. Seuraavassa eräitä mielenterveyttä hoitavia tekijöitä:

1. Mieleltään terveillä ihmisillä on laaja valikoima tyydytyksen lähteitä. Yhden menettäminen ei tuhoa kaikkea. Tällainen ihminen pyrkii aina säilyttämään näkökulmansa mahdollisimman laajana. He eivät pelkää epäonnistumista elämässään.

2. He ovat joustavia rasitusten aikana ja kykenevät sopeutumaan vaihteleviin olosuhteisiin ja äkillisiin yllätyksiin elämässä. Ongelmia kohdatessaan he löytävät useita vaihtoehtoja.

3. He tuntevat ja hyväksyvät rajoittuneisuutensa ja hyvät puolensa. Heillä on jokseenkin tarkka kuva itsestään ja tyytyvät siihen. En voi olla kukaan muukaan enkä siis valita sitä, että olen se, kuka olen. He eivät koskaan lakkaa kehittämästä itseään, ei edes vanhuudessaan.

4. He kohtelevat toisia ihmisiä yksilöinä. Itseensä käpertyneet kiinnittävät vain pinnallista huomiota toisiin eivätkä hallitse hienoja vivahteita toisten tunteissa eivätkä osaa kuunnella. 5. He ovat aktiivisia ja tuotteliaita. He uskaltavat seurata omaa kutsumustaan. He käyttävät voimavarojaan toisten hyväksi. He toivovat saavansa tunnustusta siitä mitä tekevät, ei siitä mitä ovat. Kun yritän olla jotain, en koskaan ole tyytyväinen itseeni.

2. Kriisin tullessa

Erilaiset muutokset elämässä kuormittavat meitä ja synnyttävät ahdistusta. Jokainen meistä joutuu jossain elämänsä vaiheessa kriisiin. Yleensä kriisi syntyy silloin, kun elämässämme tapahtuu äkillisiä muutoksia ja koemme menettäneemme jotain todella tärkeää tai itsetuntoamme on syvästi loukattu. Myös ensimmäistä kertaa lähetyskentälle mentäessä tai kotimaahan palatessa koettu kulttuurishokki voi olla vaikea kriisi.

Joka tapauksessa kriisin tullessa meidän perusturvallisuutemme horjuu. Koemme kriisin hämmennyksen ja sekasorron tilana. Siihen voi liittyä hyljätyksi tulemisen tai pettymyksen tunne. Voimme kokea olevamme umpikujassa. Koemme masennusta, surua, ahdistusta ja toivottomuutta. Tuskainen kriisivaihe saattaa kestää muutamasta viikosta vuoteen.

On laadittu erilaisia asteikkoja, joilla yritetään mitata tällaista kriisikuormitusta. Liian suuri kriisien yhtäaikaisuus tai peräkkäisyys saattaa johtaa syviin vaikeuksiin ja masennukseen.

3. Kriisin läpikäymisessä voidaan erottaa alku-, keski- ja loppuvaihe.

Alkuvaihe saattaa olla kaoottinen. Keskivaiheessa alkaa kyseleminen ja loppuvaiheessa mukaudutaan todellisuuteen ja pystytään tekemään asiallisia päätöksiä. Kriisin alkuvaiheessa ihminen usein pyrkii kiistämään koko asian. "Tämä ei voi olla totta, ei minulle voi sellaista tapahtua". Tässä vaiheessa ei pystytä yleensä kunnolla selvittämään kriisiä. Elämä saatetaan kokea uhkana. On vaikea keskittyä mihinkään. Joillekin saattaa tuottaa vaikeuksia yksinkertaistenkin käytännön asioiden hoito. Moni vetäytyy kuoreensa. Ei halua nähdä ketään. Jotakuta vaivaa unettomuus, migreeni, ruokahaluttomuus. Kaikki asiat koetaan tavattoman synkkänä. Ahdistukseen saattaa sekoittua syyllisyyttä ja häpeää, mutta myös kiukkua ja vihaa. Mielellään syyttää kaikesta toisia ihmisiä ja Jumalaa. Joka tapauksessa tässä tilanteessa on tärkeää, että pystyy ilmaisemaan itseään ja tunteitaan. Myös kielteiset tunteet saavat tulla ilmi, mutta on mitä tärkeintä valita niille sellainen kohde, jota ei vahingoita muita tai itseä.

Kriisin kypsymisvaihe on pohdintojen aikaa. Miksi juuri minulle tapahtui näin? Nyt pitäisi oppia hiljaa kuuntelemaan omaa kriisiään ja miettimään, mikä tarkoitus kaikella tällä on. Mitä siitä voisi oppia ja sitä parhaiten hyödyntää? Kärsimys on aina annettu haaste. "Otammehan vastaan Jumalalta hyvää, emmekö ottaisi vastaan pahaakin?" (Job 2:10).

Tärkeintä ei ole vapautua mahdollisimman nopeasti pahanolontunteesta. Pahaolo on vain oire. Ihmisen ahdistus saattaa olla merkki siitä, että elämässä jotain on korjattava. Se on hälyttäjä jostain syvemmällä olevasta asiasta. Siksi kannattaa malttaa mielensä, kuunnella omaa ahdistustaan ja pyrkiä selvittämään, mistä se johtuu eikä niinkään miten se poistuu. Tällöin ahdistus on jotain samaa kuin kipu ruumiissa. Juuri kipu varoittaa vaarasta. Leprapotilailta on kadonnut kivun tunne ja siksi he invalidisoituvat nopeasti. Ahdistus voi siis olla myös ystävä eikä vain inhottava elämänilon pilaaja.

Vaarana on myös, että lähdetään etsimään apua suunnalta jos toiseltakin ja saadaan ristiriitaisia neuvoja. Oireita ei tule myöskään poistaa pelkästään lääkkeillä tai muilla stimuloivilla aineilla. Tosin tilapäisesti saattaa olla viisasta ottaa vaikkapa unilääkettä, jos ahdistus johtaa useamman perättäisen yön unettomuuteen. Emme yleensä pysty valvomaan monta päivää yhtämittaa vaurioittamatta itseämme. Nykyaikaiset psyyken lääkkeet voi olla myös suurena apuna. Lääkkeitten käytössä on aina seurattava lääkärin määräyksiä. Missään tapauksessa ei pidä kieltäytyä ottamasta yhteyttä lääkäriin väittäen, ettei kehtaa tai ei uskova voi olla masentunut.

Monella alkaa myös itkun vaihe. On osattava itkeä, kun on itkun aika (Saarn 3:4). Tässä vaiheessa myös verrataan itseä toisiin. Usein koetaan, että on kärsitty vääryyttä. Katkeruus hiipii mieleen. Vertailu johtaa yleensä aina syntiin - joko katkeruuteen tai ylimielisyyteen. Ihminen elää toivon ja toivottomuuden rajalla.

Toivottomuus on aina omien mahdollisuuksien aliarvioimista. Se lamauttaa. "Niin kauan kuin on elämää, on toivoa". "Rahat meni, vähän meni, maine meni, paljon meni, rohkeus meni, kaikki meni".

Joka kriisissä menetämme jotain, mutta koskaan emme menetä kaikkea ennen kuin omassa kuolemassamme. Jeesus nimenomaan kehotti meitä valmiuteen, jossa suostumme luopumaan kaikesta, mitä meillä on (Luuk 14:33). Kaikki elämässämme pitäisi olla avoimella kämmenellä niin, ettemme kouristuksenomaisesti pidä mistään kiinni. "Herra antoi ja Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi" (Job 1:21).

4. Selvitä, mistä on kysymys

Tärkeintä on kuitenkin pyrkiä selvittämään itselleen, mistä oikein on kysymys. On suostuttava kohtaamaan todellisuus. Kannattaa analysoida, tutkia, etsiä useita vaihtoehtoja. Hyvä on panna muistiin eri vaihtoehdot ja niiden eri puolet. Verrata niitä keskenään.

Ei pidä turvautua kovin helppoihin vastauksiin, vaikka niissä olisikin jotain totta. Usein itsestään selvät ja nopeat vastaukset estävät pohtimasta tilannetta syvällisesti. Eräitä esimerkkejä: "Masennukseni ja saamattomuuteni johtuu siitä, että esimies ei pitänyt minusta. Avioeroni johtui siitä, että valitsin väärän miehen. Lapsen kuolema johtui lääkärin huonosta hoidosta tai omasta huolimattomuudestani. Alkoholin käyttöni johtuu läheisten ilkeydestä. Vihaisuus on pelkkää ilkeyttä, työttömyys taas laiskuutta tai kyvyttömyyttä löytää työpaikka" (Raili Rinne).

Hyvä on myös oppia eräs vanha rukous: "Jumala, suo minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa, mitkä voin ja viisautta erottaa nämä toisistaan".

5. Ihmisillä on neljä tapaa kohdata vaikeudet elämässään:

1. Voimme yrittää muuttaa omaa tilannettamme ja olosuhteitamme, joissa olemme. Vaihdamme työpaikkaa, asuntoa, puolisoa jne. Tähän viittaa sananparsi kierrä kivi, älä kiroa.

2. Voimme yrittää lisätä omaa fyysistä kestokykyämme ja itseluottamustamme.

3. Voimme pyrkiä vaikuttamaan omaan asennoitumiseemme. Yritämme nähdä ahdistuksemme jostain uudesta näkökulmasta.

4. Yritämme helpottaa omaa pahaa oloamme lääkkeillä, rentoutumisella jne.

6. Eräitä neuvoja ahdistuksen tullessa

1. Ahdistuksen tullessa on tärkeä huomata, että aina jotain omassa elämässä ja olemuksessa on myönteistä ja valoisaa. Paksummankin pilven takana loistaa aurinko.

2. Opi antamaan vaikeudellesi uusi myönteinen tulkinta. Näe ne haasteena eikä laman aiheena. Ahdistus on mahdollisuus kasvuun. Ei pahanolontunne ole pelkästään pahaa. Joskus on viisainta oppia tulemaan toimeen oman pahanolontunteen kanssa. "Ihmisten levottomuutta eivät aiheuta tapahtumat, vaan heidän käsityksensä tapahtumista" (Epiktetos).

3. Huomaa, mitä hyvää vaikeutesi tuo elämääsi. Jokaisella vastoinkäymisellä on aina jotain annettavaa. Etsi se. Kysy itseltäsi oletko sinä tilanteen herra vaiko sinun ahdistuksesi? Haluatko, että ongelmasi nujertavat sinut ja sinä ne? Myös jokaisesta itse aiheuttamastasi epäonnistumisestasi ja virheestäsi voit oppia.

4. Joku pieni sananparsi voi olla avuksi. Olet ehkä sen kuullut kotona tai isovanhemmiltasi tai se on muuten jäänyt mieleesi. Tässä eräitä esimerkkejä: "Ei hätä ole tämän näköinen". "Niin kauan kuin on elämää, on toivoa". Tällaiset sananparret ovat mielettömiä, jos ne otetaan avuksi etsittäessä Jumalaa. Näinhän monin tekee kuittaamalla elävän uskon fraasilla: "Jokainen tulee uskollaan autuaaksi". Mutta ajallisen elämän viisautta niihin usein sisältyy ja silloin niitä kannattaa käyttää.

5. Opi myös hymyilemään ahdistuksillesi. Älä ota niitä liian kuolemanvakavasti, vaikka ne omasta mielestäsi saattaisivat johtaakin kuolemaan. Opi ottamaan etäisyyttä ongelmiisi ja koeta ilmaista ne mahdollisimman selvästi. Valolla, s.o. asiasta puhumisella on aina myönteinen vaikutus, vaikka sitä ei ehkä heti huomaa. Jokaisella ihmisellä tulisi olla ainakin yksi sellainen ihminen, jolle voi kertoa asioitaan ääneen ja joka kuuntelee ja haluaa ymmärtää.

6. Varo piilevää itsetuhokäyttäytymistä. Se voi tapahtua pitkän ajan kuluessa. Tässä eräitä sellaisia asioita: Olut ja sen jatkeena alkoholin käyttö, lääkkeiden ja huumeiden käyttö, tupakointi, itsensä ylenmääräinen rasittaminen, esim. toistuvat yövalvomiset turhan takia, tuhoavat ihmissuhteet, uhkapeli, mutta myös haluttomuus hyväksyä pitkäaikainen sairaus tai pysyvä vamma ja sen tuomat rajoitukset.

7. "Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan". Jokainen ahdistus ja pahan olon tunne kestää vain määräaikansa. "Mutta herran armo pysyy iankaikkisesta iankaikkiseen" (Ps 103:17).

7. MIELENTERVEYSONGELMISTA KÄRSIVÄN KOHTAAMINEN

1. Älä leimaa, mutta tiedä

Meidän ei pidä arvioida kovin nopeasti lähimmäistämme sairaaksi. Nimenomaan nuoruuden kehitysvaiheessa rajan vetäminen normaalin ja poikkeavan välille on vaikeaa. Mielialat voivat vaihdella rajusti ja ajoittain useimmat nuoret ovat varsin syvän masennuksen tunteen vallassa. Monilla on myös voimakkaita itsetuhon ajatuksia. Itsemurhaan päätyneistä nuorista joka toinen on sairastanut masennusta. Usein pitempiaikainen kyvyttömyys selvitä arkista tehtävistä antaa viitteitä sairaudesta. Valitettavasti edelleenkin yhteiskunnassa psyykkiset sairaudet leimaavat ihmistä kielteisesti ja siksi niiden olemassaolo kiistetään tai salataan. Emme saa lisätä kärsivien taakkaa leimaamalla heidät kevyin perustein sairaaksi.

Meitä auttaa sielunhoidossa, jos tiedämme edes jotain psyykkisistä sairauksista. Voimme silloin olla tarpeeksi varovaisia toisen kohtaamisessa. Jos tiedämme jotain asioista, saatamme tulkita oikealla tavalla toisen poikkeavaa käytöstä ja osaamme ohjata sinne, missä voidaan auttaa.

2 Mielenterveyden kartoittaminen

Mielenterveyden kartoittaminen on ammatti-ihmisten tehtävä. Se on vaativaa. Mutta joitakin yleisiä periaatteita on hyvä tietää sielunhoidossakin, jotta voisi suhtautua mahdollisimman asiallisesti. Hyvä on myös muistaa, että eräissä opiskelijatutkimuksissa on todettu vailla mitään mielenterveyteen liittyviä häiriöitä olevan vain n. 15% kaikista. Näitä voidaan nimittää supernormaaleiksi. Lieviä häiriöitä oli n. 50%:lla ja neuroosin tasoisia häiriöitä n. 30%:lla ja vakavia psyykkisiä häiriöitä n. 5%:lla tutkituista. Näin siis psyykkisesti täysin terveitä on vähän, lievästi häiriytyneitä on paljon ja vaikeasti häiriytyneitä on vähän.

Nykyjään ollaan sitä meiltä, että ainakin viidennes tai jopa neljännes nuorista kärsii sen asteisista mielenterveyden ongelmista, että he tarvitsevat asiantuntijan apua. Tällaisille nuorille ei ole kuitenkaan riittävästi tarjolla erikoistuneita psykiatrisia palveluja. Kohtaamme tällaisia apua tarvitsevia nuoria jokaisessa seurakuntanuorten ryhmässä.

Mielenterveyttä voidaan kartoittaa myönteisellä tavalla esim. kyselemällä millainen suhde on yksilöllä omaan itseensä. Millainen on itsetuntemus, kyky toteuttaa omaa itseään ja kuinka eheä persoonallisuus on? Toinen keskeinen alue on suhde ympäristöön. Kuinka itsenäinen ja todellisuustajuinen on? Miten pystyy hallitsemaan oman ympäristönsä? Voidaan myös tarkkailla ihmisen "kykyä ja mahdollisuutta rikkaaseen ja monipuoliseen elämään ja ihmissuhteisiin. Tasapainoinen ihminen arvostaa itseään ja antaa arvon toisellekin eikä hänen tarvitse omanarvontuntoaan pönkittääkseen sortaa muita" (Pekka Kiviranta).

Kielteisellä tavalla voidaan yrittää mielenterveyttä kartoittaa kyselemällä kuinka voimakkaasti ihminen kokee aiheettomia epämiellyttäviä tunteita ja kuinka tuhoisasti hän käyttäytyy suhteessa ympäristöön. Terve ihminen kykenee rakastamaan, s.o. solmimaan kestäviä ja molemminpuolisesti tyydyttäviä ihmissuhteita. Terve ihminen pystyy myös tekemään työtä niin, että työ antaa jokapäiväisen leivän ohella myös mielekästä toimintaa ja tyydytystä tunne-elämässä. Keskeisimmäksi jäävät kyky tehdä työtä ja solmia ihmissuhteita.

3. Seuraavat tekijät ovat mielenterveydelle tärkeitä:

1. Kyky tyydyttäviin ihmissuhteisiin,

2. kyky antaa ja saada tasapainoisella tavalla inhimillisessä vuorovaikutussuhteessa,

3. kohtuullinen sopeutuvaisuuden kyky,

4. agressioiden ja eroottisten tarpeiden purkamiskyky yksilön ja ympäristön kannalta edullisella tavalla,

5. kyky hillitä riittävästi e.m. tarpeita, jotta ei ole viettiensä vietävänä.

6. Kyky elää ilman jatkuvaa ahdistusta tai kyky kestää jatkuvaa ahdistusta,

7. kyky kestää kohtuullista rasitusta.

8. Suvaitsevaisuus itseä ja muita kohtaan,

9. kyky ottaa riittävästi huomioon ympäröivän todellisuuden vaatimukset.

10. Kyky saada riittävästi tyydytystä elämässä (Achte, Alanen, Teinari).

Näihin voidaan vielä lisätä:

11. Elämään liittyvä yleinen toivon tunne,

12. yksilön tunne omasta lujasta paikasta menneisyyteen ja tulevaisuuteen nähden,

13. tunne kuulumisesta laajempaan ihmisyhteisöön ja kulttuuripiiriin ja

14. sydämen usko Jumalaan.

On olemassa myös erilaisia mielenterveyden mitta-asteikkoja. Tässä eräs (Komhauser):

1. ahdistuneisuuden ja jännittyneisyyden määrä,

2. hyvä itsetunnon voimakkuus - itsensä halveksiminen.

3. Luottamus toisiin ja toisten hyväksyminen - vihamielinen asenne toisiin,

4. kyky kontakteihin - pyrkimys vetäytyä ja eristyä.

5. Yleinen tyytyväisyys olemassaoloon - olemassaolon väheksyminen ja haluttomuus.

6. Henkilökohtaisen etiikan ja osallistumisen kehittyneisyys - vieraantuminen ja epäluulo.

4. Mielenterveyshäiriöt voidaan jakaa karkeasti seuraaviin ryhmiin:

1. Varsinaiset mielisairaudet, joihin kuuluu skitsofrenia, maanis-depressiivinen ja paranoidinen psykoosi sekä muut psykoosit. Tähän kuuluu lyhytaikaiset mielisairaudet, jotka saattavat liittyä johonkin ulkoiseen tapahtumaan. Skitsofreenisiin piirteisiin kuuluu mm. agressiivisuus, syvä ahdistuneisuus ja kontaktikyvyttömyys.

2. Neuroosit ovat sielullisia häiriöitä, jotka tuottavat ahdistuksia, kuluttavat ja rajoittavat elämää ja estävät ylläpitämästä normaaleja ihmissuhteita. Neuroottisia reaktiotapoja on monenlaisia kuten ahdistuneisuus, pelot (fobiat), pakkoneuroosit, jotka voivat olla pakkomielteitä tai -toimintoja ja masentuneisuus. Joskus neuroosien laukaisemiseen riittää kärsittyjen pettymysten ja niiden seurausten tiedostaminen ja läpikäyminen. Vihamieliset tunteet on saatava ilmaistua kohdistuivatpa ne keneen tahansa.

Neurootikko kieltää nykyisen hetken arvon, ei suostu elämään juuri tässä ajassa, vaan jossain muussa ajassa, tuonpuoleisessa. Hän ei pysty hyväksymään sitä, että on oltava jatkuvasti myönteisessä suhteessa toisiin ihmisiin. Hän ei hyväksy ihmisen rajallisuutta eikä kuolemaa. Ei tahdo kestää omaa ruumistaan eikä omaa sukupuolisuuttaan. Hän ei hyväksy kipuja ja kärsimystä eikä syyllisyyttä elämään kuuluvana. Samoin asioiden itsenäinen valitseminen, ratkaisujen tekeminen on hänelle miltei ylivoimaista. Hän ei osaa ottaa eikä jättää, vaan suhtautuu kaikkeen erittäin epävarmasti.

Usein neuroottisen tuska on sellaista, joka pukeutuu hengelliseen asuun. On ehkä helpompi kestää pahaa oloa, kun sen voi nimetä Raamatun lauseilla. Ahdistunut kokee, että esim. on kysymys anteeksiantamattomasta synnistä. Apuna on etsiä uusia ja uusia sielunhoitajia, armolahjoja, menetelmiä, tekoja, joilla ahdistus heltiää: rukous, rukouskokoukset, jälkikokoukset, käsien nosto, kaatumiset, antautumisen, uudelleen kastamiset, asioiden loputon selvittely jne. Mutta ongelmat eivät vain ratkea. Paha ole jatkuu

Masennustilat kuuluvat laajimmin levinneisiin neuroottisiin sairauksiin. Saksassa on todettu joka viidennen kärsivän masennuksista. Aina ei ole kuitenkaan helppoa vetää rajaa normaalin alivirittyneisyyden ja todellisen masennuksen välille. Jokaisella ihmisellä vaihtelee innostuksen ja lamaannukset ajat elämässä. Masennuksessa on kyseessä liian pitkäksi venynyt laskukausi, joka alkaa häiritä normaalien arkielämän rutiinien suorittamista. Suuria menetyksiä ja jyrkkiä elämänmuutoksia seuraa yleensä jokaisen kohdalla masennuskausi. Kun vaikea vaihe on ohi mielen tasapainokin yleensä palautuu.

Kristillisissä piireissä masentuneita on enemmän kuin keskimäärin väestöstä. Näin siksi, että masentuneet kokevat seurakunnat paikoiksi, joissa heidät otetaan vakavasti eikä heille naureta.

Masennuksen päätuntomerkki on mielialan lasku. On vastenmielisyyttä itseään kohtaan, luonnotonta arvottomuuden tunnetta, itsesyytöksiä pienistäkin asioista (tikusta tulee hirsi), toivottomuutta, keskittymiskyvyn puutetta, voimattomuutta, haluttomuutta tarttua mihinkään asiaan kunnolla - jopa itsemurha-ajatuksiakin. Masentuneella on yllättäviä itkukohtauksia, hän saattaa kadottaa pitkäksi aikaa tyytyväisyyden ja iloisuuden tunteen ja yhteydet toisiin ihmiseen eivät maistu. On syvää väsymystä, nukkumishäiriöitä, ruokahaluttomuutta, seksuaalisen kiinnostuksen katoamista, ummetusta. Uskonelämän alueella ei mikään kiinnosta, on vain halu tehdä räikeästi syntiä, on tunne Jumalan hylkäämisestä ja siitä, ettei ole uskovana alkuunkaan sellainen kuin pitäisi eikä edes sure sitä. Masentuneesta tulee helposti "sielunhoitokroonikkoja", jotka ovat aina etsimässä apua ja tarvitsevat kaikkiin ratkaisuihinsa neuvoa. Vaikeutena monilla on myös lääkeriippuvuus.

Masentunutta auttaa jo tieto siitä, että hän saa olla masentunut. Paavalikin oli masentunut (2 Kor 7:6). Masennus on osa elämää. Masentuneen kanssa on oltava valmis moniin keskusteluihin ja hyväksyttävä se, että edistyminen voi olla hidasta. Uudelleen ja uudelleen on osoitettava armon riittävyyttä ja vakuutettava, että Jumala vanhurskauttaa meidät juuri jumalattomina, ei vasta sitten kun olemme tulleet paremmiksi. Syvempi ja pitemmänaikainen masennus vaatii ehdottomasti lääkärin hoitoa. Sielunhoitajan on rohkaistava siihen, vaikka a.o:lla voi olla voimakasta pelkoa lääkäreitä kohtaan.

3. Psykosomaattiset sairaudet, jolloin tunnesiteet liittyvät ruumiillisiin oireisiin. Mitään elimellistä vikaa ei löydetä.

4. Tunnehäiriöt, joihin kuuluu mm. ns. jäykkä ihmistyyppi, kyvyttömyys hallita sisäisiä yllykkeitä. Tällaisessa ihmisessä on paljon kehittymätöntä, ikään kuin lasta.

5. Eräitä piirteitä psykoosista

Psykoosit ovat vakavampia kuin neuroosit. Vain kaksi tai kolme prosenttia väestöstä kärsii niistä ja yleisimmät ovat skitsofrenia ja maanis-depressiivinen psykoosi. Psykoosiin menevä ihminen ennen sairastumistaan joutuu pelottavalta tuntuvaan turvattomuuden tilaan ja hän saattaa kokea kaikki lähellään olevat ihmiset hänelle pahaa aikoviksi. Hänen todellisuudentajunsa jollain elämänalueella katoaa. Hänellä on voimakas tunne sitä, että esim. häntä salakuunnellaan, vainotaan, myrkytetään, hänessä on kauhea haju. Hän kertoo yksityiskohtia, jotka varmasti todistavat tästä. Hänellä on näkyjä ja profetioita asioista, jotka pian tapahtuvat ja mullistavat kaiken. Hän kokee olevansa jopa Jeesus Kristus. Hän ehkä kokee, että lääkkeiden syöminen on epäuskoa ja tottelemattomuutta. Hän ei halua mennä psykiatrin luo, vaan että Jumala hänet parantaa.

Jos tällainen ihminen tulee luoksesi, mitä tehdä? Ole ystävällinen ja luja. Keskustele rauhallisesti. Älä pelästy itse mitään. Kuuntele tarkasti ja kysy tarkennuksia, jos et ymmärrä. Koeta eläytyä hänen tunteisiinsa, vaikka et niitä hyväksykään todellisuuteen pohjautuviksi. Koeta saada kuva siitä, mikä on hänen varsinaisen kauhunsa syy ja miksi tuo asia on hänelle niin suunnattoman tärkeä. Sinun on rohkaistava häntä kaikin tavoin menemään lääkäriin tai Mielenterveystoimistoon, vaikka hän jyrkästi torjuisikin. Sinä älä vain rupea leikkimään lääkäriä. Sinun tehtäväsi on antaa aikaa, kuunnella, eläytyä, ei parantaa. Ohjaa aina turvallisesti lääkärin luo.

Jossakin elämänsä vaiheessa tällainen ihminen on kokenut niin viiltävää vääryyttä, että se nouse jatkuvasti esiin uusissa hahmoissa. Hänellä on ollut joku mennyt tapahtuma, joka on painettu piiloon, mutta joka kuitenkin ahdistaa. Hän ei enää halua edes ajatella sitä, vaan pyrkii kaikin tavoin vaientamaan ja sulkemaan sen pois mielestään. Hän ei ehkä halua puhua siitä, koska se aiheuttaa niin suurta kipua. Sielunhoidossa on sallittava ahdistuneen purkaa myös vihaansa ja katkeruuttansa ilman, että hänet siitä heti tuomitaan.

Sairas ihminen on ehkä joutunut tappiolle niin monta kertaa ja niin tärkeissä ja eläminen kannalta keskeisissä asioissa, että hän kokee itse elämän pettäneen hänet. Syy saattaa olla siinä, että hänen osansa on ollut tavallista kovempi tai hän on herkempänä kokenut sen kovempana. Siksi hän on enempää tuskaa ja kärsimystä välttääkseen kokonaan luopunut elämässään yrittämisestä. Hän pakenee nyt omaan fantasiamaailmaansa. Siitä ei saa häntä ivallisesti moittia, vaan kuunnella kunnioittaen häntä lähimmäisenä.

6. Miten kohdata harhainen (skitsofreeninen) ihminen

1. Älä väittele harhoissaan olevan kanssa.

2. Kuuntele. Yritä kuulla harhojen takana olevia tunteita. Esimerkiksi kun ihminen väittää, että toiset huoneessa näkevät hänen lävitseen, kysy miltä se tuntuu.

3. Aina ei tarvitse kommentoida, tarkkaavainen ihmistä kunnioittava kuuntelu riittää.

4. Ole suora, älä teeskentele, että uskot harhoihin. Edustat skitsofreeniselle ihmiselle todellisuudentajua. Silti ei tarvitse jankuttaa tai väitellä.

5. Kunnioita ihmisen tarvetta järjestykseen ja muotoihin. Aikataulut ja mekanistiset elämänohjeet saattavat tuoda ohmisen elämään turvallisuutta.

6. Älä naura tai väheksy skitsofreenisen ihmisen näkyjä. Ne ovat hänelle totisinta totta.

7. Ei kehotuksia, mene ulos, sinä helposti tyrmää ja unohtaa ihmisyyden (Jouko Lönnqvist).

7. Miten palvella psyykkisesti sairasta uskovaa

Monet uskovat ovat pysyvästi mieleltään sairaita. He ovat monet kerrat sairaalassa olleita, ehkä asuvat sairaalan asuntolassa, tekevät työtä suojatyöpaikassa ja saavat sairaseläkettä.

Usein he ovat kaikkein innokkaimpia rukouksella parantajien asiakkaita. Ensimmäisinä rukousjonoissa ja etsivät lakkaamatta sitä ihmeellistä tekijää, joka hetkessä heidät parantaisi.

Emmehän saa koskaan sairaan toivoa sammuttaa. Jos hän kokee vahvistuvansa tai saavansa mielihyvää rukousjonoista, niin käyköön niissä. Ainakin hän kokee, että joku huomaa hänet ja hetken koskettaa ja toivoo hyvää. Tunne saattaa olla mahtava, kun kädet pannaan pään päälle ja tunnettu hengellinen johtaja rukoilee innostuneesti, kuoro laulaa ja väkeä on paljon.

Kaikkinaisesta henkiparantamisesta tulisi kuitenkin varoittaa uudelleen ja uudelleen. Siksi on hyvä tarkistaa, missä kokouksissa hän on käynyt.

Tietenkin voi yrittää uudelleen ja uudelleen kehottaa häntä tyytymään sairauteensa, ottamaan ristinä tämän vaikeuden ja seuraamaan kaikesta huolimatta Jeesusta. Mutta sellaisiin ratkaisuihin ei ole helppo suostua, jotka vain rohkaisevat kestämään ja kärsimään nykyisiä vaivoja. Tosiasia on kuitenkin, ettemme voi kaikkea pahaa ja kurjaa poistaa koskaan elämästä. On opittava elämään jonkinlaista siedettävää elämää tuskansa, ahdistuksensa, kroonisen sairautensa ja invaliditeettinsa kanssa.

En näe mitään muuta mahdollisuutta kuin opetella kulkemaan vierellä. Anna tällaisen ystävän ottaa sinuun yhteyttä. Tosin joskus on pakko rajoittaa sitä. Hän voi soittaa keskellä yötä ja puhua tunnin. Hän voi soittaa monta kertaa päivässä tai ainakin joka päivä. Hänellä voi olla loputon tarve saada sielunhoitoa, keskustella.

Saatan kyllä kokea, että keskustelu polkee paikallaan. Keskustelu ei etene. Mitään järkevältä tuntuvaa ajatusta ei saa läpi. Toinen ei kuuntele, ei oikeastaan välitä minun neuvoistani. Hän vain toivoo, että häntä kuunnellaan myötätunnolla.

Sairas haluaa vain jonkun toisen ihmisen läheisyyttä, kuuntelua, mukanaoloa. Anna sitä hänelle, mutta omilla ehdoillasi. Ei ole oikein, jos oma elämäsi kärsii jonkin sairaan tähden. Ja ole iloinen, ettei hän ole vielä tehnyt itsemurhaa. Ehkä olet kuuntelullasi voinut häntä sen verran rohkaista, että hän jaksaa raahautua päivästä toiseen. Ainakin olet voinut kenties antaa hänelle Jeesuksen mainitseman "maljallisen kylmää vettä" (Matt 18:6).

Ole kärsivällinen ja jälleen kärsivällinen. Muista, että sairas joutuu kantamaan oman sairautensa taakkaa joka hetki ehkä kuolemaansa asti. Suostu sinä kantamaan hänen taakastaan jotain niinä lyhyinä hetkinä, jolloin hän haluaa keskustella kanssasi. Suostu tähän, vaikka joutuisit palvelemaan loppuun asti. Älä kysy tuloksia, vaan palvele.

8. Kysymys riivaajista

Erittäin vaarallista on leimata psyykkisesti poikkeava ihminen riivaajien vallassa olevaksi. Riivaajat ovat kyllä todellisuutta. Joku saattaa olla riivaajien vallassa meidänkin maassamme, vaikka täällä on evankeliumia julistettu kohta tuhat vuotta. Joillakin lähetyskentillä ja nimenomaan Etiopiassa kohtaamme kuitenkin todella riivattuja. Siellä palvotaan saatanaa ja ikivanha animistien uskonnollisuus avaa portit pimeyden valloille. Usein riivaus juuri liittyy saatanan palvontamenoihin. Mikäli meidänkin keskellämme saatanan palvonta lisääntyy, lisääntyy myös riivaajien kiusaamat ihmiset.

On tuhoisaa, jos uskovien pariin leviää sellainen harhaoppi, jonka mukaan jonkun heikkoudet ja lankeemukset ovat riivaajien syytä. Vielä tuhoisampaa on, jos vastakääntyneet rupeavat ajamaan toisistaan ulos riivaajia. Riivaajien ulosajaminen on aina seurakunnan vanhinten tehtävä. Vain kauan uskossa kilvoitelleet ja luotettavan hengellisen näkökyvyn saaneet voivat ja saavat Jumalan sanan pohjalta ajaa ulos riivaajia ja hekin vain seurakunnan kokouksessa. Yksin ei kenenkään koskaan pidä lähteä ajamaan ulos riivaajia kenestäkään.

Emme koskaan saa suostua sellaiseen väitteeseen, että psyykkisesti sairas ihminen on kelvoton uskova. Kyllä uskovakin voi olla ja tulla mielisairaaksi. Mielisairaus on yksi monien sairauksien joukosta.

KIRJALLISUUTTA:

Leif Andersen, Miksi nukut Herra, Pieksämäki 1989;

Howard J. Clinebell, Jr, Käytännön sielunhoito, Mänttä 1980;

Johan Cullberg, Tasapainon järkkyessä, Otava 1977;

Michael Dieterich, Mistä apu masennukseen, Hämeenlinna 1987;

Samuel Pfeifer, Kannettava väsyy – Kantaja ei, Hämeenlinna 1999;

Frank Lake, Tie mielenterveyteen, Helsinki 1973; Pirkko Niemelä ja Jan-Erik Ruth (toim.), Ihmisen elämänkaari, Otava 1989;

Hannu Purhonen, Muuttuva ihminen, Helsinki 1988;

Aarno Sainio, Ehjä ihminen, Juva 1986;

Hannu Sorri (toim.), Puhelu auttaa, palveleva puhelin, Pieksämäki 1984;

Otto Stange, Lapsen sielunhoito, Kirkon sairaalasielunhoidon keskuksen julkaisut 34, 1992;

Heimer Virkkunen, Henkilökohtainen sielunhoito, Porvoo 1959.