Lyötynä

Olavi Peltola

Menestystarinat Jumalan valtakunnassa

Olemme kristittyinä erittäin kiinnostuneita kuuntelemaan menestystarinoita Jumalan valtakunnan työstä ja hengellisen elämän kasvusta. Väitämme, että sellaisten kuuleminen rohkaisee ja innostaa meitä. Ne antavat meille uskonluottamusta.

Emme ole ehkä huomanneet kuinka Heprealaiskirje puhuessaan uskonsankareista puhuu kahdesta aivan erilaisen elämänkohtalon saaneesta sankarijoukosta.

Toiset uskonsankarit - juuri sellaisten seurassa haluaisimme olla - kukistivat valtakuntia uskon voimalla, pitivät yllä oikeutta ja kokivat ihmeellisiä Jumalan lupausten täyttymisiä. Jos he olivatkin jossain vaiheessa heikkoja, niin pian he voimistuivat ja heistä tuli väkeviä. Jotkut heistä saivat jopa kuolleita omaisiaan takaisin (Hepr 11:33-35). Kai Munkin näytelmä Sana on rakennettu tällaisen ihmeen ympärille.

Heprealaiskirjeen mukaan on ollut myös aivan toisenlaisia uskonsankareita. Jumala ei pelastanut heitä, vaan heidät kidutettiin hengiltä. Näitä uskonsankareita pilkattiin ja lyötiin, sidottiin ja heitettiin vankilaan. Osa tapettiin julmalla tavalla. Heistä tuli pakolaisia ja "he kärsivät puutetta, heitä ahdistettiin ja piestiin. He olivat liian hyviä tähän maailmaan, ja niin heidän oli harhailtava autiomaassa ja vuorilla ja asuttava luolissa ja maakuopissa." Kuitenkin Heprealaiskirje toteaa: "Kaikista näistä on heidän uskonsa perusteella annettu kirjoituksissa hyvä todistus" (Hepr 11:36-40).

Luulen, että jokaisessa Kristuksen uskovien sukupolvessa on näihin molempiin uskonsankarijoukkoon kuuluvia Jumalan lapsia. Tämä iltana menemme näiden jälkimmäisten vierelle.

Toivon meidän palauttavan mieliimme 1930-luvulla Inkerissä ja 1940-luvulla Virossa alkaneen uskovien ahdistuksen ajat. Heidän ahdistuksensa jatkuivat samanlaisina aina 1980-luvun loppuun asti.

Meidän on myös hyvä mennä lähetyskenttien uskovien vierelle. Eräästä tällaisesta kärsivästä lähimmäisestä kertoo Kylväjän lähetin rukouskirje "Juuri oli tilaisuus kuunnella erään kristityn miehen kerrontaa perheensä vaiheista. Hän ei oikein osaa/uskalla asettua minnekään pitkäksi aikaa. Kun naapuristolle selviää heidän olevan kristittyjä, he joutuvat vaikeuksiin. Vaimon kaksi veljeä, hekin kristittyjä, tapettiin pari vuotta sitten ja vaimoa lyötiin kiväärinperällä päähän. Sen jälkeen hän on ollut kyvytön puhumaan ja hoitamaan kotia. Miehen isä kuoli vankilassa. Kuitenkin tämä nuori mies tahtoisi kasvattaa lapsensa kristityiksi - mikä on melko mahdoton tässä maassa. Tietysti kodin vaikutus on suuri, mutta muu ympäristö ei tue sitä. He ovat olleet pakolaisina "kahdessakin naapurimaassa" ja nyt ovat tavallaan (omien sanojensa mukaan) pakolaisia myös omassa maassaan. Kaipaavat kristittyjen yhteyttä. Täällä yhteyden syntyminen on vaikeaa keskinäisten epäluulojen vuoksi. Tällaisia yksinäisiä valoja, lepattavia leikkejä on siellä täällä, mutta ympäröivä myrsky on kova, ja voi uskonliekin sammuttaa. Nämä veljemme ja sisaremme tarvitsevat paljon esirukousta" .

Kaikilla uskovilla ei mene hyvin

Nyt kuuntelemme sellaisten Jumalan ihmisten ja uskovien sanomaa, joille ei käynyt tässä elämässä hyvin. He eivät ole olleet menetystarinan uskovia, vaan tappiolle joutuneita, lamaantuneita, sairaita, vaivoihinsa nääntyviä. Kaikki he eivät suinkaan ole olleet uskonsa tähden vainottuja ja veritodistajia.

He ovat aivan tavallisia, pieniä ihmisiä. Täällä omassa yhteiskunnassa he ovat olleet niitä kaikkien heikoimpia ja vähäpätöisempiä. On sellaisia, jotka ovat joutuneet jo nuorena sairaseläkkeelle. Jotkut ovat pysyvästi psyykkisesti sairaita. Joidenkin avioliitto on surkealla tavalla särkynyt. Osa on jäänyt kituvan yksinäisiksi. He ovat meidän keskellämme kaikin tavoin ei-mitään ihmisiä, eräänlaisia Oskari Olemattomia, jotka asuvat Nollakatu nollassa. Vammaisia, unohdettuja, syrjäytyneitä, yksinäisiä, köyhiä ja sairaita ihmisiä.

Yksi tuntomerkki on heillä kaikilla. He tulevat mukaan Jumalan sanan kuuloon. He haluavat uskoa Jeesukseen Kristukseen kaikkien sairauksiensa, vaivojensa ja köyhyytensä keskellä. He huutavat avuksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimeä ja siksi ovat Herran palvelijoita. Hekin ovat vaivojensa keskellä marttyyreita. He perivät autuuden, jos vain jaksavat säilyttää uskonsa loppuun asti Paavalin tavoin (2 Tim 4:7).

UT:ssa käytetään kreikkalaista sanaa thlipsis kuvaamaan uskovan kokemaa painetta, sisäistä ja ulkonaista ahdistusta, ahdinkoa, kärsimystä, hätää ja vaivaa. Kaikilla näillä suomalaisilla sanoilla voidaan kääntää tuo kreikkalainen sana. Paavali rohkaisi vasta kääntyneitä sanomalla: "Jumalan valtakuntaan meidän on mentävä monen ahdingon (thlipsis) kautta" (Apt 14:22).

Nyt on siis kysymys näistä thlipsis-ihmisistä. Kärsimys on kristityn hoviväri - sanoo Luther. Ahdistus on tie, jota pitkin minun on kuljettava, koska se on elämäni tie. "Tääl' on mun paha olla, vaivojen vainiolla". Meitä ei ole kutsuttu selittämään kyyneleitä, vaan toivomaan aikaa, jolloin hän pyyhkii ne pois.

Jeremian kirjan ja Valitusvirsien opetus

Olemme valinneet Raamatusta Jeremian kirjan ja Valitusvirret. Job ei kuulu heidän joukkoonsa, sillä Jobin kävi tässä ajassa lopulta hyvin. Jeremia sen sijaan murskattiin elämänsä lopulla.

Vanhassa kreikkalaisessa VT:n käännöksessä (LXX) Valitusvirret alkavatkin johdantosanoilla: "Jeremia istui itkien ja valitti tämän valitusvirren sanoin" .

Kuuntelemme Jeremian sydänääniä: "Murhe murtaa minut, sydämeni on sairas" (Jer 8:18). "Isku on murtanut minutkin… toivottomuus on vallannut mieleni" (8:21)." "Kunpa minun pääni olisi kaivo ja silmäni kyynelten lähde, niin itkisin päivät ja yöt" ( 8: 23)! "Voi minua, äitini! Miksi synnytitkään minut! Kaikkialla saan aikaan vain toraa ja riitaa. En ole velkaa antanut enkä velkaa ottanut, ja silti kaikki kiroavat minua" (15:10)! "Kirottu olkoon päivä, jona synnyin… Kirottu se mies, joka toi isälleni ilosanoman ja onnitteli häntä… kun ei surmannut minua kohtuun! Äitini olisi saanut olla minun hautani… Miksi minun pitikään tulla äidinkohdusta näkemään pelkkää vaivaa ja tuskaa! Koko elämäni kuluu häpeässä" (20:14-18).

Kuinka vaikea Jeremian onkaan ollut uskoa kaikkivaltiaaseen ja rakastavaan Jumalaan: "Miksi olet nyt kuin muukalainen, kuin vieras vaeltaja, joka vain yhdeksi yöksi poikkeaa taloon? Miksi olet kuin neuvoton mies, kuin soturi, josta ei ole puolustajaksi?" (Jer 14:8-9). "Miksi minun kipuni ei koskaan lopu, miksi haavani ovat niin pahat, etteivät parane? Sinä olet minulle kuin kuivuva puro, joka pettää janoisen" (15:18). "Herra, sinä olet oikeudenmukainen, kuinka minä voisin syyttää sinua mistään? Silti kysyn (Jer 12:1). "Sydämeni on murtunut rinnassani, luuni tutisevat. Herran vuoksi, hänen pyhien sanojensa tähden, minä olen kuin juopunut, kuin mies, joka viinistä horjahtelee" (23:9).

Valitusvirissä samat tunnot toistuvat: Hän itkee katkerasti yössä, kyyneleet vierivät hänen poskillaan. Yksikään hänen ystävistään ei ole lohduttamassa. Kaikki ovat hänet pettäneet, kääntyneet vihollisiksi (Valit 1:2, KR92). Hän huokaa ja kääntää kasvonsa pois (1:8). Kuinka näin saattoikaan käydä! Herra veti pois suojelevan kätensä (2:3). Hän täytti surulla ja murheella (2:5). Tarkoin hän tiesi, mitä teki (2:8).

"Herra, katso minun kurjuuttani!" (Valit 1:9). "Katso minua, Herra! Katso, miten onneton olen" (1:11). "Onko kipua sen kivun vertaista, joka on kannettavakseni pantu?" (1:12).

"Kaiken tämän tähden minä itken, silmäni vuotavat vettä. Ei ole ketään, joka lohduttaisi, ei ketään, joka sieluni virvoittaisi" (Valit 1:16). "Oikein on Herra tehnyt, olen kapinoinut hänen käskyjään vastaan" (1:18). "Katso, Herra, mihin hätään olen joutunut! Sisintäni polttaa tuska, sydän kääntyy rinnassani - miten uppiniskainen olenkaan ollut!" (1:20). "Kuule, kuinka minä vaikeroin, kukaan ei lohduta!" (1:22). "Silmäni riutuvat kyynelistä, sisintäni polttaa tuska. Voimani valuvat maahan" (2:11).

"Me uuvumme, emme saa levätä" (Valit 5:5). "Sydämestämme on ilo kuollut" (5:6). "Olemme itkeneet silmämme sokeiksi, sydämemme on sairas" (5:17). "Miksi sinä tyystin unohdat meidät, miksi hylkäät ainiaaksi" (5:20)? "Herra, anna meidän palata luoksesi, niin me palaamme. Uudista päivämme entiselleen" (5:21). "Totisesti, sinä olet hylännyt meidät, ankara on sinun vihasi" (5:22)!

"Huutakaa Herraa, huutakaa sydämenne pohjasta! Anna kyyneltesi virrata kuin puro päivät ja yöt, vailla hetkenkään lepoa! Älkööt silmäsi kuivuko" (Valit 2:18). "Vuodata sydämesi tuska Herran kasvojen eteen" (2:19).

Jumalan maailmanhallinnan keskus on ristin kärsimyksessä

Kuunnellessamme näitä Jeremian sydämen ääniä, voimme vain jälleen hiljaa taipua siihen, että Jumalan maailmanhallinnan keskuksena on Golgatan risti. Sen valossa Jumalan kaikkivaltius tässä maailmanajassa ilmenee ihmissilmille salattuna ja jopa päinvastaisena.

Aikoinaan Mooseskin sai nähdä Jumalan vain selkäpuolelta. Jumala kätkeytyy vastakohtaansa, hänen jumaluutensa Jeesuksen mitättömyyteen ihmisenä, hänen voimansa Golgatan tuskanhuutoon. Hänen iankaikkinen Sanansa Raamatun halpaan ja vastaansanottuun asuun ja hänen suurin rakkautensa ainoan Poikansa hylkäämiseen ja jättämiseen ihmisten mielivallan alle.

Mutta myös "ihmisen olemassaolo on kaikissa yhteiskunta- ja talousjärjestelemissä ristin läpäisemä, ristin - tuskan, surun, kärsimyksen ja kuoleman - määräämä tapahtuma. Ihmisen ristin läpäisemä olemassaolo saa mielekkyytensä vasta Jeesuksen ristissä. Seuraaminen on aina, toisinaan salatusti, toisinaan avoimesti, kärsivää seuraamista, ristin seuraamista. Suostuuko ihminen tähän? Oman ristinsä alla hän on lähinnä ristinnaulittua Jeesusta, Herraansa. Omassa kärsimyksessään hänet asetetaan Jeesuksen Kristuksen kärsimykseen. Ja juuri tämä mahdollistaa kaiken kärsimyksen keskellä hänelle lopullisen, riippumattoman kestävyyden. Sillä mikään tämän maailman risti ei voi kumota sitä mielekkyyttä, joka on kuolleista herätetyn ristissä: Ihmiselle solidaarinen Jumala ympäröi myös kärsimyksen, jopa äärimmäisen uhan, mielettömyyden, turhuuden, avuttomuuden, yksinäisyyden ja tyhjyyden. Uskovalle on avattu tie, ei tosin kärsimysten ohi, vaan niiden läpi, jotta hän suhtautuisi kärsimykseen aktiivisen huolettomasta ja juuri siten olisi valmis taisteluun kärsimystä ja sen syitä vastaan sekä yksilöiden että yhteiskunnan elämässä" (Hans Küng)

"Joskus Jumala näyttää peruuttavan kaikki lupauksensa, tekevän tyhjäksi käskystään aloitetut hankkeet ja tuhoavan rakkaat lapsensa. Silloin kaikenlaiset ajatukset risteilevät kristityn mielessä. Hän luulee kuolevansa ja hänen uskonsa on sammumaisillaan. Ei hän tiedä ketä vastaan taistelee. Mutta kun ahdistus on ohi, hän tunnistaa Jumalan ja saa siunauksen. Hänen ainoa mahdollisuutensa voittaa tällainen kamppailu on aivot sumentuneinakin takertua Jumalan lupaukseen ja siihen, että on toteuttamassa Jumalan kutsumusta. Vihdoin käy ilmi, että rakastava isä siinä on leikkinyt karhunleikkiä poikasensa kanssa" (Jukka Thurén).

Kuitenkin Herran palvelijana

Kaikista ahdistuksistaan ja elämänsä loputtomista vaikeuksista huolimatta Jeremia oli Herran palvelija. Hän säilytti uskon. Perimätieto kertoo, että hänet kivitettiin kuoliaaksi.

Mikä oli hänen jaksamisensa ja kestämisensä salaisuus? Voisiko hän opettaa meitäkin kestämään omissa vaivoissamme ja ahdistuksissamme? Koetamme panna korvamme ikäänkuin Jeremian sydämelle ja kuunnella, miten se sykkii luottamusta Herralle.

1. Nuorena saamassaan kutsumushetkessä Jeremia sai Herran ehdottoman lupauksen kahteen kertaan: "Älä pelkää ketään, sillä minä, Herra, olen sinun kanssasi ja suojelen sinua" (Jer 1:8), "minä, Herra, olen sinun kanssasi ja suojelen sinua" (1:19). Myöhemmin Herra toisti saman: "Minä olen sinun kanssasi, minä autan ja suojelen sinua, sanoo Herra" (Jer 15:20).

Tämä on mitä väkevin lohdutus ja rohkaisun antaja kaikkien aikojen Jumalan pyhille. Jo Jaakob sai lupauksen: "Minä olen sinun kanssasi ja varjelen sinua, minne ikinä menetkin, ja tuon sinut takaisin tähän maahan. Minä en hylkää sinua, vaan täytän sen, minkä nyt olen sinulle luvannut" (1 Moos 28:15). Vuosia myöhemmin hän totesi: "Jumala kuuli minua ahdinkoni hetkellä ja oli matkallani minun kanssani" (1 Moos 35:3).

Joosefin raskaitten elämänkohtaloitten keskellä todetaan: "Herra oli Joosefin kanssa, ja siksi hänellä oli aina onni mukanaan" (1 Moos 39:2). Samoin Mooses sai Herralta sanan: "Mene nyt, minä olen sinun kanssasi" (2 Moos 4:12). "Olkaa vahvoja ja rohkeita, älkää pelätkö älkääkä säikkykö…, sillä Herra, teidän Jumalanne, kulkee teidän kanssanne. Hän ei jätä teitä yksin eikä hylkää teitä" (5 Moos 31:6).

Näin voisimme jatkaa Raamatun selailemista. Uudelleen ja uudelleen siellä toistuu Jumalan lasten suuri ja salainen rohkeuden ja voiman lähde: Herran läsnäolo.

Muistammehan tutun paimenpsalmin: "Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi" (Ps 23:4). Miten Jesaja rohkaiseekaan: "Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi! Älä arkana pälyile ympärillesi - minä olen sinun Jumalasi. Minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vakaalla, lujalla kädelläni" (Jes 41:10).

Kun Jeesus syntyi enkeli ilmoitti: "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel - se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme" (Matt 1:23). Herran läsnäolo elämässämme on aina Jeesus-Immanuelin läsnäoloa.

Miten Jeesus sanoikaan lähetyskäskyssään: "Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti" (Matt 28:20).

2. Toinen Jeremian kestämisen salaisuus on hänen kirjansa ja samalla myös koko Raamatun eräs valtavimmista ilmoituksista Jumalan todellisuudesta: Kaukaa ilmestyi minulle Herra: Iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut, sen tähden minä olen vetänyt sinua puoleeni armosta" (Jer 31:3, KR38). Tämä ihmeellisen rakkauden hän kohtasi jo silloin, kun Jumala kutsui nuorena hänet. Hän itse kertoo: "Kun sinun sanasi tulivat minulle, minä ahmin ne. Sanasi olivat minun iloni ja sydämeni riemu. Sinä, Jumala, Herra Sebaot, olet kutsunut minut omaksesi" (15:16)! Nyt hän tietää, että Herra pitää huolta kuin paimen laumasta (31:10).

Jeremia tunnustaa: "Herra, sinä olet minun voimani ja väkevyyteni, pakopaikkani hädän päivänä" (Jer 16:19)! "Sinä olet ainoa turvani" (17:17). Kuinka monet kerrat Jeremia saikaan kokea todeksi välittämänsä Herran sanat: "Väsynyttä minä juotan, nääntyneen minä ravitsen" (31:25).

Varmuus Jumalan uskollisesta ja armahtavasta rakkaudesta antaa syvän rauhan ja levollisuuden keskellä elämän kaoottisuutta. Jumalan rakkaus on vuodatettu jokaisen uskovan sydämeen (Room 5:5) sillä tavoin, että Pyhä Henki on kirkastanut Kristuksen ristinuhrin riittävyyden ja täydellisyyden: "Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän. Siinä on rakkaus - ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi" (1 Joh 4:9-10).

3. Kolmas Jeremian kestämisen salaisuus on Valitusvirsien keskellä nousevassa tunnustuksessa: Se on eräs Raamatun kirkkaimpia sydämen uskon ja luottamuksen tunnustuksia: "Kuitenkin minä toivon ja odotan, sillä minä ajattelen tätä: Herran armoa on se, että vielä elämme, hänen laupeutensa ei lopu koskaan. Joka aamu Herran armo on uusi, suuri on hänen uskollisuutensa. Sieluni sanoo: "Herra on kaikkeni, häneen minä turvaan". Herra on hyvä sille, joka panee toivonsa häneen, sille, joka häntä etsii. Hyvä on hiljaisuudessa toivoa apua Herralta" (Valit 3:21-26).

Tämä uskontunnustus on kuin sädehtivä rohkeuden ja luottavaisuuden helminauha. Jo ensimmäinen sana kuitenkin - sisältää ihmeellisen ja kaikkea masennusta uhmaavan valonsäteen. Näytti miltä näytti, tuntui miltä tuntui, kuitenkin nostan pääni, säilytän rohkeuteni. Kuitenkin Herra elää ja hän on sanova viimeisen sanan. Tässä on sama uskonrohkeus kuin Jobin tunnustuksessa: "Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä. Ja sitten, kun minun nahkani on riekaleina ja lihani on riistetty irti, minä saan nähdä Jumalan, saan katsella häntä omin silmin, ja silmäni näkevät: hän ei ole minulle outo! Tätä minun sydämeni kaipaa" (Job 19:25-27).

.

Näytti elämä kuinka mielettömältä tahansa ja tulevaisuus synkältä. Joka tapauksessa Jumalan lapsi osaa toivoa ja odottaa. Jeremia sai Herralta sanan: "Sinulla on tulevaisuuden toivo" (Jer 31:17). Hän tietää, että kerran Herra muuttaa surun riemuksi (31:13). Kerran saa lakata itkemästä ja voi kuivata kaikki kyyneleet (31:16). Hän tietää, mitä sanoo Herra Jumala, Israelin Pyhä: "Jos käännytte ja pysytte levollisina, te pelastutte, hiljainen luottamus on teidän voimanne" (Jes 30:15). "Herra vain odottaa, että voisi olla teille armollinen, hän nousee armahtamaan teitä. Herra on oikeuden Jumala. Autuaita ne, jotka häntä odottavat! Siionin kansa….sinun itkusi aika on ohi! Kun huudat häneltä apua, hän armahtaa, hän kuulee ja vastaa sinulle" (30:18-19).

Jeremia sai Herralta sanan: "Minun sydämeni heltyy, en voi olla armahtamatta" (31:20). "Herran armo on varma ja alati riittävä. Hänen sydämensä minua kohtaan on tänäänkin laupias ja pitkämielinen. Minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejään" (31:34).

Tällainen luottamus Jumalan kaikkivaltiuteen ja hänen rakastavan armonsa riittävyyten on kuitenkin meille aina vaikeaa. Meidän järkeilymme tekee sen niin vaikeaksi. Historian jokaisen tapauksen kohdalla Jumala kysyy ihmisen vanhurskauttamista Jumalan edessä eikä Jumalan vanhurskauttamista meidän ihmisten edessä. Ihmisinähän mielellämme vaadimme Jumalan osoittavan johdatuksensa ja tekonsa järjellämme mitattuna ymmärrettäviksi. Ihmisen on lopulta kuitenkin suostuttava Jumalan tuomioihin ymmärsi hän niitä tai ei. Jumalan tavoitteena ei ole yksityisen ihmisen hetkellinen oikeus ja onni vaan oman maailmansuunnitelmansa toteuttaminen ja sen toteutuessa toteutuu myös yksityisen uskovan todellinen onni ja autuus (L. Pinomaa).

"Tyydy minuun mestarinasi. Minä ohjaan sinua sitä tietä, jolla vaellat minun mieleni mukaisesti. Sinusta se tie näkyy vievän turmioon, koska se ei kulje mielesi mukaisesti. Tämä ajatus on sinulle vahingollinen ja minulle haitallinen. Ei pidä myöskään käydä sinun ymmärryksesi mukaan, vaan yli sinun ymmärryksesi. Vaivu sinä ymmärtämättömyyteen, niin minä annan sinulle minun ymmärrykseni. Ymmärtämättömyys on oikea ymmärrys. Tietämättömyys siitä, mihin menet on oikea tieto päämäärästäsi. Minun ymmärrykseni tekee sinut aivan tietämättömäksi. Niin Abraham lähti isänmaastaan eikä tiennyt mihin. Hän jättäytyi minun tietoni varaan ja luopui omastaan ja saapui oikeata tietä oikeaan päämäärään. Katso, tämä on ristin tie. Sinä et voi itse sitä löytää, vaan minun täytyy kuljettaa sinua niin kuin sokeaa. Sen tähden et sinä (ei ihminen eikä mikään luotu), vaan "minä", minä itse, opetan sinua kulkemaan sitä tietä, jota sinun tulee vaeltaa (Ps 32:8). Seuraa minua, älä itse valitsemassasi työssä äläkä itse ajattelemassasi kärsimyksessä, vaan siinä, mikä kohtaa sinua vastoin valintaasi, ajatuksiasi ja haluasi. Siinä minä kutsun. Ole siinä oppilaani. Silloin on aika. Mestari on läsnä (Joh 11:28)" (Luther).

4. Kuinka usein Jumalan lapsen ainoaksi toiminnaksi jääkään jatkuva avunhuuto Herran puoleen. "Herra, kuopan syvyydestä minä huudan sinun nimeäsi" (Valit 3:55). Jeremia kuvaa tätä huutoa: "He tulevat itkien, hartaasti rukoillen ja minä itse johdatan heitä" (Jer 31:9).

Huudamme Jumalan puoleen silloinkin, kun koemme Jobin tavoin Jumalan salattuna ja vaikeana. Emme tarjoa Jumalalle mitään muuta kuin avuttomuuttamme ja heikkouttamme. Lopulta ainoa todellinen asia, mikä meillä on Jumalalle tarjottavana, on meidän syntimme ja tyhjyytemme. Aina olemme tyhjin käsin hänen edessään. Olemme hengellisesti köyhiä ja isoamme ja janoamme vanhurskautta, jota meissä ei vielä ole. Jos Herra ei katso puoleemme, armahda, peitä meitä Kristuksen vanhurskauteen ja tartu ja taluta, niin siihen jäämme "yön pimeään". Olemme jatkuvasti Jerikon tien sokean kaltaisia. Hän huusi sanoen: "Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua". Ympäristö yritti saada hänet vaikenemaan ja hyväksymään tosiasiat. "Mutta hän huusi vielä enemmän" (Luuk 18:38-39). Hänellä ei ollut elämässä enää mitään muuta toivoa kuin Jeesuksen armahdus. Siinä toivossa hän ei pettynyt. Aikanaan hän sai avun.

Monen meidän kohdallamme se on kirkkaudessa. Silloin hän on totisesti parantanut kaikki meidän sairautemme. "Synnit, jotka minua painavat, tuottavat minulle tuskaa, mutta silloin minä rukouksessa ja huutamisella ahdistan Jumalaa. Näin usko ja vanhurskaus vahvistumistaan vahvistuvat... Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa. Koska meillä siis on sellainen aarre, joka ahdistuksissa ja vastuksissa vahvistuu, ei meidän sovi pelätä, vaan olla turvallisella mielellä ja iloita ahdistuksistakin". "Kristus on meissä ja pysyy voittajana meidän kauttamme" (Luther).

5. Miten käsittämättömän rohkea ja peräänantamaton Jeremia olikaan. Herra lupasi hänelle kutsuessaan valtakuntansa työhön: "Minä teen sinusta tänä päivänä linnoitetun kaupungin, rautapatsaan ja pronssimuurin, jotta voit puolustautua, kun koko maa.. nousevat sinua vastaan" (Jer 1:18). "Kun sinä, Jeremia, puhut heille kaiken tämän, niin eivät he kuuntele sinua, ja kun kutsut heitä, eivät he sinulle vastaa" (Jer. 7:27).

Hän ei paennut äärimmäisen tuskallista ja epäkiitollista elämäntehtäväänsä. Hän ei antanut sisimmässään pelolle valtaa (1:17), vaikka hänen työnsä oli turhaa ja elämänkohtalonsa kova. Jumalan armo teki hänet horjumattomaksi.

Jeremian elämä tekee meille havainnolliseksi Paavalin sanat: "Me riemuitsemme jopa ahdingosta, sillä tiedämme, että ahdinko saa aikaan kestävyyttä, kestävyys auttaa selviytymään koetuksesta ja koetuksesta selviytyminen antaa toivoa" (Room 5:3-4).

Jumala ei luvannut pilvetöntä taivasta, kukkia teittemme varsille, vapautusta ongelmista ja kivuista. Jumala ei luvannut säästää meitä ahdistuksesta, kiusauksista ja raskaista kuormista. Jumala ei luvannut, ettei tiellemme tulisi korkeita vuoria, ei myrskyävää merta. Jumala ei luvannut lempää tuulta purjeisiimme eikä tasaista ajotietä. Mutta Jumala lupasi voiman elää, valoa polullemme, lepoa aherrusten keskellä, apua kiusauksissa, pakopaikan vaaroissa, loputtoman kärsivällisyytensä ja ikuisesti kestävän rakkautensa (kiinalainen laulu, Anita Strömin rukouskirjeestä).

Mitä lähetyspioneeri William Carrey sanoikaan, kun hänen vaimonsa oli tullut Intiassa mielisairaaksi, kaksi lapsista oli sairastunut vaikeasti ja rahaa ei tullut kotimaasta lähetyskentälle: "Minulla on vain yksi ainoa ystävä, mutta minä iloitsen, sillä tämä ainoa riittää. Hän pitää tarpeistani huolta ajassa ja iankaikkisuudessa".