Avioeron edessä

Alustus Raamattuopiston Sielunhoitotyön kurssilla, Olavi Peltola

Ihanteena avioliiton purkautumattomuus

Kirkkomme piispojen puheenvuoron Kasvamaan yhdessä mukaan perhe perustuu miehen ja naisen pysyvään parisuhteeseen, avioliittoon, joka on ihmisten yhteiselämän perusmuoto. Raamattu selvästi opettaa avioliiton elinikäisyyden ihannetta ja tästä "kirkko ei voi eikä sillä ole syytäkään tinkiä."

Malakian kirja julistaakin voimakkaasti: ”Eikö meillä kaikilla ole sama isä? Eikö yksi ja sama Jumala ole meidät luonut? Miksi me kuitenkin petämme toinen toistamme” (Mal 2:10). ”Te teette pahaa myös toisella tavalla. Siksi Herra ei katso enää suopeasti uhrilahjaanne eikä halua ottaa sitä vastaan teidän kädestänne, vaikka te peitätte hänen alttarinsa kyynelillä, itkette ja valitatte. Te kysytte: "Miksi?" Siksi, että olet hylännyt vaimosi, vaikka hän on sinun kumppanisi ja kuuluu liiton kansaan sinun kanssasi. Herra on todistaja teidän välillänne, sinun ja vaimosi, jonka otit jo nuoruudessasi. Ei Jumala luonut vain miestä eikä antanut elämää ja henkeä vain hänelle. Miten mies yksin voisi pyytää jälkeläisiä Jumalalta? Varokaa siis, ettei kukaan teistä hylkää vaimoaan, jonka on ottanut jo nuoruudessaan! Minä vihaan eroa, sanoo Herra, Israelin Jumala. Joka eroaa, tekee yhtä väärin kuin se, joka tahraa kätensä veriteolla, sanoo Herra Sebaot. Varokaa hylkäämästä vaimoanne!” (Mal 2:13-16).

Jeesuksen opetus avioliiton erottamattomuudesta vaikuttaa ehdottomalta. Hän haluaa suojella avioliittoa Jumalan säätämyksenä. Luther opettaa samoin: "Jumala ei tahdo, että avioliitto puretaan. Se on siunaus. Sillä jos se lakkaisi, kärsisi huolenpito lapsista ja taloudesta, ja silloin halveksittaisiin valtiojärjestystä ja uskontoa. Avioliitto on siis talouden, valtion ja uskonnon perusta." (Luther Valitut teokset III, 570) "Minä inhoan avioeroa niin, että minä voisin mieluummin sallia kaksinkertaisen avioliiton kuin avioeron. Kristus salli eron, mutta vain aviorikoksen tapahduttua." Luther jatkaa: "Kaikkein eniten ihmettelen sitä, että he pakottavat eronneen naimattomuuteen eivätkä salli hänen mennä avioliittoon toisen kanssa. Koska Kristus salli avioeron huoruuden tähden eikä pakota ketään olemaan naimattomana ja koska Paavalin mielestä on parempi naida kuin palaa, niin näyttää olevan siis täysin luvallista ottaa toinen aviokumppani erotetun sijaan. (Luther Valitut teokset II, 469)

Avioliitot kuitenkin purkautuvat.

Se mitä ei saisi tapahtua eikä olla olemassa, tapahtuu ja on kuitenkin olemassa ja on todellisuutta. "Ihmisen henkilökohtaista ja yhteistä elämää rasittaa kuitenkin vaikea perusvamma, synti" (Kasvamaan yhdessä). Siksi "synnin vammauttamassa maailmassa… avioliitossa niin kuin missä muussa elämänpiirissä tahansa vaikeudet voivat käydä ylivoimaisiksi." "On kontaktivaikeuksia, keskinäistä vihamielisyyttä, etäisyyttä ja kylmyyttä; häikäilemätöntä ja itsekästä nautinnontavoittelua molemminpuolisen ilon ja tyydytyksen sijasta; on monia päiviä kestävää puhumattomuutta rikkaan ja monipuolisen vuorovaikutuksen sijasta; on jatkuvaa riitaa tehtävistä, joiden pitäisi olla molempia yhdistäviä, elämään tarkoitusta ja sisältöä tuovia velvollisuuksia. Vaikeudet miehen ja naisen välisissä suhteissa ja perhe-elämässä ovat yleisiä." "Koska erityisesti miehen ja naisen välinen pysyvä vuorovaikutus on elämän perusedellytyksiä, sen vammautumisella tai särkymisellä on kohtalokkaat seuraukset sekä asianomaisten yksilöiden elämänonnen tunteelle että koko yhteiskunnalle."

Suomessa purkautuu keskimäärin vuosittain 14 000 avioliittoa ja lisäksi 26 000 avoliittoa ja noin parikymmentätuhatta alle 16-vuotiasta lasta joutuu kärsimään hajoavan kodin seurauksista. Yleisimmät avioerojen välittömät syyt ovat puolisoiden syvä vieraantuminen toisistaan tai jommankumman rakastuminen kolmanteen henkilöön.

Voimme nähdä jo UT:ssa sen jännitteen mikä on olemassa Jumalan sanassa esiin tulevan oikean elämän ihanteen ja arkielämän todellisuuden välillä. UT:ssa tunnustetaan poikkeusten mahdollisuus maailmassa, jota synti on turmellut. Jeesus myöntää epäsuorasti, että eroja on ja tulee olemaan (Matt 19:8). Haureus myönnetään avioeron perusteeksi (Matt 5:31-32, 19:9). Paavali sallii avioeron silloin kun ei-uskova puoliso sitä haluaa (1 Kor 7:15).

Mutta Matt 5:32, 19:9 Jeesus antaa ainoan hyväksyttävän syyn avioeroon: jommankumman uskottomuus. Jeesuksen mukaan loukattu puoliso saa erota avionrikkoneesta puolisosta ja voi myös solmia uuden avioliiton. Luther tulkitsee Jeesuksen opetuksen siten, että se ei tee aviorikosta, joka puolisonsa huoruuden takia hylkää tämän ja menee uusiin naimisiin. "Joka pitää luonaan avionrikkojaa, on narri" (Sananl 18:22).

Uskottomuus eron syynä

Luther opettaa: ”Miehellä on niin kauan kuin aviorikos on salainen mahdollisuus 1. rangaista vaimoaan salaisesti ja veljellisesti ja pitää hänet, jos tämä tahtoo tehdä parannuksen tai 2. hylätä hänet. Molemmat rangaistukset ovat kristillisiä ja kiitettäviä. Sitä joka avion rikkoo on pidettävä vainajan veroisena. Siksi voi toinen mennä uuteen avioliittoon, aivan kuin hänen puolisonsa olisi kuollut, milloin hän tahtoo tehdä oikeuden mukaan eikä osoita armoa. Milloin esivalta vitkastelee ja on leväperäinen eikä tapa avionrikkojaa, silloin lähteköön tämä kaukaiseen maahan ja menköön siellä avioliittoon, ellei jaksa pidättäytyä (Luther Valitut teokset III, 201- 202)

Aviollinen uskottomuus muotoutui alunalkaen klassiseksi eron päteväksi perusteeksi. Tämän hyväksyvät kaikki kirkkokunnat. Myös varhaiskristillisessä perinteessä jopa velvoitettiin ottamaan ero puolisosta, joka syyllistyi jatkuvaan huorintekemiseen. Herman Paimen n. vuoden 100 tienoolla: Jos mies saa tietoonsa vaimonsa synnin eikä vaimo muuta mieltänsä, vaan pysyy huoruudessaan silloin mies syyllistyy vaimonsa syntiin ja osallistuu hänen aviorikokseensa, joka elää edelleen yhdessä hänen kanssaan (Ruokanen 1990, 215)

Paavalin opetuksen (1 Kor 7: 12-15 ) mukaan kristitty ei ole orjuutettu pakolla jatkamaan liittoa uskottoman kanssa mikäli tämä haluaa erota. Luther tulkitsee Paavalia sanoen , että jos epäuskoinen puoliso jättää uskovan, hän samalla "antaa uskovaiselle vapauden ottaa puolisokseen toisen".’ "Tärkeintä ei ole jonkin moraalisen mallin kaavamainen noudattaminen, vaan edes jonkinlaisen rauhan ja tyytyväisyyden saavuttaminen synnin raskauttamassa maailmassa (Ruokanen 1990, 216).

Lain ja evankeliumin suhde

Emme halua tinkiä Jumalan sanasta, mutta meidän on rehellisesti tunnustettava myös elämän tosiasiat ja olosuhteet. Vaikka kuinka sanomme, että Raamattu on elämämme ylin ohje, niin samaan aikaan meidän on myönnettävä, ettemme pysty elämään tuon ohjeen mukaisesti. Siitä huolimatta emme saa lakata pyrkimästä kohti ihannetta. "Nämä poikkeukset ja täsmennykset eivät merkitse Jeesuksen julistaman periaatteen suhteellistamista, mutta kylläkin elämän tosiasioiden ja olosuhteiden tunnustamista. Muuttuvat olosuhteet eivät voi muuttaa ihannetta, joka on lähtökohtana ja johon eri tilanteissa tulee pyrkiä" (Kasvamaan yhdessä, Piispojen julkilausuma).

Siksi Jumalan laki ei voi olla uskonelämämme perustana ja käyttövoimana vaan yksin evankeliumi Kristuksesta. Joudumme jopa myöntämään niinkin kärjistyneesti, että elämme Jumalan armon evankeliumista ja samalla jatkuvasti rikomme Jumalan lakia. Emme saa elämäämme pakotetuksi lain mukaiseksi edes evankeliuminkaan antamalla voimalla.

"Tiedämme, että tässä rikkinäisessä maailmassa avioliitto voi myös epäonnistua jopa niin täydellisesti, että yhdessäolosta muodostuu vain jatkuvaa kärsimystä molemmille osapuolille. Puolisoiden keskinäisen rakkauden puutteen, välirikon tai toisen puolison käyttäytymisen vuoksi lasten turvallinen kasvatus voi olla vakavasti uhattuna. Lähimmäisenrakkauden nimissä ero voi olla ainoa mahdollinen ratkaisu. Tällaisessa tilanteessa on pakko valita kahdesta pahasta pienempi, kun hyvän saavuttaminen on osoittautunut mahdottomaksi" (Kasvamaan yhdessä). Kirkko on katsonut, että ero voi olla jopa ainoa inhimillisen ja lähimmäisen rakkauden mukainen ratkaisu. Näin voi olla uskottomuudessa ja hylkäämisessä ja eroon oikeuttavaksi syyksi on myös tulkittu aviopuolison kieltäytyminen täyttämästä aviollisia velvollisuuksia tai kykenemättömyys niihin. Puolison väkivaltaisuus tai lasten turvallisuus ja terve kehitys voivat vaatia eroa.

Tuho ei ole ratkaisu

Missään tapauksessa ei ole mielekästä että molemmat tuhoutuvat. Tällöin aviolupauksen täyttäminen oman hengen kustannuksella tuntuu liioittelulta. Mutta toki voi käydä niinkin, että avioero johtaa itsemurhaan. Puoliso kiusaa sillä tavoin avioeron jälkeen, että toinen menettää elämänhalun ja tuhoutuu. Kosto on aina suloista.

Avioeron tuoma ahdistus

Luulen, että jokainen uskova joka ajautuu tai itse lähtee avioeron tielle joutuu käymään läpi tässä olevat varoituksen sanat. Jos silloin on itsetunto heikoilla – ja yleensä se on aina avioliittokriisissä – voi olla sanomattoman ahdistavaa jopa jatkaa elämää. Parempi olisi, ettei tällaista ihmistä kuin minä olen, olisi edes olemassa.

Avioeroa ei kannata ajatella kevyesti. Se on aina huonovaihtoehto. Se koskee toteutuessaan olemuksen ytimiin saakka. Se tulee kalliiksi. Se synnyttää ahdistusta, masennusta syyllisyyttä. Itsetuho saattaa olla lähellä. Sillä kokee epäonnistuneensa elämässä, elämänsä tärkeimmällä alueelle, lähialueella.

Lainaan erään eronneen kuvausta ahdistuksestaan: Olen kokenut erossa oman syvän syyllisyyteni. Olen pääsyyllinen, koska mies on hyljännyt, niin hän on nähnyt minut kelvottomaksi. Mieheni edessä kaikki oli vain pahaa ja kauhea ja en tiennyt mitä olin tehnyt. Jumala tuomitsee, koska teen ja elän vastoin Jumalan sanaa. Koin Jumalan lain niin vahvana, etten voi sitä rikkoa. En rohjennut nähdä mieheni syyllisyyttä. Aluksi koin, että olen kuin pullossa. Muut saavat kyllä solmia ystävyyssuhteita, mutta sinä, joka olet eronnut et saa ystävystyä, se on väärin. Olen kahlehdittu, poikkeuksellisen paha, jota Jumalan täytyy rangaista ja pysyä erillään ihmisistä koko elämän ajan. Tämä on joka päivä jatkuva rangaistus, aina koen kipeänä seksuaalisen tarpeen.

Hän kyseli: Missä eron kokenut voisi olla eronneena ja syyllisenä, rikkonaisena ja kuitenkin armahdettuna. Voiko joku selittää Raamattua niin, että vaikka rikon tietoisesti, pakotettuna armo sitenkin riittää. Olen rikkonut myös luonnon lain mukaan. Armo ei korjaa, poista tuskaa, mutta auttaa kestämään ja auttaa syyllisyydessä. Kysymykset loppuvat ja tyydyn armoon

Mitä eron jälkeen

Olenkin usein sanonut itselleni, etten pelkää avioeroa. Se on osa elämää ja voi tulla meille kenelle tahansa. Oleellista on se, mitä tapahtuu eron jälkeen. Onhan tietenkin kauhistuttavaa, että liitto rikkoontunut ja jotain särkynyt. Mutta ei voi eikä saa olla niin, ettei muka ole mitään tulevaisuutta. Ei koko elämä ole silloin vielä pilalle, jos avioliitto särkyy. Toki se jättää pysyvän jäljen eikä sitä voi koskaan täysin unohtaa.

Mutta ei ole väärin toivoa ja odottaa, että pystyy löytämään uuden elämän ja elämänhalun ja toivon rikkoutuneen avioliitonkin jälkeen.

Liian usein avioliitto on solmittu lapsuudesta aiheutuvista syistä ja samat syyt vaikuttavat myös erossa. Nyt on valitettavaa, jos en osaa itsessäni käydä läpi niitä vääristymiä, joiden juuret ovat ehkä hyvinkin syvällä omassa sisimmässä. Ero on käytävä kunnolla läpi. On prosessoitava itsessä syyt, tehtävä surutyö loppuun. Itsenäistyttävä

Avioeron jälkeisen ahdistuksen ja jopa kaaoksenkin selvittämiseen kannattaa käyttää aikaa. Avioero on rikkonut jotain syvää koko elämässä ja nyt on tärkeää, että ennen kuin jatkaa matkaa, koettaa koota sirpaleet

On uskallettava selvittää se toivottomuus, katkeruus ja masennus joka liittyy eroon. Toki on suostuttava suremaan aikansa sitä, että se, mitä on elämältä odottanut ei olekaan toteutunut sellaisena kuin on kuvitellut..

Mutta eronnut voi ja saa oppia jotain omasta katkerasta kokemuksestaan, hän voi oppia tuntemaan itsensä entistä paremmin sekä nähdä itsessä myönteiset että kielteiset piirteet entistä selvemmin.

Moni uskova on vasta avioeronsa yhteydessä sanan syvässä mielessä tullut syntiseksi ja tullut nimenomaan auttamattomaksi syntiseksi, joka joutuu koko lopunelämäänsä kantamaan syntisen leimaa otsassaan.

Toipuminen erosta on kuin toipuisi suuresta leikkauksesta tai onnettomuudesta. Se vie oman aikansa - usein jopa vuosia. Kyllä eronkin yhteydessä voimme puhua surutyöstä kuten läheisen kuoleman yhteydessä. Surutyössä voimme erottaa ainakin seuraavia vaiheita:.

Aluksi monen on tavattoman vaikea uskoa, että juuri hänelle on tapahtunut se, mikä tapahtui. Tämä ei voi olla totta huutaa koko sisin. Koska herään tästä pahasta unesta? Moni tässä alkuvaiheessa haluaa eristäytyä kaikesta ja paeta jonnekin piiloon.

Seuraava vaihe voi olla leimuavan vihan aikaa. Silloin kaikesta kokemastaan ahdistuksesta syyttä vain toista. Kotiliedessä 4/1995 oli avoin sairaalateologin Leena Kortelaisen haastattelu. Siinä hän kertoi tunnoistaan, kun 20 avioliittovuoden jälkeen mies eräänä päivänä julisti, ettet enää kelpaa, kaikki on päättynyt ja muutti toisen naisen luo. Siitä oli kulunut viisi vuotta. Haastattelussa hän sanoi suoraan: "Olen vihannut valtavasti. Olen tuntenut todella likaisenväristä vihaa. Olen ratsastanut yönmustalla vihalla, hypännyt ratsun selkään miekka kädessäni ja olen ajatellut lyöväni". Hän oppi purkaman vihansa kirjoittamiseen ja "heitti lihakirvestä pöytälaatikot täyteen". Hän puki tuntemansa vihan runoiksi: "Vihaan naisia jotka vievät naiselta miehet. Vihaan vietävissä olevia miehiä. Vihaan kaikkia niitä jotka ovat jättäneet minut yksin".

Kolmannessa vaiheessa alkaa kaupankäynti – mitä minä saan ja mitä sinä saat. Siinä vaiheessa on myös keskusteltava lasten hoidosta ja omaisuuden jakamisesta. Monenlaiset tulevasuutta koskevat pelot ja ahdistukset vaivaavat. Jos sittenkin löytyisi tie takaisin ja millä hinnalla se olisi mahdollista.

Seuraavassa vaiheessa iskee ehkä hyvinkin syvä masennus ja siihen kuuluu itseinhoa, itsesyytöksiä ja syvä epäonnistumisen tunne. Se pakottaa piinaaviin pohdiskeluihin, mikä meni pieleen, missä itse on tehnyt väärin. Eihän kukaan ota minusta avioeroa ellen ole jollakin tavoin syyllinen. Tuleeko enää koskaan minun elämästäni mitään hyvää.

Toivon mukaan kuitenkin lopulta seuraa vaihe, jolloin hyväksyn avioeroni ja hyväksyn myös itseni ja alan elää uudessa tilanteessa elämää enkä enää vain katso taakseni. Ehkä nyt herää toivokin. Elämä petti ja itse petin ja minua petettiin. Mutta se ei merkitse, että koko elämä olisi vain suuri pettymys.

Eronneen uudelleen avioituminen

Jälleen lähdemme liikkeelle todellisuudesta. On hyvä lukea Raamatun antamat ohjeet:
"On myös opetettu, että jos mies tahtoo erota vaimostaan, hänen on annettava tälle erokirja. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden, ajaa hänet aviorikokseen. Ja aviorikoksen tekee myös se, joka nai miehensä hylkäämän naisen (Matt 5:31-32).

"Saako mies hylätä vaimonsa mistä syystä tahansa?" Hän vastasi heille: "Ettekö ole lukeneet, että Luoja alun perin teki ihmisen mieheksi ja naiseksi?" Ja hän jatkoi: "Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako." Fariseukset kysyivät häneltä: "Miksi sitten Mooses on säätänyt, että jos mies hylkää vaimonsa, hänen on annettava tälle erokirja?" Hän vastasi: "Mooses antoi teille luvan hylätä vaimonne, koska te olette niin kovasydämisiä. Mutta alun perin ei ollut niin. Minä sanon teille: se, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden ja menee naimisiin toisen kanssa, tekee aviorikoksen. [Aviorikoksen tekee myös se, joka nai miehensä hylkäämän naisen."]* Opetuslapset sanoivat: "Jos avioliitto merkitsee miehelle tätä, on parempi olla menemättä naimisiin." Mutta hän sanoi heille: "Se ratkaisu ei sovellu kaikille, ainoastaan niille, joille se osa on annettu (Matt 19:3-11).

Jeesus sanoi heille: "Se, joka hylkää vaimonsa ja menee naimisiin toisen kanssa, on avionrikkoja ja tekee väärin vaimoaan kohtaan. Ja jos vaimo hylkää miehensä ja menee naimisiin toisen kanssa, hänkin tekee aviorikoksen” (Mark 10:11-12).

Jokainen, joka hylkää vaimonsa ja nai toisen, tekee aviorikoksen, ja samoin tekee aviorikoksen se, joka nai miehensä hylkäämän naisen. (Luuk 16:18)

Laki sitoo naimisissa olevan naisen mieheensä niin kauan kuin tämä on elossa. Mutta jos mies kuolee, nainen vapautuu siitä laista, joka sitoi hänet mieheen. Jos hän miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle, hän on avionrikkoja. Mutta miehensä kuoltua hän on vapaa lain määräyksestä eikä tee aviorikosta, jos menee naimisiin toisen miehen kanssa (Room 7:2-3)

Naimisissa oleville taas annan käskyn, en minä vaan Herra: vaimo ei saa erota miehestään. Jos hän kuitenkin eroaa, olkoon menemättä enää naimisiin tai sopikoon miehensä kanssa. Samoin ei mies saa erota vaimostaan. Mutta jos se puoliso, joka ei usko, tahtoo erota, niin erotkoon. Uskovaa veljeä tai sisarta ei tällaisessa tapauksessa sido mikään pakko. Jumala on kutsunut teidät elämään rauhassa. (1 Kor 7:10-11, 15).

Ei saa avioitua – saa avioitua

Useimmat kristityt tulkitsevat näitä kohtia niin, ettei eronneella ole puolison eläessä oikeuttaa mennä uudelleen naimisiin. Samoin uskovalla ei ole oikeutta mennä naimisiin sellaisen eronneen kanssa, jonka puoliso vielä elää.

Kaikki kirkkokunnat eivät hyväksy uudelleen avioitumista. VT ja rabbiiniset selitysteokset alleviivaavat miehen ja naisen oikeutta uuteen avioliittoon. Jeesus puolestaan toteaa, että uudelleen avioituminen "muun syyn kuin huoruuden tähden" on väärin. Eli se, jota vastaan on tehty huorin, on saanut pätevän syyn uuteen avioliittoon.

Katolinen kirkko kieltää uuden avioliiton solmimisen kaikissa tilanteissa. Ortodoksinen kirkko sallii eronneen uudelleen avioitumisen "inhimillisen heikkouden vuoksi" (1 Kor 7:9). Huomattavimmat protestanttiset kirkot sallivat ilman muuta uuden avioliiton ns. loukatulle osa-puolelle. Luther tulkitsee Paavalia todeten: "Näyttää siis olevan täysin luvallista ottaa toinen aviokumppani erotetun sijaan."

Avion rikkoneesta Luther sanoo: "Avion rikkonut ja siksi erotetuksi tullut katukoon ja ripittäytyköön. Muuttakoon hän pois vieraalle seudulle, ettei olisi huonoksi esimerkiksi muille, ja aloittakoon siellä uuden elämän – myös avioelämän. – Se joka kieltää jyrkästi eronneiden vihkimisen, on avioliittoetiikassaan roomalaiskatolinen, ei luterilainen. (Ruokanen 1990, 217)

Luther jatkaa: "Kaikkein eniten ihmettelen sitä, että he pakottavat eronneen naimattomuuteen eivätkä salli hänen mennä avioliittoon toisen kanssa. Koska Kristus salli avioeron huoruuden tähden eikä pakota ketään olemaan naimattomana ja koska Paavalin mielestä on parempi naida kuin palaa, niin näyttää olevan siis täysin luvallista ottaa toinen aviokumppani erotetun sijaan. (Luther Valitut teokset II, 469)

Uudelleen avioituminen on kaksinnaimista katolisen kirkon mukaan, näin Luther. (Luther Valitut teokset II, 476). Mutta yhden vaimon miehellä (1 Tim 3:2) Luther käsittää yhden naisen kanssa naimisissa olevaa. Hän sulkee ulkopuolelle ajatuksen siitä, että avioero ja sen jälkeinen mahdollinen uudelleen avioituminen ikään kuin laskettaisiin "kahden naisen kanssa naimisissa olemiseksi", sillä Lutherin perusteiden mukaan tuo entinen puoliso on katsottava kuolleeksi hänen rikottuaan avioliiton eroon johtaneiden syiden perusteella.

Miten pitäisi neuvoa ja toimia?

Jos ja kun kuitenkin uskova mene naimisiin tällaisessa tapauksessa, niin miten autamme häntä sielunhoitotilanteessa. Sidoimmeko hänet syntiin? Tri Per Wallendorff oli tällaisessa tilanteessa sanonut neuvo kysymään tulleelle avioparille: Te toimitte Jumalan sanan vastaisesti mennessänne naimisiin. Mutta nyt synti on tunnustettava synniksi ja uskottava anteeksi. Tästä eteenpäin avioliittonne jatkukoon anteeksiantamuksen pohjalta. He eivät siis tulleet kysymään neuvoa ennen vihkimistä, vaan sen jälkeen.

Oli miten oli, joka tapauksessa monet eronneet uskovat menevät kuitenkin naimisiin. On uskovia, jotka ihastuvat toisiinsa ja alkavat seurustella jommankumman tai molempien vielä ollessa naimissa ja sitten ottavat avioeron ja menevät keskenään naimisiin. Tällaisessa tapauksessa ei ollenkaan käsitellä edellisen avioliiton särkymisen syitä, vaan tunteiden ohjaamina liitytään uuteen. Joskus entisestä sisäisesti tuhoutuneesta avioliitosta ei edes pystytä eroamaan muuten kuin, että löytyy uusi kumppani, jonka kanssa voi mielekkäällä tavalla järjestää uuden elämän

Ihanne olisi, että vasta prosessoidun avioeron selvittelyn jälkeen tulisi uuden kumppanin etsimisen aika. Uutta suhdetta ei ole hyvä alkaa heti, vaikka moni kykenee eroamaan vasta uuden suhteen alettua. Tällöin helposti toistuu samat virheet kuin edelliselläkin kerralla.. Ensin olisi kunnolla käytävä läpi eron kriisit. Joka tapauksessa eron jälkeinen yksinäisyys voi olla niin ankeaa, että se ajaa todella etsimään uuttaa kumppania

Voi kysyä onko parempi palaa kuin naida? Onko opittava ja millä tavoin valitsemaan kahden pahan ja vaikean asian välillä ja millä perusteilla tapahtuu valinta. Vrt sotatilanne ja kysymys toisen ampumisesta.

Mikä on uskollisuutta Raamatun sanalle ja mikä on ihmisen omaa farisealaisuutta ja epärealismia?

Seitsemän vaikeaa kysymystä:
1. Miten saavuttaa ja rauha tasapaino kriisissä olevassa avioliitossa?
2. Mitä tehdä, kun puoliso on uskoton?
3. Mitä tehdä, kun puoliso on väkivaltainen?
4. Millä ehdoilla uskova saa ottaa avioeron?
5. Miten tukea eronnutta uskovaa?
6. Voiko uskova mennä uudelleen naimisiin?
7. Voiko eronnut tai uudelleen avioitunut uskova palvella
seurakunnassa ja lähteä lähetystyöhön?

Näihin kysymyksiin ei ole käytännön elämässä ja sielunhoidossa helppoja ja valmiita vastauksia. Älkäämme kuitenkaan lähtekö pois Jeesuksen luota. Aina meillä on lupa huutaa hänen nimeään avuksemme ja pyrkiä lähemmäksi häntä. Yhtäkään luokseen tulevaa hän ei aja pois!