Sielunhoitajana epäonnistunut

Sielunhoitotyön kurssi, Raamattuopisto 03.03.2001,

Olavi Peltola

Sielunhoito on aina toisen ihmisen kohtaamista.

Sielunhoidossa pyritään auttamaan toista ihmistä eläytymisen ja yhdessä kantamisen ja kärsimisen kautta. Siinä aivan kuin kävellään kappaleen matkaa toisen kanssa hänen suuntaansa (Matt 5:41). Siinä on kysymys toisen ihmisen palvelemisesta ja se tapahtuu kahden ihmisen kohtaamisen ja keskustelun puitteissa. "Sielunhoito tarjoaa ihmiselle apua elämänhallintaan Raamatun opetuksen pohjalla. Se korostaa ihmisen Raamatussa ilmoitettua asemaa ja tarttuu sen valossa arkielämän ongelmiin"(Samuel Pfeifer).

Sielunhoitajan persoona, hänen olemuksensa vaikuttaa tavalla tai toisella keskeisesti koko keskusteluun. Sielunhoitajan tärkeimpänä instrumenttina on nimenomaan hänen oma persoonansa. Hän palvelee juuri sillä. Näin silloinkin, kun hän itse haluaisi olla sivussa ja sallia Jumalan sanan ja Jeesuksen Kristuksen olla varsinaisena keskuksena. Hänen on mahdotonta käydä sielunhoitokeskustelua muuten kuin oman persoonallisuutensa lävitse tuoden siihen joka kerta oman sävynsä ja makunsa. Hänen äänensä, käsien liikkeet, kasvojen ilmeet, vaikeneminen, ns. yhdentekevät sanat, kaikki tämä vaikuttaa usein paljon voimakkaammin kuin luetut Raamatun kohdat.

Epäonnistun uskonelämäni heikkouden tähden

Valvovalla mielellä eläessäni, koen aina epäonnistuvani Jumalan valtakunnan työssä. Oikeastaan Jumalan valtakunnan työhön kuuluu se, että työntekijällä on alituiseen epäonnistumisen tunne. Asia on liian suuri ja jalo ja itse olen liian pieni, tyhmä ja paha. Raamatun antama ihanne on niin kovin korkealla ja oman elämän todellisuus kovin arkista ja matalalla olevaa.

Olen epäonnistunut sielunhoitaja sydämeni pohjalla olevan kovuuden, sen perisynnin turmeleman ytimen tähden. Minusta ei ole tullut se, mitä Jumalan minut luodessaan tarkoitti. Minusta ei tullut kirkkaudella ja kunnialla seppelöityä Jumalan kaltainen olentoa, lähes jumal'olentoa (Ps 8:6). Kaipuu tulla sellaiseksi on kyllä säilynyt. Tuli vain tällainen monella tavoin puutteellinen ihminen.

Luther sanoo tämän terävästi: "Oi Herra, minä olen sinulle savi, sinä olet minun muotoilijani ja valajani. Kun sinä osoitat minut syntiseksi, myönnän sen oikeaksi ja tunnustan vapaaehtoisesti, että jumalattomuus on kätkeytynyt lihaani ja koko luontooni... Sinä olet vanhurskas ja elämä, minä ja kaikki muut ihmiset olemme synti ja kuolema. Sinä olet korkein hyvä. Minä ja kaikki muut ihmiset olemme äärimmäinen paha."

Kuinka hyvin tämän sanoikaan Lauttasaaren runoilijapappi Lauri Pohjanpää: "En ole kuin muut, en ole kuin tulis mun olla. Olen horjuva ruoko, en talo kalliolla. Olen eksynyt lapsi, muut ovat vahvoja, suuria. Olen lentävä lehti ilman elämän juuria. Kun muille tie ja määrä selvänä puuntaa, joka hetki mä kompastellen saan etsiä suuntaa" (Lauri Pohjanpää, HV 2/93, 58).

Siksi uudelleen ja uudelleen laulamme Niilo Tuomenoksan tavoin: "Näin syntisenä Herra, mun täytyy vaeltaa.. en paremmaks voi tulla en pyhäks ollenkaan". Ja jatkamaan Erkki Lemisen laulun sanoin: "Sinun katseesi edessä, Herra, olen aina tällaisenaan. Syvä murhe mun mieltäni painaa, kun en muuttunut ollenkaan. Sama turmellus, itkuni aihe, on minussa yhä vaan. Minut voisit jo hyljätä, Herra, sinä oikein tekisit vain. Olen tuhlannut armosi aina niin paljon kuin sinulta sain. Sanon kuitenkin, laupias Herra: "Pidä heikkoja omanain."

Kuinka lohdullinen näissä tunnoissa onkaan vanhojen Norjan haugelaisten määritelmä Jumalan lapsesta: "Jumalan lapsi tunnetaan siitä, että hän käy joka päivä Herran armoistuimen ääreen tunnustamaan kuinka huonosti hän on kyennyt tänäkin päivänä vaeltamaan Jeesuksen askelissa."

Siksi ensimmäinen väitteeni onkin, etten voi aidosti olla mukana sielunhoidossa muuten kuin jatkuvan oman vajavuuden ja syntiviheliäisyyden tunnon kiusatessa palveluani. Samaan aikaan Paavalin sanoihin yhtyen totean: "Niin minä siis tämmöisenäni palvelen" (Room 7:25, KR 38). 

Jumala armossaan kutsui kuitenkin tällaisen "äärimmäisen pahan" yhteyteensä Poikansa Jeesuksen Kristuksen sovitustyön tähden.

Olen vastannut tähän kutsuun ja olen nyt hänen lapsensa. Olen uskosta vanhurskaus, minulle on luettu, minut on puettu Kristuksen vanhurskauteen ja Karitsan veressä valkaistuihin vaatteisiin. Vaikka sisimmältäni en olekaan korjaantunut, niin ihmeellistä kyllä olen samaan aikaan vanhurskas ja Jumalalle otollinen sielunhoitaja.

Epäonnistun persoonani hiomattomuuden tähden

Toinen epäonnistumisen alue on oman persoonallisuuteni hioutumattomuus. Milloin olemme olleet kuin kyläseppä moukareineen, kun meidän olisi pitänyt olla kuin kelloseppä, joka vain varovaisesti puhaltaa ja puhdistaa. Olemme olleet kuin norsu posliinikaupassa.

Jotkut ovat ehkä pystyneet muokkaamaan omaan minuuttaan. Ovat ehkä käyneet erilaisia terapioita ja voineet niiden avulla löytää jonkinlaisen tasapainon oman itsensä kanssa. Jotkut meistä olemme jääneet raakileiksi. Emme koskaan ole kasvaneet ihmisinä kypsyyteen ja tasapainoisuuteen. Meidän luonteemme heikkoudet ja viat ovat ehkä poikkeuksellisen selvästi kaikkein nähtävänä.

Koska jokainen sielunhoitokeskustelu on nimenomaan palvelua omalla persoonallisuudellamme, on nöyryyttävää, kun jatkuvasti tiedostamme kuinka hiomattomina palvelemme. Näyttää siltä kuin vuodet kuluvat ja me teemme jatkuvasti saman virheen suhteessa lähimmäisiimme. Emme saa leikatuksi pois itsestämme väärä käyttäytymistämme emmekä väärää ahtautta sydämestämme. Kompastumme jatkuvasti omiin jalkoihimme.

Se on jo suuremoista, jos edes jotain näemme oman epäonnistumisemme syistä. Pahinta on mielestäni sokeus omia vikoja ja virheitä kohtaan. Vaikka emme pystyykään korjaamaan vikojamme, niin niiden näkeminen ja myöntäminen auttaa kestämään niitä masentumatta ja lamaantumatta.

Joka tapauksessa voin olla täysin avuton ahdistuneen ihmisen lähellä. Mutta mikä pahinta, saatan aiheuttaa toiselle ihmiselle mielenterveysongelmia. Voin musertaa ihmisen omalla voimakkuudellani. Voin haavoittaa harkitsemattomilla sanoilla, itsehillinnän puutteella ja rakkaudettomuudellani toista äärettömän syvästi. Se voi tapahtua niin syvästi, että hän kantaa minun lyömiäni haavoja hautaan asti eikä ehkä koskaan pysty minulle antamaan anteeksi.

Meidän on siedettävä pettymyksiä.

Emme saa masentua siitä, ettemme tajua toisen tuska oikein, päättelymme ovat olleet virheellisiä. Vielä vähemmän saamme lamaantua, kun huomaamme, ettemme pysty todella auttamaan. Sekin kuuluu elämään. Emme ole kaikki tietäviä, vielä vähemmässä määrin olemme kaikkivaltiaita. Saatamme olla monin tavoin paljon tyhmempiäkin kuin se lähimmäinen, jota palvelemme. Usein auttavan keskustelun jälkeen jää sellainen tunto, ettemme yhtään pystynyt toista auttamaan.

Laajennamme kuitenkin nyt kysymyksen koskemaan yleensä uskoa.

Silloin meidän on suostuttava myöntämään, että aina ja kaikessa uskossa on jatkuvasti aineksia niin hyvää kuin pahaan. Uskosta voi tulla yhtä hyvin voimavara kuin uhka, terveyttä edistävä kuin ehkäisevä ja jopa vaurioittava tekijä. Emme voi rehellisesti sanoa: Usko Jeesukseen tekee sinut terveeksi. Mutta mieletöntä on myös sanoa: Usko Jeesukseen tekee sinut sairaaksi.

Oikeastaan sillä ei ole niin väliä, että olemme epäonnistuneet eikä edes sillä, miten olemme epäonnistuneet. Mutta sillä on väliä, että epäonnistumistemme tähden lakkaamme palvelemasta ja vetäydymme kuoreemme. Olemme silloin kuin yhden leiviskän saanut mies. Hän kätki epäonnistumisen pelossa saamansa leiviskän maahan.

Juuri näin tekee se, joka luulee ratkaisevansa oman elämänsä kurjuuden ja kärsimyksen ongelman itsemurhalla. Hän ei suostu siihen, että pahaolo ja tuskakin on Kristuksen ruumiin rakentamista, jos kestän sen uskossa Kristukseen.

Toki toivon mukaan edes joskus opimme jotakin omista virheistämme. Tosin harvoin saamme niistä mitään tietää. Ihminen ei ota enää toista kertaa yhteyttä. Siksi on hyvä, ettei sielunhoito maksa mitään asiakkaalle. Jos ihminen menee terapiaan hän joutuu maksamaan 45 min keskustelusta ehkä 400 mk. Kun hän tulee sielunhoitokeskusteluun, hänellä korkeintaan menee pari tuntia hukkaan.

En pysty auttamaan niin kuin minun tulisi

Kolmas alue, jossa saatamme kokea syvästi epäonnistuvamme, on kyvyttömyytemme tehdä voimatekoja. Elämämme aikaa, jossa sieluhoitajalta vaaditaan shamanistisia kykyjä. Väitetään, että yhteiskunnasamme on sivuutettu rationaalinen vaihe, jossa kaikki perustui vain Raamatun sanaan ainoana ihmisen auttamisen välikappaleena. Nyt sielunhoitajalla on oltava suora yhteys taivaallisiin voimanlähteisiin. Hänen on kyettävä ilmoittamaan suoraan ja yliluonnollisella tavalla saadun Jumalan tahdon. Hänessä on vaikutettava yliluonnollinen voima ja valta ja sen voiman seurausten on tultava heti näkyviin.

Nyt opetetaan, että Pyhä Henki virtaa lävitsemme muihin, olemme vain kanavia, hengen kanavia (spirit chaneling). Jumaluus on valo ja ihmiset ovat ikkunoita. Meidän on antauduttava voiman kanavaksi, ääneksi ja hallittavaksi.

Mutta mitä silloin kun UT:n mukaan emme olekaan Jumalan kanavia vaan Jumalan lapsia. Ei lapset ole vanhempien kanavia. "Sydän pelosta kylmänä olen joskus katsellut joukkoa, joka kädet kohollaan huojuu hiljaa ja toistelee yksittäisiä sanoja kuin ne olisivat loitsuja tai mantroja. Näin väitetään Pyhän Hengen laskeutuvan ihmisten päälle" (Leena Huima).

"Maagikot ovat jälleen keskellämme. Magiikan maailma on löytymässä uudelleen" (Samuel Pfeifer, Kannettava väsyy. ). Magia ja mystiikka, mytologia ja sadut, meditaatio ja kuvittelu, unet ja fantasiat, idän ja lännen uskonnot, shamanismi, intiaanien ja muiden alkuperäiskansojen kulttuurit ja rituaalit, parapsykologia ja okkultismi tempaavat mukaan laajasti ihmisiä. Kaivataan tuonpuoleisia energialähteitä. Nyt luodaan siltaa uskonnon ja luonnontieteiden välille. "Menetelmä on tieteellinen, päämäärä uskonnollinen" (41).

Tavoitteena on kokemus, oivallus, valistuminen, jossa ihminen, luonto ja kosmos sulautuvat yhdeksi kokonaisuudeksi. Se johtaa ihmisen kosmillisen alkuperän uudelleen ymmärtämiseen. Kehon ja sielun energeettinen hieronta välittää kosmisia voimia. Hypnoosi ja meditaatio johtavat tajunnan laajenemiseen jne (41).

"Tässä mallissa ei ole mitään mikä olisi yhteneväistä kristillisten ajatusten kanssa, niin jyrkkä raha siinä vedetään sisällöllisesti kristinuskoon. Ja kuitenkin monien sielunhoitajien vaarana on hätiköiden tulkita psyykkisten ongelmien ja elämän kriisien johtuvan 'kielteisistä' energioista', 'vahvoista riivaajavoimista', 'okkultistisista rasitteista' tai yksinkertaisesti 'hengellisistä esteistä', vaikkei tällainen sanasto olekaan Raamatulla perusteltavissa. Tämän tapaiset sielunhoitoteoriat ovat usein lähempänä okkultistista mystiikkaa kuin Raamatun opetuksia" (42). 

Sielunhoidon tehtävä ei ole ihmeitten tekeminen. Siinä autetaan säilyttämään usko Kristukseen silloinkin kun apua ei kuulu ja Herra vaikenee. Sielunhoidossa ei oteta pois kärsimystä, vaan autetaan kestämään kärsimystä tässä elämässä. Emme aja sielunhoidossa ulos riivaajia, mutta viemme ahdistuneen Jeesuksen luo ja Jeesus tekee, mitä tekee. Riivaajien ulosajamisen on tapahduttava seurakunnassa, kuten tehdään tänään Etiopiassa eikä kammiossa kahden kesken ahdistuneen kanssa.

Käytännössä tapahtuvia epäonnistumisia

On hyvä pohtia omaa epäonnistumistaan. Tavallisina sielunhoitajina meillä ei ole työnohjausta, jonka avulla voisimme jälkeenpäin selvittää itsellemme, missä mahdollisesti menimme harhaan. Voimme kuitenkin pysähtyä miettimään käymiämme keskusteluja ja löytää yllättävän monia pieniäkin asioita, joista meidän tulisi oppia.

Siksi on hyvä jälleen kerrata eräitä sielunhoitajalle annettuja ohjeita.

1. Tärkeintä on suostua olemaan viisaan rakkauden käytössä. Viisaaseen rakkauteen kuuluu kyky myötäelää toisen ihmisen kanssa, halu kunnioittaa toista ja uskallusta olla aito suhteessa toiseen. Siihen kuuluu myös pyrkimys käytännöllisyyteen ja arkielämän yksityiskohtiin, mutta myös rohkeus etsiä vaikeita asioita ja sanoa ne oikeilta nimiltä.

Jokainen sielunhoitaja on vasta matkalla, on opettelemassa oikeaa sielunhoitoa. Hän on aina keskeneräinen ja tekee virheitä. Siksi hän tarvitsee itse myös jatkuvaa sielunhoitoa ja elämistä Jumalan armon ja laupeuden varassa.

Sielunhoitajan on opittava kestämään omaa tyhmyyttään ja avuttomuuttaan toisen edessä. Hän voi kokea, ettei ymmärrä mitään toisen tuskasta eikä pysty näkemään kuuntelijana minkäänlaista ulospääsyä umpikujasta. Älä pelkää neuvottomuutta (2 Kor 4:8). Suostu erehtymään, mutta jos et voi auttaa, koeta olla vahingoittamatta.

Ihmisten elämässä näyttää olevan monia täysin ratkaisemattomia umpisolmuja. Kuunnellessamme toisen ahdistuksia saatamme joutua täysin ymmälle, jopa pakokauhun valtaan. Emme ymmärrä, mitä kaikkeen kuulemaan pitäisi sanoa ja miten neuvoa oikein. Mutta ei olekaan niin tärkeää, mitä itse sanomme ja neuvomme, kuin että kuuntelemme aidosti ja autamme toista ainakin sanallisesti ilmaisemaan monimutkaisia vaikeuksiaan.

Sielunhoitajakin on myös vain syntinen, vaikkakin armahdettu syntinen. Siksi hän ei voi asettua tuomitsemaan ylhäältä käsin silloinkaan, vaikka on aivan toista mieltä esille tulevista asioista.

Usein kuitenkin löytyy aivankuin huomaamatta muutama sana ja se rohkaisee toista jatkamaan painiskelua vaikeuksiensa kanssa ja etsimään ongelmiinsa ratkaisuja.

Usein sielunhoitokeskustelun jälkeen jää sellainen tunto, että taisipa tulla kelvottomasti palveltua. Ei osannut oikein kuunnella lähimmäistä, ei löytynyt oikeita sanoja, ei sitä Herran sanaa, jota ehkä toinen tuli etsimään. Kaiken lisäksi epäonnistuneesta keskustelusta voi tulla pahoja jälkikaikuja, onnistuneesta ei kuule mitään. Palaute on yleensä kielteistä. Sielunhoidossa annettuja neuvoja voidaan käyttää jopa aseena sielunhoitajaa vastaan. Jälleen on saatu uutta ainesta parjaamiseen.

Sielunhoitaja ei uskalla eikä halua esiintyä minään profeettana, joka taivaallisen tiedon oraakkelina julistaa lopullisen totuuden. Hän pelkää joka kerta, että hänen sanansa ja ajatuksena ovat vääristeleviä, vain hänen omia luulojaan ja mielenjohtumiaan. Kuinka usein sielunhoitaja päästääkään suustaan vääriä sanoja! Siitä huolimatta hän ei saa koskaan lakata kamppailemasta löytääkseen siihen tilanteeseen Herran sanan. N hyvä rukoilla, että hänelle "annettaisiin oikeat sanat suuhun" (Ef 6:19). Olisi osattava yhdessä lähimmäisen kanssa kuunnella Herran ääntä. Ne Herran sanat voivat tulla myöskin ahdistuneelle lähimmäiselle ilman sielunhoitajan sanoja. Tällainen tilanne on toki mitä ihanteellisin. Sielunhoitaja saa olla vain todistamassa kuinka Herra kirkastaa sanansa vaivatulle sielulle.

2. Koska sielunhoitokeskustelussa on vain kaksi ihmistä, on tärkeää, että näiden persoonallisuudet soveltuvat yhteen. Kukaan meistä ei pysty auttamaan jokaista. Kenelläkään ei ole jokaisen ihmisen sydämen avainta. Lopulta voimme omalla persoonallamme palvella varsin harvoja ihmisiä.

Aina on monia, jotka eivät voi kestää meitä eivätkä koskaan todella luota meihin. Usein sielunhoitokeskustelun alkaessa tämä ei ole vielä selvinnyt. Siksi on uskallettava kokea jopa kesken keskustelun, ettei tästä tule mitään. Silloin on pyrittävä lopettamaan keskustelu sillä tavoin, ettei loukkaa toista. Siksi on tärkeää tuntea ja tunnustaa omat rajansa ja puutteensa ja hyväksyä ne osaksi elämää. Emme saa heikkouksistamme huolimatta kadottaa omanarvontuntoamme. Jos itse emme kykene auttamaan, voimme jo sillä palvella, että suosittelemme jotakin toista sielunhoitajaa.

Jos annamme pyytämättä omia neuvojamme, saatamme niillä vain syyttää häntä. Hän voi tulkita ne siten, että pidämme häntä tyhmänä, laiskana, saamattomana, syyllisenä vaikeaan tilanteeseen jne. Ehkä hän on hyvinkin tiennyt, miten menetellä, mutta meille tuntemattomasta syystä ei ole voinut tehdä toisin. Tällöin avuliaisuutemme saattaa loukata häntä. Erityisesti nuori toivoo saavansa tehdä itsenäisesti päätöksensä vanhempien ihmisten sotkeutumatta niihin. Yleensä oppimme vain "kantapään kautta" tai "yrityksen ja erehdyksen tiellä".

Sielunhoitajan on kyettävä sietämään pettymyksiä. Hän ei saa ahdistua siitä, ettei ole pystynyt auttamaan toista ihmistä.

Emme pysty ottamaan neuvoja sellaiselta, johon emme luota ja joka ei tunnu ymmärtävän meitä. Vaikka apu olisi kuinka tarpeen, mutta jos se tulee väärältä ihmiseltä, sitä on miltei mahdotonta ottaa vastaan. Siksi meidän on asiallisesti harkittava voimmeko todella auttaa? Olemmeko oikea ihminen auttamaan? Millä tavoin parhaiten autamme toisen ehdoilla? Ketä toista sielunhoitajaa suosittelemme?

3. Itselleni vaikeimmat epäonnistumiset ovat olleet niiden kolmen nuoren kohdalla, joiden avoimella haudalla olen seissyt itsemurhan jälkeen. Eikö suicidivaara oli kaiken ahdistavin mahdollinen mielenterveysongelma ja sen toteuttaminen mitä tuskaisin ratkaisu? Jokaisen kolmen kohdalla on ollut myös kysymys uskosta. Kaksi heistä oli kuullut monia luentojani ja toisen kanssa olin käynyt monia ja pitkiä keskusteluja vuosien aikana. Muistan hänen sanoneen kerrankin puhelimessa, että nyt hän lähtee tuonne sillalle ja hyppää sieltä junan teen. Hän teki todella niin - tosin vuosia myöhemmin. Tuskallisin kuitenkin näistä kolmesta oli viime vuoden lopulla tapahtunut kuolema. Kuinka monta keskustelua kävinkään hänen kanssaan mielisairaalassa ja kotona. Ei usko Kristukseen, ei Raamatun lukeminen eikä monien esirukoukset varjelleet häntä itsemurhalta.

Mitä siinä voi muuta kuin häveten ainakin omalta kohdalta sielunhoitajana tunnustaa epäonnistuneensa. En ole osannut palvella, en kirkastaa oikein Jumalan armon ja rakkauden ylivoimaisuutta Jeesuksessa Kristuksessa. Parasta kai olisi vain vaieta ja ikään kuin yksin nuolla haavat! Samalla on aavistellen alkanut tajuta kuinka vaikeita ja syviä mielenterveyden ongelmat voivat olla. Ei ole halua antaa helppoja ja pinnallisia - Jeesus parantaa vakuutuksia. Vasta kuolema näyttää "parantavan." 

Liitän näihin täydellisiin epäonnistumisiini vielä kaksi sellaista tilannetta, jolloin taitamattomilla sanoilla, väärällä asenteellani ja käyttäytymiselläni aiheutin aivan kammottavan tunteen siihen huoneeseen, jossa keskustelimme. Silloin minun ainoa toiveeni oli päästä pois siitä tilanteesta niin pian kuin mahdollista. Toinen heistä vietiin seuraavana päivänä mielisairaalaan. Toisesta en tiedä mitään. Molemmat ovat täysin kadonneet elämästäni, niin kuin monet muut, joita vuosien kuluessa on edes vähän koettanut kuuntelemalla auttaa.

4. Joskus ahdistunut lähimmäisemme on sotkeutunut asiaan, joka on meistä on väärin tai jota emme voi ymmärtää (esim. avoliitto). Silloin neuvomme saattavat olla sävyltään moittivia, kovia. Moitteita vaikeuksissa olevan ihmisen on erittäin vaikea ottaa vastaan. On täysin mahdollista, että hän on toiminut todella väärin ja tarvitsee rehtiä asian oikean laidan sanomista. Mutta silloin on ensin synnyttävä keskinäinen luottamus. Ei ihminen avaudu sellaiselle, jonka kokee vastustajakseen.

Sääntönä näyttää olevan, että pystymme auttamaan vain niitä lähimmäisiämme, jotka ihmisinä pystymme hyväksymään ja joiden teot eivät ärsytä meitä. Jota emme ymmärrä, sitä emme pysty auttamaan. Jos toinen ihminen synnyttää meissä kielteisiä tunteita, ei pidä mennä auttamaan. Meidän tunteemme heijastuvat meidän sanoihimme ja toinen menee "lukkoon". Toki saatamme itse asiassa olla oikeassa.

5. Voimme itse ahdistua toisen vaikeuksista ja otamme suuremman vastuun kuin asiallisesti pystymme kantamaan. Lupaamme liikaa ja aiheutamme suuren pettymyksen. Tässä piilee varmojen rukouskuulemislupausten vaara. Erittäin harkitusti tulee käyttää lupausta: Jeesus parantaa sinut, Jeesus tekee ihmeen, Jeesus auttaa! Toki Herra on kaikkivaltias, mutta emme voi vaatia häntä toimimaan tahtomme ja rukoustemme mukaan. Meidän on autettava ahdistunutta kestämään omaa todellisuuttansa sellaisenaan. Kuitenkin meidän pitäisi rohkaista ihmistä toivoon ja uskoon.

Meillä on halu esiintyä todellisena auttajana ja pylväänä, johon voi nojata. Meidän apumme on usein kuitenkin kovin rajallista ja heikkoa. Mahdollisuutemme ottaa todellista vastuuta äärimmäisen pienet. Voimme ehkä vain hetken olla toisen vierellä, kuunnella, antaa itseämme, mutta ei mitään sen enempää. On hyväksyttävä oma voimattomuus ja tyhmyys ihmisten todellisen hädän edessä. Emme saa ottaa minkäänlaista ns. messiaan roolia. Olemme vain "veljiä".

Yksikään sielunhoitaja ei pysty aitoon kuuntelemiseen joka kerta. Lähimmäisen elämä ja siihen sisältyvä tuska voi olla niin vaikeaa kohdata, että sielunhoitaja joutuu jopa suojautumaan toiselta. Ei yksinkertaisesti jaksa jakaa toisen ahdistusta hänen kanssaan. Toki tiedämme, ettei sielunhoitaja saisi säikähtää mitään. Kuuli hän mitä tahansa, hänen on osattava hillitä itsensä ja maltettava mielensä. Siksi sielunhoitajalla itsellään tulee olla varsin vahva psyyke. Hänen on pystyttävä kestämään ihmisten mitä käsittämättömimmiltä tuntuvia elämän sotkuja. Koskaan ei tule paljastaa omaa epätoivoaan tai masennustaan: Katsotaan nyt, miten tästä selvitään. Ja onhan Jeesus tässä läsnä.

6. Voimme kuvitella auttavamme ahdistunutta menemällä taloudellisiin sitoumuksiin ao:n puolesta. Se on aina virhe. Se ei ole sielunhoitoa, vaan omaa tyhmyyttämme. Tietenkin asia on toinen, jos on kyse muutamasta kymmenestä markasta, jotka annamme toivomattakaan saavamme koskaan niitä takaisin ja annamme ne, vaikka toinen käyttäisikin ne kaljaan. Jos takaamme toisen, meidän on joka kerta selvitettävä itsellemme, miten pystymme maksamaan, kun ao ei maksakaan velkaansa.

7. Nuorten sielunhoidossa on osattava kohdata oikein nuorten ihannointi ja jopa joidenkin ihastuminen johtajaansa ja sielunhoitajaansa. Nuorilla on tarve ihailla jotakin aikuista ja samaistua tähän ja näin etenkin silloin, jos on pettynyt omiin vanhempiinsa. Tuskinpa nuori tulisi edes keskustelemaan, jollei hän kokisi sielunhoitajaa myönteisesti. Tästä ihailusta ei pidä luulla liian paljon. Sillä ei missään tapauksessa tule vahvistaa omaa identiteettiä, vaan tavoitteena on nimenoman nuorten oman identiteetin lujittaminen ja auttaminen itsenäistymään. Nuorista ei saa tulla sielunhoitajansa kaltaisia, vaikka he jossain vaiheessa haluavatkin samaistua sielunhoitajaansa.

Sielunhoitajan on viisaalla tavalla opittava pitämään oma profiilinsa matalana. Usein ennemmin tai myöhemmin sielunhoitajan käyttäytyminen tai jonkin piirteen paljastuminen hänen luonteessaan synnyttää pettymyksen tunteita nuorissa ja moni joutuu kriisiin. Jos sielunhoitaja on osannut viitata itsestään pois päin kohti Kristusta, kriisistä ei tule liian syvää.

Suorastaan vaaralliseksi tulee silloin yrityksemme auttaa, jos siihen ehkä huomaamattammekin liittyy eroottissävyistä myötätunnon osoittamista. Valitettavasti meidänkin aikanamme sielunhoitokeskustelut ovat saattaneet johtaa jopa seksuaaliseen suhteeseen. Koskaan emme tällä alueella ole liian varovaisia. Emme saa antaa pikkusormeakaan asialle. Emme saa luoda latautunutta tilannetta tai suostua sellaiseen. Kupla on särjettävä. Sellaisesta on heti paettava pois.

Kaiken fyysisen kosketuksen sielunhoitosuhteessa on oltava pidättyvää. Meidän kulttuurimme ei hyväksy edes halaamisia tai poskelle suutelemista tervehdysmuotona. Siksi niitä on kartettava. Ne voidaan tulkita väärin. Emme myöskään itsestämme saa olla koskaan liian varmoja. "Tilaisuus tekee varkaan". En suosittele, että kahdenkeskisessä keskustelussa sielunhoitaja alkaa hieroa toisen "särkevää" niskaa.

Vanha perusneuvo on ollut, että pojat hoitavat poikien ja tytöt tyttöjen sielua. Tätä tulee kunnioittaa pääsääntönä. Seurakunnan antama virka ja sielunhoitajan asema, ikä ja arvovalta tekevät tästä poikkeuksen.

8. Vanha käytäntö on ollut, että vain silloin kun rippi ja toisella annetaan synninpäästö, pannaan käsi a.o. pään päälle. Silloinkin tulee olla pidättyväinen. On suositeltavaa jopa kertoa a.o:lle, mitä kätten päällepaneminen on ja pyytää lupaa siihen ja tehdä näin jopa ripissäkin. Käden päällepaneminen voi olla jollekin myös tympeä kokemus. Raamatun neuvo on edelleen hyvä: "Harkitse kätten päällepanemista tarkoin... säilytä itsesi puhtaana" (1 Tim 5:22, KR 92).

9. Erittäin vaarallista on leimata psyykkisesti poikkeava ihminen riivaajien vallassa olevaksi. Riivaajat ovat todellisuutta. Joku saattaa olla riivaajien vallassa meidänkin maassamme, vaikka täällä on evankeliumia julistettu kohta tuhat vuotta. Joillakin lähetyskentillä ja nimenomaan Etiopiassa kohtaamme kuitenkin todella riivattuja. Siellä palvotaan saatanaa ja ikivanha animistien uskonnollisuus avaa portit pimeyden valloille. Usein riivaus juuri liittyy saatanan palvontamenoihin. Mikäli meidänkin keskellämme saatanan palvonta lisääntyy, lisääntyy myös riivaajien kiusaamat ihmiset.

On tuhoisaa, jos uskovien pariin leviää sellainen harhaoppi, jonka mukaan jonkun heikkoudet ja lankeemukset ovat riivaajien syytä. Vielä tuhoisampaa on, jos vastakääntyneet rupeavat ajamaan toisistaan ulos riivaajia.

Riivaajien ulosajaminen on aina seurakunnan vanhinten tehtävä. Vain kauan uskossa kilvoitelleet ja luotettavan hengellisen näkökyvyn saaneet voivat ja saavat Jumalan sanan pohjalta ajaa ulos riivaajia ja hekin vain seurakunnan kokouksessa. Yksin ei kenenkään koskaan pidä lähteä ajamaan ulos riivaajia kenestäkään.

Emme koskaan saa suostua sellaiseen väitteeseen, että psyykkisesti sairas ihminen on kelvoton uskova. Kyllä uskovakin voi olla ja tulla mielisairaaksi. Mielisairaus on yksi monien sairauksien joukosta.

10. Monet uskovat ovat pysyvästi mieleltään sairaita. He ovat monet kerrat sairaalassa olleita, ehkä asuvat sairaalan asuntolassa, tekevät työtä suojatyöpaikassa ja saavat sairaseläkettä.

He saattavat aika säännöllisesti ottaa yhteyttä. Puhelin on siinä apuna ja usein myös kirjeet. Tällaisessa palvelussa on suostuttava ehkä vuosikymmeniä kestävään lähimmäisen tuskan kuunteluun. Harva sairas todella paranee. Useimpien kohdalla on vain autettava häntä kantamaan sairautensa taakkaa elämän loppuun asti. Se on saattohoitoa! 

Vaikeaksi tällainen palvelu tulee silloin, kun sairas alkaa soittaa monta kertaa joka päivä. Silloin on pakko sopia hänen kansan joistakin säännöistä ja neuvoa häntä etsimään muutaman muun sellaisen, jolle hän voi soittaa joka päivä. Oman elämän rauhoittamiseksi on hyvä hankkia puhelin josta heti näkee mistä numerosta soitetaan. Koskaan meidän ei ole pakko vastata puhelimen soittoon.

Usein he ovat kaikkein innokkaimpia rukouksella parantajien asiakkaita. Ensimmäisinä rukousjonoissa ja etsivät lakkaamatta sitä ihmeellistä tekijää, joka hetkessä heidät parantaisi.

Emmehän saa koskaan sairaan toivoa sammuttaa. Jos hän kokee vahvistuvansa tai saavansa mielihyvää rukousjonoista, niin käyköön niissä. Ainakin hän kokee, että joku huomaa hänet ja hetken koskettaa ja toivoo hyvää. Tunne saattaa olla mahtava, kun kädet pannaan pään päälle ja tunnettu hengellinen johtaja rukoilee innostuneesti, kuoro laulaa ja väkeä on paljon.

Kaikkinaisesta henkiparantamisesta tulisi kuitenkin varoittaa uudelleen ja uudelleen. Siksi on hyvä tarkistaa, missä kokouksissa hän on käynyt.

Tietenkin voi yrittää uudelleen ja uudelleen kehottaa häntä tyytymään sairauteensa, ottamaan ristinä tämän vaikeuden ja seuraamaan kaikesta huolimatta Jeesusta. Mutta sellaisiin ratkaisuihin ei ole helppo suostua, jotka vain rohkaisevat kestämään ja kärsimään nykyisiä vaivoja. Tosiasia on kuitenkin, ettemme voi kaikkea pahaa ja kurjaa poistaa koskaan elämästä. On opittava elämään jonkinlaista siedettävää elämää tuskansa, ahdistuksensa, kroonisen sairautensa ja invaliditeettinsa kanssa.

En näe mitään muuta mahdollisuutta kuin opetella kulkemaan vierellä. Anna tällaisen ystävän ottaa sinuun yhteyttä. Tosin joskus on pakko rajoittaa sitä. Hän voi soittaa keskellä yötä ja puhua tunnin. Hän voi soittaa monta kertaa päivässä tai ainakin joka päivä. Hänellä voi olla loputon tarve saada sielunhoitoa, keskustella.

Saatan kyllä kokea, että keskustelu polkee paikallaan. Keskustelu ei etene. Mitään järkevältä tuntuvaa ajatusta ei saa läpi. Toinen ei kuuntele, ei oikeastaan välitä minun neuvoistani. Hän vain toivoo, että häntä kuunnellaan myötätunnolla.

Sairas haluaa vain jonkun toisen ihmisen läheisyyttä, kuuntelua, mukanaoloa. Anna sitä hänelle, mutta omilla ehdoillasi. Ei ole oikein, jos oma elämäsi kärsii jonkin sairaan tähden. Ja ole iloinen, ettei hän ole vielä tehnyt itsemurhaa. Ehkä olet kuuntelullasi voinut häntä sen verran rohkaista, että hän jaksaa raahautua päivästä toiseen. Ainakin olet voinut kenties antaa hänelle Jeesuksen mainitseman "maljallisen kylmää vettä" (Matt 18:6).

Ole kärsivällinen ja jälleen kärsivällinen. Muista, että sairas joutuu kantamaan oman sairautensa taakkaa joka hetki ehkä kuolemaansa asti. Suostu sinä kantamaan hänen taakastaan jotain niinä lyhyinä hetkinä, jolloin hän haluaa keskustella kanssasi. Suostu tähän, vaikka joutuisit palvelemaan loppuun asti. Älä kysy tuloksia, vaan palvele.