Jobin seurassa

Raamattuopisto ARK 26.10.2004, Olavi Peltola (www.kolumbus.fi/rov.o.peltola)
OSA 1 JA 2

Johdantoa

Jobin kirjan sisällön perusteella on yritetty päätellä kirjan ajoitusta. Kuvauksen ilmapiiri ja sävy viittaavat jopa patriarkkojen aikaan. Ainoa rahayksikkö, joka kirjassa mainitaan, on kesita. Se oli käytössä patriarkkojen aikana (1 Moos 33:19). Job oli kotoisin Usin maasta, ja sen on katsottu viittaavan Egyptiin tai Edomiin. Raamattu ymmärtää Jobin historialliseksi henkilöksi, ei taruolennoksi (Hes 14:14,20; Jaak 5:11).

Kirjan kirjoittamisajankohdasta on erilaisia käsityksiä. Joidenkin tutkijoiden mielestä lähtökohtatilanne viittaa hyvin varhaiseen aikaan ja kielen kauneus heprean kielen kukoistusaikaan Salomon hallitessa. Kirjan teema käsittämättömältä tuntuvasta kärsimyksestä puolestaan tuntuu viittaavan babylonialaisen vankeuden jälkeiseen aikaan.

Kirjan esitys on niin yhtenäistä, kiinteää ja johdonmukaisesti kehittyvää, että kirjalla on ollut vain yksi kirjoittaja. Kirjoittaja on ollut loistava heprealaisen runon taitaja. Sen kieli on vaikeaa hepreaa. Jokaista sanaa ei tunneta. Siinä on sata sellaista sanaa, joita ei ole muualla Raamatussa.

Kirja voidaan helposti jakaa pienempiin osiin. Se alkaa suorasanaisella johdannolla, prologilla. Siinä meille esitellään Job, Herra ja Saatana (Job 1:1-2:10). Saatana saa Jumalalta luvan koetella hurskasta Jobia. Kirja päättyy suorasanaiseen epilogiin, jossa Job kerrotaan kuinka nöyrtyy ja hänet korotetaan (42:1-17). Näiden välissä on itse runo. Se alkaa Jobin ja hänen kolmen vanhan ystävänsä vuoropuheluna, dialogina (2:11-31:40). Sitten seuraa nuoren Elihun puhe, monologi (32:1-37:24). Myös Jumala puhuu (38:1-41:25), ja puheen kuluessa Job nöyrtyy (39:34-38).

Jobin osa

Kirjan alussa edessämme on rikas, menestyvä, onnellinen ja mahtava mies (Job 1:3). Hänen sanotaan olleen kunnollinen, rehellinen ja vilpitön, (1:1, 8). Hän oli Jumalaa pelkäävä Jumalan ystävä (Job 29:2-5), jonka rukouselämä oli menestyksellistä - ”minä … käännyin Jumalan puoleen ja aina sain vastauksen” (12:4).

Hänestä tuli kuitenkin Jumalan ja Jumalan vastustajan Saatanan välisen kamppailun keskipiste. Siinä taistelussa oli kysymys siitä, mihin ihmissydämen rakkaus ja luottamus todella kohdistuu. Ihmisen elämää seurataan näkymättömästä maailmasta. Job oli kuin kilparadalla ja henkivallat katsomossa (vrt, 1 Kor 9:24-27, vrt. 5 Moos 8).

Tutustumme Jumalan vastustajaan Saatanaan, joka on ihmisten viettelijä ja syyttäjä (1 Moos 3:1; 1 Aik 21:1; Sak 3:1-2). Kuka hän oikein on, siitä saamme jotain tietää Jesajan profetian avulla. ”Voi, sinä putosit taivaalta, sinä Kointähti, sarastuksen poika (Lucifer). Alas maahan sinut survaistiin… Etkö juuri sinä sydämessäsi sanonut: ’Minä tahdon nousta taivaisiin! Minä pystytän valtaistuimeni Jumalan tähtiä korkeammalle… olen korottava itseni Korkeimman vertaiseksi’” (Jes 14:13-14). Ilmestyskirja sanoo: ”Tuo suuri lohikäärme, tuo muinaisaikojen käärme, jota kutsutaan Paholaiseksi ja Saatanaksi, tuo koko ihmiskunnan eksyttäjä, syöstiin maan päälle… ” (Ilm 12:9-10). Pietari varoittaa uskovia: ”Teidän vastustajanne Saatana kulkee ympäriinsä kuin ärjyvä leijona ja etsii, kenet voisi niellä. Vastustakaa häntä, uskossa lujina!” (1 Piet 5:8-9).

Saatana halusi niellä Jobin ja väitti: "Miksi ei Job olisi jumalaapelkäävä? Sinähän olet sulkenut hänet suojelukseesi … Olet siunannut kaiken mihin hän ryhtyy” (Job 1:9-10). Helppohan tuollaisen on uskoa hyvään Jumalaan. ”Mutta ojennapa kätesi ja tartu siihen mitä hänellä on. Saat nähdä, että hän kiroaa sinua vasten kasvoja!" (1:11). Silloin ihmissydämen salatut paljastetaan. Mitä paljastuukaan Jobin sydämestä, kun häntä nyt koetellaan? Saatana sai luvan koetella rajusti Jobia. Mutta ”pahantekemisessä” Saatana oli vain kuin Jumalan kahlekoira. Se sai tehdä vain sen, minkä Jumala salli. Jumala asetti tarkat rajat (Job 1:12; 2:6).

Tuli Jobin perheen onnettomuuden aika. Yhtenä päivänä ryöppysi: Sabalaiset ryöstivät aasintammat ja härät ja surmasivat peltotöissä olleet palvelijat (Job 1:15); Jumalan tuli poltti kaikki vuohet, lampaat ja paimenet (1:16); kaldealaiset veivät kamelit ja surmasivat niiden ajajat (1:17); pyörremyrsky luhisti rakennuksen Jobin lasten päälle ja kaikki kymmenen kuolivat (1:19). Näin Job joutui kokemaan lyhyessä ajassa monenlaisia yllättäviä ahdistusta ja onnettomuuksia. Job joutui tuhoisien luonnonvoiminen ja sodan repimäksi. Hänen taloudellisen turvallisuuden romahti. Äsken niin varakkaasta ihmisestä tuli köyhää köyhempi.. Varmasti hän koki äärimmäisen tuskaisena lastensa äkillisen kuoleman. Kaiken lisäksi hän itse sairastui. Hän sanoo: ”Ruvet ja madot peittävät ruumiini, minun nahkani halkeilee ja märkii” (Job 7:5). ”Olen pelkkää luuta ja nahkaa” (19:20). ”Tuska poraa luuni minusta irti, kipu ei koskaan nuku” (30:17). Hänestä tuli murskattu ihminen

Siinä hän on kaupungin kaatopaikalla jätteiden ja tuhkan keskeltä kaapimassa kutiavia paiseitaan poisheitetyllä ruukun palasella (Job 2:7-8). Hän on tosin vaimonsa kanssa vielä hengissä. Mutta vaimo oli sitä mieltä, että olisi parempi, jos mies lopettaisi oman kurjan elämänsä: ”Kiroa jo Jumalaa ja kuole pois” (2:9). Jumalan varjelevan ja siunaavan käden toimintaa Jobin elämässä ei enää ollut näkyvissä.

Tässä vaiheessa Jobin luokse tulee kolme ystävää Elifas, Bildad ja Sofar. He halusivat ottaa osaa Jobin murheeseen ja lohduttaa. Nähdessään Jobin tuskan he vain itkivät ja vaikenevat (Job 2:11-13). Lopulta Job puhui, mutta hän puhui aivan liian avoimesti ja rehellisesti tuoden esiin sisimpänsä kauhean tuskan ja monet repivät kysymykset. ”Nyt en enää pidättele kieltäni. Minun sisintäni ahdistaa, minä puhun. Olen katkera ja huudan tuskani julki” (7:11). Jobin puheeseen ystävät vastaavat vuorotellen. Job puolestaan vastaa heille ja niin syntyy ystävien kahdeksan puheen ja Jobin kymmenen puheen vuorottelu.

Kun kärsimykset tulevat

On aika merkillistä, että Raamatussa Jumalan sanana on omistettu yksi kuudestakymmenestä kuudesta kirjasta – Jobin kirja - kokonaan kärsimyksen kohtaamiselle. Kaipa se omalla tavallaan osoittaa sen, että ihmisenä olemiseen kuuluvat kärsimykset ja ahdistukset ja Jumala toimii ja puhuu kärsimysten kautta.

Tosin keskellämme on sellaisia hengellisiä liikkeitä, jotka korostavat voittoisaa ja onnellista elämää todellisen kristityn normaalina elämänä. Näissä liikkeissä tulkitaankin Jobin kirjaa sen lopusta käsin. Heidän mielestään kirjan alkuosa kertoo Jobista epäuskon ihmisenä. Epäusko ilmeni jo siinä, että hän ennakolta pelkäsi pahan kohtaavan häntä. Jobhan sanoi, että ”mitä kammosin ja kauhistuin, se tapahtui, mitä eniten pelkäsin, se kohtasi minut” (Job 3:25). Kuitenkin Raamatun opetuksen mukaan ”täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Pelossahan on jo rangaistusta; se, joka pelkää, ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa” (1 Joh 4:18). Job ei rakastanut Herraa täydellisesti. Epäuskonsa tähden Job joutui kärsimyksiin. Mutta hän kasvoi uskon ihmiseksi. Jobin kirjan varsinaisen sanoman onkin siinä, miten Herra siunasi Jobia valtavalla omaisuudella, suurella perheellä ja pitkällä iällä (Job 42:12,13,16). Siinä näemme miten Herra antaa uskovilleen elämän ja yltäkylläisyyden (Joh 10:10). Kärsimys ja köyhyys eivät kuulu todellisen uskovan elämään! Sairauskaan ei kuulu, koska Jeesus on jo kantanut kaikki meidän sairautemme ja niin poistanut ne. Joka tapauksessa Herra parantaa oikein uskovien kaikki sairaudet. Job on sielunhoidollisesti vain varoittava esimerkki epäuskon kammottavuudesta.

Emme lähde tulkitsemaan tämän laajalti levineen menestysteologisen selitysmallin mukaisesti Jobia. Lähdemme liikkeelle siitä, että jokaisen kristityn elämään kuuluvat kärsimykset. Emme voi niitä välttää. Ellei tänään, niin huomenna, ellei huomenna, niin myöhemmin joka tapauksessa vaikeudet ja ahdistukset tulevat. Toki on sellaisiakin kanssaihmisiä, joiden luona kärsimykset näyttävät käyvän vain vierailemassa. Heitä ei ehkä kiinnosta Jobin seura. Mutta kovin monelle kärsimykset ja ahdistukset jäävät pysyviksi elämäntovereiksi. Heille Job voi olla suureksi avuksi.

Erään varauksen haluamme kuitenkin tehdä. Job ei kykene meitä kärsimyksissä auttamaan, ellei Pyhä Henki vaikuta Jobin kirjan kautta. Miten hyvin tämän Luther sanoikaan: ”Ahdistuksen aikana Jumalan itsensä on puhuttava meille ja lohdutettava ja ylläpidettävä meitä sanallaan. Sillä vaikka meillä olisi käsillä niin runsas varasto Raamattua, että voisimme opettaa koko maailmaa rauhan vallitessa, niin ellei Jumala itse tule myrskyn noustessa ja ellei hän sano meille sanaansa joko yksin itsensä välityksellä sisäisesti tai ihmisen välityksellä, niin kaikki on pian unohdettu ja laiva haaksirikkoutuu” (Luther).

Elämä on tällaista

Ensimmäinen apu kärsivälle ihmiselle on Jobin kirjan antama kuva elämästä. Kuinka hauras ihmisen elämä onkaan. Job koki: ”Taivaan tuuliin katoaa arvoni ja kunniani, ja minun toivoni häipyy tyhjiin kuin pilvi” (Job 30:15). ”Hyvää minä odotin, mutta paha tuli, odotin valoa, mutta tuli pimeys” (30:26). "Onnettomuudet tarttuivat minuun" (30:16). Hänen elämässään toteutui kirjaimellisesti: ”Rikkaana miehenä hän menee nukkumaan - kun hän avaa silmänsä, kaikki on mennyttä” (27:19). ”He kuolevat äkkiä, keskellä yötä, kansat nousevat, kansat katoavat, valtiaat pyyhkäistään sivuun ihmiskäden koskematta” (34:20). Nyt oli tullut aika, jolloin ”sinä tartuit minuun tiukasti: minun sairauteni nousi syyttämään, se todistaa minua vastaan. Raivoissaan se käy kimppuuni ja raatelee minua.” Job kokee: ”Kun elin rauhassa, hän tarttui minua niskasta, ravisteli minua, ruhjoi ja rusikoi ja nosti sitten nuoliensa maalitauluksi” (16:8-9, 12). Ehkä sittenkin pitää paikkansa karu sananparsi: Koska tahansa voi meille kenelle tahansa sattua mitä tahansa.

Jotain samaa Paavali aikoinaan opetti vasta uskoon tulleille: "Monen ahdistuksen (kreik. thlipsis) kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan" (Apt 14:22, KR 38). Myös Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Maailmassa teillä on ahdistus (kreik. thlipsis); mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman” (Joh 16:33).

Augustinus totesi tämän: ”Eikö ihmisen elämä maan päällä ole yhtämittaista ahdistusta? Kuka tahtoisi itsellensä vaivoja ja vaikeuksia? Sinun käskysi vain on, että ne on kestettävä, ei, että niitä on rakastettava. Ei kukaan rakastaa sitä, mistä hän kärsii, joskin hän rakastaa kärsimistä. Sillä silloinkin kun hän iloitsee siitä, että jaksaa kantaa kärsimyksensä, hän mieluimmin kuitenkin soisi, ettei sitä, mitä hänen täytyy kärsiä, olisi olemassakaan” (Tunnustukset).

”Mutta koska Jumala itse sanoo meidän elämäämme ahdistukseksi ja koska meillä täytyy olla vastuksia ruumiin tavaran ja kunnian puolesta ja vastoinkäymisiä, niin meidän tulee odottaa niitä hyvillä mielin ja vastaanottaa viisaasti sanoen: No, sellaistahan elämä onkin. Mitä minä sille voin! Se on ahdistusta ja ahdistuksena pysyy. Toisin ei voi olla. Jumala auttakoon minua, ettei mikään minua järkyttäisi ja kaataisi" (Luther).

Psalmi rukoilija totesi: ”Sinä, joka olet antanut meidän kokea paljon ahdistusta ja onnettomuutta" (Ps 71:20). Job oli tällainen ihminen..

Nyt Job kyseli: ”Mistä saan voimaa, että vielä kestän? Mistä päämäärän, että vielä jaksan?” (6:11). Ja hän tunnusti: ”Minä olen lopussa, kaikki on toivotonta” (6:13). Hän ei pelkää sanoa Jumalan edessä. ”Päiväni haipuvat pois, tyhjiin valuvat kaikki minun aikeeni, kaikki sydämeni toiveet” (17:11). ”Mitäpä minun elämästäni! Minä inhoan sitä. Yhdentekevää!” (9:21-22). ”Olen väsynyt elämään” (10:1).

Tämän päivän ihmisinä olemme tehneet kaikkemme suojellaksemme itseämme yllätyksiltä. Meillä on sairasvakuutus, henkivakuutus, kansaneläkelaitos, liikennevakuutukset, monenlaiset yksityiset vakuutukset. Paljon niillä voidaan tasata elämän yllättävien kriisitilanteiden aiheuttamia vaikeuksia. Tästä huolimatta edelleenkin elämä monella tavoin yllättää. Pysyvän ja varman turvan olemme kadottaneet. "Sillä, mitä minä kauhistuin, se minua kohtasi, ja mitä minä pelkäsin, se minulle tapahtui" (Job 3:25, KR 38).

Vaivatun ihmissydämen ääniä

Job sanoo: "Minä päästän valitukseni valloilleen. Olen katkera ja puhun tuskani julki" (Job 10:1). ”Nyt en enää pidättele kieltäni. Minun sisintäni ahdistaa, minä puhun. Olen katkera ja huudan tuskani julki” (7:11). Silloin kun meillä menee hyvin ja elämä maistuu makealta, meidän on vaikea kuunnella toisten tuskaa eikä Jobin kirja tule lähelle. "Turvassa olevan mielestä sopii onnettomuudelle ylenkatse" (12:5, KR 38). Kaiken lisäksi meitä ei yleensä kiinnosta toisen ihmisen vaikeudet: "Hänen ruumiinsa tuntee vain oman tuskansa. Hän tajuaa vain oman murheensa" (14:22).

Job kokee, että ”elämä on täynnä katkeruutta” (Job 3:20). Hän sanoo suoraan: ”Minun leipääni on itku ja voihke” (3:24). ”Ei rauhaa, ei lepoa, ei tyventä hetkesikään, yhä uudelleen tuska lyö ylitseni” (3:26). ”Minä olen lopussa, kaikki on toivotonta” (6:13). ”Eikö ihmisen osana maan päällä ole työ ja vaiva?” (7:1). Job ei pelkää sanoa Jumalan edessä. ”Mitäpä minun elämästäni! Minä inhoan sitä. Yhdentekevää!” (9:21-22). ”Olen väsynyt elämään” (10:1).

Kerran tulee jokaisen meidänkin elämäämme Raamatun sanoja käyttääksemme "perheemme onnettomuuden aika" (1 Aik 7:23, KR 38), "ahdistuksen aika" (1 Moos 35:3). Se aika oli tullut Jobin elämään. Hänen oli pakko todeta: "Onnettomuudet tarttuivat minuun" (Job 30:16). "Kun elin rauhassa, hän tarttui minua niskasta, ravisteli minua, ruhjoi ja rusikoi ja nosti sitten nuoliensa maalitauluksi" (16:12). Kuuntelemme Jobin vaikerrusta Jumalan käsissä:

Olemassaolon tuska

”Kadotkoon jäljettömiin se päivä, jona synnyin, yö, joka tiesi kertoa: poika on siinnyt” (Job 3:3). ”Se päivä ja yö ei sulkenut edestäni kohdun porttia, ei kätkenyt silmiltäni tätä kärsimystä” (3:10). ”Miksi en syntynyt kuolleena, miksi en menehtynyt tultuani äidin kohdusta? Miksi äitini polvet ottivat minut vastaan, miksi rinnat antoivat ravinnon?” (3:11-12). ”Miksi hän antaa elämän valon sille, jonka osa on kärsimys, miksi niille, joiden elämä on täynnä katkeruutta?” (3:20). ”Ovathan päiväni vähät ja ne päättyvät pian. Päästä jo irti! Anna minun iloita hetki” (10:20). ”Kunpa Jumala tekisi, mitä toivon, ja murskaisi minut! Kunpa hän antaisi kädelleen toimeksi leikata poikki minun elämäni langan” (6:8-9). ”Mieluummin tahdon kuolla, nääntyä hengiltä, kuin kärsiä tätä tuskaa! Olen saanut tarpeekseni! Enhän kuitenkaan elä ikuisesti. Päästä jo irti! Minun elämäni on häipyvä henkäys” (7:15-16).

Tulevaisuuden pelko

”Mitä kammosin ja kauhistuin, se tapahtui, mitä eniten pelkäsin, se kohtasi minut” (Job 3:25). ”Hyvää minä odotin, mutta paha tuli, odotin valoa, mutta tuli pimeys” (30:26). ”Minun päiväni rientävät nopeammin kuin juoksija, ne häipyvät luotani, onnea ne eivät saaneet nähdä” (9:25). Jos sanon itselleni: "Nyt minä unohdan murheet, otan iloisen ilmeen, nauran", niin kohta iskee minuun uusi kauhu (9:27-28). ”Sisälläni kuohuu, sydämeni ei rauhoitu, sillä jokainen päivä tuo vain tuskaa” (30:27). ”Murhetta soi minun harppuni, minun huiluni itkun ääniä” (30:27-31).

Toivottomuuden kokemus

”Minä olen lopussa, kaikki on toivotonta” (Job 6:13). ”Silmäni eivät enää näe onnen päivää” (7:7). Päiväni haipuvat pois, tyhjiin valuvat kaikki minun aikeeni, kaikki sydämeni toiveet” (17:11).”Kauhu saa minut valtaansa, taivaan tuuliin katoaa arvoni ja kunniani, ja minun toivoni häipyy tyhjiin kuin pilvi” (30:15).

Pettymys ystäviin ja ihmisiin

”Minun ystäväni ovat pettäneet minut” (Job 6:15). ”Te olette nyt minulle tyhjän veroiset” (6:21). ”Minä olen nyt ihmisille naurun aihe” (12:4). ”Joka puolelta kuulen pilkkaa, pahat puheet vievät silmistäni unen” (17:1-2). ”Ihmiset sylkevät minua silmille” (17:6). ”Olin heidän johtajansa… ja nyt he nauravat minulle” (29:25, 30:1). ”He inhoavat minua, pysyttelevät minusta kaukana, sumeilematta he sylkevät minua päin kasvoja… Nuo käärmeensikiöt hyökkäävät kimppuuni, he lyövät jalat altani. Minun tuhokseni pystytetään rynnäkkövalleja. He ovat katkaisseet minulta pakotien. Halukkaasti, apua pyytämättä he ajavat minua perikatoon. He tulevat kuin muurin leveästä murtumasta, he vyöryvät kohti ja tuovat tuhon” (30:9-14).

Yön ahdistukset

”Perinnökseni olen saanut pettymysten kuukausia, ahdistuksen yöt ovat olleet minun osani. Kun menen nukkumaan, minä ajattelen: ’Milloin voin nousta?’ Yö kuluu vitkaan, kääntyilen levottomana aamunkoittoon asti” (Job 7:3-4). ”Minä ajattelin: ’Vuoteeni suo minulle lohdun, uni huojentaa tuskani.’ Mutta sinä säikytät minua unikuvilla, panet yön painajaiset minua ahdistamaan” (7:13). ”Ja nyt, onnettomuudet tarttuvat minuun ja elämä valuu minusta pois. Yön tullen tuska poraa luuni minusta irti, kipu nakertaa minua, se ei koskaan nuku. Vaatteeni kiristyvät ympärilleni, paitani kiertyy kuristamaan minua. Jumala on heittänyt minut maahan, ja minä olen kuin tomua ja tuhkaa” (30:16-19).

Sairauden tuoma ahdistus

”Minun sairauteni nousi syyttämään, se todistaa minua vastaan. Raivoissaan se käy kimppuuni ja raatelee minua, se kiristelee minulle hampaitaan” (Job 16:8-9). ”Ruvet ja madot peittävät ruumiini, minun nahkani halkeilee ja märkii” (7:6). ”Minun ihoni mustuu ja lohkeilee, luitani korventaa kuumeen polte” (30:30). ”Minun silmäni ovat surusta hämärtyneet, minun ruumiini on kuihtunut, se on pelkkä varjo” (17:7).

Jumalan ahdistus

”Kun Jumala jotakin päättää, kuka voisi sen muuttaa? Mitä hän tahtoo, sen hän tekee. Hän panee toimeen sen minkä on minulle määrännyt, eikä sitä ole vähän. Siksi minä pelästyn, kun hänet näen, kun ajattelenkin häntä, minä vapisen kauhusta. Jumala on lannistanut rohkeuteni, minä kauhistun Kaikkivaltiasta” (Job 23:13-16). ”Sinun kätesi ovat punoneet minut kokoon. Oletko nyt muuttanut mielesi, aiotko tuhota minut? Muista, että olet itse minut tehnyt maan savesta! Nytkö teet minut maan tomuksi jälleen?… Sinä annoit minulle elämän, olit uskollinen, sinun huolenpitosi oli suojanani. Mutta tämä, mikä on minua kohdannut, oli jo valmiina sinun mielessäsi. Nyt minä tiedän, mitä sinä sydämessäsi haudoit” (10:8-13). ”Miksi peität minulta kasvosi, miksi kohtelet minua kuin vihollista? Sinä määräsit minulle nämä katkerat päivät, panit taakakseni nuoruuteni synnit” (13:24, 26).

”Kun elin rauhassa, hän tarttui minua niskasta, ravisteli minua, ruhjoi ja rusikoi ja nosti sitten nuoliensa maalitauluksi. Hänen nuolensa osuivat joka puolelle ruumistani, säälimättä hän lävisti munuaiseni ja vuodatti sappeni maahan. Hän löi minuun haavan toisensa jälkeen, hän syöksyi kimppuuni kuin soturi” (Job 16:12-14). ”Kaikkivaltiaan nuolet ovat osuneet minuun, niiden myrkkyä minun sieluni juo, minua uhkaavat Jumalan lähettämät kauhut” (6:4). ”Hän… myrskyllään iskee minut maahan ja aina vain lisää minun haavojeni määrää ilman mitään syytä. Edes hengenvedon ajaksi hän ei anna minulle rauhaa, ei, hän lisäämistään lisää kärsimystäni” (9:17-18).

”Mitä sinä siitä hyödyt, että sorrat minua, että hyljeksit omien kättesi luomusta” (Job 10:3). ”Jumala, sinä olet ajanut minut uuvuksiin. Olet tuhonnut ihmiset, joiden keskellä elin. Sinä tartuit minuun tiukasti” (16:6-8). ”Ettekö te näe, että Jumala on tehnyt väärin minua kohtaan? Hän viritti minulle verkkonsa… Jumala on pystyttänyt tielleni kivivallin, en pääse siitä yli, kaikki polkuni hän on peittänyt pimeään. Hän on riistänyt minulta kunnian ja arvon, hän on temmannut päästäni seppeleen. Joka puolelta hän minua raastaa, minä olen mennyttä, hän repäisee pois minun toivoni kuin puun maasta. Hänen vihansa on syttynyt, hän pitää minua vihollisenaan” (19:8-11). ”Niin totta kuin Jumala, Kaikkivaltias, elää, hän, joka on kohdellut minua väärin ja katkeroittanut elämäni” (27:2). ”Vastaa nyt minulle, kaikkivaltias Jumala! Missä on syytekirja? Näytä se!” (31:35). ”Kun tuhon ruoska iskee ihmisiin, hän ei välitä viattomien kärsimyksistä. Kun maa on annettu kelvottomien käsiin, hän peittää tuomarien silmät. Ellei se ole hän - kuka sitten?” (9:23-24).

”Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa, minä seison sinun edessäsi, mutta sinä vain tuijotat minua. Olet muuttunut julmaksi minua kohtaan, rajusti sinun kätesi minua ravistelee. Sinä nostat minut ratsaille tuulen selkään ja paiskaat alas, lyöt pirstoiksi. Minä tiedän, että sinä viet minut kuoleman käsiin, paikkaan, mihin päätyy kaikki mikä elää” (30:20-24).

”Vain kahta asiaa sinulta pyydän - jos ne täytät, en enää pakene sinun katsettasi. Ota kätesi pois minun päältäni, ota pois tämä kauhu, jonka ylleni laskit. Kutsu sitten minua, niin minä vastaan, ja anna sinä minulle vastaus, kun puhun sinulle” (13:20-22).

Puhuminenkaan ei auta

”Minä päästän valitukseni valloilleen. Olen katkera ja puhun tuskani julki” (Job 10:1).”Minun sisintäni ahdistaa, minä puhun. Olen katkera ja huudan tuskani julki” (7:11). ”Minä panen alttiiksi oman ruumiini, puhun, vaikka henki menisi” (13:14). ”Jos minä puhun, ei tuska hellitä. Jos pysyn vaiti, se ei minua jätä” (16:6). ”Voisin puhua hänelle suoraan, pelkäämättä! Nyt en voi. Olen itseni kanssa yksin” (9:35).

Kaikki elämänkohtalot tulevat Jumalan kädestä.

Kohtaamme Jobin seurassa vaikealta ja jopa loukkaavalta tuntuvan totuuden: Kaikkivaltias Jumala on kärsimysten antaja. Jotain tästä paljastaa jo Jobin kirjan johdanto. Siinä on meille käsittämättömältä tuntuva keskustelu Jumalan ja Saatanan välillä. Jumala antoi Saatanalle luvan tehdä Jobille, mitä vain halusi, mutta henkeä Saatana ei saanut viedä (Job 1:12; 2:6). Näin Jumala otti pois siunauksensa ja suojelevan kätensä Jobin elämästä ja salli hänen elämänsä ajautua ahdistuksiin (1:10; 2:3). Kirjan lopussa puhutaankin siitä, kuin Herra oli antanut onnettomuuksien kohdata Jobia (42:11). Koko ajan kuitenkin tilanne on Jumalan hallinnassa. Saatana saattoi tehdä pahaa vain Jumalan asettamaan rajaan asti.

Menetystensä jälkeen Job jaksoi kuitenkin tunnustaa: ”Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi!” ”Kun otamme Jumalan kädestä hyvän, totta kai meidän on otettava myös paha” (Job 1:21; 2:10). Näin siksi, koska "sinun kätesi ovat minut luoneet... Elämän ja armon olet sinä minulle suonut, sinun huolenpitosi on varjellut minun henkeni" (Job 10:8,12, KR 38).

"Näkeehän Jumala kaikki tieni ja laskee jokaisen askeleeni" (Job 31:4). "Hän antaa täydellisesti minulle määrätyn osan" (23:14, KR 38). Job ymmärsi: ”Tämä, mikä on minua kohdannut, oli jo valmiina sinun mielessäsi” (10:13). Sama luottamus Jumalaan kaiken pahan keskellä tulee esiin myös Valitusvirsissä: "Eikö kaikki tapahdu niin kuin Herra sanoo. Eikö Korkeimman käskystä tule paha ja hyvä. Mitä syytä eloonjääneellä on valittaa" (Val 3:37-38). Elihu vahvisti tämän saman totuuden: "Väitätkö todella, ettei hän näe sinun asiaasi? Odota, Job. Sinun asiasi on kyllä vireillä" (Job 35:14).

Siksi aina ja joka tilanteessa on ratkaisevan tärkeää, että voimme sanoa: "Jumalaan minun silmäni kyynelöiden katsoo" (Job 16:20, KR 38).

"Joka ei usko yhteen ainoaan Jumalaan, saa pelätä tuhansia asioita joka taholla. Hän pälyilee sinne ja tänne eikä hänellä ole milloinkaan rauhaa. Tänään hän pelkää sairautta, huomenna köyhyyttä. Tänään hän pelkää, että joku ihminen saattaa vahingoittaa häntä, huomenna, että hyvä ystävä pettää hänet. Jos hän joutuu vaikeuksiin, hän ei keksi mitään neuvoa, ellei hän itse tai joku muu ihminen pysty selvittämään tilannetta. Niin käy, ellei anneta Herran yksin olla Jumala. Mutta ajatella, minkä autuaan turvan ja rauhan saavat ne, jotka uskovat yhteen Jumalaan ja tietävät, että tämä voimallinen Jumalan on uskollinen Isä" (C.O. Rosenius).

JOBIN KANSSA KÄRSIMYKSEN KOULUSSA
Raamattuopisto ARK 28.10.2004, Olavi Peltola (www.kolumbus.fi/rov.o.peltola)
OSA 3 JA 4

Ahdistustemme taustalla voivat olla henkivallat

Ihmistä ympäröi koko ajan toinen todellisuus. Meille viisi aistiamme määrittelevät näkyvän ajallisen todellisuuden. Muuta todellisuutta useimmille kanssaihmisillemme ei ole olemassa. Raamattu puhuu myös toisesta todellisuudesta. Se ei suinkaan ole vain valoisa Jumalan taivas. 1 Moos 3:ssa ihmisen kohtaa puhuvan käärmeen välityksellä jotain tuhoisaa. Käärme viekoitteli ihmisen syntiin. Siitä on peräisin kaikki nykyinenkin kurjuus maailmassa. Jobin kirja alkaa kuvauksella tästä toisesta, ihmisen aistien ulottumattomissa olevasta todellisuudesta. Lopulta ratkaisevaa onkin mitä siellä tehdään ja päätetään. Mutta ratkaisevaa on myös se, miten kohtaamme ja asennoidumme siihen, mitä saamme sieltä osaksemme.

Jumalan ihminen on aivan kuin kilparadalla (vrt. 2 Tim 4:7-8). Katsomossa lyödään ihmisestä vetoa: "Suottako Job pelkää Jumalaa? Olethan itse kaikin puolin suojannut hänet...Mutta ojennapa kätesi ja koske kaikkeen, mitä hänellä on: varmaan hän kiroaa sinua vasten kasvojasi" (1:9-11; 2:4-5, KR 38). Luottaako Job sittenkin Jumalaan vain siksi, että Jumala takaa hänelle onnellisen ja mukavan elämän? Jobin kirjan viimeinen luku antaa vastauksen.

Vaikka "koko maailma on pahan vallassa" (1 Joh 5:19), niin Jumalan lapsilla on aina turva. Turva Jumalan kädessä ei ole luonnon laki, vaan lapseutta. Se ei merkitse, että uskova olisi tehnyt erillissopimuksen elämästä ilman kärsimyksiä, sillä "minua vaivataan joka aika, ja minä saan joka aamu kuritusta" (Ps 73:14). Jumala on saartanut meidät joka puolelta (Ps 139:5) ja siksi kaikki, mikä uskovaa kohtaa tulee Jumalan kautta. Tällöin saatanakin ollessaan pistimenä uskovan lihassa vain toteuttaa Jumalan hyvää tahtoa uskovan kohdalla. Vain Jumala antaa saatanalle vallan kurittaa uskovaa kuten tapahtui Jobin elämässä. Vaikka saatana on voitettu, niin itse saatamme luovuttaa hänelle vallan elämässämme. Aina kun päädymme lankeemukseen ja syntiin se on oma vikamme. Mikään muu ei pakota meitä tekemään syntiä kuin oma Jumalalle vihamielinen luontomme.

Kärsimys ja Jumalan kaikkivaltius

Kärsimyksen ongelmaan keskittyvä Jobin kirja käyttää muihin Raamatun kirjoihin verrattuna eniten Jumalasta nimeä Kaikkivaltias (yli 30 kertaa) . Näin ehkä juuri siksi, että kirjan keskeinen ongelma on kysymys Jumalan oikeudenmukaisuudesta keskellä elämän käsittämätöntä ja sietämätöntä kärsimystä. Kirjasta aivankuin pusertumalla pusertuu ihmisen tuskan keskeltä varmuus: ”Jumalako vääristäisi oikeuden, Kaikkivaltiasko vääristäisi vanhurskauden?” (Job 8:3, KR 38). Siihen Elihu vastaa: ”Kuulkaa siis minua, te viisaat miehet! Mahdotonta ajatella, että Jumala tekisi väärin, että Kaikkivaltias toimisi vastoin oikeutta. Hän rankaisee ihmistä tekojen mukaan. Miten mies vaeltaa, sen mukaan hänet palkitaan. Totisesti, Jumala ei tee vääryyttä, Kaikkivaltias ei vääristä oikeutta (Job 34:10-12).

Raamatun ensimmäisessä kirjassa kuten sen päätöskirjassakin kohtaamme usein Jumalasta nimen Kaikkivaltias: ”"Minä olen Jumala, Kaikkivaltias; vaella minun edessäni ja ole nuhteeton (1 Moos 17:1). "Minä olen A ja O", sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias” (Ilm 1:9). Kyllä Jobkin liittyy Jumalan todellisuuden ja suuruuden todistajien joukkoon: ”Herra itse on kaiken tehnyt, hän, jonka kädessä on kaikki mikä elää, jokaisen ihmisen henki” (Job 12:9-10). ”Jumalan on viisaus, hänen on voima, hän tietää ja päättää” (12:13). Elämän rajat ovat Jumalan asettamat: ”Hänen päivänsä ovat määrätyt ja hänen kuukausiensa luku on sinun tiedossasi" (14:5, KR 38).

”Minkä Jumala tuhoaa, sitä ei rakenneta uudestaan” (Job 12:14). ”Hänen on voima ja taito - eksy tai eksytä, hänen tekoaan olet” (12:16). ”Hän antaa kansojen kasvaa ja kukistaa ne jälleen, hän antaa kansoille tilaa ja pyyhkäisee sitten ne pois” (12:23). ”Kun Jumala jotakin päättää, kuka voisi sen muuttaa? Mitä hän tahtoo, sen hän tekee. Hän panee toimeen sen minkä on minulle määrännyt” (23:13-14). ”Kaikki tämä antaa vain aavistuksen hänen mahdistaan, me kuulemme hänestä vain hiljaisen kuiskauksen. Kuka koko mahtinsa pauhun?” (26:14).

Kirjansa lopussa monisanainen Job tunnustaa: "Minä tiedän, että sinä voit kaikki ja ettei mikään päätöksesi ole sinulle mahdoton toteuttaa… Minä puhuin ymmärtämättömästi, asioista, jotka ovat ylen ihmeelliset minun käsittää. Kuule siis, niin minä puhun; minä kysyn, opeta sinä minua. Korvakuulolta vain olin sinusta kuullut, mutta nyt on silmäni sinut nähnyt. Sen tähden minä peruutan puheeni ja kadun tomussa ja tuhassa" (Job 42:2-6).

Ystävien aiheuttama ongelma

Jobin kolmen ystävää ymmärtävät Jumalan kaikkivaltiuden aivan määrätyllä tavalla. Heidän mukaansa Jumalan kaikkivaltius tarkoittaa sitä, että vanhurskaalle käy aina hyvin ja jumalattomalle huonosti. Siksi heidän vastauksensa Jobin tuskaan sisältää pitkiä selvityksiä siitä kuinka huonosti jumalattomille käykään. Elifas kuvaa ensimmäisessä puheessaan tätä uskonnäkemystä: ”Sinun luottamuksesi perustana on jumalanpelko, sinun toivosi perustana oman vaelluksesi puhtaus. Mutta sano minulle: milloin on viaton joutunut tuhoon, milloin on oikeamielinen hukkunut? Ne, jotka kyntävät vääryyden peltoa ja kylvävät pahaa, ne myös korjaavat tuhon ja turmion, sen olen nähnyt” (Job 4:6-8). Bildad osoittaa myös ensimmäisessä puheessaan kuinka jumalattoman toivo on turha (8:13-19). ”Jumala ei hylkää viatonta eikä anna väärintekijälle tukeaan” (8:20). Elifas palaa asiaan toisessa puheessaan (15:20-35), samoin Bildad /18:5-21) ja Sofar (20:5-29). Myös Job taipuu samaan kysymyksenasetteluun ja kuvaa jumalattomien pimeitä töitä ja heidän tuomiotaan (24:2.25; 27:7-23). Viimeisessä puheessaan Job puolustaa itseään ja vakuuttaa, ettei hän ainakaan ole tuollainen jumalaton (31:1-33).

Ystävät ovat kuitenkin puheillaan juuri väittäneet, että Jobin onnettomuuksien syy on nimenomaan hänen jumalattomuudessaan. Sofar suoraan syyttää Jobia pahoista teoista, vaikka Jumala olikin antanut paljon syntejä hänelle anteeksi (Job 11:4-6). Nyt oli tullut Jobin tilinteon aika ja käsiä tahraava synti on heitettävä pois. Vasta silloin Job voi puhtain mielin kohottaa katseensa (11:15). Elifas taas väittää, että Jobin oma suu julistaa hänet syylliseksi (15:5-6). "Eikö sinun pahuutesi ole suuri? Eivätkö sinun syntisi ole loputtomat?" (22:5). Hän jopa yksityiskohtaisesti tietää, mitä syntejä oli Jobin elämässä (22:6-11). Kolmas ystävä Bildad vakuuttaa, että "jumalattoman valo sammuu" (18:5). Koska Jobilla oli tuska ja valo oli sammunut, niin Job on jumalaton. Tässä syy Jobin kärsimyksiin. Jobilla oli ollut onnellinen aika elämässä, mutta "jumalattomien ilo kestää vain hetken, rienaajan onni on pian ohi" (20:5). Nyt tuo hetken ilo on päättynyt.

He olivat niin tämän oman näkemyksensä valtaamia, etteivät he kyenneet todella kuuntelemaan Jobin tuskaa eikä hänen rehellistä puhettaan. Jobin kuunteleminen olisi särkenyt heidän varman näkemyksensä siitä, miten asiat todellisuudessa olivat. Sitä he taas eivät halunneet. He jopa kokivat, että Job yllättävillä kysymyksillään tekee tyhjäksi jumalanpelon ja rikkoo turvallisen hartauden Jumalaa rukoilevilta (Job 15:4). Job on häirikkö!

Ystävät syyttivät. Heidän oli pakko löytää kärsimysten syy Jobista itsestään. Job ei taivu tähän näkemykseen: "Syytön minä olen" (Job 9:21). Silloin he alkavat syyttää Jobia suorasukaisesti: Olet suupaltti, puhut suulaasti ja pilkkaat (11:2-3). Job ei mahtunut ystäviensä varmaan ja turvalliseen uskon maailmaan. He väittävät, että Jobin oma suu julistaa hänet syylliseksi eivätkä he. Job väheksyy Jumalan lohdutuksia. "Et hallitse itseäsi ja käännät kiukkusi Jumalaa vastaan" (15:12).

Job ei kuitenkaan halua menettää tuskaisenakaan itsekunnioitustaan. "Onhan minullakin ymmärrystä, yhtä hyvin kuin teillä, en ole minä teitä huonompi" (Job12:3). "Mitä te tiedätte, sen tiedän minäkin" (13:2). Job voi rehellisesti sanoa: "Minä tiedän, että olen oikeassa" (13:18). Ystävät sensijaan väittävät vastaan ja sanovat suoraan: "Eikö pahuutesi ole suuri ja sinun pahat tekosi loppumattomat?" "Sinun pahuutesi panee sanat suuhusi" (15:5). He jopa esittivät luettelon Jobin lankeemuksista (22:5-9) ja väittivät, että "sentähden paulat nyt sinua ympäröivät ja äkillinen peljästys kauhistuttaa sinut" (22:10). Helppohan on arvostella ahdistunutta, nähdä hänen syntinsä. Jokaisesta ihmisestä löytyy syytöksen aihetta. Helppo on myös vähätellä onnettomuuden tuhoavaa voimaa, silloin kun itse on turvassa (12:5)

Ystävillä ei siis ollut kykyä eläytyä Jobin tilanteeseen. He eivät asettuneet aidosti hänen vierelleen. Ystävillä ei ole malttia aidosti kuunnella Jobia. "Kuulkaa tarkasti minun puhettani" (Job 13:17), "kuulkaa, kuulkaa minun sanoja ja suokaa minulle se lohdutus", kerjää Job ystäviltään (21:2). Mutta he ovat täynnä omaa varmaa selitystä Jobin kohtalosta ja Jumalan toiminnasta. Heillä oli vastaukset valmiina ja heidän mielestään Jobin vain pitäisi kärsivällisesti kuunnella heitä ja nöyrtyä heidän sanojensa alle. Mutta Job tuntee ennestään heidän vastauksensa ja hänkin voisi sanoa samalla tavoin heille, jos he olisivat hänen tilanteessaan (16:4). Helppo on rohkaista suullaan ja kuluneilla fraaseilla. Job syyttää jopa suorasukaisesti ystäviään puoskareiksi, jotka laastaroivat valheella (13:4): Te yritätte puolustaa Jumalaa väärällä puheella ja olla puolueellisia hänen hyväkseen (13:7-8). Tuhkalauselmia ovat teidän mietteenne (13:12). Vaietkaa, antakaa minun olla (13:13). Voimme sanoillamme vaivata, jopa suorastaan runnella ahdistunutta ihmistä (19:2)

Näissä keskusteluissa ystävät ja Job näyttävät puhuvansa aivan eri kieltä. Job kamppailee ymmärtääkseen miksi Jumala on kaiken tämän sallinut ja ystävät taas yrittävät nöyryyttä Jobia ja osoittaa hänen syntisyytensä olevan syynä kaikkeen. Heidän mielestään siis asian juuri on Jobissa, kun taas Job kiistää tämän ja näkee ytimessä Jumalan toiminnan käsittämättömyyden. Job näytti kyllä taistelevan Jumalaa vastaan ja kuitenkin se oli kamppailua Jumalan puolesta. Se oli kamppailua aivan uudenlaisen Jumalan tuntemisen löytämiseksi. Hän ei voinut luopua uskostaan Jumalan kaikkivaltiuteen. Mutta arkielämässä ilmenevä Jumalan kaikkivaltiuden toiminta oli niin käsittämätöntä. Siksi hänen oli sanomattoman vaikea säilyttää enää luottamusta Jumalaan. Hän ei ymmärtänyt, miksi Jumala salli kaiken sen tapahtuvan, mitä oli tapahtunut. Jumala ja Jumalan toiminta oli hänelle nyt jotenkin aivan uutta ja vallankumouksellista. Se ei vastannut niitä odotuksia ja käsityksiä, joita hänelle oli ollut ja joita nimenomaan vielä oli hänen ystävillään.

Ystävät olivat täysin varmoja siitä, että "kun rukoilet häntä, niin hän kuulee sinua"(Job 22:27). Mutta Jobin tuska oli juuri siinä, että hän tajusi Jumalan vaikenevan. Ei Jumala kuulekaan rukouksia! Jumalan johdatus elämässä ja maailmassa ei olekaan yksiselitteinen ja selvä. Elämään sisältyy monia tuskaisia arvoituksia. Emme ymmärrä alkuunkaan, miksi kävi niinkuin kävi. Meillä ei ole selitystä kaikkeen. Missään tapauksessa emme pysty Jumalan avulla selittämään jokaista asiaa. Job on siinä meidän aikamme ihmisen kaltainen, että asioiden syvempi ajatteleminen johti hänet kauhun valtaan ja "vavistus valtaa ruumiini" (21:6). Luottavainen suhde hyvään Jumalaan on niin sanomattoman hauras elämän mielettömien kohtaloitten keskellä. Mikään ei ole sen vaikeampaa toden tullen kuin uskon säilyttäminen. Löydämme Jobin kirjasta näinkin järisyttävän väitteen: "Mikä on Kaikkivaltias, että häntä palvelisimme? Ja mitä hyötyä meillä on siitä, että häntä rukoilemme?" (21:15).

Miksi jumalattomilla menee hyvin, mutta ei aina hurskailla?

Ystävien väitteiden keskellä Job jatkaa kyselyään. Hän vyöryttää esiin suuren ongelman. Todellisuushan näyttää osoittavan ystävien väitteet vääriksi. Miksi siis jumalattomat saavat elää, ja vielä korkeaan ikään, miksi heidän on valtaa ja voimaa? (Job 21:7). Nythän näyttää siltä, että "jumalattoman talo menestyy, mikään ei sitä uhkaa, Jumalan vitsa ei siihen koske" (21:9). Mutta se, joka on pyrkinyt elämään Jumalan tahdon mukaan, on nääntymäisillään Jumalan kuritukseen. Kuitenkin jumalattomat sanovat Jumalalle: "Pysy loitolla meistä! Emme me piittaa sinun teistäsi... Mitä hyödyttää pyytää häneltä apua? He uskovat, että menestys on heidän omissa käsissään" (21:14-16). Miksi pahat säästyvät tuhon päivänä ja jumalaton viedään turvaan (21:30)? Jumalattomat voivat harjoittaa mielivaltaa vapaasti (24:1-17). Job sensijaan kokee, kuinka onnettomuudet suorastaan tarttuvat häneen (30:16) Vaikka kuinka hän huutaa, Jumala ei ole vastannut. "Olet muuttunut julmaksi minua kohtaan" (30:20-21).

Näiden ongelmien edessä Job kyllä yrittää vakuuttaa itselleen, että Jumalasta luopuneella ei ole toivoa, kun hänen elämänsä päättyy (Job 27:8). "Hetkiseksi he nousevat korkealle, sitten ei heitä enää ole" (24:24). Job ei kuitenkaan vielä viimeisessäkään puheessa ole vapautunut ystävien näkemysten vaikutuksesta eikä niiden sisältämästä syytöksestä. Sen mukaanhan elämä on mielekästä vain silloin, kun onnettomuus nimenomaan on sen osa, joka tekee väärin ja tuho kohtaa sitä, joka tekee pahaa (31:3). Koska Job sen sijaan oli aina elänyt ja tehnyt oikein, hänen osansa tulisi olla hyvä. Ja niin Job viimeisessä puheessakin ylistää vielä kerran omaa hurskauttaan (31:5-40). Hän ei löydä kärsimyksen ongelmaan mielekästä vastausta.

Meidän käsityksemme Jumalasta kaikkivaltiaana on usein kovin yksipuolinen.

Haluamme Kaikkivaltiaan toimivan niin, että voimme vain ihmetellen katsoa sitä sadunomaista väkevyyttä, jolla asiat pannaan kuntoon. Odotamme Jumalan toimivan näyttävästi ja ihmisiä häikäisevästi.

Jobin vaimo ei voinut uskoa muuhun kuin sellaiseen Jumalaan, joka antaa omilleen onnea ja varjelee omansa onnessa. Kun tällainen harhakuvitelma romahti elämän julmassa todellisuudessa, hänelle oli vain yksi ratkaisu: "Kiroa jo Jumala ja kuole pois" (Job 2:9)!

Taustalla on silloin mielikuva kaikkivaltiaasta, joka poistaa elämästä kaiken kurjan, pahan ja masentavan. Jos kerta Jumala on kaikkivaltias, miksi hän ei poista hetkessä kaikkea kärsimystä maailmasta? Lopputulos tällaisesta ajattelusta on, että joko Jumala on rakkaus, jolloin hän ei ole kaikkivaltias tai hän on kaikkivaltias, jolloin hän ei ole rakkaus eli todellisen Jumalan kieltäminen. Raamatun ilmoituksen mukaan Jumala on sekä kaikkivaltias että rakkaus. Mutta me annamme rakkaudelle aivan oman sisällön.

"Meidän mielestämme mukavin olisi sellainen Jumala, joka sanoisi kaikkeen, mikä meitä sattuu huvittamaan: "Mikäpä siinä, jos kerran se sinua ilahduttaa". Me emme kaipaa niinkään itsellemme Taivaan Isää kuin taivaallista isoisää - vanhaa herraa, joka haluaa nähdä nuoret iloisina. Tällaisen Jumalan maailmansuunnitelmaksi riittäisi yksinkertaisesti se, että jokaisen päivän päättyessä voitaisiin sanoa: Meillä kaikilla oli niin mukavaa" (C.S. Lewis).

Jobin ystävien koko elämänviisaus oli siinä, että hyvän ihmisen käy hyvin ja pahan käy pahoin. "Hyvän ihmisen tie, Luojan luokse vie". Heille Jumalan johdatus ihmisen elämässä oli itsestään selvää ja kaikki tapahtui mielekkään Jumalan antaman järjestyksen puitteissa. Heidän maailmankuvansa oli ehjä ja Jumala sen turvallinen ja yllätyksetön kiintopiste. He olivat varmoja Jumalasta. Job oli nimenomaan kadottanut tämän varmuuden ja kamppaili taipuakseen salatun ja niin toisenlaisen Jumalan edessä. Ystävien usko oli koettelemattoman ihmisen helppoa uskoa Jumalaan. Heille Jumala oli siveellisen maailmanjärjestyksen ylläpitäjä ja se merkitsi sitä, että vääryys saa palkkansa ja hyvyys palkitaan. Jumala on ja jää kuitenkin toiminnassaan salatuksi. Emme hallitse Jumalaa emmekä edes maailman kohtaloita. Ihmisinä pystymme kyllä tekemään suunnattomasti vahinkoa tässä maailmassa. Aikoinaan Luther oivalsi jotain tästä, kun hän sanoi aikansa suurimmasta nerosta, Erasmuksesta: Sinun ajatuksesi Jumalasta, ovat aivan liian lähellä ihmistä.

Varo opetusta, jonka mukaan tosi uskovalla ei voi olla vaikeuksia elämässä. Näin voidaan tulkita Ps 91, jossa sanotaan: ”Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet” (91:11) – siispä uskovaa ei kohtaa mikään onnettomuus. Raamattu sen sijaan selvästi sanoo, että "monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan" (Apt 14:22, KR 38). Uskovan elämään kuuluu myös suuri avuttomuus ja heikkous (2 Kor 12:9-10).

Erityisen väärä on sellainen ajatus, että olet tehnyt jotain niin kauheaa ja syyllisyytesi on niin suuri, ettei kukaan eikä mikään voi enää sinua auttaa. Älä yleensä pohdi sitä, miksi kärsit. Varo syyn ja seurauksen lain lumoa, se harhauttaa! Tuo pieni sana miksi, voi viedä lopullisenkin kestokyvyn. Siihen Job sortui (Job 3:11,12,20,23).

Jumala toimii tässä maailmassa ristin kautta ja ristin muodossa. Jotain tästä Job alkoi ymmärtää. Jumala kysyi: ”Voiko tämä, joka näin arvostelee Kaikkivaltiasta, käydä oikeutta häntä vastaan? Sen, joka tahtoo ojentaa Jumalaa, on oltava valmis vastaamaan sanoistaan.” Job näki lopulta elämänsä kohtalot uudessa valossa ja sanoi Herralle: ”Olen liian vähäinen. Miten voisin vastata sinulle? Minä panen käden suulleni ja vaikenen. Kerran minä olen puhunut, enää en sitä tee. Tein sen vielä toisenkin kerran, mutta nyt pysyn vaiti” (Job 40:2-5)

Jumala on salattu Jumala

Jumala jää aina lopulta meille käsittämättömäksi ja salatuksi. Tiedämme hänestä vain sen verran kuin mitä hän on ilmoittanut itsestään. Monesti sen koemme olevan kovin vähäistä. Hän ei vastaa meidän moniin tärkeisiin kysymyksiimme. Emme ole myös hänen neuvonantajiaan, joille hän selvittelisi miksi hän kaikkivaltiaana toimii niin kuin toimii. "Sinäkö käsittäisit Jumalan tutkimattomuuden tahi pääsisit Kaikkivaltiaan täydellisyydestä perille" (Job 11:7, KR 38). ”Jumala on suuri, emme häntä käsitä” (36:26, KR 38). Ihmisenä voimme saavuttaa vain "aavistuksen hänen mahdistaan... vain hiljaisen kuiskauksen. Kuka voisi tajuta hänen koko mahtinsa pauhun?" (26:14). Myös Jumalan päätökset ja tuomiot ovat käsittämättömät: ”Minkä tähden vain Kaikkivaltias tietää tilinteon hetket, miksi ne ovat salaisuus niille, jotka tuntevat hänet?” (24:1).

Siksi koen, että "Jumalan kauhut ahdistavat minua" (Job 6:4, KR 38). "Tie on ummessa... Jumala on aitaukseen sulkenut" (3:23, KR 38). "Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa minulle, minä seison tässä, mutta sinä vain tuijotat" (30:20, KR 38). Job jopa ahdistuksessaan Jumalan käsittämättömyyden edessä uskaltaa sanoa suoraan: ”Niin totta kuin Jumala, Kaikkivaltias, elää, hän, joka on kohdellut minua väärin ja katkeroittanut elämäni” (27:2). Tästä huolimatta kirja julistaa: ”Kaikkivaltiasta me emme voi tavoittaa. Hän on voimallinen, hänen on oikeus, hänen on vanhurskaus. Koskaan hän ei tuomitse väärin” (37:23).

Eräs Jobin keskeinen iskusana on hepr. aana = vastata, reagoida ja se esiintyy kirjassa useammin kuin missään muussa VT:n kirjassa. Sana liittyy Jobin perusongelmaan siitä vastaako todella Jumala hänelle ja suostuuko Jumala vastamaan myös hänen rajuihin syytöksiin: ”Huuda sinä vain! Mutta vastaako sinulle kukaan?” (Job 5:1). Job vaikeroi: ”Vaikka hän ottaisi vastaan minun haasteeni, en usko, että hän suostuisi minua kuulemaan” (9:16). ”Anna sinä minulle vastaus, kun puhun sinulle” (3:22). ”Jos huudan: ’Tämä on väärin!’, kukaan ei minua kuule, jos pyydän oikeutta, kukaan ei vastaa” (19:7). ”Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa, minä seison sinun edessäsi, mutta sinä vain tuijotat minua” (30:20; 31:35).

”Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä. Sillä kuka on tuntenut Herran mielen? Tai kuka on ollut hänen neuvonantajansa?" (Room 11:33-34). "Ei ihminen voi käsittää Jumalan tekoja, sitä mikä auringon alla tapahtuu; vaikka ihminen kuinka ponnistelee yrittäessään ymmärtää, ei hän käsitä. Ja vaikka viisas väittäisikin ymmärtävänsä, ei hän kuitenkaan ymmärrä" (Saarn 8:17).

Koska Jumala jää meille salatuksi joudumme kenties tuskaisena tunnustamaan: "Jumalan kauhut ahdistavat minua" (Job 6:4, KR 38). "Tie on ummessa... Jumala on aitaukseen sulkenut" (3:23, KR 38). Jumalan vaikeneminen merkitsee, ettei hän tunnu toimivan, ei puuttuvan asioiden kulkuun eikä kääntävän niitä meille myönteisiksi. Habakuk oli tämän ahdistuksen täyttämä: "Sinä et kuule... ja sinä et auta" (Hab 1:2, KR 38). Siinä oli myös Jeesuksen tuska Golgatalla: ”Eeli, Eeli, lama sabaktani! "

Jumala näyttää hallitsevan tätä maailmaa ulkonaisesti siten, että jos sitä tarkastellaan inhimillisen järjen mittapuita käyttäen, on pakko sanoa joko niin, että Jumalaa ei lainkaan ole olemassa tai että Jumala on väärämielinen (Luther).

Kärsimystä ja pahaa on maailmassa niin paljon, ettei kaikkea voi selittää synnin seuraukseksi eikä vain armolliseksi Jumalan kaitselmukseksi, vaan meidän on tunnustettava, että Jumalan työllä luonnossa ja historiassa on myös syvän pimeät ja salatut puolensa. Niitä ihminen ei voi voittaa, voi vain osaksi torjua. Ne eivät näytä olevan sopusoinnussa Jumalan rakkauden kanssa. Ne osoittavat, ettei valtakunta ole vielä tullut ja tietomme on kovin vajavaista.

"Joskus Jumala näyttää peruuttavan kaikki lupauksensa, tekevän tyhjäksi käskystään aloitetut hankkeet ja tuhoavan rakkaat lapsensa. Silloin kaikenlaiset ajatukset risteilevät kristityn mielessä. Hän luulee kuolevansa ja hänen uskonsa on sammumaisillaan. Ei hän tiedä ketä vastaan taistelee. Mutta kun ahdistus on ohi, hän tunnistaa Jumalan ja saa siunauksen. Hänen ainoa mahdollisuutensa voittaa tällainen kamppailu on aivot sumentuneinakin takertua Jumalan lupaukseen ja siihen, että on toteuttamassa Jumalan kutsumusta. Vihdoin käy ilmi, että rakastava isä siinä on leikkinyt karhunleikkiä poikasensa kanssa" (Jukka Thurèn).

"Sitten hän antaa hurskaitten menettää voimansa ja joutua ahdinkoon niin, että kaikki luulevat heidän loppunsa ja viimeisen hetkensä tulleen. Mutta juuri silloin hänen voimansa on heitä lähinnä. Niin kätkettynä ja salaisena, etteivät edes ahdingossa olevat itse sitä tunne, vaan ovat kokonaan uskon varassa. Siinä on Jumalan koko voima ja käsivarsi. Sillä missä ihmisvoima loppuu, siinä alkaa Jumalan voima, jos vain on uskoa, joka odottaa. Ahdingon mentyä ohi käy ilmi, mikä voima heikkouteen on kätkeytynyt. Katso, siten Kristus menetti voimansa ristillä ja juuri siellä hän osoitti suurinta voimaansa: hän voitti synnin, kuoleman, maailman, helvetin, perkeleen ja kaiken pahan. Sillä tavoin kaikki marttyyritkin olivat voimakkaita ja voittivat. Ja sillä tavoin voittavat vielä nytkin kaikki kärsivät ja sorretut. Päinvastoin Jumala antaa toisenlaatuisten ihmisten kohota suuriksi ja voimakkaiksi. Hän ottaa heiltä pois jumalallisen voimansa ja antaa heidän paisua omalla voimallaan. Sillä mihin ihmisvoima tulee, sieltä poistuu Jumalan voima. Kun nyt kupla on täyteen puhallettu ja ihmiset luulevat päässeensä pinnalle ja voittaneensa, kun he ovat itsevarmoja ja luulevat kaiken loppuun suoritetuksi, silloin Jumala puhkaisee kuplan ja kaikki on lopussa" (Luther).

Vaikka meistä tuntuisi siltä, että elämä ja ihmiset riepottelevat meitä mielin määrin, niin kuitenkin Jumala kaikkivaltiaana toimii elämänkohtaloiden ja ihmisten kautta. "Ei ainoakaan paha ihminen voi vahingoittaa meitä eikä yksikään ystävä voi olla meille hyödyksi, ellei Jumala kummassakin tapauksessa ole kaiken takana" (C.O. Rosenius).

”Sellaisia syviä salaisuuksia, joita ei voida tavoittaa aisteillamme eikä järjellämme ja joita luonnollinen ihminen pitää täytenä typeryytenä, näitä syviä salaisuuksia usko pitää varmoina, täsmällisinä ja vastaanottamisen arvoisina. Sanan, Jumalan hengen ja uskon kautta mielemme ja sydämemme vakuuttuvat täysin, että sellaiset asiat ovat ehdottoman tosia, joiden tosin meidän aistimme ja järkemme ajattelevat olevan hylättäviä, epätodennäköisiä tai aivan mahdottomia. Täten usko vakuuttaa mielemme ja sydämemme suostumaan epäröimättä sellaisin tosiseikkoihin, joita ei voida nähdä… Niinpä elämä on luvattu meille, vaikka olemme kuolevia, olemme varmat siunatusta ylösnousemuksesta, joskin ruumiimme joutuvat alistumaan rappeutumiseen… sana julistaa meidät autuaiksi ja kuitenkin meitä kaiken aikaa mitä moninaisimmin tavoin kiusataan: Jumalan avun läsnäolo luvataan meille kaikissa vastoinkäymisissä, ja kuitenkin näyttää siltä, että saamme odottaa tätä jumalallista apua aivan turhaan. Näin todellakin usko on sen näkemistä, mitä ei nähdä” (Brochmand).

Jobin kirja päättyy kuitenkin uskontunnustukseen: "Nyt minä ymmärrän, että kaikki on sinun vallassasi eikä mikään suunnitelmasi ole mahdotonta sinun toteuttaa" (Job 42:2). Sama usko tulee näkyviin muuallakin kirjassa: "Jumalan on viisaus, hänen on voima, hän tietää ja päättää" (12:13). "Mitä hän tahtoo, sen hän tekee" (23:13). En raivostu häneen, en kiellä häntä, vaan opettelen olemaan hiljaa ja jään odottamaan yksin häntä. Sillä "jos Jumala pysyy vaiti, kuka voi häntä syyttää" (34:29).

Jumalan lupauksiin luottavalle uskolle jää aina kamppailtavaa. Joka tapauksessa Jumalaan luottava ihminen haluaa pitää ehdottomasti kiinni siitä, ettei ”Jumalassa ole jumalattomuutta eikä Kaikkivaltiaassa vääryyttä ... Jumala ei tee väärin, Kaikkivaltias ei vääristä oikeutta" (Job 34:10,12, KR 38). Näin siis silloinkin kun havainnot, elämänkokemukset ja maailmantapahtumat näyttävät huutavan aivan toista: Missä on oikeuden Jumala? Miksi hän ei puutu asioiden kulkuun? Usko lopulta taipuu siihen, ettei ”ihminen voi olla oikeassa Jumalaa vastaan" (9:2). "Kuka sanoisi hänelle: Mitä sinä noin teet" (9:12).

Kuritus on hyväksi.

Lopulta opimme tuntemaan Jumalan vain kärsimyksissä ja kärsimysten kautta. Ristin läpi loistaa Jumalan valkeus maailmaan. Se risti on sekä Kristuksen että Jumalan lapsen oma risti. ”Katso, autuas se ihminen, jota Jumala rankaisee! Älä siis pidä halpana Kaikkivaltiaan kuritusta. Sillä hän haavoittaa, ja hän sitoo; lyö murskaksi, mutta hänen kätensä myös parantavat (Job 5:17). ”Jumala kohtelee teitä omina poikinaan. Onko sellaista poikaa, jota isä ei kurittaisi? (Hepr 12:7). "Kurjan hän vapahtaa hänen kurjuutensa kautta ja avaa hänen korvansa ahdistuksella" (Job 36:15). "Silloin hän avaa ihmisen korvat ja sinetillä vahvistaa heidän saamansa kurituksen, kääntääkseen ihmisen pois pahasta teosta ja varjellakseen miestä ylpeydestä" (33:16-17).

"Hurskaat ovat viisaita ja ymmärtävät hyvin, miksi hyväksi Jumalan tahto on, toisin sanoen kaikkinainen onnettomuus. Tietävät myös hyvin, miten sitä on noudatettava ja miten siinä on käyttäydyttävä. Sillä he tietävät, ettei mitään vihollista ole koskaan vielä karkotettu pakenemalla. Siksi ei myöskään mitään kärsimystä, ahdistusta tai kuolemaa ole voitettu kärsimättömyydellä, paolla ja lohdutuksen etsimisellä, vaan ainoastaan olemalla hiljaa ja odottamalla, niin jopa menemällä rohkeasti onnettomuutta ja kuolemaa vastaan" (Luther).

Uskalla käydä kohti vaikeuksiasi. Ahdistukset tulevat, kun niiden aika on tulla, mutta ne väistyvät myös ajallaan. Kärsimykset ovat kuin joutuisit tunneliin. Mitä pitemmälle joudut pimeyteen sitä varmemmin valo tulee. Ahdistuksemme eivät koskaan ole kuin luolaan joutumista. Luola on umpikuja. Siellä ei mitään tietä eteenpäin. Älä pelkää kärsimystä, vaan opi tulemaan sen kanssa toimeen. Muista, että kärsimys on aina myös tarjoutuva tilaisuus ja se voi muodostua siunauksen lähteeksi elämässäsi.

Nuoren Elihun vastaus

Kolmen ystävän jälkeen esiintyy Elihu. Nuoruudestaan huolimatta hän uskaltaa puhua, sillä yksin Kaikkivaltias antaa ymmärryksen eikä vain ikä (Job 32:8-9). Hänetkin Jumala oli tehnyt savesta kuten Jobin ja siksi hän ei voinut olla pelottava (33:6). Elihu korostaa, että ”Jumala on korkea, me emme voi häntä tuntea” (36:26). "Katso Jumalan suuruutta" (36:5)! Jumala on voimakas ja viisas ja hän tekee suuria tekoja, joita emme käsitä (37:5). Jumala on suurempi kuin ihminen eikä ole mielekästä väitellä häntä vastaan (33:12-13). "Jos Jumala pysyy vaiti, kuka voi häntä syyttää" (34:29). Emme voi vaatia Jumalaa vastaamaan meidän kysymyksiimme (33:13) emmekä vaatia häntä toimimaan mielemme mukaisesti (34:33).

Kärsimyksellä on tehtävä ihmisen elämässä (Job 33:19). Kärsimys on Jumalan tapa puhua ihmiselle, vaikka ihminen ei sitä huomaa. Hän varoittaa ja uhkaa (33:16). Hän karsii tällä tavoin ihmisestä ylpeyttä ja haluaa pelastaa (33:17-18). Hän antaa koettelemusten jatkua (34:36). Miksi näin? "Ahdingon keskellä Jumala avaa hänen korvansa kuulemaan" (36:15). Monet ihmiset eivät koskaan olisi oppineet kuulemaan Jumalan ääntä ilman ahdistusta. Mutta ihminen ei rakasta kärsimysten poltetta. Hän mielellään väittää, että Jumala on kohdellut häntä väärin (34:5). Ihminen tuntee ahdistustensa keskellä suurempaa houkutusta vääryyteen kuin kärsimysten nöyrään kestämiseen (36:21). "Älköön kärsimysten polte houkutelko sinua pilkkaamaan" (36:18, KR 38). Eräs pilkka on väitteessä, ettei ”kannata ihmisen olla Jumalalle mieliksi" (34:9). 

Jumala ei tee väärin

Elihu antaa myös sanallisen ilmauksen yhdelle kirjan keskeisimmistä totuuksista. Näkipä ja kokipa ihminen mitä tahansa elämässään, "on mahdotonta ajatella, että Jumala tekisi väärin, että Kaikkivaltias toimisi vastoin oikeutta" (Job 34:10). "Totisesti, Jumala ei tee vääryyttä, Kaikkivaltias ei vääristä oikeutta" (34:12). Mutta Jumala ei ilmoita hetkeä, jolloin ihmiset kutsutaan tuomiolle (34:23). Hän ei palkitse ja rankaise ihmisten mielen mukaisti (34:33). "Kaikkivaltiasta emme voi tavoittaa. Hän on voimallinen, hänen on oikeus, hänen on vanhurskaus. Koskaan hän ei tuomitse väärin" (37:23). Tässä myös vastaus siihen, miten käy viimeisellä tuomiolla niille monille, jotka eivät koskaan ole kuulleet pelastavaa evankeliumia Kristuksesta tai ovat kuulleet sen vääristyneessä muodossa. Yhdellekään ihmiselle Jumala ei tule tekemään tuomiolla vähäisintäkään vääryyttä. Siksi ainoa oikea asenne on aina ja joka tapauksessa luottaa Jumalaan ja uskoa siihen, että hän näkee ja tekee sen, mikä on ehdottoman oikein – myös tuomitessaan kadotukseen. Jumala näkee asian, asia on vireillä, odota (35:14). Kaikki tulee lopulta tapahtumaan täysin oikein. Sen takaajana on itse Jumala. 

Todellisin kärsimyksemme on syntimme ja syyllisyytemme

Syvin ongelmamme Jumalan edessä on lopulta syntimme ja syyllisyytemme, ei sairautemme eikä katoavaisuutemme. Jobin kirja alkaa siitä, että Job on huolissaan omien lastensa tähden: "Poikani ovat hyvinkin voineet tehdä syntiä. Ehkä he ovat mielessään rikkoneet Jumalaa vastaan" (Job 1:5). Myöhemmin kysytään: "Voiko ihminen olla puhdas Luojansa edessä" (4:17)? Ja lopulta ihminen nähdään Jumalan edessä riisuttuna: "Kelvoton ja turmeltunut ihminen, joka juo pahuutta kuin vettä" (15:16). "Ihminen on vain laho leili, vain koinsyömä vaate" (13:28).

Ahdistuksiin joutunut Jobkin koki tämän voimakkaasti ja siksi hän palasi siihen toistuvasti. "Voiko saastaisesta tulla puhdas? Ei koskaan!" (Job 14:4). Hän tosin väitti, että hän on syytön kohtaloonsa, joka oli tullut hänen osakseen. Mutta siitä huolimatta hän kamppaili syntiensä kanssa: "Miksi et jo anna anteeksi, mitä olen rikkonut, miksi et ota pois syntiäni (7:21).

Kun joudumme ahdistuksiin, emme koskaan saa kevyesti sivuuttaa kysymystä omasta synnistämme ja syyllisyydestämme. Pulputkoon esiin sydämemme pohjamudat ahdistusten tullessa. "Olin tehnyt syntiä, olin vääntänyt vääräksi suoran, mutta hän ei mitannut minulle ansioni mukaan. Hän lunasti minut" (Job 33:27). Pulputkoon saastamme Golgatan ristin juurelle.

Emme koskaan kärsi täysin viattomina. Jobkin suostuu kirjan lopussa tunnustamaan: "Minä häpeän puheitani ja kadun niitä tomussa ja tuhkassa" (Job 42:6).

Me olemme aina ansainneet kurituksen ja tarvitsemme sitä todella elämäksi. Saatana syyttäjänä toimii kuitenkin niin, että syyllisyytemme tähden täysin lamautuisimme ahdistusten keskellä ja kadottaisimme uskon Jumalaan.

Ratkaisu on siinä luottamuksessa, että voin vain rukoilla armoa häneltä, joka minut tuomitsee (Job 9:15). Usko vahvistuu Jobin sydämessä väkeväksi uskontunnustukseksi, koko kirjan erääksi ydinlauseeksi: "Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä. Ja sitten kun nahkani on riekaleina ja lihani on riistetty irti, minä saan nähdä Jumalan, saan katsella häntä omin silmin, ja silmäni näkevät: hän ei ole minulle outo. Tätä minun sydämeni kaipaa" (19:25-27).

"Jumalausko syntyy omantunnon ahdistuksissa ja olemassaolon hädässä ja se säilyy elävänä vain niin kauan kuin ihminen oman hätänsä ajamana riippuu kiinni Jumalassa. Jumalausko on rohkeutta, luottamusta, turvallisuutta, joka ei perustu mihinkään teoreettisiin selvityksiin, vaan siihen hädän alla syntyneeseen varmuuteen, että olevaisuuden perusvoima on rakkaus ja että hätääntyneellä syntisellä on Kristuksen tähden oikeus huutaa sana ISÄ, hänelle, joka johtaa sekä tähtien luvuttomat sarjat että maan matosen matkan...Uskon syntymiseen tarvitaan nöyryyttä ja omien mahdollisuuksien täydellistä vararikkoa" (Eino Sormunen).

Elihun sanoista löydämme profetian Kristuksen lunastustyöstä ja uskonvanhurskaudesta

Kaikki Raamatussa tavalla tai toisella johtaa meitä Kristuksen luokse. Elihun puheesta voimme löytää kohdan, joka varjokuvanomaisesti (kreik. typos) osoittaa meille Kristusta ja uskoa häneen. Tällaisena Kristuksen typoksena voimme pitää luvun 33:n kuvausta ahdistuneen ihmisen vierellä olevasta enkelistä (Job 33:23). Enkeli on välittäjä (33:23, KR 38) ja puolestapuhuja (33:23). Hän on ilmoittanut ihmiselle, mikä on oikein (33:23). Kun hän todistaa ihmisen puolesta (33:23, KR 38), silloin Jumala armahtaa ihmistä (33:24, KR 38), sillä hän on saanut ihmisestä lunastusmaksun (33:24). Jumala on nyt ihmiselle suosiollinen (33:26) ja pelastaa hänet (33:26) ja näin vapauttaa hänet vaipumasta hautaan (33:24), iankaikkisen kuoleman kitaan (33:30).

Muotoilemme tämän saman luvun sanoman henkilökohtaiseksi uskontunnustukseksi: Jumala on minut tehnyt savesta (33:4, 6) ja hänen Henkensä on antanut minulle elämän (33:3). Minä olen tehnyt syntiä ja vääntänyt vääräksi suoran (33:28). Kuitenkin Jumala tahtoo pelastaa minut (33:18). Hän puhuu, puhuu toisenkin kerran, mutta minä en ole sitä huomannut (33:14).

Kun nyt tautivuoteen tuskat puhuttelevat ja kipu repii luitani hellittämättä (33:19), Jumala avaa korvani ja varoittaa ja uhkaa (33:16). Hän myös vakuuttaa, että hän on minulle suosillinen (33:26) ja armahtaa (33:24). Hän ei mittaa ”minulle ansioni mukaan” (33:27). Sillä minun vierelläni on enkeli, puolestapuhuja (33:23). Siksi Jumala sanoo: ”Olen saanut… lunnaat" (33:24). Hän on vapauttanut minut (33:24) ja hän pelastaa (33:26). Minä saan riemuiten katsella Jumalan kasvoja (33:26) ja elämän valoa (33:30), kulkea valossa (33:28), rukoilla (33:26) ja laulaa kaikille ihmisille (33:27): ”Olin tehnyt syntiä, olin vääntänyt vääräksi suoran, mutta hän ei mitannut minulle ansioni mukaan. Hän lunasti minut, en joutunut hautaan, minä saan yhä kulkea valossa” (33:27-28).

JOBIN KANSSA KÄRSIMYKSEN KOULUSSA
Raamattuopisto ARK 29.10.2004, Olavi Peltola (www.kolumbus.fi/rov.o.peltola)
OSA 5

Miten Job kesti?

Job kyselee ahdistuksen painon alla: ”Mistä saan voimaa, että vielä kestän? Mistä päämäärän, että vielä jaksan?” (Job 6:11). Hän sai kuitenkin voiman ja kesti ja jaksoi. Miksi tapahtui niin? Jobin kestävyydestä puhuu myös Jaakob: ”Veljet, ottakaa vastoinkäymisten kestämisessä ja kärsivällisyydessä esikuvaksenne profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä. Niitä, jotka kestävät loppuun asti, me ylistämme autuaiksi. Te olette kuulleet Jobin kestävyydestä ja tiedätte, mihin tulokseen Herra antoi sen johtaa. Herra on laupias ja anteeksiantava” (Jaak 5:10-11).

Job kesti, koska hänelle Jumala oli mitä todellisin ja suurin: ”Jumalan on viisaus, hänen on voima, hän tietää ja päättää” (12:13).”Hän antaa kansojen kasvaa ja kukistaa ne jälleen, hän antaa kansoille tilaa ja pyyhkäisee sitten ne pois” (12:23). ”Kun Jumala jotakin päättää, kuka voisi sen muuttaa? Mitä hän tahtoo, sen hän tekee. Hän panee toimeen sen minkä on minulle määrännyt” (23:13-14). Hän piti myös kiinni siitä, että Jumala on aina oikeassa ja silloin ihminen on tunteineen ja järkineen väärässä: ”Ei ihminen voi olla oikeassa Jumalaa vastaan” (9:2). Job kesti, koska Jumala oli hänelle todellinen Jumala.

Job kesti, koska hän tajusi olevansa Jumalan luoma. Hän itse ja hänen elämänsä ei ollut vain sokeaa ja tarkoituksetonta sattumaa. ” Sinun kätesi ovat punoneet minut kokoon… olet itse minut tehnyt maan savesta!” (Job 10:8-9). Hän uskoi, että Luoja jo äidin kohdussa antoi hänelle muodon (31:15). ”,”Sinä annoit minulle elämän, olit uskollinen, sinun huolenpitosi oli suojanani” (10:12). ”Hänen on voima ja taito - eksy tai eksytä, hänen tekoaan olet” (12:16). Jumalan ”kädessä on kaikki mikä elää, jokaisen ihmisen henki” (12:10). Siksi hän oli varma siitä, että hänen koko elämänsä oli Jumalan käsissä: ”Tämä, mikä on minua kohdannut, oli jo valmiina sinun mielessäsi” (10:13). Hän oli myös varma siitä, että Jumala oli asettanut kaikelle oman rajansa (14:5). ”Näkeehän Jumala kaikki tieni ja laskee jokaisen askeleni” (31:4). Mutta hän kyseli, minkä osan Jumala on taivaassa hänelle määrännyt (31:2). Joka tapauksessa Job tunnusti: ”Hänen on viisaus, hänen on voima ja mahti” (9:4). Hän kesti, koska hän tiesi ja uskoi, että ”minulla on taivaassa todistaja, hän on minun puolustajani korkeudessa … minun silmieni kyynelet kohoavat Jumalan eteen” (16:19.20).

Job piti kiinni Jumalan sanasta. ”Sitä, minkä Pyhä on sanonut, en ole koskaan kieltänyt” (Job 6:10). Job halusi aina pitää hänen sanansa silmiensä edessä (23:12). Hän tiesi kuka sanoo sen viimeisen ja ratkaisevan sanan maan päällä: Lunastajani ”sanoo viimeisen sanan maan päällä” (19:25). Siksi hän halusi ennen kaikkea kuulla, ”mitä hän minulle vastaa, ja … mitä hän tahtoo minulle sanoa” (23:5). Jumalan puhe oli hänelle elämässä kaikkien tärkeintä ja siksi hänelle oli äärimmäisen tuskallista, että Jumala vaikeni pitkäksi aikaa.

Job kesti, koska hän oli jumalaapelkäävä (Job 1:1) ja suhteessaan Jumalaan näki oman syntisyytensä, syyllisyytensä ja tuomionalaisuutensa: ”Sinä et minua syyttömäksi julista. Kun minut joka tapauksessa tuomitaan syylliseksi, miksi harata vastaan? Vaikka minä kylpisin lumessa ja pesisin käteni lipeällä, kuitenkin sinä ryvettäisit minut” (Job 9:28-31). Hänelle oli selvää, ettei saastaisesta voi tulla puhdas, ”ei koskaan” (14:4). Job tajusi Jumalan tutkivan katseen: ”Sinä tutkit tarkoin minun rikkomukseni ja otat selvää, mitä syntejä olen ehkä tehnyt… ei sinun käsistäsi pelasta mikään” (Job 10:6-7). Job tunnusti: ”Kuinka paljon tililläni on rikkomuksia ja syntejä” (13:23). Hän sanoo suoraan: ”En ole peittänyt syntejäni, niin kuin monet tekevät, en ole kätkenyt niitä viittani salataskuun” (31:33). Hän halusi vaeltaa valossa. Siksi vielä kirjan lopputilanteessakin hän tunnustaa syntinsä: Minä häpeän ja kadun tomussa ja tuhkassa (42:6).

Job kesti, koska hän suostui Jumalan kurituksen elämässään: ”Jos minä tein väärin, aina sinä olit siinä etkä koskaan jättänyt rankaisematta” (Job 10:14). ”Sinä määräsit minulle nämä katkerat päivät, panit taakakseni nuoruuteni synnit” (13:26). Hän myös suostui siihen, että ”on olemassa tuomari” (20:29), ”joka taivaan enkelitkin tuomitsee” (21:22). Hän tiesi, että ”vihan päivä tulee” (21:30). Silloin ”sinä vaadit eteesi tuomiolle!” (14:3). Silloin Jumala tuomitsee ihmisen teot vasten kasvoja ja rankaisee synneistä (21:31). Hän suoraan tunnusti: ”Minä pelkään Jumalan rangaistusta. Kuinka voisin kestää, kun hän nousee tuomitsemaan?” (31:23). Juuri siinä ilmeni hänen jumalanpelkonsa.

Job kesti siksi, että hänen suhteensa Jumalaan perustui sovitukseen. Erityisen kirkkaasti tämä tulee näkyviin ensimmäisessä luvussa, jossa esitellään Job ja kerrotaan kaikkein tärkeimmät asiat hänen elämästään. Hänen tuntomerkkinään pidetään, että hän kutsui toistuvasi poikansa luokseen uhratakseen puhdistusuhrin (Job 1:5). Hän tunsi hyvin oman sisimpänsä ja siksi hän päätteli, että myös hänen lapsensa hyvinkin ovat voineet jälleen tehdä syntiä ja rikkoneet Jumalaa vastaa. Siksi hän nousi varhain aamulla uhratakseen puhdistusuhrin – niin itsensä kuin perhekuntansa puolesta. Puhdistusuhrin turvissa on hyvä rukoilla: ”Jumala, älä tuomitse minua syylliseksi!” (10:2). Job tajusi uhrin ja sovituksen välttämättömyyden. Sillä vain niistä synneistä, jotka ovat sovitusuhrin peittämät, Jumala ”ei pidä kirjaa”. Ne hän ”sulkee sinetillä kukkaroon” ja ”peittää näkymättömiin” (14:16-17). Job janosi ja tarvitsi jatkuvasti syntien anteeksiantamusta. 

Job kesti, koska hän kaipasi välittäjää – Kristusta – itsensä ja Jumalan pyhyyden väliin: ”En minä voi käydä hänen kanssaan oikeutta, en puolustautua häntä vastaan. Ei kukaan voi olla tuomarina meidän välillämme.” ”Silloin voisin puhua hänelle suoraan, pelkäämättä! Nyt en voi. Olen itseni kanssa yksin” (Job 9:32-33, 35). ”Aseta sinä itse pantti, takaa minut! Kuka muuten minut takaisi, kättä päälle lyöden?” (17:3). ”Kunpa olisikin joku, joka ratkaisisi ihmisen ja Jumalan välillä! Ratkaisisi, niin kuin asiat ratkaistaan ihmisten kesken” (16:21). Mutta samassa yhteydessä hän kuitenkin tunnustaa uskonsa, että hänellä on taivaassa todistaja ja tämä on hänen puolustajansa korkeudessa (16:19).

Juuri tämä taivaassa oleva todistaja ja puolustaja sisältää mitä tärkeimmän vastauksen vaikeaan kärsimyksen ongelmaan. Job vie meidät katselemaan Jeesusta - Lunastajaa. Job sanoo: ”Minä tiedän, että Lunastajani elää” (Job 19:25). Juuri siinä on lopullinen vastaus ja täydellinen ratkaisu kärsimyksen ongelmaan. Lunastaja sanoo viimeisen sanan maan päällä. Hän sanoo lopulta, miten asiat todella ovat. Ja silloin ”minä saan nähdä Jumalan, saan katsella häntä omin silmin, ja silmäni näkevät: hän ei ole minulle outo” (Job 19:26-27). Juuri tähän tunnustukseen päättyy kirjan sanoma: ”Nyt ovat silmäni nähneet sinut” (42:5). Kärsimys avasi silmät näkemään Lunastajan ratkaisevan merkityksen ihmisen elämälle ja kaikkeen kärsimykseen maan päällä. Juuri tähän myös UT kehottaa meitä: ”Katse suunnattuna Jeesukseen… hän … kesti ristillä kärsimykset … Ajatelkaa häntä, joka kesti … jotta ette menettäisi rohkeuttanne ja antaisi periksi” (Hepr 12:2-3). ”Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun” (Jes 43:1).

Kärsimyksen ongelman ratkaisu on kärsimys – Lunastajan maksama lunastushinta oli hänen oma kärsimyksensä. Siksi jokaisen kärsivän uskovan on opittava nimenomaan katsomaan Jobin tavoin Lunastajan ja UT:n kristittyinä Jeesuksen Kristuksen kärsimyksiin. Kristuksen ajallista elämää katsellessa näemme, Jumalan armollisen tahdon olleen, ”että Jeesuksen oli kärsittävä" (Hepr 2:9). Siitä hetkestä alkaen, kun Jeesus syntyi aina ruumiilliseen kuolemaansa asti, hänellä ei ollut yhtään hyvää päivää, vaan murhetta, kärsimystä ja vastoinkäymisiä. "Kolmestakymmenestä kolmesta vuodesta hän elää kolmekymmentä esiintymättä. Kolmen vuoden aikana häntä pidetään petturina, papit ja päämiehet hylkäävät hänet, hänen ystävänsä ja lähimpänsä halveksivat häntä. Vihdoin hän kuolee erään omansa pettämänä, toisten kieltämänä, kaikkien jättämänä" (Pascal).

Isä lähetti Poikansa maailmaan kärsimään. Samoin Poika lähettää jokaisen omansa kärsimään tässä maailmassa. Job tunnustaa realistisesti miten hänelle tulee käymään: Jumala on valmistanut jokaiselle uskovalle aivan oman kärsimyssuunnitelman. "Kärsihän Kristuskin … ja jätti teille esikuvan, jotta seuraisitte hänen jälkiään" (1 Piet 2:21). ”Sen, mitä Kristuksen ahdistuksista vielä puuttuu, minä täytän omassa ruumiissani” (Kol 1:24). ”Jos kerran kärsimme yhdessä Kristuksen kanssa, pääsemme myös osallisiksi samasta kirkkaudesta kuin hän” (Room 8:17). Hänen kärsimyksessään me kestämme omaa kärsimystämme.

Emme koskaan voi seurata Jeesusta ilman ajallista kärsimystä. Kärsimys on jokaisen uskovan hoviväri. ”Kärsimys, kärsimys, risti, risti on kristityn oikeus, se eikä mikään muu” (Luther). ”Kristillinen elämä koostuu kolmesta osasta: armosta, rakkaudesta ja rististä” (Luther). Kuitenkin ”sun ristisi rinnalla, Jeesukseni, mun ristini paljon ei paina. Kun suot minun katsella kasvojasi, niin virvoitat sieluni aina. Ei hätää nyt voi olla mulla (virsi 609:2-3). Samaan aikaan kuitenkin jokaisen kristityn elämässä on monia valoisia ja onnellisia päiviä. Vaikka Täällä on ”nyt taistelu, kilvoitus, työ” (virsi 311:7), niin Herra antaa myös monia lepohetkiä.

Uusi testamentti opettaa, että kärsimyksemme loppuvat vasta kuolemassa. Perille päässeiden tuntomerkkinä on, että he ovat tulleet suuresta ahdistuksesta (Ilm 7:14, KR 38). Yhdentoista apostolin ja Paavalin elämä päättyi mestaukseen kuten Kristuksenkin. Sen sijaan eräät VT:n pyhistä menestyivät elämänsä lopulla. Sellaisena meille kuvataan Joosefin, Daavidin ja myös Jobin elämää hänen kirjansa viimeisessä luvussa. Mutta kaikkien heidänkin elämään oli sisältynyt paljon ahdistusta ja kärsimystä.

Tärkeintä on uskon säilyttäminen

Jobin kirjan alussa Jobin usko Jumalaan oli vielä ehjä ja voimakas. Mutta Jobin usko niin kuin jokaisen meidän uskomme on tultava koetelluksi. Näin jo aikoinaan Mooses näki tapahtuneen Israelin kohdalla autiomaamatkalla: ”Hän kuritti teitä ja pani teidät koetukselle saadakseen tietää, aiotteko todella noudattaa hänen käskyjään vai ette. Tehdäkseen teidät nöyriksi hän piti teitä nälässä ja ruokki teitä sitten mannalla … Hän halusi osoittaa teille, ettei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan kaikesta mitä Herra sanoo” (5 Moos 8:2-3).

Jobin uskonkoetusten aika tuli ja mielettömän raskaitten elämänkohtaloitten keskellä hän tunnusti uskonsa Jumalaan sanomalla nuo kirjan avainsanat: ”Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi!” (Job 1:21) ja ”kun otamme Jumalan kädestä hyvän, totta kai meidän on otettava myös paha" (2:10). Tuollainen asenne todellisuuteen ja omaan elämänkohtaloon osoittaa todellista uskoa Jumalaan. Jobin kirjan jatko osoittaa kuinka vaikea on tällaisen uskon säilyttäminen.

Sehän merkitsee sitä, että tapahtuu, mitä tapahtuu, tulee mitä tulee, onpa elämämme todellisuus juuri nyt millaista tahansa, joka tapauksessa uskomme Herraan Jumalaan! Emme anna minkäänlaisten elämänkohtaloiden lamauttaa luottamustamme Jumalan kaikkivaltiuteen, hyvyyteen ja hoitoon. Meidän ei tarvitse tietää eikä ymmärtää, miksi meille itsellemme tai jollekin läheisellemme tapahtuu se, mikä tapahtuu ja miksi todellisuus on sitä, mitä se näyttää olevan. Meille riittää se, että Jumala on (2 Moos 3:14) ja että hän on hyvä (Mark 10:18). Hän ei koskaan eikä kenellekään tee mitään väärää (Job 34:11). "Jos luotan sinuun, ei mikään ole pahaa, ei synti eikä kuolema, ei kipu eikä kolari. Jos epäilen sinua, en voi iloita mistään, koska luulen, että hyvänkin takana on paha tarkoitus" (Simo Talvitie).

Tämä usko tuli esiin Danielin kolmen toverin elämässä. He olivat kieltäytyneet palvelemasta Nebukadnesarin jumalia ja kumartamasta kultaista patsasta (Dan 3:14). Vielä kerran heitä vaadittiin tähän palvontaan. Silloin he tunnustivat uskonsa: ”Meidän Jumalamme voi ”kyllä pelastaa meidät tulisesta pätsistä, ja hän pelastaa myös sinun kädestäsi, kuningas. Ja vaikka ei pelastaisikaan, niin tiedä se, kuningas, että me emme palvele sinun jumaliasi emmekä kumartaen rukoile kultaista kuvapatsasta” (3:17-18, KR 38). He tunnustivat Jumalan kaikkivaltiuden sanoessaan rohkeasti kyllä Jumala voi pelastaa. Mutta he tunnustivat myös Jumalan heille itselleen vaikean toiminnan: Ja vaikka ei pelastaisikaan, niin uskosta Jumalaan he eivät luovu. Usko ei ollut riippuvainen siitä, mitä Jumala tekee tässä ja nyt, vaan siitä, että Jumala on olemassa ja hän on todellinen.

Meidän tehtävämme ei ole millään uskonmäärällä, ei edes sinapinsiemenen kokoisella siirtää vaikeuksien vuorta sivuun (Matt 17: 20). Uskoa ei tule suunnata vaikeuksiin eikä ongelmiin. Uskon kohteena tulee olla yksin Herra. Meidän on vain luotettava Sanassa ilmoitettuun Jumalaan. Luottamus on aina nojautumista, turvautumista, katsomista, odottamista ja sen kohteena tulee olla yksin Jumala, ei tapahtumat, ei minä itse, eivät toiset ihmiset. Usko on siis suuntautumista yksin Jumalaa kohden. "Jumalaa yksin minun sieluni hiljaisuudessa odottaa, häneltä tulee minulle apu" (Ps 62:2).

Uskon säilyttäminen tulee näkyviin myös jatkuvana hänen nimensä avuksi huutamisena. Job sanoi: ”Minä huudan sinua” (Job 30:20). Job rukoilee: ”Vastaa nyt minulle, kaikkivaltias Jumala!” (31:35). Hän kerjäsi Jumalalta vastausta. Eräs tärkeimmistä uskon tuntomerkeistä on rukous: Herra auta, Herra armahda. Juuri sillä tavoin luonnehditaan uskon isän, Aabrahamin uskoa (1 Moos 12:8; 13:4, KR 38). "Hyvä on hiljaisuudessa toivoa Herra apua" (Val 3:26). "Jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä pelastuu" (Joel 2:32). Lopulta kaikki Jobin kymmenen puhetta ovatkin sydämen syvyydestä nousevaa hätähuutoa Jumalalle.

”Mutta sinun armosi on parempi kuin elämä. Minun elämäni ei ole mitään muuta kuin yhtä sekavuutta... Nyt vielä vietän vuoteni huokauksissa. Mutta sinä Herra olet lohdutukseni, sinä olet minun iankaikkinen Isäni. Minä sen sijaan olen ajan aaltojen heiteltävänä enkä ymmärrä niiden liikehtimistä. Kylmät myrskytuulet riepottelevat ajatuksiani ja myllertävät sieluni syvyyksiä, kunnes sinä rakkautesi puhdistavalla ja kirkastavalla hehkulla täytät sieluni” (Augustinus).

"Sitten ojennan käsivarteni Vapahtajalleni, joka 4000-vuotisen ennustuksen jälkeen on tullut maan päälle kärsimään ja kuolemaan minun puolestani sinä aikana ja kaikkien niiden olosuhteiden vallitessa, joista on ennustettu. Hänen armonsa avulla odotan kuolemaa rauhallisena, toivossa saada iankaikkisesti elää hänen yhteydessään ja siihen mennessä elän iloisena niinä onnen hetkinä, jotka hän näkee hyväksi minulle antaa että niinä pahoina, jotka hän minun parhaakseni lähettää ja joita hän esimerkillään on opettanut minut kestämään" (Plaise Pascal).

"Vai etkö ehkä vielä tiedä, mitä merkitsee tulla Herran luo sellaisena kuin todella on?...Se merkitsee, että pyydät avuksesi hänen nimeään synneistäsi HUOLIMATTA, että huudat häntä syntiesi KESKELLÄ ja astut hänen eteensä syntiesi KANSSA. Se merkitsee, että sydämessäsi tunnustat Jumalallesi, mitä sinun mielessäsi liikkuu. Jos sinua kiusaa jokin, niin sano hänelle se, että olet kiusattu, että myös se, mikä sinua kiusaa. Jos tunnet itsesi kylmäksi ja kovaksi, niin sano se hänelle. Jos olet tehnyt syntiä, niin älä anna synnille hienompaa nimeä kuin se ansaitsee. Tuleminen sellaisena kuin on merkitsee sitä, että rukouksessa nimittää kaikkea oikealla nimillä. Ei sen tähden, että Jumalan pitäisi saada tietää sinulta, millainen olet, vaan siksi, että hän haluaa sinun tulevan sillä tavalla, ja myös sen tähden, että tällainen rukous auttaa sinua Jumalan edessä olemaan sellainen kuin olet, niin että Jumala sitten järjestää asiasi" (Olav Valen-Sendstadin).

Avainkysymys on miten asennoidun kärsimyksiin

Ei ole kysymys siitä, etteivätkö ajallisen elämän aikana kärsimykset kohtaisi meitä. On kysymys siitä, miten asennoidumme kärsimyksiimme. Jobin kirja kuvaa sellaisen ihmisen kamppailua, joka pyrkii suostumaan ja sopeutumaan oman elämänsä kohtaloihin, joihin hän itse ei voi vaikuttaa. Job opettaa meitä sopeuduttava elämänkulun epävarmuuteen. On suostuttava elämässä usein niin käsittämättömiltä tuntuviin yllätyksiin ja sopeuduttava meitä ympäröivän maailman monimuotoisuuteen ja jopa kaoottisuuteenkin. On opittava myöntämään oma epätäydellisyytemme ja voimavarojemme rajat. On suostuttava siihen, ettei ole selviä vastauksia eikä yksinkertaisia ja helppoja ratkaisuja elämämme ongelmiin. Jokainen ns. lopullinenkin ongelman ratkaisu kestää vain hetken.

Jobin kirjassa kysytään mielettömiltä tuntuvien elämänkohtaloiden ja iskujen kohdatessa sitä, miten ihminen voi säilyttää uskonsa vanhurskaaseen ja kaikkivaltiaaseen Jumalaan. Saatana väittää, että tämä ei ole mahdollista (Job 1:9-11; 2:4-5) ja että ihminen uskoo Jumalaan niin kauan kuin kaikki on hyvin elämässä.

Historian jokaisen tapauksen kohdalla Jumala kysyy kuitenkin ihmisen vanhurskauttamista Jumalan edessä eikä Jumalan vanhurskauttamista ihmisen edessä. Jälkimmäinen tarkoittaa sitä, että siinä ihminen vaatii Jumalaa toimimaan sillä tavoin, että se on ihmisjärjellä mitattuna ymmärrettävää. Edellinen tarkoittaa taas sitä, että ihmisen on suostuttava Jumalan tuomioihin ymmärsi hän niitä tai ei ja että ihmisen ainoa mahdollisuus selvitä valoisaan elämään on tulla vanhurskaaksi luetuksi Lunastajan ansiosta. Jumalan vanhurskauden tavoitteena ei ole vain yksityisen ihmisen oikeus ja onni vaan ennen kaikkea oman maailmansuunnitelmansa toteuttaminen. Sen toteutuessa toteutuu myös yksityisen uskovan todellinen onni ja autuus.

Jumalan vastaus

Kirjan keskustelut päättyvät Jumalan vastaukseen ihmiselle. Me ehkä jännityksellä odotamme, millä tavoin Jumala nyt antaa lopullisen selvyyden Jobin esittämään tuskaiseen kysymykseen kärsimyksestä ja sen tarkoituksesta. Jumalan vastaus kuitenkin yllättää meidät. Joku kokee sen jopa tyrmäävänä. Jumala ei suinkaan ilmestynyt Jobille suoraan, vaan puhui välikappaleen kautta, hän puhui myrskyn keskeltä (Job 38:1).

Kun Jumala ilmestyi Moosekselle, silloin hän käytti välikappaleenaan orjantappurapensasta, jotain sellaista, joiden ympäröimänä Mooses oli elänyt autiomaassa vuosikymmeniä. Yksi niistä syttyi palamaan. Palavasta pensaasta kuului Herran ääni. Ilmestyessäänkin Jumala kätkeytyy. Mooses koki tämän myöhemminkin, kun hän vaati saada nähdä Herran (2 Moos 33:18). "Sinä et voi nähdä minun kasvojani, sillä yksikään ihminen, joka näkee minut, ei jää eloon" (33:20). Herra tuli kuitenkin Moosesta lähellä, mutta Mooses oli peitettynä kallionkoloon ja vasta Herran mentyä ohitse hän sai aivan kuin selkäpuolella, takaapäin kohdata Herran ja kuulla hänen äänensä (33:22-23).

Jumalan läsnäolon ja puheen välikappaleena oli myrsky. Myrsky oli vienyt Jobilta hänen lapsensa, nyt myrsky sisälsi Jumalan puheen. Sen sijaan, että Jumala olisi vastannut Jobille suoraan ja sanonut, miten asiat ovat, hän alkoikin Jobin ristikuulustelun ja vaatii Jobia vastaamaan. Jobhan oli rohkeasti puhunut Jumalasta ja Jumalan tavasta toimia. Nyt Jumala kysyy: ”Kuka on tämä, joka peittää minun tarkoitukseni mielettömillä puheillaan? Vyötä itsesi, puolustaudu kuin mies! Nyt minä kysyn sinulta, ja sinä vastaat” (Job 38:2-3). Job oli sitten ajautunut sellaiseen asenteeseen, josta Elihu oli varoittanut: ”Varo, ettet käänny vääryyteen, sillä se on sinulle mieluisampi kuin kärsimys” (36:21, KR 38). Jobin vääryys tai väärässä oleminen oli siinä, että voimakkaat tunteet ja niiden ohjaamat sanat olivat sotkeneet hänet. Ja niin häneltä oli peittynyt Jumalan todellinen tarkoitus ja suunnitelma (hepr. eesa, vrt. Jes 5:19) hänen elämäänsä nähden. Hän ei ollut sittenkään tyytynyt rukoukseen: ”Ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä” (vrt. Matt 26:3). Kuitenkin hän väitti, että hän ottaa Jumalan kädestä niin hyvän kuin pahankin.

Jatkossa on niin paljon nykyraamatussamme kysymysmerkkejä, ettei sellaista ole missään muussa kohdassa.

Jumalan tärkein kysymys ihmiselle on henkilökohtainen ja suora: "Väitätkö sinä, että minä en tuomitse oikein? Syytätkö minua vääryydestä, jotta itse saisit olla oikeassa? Onko sinun käsivartesi kuin Jumalan käsivarsi (40:8-9)? Ihminen voi kyllä luulla itsestään suuria: "Totta kai, sinähän tiedät kaiken, sinä synnyit jo ennen niitä, niin suuri on päiviesi luku" (38:21). Kyllähän ihminen pystyy tutkimaan jo olemassaolevaa, mutta ei luomaan mitään uutta eikä hän saa luomakuntaa elämään.

Job ei siis jää vaille Jumalan vastausta (Job 38:1). Myrskyn keskeltä Jumala puhuu. Job saa vastauksen valitukseensa kuten Habakukin. Samalla hän itse joutui vastaajan paikalle ja hänen eteensä asetetaan inhimillisen järjen rajat, Jumalan torjuu Jobin itsekeskeisen uhman (31:35-37) ja viittaa omaan maailmansuunnitelmaansa. Hän on se joka hallitsee koko universumia ja antaa sille järjen ja mielen ja on täysin ihmisestä riippumaton. Jumalalla on syvästi persoonallinen suhde luomaansa, hän rakastaa jo fysikaalista maailmaakin, jonka alkuperää ja järjestystä ei ihminen pysty käsittämään. Se ei ole vain inhimillisten tarpeiden tyydyttämistä varten (38:26-27). Samoin Jumalalla on läheinen suhde luomiinsa eläimiin. Hän itse tyydyttää leijonapentujen nälän ja linnun poikaset huutavat apua Jumalalta ja hän ruokkii ne (38:39-41). Strutsikin omalla ihmisen mielestä järjettömällä tavallaan kuten hevonen tai linnut todistavat Luojansa ylivertaisuudesta ja hänen luomistyönsä suurenmoisuudesta (39:13-30).

Jumala on halunnut pysähdyttää Jobin yli 50 kysymyksellään miettimään Jumalan suuruutta luomakunnassa. Jumalan luomistöiden edessä ihminen on tietämätön ja avuton. Jumalan teot taivaalla, koko tähtitaivas valtavuudessaan /Job 38:31-33), Jumalan teot eläinten maailmassa (40:1-12), jopa kaikkein pienimmässä yksityiskohdassaan, julistavat Jumalan viisautta ja huolenpitoa. Ei ihminen pysty arvostelemaan ja ojentamaan Jumalaa, vielä vähemmän käymään oikeutta Jumalaa vastaan (Job 40:2). Mutta sitähän nimenomaan Job oli tehnyt. Nyt Jobin silmät avautuvat. Hän näkee kuinka vähäinen hän on. Mitäpä hän voisi vastata Kaikkivaltiaalle (40:4-5).

Lopputuloksena Jumalan entistä aidompi tunteminen

Kirja päättyy Jobin uskontunnustukseen. Hän tunnustaa, että kaikki on Jumalan vallassa eikä mikään Jumalan suunnitelma ole hänelle mahdotonta toteuttaa (Job 42:2). Jumalaa vastaan nouseva ihminen on mieletön. Job häpeää puheitaan ja katuu tomussa ja tuhkassa. Yhden mitä tärkeimmän asian nämä kärsimykset opettivat Jobille. Hän oppi tuntemaan Jumalan aivan uudella ja persoonallisella tavalla. Korvakuulolta ja ulkoa opittu tieto oli nyt muuttunut aidoksi, totuudelliseksi Jumalan tuntemiseksi (Job 42:5). Mikään ei lopulta elämässämme ole sen tärkeämpää kuin todellinen Jumalan tunteminen.

"Olemme julmia itsellemme, jos yritämme elää tässä maailmassa tuntematta Jumalaa, jonka oma maailma on ja joka johtaa sitä. Maailmasta tulee outo, hullu, tuskainen niille, jotka eivät tunne Jumalaa. Jos halveksit Jumalan tuntemista, tuomitset itsesi hoipertelemaan ja kompuroimaan läpi elämäsi umpimähkään, ikään kuin vailla tajua suunnasta ja ymmärtämättä, mikä sinua ympäröi. Näin toimien tuhlaat elämäsi ja kadotat sielusi" (J.E. Parker). ”Niiden joukko, joka tuntee Jumalansa pysyy lujana ja tekee tehtävänsä” (Dan 11:32).

Jumalan tunteminen merkitsee sellaista suhdetta häneen, joka koskettaa ihmistä syvintä myöten. Siinä Jumala tulee ihmisen luo ja alkaa puhua Pyhien kirjoitusten sanojen ja totuuden kautta. ”Olen ehkä kauankin lukenut Raamattua, mutta se ei ole merkinnyt minulle mitään erityisempää. Mutta nyt huomaan, että Jumala todella puhuu minulle Raamatun sanan kautta. Näin siis Jumalan tuntemiseen kuuluu Jumalan sanan kuunteleminen ja sen vastaanottamien sellaisena kuin Pyhä Henki sitä tulkitsee ja soveltaa omaan elämäämme. Jumalan tunteminen on hänen olemuksensa ja luonteensa huomioon ottamista sellaisena kuin hänen sanansa ja tekonsa sen tuovat esille. Jumalan tunteminen on suostumista siihen, että hänen sanansa nöyryyttää ja osoittaa minut syntiseksi. Jumalan tunteminen on sen huomaamista, että Jumala kutsuu minua yhteyteensä anteeksiantamuksen kautta” (Parker).

Jumala voidaan tuntea myös niin, että ajattelukykymme ja älymme koko voima on siinä mukana. Kuitenkin Jumalan tunteminen on paljon syvemmällä tavalla kaiken inhimillisen ajattelun, kokemuksen ja tuntemusten tuolla puolen. Jumala sallii kyllä ihmisen tuntea itsensä. Samalla hän varjelee salaisuutensa pysyen kaiken inhimillisen tuntemisen ja kokemuksen tuolla puolen. Syvimmältään Jumala on ihmisen järjen ja havaintojen ulottumattomissa. Kun järki haluaa sanoa jotain Jumalan varsinaisesta olemuksesta Jumalana, se kokee tämän järjenvastaisena ja siksi mielettömänä.

"Emme nimittäin sano kaikkea, mitä Jumalasta on sanottava, koska se on tunnettua vain hänelle. Me sanomme vain sen, mitä ihmisluonto käsittää ja minkä meidän heikkoutemme voi kestää. Emme selitä, mitä Jumala on, vaan tunnustamme rehellisesti, että meiltä puuttuu tarkka tieto hänestä. Suuri tieto Jumalasta on nimittäin tietämättömyyden tunnustaminen" (Kyrillos Jerusalemilainen).

Jobin kirjassa Jumala ei vastannut älyä tyydyttävällä tavalla kärsimyksen ongelmaan. Hän ei selittänyt kyyneliä. Hän tuli persoonallisena Jumalana todelliseksi ja läheiseksi kärsivälle. Mutta kerran hän pyyhkii pois kärsivän kyyneleet (Ilm 21:4). Siksi kärsivälle riittää se, että kaikkivaltias Jumala on olemassa. Jumalan lahjojen omistaminen ei enää ole tärkeämpää kuin itse Jumala ja hänen aavisteleva tuntemisensa ja luottamus häneen.

Saatana ei saanut ihmistä kiroamaan Jumalaa vasten kasvoja (Job 1:11) ja näin sanoutumaan irti Jumalan lahjojen menettämisen takia yhteydestään ja uskostaan Jumalaan. Vaikka ihminen menettäisi kaiken ajallisessa elämässään, niin omistaessaan Jumalan hän omistaa kaiken (Dan 3:17-18). Sitä omalla tavallaan opettaa myös maininta siitä, että Herra siunasi Jobin elämän loppuajan vielä runsaammin kuin oli siunannut sen alkuajat (Job 42:12). ”Lopussa kiitos seisoo.” Jumalaan turvaavalle ihmiselle käy aina lopulta hyvin (Room 8:28), jos hän vain säilyttää uskon Jumalaan. Hän ei joudu häpeään. "Älköön viisas kerskatko viisaudestansa, älköön väkevä kerskatko väkevyydestänsä, älköön rikas rikkaudestansa, vaan joka kerskaa kerskatkoon siitä, että hän on ymmärtäväinen ja tuntee minut, että minä, Herra teen laupeuden, oikeuden ja vanhurskauden maan päällä. Sillä senkaltaisiin minä mielistyn sanoo, Herra" (Jer 9:24).