Kuka minä olen?
Kristitty - mikä minä olen?
Rekolan seurakuntakoti 16.9.97, Olavi Peltola
Raamattu opettaa
Haluan ammentaa tietoni ihmisen ja siis myös omaa olemassaoloani ja elämän tarkoitusta koskevissa kysymyksissä Raamatusta. Raamattu on se peili, jonka edessä näen kuka ja mikä olen. Raamattu antaa elämän todellisuutta kestävän kuvan ihmisestä.
Raamatussa taas Jeesus Kristus on viimeinen ja lopullinen totuus. Hän olkoon tärkein auktoriteettimme. Mutta hänetkin opimme tuntemaan vain Raamatun sanan lävitse. Kun kohtaamme Jeesuksen Kristuksen, kohtaamme hänet juuri sellaisena kuin UT kertoo. Apostolisessa uskontunnustuksessa on hyvä yhteenveto siitä, mitkä Raamatun mukaan ovat Jeesuksen tuntemisessa perusasioita.
Kun siis etsimme vastausta olemassaolomme ja elämämme syvimpiin ja tärkeimpiin kysymyksiin, emme etsi sitä nykytieteeltä, emme modernista ajattelusta emmekä filosofiasta, psykologiasta, sosiologiasta, emme taiteesta, emme tieteellisestä tutkimuksesta. Toki tarvitsemme kaikkien näiden antamia osatietoja ihmisestä. Ne ovat vain meidän palvelijoitamme, jotka auttavat meitä hahmottamaan tätä aikaa, jossa elämämme. Jos haluamme olla selvillä siitä millaista tietoa nykyjään jaetaan totuutena, silloin luemme paljonkin kaikkea tuollaista. Mutta kun haluamme mennä syvälle koko olemassaoloamme koskeviin kysymyksiin, silloin Jeesus Kristus on lopullinen arvoperustamme ja viimeisen sanan sanoja. Hän ja hänen tuntemisensa totisesti riittää sekä ajalliseen elämään että iankaikkiseen elämään.
Kuinka terävästi Raamattu sanokaan: ”Ruumiin (siihen kuulu myös oma minä, sielunelämä, ajattelu, tunteet, kokemukset, tahtoelämä, filosofia, kulttuuri, tiede) harjoittamisesta on vain vähän hyötyä, mutta oikeasta uskosta on hyötyä kaikkeen, sillä siihen liittyy lupaus sekä nykyisestä että tulevasta elämästä” (1 Tim 4:8).
Kun kohtaamme Jeesuksen, kohtaamme elämämme todellisen tarkoituksen ja sisällön. Silloin löydämme myös itsemme, minuutemme, oman paikkamme elämässä. Kaikki tämä voi toteutua vain suhteessa Raamatun sanaan ja Raamatun Jeesukseen Kristukseen.
Koska olemme lähetystilaisuudessa, otamme tämän ensimmäisen perusväitteemme taustaksi uskontojen maailmasta täysin erilaisen näkemyksen ihmiseen ja ihmisen itsenäisyyteen ja riippuvuuteen.
Buddhalaisuudessa viehättää nykyajan ihmistä suuresti se, että siinä hän joutuu kokonaan oman itsensä varaan. ”Siksi, oi Ananda, ota minäsi lampuksesi; ota minäsi turvaksesi. Älä etsi turvaa ulkopuolelta. Pidä lujasti kiinni totuuden turvasta. Älä etsi turvaa kenestäkään muusta kuin itsestäsi. Toteuta pelastuksesi kestävänä” Näin opettaa eräs buddhalaisuuden kuuluisa klassinen teos (Stephen Neill). Opettaja voi toimia oppaana, lopulta kuitenkin edistys riippuu oppilaasta ja yksin hänestä. Buddha saavutti valaistuksen oman intensiivisen keskittymisensä ansioista. Hän ei pyytänyt apua miltään jumalalta eikä vapahtajalta. Opetuslastenkin kohdalla on oltava samoin. Jumala on torjuttu tai ainakin kaikki mahdollisuudet käytännölliseen suhteeseen häneen. Ihmiselle ei ole toivoa itsensä ulkopuolella. Jos hän tarvitsee toivon, sen on synnyttävä hänen sisällään (Neill, 143). Ihminen on itsensä pelastaja ja hän voi tulla hyväksi koettamalla ankarasti olla hyvä.
Myös islam ja juutalaisuus ovat ihmisen itsepelastuksen uskontoja, vaikka molemmat korottavat ihmisen ulkopuolella olevan Jumalan korkeimmaksi auktoriteetiksi. Ihminen on pohjimmaltaan hyvä ja hänen on vain vilpittömästi yritettävä kaikkensa. Jumala on armahtavainen ja armahtaa kyllä vilpittömästi yrittävän.
Tunne Jumala
Otsikkomme kysymys MIKÄ MINÄ OLEN ei lopulta olekaan niin tärkeää kuin Jeesuksen Kristuksen tunteminen. Jos olemme oppineet tuntemaan Jeesuksen, niin aivankuin hänen tuntemisensa ”kaupanpäällisenä” opimme myös tarpeellisessa määrin tuntemaan oman itsemme. Tässäkin pitää paikkansa Jeesuksen sana: ”Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, niin kaikki tämä teille annetaan”. Siihen kuuluu myös oikea itsetuntemus ja itsensä ymmärtäminen. sen ohessa” .
Muinainen kreikkalainen viisaus opetti: Tunne itsesi. Raamatun opetus taas on: Tunne Jumala!
Minun ei siis tarvitse täsmällisesti tietää millainen ja kuka olen. Lopulta sillä ei ole merkitystä kuka olen ihmisenä, vaan vain sillä, että olen uskon kautta Jeesukseen Jumalan lapsia. Siksi saan ja voin olla vaikkapa Oskari Olematon, joka asun Nollakatu nollassa.
Eivät perintötekijäni, lapsuuteni kokemukset, ei ajallisen elämänkaareni muotoontuminen ole se tärkein ja varsinainen elämäni keskus ja ydin. Keskus on Kristuksen tunteminen. Se on tärkeintä elämässäni. Hän yksin on kallioperusta. Kun sille rakennan, koen lopulta aina onnellisen elämäni täyttymyksen eli pelastuksen. Näin silloinkin, vaikka tässä ajallisessa elämässä koen epäonnistuneeni kaikessa.
On niin paljon salattua ja kätkettyä omassa elämässäni, omassa luonteessani. En totisesti tunne edes itseäni täysin. En tiedä, kuka oikein olen, mitä tahdon. Jään kaiketi itse itselleni elämäni loppuun asti arvoitukseksi. Arvoitukseksi voi jäädä itselleni myös koko elämäni kulku. Jälleen Raamattu sanoo tämän erinomaisen hyvin: ”Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan” (1. Kor. 13:12).
Ei minun tarvitse olla sisäisesti terve, kunhan tunnen Herrani ja kuulen hänen äänensä. Olen sisäisesti risa ihminen ja myös ruumiillisesti sairas. Tärkeintä siksi onkin, että saan olla Suuren Lääkärin hoidossa. Hän tulee parantamaan minut täysin.
Ei minun tarvitse löytää vastausta kysymykseen kuka minä oikein olen. Jääköön se epäselväksi itselleni lähellä olevaan kuolemaani. Ei sillä enää ole niin suurta merkitystä. Mutta sillä on merkitystä minulle lopputuloksen kannalta, että tunnen todella Jeesuksen Kristuksen ja löydän vastauksen siihen, kuka hän on ja voin epäilevän Tuomaksen kanssa sanoa: ”Minun Herrani ja minun Jumalani” (Joh 20:28)..
Kuinka hyvin tai huonosti tunnen oman persoonallisuuteeni - se ei ole kovinkaan merkittävää minulle. Mitä olen tehnyt, mitä saanut aikaan ja mitä minusta on tullut tai tulee - sekään ei ole kovin tärkeää. Tärkeää on vain se, että tunnen Jeesuksen Kristuksen ja olen hänen käsissään kuten savi on savenvalajan kädessä (Jer 18). Tärkeintä, että olen lammas hänen laumassaan, että hän tuntee minut ja minä tunnen hänen äänensä (Joh. 10:14; 4). ”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu” (Ps 23). Tärkeintä on, että olen oksana Jeesus viinipuussa (Joh 15), olen rakennuskivenä hänen temppelissään (Ef 2, 1 Piet 2).
Tuo kuuluminen jollekin, jonkin omana oleminen ja läheinen kanssakäyminen on kaikkein oleellisinta kristittynä olemisessa. Hänen puoleensa katson, kun olen neuvoton. Häntä huudan avuksi, kun olen vaikeuksissa.
”Herran Kristuksen Jeesuksen tunteminen on minulle arvokkaampaa kuin mikään muu. Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken, olen heittänyt kaiken roskana pois, jotta voittaisin omakseni Kristuksen” (Fil 3:8, KR92). Siis Kristuksen tuntemisen rinnalla on myös roskaa itseni tuntemisen.
Hänen tuntemisensa on kaikkein tärkeintä elämässäni. Vanha Kristinoppi sanoi erittäin hyvin jokaiselle rippikoululaiselle kirjan ensimmäisenä asiana: ”Jumala on luonut ihmisen elämään hänen yhteydessään. Sen tähden ihmissydän saa rauhan vain Jumalassa. Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen on elämämme kallein asia.”
Jeesuksen tunteminen ei ole vain tietoa hänestä, hänen olemassaolostaan, vaan läheistä yhteyttä häneen. Se on kanssakäymistä ylösnousseen ja tällä hetkellä elävän ja vaikuttavan Vapahtajan kanssa. Se asioitteni puhelemista hänelle.
Olen luotu ihminen
Kertaan kuitenkin niitä muutamia perusopetuksia, jotka Raamattu antaa ihmisestä. Voimme kiteyttää ne kolmen L:n opetukseen. Ihmisenä olen LUOTU, LANGENNUT ja LUNASTETTU.
Olen Jumalan luoma ruumiillinen olento ja olen kuitenkin luotu iankaikkisuutta varten. Kun Jumala loi ihmisen, hän loi iankaikkisuusolennon, jolla kuitenkin oli katoava ruumiillinen muotonsa. Siksi uskomme ruumiin ylösnousemukseen.
”Minä kiitän sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti; ihmeelliset ovat sinun tekosi, sen minun sieluni kyllä tietää. Minun luuni eivät olleet sinulta salatut, kun minut salassa valmistettiin, kun minut taiten tehtiin maan syvyyksissä. Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut (Ps. 139:14.16).
Tämä kaikki merkitsee sitä, etten ole sattuman tuote. Jumalalla on oma suunnitelmansa ja tarkoituksensa minun elämä . "Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut luetut" (Matt 10:30). "Hänen päivänsä ovat määrätyt ja hänen kuukausiensa luku on sinun tiedossasi, sinä olet asettanut hänelle määrän, jonka ylitse hän ei pääse" (Job 14:5).
Siksi olen arvokas ihminen. ”Kun väheksyt itseäsi, väheksyt Jumalan tuloa ihmiseksi. Sinun olemisesi ihmisenä oli hänelle niin tärkeä, että hän lähetti ainoan Poikansa ja antoi hänen syntyä kuten sinäkin olet syntynyt. Jos halveksit itseäsi halveksit Jumalaa, joka on sinut luonut ja lunastanut. Nyt ei tarvitse olla epätoivoinen ihmisenä, koska Jumala tuli ihmiseksi” (Luther).
Kuinka terävästi kristitty ajattelija Pascal kuvaakaan tämän päivän ihmisen tyhjyyden tunnetta. Jos emme voi uskoa olevamme Jumalan luomia, meidän on uskallettava tehdä tällaisia johtopäätöksiä: "En tiedä, kuka on heittänyt minut maailmaan, enkä mitä maailma on, enkä kuka minä itse olen. Olen kauhistuttavan tietämätön kaikista asioista, en tiedä, mitä on ruumiini, mitä mieleni ja sieluni, en myöskään, mitä on tämä osa itsestäni, joka ajattelee, mitä sanon, joka pohtii kaikkea ja itseään ja tuntee yhtä vähän itseään kuin muita. Näen kaikkeuden pelottavan avaruuden, joka minua ympäröi, ja olen kahlehdittu tämän laajan maailmankaikkeuden yhteen nurkkaan tietämättä, miksi minut on pantu tähän paikkaan eikä muualle, miksi elämää varten annettu lyhyt aika on juuri nyt eikä jossain toisessa kohdin ikuisuutta, joka on ollut ennen minua tai seuraa jälkeeni". "Mikä ihminen onkaan. Mikä uutuus, mikä kaaos, mikä ristiriitainen olento, mikä ihme. Kaikkien tuomari, tyhmä maan mato, totuuden tallettaja, epävarmuuden ja erehdysten likaviemäri, maailmankaikkeuden kunnia ja hylky" (Pascal).
Kristittynä taas tunnustamme: "Minä uskon, että Jumala on minut ja kaikki olennot luonut, antanut minulle ruumiin ja sielun, silmät, korvat ja kaikki jäsenet, järjen ja kaikki aistit, ja että hän nämä pitää vielä voimassa...ja että hän tekee tämän kaiken sulasta isällisestä, jumalallisesta hyvyydestään" (Katekismus). Ihmisen perimmäinen olemus tulee hänen ulkopuoleltaan, Jumalalta.
Jumalan loi ihmisen yhteyteen kanssaan. Nyt voi olla puhuttelun suhteessa Jumalaan. Voin kuulla Jumalan äänen, noudattaa sitä tai hyljätä se. Olen Raamatun mukaan ihminen nimenomaan Jumala-suhteen nojalla, ei sen nojalla, mikä liittää minut muuhun luomakuntaan.
Siksi olen elämästä vastuussa Jumalalle.
Raamatun ihmistä kuvaava sana nefesh (hepr.) (1 Moos 2:7) tarkoittaa sekä sielua että ruumista, sekä itse elämää että olentoa, joka elää tätä elämää. UT:ssa taas ruumis (soma) tarkoittaa ihmisen ulkonaista, aineellista olemusta, sielu (psykhe) ihmisen sisäistä, henkistä minuutta (johon kuuluvat tieto, tahto ja tunne) ja henki (pneuma) persoonallista yhteyttä Jumalaan, ihmisen omaatuntoa. Juuri ihmisellä on kyky ajatella ja ilmaista ajatuksensa sanallisesti. Siinä ihminen eroaa eläinkunnasta.
Ihminen on riippuvainen luonnosta ja luonnon anneista. Hän on rajallinen ja elävä olento. Hän elää tässä maailmassa täysin samojen ehtojen alaisena kuin eläimetkin.
Elämäni tarkoitus?
Luotuna ihmisenä minun elämäni peruskysymys on oman elämänsä tarkoituksen löytäminen. Mikä on se tarkoitus, jota varten Jumala loi minut? Joku aika sitten kuollut juutalainen entinen keskitysleirivanki ja itävaltalainen psykiatri Viktor Frankl korosti nimenomaan elämän tarkoituksen löytämistä kaikkien tärkeimpänä asiana. Hänen mukaansa kukaan ei voi antaa toiselle valmista elämäntarkoitusta. Se on jokaisen itse etsittävä. Elämän mielekkyys syntyy siitä, että ihminen ymmärtää oman elämänsä tehtäväluonteen. Hän on vastuullinen jokaisessa elämäntilanteessa. Hän voi antaa jokaisessa elämäntilanteessa oman rakentavan osuutensa. Se voi olla teko, toiminta, uusi asenne tai koettu elämys. Tärkeää on, että jokainen kohtaa kysymyksen elämän tarkoituksesta ja mielekkyydestä ja etsii siihen oman henkilökohtaisen vastauksensa. Ihminen toteuttaa tarkoitustaan myös yhdessä toisten kanssa eläen siinä elämäntilanteessa, jossa hän on. Ihminen löytää elämänsä tarkoituksen vain sitoutumalla johonkin itsensä ulkopuolella olevaan. Ihminen, joka elää vain itseään varten, jää lopulta itsensä vangiksi.
Jos käännän nämä ajatukset hengelliselle kielelle, niin ihmisenä löydän elämäni tarkoituksen vain sitoutumalla Kristukseen ja vain palvelemalla toisia ihmisiä. Olen toisia varten luotu. Paavali sanoi tämän terävästi itsestään: ”Eloon jäämiseni ei minulle kuitenkaan merkitse mitään sen rinnalla, että pääsen matkani päähän ja saatan loppuun Herralta Jeesukselta saamani palvelutehtävän: julista evankeliumia Jumalan armosta” (Apt 20:24). Ihmisen Poikaan ei tullut palveltavaksi vaan palvelemaan.
Olen langennut ihminen
Tulen toiseen Raamatun opettamaan ihmisenä olemuksen peruskysymykseen - siihen toiseen L:än. OLEN LANGENNUT IHMINEN. Syntisyyteni aiheuttaa elämäni syvimmän tuskan. Siinä on elämäni perusvaikeus ja ongelma. Se särkee myös elämäni alkuperäisen tarkoituksen. Se sumentaa arvostelukykyni myös omaan itseeni nähden.
Ongelmanani ei sittenkään ole huono itseni tai olemukseni tunteminen, ei sairauteni, eivät vaikeat ihmissuhteet. Todellisin vaikeus on valitettavasti oman sydämeni pohjallinen pahuus. Raamattu sanoo karusti: ”Sinä asut keskellä vilppiä; vilpillisyydessään he eivät tahdo tuntea minua, sanoo Herra” ( Jer. 9:6). ”Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen; kuka taitaa sen tuntea?” (Jer. 17:9).
"Suurinkaan psykologinen oivallus, lahjakkuus ja kokemus ei yllä käsittämään yhtä asiaa: mitä synti on. Se tietää hädästä, heikkoudesta ja puutteista, mutta se ei tunne ihmisen jumalattomuutta. Siksi se ei tiedä sitäkään, että ihminen tuhoutuu, jos hän jää yksin syntiinsä ja että vain anteeksiantamus voi hänet pelastaa".
Eräs vaikeimpia kristillisen ihmistä koskevan opetuksen ongelmia on synnin ja nimenomaan perisynnin esille ottaminen. Se jatkuvasti loukkaa ihmisiä. Moni kokee sen vain ihmisen halveksimisena.
Samoin näyttää siltä, että tämän päivän ihmisiltä puuttuu täysin synnintunto. Muut uskonnot ja yleinen mielipide länsimaisessa kulttuurissa ovat juurruttaneet varmuuden siitä, että ihminen on pohjimmaltaan hyvä ja kykenee elämään oikein, jos vain tahtoo. "Juuri suurten uskontojen syvimmässä tavoitteissa ihmisen koko ristiriitainen arvoituksellisuus, hänen suuruutensa ja kurjuutensa, hänen kurottautumisensa korkeuksiin ja saatanallinen demonisuutensa...ei pääse esiin. Sillä perusasia, jota Raamattu nimittää "synniksi" ei koskaan saa todellista merkitystään. Sitä ei tosin sivuuteta, vaikka usein käytetään toisia käsitteitä, mutta yleensä se jää sivuseikaksi eikä muodostu koskaan keskeiseksi kysymykseksi, joka vaatii vastausta" (Kreamer).
Hindulaisen uudistusliikkeen johtaja Vivekananda "hyökkäsi kiihkeästi sellaista mahdollisuutta vastaan, että ihmistä voitaisiin sanoa syntiseksi tai pitää syntisenä" (Neill). "Buddhalaisuus olettaa, että ihminen voi olla itsensä pelastaja ja että hän voi tulla hyväksi koettamalla ankarasti olla hyvä". "Jos hiukkaakaan epäillään ihmisen kykyä omilla ponnistuksillaan pelastaa itsensä, buddhalaisten puolustusmuuriin on reväisty suuri aukko" (Neill).
Islamin mukaan oleellisinta elämässä on totella Jumalan säädöksiä: ”Jumala tekee teille säädöksensä selviksi, ettette eksyisi" (Koraani, suura 4:176). ”Jumala säätää, mitä tahtoo” (5:1). Nämä Jumala säädöksen ovat islamin mukaan kuitenkin helppoja noudattaa. ”Jumala haluaa tehdä tahtonsa teille helpoksi, sillä ihminen on luotu heikoksi” (4:28). ”Ei Jumala tahdo aiheuttaa teille vaivaa, vaan Hän tahto puhdistaa teidät ja tehdä armonsa teille täydelliseksi” (5:6).
Tärkeintä on vain välttää suuria syntejä, sillä jos ”vältätte suuria syntejä, joista teitä kielletään, me pyyhimme pois teidän pahat tekonne ja viemme teidät kunnioitettuina Paratiisiin” (Suura 4:31). ”Hän antaa parhaan palkan hyväntekijöille, jotka välttävät suuria syntejä ja siveettömyyttä, vaikka heille sattuisikin harha-askelia. Herrasi anteeksianto on avara... Älkää siis pitäkö itseänne nuhteettomina. Hän tietää parhaiten ketkä ovat hurskaita” (53:31-32).
Islamin mukaan tärkeää on myös, että syntiä on tehty tietämättömyydessä, sillä Jumala armahtaa niitä, jotka tietämättömyydessään tekevät pahaa, mutta katuvat pian. ”Joka teistä tekee tietämättömyyksissään pahaa ja sitten katuu ja korjaa tekonsa, tietäköön, että Jumala on Anteeksiantava, Armelias” (Suura 6:54; 16:119).
Ihmisen tilaa ei siis pidetä kovin vakavana. Ihminen on kyllä heikko, mutta pohjimmaltaan hyvä. Ihmisen luonteessa ei ole mitään perustavaa laatua olevaa pahaa. Jumalan edessä ihminen voi olla vain orja. Siksi Jumalan laki on ihmiselle ratkaisevan tärkeä. Juuri lain välityksellä ihmiskunnalle annetaan Jumala. Mitä paremmin ihminen täyttää lain, sitä lähemmäksi hän tulee Jumalaa. Ihminen ei saa epäillä, etteikö hän pystyisi täyttämään lain. Jos hän epäonnistuu jossakin kohden hän voi katua. Hyveellä, hyvillä teoilla ja kuuliaisuudella hän voi sovittaa rikkeensä. Ihmistä ei kukaan toinen voi lunastaa synnin ja pahan vallasta. Islamin on mahdotonta hyväksyä pelastusta lahjana Jeesuksen Kristuksen uhrikuoleman kautta.
"Muslimi vastustaa jyrkästi kristittyjen väitettä, että ihminen on syntinen. Hänen mielestään se on pelkkää pakoa. Heikkouttaan korostamalla ihminen yrittää keksiä puolusteluja sille, että on epäonnistunut kuuliaisuuden täyttämisessä ja vetäytyä siten Jumalan tottelemattomuudesta antaman rangaistuksen ulottumattomiin. Hänen tulisi sensijaan kääntyä täyttämään kuuliaisuuden tehtävää, joka ei ole ylivoimainen...Islamia ja kristinuskoa erottavista seikoista keskeisin on jyrkkä ero synnin luonteen käsittämisessä" (Neill).
Muslimi voi hymyillä onnellisesti ja sanoa: "Kyllä, olemme kaikki Jumalan syntisiä". Kun hän jää kiinni lain rikkomisesta, hän saattaa vetää korvalehtiään ja toistaa: "Kadun, kadun.... Tosiasiassa hän on vain pahoillaan siitä, että jäi kiinni. Hän on syntinen siinä mielessä, että hän on tehnyt rikkomuksen, mutta ei sentään uskoton ja häpeällinen epäjumalanpalvelija ja se vasta olisi kauhistuttavaa Tuomiolla. Onkin väitetty, että muslimilla ei ole kristillisesti ajatellen synnintuntoa. Se, mitä hänellä on, on tietoisuus joidenkin lakien rikkomisesta. Hän odottaa Jumalan olevan pitkämielinen ja armelias ja jos pahin tapahtuisi, hänen pitäisi mennä 'Jumalan vankilaan' joiksikin vuosiksi (Christensen). .
"Molemmissa Lähi-Idän uskonnoissa (juutalaisuus ja islam) tiedetään, että ihminen joutuu vastaamaan elämästään Jumalan edessä viimeisellä tuomiolla. Tämä on otettava vakavasti. Koska islam ei anna eikä voikaan antaa selvää vastausta syyllisyys- ja syntikysymykseen, panee muslimi toivonsa Jumalan suurpiirteisyyteen. Jumalan armo on jalomielisen ruhtinaan armoa, joka ei suhtaudu pikkujuttuihin kovin tarkasti. Islamin Jumala on ytimeltään pehmeä - päinvastoin kuin yleensä kuvitellaan. Hän antaa armossaan hyvien töiden painaa vaa'assa tuhatkertaisesti" (Risto Soramies, Kirkkomme lähetys, 1979, 2, s. 48)
Olen lunastettu ihminen
Tulemme kolmanteen Raamatun perusopetukseen ihmisestä - sinusta ja minusta. Olen ihmisenä LUNASTETTU. Tätä sanomaa ei löydy mistään muusta maailman uskonnosta, ei mistään filosofisesta järjestelmästä eikä ideologiasta. Kyllä voidaan myöntää, että ihminen ja koko ihmiskunta tarvitsee jotain aivan uutta. Mutta se uusi tulee vain ihmisen itselunastuksen kautta.
Nyt kristillinen usko julistaa koko maailmalle, että Jeesus Kristus on jokaisen ihmisen lunastaja, vapaaksi ostaja. Vain Jeesuksen sovitusteon ja sijaishyvityksen kautta ihmisellä on mahdollisuus oppia tuntemaan Jumala ja saavuttaa ihmisenä olemisen lopullinen täyttymys - iankaikkinen elämä. Tämä on ainutlaatuista. Muslimi ei koskaan voi olla varma yhteydestä Allahiin. Allah on kaukainen ja ylhäinen. Lapsen suhde on mahdoton. Nyt Kristuksen lunastustyö on avannut taivaan jokaiselle, joka häneen uskoo. Totisesti ”Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa” (2 Kor 5:19). Siksi ”oikealla hetkellä olen kuullut sinua, pelastuksen päivänä olen tuonut sinulle avun. Juuri nyt on oikea hetki, juuri nyt on pelastuksen päivä” (2 Kor 6:2).
Siksi Jumalan, Jeesuksen ja oman itsensä tunteminen onkin Kristuksen Golgatalla tapahtuneen sovitustyö tuntemista. Herra kuulee minua ja näkee minut vain siksi, että hän on kuollut minun pahuuteni tähden. Hänen ansionsa tähden minulla on laupias Jumala. Minun avun saantini perustuu yksin hänen armoonsa Golgatalla.
Sanoma Jeesuksesta Kristuksesta on jotain aivan ainutlaatuista. Se ei vaadi suorituksia. Saan ottaa lahjana, ilmaiseksi vastaan armahduksen ja Jumalan hoidon.
Käytännössä todellinen Jumalan ja hänen Poikansa tunteminen ja samalla oikea itseni tunteminen tulee esiin elämässäni Herran nimen avuksi huutamisena. Olen kuin ryöväri ristillä: Muista minua. Hän muistaa minua! Olen kuin publikaani temppelissä: Ole minulle armollinen. Hän on armollinen ja vanhurskauttaa minut! Olen kuin Jerikon tien laidan sokea kerjäläinen: Armahda minua. Hän armahtaa ja auttaa minua! Juuri tämä on suurinta lunastetun ihmisen elämässä. Juuri se tekee ihmisen ihmiseksi.
Aivan Raamatun alkulehdillä kerrotaan ihmisen tunnusmerkkinä, että hän huutaa avuksi Herran nimeä (1 Moos 4:26). Juuri siinä ilmeni uskon isän Abrahamin elämän tarkoitus (1 Moos 12:8,; 13:4; 21:33).
Kun Paavali kohtasi Jeesuksen, hän sai sanan: ”Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä” (Apt 22:16, vrt. Apt 9:13-14, 21). Olla kristitty merkitsee olla ihminen, joka huutaa kaikissa elämänsä tilanteissa avukseen Jeesuksen Kristuksen nimeä. Tähän samaan liittyy Jeesuksen suurenmoinen lupaus: ”Eikö sitten Jumala toimittaisi oikeutta valituillensa, jotka häntä yötä päivää avuksi huutavat, ja viivyttäisikö hän heiltä apuansa? Minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?" (Luuk. 18:7-8). Totisesti ”tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat. Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu" (Room. 10:12-13).
Kristityn erottaa juutalaisesta ja muslimista vain se, että kristitty tietää sen ainoan oikean nimen, jota avuksi huutaessa saa todellisen ja iankaikkisen avun.
Moderni ihminen väittää, ettei nimellä ole väliä. Kyllähän Jumala kuulee jokaista luomaansa ihmistä. Mutta silloin unohdetaan, että jokainen on langennut ja ilman lunastusta ei Jumala kuulee. On vain yksi lunastaja - Jeesus Kristus. Ilman hänen nimeään ei Jumala kuule! Se Jumala, joka kuulee ilman Lunastajaa on samanlainen, josta Jesaja muinoin varoitti: ”He nostavat sen olallensa, kantavat ja asettavat sen paikoilleen, ja se seisoo eikä liikahda paikaltansa. Sitä huudetaan avuksi, mutta se ei vastaa, hädästä se ei pelasta” (Jes. 46:7). Sensijaan Raamattu lupaa: ”Ahdistuksessani minä rukoilin Herraa ja huusin avuksi Jumalaani; hän kuuli minun ääneni temppelistänsä, ja minun huutoni hänen edessään kohosi hänen korviinsa (Ps. 18:7).
Lähetystyön majesteetillinen tehtävä on julistaa Herran Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikille kansoilla ja kaikilla kielillä. Silloin jokainen ihminen tietää, mikä on se ainoa nimi joka antaa elämälle mielekkyyden ja tuo pelastuksen.
KRISTITTY - MIKÄ MINÄ OLEN?
Minä olen vain ihminen, ja vain sellainen ihminen, joka vain huutaa avukseen joko päivä, oikeastaan joka hetki Herran nimeä . Samalla koetan palvella lähellä ja kaukana maan äärissä olevia lähimmäisiäni Kristuksen nimellä ja hänen sanallaan.