Luonnehäiriöinen

Työpaja 15.11.2002 Raamattuopisto,

Olavi Peltola

Mikä on tärkeintä vaikeitten ihmissuhteiden keskellä?

Lähden liikkeelle siitä, miten yleensä kestän ihmisenä elämän vaikeuksien ja ahdistusten keskellä. Väitän, että jos löydän tähän henkilökohtaisen vastauksen, löydän myös vastauksen siihen miten kestän elämän erään osa-alueen ahdistuksessa eli miten kestän lähelläni olevaa luonnehäiriöistä ja miten kestän, jos koen olevani alistettu, kiusattu, uhri?

Itse en tiedosta olleeni luonnehäiriöisen kiusattavana. Mutta kyllä olen joutunut rajujen ihmissuhdekriisien ja valtataistelujen keskelle ja kokemaan, että elämäni syvimmät ahdistukset ja tuskatilat ovat aiheutuneet toisista ihmisistä. Olen tapellut raivoisasti uskovien kanssa. Lyönyt ja tullut lyödyksi. Itse olen käyttäytynyt sopimattomasti, mutta myös kokenut, että minua on ymmärretty ja kohdeltu väärin. Mieluiten pohtisin ongelmaa, miten hankalana lähimmäisenä tulen toimeen hankalien lähimmäisteni kanssa.

Koska kuitenkin tässä kurssissa keskitytään tähän yhden alueen ahdistukseen, koetan ottaa sen huomioon ja pohtia miten kestän luonnehäiriöistä. 

Luonnehäiriöisen kohtaaminen

Oletan, että kuva lähellämme olevasta luonnehäiriöisestä ihmisestä on edes jollakin tavoin meille selkiintynyt. Olemme saaneet tietoa, vaikkapa Raimo Mäkelän kirjasta ja se on auttanut meitä tunnistamaan vaikea lähimmäisemme luonteenpiirteitä niinkin paljon, että uskallamme nähdä hänet ainakin jollakin tavoin luonnehäiriöisenä. Ehkä kansanomaisen sanan luonnehäiriöinen tilalla olisi parempi käyttää terapiassa hyväksyttyä ilmausta narsistinen persoonallisuushäiriö tai minähäiriö. Koska jälkimmäinen on erikoisammattisana jätän sen mieluimmin terapeuteille ja itse käytän epämääräisempää sanaa luonnehäiriö.

En soisi meidän leimaavan jokaista meille vaikeaa lähimmäistämme luonnehäiriöiseksi. Luonnehäiriöisyys ei ole kaikkien vaikeiden ihmissuhdetapausten avain. Tästä huolimatta on parempi pitkään ja ainakin hetkittäin ylivoimaiselta tuntuvan ihmissuhdeahdistuksen kohdalla mieluimmin epäillä ja nimetä toinen luonnehäiriöiseksi kuin naivisti uskoa toisesta aina vain hyvää ja itsestä pahaa. Sillä edes jonkinlainen mielekkäältä tuntuva tulkinta vaikean lähimmäisen asenteille ja käyttäytymiselle on parempi kuin jatkuvassa epätietoisuudessa ja ahdistuksessa eläminen, itsensä syyllistäminen ja joidenkin kohdalla ajautuminen itsetuhon partaalle, jopa itsetuhoon.

Myös toisen varauksen haluan tehdä. Toivon mukaan pystymme avoimesti myöntämään lukiessamme pitkiä luetteloita luonnehäiriöisen käyttämisestä, että myös meidän omassa käyttäytymisessämme on vastaavanlaisia piirteitä. Täydellisiä ihmisiä ei ole olemassa ja emmekä voi pitää itseämme sellaisena. Toivon mukaan lähellämme elävät ihmiset eivät kuitenkaan joudu kokemaan, että tällaiset luonnehäiriöisen piirteet hallitsevat meidän ihmissuhteitamme.

Vanhoilla pietisteillä oli sanonta, että vasta itsetuntemisen helvetinmatkan kautta pääsemme Jumalan tuntemisen taivasmatkalle. Aito itsetuntemus auttaa elämään Jumalan silmien edessä jatkuvassa katumuksessa olemuksemme turmeltuneisuuden ja kurjien syntiemme tähden, mutta samaan aikaan myös jatkuvassa kiitollisessa luottamuksessa syntien anteeksiantamukseen Kristuksen tähden.

Mikä lujittaa minua ihmisenä kestämään?

Jos olemme joutuneet lumoavan ja älykkään luonnehäiriöisen jatkuvan nujertamisen kohteeksi, niin en ole löytänyt kuin kaksi realistista tapaa asennoitua: TAISTELE TAI PAKENE!

Mutta entä silloin, kun en pysty ehkä olosuhteista johtuen kumpaakaan? Onko ainoa vastaus tuhoutumisen ohella tuo vanha ja usein pilkattu fraasi: Kestä, kestä kirkkaamman kruunun saat?

Entä jos tällainen kestäminen olosuhteita muuttamatta onkin eräs taistelutapa? Entäpä, jos luonnehäiriöinen pyrkii tietoisesti tai itse sitä tiedostamatta siihen, että minä tuhoutuisin. Hänelle on silloin hirvittävää, että kestän kuitenkin ja kestän hänen kiusakseen! Eikö kestämistäkin voisi pitää yhtenä taistelutapana? Entä silloin, kun tilanne on niin mieletön, etten voi millään avoimella ja määrätietoisella tavalla taistella enkä paeta mihinkään muualle? Eikö silloin juuri kestämisestä tule avainasia? Joka tapauksessa kiusatulle menee usein vuosia ennenkuin hän alkaa tajuta, mistä tässä piinassa oikein on kysymys. Juuri silloin kestämien on avainsana! Vaikka kestämistä ei voi olla ainoa tavoite, se on kuitenkin lähtökohta todelliseen taisteluun tai välttämättömään pakoon.

Mikä siis lujittaa minua ihmisenä?

Tärkeintä elämässä on säilyttää oma persoona, oma rohkeus: "Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee" (San 4:23, KR 38). Mikä siis vahvistaa minua ihmisenä kestämään ja kantamaan, niin etten ajaudu vaarallisen lähelle oman psyykeeni häiriötilan rajaa? Mitä on tehtävä, että minun ns. herkkyysrajani siirtyy mahdollisimman kauaksi ja kykyni kestää "haavoittuvuuttani" (vulnerabiliteettiani) vahvistuu?

Haavoittuvuudella tarkoitetaan yksilön pysyväisluontoista ominaisuutta. Siinä on kyse sellaisesta herkkyyden asteesta tai tasosta, jonka ylittyessä ihminen saa vaikeissa elämäntilanteissa psyykkisiä oireita. Sietokyvyn ylittävä rasitus saa aikaan psykoosioireita tai masennusta tai väkivaltaista käyttäytymistä tai paniikkioireita Toiset ovat herkempiä saamaan oireita kuin toiset (Ari Kauppila).

Miten pystyn hallitsemaan reagointiani ylivoimaisilta tuntuvissa rasituksissa? Voiko olla mahdollista, että tuli elämässä millainen isku tai paine tahansa, putoan kuin kissa neljälle jalalle ja olen kuin kataja, joka taipuu, mutta ei taitu?

Mitä Herra sanoikaan Hesekielille: "Sinä, ihmislapsi, älä pelkää heitä, äläkä pelkää heidän sanojansa, vaikka edessäsi on ohdakkeita ja orjantappuroita ja sinä asut skorpionien seassa; älä pelkää heidän sanojansa äläkä arkaile heidän kasvojansa." "Katso, minä teen sinun kasvosi yhtä koviksi kuin heidän kasvonsa ja sinun otsasi yhtä kovaksi kuin heidän otsansa. Timantin kaltaiseksi, kiveä kovemmaksi minä teen sinun otsasi. Älä pelkää heitä äläkä arkaile heidän kasvojansa" (Hes 2:6, 3:8-9, KR 38). Miten minun otsastani tulee kiveä kovempi?

Tee diagnoosi tilanteestasi!

Mitä tärkein kestokykyämme lisäävä asia on järkevän selitysmallin löytäminen tilanteesta. Kannattaa keskustella asiasta jonkun luotettavan ja asioita tuntevan ihmisen - jos vain sellaisen löytää. Tosin on sellaisia kiusaajia, jotka jyrkästi vaativat, ettei kodin tai työpaikan ihmissuhteista saa kertoa mitään ulkopuolisille. Tällainen sensuurivaatimus on mieletön!

Nimenomaan luonnehäiriön tunnistaminen on usein vaikeaa, koska se paljastuu vasta ajan kuluessa. Se on myös tuskallista, koska luonnehäiriöisen ulkokuori ja sisin ovat toistensa vastakohdat. Yleensä luonnehäiriöisen käyttäytymisestä kärsimään joutuva aluksi ja pitkään etsii vikaa itsestään eikä varsinkaan hengellisessä yhteisössä ota uskoakseen, että kukaan hankaluutta aiheuttava uskova ihminen olisi luonnehäiriöinen.

Luonnehäiriöisen vierellä ja lähellä on epämääräisen paha olla. Pahan olon syytä en itse yleensä tiedosta tai jopa kieltäydyn tiedostamasta. Useimmiten syytän vain itseäni. Luonnehäiriöinen osaa nimittäin syyllistää lähellään olevat ihmiset, niin että he alkavat mieluimmin epäillä omaa järkeään ja havaintokykyjään kuin epäillä asianomaista luonnehäiriöiseksi eli poikkeusihmiseksi.

Luonnehäiriöinen toimii savuverhon takana ja peittää koko ajan todelliset tarkoituksensa sumuun. Hän pystyy synnyttämään syvää kauhua lähellään olevissa ja sellaisen tunteen, että vastustajat ovat aivan sekaisin. Heillä ei ole arvostelukykyä, kun he voivat nähdä niin toisella tavoin hän ja hänen kannattajansa. He näkevät kummituksia. Hänen puolisonsa on puolihullu, hänen vastustajansa työpaikalla tai seurakunnassa ovat täysiä idiootteja ja hän itse on tasapainoinen, terve ja vahva (Lövås).

Monelle luonnehäiriöiden kiusaamalle ihmiselle on ollut suunnaton helpotus, kun ensimmäistä kertaa kokee, että joku uskoo hänen kertomustaan ja kuuntelee häntä tosissaan. Ehkä silloin tällaisen kiusatun ihmisen sisimmässä välähtää ensimmäistä kertaa: "Nyt minä ymmärrän sen! Siitäkö tässä on kysymys? Tässähän on kokonainen järjestelmä, yksi ainoa suuri valtakoneisto! Minä olen ollut vankina tämän ihmisen verkossa."

Mistä voin päätellä, että kyseessä on luonnehäiriöinen lähimmäinen?

Kertaamme eräitä nimenomaan parisuhteeseen liittyviä piirteitä luonnehäiriöisen asenteista ja käyttäytymisestä. Samoja piirteitä tulee esiin myös työpaikalla:

Tällainen ihminen on omasta mielestään, ehkä itse sitä tiedostamatta, koko maailman napa. Hänen ympärillään muiden on pyörittävä hänen ehdoillaan ja ohjauksessaan ja alistettuna palvelemaan, hoitamaan ja ihailemaan.

Hän kokee olevansa hyvä ja oikeassa, mutta muiden olevan pahoja ja väärässä. Siitä taas juontuu jatkuva, usein hienovarainen ja huomaamaton mutta syvälle menevä toisten syyllistäminen.

Itse hän ei juurikaan tunne tai myönnä olevansa syyllinen tai vastuussa esim. suhteen vaikeuksista.

Hän ei tunne empatiaa eikä siis osaa asettua toisen asemaan. Hän ei pysty tajumaan sitä, millaisia tunteita hänen käyttäytymisensä saa aikaan lähellä olevissa ihmisissä. Hän on alistettavia kohtaan kova ja kylmä ja saattaa jopa nauttia siitä, että ihmiset ahdistuvat hänen lähellään. Myötätuntoa tai armoa on turha odottaa.

Omasta mielestään hän toimii ja asennoituu moraalisesti oikein ja hänellä on siihen oikeus.

Hänen oma erinomaisuutensa korostuu, kun toinen saadaan mitätöityä nollaksi, usein erittäin hienovaraisesti ja hyvän nimessä, omasta mielestään toisen parasta tarkoittaen.

Hän ei juurikaan tunne positiivisia tunteita, vaan paremminkin voi huonosti ("musta olo"). Hän ei kanna omaa pahaa oloaan, vaan purkaa pelkonsa, ahdistuksensa, kiukkunsa muihin.

Hän manipuloi, syyllistää, hyvittelee hyötyäkseen tai uhkaa vaikkapa itsemurhalla ja näin pakottaa toisen tahtoonsa sekä riippuu hänessä kiinni.

Toiselle ei sallita omaa aikaa, miettimismahdollisuutta, erillisyyttä.

Toiset ovat hänelle välineitä, joiden avulla hän säätelee tunnetilaansa.

Hän nauttii ja saa tyydytystä, sekä kokee olonsa turvalliseksi, kun toinen on hänen vallassaan ja lujassa otteessaan.

Mitään ei voi rakentaa toisen muuttumisen varaan.

Toinen tärkeä kestämistä auttava oivallus on se, ettei ole järkevää odottaa toisen muuttuvan ja korjaavan käyttäytymistään. Tällaisen käyttäytymishäiriön synnyn syyt saatavat olla hyvinkin varhaisessa elämänvaiheessa eikä luonnehäiriöinen tunne, että hän tarvitsisi apua. Siksi niiden havaitseminen itsessään on erittäin vaikeaa puhumattakaan, että niitä alettaisiin hoitaa. 

On toiveajattelua odottaa luonnehäiriöisen parantuvan hoitamalla hänen tunteitaan, olemalla hänelle kiltti ja palvelemalla häntä auliisti. Hän on omasta mielestään täysin terve, muut ovat viallisia ja nimenomaan sinä siinä lähellä olet ihan kauhea ihminen, jota hänen pitää hallita ja muokata. Vaikka hän jostain syystä hakeutuisikin terapiaan, tulee siitä pitkä ja vaikea (5-10v).

Mitään ei siis pidä rakentaa sen varaan, että toinen muuttuu! Siksi ei yleensä pidä yrittää keskustella, ei selitellä, ei kirjoittaa pitkiä kirjeitä. Toinen osaa kaiken vääntää omaksi edukseen ja käyttää sitä valtataistelussaan, jossa hän pyrkii pitämään sinua kahleissaan.

Minä itsekään en voi muuttua paremmaksi

Mitään ei pidä myöskään rakentaa sen varaan, että itse muutun toiselle paremmaksi lähimmäiseksi. On tietenkin kaunista sanoa: "Jos kykenisin olemaan toisenlainen, parempi, ei toinen voisi huonosti, enkä silloin myöskään itse." Mutta se ei vastaa todellisuutta. Toisen vaatimukset ovat yleensä lopulta itselleni ylivoimaiset.

"Kyllä hän muuttuu ja paranee, kun oikein yritän" asennetta voimme pitää ns. läheisriippuvaisuutena, joka sekin on aina tuhoisaa omalle elämälle.

Kun alistun ja yritän olla hyvä saadakseni toisen hyvälle mielelle hänen ihanteittensa ja omantuntonsa mukaisesti, saankin palautteena kiukkua, halveksuntaa, vähättelyä, syyllistämistä.

Mikään ei riitä synnyttämään hyvää ilmapiiriä ja tuomaan luonnehäiriöiselle ja itselleni hänen seurassaan hyvää oloa. En saa voimaa antavaa vaan voimia vievää ja niitä syövää negatiivista palautetta.

Tällöin tunnen itseni huonoksi, kyvyttömäksi ja syylliseksi, sillä olen sidottuna häneen tunnesuhteella ja haluaisin, että toisella olisi hyvä olo. Minun on kohdeltava häntä entistä enemmän hänen ehdoillaan unohtaen ja kieltäen omat tarpeeni.

Joudun ponnistamaan voimani äärimmilleen. Lopulta olen täysin riippuvainen luonnehäiriöisestä, hänen mielentilastaan ja sen ailahteluista. Reagoin häneen mitätöiden omat tunteeni. Pian minut on imetty kuiviin ja kuoreksi. Itsetuntoni on mennyt, tilalle on tullut jatkuva epämääräinen paha olo, syyllisyys, toivottomuus, arvottomuus, päättämättömyys, impotenssi, ahdistus, jännittyneisyys, väsymys, masennus ja lopuksi itsetuhoajatukset. Elän jatkuvassa hälytystilassa ja stressissä. Fyysisellä puolella esiintyy lihasjäykkyyttä ja kipuja sekä hartioiden, selän, vatsan, käsien, jalkojen nivelsärkyä.

Minun on osattava arvioida oma kestokykyni realistisesti. Ei pidä luulla omista voimista ja jaksamisesta liikaa. Miten osaan oikein arvioida oman tuhoutumisen mahdollisuuden? Entä jos vain liioittelen ja pakenen omaa ristiäni.

Miten tilanne voi purkautua?

Itse olen avainasemassa. Minun on uskallettava tehdä päätöksiä. Niiden ei totisesti tarvitse olla oikeita, kunhan vain teen selviä ja toivon mukaan rohkeitakin päätöksiä. Missään tapauksessa en saa jäädä ajautumaan virran mukana.

Kenties taivun selviin päätöksiin vasta sitten kun väsyn perinpohjin ja kyllästyn tilanteeseen ja sisimmästäni alkaa nousta terve viha!. Toivon mukaan silloin kykenen havahtumaan ja alan tunnistaa tunteita ja kutsun oikealla nimellä sitä, mitä koen.

Kenties minut pysähdyttää vasta omat itsetuhoajatukset tai -yritys. Kenties vahva tunneheräte pysäyttää ja panee mullistavan uuden prosessin käyntiin sisimmässäni Löydän uusia vertailukohtia ja näen oman tilanteeni uudessa valossa ja näin saan kimmokkeen hakea apua.

Alan pohtia, hakea ja löydän tietoa asiasta, alan itsenäistyä, lakkaan alistumasta, syyllistymästä itseäni.

Mikä auttaa?

Mitä suurin apu on siinä, että tiedostan ehkä vastoin oppimaani, mikä on kristillisen uskon ydin. Se on siinä, että saan olla Jumalan lapsi yksin Kristuksen eikä oman itseni, oman hyvyyteni, suoritusteni tähden. Jumala vanhurskauttaa, s.o. hyväksyy ja pelastaa minut, vaikka olenkin epäonnistunut, syyllinen ja pohjimmaltani katkera, vihaa täynnä olevan ihminen eli Raamatun kielenkäytön mukaan olen jumalaton. En pysty parantamaan itseäni jumaliseksi ja hyväksi ihmiseksi. Tästä huolimatta Jumalan Kristuksen tähden julistaa minut autuaaksi lapsekseen kun huudan avuksi Jeesuksen nimeä. Näin avukseni tasapainon löytämisessä tulee Raamatun ydinsanoma Jumalan ja ihmisen aidon yhteyden luonteesta: "Joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi" (Room 4:5, KR 38).

Kun alan nähdä oman tunteeni tummat syöverit ja Jumalan sanan totuus valaisee salatuimpaan saakka sisimmässäni, vapaudun olemaan se, mikä kuitenkin olen, mutta kokonaan armon ja anteeksiantamuksen varassa.

Kun oloni on äärimmäisen epävarma, saan luottaa Jumalan armon evankeliumiin. Se on varma ja antaa minulle kaikista suorituksistani ja olemuksestani riippumatta armon ja autuuden. Tätä tietä itsetunto alkaa nousta, voimat lisääntyvät, itsekunnioitus palaa.

Kieltäydyn antamasta itseni "syötäväksi". Omakin elämä on arvokas. Alan nähdä ja tajuta tilanteen entistä selvemmin ja uskallan taistella. Kun näkemys ja ymmärrys syvenee, alan irrottautua toisen tekemistä siteistä ja hyväksyn sen, että minulla on toisesta täysin erillinen oma elämä. Silloin oma mieliala alkaa toipua. Elämä alkaa tuntua elämältä.

Apuna voi myös olla: 
- se, että tajun olevani ehkä todellisessa vaarassa ja että voimani ovat rajalliset, koska aina osa toisen minuun suuntaamasta mitätöinnistä ja syyllistämisestä osuu kipeästi 
- palaan uudelleen ja uudelleen ihmeelliseen evankeliumiin "jumalattoman vanhurskauttamista" eli Jumalan armoon Kristuksessa ja uskallan uskoa se itselleni koen sitten olevani millainen tahansa tai tehneeni mitä tahansa. Jumalan armon varassa kykenen vastustamaan toisen syyllistämisen avulla tapahtuvaa vallankäyttöä, mitätöintiä ja alistamista. Silloin uskallan myös erehtyä, olla viallisena hyväksytty sekä nähdä myös omat tarpeeni mielekkäinä. 
- Raamattu, jos olen oppinut ymmärtämään Raamatun sanoman kaksijakoisuuden ja osaan erottaa lain vaatimukset ja evankeliumin lahjan toisistaan. Silloin myös tiedän, että vain kaiken lahjoittava evankeliumi, joka ei vaadi mitään minulta, antaa minulle elämän ja voiman. Laki taas ahdistaa ja toivon mukaan ajaa minut Jeesuksen luo armahdettavaksi 
- päiväkirjan pitäminen 
- liikunta ja erityisesti liikunta luonnossa. Pidän fyysisen kuntoni mahdollisimman hyvänä 
- luen itsenäistymistä, itsetuntoa, läheisriippuvuutta ja luonnehäiriötä käsitteleviä artikkeleja ja kirjoja 
- ystävät, tukirengas, terapeutit, perheneuvojat, "luterilaiset" teologit, lääkärit. 
- kurssit aiheesta 
- yksilö- tai ryhmäterapia 
- parisuhdekriisissä työ silloin, kun siitä saa itsekunnioitusta ja -tuntoa ja kun se auttaa erillistymään puolisostaan 
- erillisyyteen hakeutuminen - vaikkapa luonnon tai avoimen kirkkosalin hiljaisuuteen 
- ns. omat jutut, iloa antavat harrastukset 
- opin kuuntelemaan omaa mieltäni ja kehoani ja arvostan sitä enkä enää mitätöi itseäni