Henkiparantaminen
Olavi Peltola.
1. KUN SAIRAUS KOHTAA MEIDÄT
Sairaus on todellinen ja tuskainen kokemus ja monelle elämänosa. Ei yhdenkään meidän ole helppo kohdata sairautta, sairastaa. Vaikeaa on myös nähdä jonkun läheisen ja nimenomaan oman lapsensa sairastavan. Joskus toisen sairaus voi tuntua paljon kipeämmältä kuin oma.
Sairaus on hävittävä ja tuhoava voima elämässä. Sairaus aina hankala, vastenmielinen kumppani elämän matkalla. Jokainen sairaus on joka kerta lähestyvän kuoleman kolkutusta. Sitä vastaan on aina ja kaikkialla taisteltava. Jokainen sairas toivoo myös helpompia hetkiä elämäänsä, odottaa paranevansa. Sitä toivoa emme saa tuhota toiselta ihmiseltä ja kun itse sairastamme tulee aina säilyttää toivo parantumisesta.
Eikö siksi ole oikein etsiä terveyttä sieltä, mistä sitä suinkin on saatavissa kyselemättä muuta kuin itse terveyttä? Tärkeintähän on, että ihminen on terve! Nyt väitän toisin. Tärkeintä ei ole sairaus eikä terveys, vaan todellinen yhteys Jumalaan. Jumalan lapsena oleminen on arvojen arvo ja todellinen täyttymys ajallisessa elämässä. Sairaus ja sairaudesta parantumien liittyy vasta tähän kokonaisuuteen. Kärjistetysti sanottuna on samantekevää olenko sairas vai terve, kun vain saan olla Jumalan lapsi ja yhteydessä häneen. Silloin minulla on iankaikkisen elämän toivo ja se toivo ei petä eikä mikään muu ei ole ajallisessa elämässä sen tärkeämpää. "Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon" (Matt 16:26).
2. VAIHTOEHTOLÄÄKINTÄ
Länsimainen lääketiede on teknisessä taidossaan kyennyt suurenmoisiin saavutuksiin monien sairauksien hallitsemisessa ja jopa voittamisessa. Mutta ei sairauden määrä ole vähentynyt, vaikka kylläkin sairauksien luonne on muuttunut. Sairautta ei ole voitu poistaa, mutta eräitten sairauksien voimaa ihmisten tuhoamisessa on voitu jyrkästikin pienentää. Oli miten oli aikamme ihminen entistä kiihkeämmin etsii terveyttä ja haluaa vapautua mahdollisimman pian sairauksistaan. Koko elämän tavoitteeksi on tullut terve, hyvinvoiva ihminen.
Länsimaisen kulttuurin keskelle on viime vuosikymmeninä muodostunut virallisen lääketieteen hallitseman organisaation vierelle suorastaan kansanliikkeenomaisena uusia vaihtoehtolääkintöjä. Koko ihmiskuntaa ajatellen valtaosa sairaudesta hoidetaankin edelleen ikivanhoilla perinteisillä tavoilla joko etsien ja käyttäen luonnosta saatuja tuotteita ja menetelmiä tai turvautuen erilaisiin kultteihin ja henkiparantamiseen.
Omassa elämässäni alkoivat 28 vuotiaana sairauksien vuodet. Muistan kuinka määrätietoisesti etsin muita mahdollisuuksia tervehtyä kuin leikkaus. Koin modernin lääketieteen menetelmät niin koviksi. Ne ottivat ehkä sairauteni kivut pois, mutta saattoivat invalidisoida minut elämäni loppuosaksi. Kuvittelin erilaisten luontaishoitojen voivan auttaa turvallisemmalla ja pehmeämällä tavalla kuin ns. koululääketiede. Olin werlandistien kylpylässä Söderkullassa, Kosmas Kiiskisen kylpylässä Piikkiössä. Kävin kiropraktikkojen käsittelyissä kerta toisensa jälkeen, otin hierontaa. Vähän aikaa jaksoin yrittää kasvisravinnolla. Elintapojeni piti muuttua.
Kuinka usein pyysinkään rukouksella parantumista. Haaveilin pääseväni matkustamaan jonkun kuuluisan rukouksella parantajan luokse. Kaksi vuotta jaksoin taistella tuskaa vastaan ja pettyä kerta toisensa jälkeen kaikkiin löytämiini luontaisilta tuntuviin hoitomenetelmiin. Tosin hetkittäin tuntui siltä, että niitä löytyi loputtomasti lisää ja ystävät alttiisti neuvoivat yhä uusia varmasti auttavia henkilöitä ja menetelmiä.
Tässä vaiheessa ensimmäistä kertaa kohtasin henkiparantajan. Jälleen eräs seurakuntani uskovista kertoi, että hän tietää erään, joka parantaa varmasti rukouksella. Olin kiinnostunut asiasta. Eihän rukouksella parantamisessa voi olla mitään pahaa! Niin pyysin ystävääni välittämään kutsun tulla luokseni. Jälleen silloin oli tuskainen vaihe menossa sairaudessani. Parantaja taisi tuli jostain Loviisan suunnasta. Vaimoni avasi oven ja vieras astui sisään.
Koen vielä tänäänkin sen kauhunolon, joka vuoteessa maatessani valtasi minut miehen lähestyessä. En kerta kaikkiaan voinut sallia hänen rukoilevan puolestani. Mielummin jään sairaaksi. Mies tuli vuoteeni ääreen ja lyhyessä keskustelussa koetin saada selvää kuka hän on ja millä perusteella hän rukoilee sairaitten puolesta. Toki minulle heti sen verran asioista lukeneena selvisi, että oli saanut vieraaksi vaatimattomalta, ystävälliseltä ja hyvältä ihmiseltä vaikuttavan henkiparantajan. Kaiken lisäksi hän oli vielä vaivautunut tulemaan kotiini. Minulla on sellainen mielikuva, että hänen menetelmänsä olisi ollut sively.
Mitä pahaa koin ja näin tässä? Mitä pahaa yleensä voi olla henkiparantamisessa? Onhan tällä hetkelläkin eräällä helsinkiläisellä yksityisellä lääkärinasemalla tällainen sivelijäparantaja ja kaiken lisäksi lehtihaastatteluista päätellen hän uskoo Jumalaan ja kokee saaneensa Jumalalta tämän lahjan. Radio Kolmosen Kouvolan toimituksesta tuli tiistaina 20.2. klo 16 rukouksella parantamisesta haastattelu, jossa eräs nimetön henkiparantajakin esiintyi.
3. MITEN OPIN EROTTAMAAN OIKEAN JA VÄÄRÄN?
Millä tavoin voin erottaa oikean ja väärän keskellä kipua ja sairautta? En näe mitään muuta mahdollisuutta kuin etsiä apua Raamatun sanasta. Olin ennen tuota kohtaamista jo oppinut turvautumaan elämän ilmiötä pohtiessani Raamatun apuun. Raamattu on ollut minulle tietoisesti valittu arvovallan lähde. Minulle Raamattu on luotettava todistus Jumalan totuudesta.
Raamatun totuus on minulle aina elämän totuutta, ei teoreettisia mielipiteitä, ei pelkkiä historiallisia asiakirjoja tai inhimillistä tulkintaa todellisuudesta. Raamatun totuus on jotain sellaista, jonka varassa haluan ja voin elää arkeani ja johon turvautuen uskallan kohdata vihollisista viimeisen, kuoleman. Siksi en vastaa heti kysymykseen henkiparantamisen Raamatun sanan vastaisuudesta, vaan koetan nähdä ensin sairauteni ja ahdistukseni Raamatun valossa.
4. RAAMATTU JA SAIRAUTENI
Minulle ratkaiseva totuus Raamatun valossa on se, että sairaus yhtä hyvin kuin kuolema kuuluu tähän elämään. Paratiisin olemme kerta kaikkiaan menettäneet. "Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta, kasvaa kuin kukkanen ja lakastuu, pakenee kuin varjo eikä pysy" (Job 14:1-2). Sairaus on lakastumista tai sitä, että "tämä meidän maallinen majamme hajoitetaankin maahan" (2 Kor 5:1). Täällä "kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa...kylvetään heikkoudessa, nousee voimassa" (1 Kor 15:42-43). "On vain askel minun ja kuoleman välillä" (1 Sam 20:3). Useimpien meidän on pakko kohdata kuolema sairauden uuvuttamana. Mutta kerran tulee aika, jolloin Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet eikä kuolemaa ole enää oleva eikä murhetta eikä valitusta eikä kipua (Ilm 21:4).
Toinen keskeinen totuus on se, että niinkuin savi on savenvalajan kädessä, niin olen Herran kädessä (Jer 18:6). "Eikö kahta varpusta myydä yhteen ropoon? Eikä yksikään niistä putoa maahan teidän Isänne sallimatta. Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut" (Matt 10:29- 30).
Kolmas yhtä keskeinen totuus on se, että "Herra antaa kuoleman ja antaa elämän" (1 Sam 2:6). "Niin, minä tiedän, sinä viet minut kohti kuolemaa" (Job 30:23). "Hänen päivänsä ovat määrätyt ja hänen kuukausiensa luku on sinun tiedossasi. Sinä olet asettanut hänelle määrän, jonka ylitse hän ei pääse" (Job 14:5). "Eikö lähde Korkeimman suusta paha ja hyvä?" (Val 3:38). Siksi "otammehan vastaan Jumalalta hyvää, emmekö ottaisi vastaan pahaakin?" (Job 2:10).
Ennemmin tai myöhemmin todellisinkin uskovakin kuolee johonkin sairauteen tai onnettomuuteen, viimeisen sukupolven jäseniä lukuunottamatta. Sairaus voittaa meidät jokaisen kerran. Sairaus sanoo elämämme viimeisen sanan. Sairaus on uskallettava kohdata. Lääketieteen nykyisessä kehitysvaiheessa elämämme viimeinen jakso saattaa olla varsin pitkä ja tuskainen sairastamisen vaihe. Elämän pidentyminen merkitsee yleensä aina myös sairauksien määrän kasvua ja niiden tuskaisuuden kokemisen pidentymistä. Toki aina joukossamme on sellaisia, jotka ovat aina olleet terveitä ja kuolevat äkkikuoleman joskus 80 vuotiaina. Olkoot onnellisia tästä poikkeusterveydestään.
Sairauden kanssa on siis opittava tulemaan toimeen. Sitä ei tule pelätä, ei kammoksua. Sairaus kuuluu siihen elämään, jonka Jumala on meille tässä ja nyt antanut. Yhtä lailla siihen kuuluu väistämättömästi kuolema.
Jumala on antanut meille elämän, tämän ruumiin ja tämän hetken ja hän myös ylläpitää tämän kaiken joka hetki. Olemme Jumalan kämmenellä kuten eräässä lastenlaulussa laulamme. Jossain vaiheessa tähän arkiseen todellisuuteeni tulee tuskainen sairaus. Se ei merkitse sitä, etteikö Jumala olisi edelleen elämäni ylläpitäjä. Se voi merkitä sitä, että hän ottaa elämän minulta pois ja niin tämä sairauteni johtaa minut kuolemaan. Useinmiten kuitenkin se merkitsee vain sitä, että joudun nöyrästi kantamaan sairauteni ja tuskani taakkaa. Opettelen elämään yhdessä sairauteni kanssa ja sen keskellä turvautumaan Herran armoon. Ei terveys ole meille ehdoton arvo. Se on kyllä suuri lahja, mutta se voidaan koska tahansa ottaa meiltä pois. Tavoitteena on oppia elämään niin terveenä kuin sairaanakin (vert. Fil 4:12). Jos Jumala on nähnyt hyväksi antaa minulle sairauden, opettelen elämään sairauteni kanssa ja iloitsemaan jokaisesta edes suhteellisen hyvästä ja terveestä päivästä.
5. RAAMATTU JA PARANTUMINEN
On yllättävää huomata, että hakusana sairaus kohdalla UT puhuu sairaista vain silloin, kun Jeesus tai hänen seuraajansa paransivat sairaita. Vain kerran mainitaan tilanne, jossa uskova jää sairastamaan. Paavali sanoo jättäneensä Trofimuksen Miletoon sairastamaan (2 Tim 4:20).
Kun luemme evankeliumeja niin keskeisinä tapahtumana niissä näyttää olevan kuvaukset Jeesuksen tekemistä parantumisihmeistä. Moneen kertaan sanotaan, että kaikki sairaat hän paransi (Matt 8:16, 14:14, Mark 6:5, Luuk 5:17). Jeesus antoi myös seuraajilleen tehtävän parantaa sairaita (Matt 10:8, Mark 16:18). Kristuksen seurakunnan elämään UT:n mukaan kuuluu sairaitten parantaminen ja joka tapauksessa sairaitten kohtaaminen.
Viimeisellä tuomiolla Herra sanoo omilleen: "Minä sairastin ja te kävitte minua katsomassa" (Matt 25:36). Onneksi siinä ei sanota: Te paransitte heität. Lähetystyössä olemme tätä sanaa toteuttaneet lähettämällä lääkäreitä ja sairaanhoitajia ja rakentamalla klinikoita ja sairaaloita. Tämä kaikki synnyttää meissä toivon, että todellinen usko tulee näkyviin siinä, että kaikki sairaudet paranevat jo nyt ja että parantuminen tapahtuu yliluonnollisella tavalla.
6. VAROITUKSIA JUMALAN SANASTA
Jeesuksen opetuksessa on myös vakavia varoituksia. Hän sanoo, että nousee vääriä kristuksia ja profeettoja ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä ja niin eksyttävät, jos mahdollista valitutkin (Matt 24:24). "Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta. Sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan" (1 Joh 4:1-3). Jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta (1 Joh 4:2). "Profeetoista saakoon kaksi tai kolme puhua, muut arvostelkoot" (1 Kor 14:29). Koskaan ei kukaan saa esiintyä profeettana muuten kuin niin, että kaikkia hänen puheitaan kaikki arvostelen kuuntelevat. "Teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja" (2 Piet 2:1). "Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat...noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja" (1 Tim 4:1).
Vaikeutena on se, että eksyttävät henget käyttävät Jeesuksen nimeä. "Monta tulee minun nimessäni sanoen: Minä olen Kristus, ja he eksyttävät monta" (Matt 24:5). "Emmekö sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia...ja tehneet monta voimallista tekoa?" "Menkää pois minun tyköäni te laittomuuden tekijät" (Matt 7:22-23). Apostolien teot kertoo henkiparantajista, jotka käyttivät Jeesuksen nimeä. Tosin nämä epäonnistuivat (Apt 19:13-17). On vaikea oppia tuntemaan totuuden hengen ja eksytyksen hengen välinen ero (vert. 1 Joh 3:6).
Henki voi mennä valheen henkenä profeettojen suuhun (1 Kun 22:22). Raamattu puhuu haureuden hengestä (Hoos 4:12), saastaisesta hengestä (Matt 12:43-45), pahasta hengestä (1 Sam 16:14). "Itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi" (2 Kor 11:14).
Raamattu varoittaa myös erittäin selvästi määrätyistä asioista: "Älköön keskuudessasi olko ketään, joka tekee taikoja, ennustelee merkeistä, harjoittaa noituutta, velhoutta, joka lukee loitsuja, kysyy vainaja- ja tietäjähengiltä tahi kääntyy vainajien puoleen" (5 Moos 18:10-11). "Älkää kääntykö vainaja- ja tietäjähenkien puoleen, älkääkä etsikö heitä, ettette tulisi heistä saastutetuiksi" (3 Moos 19:31, 20:6, Jes 8:19). "Jos jossakin miehessä tai naisessa on vainaja- tai tietäjähenki, niin heidät rangaistakoon kuolemalla" (3 Moos 20:27). Ehkä olemme joskus lukeneet kuningas Saulin epätoivoisesta yrityksestä päästä selvyyteen elämästään. Hän turvautui Een-Doorissa asuvaan naiseen, jonka hallussa oli vainajahenget (1 Sam 28:3-25).
Raamattu ei kiistä, etteikö olisi vainajahenkiä ja etteikö ihminen voisi päästä kosketuksiin niiden kanssa. Raamattu tuntee tällaiset okkultistiset voimat ja vallat. Mutta yrityskin saada niiltä apua kielletään selvästi ja jyrkästi. Mieluimmin sairaana ja vaikka kuolemassa, mutta Jumalan sanaan sidottuna kuin terveenä ja onnellisena elämässä tätä lyhyttä ajallista elämää ilman Jumalan sanaa.
Vain Raamattu nousee okkultismia vastaan. Kansanomaisessa islamissa, buddhalaisuudessa, hinduismissa okkultismi on sulautuneena kaikkeen uskonnonharjoitukseen. Siksi jokainen joka on suostunut okkultistisiin parantumismenoihin joutuu erittäin vaikeaan taisteluun, jos hän kääntyy Kristuksen puoleen. On ehdottoman selvästi sanouduttava irti kaikesta okkultismiin liittyvästä ja hävitettävä kaikki siihen liittyvät esineet ja kirjat. Jokainen amuletti on vahingollinen. "Ette voi juoda Herran maljasta ja riivaajien maljasta, ette voi olla osalliset Herran pöydästä ja riivaajien pöydästä" (1 Kor 10:21). Vain syntien anteeksiantamus Jeesuksen nimessä ja veressä katkaisee nämä pimeyden vallat (1 Joh 1:9).
Haluan varoittaa jokaista uskovaa herkistymästä rukouksella ja uskolla parantumiseen niin, että rukouksesta, uskosta ja parantumisesta tulee kiinnostuksen keskus. Keskus tulee aina olla vain Vapahtaja itse, ei siis edes se, mitä hän tekee. Jeesukseen voimme aina luottaa, mutta emme voi pakottaa häntä toimimaan oman tahtomme mukaan. Uskon kohteena on aina vain Jeesuksen persoona, ei oma parantumisemme. Vaikka meidän tulee vastustaa epäuskoa, niin yhtä vaarallinen on herkkäuskoisuutemme.
Meidän sisimpämme voidaan herkistää ja niin avaudumme. Muistan 1950- luvulla Beatenbergin Raamattukoulusta erään keskustelun. Opettajat kertoivat, että heille oli tullut suurten Saksassa pidettyjen Tommy Hicksin kokousten jälkeen vanhojakin uskovia, jotka valittivat joutuneensa sisäiseen pimeyteen käytyään kokouksissa. Opettajat näkivät tilanteen seuraavasti. Suurissa kokouksissa uskovat avaavat sisimpänsä. Jokaisen läsnäolijan tulee uskoa sanomaan ja ottaa se vastaan. Ei tule arvostella, vaan antautua. Ja silloin heidän sydämeensä pääsi tunkeutumaan vieraat henget. Vasta kamppailun jälkeen Jeesuksen nimessä uskovat vapautuivat näistä uusista valloista, jotka toivat pahanolontunteen.
Emme saa uhmata emmekä saa kuvitella olevamme tarpeeksi vahvoja. Ei pidä tempautua mukaan kaikenlaisiin hengellisiin liikkeisiin. Meidän alituisena vaarana on oman sydämme petollisuus. "Petollinen on sydän ylitse kaiken...kuka taitaa sen tuntea" (Jer 17:9). Meidän vaaranamme on myös sielunvihollisen tuhannet juonet. "Teidän vastustajnne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopura, etsien, kenen hän saisi niellä" (1 Piet 5:8).
Jeesuksen nimi on niin sanomattoman suuri ja kallis, ettemme toivo ja halua sitä käytettävän valheelliseen toimintaan. Se on ainoa nimi, jossa voimme pelastua iankaikkiseen elämään (Apt 4:12). Nyt tiedämme, että Jeesuksen nimeä voidaan käyttää väärin.
7. RUKOUKSELLA PARANTAMINEN
Joka kerta, kun minua pyydetään, mielelläni rukoilen ja voitelen sairaita öljyllä. Mutta haluan sen tapahtuvan ehdottoman rehellisyyden ja avoimuuden hengessä. En esiinny ihmeparantajana. Olen vain seurakunnan palvelija, kuulun vanhemmistoon. En vaadi minkäänlaista parantumista voitelun tuloksena. Näen öljyllä voitelemisen palveluna, jossa sairaus ja tuska yhdessä viedään Jeesuksen Kristuksen eteen. Senjälkeen hän kaikkivaltiaana Herrana saa tehdä mitä tekee. Meidän on yhdessä luotettava yksin hänen persoonaansa juuri siinä todellisuudessa, joka rukouksen jälkeen toteutuu.
En vaadi Herraa parantamaan uskollani ponnistaen ja uskottelen, että olen uskoni voimasta nyt todella parantunut. En seuraa Jeesuksen sanoja: niin kuin uskot, niin sinulle tapahtukoon, soveltaen sitä käytännön elämän tapahtumiin. Minä en pane näitä sanoja harjoitukseen sairauksissani muuten kuin sillä tavoin, että vien sairauteni Herrani eteen. Sen sijaan opettelen kantamaan sairauttani Jeesuksen antamana ristinä. Otan sairauteni joka päivä ja seuraan Vapahtajaani. Opettelen ihmettelemään sitä, että tänään pääsen näinkin hyvin liikkeelle, näen vielä näinkin paljon ja että ennen kaikkea saan olla hänen omansa, uskosta vanhurskas.
Uskon, että Herrani ja Vapahtajani haluaa ja näkee hyväksi antaa minulle sairauden täyttämän muutaman vuosikymmenen elämän. Tyydyn siihen osaan. Koetan sairauksieni keskellä ja niiden raatelemana kuitenkin täyttää sen velvollisuuteeni ja tehtäväni, johon pystyn ja niin hyvin kuin pystyn.
Tällä alueella on niin tavattoman helppo vaientaa ja syyllistää kärsiviä ihmisiä. Et parantunut siksi, että sinulla ei ollut todellista uskoa tai et mennyt oikean uskolla parantajan luokse. Sinulla on varmaankin jotain epäselvää uskonelämässäsi ja siksi Jumala ei sinua parantanut. Ehkä elät salaisessa synnissä. Ehkä luulet olevasi uskova vaikka et olekaan. Epäonnistunutta ihmistä on helppo lyödä. Menestyvä on vapaa. Menetys on tae Jumalan siunauksesta, tappio elämässä on Jumalan kirousta. Et ole totellut kaikessa Herraa, olet toiminut vastoin Raamattua. Et ole antautunut kokonaan Herralle. Ahdistunut ihminen kokee, että jokaisessa syytöksessä on perää. Kaikessa olen rikkonut ja kaikessa on näkyvissä tottelemattomuutta ja epäuskoa. Mutta toivo onkin yksin syntien anteeksiantamuksessa Jeesuksen sovituskuoleman tähden
Haluan vapauttaa sairaan tyytymään sairauteensa pelkäämättä sairautta. Jeesuksessa Kristuksessa katoaa sairauteen liittyvä kirous, pimeä valta. Sairaudesta tulee osa elämääni. Sairaus tulee, kun sen aika on tulla ja se menee ajallaan, kun Herra niin tahtoo.
8. HENKIPARANTAMISEN VAARALLISUUS
Henkiparantaminen on pelottavan totta. Mutta se aina ja joka tapauksessa sitoo sekä parantajan että parannettavan siihen henkeen, jossa parantuminen on tapahtunut. Koska henkiparantaminen on aina sidoksissa okkultistisiin voimiin ja valtoihin, tulee jokainen parantunut tahtomattaan sidotuksi näihin voimiin. Näin silloinkin kun a.o. parantajameedio ei itse sitä myönnä. Henkiparantamiseen liittyy aina petos. Siinä ei paljasteta todellisia valtoja, joiden avulla parantuminen tapahtuu. Voimme kyllä saavuttaa henkiparantamisen avulla juuri sillä hetkellä syvästi haluamamme terveyden, mutta jonkin ajan kuluttua sairaus saattaa murtautua aivan muulla alueella elämäämme. Ennen kaikkea meidän mielenterveytemme on vaarassa.
Jeesuksen sanat ovat karun asiallisia: "Parempi on sinun silmäpuolena mennä elämään sisälle, kuin että sinut molemmat silmät tallella heitetään helvetin tuleen" (Matt 18:9).
9. LOPPUSANAT
Sydämestäni haluaisin yhdistää opetuksen rukouksella ja uskolla parantumisesta uskovan perusturvallisuuteen Jeesuksen Kristuksen omana. Parantumista ei pidä käsitellä irrallisena sisäisestä kanssakäymisestä Jeesuksen kanssa. Jos uskomme on selvästi sitoutumista yksin Jeesukseen ja hänen uhrikuolemaansa Golgatalla, on perusta selvä ja jos sille rakennamme elämämme, ovat kaikki yksityiskohdat toisarvoisia. Ratkaisevinta on, että koko elämämme on Herran hoidossa. Olemme hänen laumansa lampaita, joita hän kaitsee. Silloin on varsin samantekevää olenko sairas vai terve, olenko hyvillä mielin vai koenko tuskaa, olenko ahdistunut vai vapaa. Tärkeintä on, että olen yhteydessä Jeesukseen Kristukseen ja hän on minun elämäni toivo ja tulevaisuuteni sisältö ja tarkoitus.
Elävä kristillisyys on aina ollut suostumista uhanalaiseen elämään. Sillä kun inhimillinen varmuus on murskattu, Jumala voi tulla esiin. Elävää kristillisyyttä on vaikea kuvata, mutta siinä on jotakin syvästi aitoa, pohjia myöten valoon tullutta ja rehellistä. Siinä varmuus Jumalasta yhdistyy vaatimattomuuteen siitä, mitä itse sanomme Jumalasta. Se on täydellistä luottamusta Jumalaan ja samalla sitä, ettei koskaan luoteta täysin mihinkään inhimilliseen kuvaukseen hänestä. Se on Jumalalle antautumista ja häneen sitoutumista ja sen tiedostamista, että sen, mitä sanomme antautumisestamme ja sitoutumisestamme, täytyy aina olla varauksellista. Se merkitsee vakuuttumista perimmäisestä turvallisuudesta ja samaan aikaan välittömän epävarmuuden todennäköisyyttä. Se on uhanalaisuutta - mutta uhanalaisuutta lupauksen varassa.