Hän elää avoliitossa

Raamattuopisto, Sielunhoitotyön kurssi, työpaja 02.03.2001, Olavi Peltola.

Tilanne missä ollaan tänään

Emme käsittele avoliittoa yhteiskunnallisena tai poliittisena kysymyksenä. Emme ole Kristillisen liiton seminaarissa. Meille se on sielunhoidollinen.

Avoliitto näyttää Suomessa löytäneen paikkansa ensimmäisen parisuhteen muotona. Avoliitto merkitsee entistä useammalle itsenäistä, avioliitolle vaihtoehtoista liittoa, ilmenee Väestöliiton tuoreesta tutkimuksesta.

Avoliitto on toisaalta edelleen monille avioliittoon johtava yhdessäelämisen vaihe, joka vain kestää nyt aiempaa pidempään. Lapsia avoliittoihin hankitaan yhä varsin vähän. Avoliitot yleistyivät 1970-luvulla, mutta silloin ne olivat usein lähinnä tapa lykätä virallista avioitumista myöhempään. Käytännössä avoliitto vakiinnuttikin asemansa vasta 1980-luvulla (STT).

Avoliitto levisi räjähdyksenomaisesti 1960-luvun uusvasermmistolaisen opiskelijaliikkeen mukana. Se oli osa protestiliikettä silloista yhteiskunta vastaan. Vasemmistolaisuus on kuollut kyllä muotivirtauksena, mutta sen tuotteena avoliitto on saanut väkevän otteen tämän päivän maailmassa koko länsimaisen kulttuurin alueella. Avoliitto on yksi niistä nyky-yhteiskunnan ilmiöistä, joissa on jälleen palattu vanhaan pakanuuteen ja siis aikaan ennen kristillisen kirkon vaikutusvallan voimistumista. Nykyisen yleisen mielipiteen suuntaa ei kirkko ole millään tavoin kyennyt muuttamaan.

Suomalaisessa yhteiskunnassa avoliiton riemuvoitto oli silloin, kun uskovatkin olivat mukana valitsemassa avoliitossa elävää tasavallan nykyistä presidenttiä. Samoin pääministeri alkoi seurustella toisen naisen kanssa, erosi vaimostaan, meni avoliittoon ja myöhemmin naimisiin tämän uuden naisen kanssa. Kaikki he ovat olleet 1960-luvun uusvasemmistolaisia.

Yleinen mielipide

Todennäköisesti jokainen meistäkin on kohdannut omaisten ja ystävien keskuudessa avoliiton hyväksyviä ja sen mukaan eläviä vanhempia ja nuorempia.

Tämän päivän yleinen mielipide ja samalla siis enemmistön hyväksymä sosiaalinen normi pitää oikeana seuraavia asioita:
1. Jos ihmiset väittävät pitävänsä toisistaan, on seksuaalinen yhteys oikeutettua. Ihastuminen ja rakastuminen ohjaa keskeisesti aviokumppanin valintaa ja myös kumppanin vaihtoa. Näin romanttisen rakkauden ideologia hallitsee ja ajaa kaiken yli.
2. Ehkäisyä on käytettävä aina paitsi halutessa lapsia.
3. Uskollisuus avioliitossa on tärkeä. Siksi ei ole oikein lähteä uusiin seksisuhteisiin, jos sillä vahingoittaa olemassa olevaa seksuaalista yhdyselämää
Peruskysymys on: Miten syntyy aktiivinen, kestävä ja toimiva rakkaus?

Miksi kristityiksi tunnustautuvat eivät hyväksi avoliittoa

Kristittyinä emme hyväksy avoliittoa. Mutta millä perusteilla olemme kriittisiä avoliittoa kohtaan? Tunteenomainen vastustus ei riitä. Ehkä meitä auttaa selvittämään asiaa internetistä löytyvät Rakkaus odottaa liikkeen kotisivut. Mielestäni niissä on hyvin koottuna niitä näkökohtia joilla kristityt vastustavat avoliittoa.

1. "Se, muutanko yhteen rakkaani kanssa, kuuluu vain meille. Se on yksityisasia, johon muilla ei ole sanomista." Tällainen ajattelutapa on nykyään hyvin yleinen. Yhteiselämää eivät enää säätele yleiset normit, vaan lähinnä yksilöiden henkilökohtaiset maut ja mieltymykset.

Yhteiskunnan kannalta on kuitenkin selvää, että yhteiselämän muodon valinta on enemmän kuin yksityisasia. Elämäntapamme ja valintamme vaikuttavat sekä yhteiskunnan rakenteisiin että ympärillämme oleviin ihmisiin, erityisesti omiin lapsiimme.

2. Ehkä tärkein perustelu avoliittoa vastaan on se, että siitä puuttuu avioliiton heikommalle osapuolelle tarjoama suoja, olipa kyse sitten lapsista tai toisesta aikuisesta. Avoliitto ei tarjoa sitä turvaa, jonka todellinen rakkaus tahtoo vaikeuksista huolimatta antaa.

Ilman yhteiselämää tukevia raameja ja julkista sitoutumista avopuolisot joutuvat helposti kiusaukseen paeta tavalla tai toisella tilanteesta, jossa vaikeudet koettelevat parisuhdetta. Joku päättää vain muuttaa pois. Toinen pitää vaikeat asiat sisällään, koska pelkää asuinkumppaninsa jättävän hänet, jos ongelmat kasvavat liian suuriksi.

Avioliiton sitovuutta pidetään usein pelottavana ja vaikeana. Kolikon kääntöpuoli on kuitenkin se, että sitoutuminen tukee parisuhteen kehittymistä ja puolisoiden persoonallista kasvua. Kun vaikeita asioita ei voi paeta, niistä on mentävä läpi. Yhteiselämän toimivuus ei perustu niinkään oikean puolison löytämiseen kuin yhteiseen kasvuun ja hioutumiseen.

3. Uskollisuus ja sitoutuminen ovat miehen ja naisen välisen yhteiselämän avainsanoja. Ne ovat hyvin keskeisellä sijalla kristillisessä avioliittoetiikassa.

Avoliitto on määritelmänä sitoutumisen ja velvoittavan uskollisuuden vastakohta. Siinähän ei pääsääntöisesti päde seuraava ajatus: "Haluan panostaa sataprosenttisesti suhteeseemme ja olla sinulle uskollinen, kunnes kuolema meidät erottaa." Sen sijaan avoliiton perusajatus on seuraavanlainen: "Kokeillaan ja katsotaan, miten meidän käy. Jos yhteiselämämme ei onnistu, voimme aina lähteä eri suuntiin."

Kristillisen etiikan mukaan avoliitto on liian irtonainen ja velvoittamaton tapa järjestää miehen ja naisen välinen yhteiselämä. Ihmiselämän ehkä tärkein suhde tarvitsee vahvempia tukirakenteita. Niiden asemesta avoliitto tarjoaa olosuhteet, joissa on tärkeää varmistaa mahdollisuus irtautua suhteesta, kun ongelmia ilmaantuu. Tämä katsantokanta on tyypillinen aikamme yksilökeskeiselle ajattelulle, jossa itsensä toteuttaminen ja oma "onni" asetetaan parisuhteen hyvinvoinnin, vastuun ja sitoutumisen edelle.

4. Moni pitää hyvänä asiana sitä, että avoliitosta on helppo lähteä, jos yhteiselämä ei tunnukaan toimivan. Näennäisestä helppoudestaan huolimatta avoero ei kuitenkaan ole emotionaalisesti yhtään avioeroa helpompi. Yhdessä eläminen ja seksuaalinen kanssakäyminen sitoo ihmiset aina vahvasti yhteen. Toisesta irrottautuminen on yhteiselämän muodosta riippumatta tuskallista.

Tämän päivän seurustelukulttuurista tuntuu lähes kokonaan kadonneen se ajatus, että toiseen voi tutustua myös erillään asuen. Suhde voi kehittyä jopa monipuolisemmaksi ja laaja-alaisemmaksi, jos sänkyyn ei kiirehditä liian aikaisin. Rakastelusta pidättäytyminen saattaa helpottaa myös sen arvioimista, onko suhteella todellisia jatkumisen mahdollisuuksia. Eroaminen seurustelukumppanista tekee aina kipeää, mutta ilman yhteisiä sänkykokemuksia ja yhdessä asumista se on kuitenkin helpompaa.

5. Monille avoliitossa eläville tärkein syy yhteen muuttamiseen on halu kokeilla, sovitaanko toisen kanssa todella yhteen. Heidän mielestään avoliitto on luonteeltaan "koeavioliitto". Mutta onko rakastamista ylipäätään mahdollista kokeilla ja testata ilman, että jokin rakkauden olemuksessa kärsii? Millaiset kriteerit lopulta ratkaisevat kokeilun onnistumisen ja kuka ne laatii? Koska "koe" päättyy? Ehkä ensimmäisen lapsen syntyessä tai ongelmien kasaantuessa? Avoliitto on monelle rakastamista takaovi raollaan.

Aitoa ja todellista rakkautta miehen ja naisen välillä ei voi testata tällä tavoin. Se edellyttää varmistelun sijasta tahtoa ja vastuun ottamista, antautumista ja uskaltamista. Niin kauan, kun suhteessa ei olla päästy tähän asti, ei siihen Raamatun mukaan kuulu myöskään täysi aviollinen yhteiselämä. Rakasteleminen ei siis kuulu avioliiton valmisteluun eikä yhteensopivuuden kokeilemiseen. Sänky ei ole oikea paikka testata toista ja mittailla hänen arvoaan. Sinne kuuluvat arvioinnin sijaan rakkaus ja vastuullisuus, kunnioitus ja hyväksyntä.

6. Avoliittoa perustellaan usein sillä, että se auttaa pareja valmistautumaan avioliittoon. Tilastot kuitenkin osoittavat avioerojen määrän kasvaneen viime vuosina. Ei siis ole mitään perusteita väittää, että avoliitot ehkäisisivät avioeroja, pikemminkin päinvastoin. Avoliitto on tehnyt uuden suhteen aloittamisen helpommaksi, mutta myös madaltanut eroamisen kynnystä.

Tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan avoparit lähtevät omille teilleen neljä kertaa herkemmin kuin naimisissa olevat. Vuonna 1995 purkautui 40 000 liittoa, niistä 26 000 avoliittoja.

7. Avoliitto pohjaa ilmiönä sekä Suomessa että muissa länsimaissa 60-ja 70-luvuilla tapahtuneeseen seksuaaliseen vapautumiseen. Ei ole epäilystäkään siitä, etteivätkö joukkotiedotusvälineet ole voimakkaasti vaikuttaneet sitä seuranneeseen kehitykseen.

Amerikkalaisista tv-sarjoista ja elokuvista tehdyt tutkimukset osoittavat, että 90 prosentissa kohtauksista, joissa pari menee yhdessä sänkyyn, on kyse ihmisistä, jotka eivät ole naimisissa keskenään. Ei siis ihme, että katsojat pitävät tätä normaalina käyttäytymisenä.

Sarjoissa ja elokuvissa on harvoin kyse edes odottamisesta. Rakasteleminen muutaman päivän tuttavuuden jälkeen on tuiki tavallista. Tie avoliittoon muodostuu siten hyvin lyhyeksi. Sitä pidetään täysin normaalina, se on yksinkertaisesti nykyaikaisen ihmisen tapa elää...

On mielenkiintoista havaita, että meidän tilanteemme tänään ei olekaan niin moderni kuin usein erehdymme uskomaan. Apostolit Pietari ja Paavali kirjoittivat aikanaan kirjeensä kristityille, jotka elivät seksuaalisen vapautumisen leimaamassa kulttuurissa: oli prostituutiota, homoseksuaalisuutta, haureutta, irtonaisia suhteita, perherakenteiden muutoksia jne. Korinttilaiskirje Uudessa testamentissa antaa meille elävän kuvan sen ajan tilanteesta.

Apostolit ja alkukirkko eivät julistaneet kristittyjen ratkaisuksi yhteiskunnan moraaliin sopeutumista tai Jumalan käskyjen uudelleentulkintaa. Päinvastoin: he vaativat, että kristittyjen oli uskallettava olla erilaisia - että heidän tuli avoimesti osoittaa, että Jumalan hyvä tahto on aina elämän puolella. Millaisen ratkaisun me valitsemme?

8. Raamatun mukaan eliniän kestävä avioliitto on se järjestys, jonka Jumalan on säätänyt miehen ja naisen välistä yhteiselämää varten. "Sen tähden mies erotkoon äidistään ja isästään ja liittyköön vaimoonsa ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi." (1 Moos 2:24 ja Matt 19:5-6).

Raamatussa painotetaan siis seuraavia tekijöitä, kun pari solmii avioliiton:
· osapuolet antavat julkisen uskollisuuslupauksen
· osapuolet irrottautuvat lapsuuden perheistään ja näin syntyy uusi sosiaalinen yksikkö
· osapuolet aloittavat täyden seksuaalisen yhteiselämän.

Ensimmäiseltä sivulta viimeiselle Raamattu puhuu selkeästi elämäniän mittaisesta avioliitosta Jumalan luomana yhteiselämän muotona miehen ja naisen välillä. Perustavat lauseet yhteiselämästä ja rakkaudesta mainitaan aina avioliiton yhteydessä, ja löydämme ne niin keskeisistä teksteistä kuin luomiskertomuksesta, kymmenestä käskystä, vuorisaarnasta ja ensimmäisille kristillisille seurakunnille annetuista eettisistä ohjeista. Yhteistä näille raamatunkohdille on puhe vastuullisesta, uskollisesta ja kestävästä parisuhteesta. Myönteisiä viittauksia irtonaiseen ja vastuuttomaan yhteiselämään ei löydy.

On tärkeää huomata, että Raamatussa seksi ja yhteiselämä kuvataan oikeassa yhteydessään yhtenä Jumalan hyvistä lahjoista. Kristityt sanovat siis KYLLÄ! romantiikalle, seksille ja yhteiselämälle - niissä turvallisissa raameissa, jotka Jumala on Sanassaan antanut.

Avioliitto on kuin teltta

Ehkä eräs parhaimpia kuvia joiden avulla voimme vastustaa avoliittoa on Walter Trobischin käyttämä kuva avioliitosta telttana, jossa on oltava kolme ulottuvuutta, jotta se antaisi suojan. Ne ovat julkinen vihkiminen – Raamattu käyttää sanana: ”luopukoon”. Toisena on rakkaus ja Raamatun sanana se on ”liittyköön.” Kolmantena on vasta on sukupuolielämä – ”tulevat yhdeksi lihaksi” (Matt 19:5). Telttaan tullaan sen vasemmasta kulmasta – rakkaudesta. Rakkauden syventyessä lähestytään molempia muita kulmia. Sitä mukaan kuin kiintyminen, uskollisuus ja vastuuntunto toisesta kasvaa, voidaan edetä hellyyden osoittamisen suuntaan Mutta vasta vihkiminen ja sitä seuraava sukupuoliyhteys luovat avioliiton. Avoliitosta puuttuu teltan yksi kulma. Siksi se ei anna suojaa kun myrsky ja sade tulee. Kun yläkulma puutuu, sataa sisään!

Emme pääse pakoon avoliittoja eläessämme tässä yhteiskunnassa.

Joka tapauksessa avoliitto koskettaa sekä uskovia vanhempia että lähiomaisia, vuokranantajana toimivaa uskovaa että uskovia nuoria itseään. Oman tai omien lasten avoliitto on ollut monelle uskovalle vanhemmalle tuskainen kokemus. Se syyllistänyt syvästi oman uskonelämän aitouden. Monet uskovat vanhemmat ovat hiljaa toisten uskovien parissa siitä, että heidän nuorensa elävät avoliitossa. He kokevat olevansa epäonnistuneita uskovia ja uskon epäonnistumisen näkyvänä merkkinä on nyt lasten avoliitto. Samalla he saavat syytöksen kaksinaismoralista. He muka vain häpeävät tuttaviaan. Nuoret ovat muka aitoja ja rohkeita.

Mutta onko meillä miellä muuta mahdollisuutta nyky-yhteiskunnassa kuin kokea Lootin tavoin: ”Hän pelasti hurskaan Lootin, jonka mieltä jumalattomien riettaus painoi, vaivasi (2 Piet 2:7). Toivon mukaan Jumalan tilinteolla olemme niitä, joista Hesekiel profetoi: "Kulje Jerusalemin halki, koko kaupungin läpi laidasta laitaan, ja tee merkki kaikkien niiden otsaan, jotka huokaavat ja valittavat kaupungissa tehtävien iljettävyyksien tähden" (Hes 9:4).

Missään tapauksessa ei ole oikein, jos katkaisevaa välinsä lapseensa tämän tottelemattomuuden tähden.

Eräitä sielunhoitotilanteita:

1. Jos on omaksunut äärijyrkkä asenne, se saattaa johtaa täydelliseen välien katkeamiseen. Internetistä löysin Uuras Saarnivaara otsikolla seuraavia väitteitä: ”Avoliitto on todellisuudessa julkinen ja jatkuva huoruussuhde.” ”Eronneiden uudet avioliitot ovat täten huoruussuhteeseen menemistä, paitsi ehkä milloin ero on tapahtunut aviorikoksen tähden, ja kysymyksessä on viaton puoliso (mikäli hän todella on viaton).”

Moni uskova toteaa, että on hyvä, että edes joku uskaltaa sanoa suoraan miten asia on. Mutta se ei vielä auta meitä löytämään tietä näiden ”huoruussuhteissa” elävien keskellä. Jyrkkä asenne vain eristää meidät heistä ja nimenoman silloin, kun kyseessä on kaikkein lähimmät ihmiset. Jopa puhevälikin katkeaa. Emme saa kuitenkaan katkaista perhesiteitä. Äärimuslimit toteuttavat kyllä vaikkapa tappamalla Koraanin käskyjä. Mutta jos aloitan Raamatun kehottamana kivittäminen (3 Moos 20:9-10; 22:20-21; 5 Moos 21:20; 21:23-24), se pitäisi aloittaa omasta itsestä.

En tahtoisi lietsoa meidän uskovien varmuutta oikeassa ja puhtaudessa olemisestamme. Monen uskovan varmuus näissä asioissa murtuu silloin kun joku rakas lähimmäinen ajautuu avoliittoon ja toki myös silloin kun tällainen läheisen avioliitto päättyy eroon ja ehkä uuteen avioliittoon. Silloin ei ole enää teoretisoinnin aika. Eikä enää pysty olemaan niin varma, että Raamatun sanan jyrkkä noudattaminen on ainoa oikea tie eteenpäin. Sittenkin elämän jatkuminen ja uskon säilyttäminen keskellä vääryyttä, väärä elämää ja pahuutta tulee kaikkein tärkeimmäksi.

2. Avoparit yleensä menevät yhteen kysymättä mitään kummankaan vanhemmilta. He jopa saattavat pitää merkityksettöminä sitä, mitä vanhemmat ajattelevat . Tästä huolimatta tavalla tai toisella vanhempien tulisi osata ilmaista kantansa. Se vaatii kuitenkin suurta hienotunteisuutta ja viisautta. Miten vanhemmat voi säilyttävät oman vakaumuksensa ja kuitenkin samaan aikaan säilyttävät avoimen ja luottamuksellisen suhteen lapsiinsa? Tärkeintä on yhteyden säilyttäminen. Mutta onko se säilytettävä hinnalla millä hyvänsä? Toki vanhempien on joskus nieltävä oma ylpeytensä ja omat periaatteensa tai ainakin vaiettava niistä. On vain mukauduttava todellisuuteen ja oman sydämen tuska ja huoli purettava rukouksessa Herralle. On pyrittävä löytämään siinä tilanteessa paras mahdollinen tapa säilyttää ystävyys lapsiin.

Yhtä hyvin kuin nuorilla täytyy vanhemmillakin olla oikeus olla omaa mieltään ja pitää omat periaatteensa. Mutta vanhemmat joutuvat erityisen kovalle koetukselle, koska heidän pitäisi tässä tilanteessa voida hyväksyä lapsensa ihmisinä, vaikka eivät voikaan hyväksyä oman lapsensa käyttäytymistä ja valintoja. Todennäköisesti vanhemmat tekevät viisaasti, jos he vaikka kuinkakin ponnistellen, kykenevät pitämään yhteyttä tällaisiin nuoriin ja nimenomaan osoittamaan, että heillä ei ole mitään henkilöä vastaan, vaikka he tällaista tilannetta surevatkin.

Jos vävy-miniä-anoppi-appi suhteet häiriytyvät pahasti tässä vaiheessa, voi niitä myöhemmin olla vaikeampi selvittää, vaikka aviopari jo olisi naimisissa. Ja tämä seikka on aina jonkinlainen taakka nuorenparin avioliitolle.

Tosin enää vain osa uskovista vanhemmista vastustaa lastensa avoliittoa. Silloin ollaan aika nolossa tilanteessa, jos toisen nuoren uskovat vanhemmat vastustavat ja tosien ovat hiljaa tai ilman muuta hyväksyvät. Mutta sekin ahdistus on kohdattava.

Nuorten liitossa on arvokasta, jos vanhemmat sydämestään voivat ottaa lastensa kumppanin uudeksi perheenjäseneksi.

3. Itse olen sielunhoidollisessa keskustelussa ratkaissut joidenkin nuorten uskovien tyttöjen kohdalla asian niin rohkeasti, että olen tukenut heitä heidän avoliitossaan ja neuvonut heitä vähitellen taivuttamaan miehen avioliittoon. Ainakin kahdessa tapauksessa tämä on onnistunut. Molemmissa tapauksissa miehet olivat tavallisia suomalaisia miehiä. En voi sanoa, että nämä avioliitot olisivat nyt niin erikoisen onnistuneita. Mutta kummankin tytön kohdalla on ollut parempi naida kuin palaa. Ja ovat ne liitot ainakin toistaiseksi pysyneet koossa jo vuosia.

4. Eräs uskova nainen, joka on ollut kirkon palveluksessa on tehnyt sellaisen ratkaisun, että hän on muuttanut asumaan kihlattuansa kanssa. Hän on saanut miehen sentään suostumaan kihlaukseen, mutta ei vielä avioliittoon, Kyseessä on lähes 60-vuotiaat.

Avoliiton ja kihlautumisen välinen ero on siinä, että kihlautuminen on virallinen, julkinen asia. Sormus annetaan ja se näkyy sormessa. Avoliitossa ei anneta mitään julkista merkkiä eikä saavuteta julkista statusta. Tosin internetistä löytyvistä elämäkerroista toistuvasta tulee siviilisäädyn paikalla vastaan sana avoliitto.