Kun Jumala ei paranna

Suomen Raamattuopisto, Radio Dei 21.01.2003
Olavi Peltola

Mitä teen, kun Jumala ei parannakaan?

Halusin puheelleni näin jyrkän otsikon - ”kun Jumala ei paranna”, sillä koetan pohtia seuraavien tuokioiden aikana sellaisen Jumalan lapsen elämää, jonka on pitänyt oppia tulemaan toimeen sairauksiensa kanssa. Minulla on siis yksi tai useampia pysyviä sairauksia, olen vammainen, kivut uusiutuvat määrätyssä tilanteessa enkä voi välttää näitä tilanteita? Osa meistä oppii helpostikin kestämään ja kantamaan tätä pysyvän sairautensa taakkaa, osa taas joutuu kampailemaan vuosia ennenkuin saavuttaa jonkinlaisen tasapainon itsensä kanssa ja myös suhteessa Jumalaan.

Osa meistä on jo vähitellen oppinut, että turha on vaivata hyvää ja armollista Jumalaa vaatien häntä ihmeteollaan parantamaan. Tosin tätä on vaikea sanoa ääneen monien uskovien kuullen, koska silloin minua voidaan syyttä epäuskon tai järkiuskon ihmiseksi.

Joka tapauksessa on ollut pakko oppia tulemaan toimeen sairauksieni kanssa. On otettava ne huomioon kaikessa, koska ne rajoittavat monella tavalla elämää. Kuitenkin minun osani on moneen kanssaihmiseeni verrattuna huikean helppo. Pääsenhän vielä liikkeelle ja näenhän ainakin toistaiseksi edes toisella silmälläni. Kivutkaan eivät ole sentään ihan joka-aikaisia enkä sairasta vielä tänään tietämäni mukaan nopeasti kuolemaan johtavaa sairautta. Onpahan vain näitä remppoja.

Hiukan hymähtäen täytän päivittäin kourani pariin kertaan pillereillä ja tiputtelen silmääni tippoja. Mikäpä tässä. On tullut se vaihe tuhansien muiden kanssa, jolloin monien poliklinikkakäyntien takia olen saanut vihreän ilmaiskortin ja Kelalta palautusta vuoden mittaan maksamistani lääkkeistä, koska määrätty raja on ylitetty. Mutta tämähän on suuri etuoikeus kovassa nykymaailmassa. Kyllä Suomessa sittenkin on hyvä sairastaa. Saa monella tavalla apua ja tukea.

Sairauteni on minulle annettu risti

Sairauteen liittyy kuitenkin usein sisäinen ahdistus. On pelkoa tulevaisuudesta ja siitä, mitä minulle vielä tapahtuu. On syyllisyyttä, on häpeää, on neuvottomuutta. Kipujakaan ei ole helppo kestää. Pakollakin nousee mieleen ajatus siitä, että Jumala on minut hyljännyt ja onhan se oikein, sillä en ole kristittynä sellainen kuin minun tulisi olla. Jospa sittenkin ne ovat oikeassa, jotka vaativat minulta uskoa sairauden paranemiseen ja syyttävät uskon puutteesta ja näin syyllistävät. Kun Jumala ei ole sinua parantanut, niin se on merkki sinun harhautuneesta suhteesta Jumalaan. Olenhan monet kerrat sanonut hyvin pahasti Jumalalle, olen kapinoinut, en ole nöyrästi suostunut ottamaan Jumalan kädestä sairauksiani. Senkö takia Jumala kurittaa? Minun on rehellisesti myönnettävä, että olen usein ihmeissäni ja koen olevani pettynyt suhteessa Jumalaan.

Mutta mihinkä muuhunkaan turvautuisi kuin Raamatussa oleviin Jumalan lupauksiin? Tiedän kyllä, että moni sairas ja kipujen kanssa tuskaileva ei jaksa kuunnella, mitä Raamattu sanoo. Siellä olevat lain ja uskon vaatimukset aivan kuin lyövät päähän. Erityisen vaikeaa on kuunnella sellaisia kohtia, joissa suoraan puhutaan sairaudesta ja parantumisesta. Kovin usein silloin sairautta kuvataan vain pahana, rangaistuksena ja tuomiona. Parantuminen taas kovin usein tulee esiin ihmetekoina. Ainakaan minua pysyvästi sairasta eivät rohkaise monet UT:n parantumiskuvaukset. Ne ovat minulle vain kauniita unelmia. Synnyttivät turhia toiveita. Enhän minä ole parantunut, vaikka onkin ollut helpompia ja vaikeampia jaksoja elämässäni.

Jos alkaa etsiä Raamatusta rohkaisua sairautensa keskellä onkin parempi etsiä sellaisia kohtia, joissa puhutaan yleensä Jumalan ihmisen elämään kuuluvista ahdistuksesta ja kärsimyksistä. Miten Jeesus sanoikaan: ”Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä” (Joh 16:33, KR 38) Samalla tavoinhan Paavali opetti nuoria kristittyjä: "Monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan" (Apt 14:22). Minun onkin uskallettava nimittää omia sairauksiani minulle annetuksi ahdistukseksi ja kärsimykseksi. Kun Jeesus kehottaa ottamaan joka päivä ristinsä ja seuramaan häntä (Matt 10:38), niin minulle se on kehotus seurata häntä sairaana, vammaisena ja vaivojensa kanssa. Sairaus on meille monelle pysyvä risti tai ainakin yksi risteistä. Sairaus on se pistin lihassa, se Saatanan enkeli, joka rusikoi hautaan asti (2 Kor 12:7).

Tiedän toki, että on monia kristittyjä, jotka ovat kanssani toista mieltä. He katsovat, että Raamatussa olevat ahdistukset, kärsimykset ja risti ovat jotain sellaista, joka tulee meille vain silloin kun todistamme Kristuksesta. Silloin joudumme vastustuksen ja vihollisen hyökkäyksen kohteeksi. Tavalliset ahdistukset ja sairaudet, joita on jokaiselle ihmisellä, eivät ole heidän mukaansa kristityn risti.

Itse olen toista meiltä. Kun luotamme Jeesukseen Kristukseen, silloin kaikki vaivamme, kipumme, sairautemme, ihmissuhdeongelmamme, aivan kaikki vaikea ja raskas elämässämme on ahdistusta ja kärsimystä yhdessä Kristuksen kanssa. Se on Herrani minulle antamaa, sillä johan Job opetti: ”Kun otamme Jumalan kädestä hyvän, totta kai meidän on otettava myös paha" (Job 2:10). Sama tulee esiin Valitusvirressä: ”Eikö Korkeimman käskystä tule paha ja hyvä? (Val 3:38). Nykyhetkemme ja arkielämämme on kokonaan Jumalan käsissä. Hän antaa meille, mitä hyväksi näkee: Hän ”lähettää kuoleman ja antaa elämän, vie alas tuonelaan ja nostaa sieltä. Herra tekee köyhäksi ja antaa rikkauden, painaa maahan ja kohottaa” (1 Sam 2:6-7). Hän myös lähettää ahdistukset ja kärsimykset elämäämme. Ne kuuluvatkin erottamattomana osana Jumalan lapsen elämää.

Jumala on valmistanut jokaiselle uskovalle aivan oman kärsimyssuunnitelman. Olemme syntyneet Jumalan lapsiksi kärsiäksemme tässä maailmassa, kuten Jeesuskin syntyi ihmiseksi kärsiäkseen. Kärsimys on se tie, jonka hän kulki ja jota meidänkin on kuljettava hänen askelissaan. "On Hengen viitoittama sen joka askele. Se tie vie viimein taivaaseen, mutta tie se on tuskien” (virsi 77:1). Siksi joko kärsit tai kiellät Kristuksen (Luther).

Saamme soveltaa rohkeasti Paavalin opetusta jokaisen Kristukseen uskovan elämän vaivoihin, siis myös omiin vaivoihmme. Hän kirjoittaa: ”Sen, mitä Kristuksen ahdistuksista vielä puuttuu, minä täytän omassa ruumiissani hänen ruumiinsa hyväksi, joka on seurakunta” (Kol 1:24). Kaikki uskovan kivut, sairaudet, vaikeudet ja ongelmat muuttuvat Vapahtajan kädessä hänen ahdistuksikseen. Hiljaa ja uskollisesti kärsimällä uskova niiden avulla rakentaa Kristuksen ruumista, hänen seurakuntaansa. Lopulta ei Kristuksen ruumis rakennukaan tässä ajassa muutoin kuin Jumalan kansan kärsimysten kautta. Meille itsellemme tämä ihmeellinen rakennustyö saattaa silloin tulla hetkeksi näkyviin, kun huomamme omien ahdistustemme opettamina osaavamme hiukan auttaa ahdistuksissa olevaa lähimäistämme. Emme olisi siihen pystyneet ilman oman elämämme vaikeita ja raskaita vaiheita. Kuten Herrakin voitti kärsimällä, niin mekin voitamme kärsimällä!

Missään tapauksessa emme tee väärin luottaessamme siihen, että saamme kärsiä ja olla ahdistuksessa käsi Kristuksen kädessä ja näin kärsiä yhdessä Kristuksen kanssa.

Vaikeuksien ja sairauksien keskellä on hyvä usein tarttua erääseen Jesaja profetiaan. Se on ihmeellinen. Uusi Raamatun käännös on sen hävittänyt: ”Kaikissa heidän ahdistuksissansa oli hänelläkin ahdistus, ja hänen kasvojensa enkeli vapahti heidät. Rakkaudessaan ja sääliväisyydessään hän lunasti heidät, nosti heitä ja kantoi heitä kaikkina muinaisina päivinä” (Jes 63:9). Nuo sanat ovat tärkeitä: ”Kaikissa heidän ahdistuksissansa oli hänelläkin ahdistus”. Saamme luottaa siihen, että Herra on vierellämme, kun meillä on paha olla, hän kärsii kanssamme emmekä siis ole kipujemme kanssa yksin emmekä unohdettuna. Psalmista pukee tämä lupauksen seuraavaan muotoon: ”Hän huutaa minua avuksensa, ja minä vastaan hänelle, minä olen hänen tykönänsä, kun hänellä on ahdistus, minä vapahdan hänet ja saatan hänet kunniaan” (Ps. 91:15, KR 38).

Kuinka turvallista onkaan saada luottaa Raamatun lupaukseen: ”Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret” (5 Moos 33:27 KR 38). Kuinka vapauttavaa onkaan kaiken kivun ja sairauden keskellä levätä näillä käsivarsilla, jotka todella jaksavat kannattaa minua juuri tällaisena kuin olen ja vievät perille. Tähän on hyvä liittää toinenkin kantamista koskeva Herran lupaus: ”Teidän vanhuutenne päiviin saakka minä olen sama, vielä kun hiuksenne harmaantuvat, minä teitä kannan. Niin minä olen tehnyt ja niin yhä teen, minä nostan ja kannan ja pelastan” (Jes 46:4, KR 92). Hän kantaa läpi tuskan, ahdistuksen, sairauksien, kuoleman ja vie iäiseen elämään. ”Jos kerran kärsimme yhdessä Kristuksen kanssa, pääsemme myös osallisiksi samasta kirkkaudesta kuin hän” (Room 8:17).

Vuodatan sydämeni Herralle

Raamatusta löytyy monia sellaisia kohtia, joihin voi sairautensa keskellä tarttua ja saada niistä syvää lohdutusta. Eräässä elämäni vaiheessa etsin sellaisia kohtia, joissa tulee esiin par’aikaa ahdistuksessa olevan ihmisen huokaukset. Niitä löytyi Psalmeista: ”Älä ole minusta kaukana, sillä ahdistus on läsnä, eikä auttajaa ole” (Ps 22:12, KR 38). ”Minun sydämeni pakahtuu tuskasta; päästä minut ahdistuksistani” (Ps. 25:17). ”Armahda minua, Herra, sillä minulla on ahdistus; minun silmäni on surusta riutunut, niin myös minun sieluni ja ruumiini” (Ps. 31:10). ”Älä peitä kasvojasi palvelijaltasi, sillä minä olen ahdistuksessa; joudu, vastaa minulle” (Ps. 69:18). ”Ahdistukseni aikana minä etsin Herraa; minun käteni on yöllä ojennettuna eikä väsy; minun sieluni ei lohdutuksesta huoli. Minä muistan Jumalaa ja huokaan; minä tutkistelen, ja minun henkeni nääntyy. Sela. Sinä pidät minun silmäni valveilla; minä olen niin levoton, etten voi puhua” (Ps. 77:3-5). ”Minä vuodatan hänen eteensä valitukseni, kerron hänelle ahdistukseni. Kun minun henkeni minussa nääntyy, niin sinä tunnet minun tieni” (Ps 142:2-4). Juuri näin voin tehdä enkä vain jäädä kiukkuni, purnaamiseni tai masennukseni vangiksi.

Kuinka hyvin uskonpuhdistaja sanoikaan: ”Ahdistuksen aikana Jumalan itsensä on puhuttava meille ja lohdutettava ja ylläpidettävä meitä sanallaan. Sillä vaikka meillä olisi käsillä niin runsas varasto Raamattua, että voisimme opettaa koko maailmaa rauhan vallitessa, niin ellei Jumala itse tule myrskyn noustessa ja ellei hän sano meille sanaansa joko yksin itsensä välityksellä sisäisesti tai ihmisen välityksellä, niin kaikki on pian unohdettu ja laiva haaksirikkoutuu”. Minä en voi pakottaa Jumalaa tulemaan luokseni ja sanomaan sanansa niin, että se menee luihin ja ytimiin. Usein minun on vain odotettava häntä kaiken kurjan keskellä ja odotettava kärsivällisesti. Miten Jesaja sanoikaan: ”Kääntymällä ja pysymällä hiljaa te pelastutte, rauhallisuus ja luottamus on teidän väkevyytenne” (Jes 30:15, KR 38).

Kaikesta huolimatta juuri pimeydessäni kurottaudun toivoen Jeesuksen puoleen. Sydämestäni opettelen luottamaan häneen. Luotan häneen huutaen häntä avukseni. Samaan aikaan koen, että elän kuin usvassa, pimeän sumun ympäröimänä. Luotan kuitenkin siihen, että Herra Jeesus on juuri siinä usvani keskellä. Hän on, sillä kädessäni on hänen lupauksensa sana: ”Minä olen teidän kanssanne”. Siitä pidän kiinni, vaikka kaikki ei ole suinkaan selvää ja kirkasta eikä tuska ole vielä hellittänyt. Uskoni Jeesukseen ei olekaan mitään itsessäni olevaa. Sen ainoana kohteena ja sisältönä on yksin hän eikä ketään eikä mitään muuta. Se ei ole kokemuksia, ei rukousvastauksia, ei mitään muuta näkyvää kuin vain hänen sanastaan kiinnipitämistä. Annan hänen sanansa täyttää levottoman ja sekavan sydämeni. Annan hänen sanansa rauhoittaa rauhattomuuttani. Annan hänen sanansa kannatella itseäni, elämääni ja uskoani loppuun asti.

Kuinka ihmeellistä onkaan saada avautua tällaiselle Herralle. rukoilla, kertoa tuskansa ja saada jälleen kokea, ettei rukous olekaan "sen monimutkaisempi asia kuin että päästämme Jeesuksen luoksemme, meidän hätäämme. Rukous on Jeesuksen luoksemme päästämistä, jotta hän saisi käyttää voimaansa meidän hätämme auttamiseksi. Rukous on Jeesuksen luoksemme päästämistä, jotta hän saisi kirkastaa nimensä keskellä meidän hätäämme" (Hallesby).

Tyydyn sairauteni ristin kantamiseen

Kun olen joko yksin tai toisten uskovien kanssa rukouksessa jättänyt sairauteni ja kipuni Herran kannettavaksi, keskityn nyt kestävyyteen ja kärsivällisyyteen sairauden ristin tai taakan kantamisessa. Minun on opittava elämään, tulemaan toimeen yhdessä sairauteni kanssa. Sairaus tuo rajoituksia elämääni, suostun niihin. Koetan ottaa selvää, mistä sairaudessani on kysymys. Opettelen luottamaan hoitohenkilökuntaan ja rukoilen heille viisautta. On suuri etuoikeus, jos löytyy sopivat lääkkeet, joiden sivuvaikutukset eivät ole liian suuret. Suostun käyttämään kipulääkkeitä, unilääkkeitä ja rauhoittavia lääkkeitä, vaikka tiedän, että monet niistä aiheuttavat riippuvuutta. Uskallan nähdä lääkkeet Jumalan luomakunnan tuotteina. Jumalahan on kaiken luonut. Ihminen, lääketeollisuus on vain löytänyt Jumalan luomat avut sairauksiin. Mutta kaikkien Jumalan lahjojen käyttöön on liityttävä myös vastuullisuus. Myös itse olen vastuussa siitä, mitä panen suuhuni.

Haluan vapauttaa sairaan tyytymään sairauteensa pelkäämättä sairautta. Jeesuksessa Kristuksessa katoaa sairauteen liittyvä kirous, sen pimeä valta. Sairaudesta tulee osa elämääni. Tiedän myös, että sairaus tulee, kun sen aika on tulla ja se menee ajallaan, jos Herra niin tahtoo ilman, että minun täytyy tehdä jotain ihmeellistä.

Jumala on antanut meille elämän, tämän ruumiin ja tämän hetken ja hän myös ylläpitää tämän kaiken joka hetki. Olemme Jumalan kämmenellä kuten eräässä lastenlaulussa laulamme. Jossain vaiheessa tähän arkiseen todellisuuteeni tulee tuskainen sairaus. Se ei merkitse sitä, etteikö Jumala olisi edelleen elämäni ylläpitäjä. Se voi merkitä sitä, että hän ottaa elämän minulta pois. Joka tapauksessa se merkitsee vain sitä, että joudun nöyrästi kantamaan sairauteni ja tuskani taakkaa. Opettelen elämään yhdessä sairauteni kanssa ja sen keskellä turvautumaan Herran armoon. Ei terveys ole meille ehdoton arvo. Se on kyllä suuri lahja, mutta se voidaan koska tahansa ottaa meiltä pois. Tavoitteena on oppia elämään niin terveenä kuin sairaanakin. Jos Jumala on nähnyt hyväksi antaa minulle sairauden, opettelen elämään sairauteni kanssa ja iloitsemaan jokaisesta edes suhteellisen hyvästä ja terveestä päivästä.

Parantumisen vaatimus

En enää vaadi häntä parantamaan uskollani ponnistaen ja uskottelen, että olen uskoni voimasta nyt todella parantunut. En seuraa sairauteni kohdalla Jeesuksen sanoja: niin kuin uskot, niin sinulle tapahtukoon ja sovella niitä käytännön elämän tapahtumiin. Minä en pane näitä sanoja harjoitukseen sairauksissani muuten kuin sillä tavoin, että vien sairauteni Herrani eteen. Sensijaan opettelen kantamaan sairauttani Jeesuksen antamana ristinä. Otan sairauteni joka päivä ja seuraan Vapahtajaani. Opettelen ihmettelemään sitä, että tänään pääsen näinkin hyvin liikkeelle, näen vielä näinkin paljon ja että ennen kaikkea saan olla hänen omansa, uskosta vanhurskas.

Uskon, että Herrani ja Vapahtajani haluaa ja näkee hyväksi antaa minulle sairauden täyttämän muutaman vuoden tai vuosikymmenen elämän. Tyydyn siihen osaan. Koetan sairauksieni keskellä ja niiden raatelemana kuitenkin täyttää sen velvollisuuteeni ja tehtäväni, johon pystyn ja niin hyvin kuin pystyn.

Tällä alueella on niin tavattoman helppo vaientaa ja syyllistää kärsiviä ihmisiä. Et parantunut siksi, että sinulla ei ollut todellista uskoa tai et mennyt oikean uskolla parantajan luokse. Sinulla on varmaankin jotain epäselvää uskonelämässäsi ja siksi Jumala ei sinua parantanut. Ehkä elät salaisessa synnissä. Ehkä luulet olevasi uskova vaikka et olekaan. Epäonnistunutta ihmistä on helppo lyödä. Menestyvä ja terve on vapaa lyömään. Menestys ja hyvinvointi on monelle tae Jumalan siunauksesta, tappio elämässä on Jumalan kirousta. Et ole totellut kaikessa Herraa, olet toiminut vastoin Raamattua. Et ole antautunut kokonaan Herralle.

Ahdistunut ihminen kokee, että jokaisessa syytöksessä on perää. Kaikessa olen rikkonut ja kaikessa on näkyvissä tottelemattomuutta ja epäuskoa. Mutta toivoa onkin yksin syntien anteeksiantamuksessa Jeesuksen sovituskuoleman tähden. Lopulta se ei olekaan niin tärkeää, että paranen uskomalla parantumiseen, kuin että saan elää uskoen joka päivän syntieni anteeksiantamukseen Jeesuksen Kristuksen katkeran kärsimisen tähden.

Mieleeni on jäänyt Billy Grahamin kirjasta eräs kuvaus. Hän kertoo: ”Eräs ystäväni sairastui vakavasti. Lääkärit sanoivat, ettei toivoa ole. Mies tiesi itse, ettei toivo ollut. Niinpä hän pyysi luokseen ihmisen, jonka uskoi omaavan terveeksitekemisen lahjan. Kun he olivat yhdessä rukoilleet ja keskustelleet ystäväni hengellisestä tilasta, tuo parantamisen armolahjan omaava henkilö laski kätensä ystäväni päälle. Hänestä tuntui, kuin hän olisi saanut sähköiskun, ja hän parani silmänräpäyksessä. Lääkärit eivät tutkimuksissa löytäneet merkkiäkään sairaudesta. Ystäväni oli suunniltaan ilosta, ja hänen kiinnostuksensa suuntautui yksinomaan parantamisen, voimallisten tekojen, kielilläpuhumisen ja sen selittämisen tutkimiseen. Kristuksen persoona ja työ jäivät syrjään. Hengen hedelmää ei ilmennyt. Kolme vuotta myöhemmin Jumala ei nähnyt hyväksi parantaa ystävääni. Hän kuoli hitaasti ja oli katkerasti pettynyt, aivan kuin ei olisi ollutkaan menossa kirkkauteen ja Herran luo” (Pyhän Hengen lahja, 176).

Paljon tärkeämpää kuin parantua, on noudattaa uskonpuhdistajan hyvää neuvoa Isosta Katekismuksesta: "Odota hyvää, jota kaipaat, minulta ja etsi sitä minun tyköäni, ja mikäli kärsit onnettomuutta ja hätää, tule minun turviini ja pysy luonani. Minä anna sinulle mitä tarvitset ja autan sinua kaikesta hädästä, kunhan vain et anna sydämesi kiintyä muuhun etkä levätä missään muussa."

Siksi älä Jeesukseen Kristukseen sidottuna uskovana turvaudu noin vain rukouksella parantamiseen tai rukouksella parantajiin? Älä lähde helposti etsimään heiltä apua. Silloin vain joudut paljon kuljeksimaan ja koko ajan pelkäämään, ettet löydäkään oikeaa parantajaa. Kun jonkun löydät, et olekaan oikeassa uskossa tai hän ei olekaan oikeassa vireessä. Älä mene rukouksella parantajien kokouksiin, äläkä suostu niiden jonoihin ja siellä saatuun hyvänolontunteeseen.

Jos menet, silloin etsit niitä, jotka sanovat: "Katso, täällä on Kristus" (Matt 24:23). Täällä hän on voimallisesti läsnä ja tekee suuria tekoja! Sinun on matkustettava sinne tai saatava suurien tekojen tekijät kotipaikkakunnallesi. Mutta juuri sellaisestahan rakas Vapahtaja varoittaa: "Älkää uskoko".

Anna Jeesuksen armon ja sovituksen sanan olla sinulle kaikki kaikessa ja jätä hänen käsiinsä unelmasi terveydestä, voimasta ja hyvinvoinnista. Suostu tänään hiljaa Jeesuksen kanssa kantamaan sairautesi kipua, sen tuomia rajoituksia ja hankaluuksia. Herra kärsii vierelläsi, hän ei jätä sinua yksin ja sen tulee riittää sinulle.

"Ja kun sinä olet minun kanssani, en minä mistään maan päällä huoli" (Ps 73:25). Ei siis tarvitse huolia myöskään siitä paranetko tästä sairaudesta, kauanko sen tuskaiset kivut kestävät, johtaako se viimeiseen taisteluusi? Sinulle on kylliksi siinä, että Herra on lähelläsi sanansa perusteella. Hän näkee ja tietää kaiken.

Sensijaan mene toistuvasti kammioosi, sulje ovesi ja vie sairautesi ja kipusi Herran eteen. Huokaile ja kerro niistä hänelle ja "joka on korvan istuttanut, hänkö ei kuulisi, joka on silmän luonut, hänkö ei näkisi" (Ps 94:9). Kerro sairauksiesi tuomista vaikeuksista, peloista ja epäilyksistä. Kerro siitä pimeydestä, siitä pahuuden voimasta, jonka saatat kokea sairautesi mukana lähestyvän sinua. "Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi" (Fil 4:6).

Kun näin olet tehnyt, voit rauhassa kohdata ne toimenpiteet, joita yhteiskunta tarjoaa sairautesi avuksi. Et hermostu, vaikka jonot ovat pitkiä ja joudut paljon odottamaan, vaikka sairaanhoitajat ja lääkärit ovat väsyneitä ja koet heidän tehneen virheitä. Otat Herrasi kädestä heidän palveluksensa ja tyydyt siihen, mitä Herra heidän kättensä kautta antaa sinulle.

Toki saattaa löytyä sellaisia uskovia siellä täällä, joiden kanssa voi olla hyvä kantaa sairaudet Herran eteen. He jaksavat kuunnella ja jakaa kanssasi taakkaasi. Ehkä koet lahjana, jos he suostuvat voitelemaan öljyllä sinut Jaakobin kirjeen neuvomana. Onhan silloin sairautesi annettu entistä tietoisemmalla tavalla niihin käsiin, jotka rakkaudesta meihin ovat lävistetyt. Se on turvallista. Herra on aina turvallinen.

Erään nuoren ajatuksia silloin kun Jumala ei paranna.

Pyysin erästä monia vuosia vaikeasti sairaana ollutta nuorta ystävääni pohtimaan otsikkoamme ”Kun Jumala ei paranna”. Hänen mieleensä tuli seuraavia asioita.

Kristitty on kutsuttu kärsimään täällä ajassa Kristuksen esimerkin mukaan. Pietarin kirjeessä sanotaan suoraan: ”Kun siis Kristus on ruumiissaan kärsinyt, niin olkaa tekin valmiita kärsimään” (1 Piet 4:1). Paavali taas kertoo omasta elämästään. ”Kristuksen kärsimykset ovat tulleet runsaina meidän osaksemme.” ”Jouduimme niin suunnattomiin ja ylivoimaisiin vaikeuksiin, ettemme enää uskoneet selviävämme hengissä” (2 Kor 5:5, 8). ”Me kestämme sitkeästi vaikeudet, vaivat ja ahdingot.” ”Olemme lähellä kuolemaa mutta silti elossa, pahoinpideltyjä mutta yhä hengissä” (2 Kor 6:4,9). Heprealaiskirje kuvaa Jumalan ihmisten elämää: ”Monet kidutettiin hengiltä.” ”Toiset saivat osakseen pilkkaa ja ruoskaniskuja, jopa kahleet ja vankeuden” (Hepr 11:35-36). Eihän Herra Paavaliltakaan ottanut pois pistintä, sairautta hänen ruumistaan, vaan lupasi, että hänen armonsa riittää. Herra kutsuu meitä hänen kärsimisensä kautta kestämään omaa heikkouttamme ja luottamaan voimattominakin yksin häneen.

Jeesus kertoi vertauksen Lasaruksesta ja rikkaasta miehestä. Lasarus kärsi tässä maailmassa ilman lohdutusta ja apua, mutta sai lohdutuksen iankaikkisessa elämässä (Luuk 16:25). Toista Lasarusta ja Jairuksen tytärtä Jeesus ei parantanut, mutta herätti kuolleista ja sillä tavalla hänen kirkkautensa tuli ilmi. Vasta ylösnousemus tuo esiin Herran voiman ja kirkkauden. Joka tapauksessa jonkun elämänosa on kärsiä tässä ajassa. Se oli myös Kristuksen osa ja sellaisena Jesaja siitä oli ennustanutkin Herran kärsivän palvelijan profetiassa luvuissa 53.

Jumala ei paranna sairautta vaan auttaa elämään sen kanssa ja antaa monenlaisia apukeinoja, jotka helpottavat sairaan elää. Hän antaa ystäviä, jotka jaksavat kantaa toisen kuormaa kuuntelemalla ja keskustelemalla ja auttamalla käytännön asioissa. 

Ihminen ei kärsimyksen keskellä näe, että Jumala auttaa tai parantaa, vasta jälkeenpäin huomaa että sittenkin Jumala on auttanut. Joskus ehkä huomaa, että Jumala on ihmeellisellä tavalla parantanut jostakin osasta. Joka tapauksessa olen jaksanut tähän asti.

Ystäväni kertoi myös, että kun hän oli sairastanut pari vuotta, usein oli mieli: Naru kaulaan. Mutta nyt kun on näin monta vuotta sairastanut, nyt en enää luovuta.

Mutta uskovalle voi tulla myös hirvittävän pimeitä kausia ja erityisesti silloin jos joku toinen uskova alkaa syyttä jostakin synnistä. ”On tuokin tauti, kun ei edes rukous auta.” ”Parantuminen on sidottu uskoon. Jos sinulla ei ole uskoa niin…” Silloin joutuu hädässään huutamaan: ”Minä uskon, auta minut ylös epäuskon syöverin suosta”. Ja jälleen Jumala armahtaa ja antaa syvän turvan kaikesta sairaudesta huolimatta. Voi olla hyvinkin pimeässä ja kuitenkin käsi Jumalan kädessä.

Haaste

Suostun elämään uhanalaisena ja siihen, että Jumala murskaa kaiken inhimillisen varmuuden saadakseen olla ainoa. Opettelen elämään Jumalan sanan lupausten varassa tuntuu miltä tuntuu ja näyttää miltä näyttää.

Pyrin olemaan avoin ja totuudellinen silloinkin, kun se johtaa tuskallisten ja vastaamattomien kysymysten eteen ja jään ehkä pysyvästikin neuvottomaksi. Myönnän, ettei minulla ole mitään järkevää vastausta useimpiin vaikeisiin elämän ongelmiin.

Saan olla täysin varma ja vakuuttunut Jumalan todellisuudesta, mutta en halua olla liian varma omasta käsityksestäni Jumalasta ja hänen todellisuutensa luonteesta.

Opettelen luottamaan Jumalaan, mutta en halua luottaa inhimillisiin kuvauksiin Jumalasta. Luotan nimenomaan siihen Jumalaan, joka on ilmoittanut itsensä Raamatussa Jeesuksessa Kristuksessa lain ja evankeliumin sanan kautta.

Sitoudun tietoisesti Herraan ja samalla tunnustan, että uskoni, luottamukseni ja antautumiseni on alati puolinaista ja kovin haurasta.

Suostun jatkuvasti kohtaamaan ja tunnustamaan oman syntisyyteni. Myönnän, että saatan olla oman sydämeni petollisuuden harhauttama (Jer 17:9). Tarvitsen jatkuvasti pyyntöä: "Jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle" (Ps 139:24).

"Suo siis, Herra, että miten minun käyneekin, minä mukaudun sinun tahtoosi, ja että nyt sairaana ylistän sinua kärsimyksissäni. Ilman niitä en voi päästä kunniaan, ja sinä itse, Vapahtajani, olet tahtonut vain niiden kautta sinne mennä. Kärsimystesi merkeistä opetuslapsesi sinut tunsivat. Ja kärsimyksistä sinäkin tunnet opetuslapsesi. Tunnusta siis minut opetuslapseksesi niiden tuskien takia, joita sekä ruumiissani että sielussani kärsin tekemistäni synneistä. Ja koska mikään ei ole otollista Jumalalle, jollet sinä sitä hänelle tarjoa, niin yhdistä minun tahtoni sinun tahtoosi ja minun kipuni niihin, joita sinä olet kestänyt. Tee niin, että minun tuskani tulevat sinun tuskiksesi. Yhdistä minut sinuun, täytä minut itselläsi ja Pyhällä Hengelläsi. Käy sisään sydämeeni ja sieluuni kantaaksesi siellä kärsimyksiäni ja jatkaaksesi minussa niiden tuskien kestämistä, jotka vielä ovat jäljellä piinastasi" (Blaise Pascal).