Kuka menestyy

Radio Dei, 30.11.1999, Olavi Peltola

Motto
"Rohkaisivat opetuslapsia ja kehottivat heitä pysymään uskossa. He sanoivat: "Jumalan valtakuntaan meidän on mentävä monen ahdingon kautta" (Apt 13:22). Jeesus sanoi: "Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman" (Joh 16:33). "Kärsimys, kärsimys, risti, risti on kristityn oikeus, se eikä mikään muu" (Luther).

Kiinankielestä käännetty rukouslaulu:

Jumala ei luvannut pilvetöntä taivasta, kukkia teittemme varsille, vapautusta ongelmista ja kivuista. Jumala ei luvannut säästää meitä ahdistuksesta, kiusauksista ja raskaista kuormista. Jumala ei luvannut, ettei tiellemme tulisi korkeita vuoria, ei myrskyävää merta. Jumala ei luvannut lempeää tuulta purjeisiimme eikä tasaista ajotietä. Mutta Jumala lupasi voiman elää, valoa polullemme, lepoa aherrusten keskellä, apua kiusauksissa, pakopaikan vaaroissa, loputtoman kärsivällisyytensä ja ikuisesti kestävän rakkautensa (Kiinalainen laulu Anita Strömin rukouskirjeestä 24.10.1994).

Johdantoa aiheeseen

Elämässä ei koskaan onni ja onnettomuus, itku ja nauru, menetys ja tappio jakaudu tasaisesti. Toisilla menee hyvin tai ainakin näyttää siltä, toiset taas joutuvat kärsimään monenlaista vastusta ja karvaita pettymyksiä ja menetyksiä. Vanha sananparsi aivan oikein väittää, että tasan ei käy onnen lahjat!

Emme edes tiedä syytä siihen, miksi näin käy. Joudumme vain sen toteamaan. Mutta vaikka kuinka hyväksyisimme sen, ettei elämässä vallitse tasa-arvo menestykseen ja kärsimyksiin nähden, emme voi olla kyselemättä, miksi on näin. Miksi toiset menestyvät elämässä, toiset eivät menesty.

Keskeinen osa loputtomasta Aku-Ankka- sarjakuvista rakentuu tämän jännitteen varaan. Miksi itse Aku kaikista yrityksistään huolimatta pysyy veljen poikineen aina köyhänä ja epäonnisena? Miksi Roope-Ankka menestyy kaikessa ja aina vain rikastuu?

Tänään toistuvasti kuulemme väitteen, että suomalainen yhteiskunta jakautuu yhä selvemmin kahtia: menestyjiin ja syrjäytyneisiin.

Tiedämme erittäin hyvin tehdessämme tämän kysymyksen, miksi toinen menestyy ja miksi toinen vain kärsii, ettei siihen ole olemassa mitään selvää ja varmaa vastausta. Jos sellainen olisi, niin kaikki silloin menestyisivät. Näin ainakin, jos kaikilla olisi samanlaiset mahdollisuudet menestyä ja jos menestyminen olisi kiinni vain ihmisen omista päätöksistä ja olisi hänen valintojensa tulosta.

Psalmin 73:n sanoma

Tartumme siihen Raamatun kohtaan - Psalmiin 73 - jossa nimenomaan pohditaan kysymystä siitä miksi jumalaton menestyy ja hurskas kärsii. Otan siitä esille vain valikoituja kohtia. Sillä tavoin toivon saavani paremmin esille joitakin mielestäni tärkeitä asioita.

Psalmi sisältää sellaisen ihmisen avoimen tunnustuksen, joka verratessaan omaa elämäänsä eräiden toisten elämään joutuu syvään ahdistukseen. Vertailu johti kateuteen. Hän itse kertoo: "Minä olin vähällä horjahtaa, jalkani melkein pettivät. Minä kadehdin… (73:2-3).

Eräs vanha elämänviisaus väittää, ettei koskaan vertailusta johda hyvään. Jos vertailun kohde on paljon parempi kuin itse olen ja jos hänellä menne hyvin, aivan varmasti kateus nousee sisimmästäni esiin. Jos taas vertailuni kohteena olevalla menee huonommin, niin itse sitä ehkä myöntämättä tulen vahingoniloiseksi tai jopa ylpeäksi omasta osastani. Molemmissa tapaukissa vertailu johtaa vääriin asenteisiin. 
Millaisia ihmisiä rukoilija kadehti?

Menestyjät

Mielestäni avainasiana oli toisten menestyminen: "Näin heidän menestyvän" (Ps 73:3). Menestyminen sisältää kaiken. Jostakin kummallisesta syystä meidän on vaikea kestää menestyviä ihmisiä. Kukaan ei saa olla päätään toista pitempi!

Joitakin menestymisen aiheista aiheita otetaan esille. Jokainen meistä pystyy kyllä laatimaan oman luettelonsa siitä, missä asioissa toinen näyttää menestyvän. Nyt mainitaan vain pari asiaa.

Ensimmäisenä on terveys: "Heillä ei ole ikinä vaivoja, he ovat terveitä… (73:4).
Sairauden ja vammaisuuden taakkaa ei ole helppo kantaa, ei ainakaan terveitten ihmisten lähellä. 
Toisena on työ ja toimeentuloon: "He eivät joudu raatamaan" (73:5). 
Kolmas asia on se, ettei heidän tarvitse kärsiä vastoinkäymisistä. Kaikki sujuu hyvin heidän elämässään. He ovat niin hyviä ihmisiä, ettei "heitä toisten tavoin kuriteta" (73:5).

Psalmissa tulee kyllä esiin menestyvien ihmisten itsevarmuus, ylpeys, väkivaltaisuus, pahuus, pilkallisuus, häikäilemättömyys, uhmaavat puheet. Mutta myös heidän nauttimansa ihmissuosio.
Joka tapauksessa "kaikessa rauhassa he kasvattavat mahtiaan" (73:12).

Meitä tämän päivän kristittyjä erityisesti lumoaa puheet todellisen uskovan voimasta ja menestyksestä. Haluamme elää voittoisaa elämää. Haluamme, että elämässämme on iloa ja riemua.
Juuri tässä piilee petoksen mahdollisuus.

Kylväjän Japanin lähetti Mailis Janatuinen selosti jokin aika sitten kuuluisan amerikkalaisen TV-saarnaajan Jim Parkerin kirjaa. Parkerin menestys saarnajana oli ollut huikea. Miljoonat katselivat häntä. Hän keräsi rahaa valtavasti ja rakensi omaa valtakuntaansa, ylellistä lomakeskusta. Hän itse kertoi tuon ajan julistuksesta: ”Se UT:n jae, jonka varaan olin rakentanut menestysteologiani kuuluu näin: Rakkaani, minä toivoton sinulle, että kaikessa menestyt ja pysyt terveenä, niin kuin sielusikin menestyy” (3 Joh 2, KR38). Olin saarnannut tästä jakeesta koko urani ajan. Siinä sanotaan täsmälleen se, mihin minäkin uskoin – että Jumala tahtoo omiensa menestyvän. Tämän minä tulkitsin tarkoittavan sitä, että uskovat menestyvät rahan ja tavaran suhteen. Toisin sanoen rikastuvat”. Jim Parkerin TV ohjelmiin ei päästetty esiintymään ketään, jonka tarina ei päättynyt onnellisesti. Mutta sitten hän lankesi yhteen syrjähyppyyn ja kaikki romahti. Hän sai 45 vuoden tuomion ihmisten pettämisestä, se alennettiin 8 vuodeksi. Hän joutui vankilaan. Siellä hän uudella tavalla löysi kristillisen uskon ytimen. ”Jeesus sanoi väärille profeetoille, ettei hän ole koskaan teitä tuntenut. Tajuan nyt, että olin ohjelmoinut kuulijani (odottamaan siinä määrin ihmeitä ja merkkejä), että heillä on kerran suuri vaara toivottaa tervetulleeksi itse Antikristus. Hänhän pystyy tekemään valtavia ihmeitä. En tajunnut ollenkaan pääasiaa; sitä että Jeesus tahtoo ennen kaikkea minun tuntevan Hänet. Hän toivoo, että minulla olisi läheinen suhde häneen” (Perusta s. 224, 1998).

Mutta minä…

Mutta sitten rukoilija pohtii oman elämänsä kulkua. Hän kysyy itseltään: "Olenko turhaan pitänyt sydämeni puhtaana ja käteni viattomina? (Ps 73:13). Tarkoittaako hän todellakin sitä, että on typerää vaeltaa Jumalan tietä ja elää aralla omallatunnolla. Miksi hän on alkanut epäillä uskonkilvoituksen mielekkyyttä?

"Minua kuritetaan kaiken päivää, minä saan kärsiä joka aamu" (73:14). 
Hän siis muinaisena Jumalan lapsena kokee kuten jokainen kilvoitteleva kristitty tänään: "Älä väheksy, poikani, Herran kuritusta, älä masennu, kun hän ojentaa sinua - jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa, hän lyö jokaista, jonka pojakseen ottaa. Teidän kärsimyksenne on kasvatusta: Jumala kohtelee teitä omina poikinaan. Onko sellaista poikaa, jota isä ei kurittaisi? Jos te siis olette jääneet vaille kuritusta, josta kaikki muut ovat osansa saaneet, te olette äpäriä, ette laillisia lapsia. Kun maalliset isämme kurittivat meitä, me emme tohtineet vastustaa. Vielä paljon suurempi syy meillä on alistua taivaallisen Isämme tahtoon, sillä se takaa meille elämän. Isämme kurittivat meitä vain lyhyttä aikaa varten ja niin kuin heistä näytti hyvältä, mutta Jumalan kuritus koituu meidän todelliseksi parhaaksemme: me pääsemme osallisiksi hänen pyhyydestään. Vaikka kuritus ei sitä vastaan otettaessa koskaan tunnu iloiselta vaan ikävältä asialta, se lopulta antaa näin valmennetuille hedelmänsä: rauhan ja vanhurskauden (Hepr 12:5-11).

Juuri samasta asiastahan Paavalikin joutui taistelemaan. Hän kertoo itse: "Jotta nämä valtavat ilmestykset eivät tekisi minua ylpeäksi, olen saanut pistävän piikin ruumiiseeni, Saatanan enkelin kurittamaan itseäni, etten ylpistyisi. Olen kolme kertaa pyytänyt Herralta, että pääsisin siitä. Mutta hän on vastannut minulle: "Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa." Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima. Siksi iloitsen heikkoudesta, loukkauksista, vaikeuksista, vainoista ja ahdingoista, joihin joudun Kristuksen tähden. Juuri heikkona olen voimakas (2 Kor 12:7-10).

Ei yksikään meistä voi paeta kärsimyksiä. Ne tulevat, kun niiden aika on tulla. Se ei ole tärkeää millainen ja kuinka suuria ne ovat. Ei edes sekään ole tärkeintä kauanko ne kestävät. Osa meistä joutuu kärsimään ajallisen elämänsä loppuun asti. Vasta kuolema vapauttaa kärsimyksestä. Siksi tärkeää on vain se, miten opimme elämään kärsimystemme ja ahdistuksemme kanssa. Ne on otettava vastaan ja opittava sopeutumaan niihin. Niiden kanssa on opittava tulemaan toimeen. Jumalan kansan jäsenet ovat halki aikojen olleet kärsiviä, ahdistuneita ja vaivattuja ihmisiä. Lohduttakoon jo tämä tieto niitä meistä, joilla on paha olla. "Tääll' on mun paha olla, vaivojen vainiolla" (Siionin virsi).

Varsinainen kampailumme on siinä, että säilytämme uskon Herraan tuli osaksemme mitä tahansa. Silloin kärsimyksestämme tulee meille haaste. Se onkin meille annettu tehtävä. Se on tarjoutuva tilaisuus kasvuun ja oppimisen. Siksi kun elämässämme on kärsimysten ja koettelemusten aika, silloin on myös aika mennä eteenpäin yhä suurempaa kestävyyteen ja kärsivällisyyteen (Room 5:3-4). Siksi kärsimykset voivat olla myös suurten siunausten ja jopa riemujen lähteitä. Meidän todellinen pyhittymisemme ei suinkaan johdu runsaasta lohdutuksesta ja suloisista tunteista vaan vaivan ja ahdistuksen kestämisestä.

Kristityn taito on siinä, että hän kaikista kärsimyksistään ja ahdistuksistaan huolimatta luottaa Jumalan sanaan ja antaa sanan rohkaista itseään. Mutta juuri tätä vanha luontomme, lihamme ei halua. Se haluaa nähdä vain oman ahdistuksensa suuruuden. Sielunvihollisen taito on siinä, että se osaa peittää Jumalan sana lohdutuksen ja täyttää mielemme kärsimyksellämme niin, ettemme jaksa nähdä tai kuulla Jumalan sanaa.

Kristittynä meidän on opittava sanomaan ahdistukseni keskellä: Olen tässä tuskassa Jumalan sallimana. Olen siinä niin kauan kuin hän tahtoo. Koska ahdistus on aina vaikea kestää saan ja voin rukoilla Jeesuksen kanssa: "Isäni, jos mahdollista on, niin menköön minulta pois tämä malja". Mutta toivon mukaan jatkamme rukoustamme Jeesuksen tukemana: "Ei kuitenkaan niinkuin minä tahdon, vaan niinkuin sinä" (Matt 26:39). Koetamme taipua Herraan sanaan: "Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa." Samalla opettelemme sanomaan Paavalin tavoin: "Ylpeilen… heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima… iloitsen heikkoudesta… vaikeuksista… ja ahdingoista, joihin joudun… Juuri heikkona olen voimakas." (2 Kor 12:9-10).

Elämä Kristuksen omana ei ole mielekästä siksi, että se olisi ihanaa ja onnellista. Onnellisuus on amerikkalainen keksintö, eikä sillä ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa. Vapahtaja ei poista elämämme ongelmia ja koettelemuksia, mutta hän on meidän kanssamme keskellä elämän raskautta, keskellä henkistä väkivaltaamme, epäonnistumistamme ja ristiriitojamme. Hän on itse äärimmäisen väkivallan ja täydellisen hylkäämisen kokenut Jumalan Poika. Uskolla ei välttämättä ole sen korkeampi moraali kuin muilla eikä hänen elämänsä ole sen ehyempää kuin muidenkaan. Kristuksen myötäkärsivä ja voimaa antava läsnäolo antaa meille kuitenkin toivoa ja rohkeutta. Hänen varassaan voimme sietää syntisen olemassaolomme raa'at realiteetit tekemättä itsemurhaa. Hänen varassaan jaksamme kantaa loppuun saakka lyhyen surkean elämämme raskaan taakan" (Miikka Ruokanen, Ydinkohdat, 168?169).

Kamppailu

Liian usein vaikeat ongelmamme jätämme silleen. Emme jaksa lähteä ottamaan selvää. Siksi jäämme pintaliitäjiksi. Mutta Psalmin rukoilija ei hellitä. Hän haluaa saada edes jollakin tavoin itseään tyydyttävän vastauksen. Siksi hän kuvaa: "Minä mietin ja mietin ymmärtääkseni kaiken tämän, mutta se oli minulle liian vaikeaa" (Ps 73:16).

Kuinka terävästi tämän sanoikaan aikoinaan Augustinus: "Raivotkoon teitä vastaan ne, jotka eivät tiedä kuinka vaivalloisesti totuus löydetään. Raivotkoon teitä vastaan ne, jotka eivät tiedä kuinka vaikea on sisäisen ihmisen silmän tulla terveeksi. Raivotkoon teitä vastaan ne, jotka eivät tiedä kuinka monia nyyhkytyksiä ja huokauksia tarvitaan, että onnistutaan saavuttamaan edes pikkuruinen pisara Jumalan totuutta".

Vastaus

"Viimein…tajusin, miten… (heidän) käy" (Ps 73:17). Ratkaisua ongelmaamme emme löydä rajan tältä puolelta. Vasta se päivä, jolloin kirjat avataan ja luetaan mitä niihin on kirjoitettu, antaa vastauksen.
Siksi Paavali sanoi erittäin jyrkästi: "Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä" (1 Kor 15:19). 
Siksi myös Ilmestyskirja kahteen kertaan tuo esiin sen, että vasta kirkkaudessa pyyhitään kaikki kyyneleet pois (Ilm 7:17; 21:4).

Katumus
Sydämeni oli katkera, sieluuni pisti (Ps 73:21). Minä olin mieletön, ymmärrystä vailla, olin kuin järjetön eläin sinun edessäsi (73:22).
Meidän yleensä on tavattoman vaikea myöntää itsellemme, että olemme olleet mielettömiä ja ajautuneet harhan valtaan. Paavali joutui tuskaisena huudahtamaan väärien opettajien valtaan joutuneille galatalaisille: "Te mielettömät galatalaiset, kuka teidät on lumonnut? Asetettiinhan teidän silmienne eteen aivan avoimesti Jeesus Kristus ristiinnaulittuna!" (Gal 3:1)

Todellinen sydämen katumus on ylen harvinaista. Olemme kyllä kriittisiä, mutta yleensä toisia ihmisiä kohtaan. Kritiikki itseämme kohtaan on enemmänkin alemmuudentuntoa kuin rehellistä oman järjettömyyden myöntämistä.

Missä on elämän onni?

Kuitenkin minä saan aina olla luonasi, sinä pidät kädestäni kiinni (Ps 73:23). Sinä johdatat minua tahtosi mukaan, ja viimein sinä nostat minut kunniaan (73:24). Taivaassa minulla on sinut, sinä olet ainoa turvani maan päällä (73:25). Vaikka ruumiini ja sieluni nääntyy, Jumala on kallioni, minun osani iankaikkisesti (73:26) …Minun onneni on olla lähellä Jumalaa, minä turvaan Herraan, Jumalaani, ja kerron kaikista hänen teoistaan (73:28).

Lopulta meillä ei ole suuriin ja polttaviin ongelmiin muuta vastausta kuin Herran Jeesuksen Kristuksen persoona. Hänessä ovat kaikki tiedon ja viisauden aarteen kätkettynä. Hänen tuntemisensa antaa minulle todellisen elämän ja yltäkylläisyyden (Joh 10:10).

Sillä siihen te olette kutsutut, koska Kristuskin kärsi teidän puolestanne, jättäen teille esikuvan, että te noudattaisitte hänen jälkiänsä, joka "ei syntiä tehnyt ja jonka suussa ei petosta ollut", joka häntä herjattaessa ei herjannut takaisin, joka kärsiessään ei uhannut, vaan jätti asiansa sen haltuun, joka oikein tuomitsee (1 Piet 2:21-23). Kun siis Kristus on ruumiissaan kärsinyt, niin olkaa tekin valmiita kärsimään, jotta eläisitte jäljellä olevan maallisen elämänne Jumalan tahdon mukaisesti ettekä ihmisten himoja seuraten. Sillä se, joka on ruumiissaan kärsinyt, on luopunut synnistä (1 Piet 4:1-2)

Paavali uskalsi sanoa, että elämä on hänelle Kristus ja kuolema voitto (Fil 1:21). Hän myös sanoi, että hän pitää kaikkea pelkkänä tappiona "tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani tuntemisen rinnalla" Hän jatkaa: "Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken, olen heittänyt kaiken roskana pois, jotta voittaisin omakseni Kristuksen" (Fil 3:8).

Millainen olikaan se elämä, joka oli hänelle Kristus? 
Se oli elämää, jossa hän koki olevansa kuin kuolemaantuomittu areenalla, koko maailman katseltavana, hullu, heikko, halveksittu. Hän kärsi nälkää ja janoa, kulki puolialastomana, häntä pahoinpideltiin, herjattiin, vainottiin. Hänestä puhuttiin pahaa, hän koki olevansa kuin koko maailman kaatopaikka ja ihmiskunnan pohjasakkaa (1 Kor 4:9-13).

Välillä hän ei saanut hetkeäkään rauhaan ja häntä ahdistivat kaikenlaiset vaikeudet, ulkoapäin taistelut, sisältäpäin pelot ja hän oli masentunut (2 Kor 7:5-6).

Toisinaan hän oli suuressa tuskassa ja sydän raskaana (2 Kor 2:4). Hän koki olevansa kaikin tavoin ahtaalla, neuvoton, maahan lyöty (2 Kor 4:8-9). Hän joutui suunnattomiin ja ylivoimaisiin vaikeuksiin eikä enää uskonut edes selviävänsä niistä hengissä (2 Kor 1:8). Hän on ollut vankina, häntä on ruoskittu ylenmäärin, usein hän oli kuolemanvaarassa , kolmesti hän oli saanut raippoja, kerran hänet oli kivitetty, kolme kertaa hän joutui haaksirikkoon, hän on ajelehtinut meressä, raatanut ja nähnyt vaivaa, valvonut paljon, kärsinyt nälkää ja janoa, palellut vähissä vaatteissa (2 Kor 12:23-27).

Minä päättelen, etteivät nykyisen ajan kärsimykset ole mitään sen kirkkauden rinnalla, joka vielä on ilmestyvä ja tuleva osaksemme (Room 8:17). Kärsimyksen tullessa muista, että ne tulevat silloin, kun niiden aika on tulla, mutta ne poistuvat myös aikanaan. Siksi ahdistuksen ja kärsimyksen tullessa on hyvä sanoa itselleen: Olen tässä ahdistuksessa Jumalan tahdosta hänen varjeluksensa alla hänen kasvatustarkoituksessaan niin pitkän aikaa kuin hän hyväksi näkee.

Ne, jotka rakastavat Jeesusta hänen itsensä takia eikä odotettavissa olevan lohdutuksen takia, kiittävät häntä yhtä hyvin tuskassa ja sielun ahdistuksessa kuin suurimmassa lohdutuksessa. Ja vaikka hän ei milloinkaan antaisi heille yhtäkään lohdutusta, niin he kuitenkin häntä alati kiittäisivät ja ylistäisivät (Tuomas Kemppiläinen).

Muutamien todistuksia kamppailusta 
Eräs monella tavoin murskattu ihminen välitti minulle runonsa tänä syksynä:
Monen on kärsittävä hiljaa,
Ilman onnen viljaa, 
Tuskaansa kärsien.
Onnea, joka veisi heidät uuteen,
tuuleen, joka hyväilee ja kuiskaa,
uuteen aamuun, salaisuuteen.
Ja katso: Tuuli tuli kohti
Ja suuri Valo hohti
Ja Kristusta oli täynnä koko maa.
Murhe purjehti siis pois
Ja tuuli jäi kuuntelemaan hiljaisuutta.
Sitten tuulikin nukahti.
Ja lopulta oli vain suuri hiljaisuus.
Tyyntyminen. Suuri, syvä rauha.

Mailis Janatuinen kertoo erässä rukouskirjeessään Satu nimisestä Helsingin yliopistossa opiskeleva näkövammaisesta. Hän opiskelee ranskaa ja kirjallisuustiedettä. Hän sanoo: "En näe mitään, en valoakaan". Satu kirjoittaa: "Joskus ihmiset sanovat minulle: "Jeesus parantaa sinut". Niin parantaakin, tiedän sen, mutta vasta taivaassa. Täällä maan päällä tehtäväni on elää täysipainoisesti tällaisena kuin olen, ja auttaa omalta pieneltä osaltani siinä, että elämä ilmenee Jumalan antamassa, toisinaan erilaisessa muodossa. Luulen, että ihmiset välillä pelkäävät vammaisuutta, koska siinä selvästi näkyy elämän ja ihmisen rajallisuus ja sitä on vaikea kohdata.
Elämä on haavoittuvaa. Toisten on kestettävä jatkuvasti fyysisiä kipuja, monet vammautuvat aikuisina ja käyvät läpi tuskaisen menettämisen kriisin. Kriisin jälkeen he alkavat mukautua uuteen tilanteeseensa ja opetella uusia taitoja selviytyäkseen muuttuneissa olosuhteissa.
Myöhemmin vammautuneita tai muuten vaikeassa tilanteessa eläviä ajatellen haluan sanoa, että on vaarallista mennä lupaamaan ihmisille parantumista noin vain, suoralta kädeltä kadulla tai muuten ensi kertaa kohdatessaan tai edes lyhyen tuttavuuden jälkeen.

Jos ihminen suuressa hädässä rukoilee parantumista eikä saakaan sitä muiden vakuutuksista huolimatta, hän voi pettyä ja katkeroitua niin, ettei halua kuulla Jumalasta enää mitään. Häneltä on viety mahdollisuus löytää elämälleen sellainen pohja, joka kantaa vaikeissakin olosuhteissa ja lopulta kuoleman läpi. Mihin hän enää voi turvautua? Näin aroissa asioissa ei ole syytä mennä Jumalan ja ihmisen väliin varsinkaan ihmisen elämäntilannetta tuntematta.

Myötätuntoinen, eläytyvä kuunteleminen ja toisen ajatusmaailmaan tutustuminen on paras tapa auttaa kristittynä, vaikka se viekin aikaa ja vaatii kärsivällisyyttä.
Jumala päättää itse kenelle hän antaa parantumisen. Lähimmäiset vain voivat kulkea kriisissä elävän ihmisen rinnalla, tukea käytännön asioiden hoidossa ja kuunnella ahdistusta ja kapinaa.
On myös otettava huomioon, että vamma sinänsä ei tee ketään halukkaaksi kuulemaan Jeesuksesta, vaan Jeesuksen tunteminen on jokaisen ihmisen kohdalla suuri ihme....

Kenenkään ei pidä kehua minua siitä, että suhtaudun sokeuteeni hyväksyen sen tehtäväksi. On puhdasta Jumalan antama lahjaa, että voin edes ajoittain pitää sitä mielekkäänä osana Jumalan suuresta kokonaisuudesta. Usein pidän sitä aivan liian rasittavana ja vaativana tehtävänä. Huonoina päivinä selitän monta kertaa Jumalalle ja läheisille ihmisille, että en mitenkään jaksa tällaista elämää, kun muille itsestään selvät asiatkaan eivät suju, en löydä tietä jonnekin katutöiden tai jalkakäytävälle pysäköityjen kuorma-autojen takia tai yliopistolla minulla menee kirjan luettamisen järjestämiseen puolet siitä ajasta, jonka muut voivat käyttää itse opiskeluun, puhumattakaan siitä, että on olemassa paljon tekstimateriaalia, johon en vielä mitenkään pääse käsiksi.

Kun ajattelen asiaa pohjiaan myöten, olen kuitenkin tyytyväinen ja onnellinen. Tiedän kokemuksesta kuinka epätoivoinen elämä on ilman Jeesusta, ja sitä en enää koskaan halua kokea. Nyt minulla on Jeesuksessa kaikki, mitä tarvitsen. Hän antoi kuollessaan ristillä minulle oikeuden elää".