Miten jaksaa

Kylväjän lähettien lomapäivät 11.7.1995,

Olavi Peltola

Kun uupumus voittaa

Saatamme uupua perinpohjin. Se työ jota teemme, ne ihmiset joiden keskellä elämme ja ne asiat joita kohtaamme, voivat olla meille joskus sanomattoman väsyttäviä. Uupumus voi tulla niin syväksi, ettemme jaksa kohdata ihmisiä. Tuntuu siltä kuin ei mikään enää maistuisi, inhottaa. On vain tylsä olo!

Fyysinen väsymys

Meidän tulee lähestyä kaikkea kokemaamme väsymystä aina ensin fyysisenä asiana. On osattava kartoittaa väsymykseemme liittyvät selvät fyysiset syyt. On selvää, että jos olemme tehneet liikaa työtä, liian pitkiä työpäiviä liian kiireisinä, olemme takuulla väsyneitä.

Tällöin vain kunnollinen lepo voi palauttaa voimamme. Jumala ei ole turhaan antanut meille käskyä pyhittää lepopäivä. Sellaista on vaikea pyhittää, jota meillä ei ole!

Emme ehkä ole kuitenkaan tulleet ajatelleeksi, että jos olemme nukkuneet liian vähän, tai jos olemme syöneet epäsäännöllisesti ja ns. tasapainotonta ruokaa, josta puuttuvat esim. tuoreet vihannekset ja hedelmät tai jos emme ole jaksaneet emmekä voineet pitää fyysisestä kunnostamme huolta, niin olemme varmasti väsyneitä! Puhumattakaan siitä, että meillä on jokin sairaus riesana. Oli fyysisen väsymyksen syy mikä tahansa, sitä ei tule sivuuttaa kevyesti. Se on meille tärkeä hälytysmerkki ja sitä on kuunneltava. Fyysinen väsymys on hoidettava pois.

Henkinen väsymys

Paljon hankalampi on henkinen väsymys, uupumus. Sen määrittely on vaikeaa. Sen voittaminen on myös paljon vaikeampaa kuin fyysisen väsymyksen. Erittäin vaikeaksi henkinen uupumus tulee silloin, kun se liittyy työhön, työtovereihin, omaan itseen, olosuhteisiin jne. Kaiken lisäksi henkisen uupumisen syynä on kovin usein oma asenteeni todellisuuteeni. Jotain tästä tulee esille Jeesuksen sanoissa Martalle: "Sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista" (Luuk 10:41). Nuo sanat voidaan kääntää sanoilla hosua, hermoilla ja huolehtia, hätäillä ja murehtia, olla hermostunut.

Puhutaan A-tyyppisestä ihmisestä, joka tarttuu jokaisen asiaan kuin terrieri rottaan. On kurjaa, jos minulla on tällainen "marttaluonne" ja alituisesti pingottava asenne elämään! Usein vielä tällaisen elämänasenteen ja -tavan aiheuttamaan uupumukseen liittyy voimakas masennuksen ja ahdistuksen tunne. Koen itseni syypääksi koko tilanteeseen ja voimattomaksi auttamaan itseäni siitä ulos. Fredrik Brosche kirjassaan Loppuunpalanut väittää, että ruumiin ja sielun normaaliväsymys paranee vain yhdellä keinolla: lepäämällä. Sensijaan loppuunpalamisen hoitaminen on vaikeaa.

Miten löydän tasapainon?

Tässä on jälleen kysymys taidosta saavuttaa tasapaino kahden erilaisen elämällemme välttämättömän ja samaan aikaan toistensa kanssa ristiriidassa olevan rakennusaineksen välillä.  Miten siis löydän arjessani

tasapainon ja oikean ajankäytön levon ja työn, rentoutumisen ja ponnistelun, latautumisen ja purkautumisen, paikallaanolon ja kiirehtimisen, odottamisen ja toimintaan tarttumisen, vastaanottamisen ja antamisen, uskon ja tekojen, evankeliumin ja lain välillä? Tuskin kukaan siinä on mestari. Olemme kaikki vasta opettelemassa tätä tasapainoa.

Neuvoja on aina helppo antaa, mutta vaikeutena on niiden toteuttaminen. Mutta siitä huolimatta annamme joitakin neuvoja: Käytä aikaasi viisaasti, tee selväksi, mikä on tärkeintä, rentoudu useammin, muista, että olet arvokas Kristuksessa, vältä täydellisyyden tavoittelua, muista elämäsi todellinen tarkoitus, jos ajattelet tosissasi itsemurhaa, hankkiudu välittömästi hoitoon (Paul Meier ym, Poltatko itsesi loppuun, s. 145).

Uupuminen uskonelämässä

Uupuminen, väsymys, jaksamattomuus uskonelämässä on ajoittain jokaisen meidän kohdallamme todellinen ongelma: Olen kertakaikkiaan väsynyt ja haluton kaikkeen hengelliseen ja nimenomaan hengellisen elämän harjoittamiseen. Nyt uskon elävyys-, aitous- ja totuusvaatimukset tuntuvat vain lisätaakalta kaiken muun väsymyksen ja tyhjyyden keskellä. En millään jaksa kuunnella vaatimuksia: uskovan pitää olla, pitää tehdä, pitää saada aikaan.

Uskovan pitää rukoilla lakkaamatta! Enhän minä kykene rukoilemaan, en vaikka kuinka olen yrittänyt. Ajatukseni eivät pysy koossa. Hetken ajaksi ehkä saan rukouselämääni säännöllisyyttä, jopa harjoitan esirukousta joidenkin puolesta, mutta sitten taas pinnaan ja pinnaan. Koko minun rukouselämäni on yhtä vastuun väistelemistä, haluttomuutta, laiminlyöntejä. Rehellisesti sanottuna en juuri koskaan noudata saamiani kehotuksia: Rukoile puolestani. Tietysti vastaan: Kyllä. Mutta ei siitä tahdo tulla mitään. Ainoa rukous, jos sitä nyt rukoukseksi voi kutsua, on korkeintaan jonkinlainen huokauksen tapainen: Herra auta, Herra armahda!

JOS ET PYSTY KUNNOLLA RUKOILEMAAN, ÄLÄ SITÄ LIIKAA SURE, HUOKAILE EDES: Älä Jeesus hylkää minua, älä jätä työtäsi kesken, suo etten kiroa sinua!

Uskovan pitää lukea Raamattua säännöllisesti ja paljon! Kyllähän sitä kirjaa tulee pidettyä kädessä ja selailtua. Kyllä senkin tunnustaa, että kirja on tärkeä ja arvokas ja että vain sieltä löydän Jumalan sanan ja kohtaan hänet. Senkin tiedän ja tunnustan, että kirjaa tulisi lukea päivittäin.

Mutta kun en millään löydä sieltä mitään enkä kohtaa muuta kuin omia tylsiä ja tyhjiä ajatuksiani. JOS ET PYSTY KUNNOLLA LUKEMAAN RAAMATTUA, ÄLÄ SITÄ LIIKAA SURE. KOETA KAIKEN TYHJYYTESI KESKELLÄ EDES SILLOIN TÄLLÖIN PALAUTTAA MIELEESI JOKU OSAAMASI RAAMATUN LAUSE. Jos et muuta muista, niin toistele Joh 3:16 (sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut...) tai Joh 6:37 (sitä joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos) tai Luuk 18:13 (Jumala, ole minulle syntiselle armollinen). Anna koko raamatunlukusi olla vaikkapa näiden kolmen Herran sanan toistossa. Anna näiden riittää ja anna näiden sanojen pitää sinussa yllä toivoa siitä, ettei Herra kuitenkaan sinua hylkää, vaikka sinä itse olet hylkäämäisilläsi hänet.

Uskovan pitää harjoittaa ja iloita uskovien yhteydestä! Mutta kun tuntuu siltä, että uskovat avioparit ja ystävät ovat aina keskenään ja minä jään yksin. Ei kukaan tunnu huolivan minun vierelleen. En sopi tänne enkä muuallekaan, missä on uskovia. En taida kuulua koko sakkiin. Olen jotenkin ulkopuolinen. Tietenkin hymyilen, tietenkin keskustelen ja vastaan kysymyksiin. Luonnollisesti olen uskovien maineessa. Kyllä kai minun otsassani on sellainen leima. Kaikki pitää minua uskovana. Mutta jossain syvällä sydämen sopukassa tiedän, ettei tämä sittenkään ole aitoa ja luonnollista - niin ainakin tunnen, kun uskallan olla kasvokkain aidon minäni kanssa.

Uskovan pitää todistaa, olla sielujenvoittaja ja aina innokas Jumalan valtakunnan työssä! Mitä teen, kun kaikki sellainen tuntuu kuin tervaa joisin? Aina siis pitäisi olla jotain tekemässä, jotain saamassa aikaan, olla hyödyllinen, olla tuloksekas. Mutta kun en jaksa, niin en jaksa ja kun ei kiinnosta, niin ei kiinnosta.

JOS ET PYSTY KUNNOLLA ILOITSEMAAN USKOVIEN YHTEYDESTÄ, ET JAKSA ETKÄ HALUA TODISTAA, PALVELLA, OLLA TEHOKAS VAIKUTTAJA, ÄLÄ SITÄ LIIKAA SURE. KOETA KAIKEN TYHJYYTESI KESKELLÄ EDES SILLOIN TÄLLÖIN TULLA MUKAAN SANAN KUULOON, RAAHAUDU EHTOOLLISPÖYTÄÄN, VAIKKA ET KOEKAAN SIINÄ YHTÄÄN MITÄÄN.

Jospa sittenkin jaksaisit jotain pientä palvelua tehdä toisten hyväksi - ainahan siihen on mahdollisuuksia! On kurjaa jos sittenkin liian usein anna luvan laiskuudelleni ja omalle viihtymättömyydelleni. On niin helppoa jäädä sivuun, arvostella, pistää halvalla, olla kyyninen. Ja lopulta se on minun todellinen vaarani eikä uupumus! Tosin voi olla, että aina en osaa itse erottaa sitä, milloin on kysymys laiskuuden jaksamattomuudesta, milloin taas kerta kaikkiaan siitä, että veto on lopussa.

On muuten aika kummallista tämä elämä: Rukous, Raamatun lukeminen, uskovien yhteys ja palvelu on annettu meille uskonelämämme avuksi ja tueksi ja nyt niistä saattaakin tulla jonkun kohdalla vaatimus ja taakka, joka tuntuu lamauttavan koko elämän.

Sana rohkaisee uupunutta

Heprealaiskirje on kirjoitettu tällaisille uskossaan uupuville. Se on hätä- ja herätyshuutokirje! Sen teemana voi olla sanat: "Ajatelkaa häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta itseänsä kohtaan (joka kesti syntisten ankaran vastustuksen, KR 92), - ETTETTE VÄSYISI JA MENETTÄISI TOIVOANNE" (Hepr 12:3).

Vaarallisinta ei olekaan se, että minusta kaikki tuntuu niin tylsältä, vaan se, että menetän toivoni. Toivo merkitsee sitä, että nostan katseeni ja näen valon.

Jospa nyt voisikin toteutua se, mitä Herra lupasi Jesajan kautta kansallensa: HERRA, MINUN JUMALANI, ON ANTANUT MINULLE TAITAVAN KIELEN, NIIN ETTÄ VOIN SANALLA ROHKAISTA UUPUNUTTA (Jes 50:4). Jospa tänään löytyisi se sana, joka rohkaisee uupunutta.

Millainen Herra meillä on? Hän ilmoitti itsensä työssään epäonnistuneelle ja väsyneelle Jeremiaalle antamalla lupauksen: MINÄ VIRVOITAN VÄSYNEEN SIELUN JA JOKAISEN NÄÄNTYVÄN SIELUN MINÄ RAVITSEN (Jer 31:25 KR 38).

Ei meillä uupuneina ole muuta mahdollisuutta kuin luottaa siihen, että tänäänkin Jumalan sanan kuulossa, julistuksessa toteutuu Jesajan saama lupaus: TÄSSÄ ON LEPOPAIKKA. SALLIKAA VÄSYNEIDEN HENGÄHTÄÄ, TÄÄLLÄ ON LEPO JA VIRVOITUS (Jes 28:12). Toivon mukaan emme ole niin väsyneitä, että Herra joutuu meistä sanomaan kuten hän sanoi Jesajan aikalaisista: "Mutta he eivät tahtoneet kuulla".

Haluan kuulla tänäänkin Jeesuksen sanat ja haluan luottaa siihen, että hän todella tarkoittaa sitä samaa, mitä silloin kerran opetuslasten kohdalla: "Tulkaa te yksinäisyyteen, autioon paikkaan ja LEVÄHTÄKÄÄ VÄHÄN" (Mark 6:31). Silloinkin opetuslapset olivat monella tavoin väsyneitä, sillä "tulijoita ja menijöitä oli paljon ja heillä ei ollut aikaa syödäkään".

Eräitä perusasioita uskossa uupuville!

On hyvä muistaa keskellä hengellistä uupumista eräitä perusasioita

1. Ei ole väärin olla väsynyt, uupunut. Se ei ole merkki salaisesta synnistä, ei eksyksiin joutumisesta. Jokainen uupuu ja väsyy. Jokainen kokee välillä syvää haluttomuutta ja jopa inhoa kaikkiin hengellisiin asioihin. "Minä olen väsyttänyt itseni, Jumala, olen väsyttänyt itseni, Jumala, ja menehdyn. Miten olenkaan uurastanut yli voimieni" (San 30:1 KR 38, 92). Jeesuskin näki, että ihmiset olivat näännyksissä ja heitteillä kuin lammaslauma paimenta vaikka (Matt 9:36). Ei hän halveksinut tällaista sekavaa laumaa. Jeesuskin uupui niin, että nukahti veneen keulassa eikä herännyt vaikka vene oli vähällä upota myrskyssä (Matt 8:24, Mark 4:38, Luuk 8:23). Kaikki kolme evankelistaa kertovat tästä tosi sikeästä Jeesuksen unesta. Se johti hätähuutoon: Herra auta, me hukumme.

2. Eräs varsin käytännöllinen opetus ja malli löytyy Mooseksen elämästä. Hänen vaimonsa isä uskalsi sanoa tälle suurelle johtajalle: " Sinä vain uuvutat itsesi ja kansan, joka on ympärilläsi, sillä tämä työ on sinulle liian raskas. Et pysty tekemään sitä yksin... Näin taakkasi kevenee..... silloin jaksat hoitaa tehtäväsi" (2 Moos 18:18-23). Entäpä, jos väsymisemme johtuu siitä, että olemme yrittäneet liikaa, kokeneet itsemme liian tärkeiksi, emme ole osanneet jakaa työtä, emme ole osanneet luottaa toisiin.

3. Väsynyt saa levätä. Mitä Jeesus sanoikaan: "Lähtekää mukanani johonkin yksinäiseen paikkaan, niin saatte levätä (Mark 6:31 KR 92). Olenko osannut lähteä hiljaisuuteen, metsään, luonnon keskelle. Vanha käännös käytti sanaa autio paikka. Neuvo on mitä käytännöllisin. Lepo ei tule vain sanoista, vaan on fyysisesti myös osattava levätä.

4. Kuinka arvokas neuvo sisältyykään tuttuun Jesajan saamaan sanaan: "Kääntymällä ja pysymällä hiljaa te pelastutte, rauhallisuus ja luottamus on teidän väkevyytenne" (Jes 30:15). En tosin pysty sitä seuraamaan kuin satunnaisesti. Olen aina liian kireä. Tartun asioihin liian fanaattisesti ja ehdottomasti. Elän liiankin rajusti. Muistan kuinka nuorena sanoin usein - uhmaten: Minä tahdon palaa kynttilänä molemmista päistä. On tylsää elää itseään säästäen vanhaksi. Valitettavasti silloin vain elämästä tulee yhtä huitomista eikä mikään asia tule koskaan valmiiksi eikä tehtyä kunnolla. Mutta "jos käännytte ja pysytte levollisina, te pelastutte, hiljainen luottamus on teidän voimanne. Mutta te ette tahdo... Autuaita ne, jotka häntä odottavat" (KR 92).

5. Väsyneen luku Raamatussa on Jes 40:26-31: Kohottakaa katseenne korkeuteen... Suuri on hänen väkevyytensä, valtaisia hänen voimansa... Miksi valitat... miksi puhut näin: Ei ole Herra nähnyt elämäni taivalta, minun asiastani ei Jumala välitä. Etkö jo ole oppinut, etkö ole kuullut, että Herra on ikuinen Jumala, koko maanpiirin Luoja? Ei hän väsy, ei uuvu, tutkimaton on hänen viisautensa. Hän virvoittaa väsyneen ja antaa heikolle voimaa. Nuoretkin väsyvät ja nääntyvät, nuorukaiset kompastelevat ja kaatuvat, mutta kaikki, jotka Herra odottavat, saavat uuden voiman, he kohoavat siivilleen kuin kotkat. He juoksevat eivät uuvu, he vaeltavat eivät väsy.

6. Kaikkien ihmeellisin on kuitenkin tuttu Jeesuksen sana ja hänen sanoissaan on Henki ja elämä: TULKAA MINUN LUOKSENI, KAIKKI TE TYÖN JA KUORMIEN UUVUTTAMAT. MINÄ ANNAN TEILLE LEVON. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon - minun sydämeltäni - ei oman sydämemme lempeydestä ja levollisuudesta (Matt 11:28-30). Ei Jeesuksen esimerkki meitä auta, se on vain uusi vaatimus väsyneelle. Mutta Jeesus meidän sijaisenamme auttaa. Silloin hän on lahja ja silloin hänen ikeensä on sovelias ja kuormansa on keveä - sillä se on armon ja anteeksiantamuksen ies ja kuorma.

7. Minulle koko uskonkilvoituksen ydin, pyhityksen sisältö on Room 5:1-5. Siinä meille vakuutetaan, että olemme tulleet uskosta vanhurskaiksi. Siksi meillä on rauha Jumalan kanssa. Nyt Kristus on avannut meille pääsyn armoon. Siinä haluamme nyt myös pysyä lujasti. Siksi voimme jo nyt riemuita siitä toivosta, että kerran pääsemme Jumalan kirkkauteen, vaikka tänään vielä on pimeää. Uskallamme arvostaa, jopa kerskata ahdistuksista, sillä tiedämme, että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä ja kestävyyttä. Kestävyys ja kärsivällisyys taas auttaa selviytymään koetuksista. Ja kun olemme selvinneet koetuksista toivomme syvenee ja on varmaa, ettei meidän toivomme kohdistu tyhjään, se ei ole turhaa toivoa. Mikä onkaan nyt sen suuremoisempi asia kuin, että Pyhä Henki on meille kirkastanut, tehnyt todelliseksi sen Jumalan rakkauden, jolla hän antoi ainokaisen Poikansa kuolla syntiemme tähden (1 Joh 4:9-10). Rakkaus ei ole siinä, että me rakastamme, vaan siinä, että Herra rakastaa meitä. Nyt osaamme jotenkin uskoa hänen rakkauteensa, koska ei meillä muutakaan ole.

8. Suostun siihen, että todellinen lepo on vasta kirkkaudessa Hepr 4:3-11.

9. Palaan uudelleen ja uudelleen itselleni kaikkein tärkeimmän asian ja teeman ääreen. Miten oppisinkaan TUNTEMAAN HERRAN JEESUKSEN KRISTUKSEN SELLAISENA, joka minulle tänään ja tässä on 
kuin janoon uupumaisillaan olevalle avoin lähde, josta pulppuaa raikasta, elävää vettä 
kuin nälkään kuolemaisillaan olevalle elämän leipä, jota saa syödä ilmaiseksi 
kuin sakeaan sumuun eksyneelle tie perille, selvä turvallinen tie läpi sumun 
kuin valheen sotkuihin seonneelle totuus, joka antaa rauhan levottomuuteen 
kuin kuoleman pelon jäytämälle elämä, jota ei mikään pahuus ja tuska tukahduta 
kuin tyhjyyden ja tarkoituksettomuuden tunteen kuristamalle elämän yltäkylläisyys, niin, että maljani on ylitsevuotavainen ja sula hyvyys ja laupeus seuraavat minun kaiken elinaikana, 
kuin elämän murskaamalle, epäonnistuneelle, sotkeutuneelle, kaiken sotkeneelle ja pilanneelle kaiken peittäjä ja unohtaja.

10. Miten sydämessäni alkaisi soida Hyvän Paimenen Psalmin 23:n sanat! Ne eivät ole tänäänkään vain fraaseja, vaan aidosti ja koettavasti elettyä elämää. Ne tuoksuvat, ne avautuvat meille tässä ja nyt. Ne eivät vaadi meiltä mitään. Ne antavat meille kaiken ilmaiseksi. Jumalan sanalla on ihmeellinen voima. Minun tulee vain päästää se vapaasti vaikuttamaan omassa elämässäni, ja niin se vaikuttaa ja saa aikaan iankaikkisen elämän ihmeen minussakin. Sen minkä sana tänään sanoo, sen se saa myös minussa aikaan, kun vain sallin, otan vastaan.

11. Minä en jaksa mitään, mutta hän jaksaa minun puolestani. Minä on jaksa täyttää pienintäkään vaatimusta, yhtään ehtoa, mutta hän on puolellani ja puolestani ja hyväkseni täyttää kaikki vaatimukset ja ehdot. Sallin vain hänen sen tehdä ja katselen häntä ja kuuntelen häntä. Yritän opetella istumaan Marian vieressä hänen jalkojensa juurella. 
TE JOILLA EI OLE... TULKAA... OTTAKAA ILMAISEKSI... KUULKAA MINUA TULKAA MINUN LUOKSENI (JES 55:1-3)