Lahja erottaa henkiä

Olavi Peltola

1. JÄRKI - VIHOLLINEN VAI YSTÄVÄ?

Meillä uskovina on yleensä varsin voimakas vastenmielisyys järjen ja ymmärryksen korostusta vastaan. Eräs raskaimmista syytöksistä, mitä saatamme sanoa toisesta uskovasta on se, että tämä luottaa liiaksi järkeensä ja arvioi kaikkea järkensä mukaan. Uskova tunnetaan uskonsa palavuudesta eikä järkensä terävästä käytöstä. Järkeisusko on miltei kirosana.

Olemme aikamme kristittyinä perusteellisesti kyllästyneet positivismin (ei ole Jumalaa) ja materialismin (tämä näkyvä on ainoa todellisuus) herruuteen omassa kulttuurissamme. Näissä virtauksissa ihmisen järki ja siihen perustuva tieteellinen tutkimus ja teknologinen kehitys on korotettu kaikkein korkeimmaksi totuudeksi ja arvoksi. Järjestä on tullut aikamme todellinen jumala. Se on monelle kirkkain ja ehdottomin asia maailmassa. Tieteisusko (scientismi) hallitsee kanssaihmisiämme. Järjen nimessä on erityisesti pilkattu UT:ssa kerrottuja kristillisen uskon ydintapahtumia.

Raamattu arvostelee terävästi järjen käyttöä silloin, kun on kysymys Jumalan pelastusteoista ja evankeliumista. Usko ei perustu ihmisten viisauteen (1 Kor 2:5). Mikään viisaus (sofia) ei saa mitätöidä Kristuksen ristiä (1 Kor 1:17). Ihmisten ymmärrys (synesin) on mitättömyyttä Jumalan pelastusteoissa ja maailman viisaus on tullut hulluudeksi (1:20, 3:19). Jumalan viisaus on silloinkin suurempi, kun se maailman viisauden mielestä on silkkaa hulluutta (1:21, 25).

Mutta samaan aikaan Raamattu korostaa järjen ja älyn ja viisauden merkitystä. Kristityille järki on yksi Jumalan antamista lahjoista. Sillä on kyllä rajoitettu tehtävä, mutta Jumalan lahjana sitä on arvostettava ja hoidettava huolella. "Mutta jos joltakin teistä puuttuu viisautta (sofia), anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille alttiisti ja soimaamatta" (Jaak 1:5).

Jeesus sanoi: "Minä lähetän teidät niinkuin lampaat susien keskelle, olkaa siis älykkäät (fronimos) kuin käärmeet ja viattomat kuin kyyhkyset" (Matt 10:16) Tosin Jeesus sanoo suoraan, että tämän maailman lapset ovat viisaampia (fronimos) omaa sukuntaansa kohtaan kuin valkeuden lapset (Luuk 16:8).

Diakonin tehtäviin piti valita nimenomaan sellaisia uskovia, jotka olivat viisautta (sofia) täynnä (Apt 6:3). Paavali vetoaa uskoviin: "Minä puhun niinkuin ymmärtäväisille (fronimos), arvostelkaa (krinoo) itse, mitä minä sanon" (1 Kor 10:15). Uskovien tuli neuvoa toinen toistaan kaikessa viisaudessa (sofia) (Kol 3:16). Nuorta Timoteusta hän neuvoi: "Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut, ja koska jo lapsuudesta saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta" (1 Tim 3:14-15).

Paavali nuhteli uskovia: "Oi te älyttömät (anoeetos) galatalaiset, kuka on lumonnut teidät" (Gal 3:1). Ei uskovien älyttömyydessä ole mitään ihailtavaa. "Eikö teidän joukossanne sitten ole yhtään viisasta (sofos), joka voisi ratkaista (diakrinoo) veljien välin" (1 Kor 6:5). "Katsokaa siis tarkoin, kuinka vaellatte, ei niinkuin tyhmät, vaan niinkuin viisaat (sofos)" (Ef 5:15). Raamattu varoittaa meitä myös tiukasti: "Me pyydämme teitä... ettette anna minkään hengen ettekä sanan... heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin... Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavoin" (2 Tess 2:1-3). Mielen maltin menettäminen eli fanaattisuus on aina syntiä.

Paavali itse toteaa omasta työstään: "Puhetaitoni on ehkä kehno, mutta tietoni ei, ja tietoni olen kaikin tavoin, kaikissa asioissa saattanut teidän nähtäväksenne" (2 Kor 11:6). Raamattu kertoo myös kuinka poliittisen neuvonantajan tehtävään koulutettavat Daniel ja hänen toverinsa olivat nimenomaan kyvykkäitä käsittämään kaikkea viisautta, terävä-älyisiä ja hyväoppisia (Dan 1:4). Juuri sellaisia kristittyjä tarvitsemme tänäänkin poliittiseen elämään mukaan kantamaan vastuuta.

2. ARVOSTELUKYKY ON SUURI LAHJA

Uskovan on opittava tutkimaan, arvioimaan itseään, erittelemään asioita (diakrinoo) (1 Kor 11:31). Kreikan kielessä diokrinoo tarkoitti tuomita, tehdä erotus, panna erilleen, jakaa. Uskovan on koeteltava (diakrinoo) kaikkea ja pidettävä vain se, mikä on hyvää (1 Tess 5:21). Ei saa sotke yhteen sellaista, mikä ei kuulu yhteen, ne on osattava erottaa toistaan (1 Kor 11:29). Joka kerta on arvosteltava (diakrinoo) profeettoina esiintyviä (1 Kor 14:29).

Pyhä Henki tahtoo antaa uskoville nimenomaan lahjan arvostella (diakrinoo) henkiä (1 Kor 12:10) eli arvostelukyvyn. Juuri tätä lahjaa tarvitsemme omassa ajassamme mitä kipeimmin.

On ihmeellistä, että samaa sanaa (diakrinoo) käytetään UT:ssa myös varoitettaessa epäilystä (Room 4:20). On siis oikeaa diakrinoa ja väärää diakrinoa. Samaa asiaa voidaan käyttää sekä hyvään erottamaan totuus valheesta että pahaan, niin että kaikea, itse totuuttakin aletaan epäillä.

Arvostelukyvyn lahjan oikea käyttö varjelee liioittelemasta puoleen tai toiseen. Se auttaa rehellisesti kohtaamaan tosiasiat, elämän sellaisena kuin se on väittämättä siitä mitään muuta. Arvostelukyky merkitsee ns. terveen talonpoikaisjärjen avointa käyttöä.

Arvostelukyky on kuin silmä, joka on ruumiin lamppu. Jos silmä on terve niin koko ruumis on valaistu. "Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, kuinka suuri onkaan pimeys" (Matt 6:22-23).

Arvostelukyky tutkii kaikki ihmisten ajatukset, erittelee eikä ole sinisilmäinen. "Älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget" (1 Joh 4:1). Se varjelee uskovaa liialliselta herkkäuskoisuudelta eli taikauskolta. Emme saa avata sydämemme ovea kenelle tahansa käydä sisälle. "Mutta Jeesus itse uskonut itseänsä heille, sentähden että hän tunsi kaikki" (Joh 1:24). Arvostelukykyinen säilyttää terveen varovaisuuden jokaiseen ihmiseen nähden (vert. Jer 9:4, Miik 7:5). Siksi arvostelukyky on vahvaa ruokaa ja niitä varten, joiden aistit ovat tottumuksesta harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta (Hebr 5:14). Arvostelukykyinen voi jäädä joukossa hyvinkin yksinäiseksi.

Täydellisiä ja valmiita vastauksia elämän monimutkaisiin ja alati muuttuviin tilanteisiin ei ole yhdelläkään kristityllä. Arvostelukykyinen tietää tämän ja ei voi siksi koskaan sokeasti innostua sellaisista ehdotuksista ja toimintamalleista, jotka muka antavat vastauksen kaikkiin ongelmiin. Yhdelläkään ihmisellä ei ole kaikkea valoa. Sillä "elämä on lyhyt, taito pitkä, oikea hetki pian ohitse, kokemus pettävä, arviointi vaikea" (Hippokritees).

Olemme vasta matkalla. "Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut taai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti" (Fil 3:12). Siksi meidän on suostuttava jatkuvaan kamppailuun. Se ei ole helppoa. Ja kuitenkin "raivotkoon teitä vastaan ne, jotka eivät tiedä kuinka vaivaloisesti totuus löydetään... raivotkoon teitä vastaan ne, jotka eivät tiedä kuinka vaikea on sisäisen ihmisen silmän tulla terveeksi... raivotkoon teitä vastaan ne, jotka eivät tiedä kuinka monia nyyhkytyksiä ja huokauksia tarvitaan, että onnistutaan saavuttamaan edes pikkuruinen pisara Jumalan totuutta" (Augustinus).

Emme saa pelkää virheitä ja vääriä valintoja. Eräs suuressa kansainvälisessä avustamistyössä vastuullisena johtajana ollut kuvaa päätösten tekemisen vaikeutta: "On monia tilanteita, joissa emme voi yksioikoisesti sanoa: Näin on oikein, noin on väärin. On vain yritettävä parasta annetuissa olosuhteissa luottaen toisaalta Jumalan johdatukseen ja toisaalta Jumalan armoon. Olkoot valintamme mitä tahansa, niitä leimaa inhimillinen erehdys ja synti silloinkin kun yritämme parastamme".

3. ERÄITÄ ARKISIA NEUVOJA ARVOSTELUKYVYN KEHITTYMISEKSI

Epätäsmällinen tai epätarkka kielenkäyttö voi johtaa julkisuudessa ankariin selkkauksiin ja on saattanut johtaa jopa sotaankin. Siksi julkisuuden henkilön tärkeimpiä ominaisuuksia on tarkkuus. Löysien ja liioittelevien väitteiden esittäjät ehkä näyttävät hetken aikaa saavan osakseen kansan suosion, mutta tarkaksi tunnettuja arvostetaan pysyvästi. Ihmisethän uskovat, että puhuja, joka pystyy vaikuttamaan heihin on myös asiantuntija. Valitettavasti näin ei suinkaan ole. Lopulta kuitenkin tarkkoihin ja täsmällisiin ihmisiin luotetaan. Heitä tarvitaan aina eikä heitä ole koskaan liikaa. Onkin sanottu, että rehellisyys on kaikkien fanaatikkojen inhoama asia.

Pyri tasapuolisuuteen. Ota aina selvää tosiasioista, niistäkin, jotka ovat omien näkemystesi vastaisia. Uskalla jatkuvasti arvostella omia mielipiteitäsi ja koeta olla erityisen varovainen tunnepohjaisiin ilmauksiisi nähden.

Löytääksesi totuuden sinun on huolellisesti punnittava keskenään ristiriitaisia todisteita ja pyrittävä rakennettamaan niin luotettavien havaintojen pohjalle kuin mahdollista. Tämä vaatii itsekuria ja tervettä arvostelukykyä. Parhaimmillaan täsmällisyys on uutteruutta, huolellisuutta, pienten tosiasioiden sitkeää keräilemistä ja jatkuvaa asioiden puntarointia.

Ole mielummin lausumatta mielipidettäsi kuin arvaat umpimähkään. Pitää ajatella, mitä sanoo, ettei sano mitä ajattelee. Älä höläytä suustasi ulos, mitä tahansa hyvältä tuntuvaa ja kuulostavaa. Sano rehellisesti, ettet tiedä. Uskalla myös aina alistaa käsityksesi toisten arvosteltavaksi. Kuuntele erityisesti vastustajiasi. Heiltä saatat oppia eniten.

Pyrkiessämme vaikuttamaan ja saamaan aikaan muutoksia ympäristössämme on hyvä muistaa rukous: "Herra anna minulle kärsivällisyyttä alistua siihen, mitä en voi muuttaa, anna rohkeutta muuttaa se, minkä voin muuttaa ja anna viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan". Usein monet näkevät uudistusten arvon vasta niiden tapahduttua. Siihen asti niiden puolesta on pitänyt rajustikin taistella. Uudistajan on myös suostuttava suureen yksinäisyyteen.

Olen joskus kirjoittanut muistiin seuraavan ajatuksen: Ihmisten ensimmäinen reaktio julkisuuteen tuotua epäkohtaan vastaan on epäkohdan kieltäminen. Ellei tämä onnistu, asia koetetaan lyödä leikiksi. Jos reformaattorit vielä pitävät kysymystä vireillä, yleinen mielipide leimaa heidät syylliseksi koko epäkohtaan. Siinä tapauksessa, että uudistusliike ei tästäkään masennu, seuraa asiallisen keskustelun ja sen tuloksena vihdoin uudistusten aika (Selden D Bacon).

4. ESIMERKKEJÄ USKOVIEN ARVOSTELUKYVYN PUUTTUMISESTA

1. Eräs veli oli ollut uskossa yli 50 vuotta. Hän oli koko tuon ajan kilvoitullut kaikkien todistuksen mukaan vilpittömästi. Mutta eräänä päivänä hänelle ilmestyi enkeli. Enkeli tunnusti hänen vilpittömän vaelluksensa uskossa ja kehoitti häntä heittäytymään keskiyöllä syvään kaivoon. Jos hän sen tekisi, hän tulisi näkemään kuinka hän ei olisi alttiina millekään vaaralle suuren ja vilpittömän uskonkilvoituksensa tähden. Ja niin tämä vanha uskova tutkimatta ja koettelematta henkiä uskoi enkeliin ja heittäytyi kaivoon. Hänet saatiin sieltä pahoin loukkaantuneena ylös, mutta hän kuoli pian saamiinsa vammoihin (Filokalia).

2. Toinen esimerkki on erään helsinkiläisen lääkärin kaupunginosalehden pakinapalstalta: "Ylioppilaslakkinsa juuri saanut sukulaisneitonen oli päässyt kesätöihin erääseen valtion virastoon. Tämän nuoren opiskelijan elämää painoi jo lapsena alkanut diabetes. Elämä sujui kuitenkin täysin normaalisti kahden päivittäisen insuliiniruiskeen avulla. Ehkä osin diabetes-taakka oli johtanut sukulaistytön syvään uskonnollisuuteen. Eräänä alkukesän perjantai-iltana hän oli saanut vieraakseen viisi uskovaista nuorta. Nuo nuoret päättivät rukoilla niin palavasti toverinsa sokeritaudin parantumisen puolesta, että Jumalan olisi pakko heitä kuulla. Useita tunteja kestäneen rukoilun jälkeen ylioppilasneitosemme "tunsi" aivan uuden elämän alkaneen. Kaikki oli muuttunut. Olo tuntui terveeltä ja ihanalta. Yhteinen päätös oli: Herra oli kuullut rukouksen. Nuoret lähtivät koteihinsa. Sukulaistyttö luotti niin täydellisesti parantumiseensa, että jätti siitä paikasta insuliinin oton. Kun seuraavana maanantaina viraston työpäivä alkoi, ei sukulaistyttöä kuulunutkaan töihin. Joku työtovereista lähti tytön asunnolle. Postiluukusta näkyi, että sunnuntain sanomalehti oli koskemattomana lattialla. Talonmiehen avulla päästiin sisälle. Neitonen löytyi kuolleena asunnostaan. Ruumiinavaus vahvisti kuolinsyyn: Insuliinin puutteesta johtunut diabeettinen kooma ja kuolema. Rukoiluun osallistuneet nuoret olivat hämmentyneinä. Miten oli mahdollista että heidän rukoiluaan ei ollut kuultu" (Klaus A.J.Järvinen, Lauttasaari-lehti 24.2.1990).

3. Olen säilyttänyt lehtileikkeen, jossa kerrottiin kolmesta sisaruksesta. "Kun poliisi pidätti kolme sisarusta, jotka ajelivat alastomina varastamallaan kuorma-autolla ja olivat yltäpäätään sinapin tahrimia, nämä selittivät vain olevansa Pyhän Hengen vaikutuksen alaisia... Olimme lukemassa Raamattua ja Pyhä Henki sai meidät valtaansa, Doshaline McCuin, 30, kertoi puhelinhaastettelussa vankisellistään... Hän selitti sinapinpeitettään Matt 13 mukaan, josssa sanotaan: Taivasten valtakunta on sinapinsiemenen kaltainen... Olemme alasti, koska Raamattu sanoi, että meidän on palattava Eedenin puutarhaan. Entä kuorma-auto? Se nyt vain sattui olemaan siinä. Emme tiedä, miksi otimme sen. Emme pystyneet hillitsemään itseämme. En tiedä oliko se paholainen vai Jumala - ehkä siinä oli vähän molempia, jotka taistelivat keskenään".

Olemme erittäin vaikella elämänalueella. Eräs äiti hukutti lapsensa ja selitti:"Jumala käski". Jokainen ääni on koeteltava Raamatun sanalla ja toisten uskovien mielipiteillä. Emme saa salailla asioita, vaan pyrkiä vaeltamaan valossa. Todellinen Pyhän Hengen ääni ei koskaan kehoita ihmistä tekemään mitään järjetöntä ja itseämme tai lähimmäisiä vahingoittavaa. Miten oikein kirjoittikaan herätysten keskellä elänyt John Wesley: "Älkää olko liian valmiita panemaan kaikkea Jumalan tiliin. Älkää uskoko helposti uniin, ääniin, vaikutelmiin tai näkyihin ja kuvitelko, että ne ovat Jumalasta. Ne voivat olla hänestä, mutta ne voivat myös nousta omasta sisimmästämme tai ne voivat olla jopa saatanasta".

5. OIKEAN USKON SALAISUUS

Emme saa laajentaa uskomme kohdetta. Usko aina kohdistukoon keskitetysti ja nimenomaan Raamatun sanassa todistettuun Jeesukseen Kristuksen ja häneenkin ristiinaulittuna (Gal 3:1).

Aikoinaan saksalaiset kirjoittivat nuorten kuolinilmoituksiin: "Gestorben im Glaube an Hitler" (kuollut uskossa Hitleriin). Ihminen voi ja haluaa kokea voimakasta ja antautuvaa uskoa. Siksi on ratkaisevaa se, mihin usko kohdistuu, ei se kuinka voimakasta se on.

Emme saa edes laajentaa uskoamme siihen, mitä Jeesus tekee ja vaikuttaa täsäs ja nyt. Toki hän voi tehdä mitä tahansa, onhan hän kaikkivaltias. Mutta meille on tärkeintä tietoisesti keskitttää uskomme siihen, kuka ja millainen hän on. Ja kun hänen persoonaansa sydämestämme luotamme, hän saa tehdä mitä hän hyväksi näkee. Olemme vain savea savenvalajan kädessä (Jer 18). Me emme ohjaa, vaan meidät vyöttää toinen ja vie sinnekin, minne emme edes itse tahdo (Joh 21:18).

Elämme kuitenkin ajassa, jossa yhä enemmän saa valtaa aivan toisenlainen raamatuntulkinta uskosta. Siinä uskosta tulee uskovan herruuden ja vallan väline, ikäänkuin valtikka hänen käteensä. Hänet on nyt korotettu valtaistuimelle yhdessä Jeesuksen kanssa, "korkeammalle kaikkea hallitusta, valtaa ja voimaa" (Ef 1:21) ja Jumala on jo nyt "yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin" (Ef 2:6). Siksi uskova voi hänessä olevan uskon voiman avulla muuttaa itselleen vastenmielisen todellisuuden oman mielensä mukaiseksi. Hän uskon kautta kukistaa valtakuntia ja saa kokea lupauksien toteutumista (Hebr 11:33). Mikään ei ole enää hänelle mahdotonta, sillä "kaikki on mahdollista sille, joka uskoo" (Mark 9:23). "Niinkuin sinä uskot, niin sinulle tapahtukoon" (Matt 8:13). "Mitä te anotte rukouksessa uskoen, sen te saatte" (Matt 21:22). Koska usko on lujaa luottamusta ja ojentautumista (Hebr 11:1), ei uskova saa hetkeäkään herpaantua ja epäillä oman uskonsa voimaa. "Jos joku sanoisi tälle vuorelle: Kohoa ja heittäydy mereen, eikä epäilisi sydämessään, vaan uskoisi sen tapahtuvan, minkä hän sanoo, niin se hänelle tapahtuisi" (Mark 11:23). Usein tässä opetuksessa kielletään käyttämästä Jeesuksen sanoja Getsemanessa: "Mutta ei mitä minä tahdon, vaan mitä sinä" (Mark 14:36). Tämän rukouksen käyttö on epäuskoa. Uskovan pitää olla vuorenvarma.

Kuinka toisenlaisena elävän uskon näkeekään uskonpuhdistaja: "Tyydy minuun mestarinasi, minä ohjaan sinua sitä tietä, jolla vaellat minun mieleni mukaisesti. Sinusta se tie näkyy vievän turmioon, koska se ei kulje mielesi mukaisesti...Ei pidä käydä sinun ymmärryksesi mukaan, vaan yli sinun ymmärryksesi.. Vaivu sinä ymmärtämättömyyteen, niin minä annan sinulle minun ymmärrykseni.. Ymmärtämättömyys on oikea ymmärrys, tietämättömyys siitä mihin menet on oikea tieto päämäärästäsi. Minun ymmärrykseni tekee sinut aivan tietämättömäksi. Niin Aabraham lähti isänmaastaan eikä tiennyt mihin. Hän jättäytyi minun tietoni varaan ja luopui omastaan ja saapui oikeata tietä oikeaan päämäärään. Katso, tämä on ristin tie. Sinä et voi itse löytää sitä, vaan minun täytyy kuljettaa sinua niinkuin sokeaa. Sentähden et sinä, vaan minä itse opetan sinua kulkemaan sitä tietä, jota sinun tulee vaeltaa (Ps 32:8). Seuraa minua, älä itse valitsemassasi työssä äläkä itse ajattelemassasi kärsimyksessä, vaan siinä mikä kohtaa sinua vastoin valintaasi, ajatuksiasi ja haluasi. Siinä minä kutsun. Ole siinä minun oppilaani. Silloin on aika. Mestarisi on läsnä" (Luther).