Kirje kolossalaisille

Olavi Peltola

JOHDANTO
Kolossa oli pienehkö kaupunki Lyksos-joen varrella 16 km päässä Laodikeasta (Kol 2:1) lähellä Hierapolista (4:13). Efesoksesta kulki tärkeä tie Kolossan kautta Syyriaan. Efesokseen oli matkaa n. 170 km. Todennäköisesti juuri Efesoksesta käsin evankeliumi oli saavuttanut Kolossan asukkaat (Apt 19:10). Paavali itse tuskin oli käynyt kaupungissa. Kolossan uskovien joukosta tunnemme Epafraan. Ehkä seurakunta oli syntynyt hänen ympärilleen (Kol 1:7). Samoin Filemonin kirjeen vastaanottaja on asunut täällä (Filem 1,2). Paavali oli tutustunut heihin Efesoksessa. Vuosina 61 ja 62 voimakas maanjäristys hävitti tämän laaksoalueen kaupungeista suurimman osan. Tietojemme mukaan Kolossa jäi sen jälkeen rauniokaupungiksi.

Paavali on kirjoittanut kirjeen ollessaan vankina Roomassa 60-luvun alussa. Kirjeen toisena lähettäjänä mainitaan Timoteus. On myös arveltu, että Timoteus on saattanut laatia kirjeen melko itsenäisesti, sillä se sisältää useita poikkeamia Paavalin käyttämästä ajattelu- ja esitystavasta. Allekirjoituksellaan Paavali on joka tapauksessa asettautunut kirjeen takuumieheksi (Kol 4:18) (Jukka Thurén). Kirje muistuttaa monissa sanonnoissaan Efesolaiskirjettä. Paavali halusi torjua seurakuntaan tunkeutuneet harhaopit, jotka houkuttelivat uskovia lainomaiseen asennoitumiseen (2:14-17) ja hurmahenkisiin näkyihin ja palvontamenoihin (2:18-23).

SISÄLTÖ

1. Alkutervehdys ja kiitosrukous seurakunnan puolesta (Kol 1:1-12)

2. Kristus-hymni (1:13-23)

3. Valtava lähetystehtävä (1:24-2:5)

4. Harhaoppien torjuminen (2:4-23)

5. Kristityn uusi elämä (3:1-4:1)

6. Loppukehotukset ja tervehdykset (4:2-18)

SANOMA

1. ALKUTERVEHDYS JA KIITOSRUKOUS SEURAKUNNAN PUOLESTA (Kol 1:1-12)

Alkusanoissa mainitaan Paavali ja hänen merkittävä työtoverinsa, Timoteus (Kol 1:1). Tämä oli uskollisesti seurannut Paavalia hänen matkoillaan kymmenkunta vuotta ja oli nytkin vankeudessa häntä lähellä. Tämä ystävyys kesti loppuun asti. Aina ei niin ollut tapahtunut apostolin elämässä (Apt 15:36-40).

Kirje alkaa sydämellisellä kiitoksella. Paavali kantoi myös seurakuntia rukouksessa Jumalan eteen. Hän uskoi esirukouksen merkitykseen. Paavali kertoo, mitä hän rukoilee ja samalla opettaa meillekin, mitä on kasvaminen Jumalan tuntemisessa (Kol 1:10). Se on uskoa ja uskollisuutta Kristukselle Jeesukselle, Hengen synnyttämää rakkautta kaikkia pyhiä kohtaan (1:4,8), totuuden sanan antamaa toivoa (1:5). Se on Jumalan todellisen armon (1:6) ja samalla Jumalan tahdon täydellistä tuntemista (1:9). Se on Herralle kunniaksi elämistä ja hedelmän kantamista tekemällä kaikkea hyvää (1:10). Se on kestävyyttä ja kärsivällisyyttä (1:11).

2. KRISTUS-HYMNI (Kol 1:13-23)

Paavali oli niin täynnä Kristuksen tuntemisen tuomaa iloa, että hän kesken seurakuntalaisille tarkoitettua kehotusta (Kol 1:12) alkaakin palvoa ja ylistää Isän rakasta Poikaa. Hän muuttaa esitystapaansa. Hän haluaa vetää palvontaansa mukaan kirjeen lukijat. Palvonta on myös uskon julkista tunnustamista.

Itse Kristus-hymni (Kol 1:15-20) on Raamatun merkittävimpiä. Sen äärelle on hyvä usein palata ja hiljentyä sen edessä ihmettelyyn. Hyvä on myös kerrata muutkin UT:ssa säilyneet Jeesuksesta Kristusta ylistävät hymnit: Joh 1:1-4; Room 8:35-39; 11:33-36; 1 Kor 8:6; 2 Kor 5:14-21; Ef 1:19-23; Fil 2:6-11; 3:8-10; 1 Tim 2:5-6; 3:16; 6:15-16; 2 Tim 1:9-10; 2:11-13; Hepr 1:2-4. Ehkä silloin elämässämme pääsee toteutumaan kehotus: "Tavoitelkaa sitä mikä on ylhäällä, missä Kristus istuu Jumalan oikealla puolella" (Kol 3:1-2).

Ihmeellinen on rakkaan Pojan valtakunta. Tähän Pojan valtapiiriin Isä on meidät on siirtänyt. Hän on pelastanut meidät orjuuttavasta pimeyden ja Saatanan vallasta (Kol 1:13; Apt 26:18). Uskon ylistyksen ja tunnustuksen ydin on aina Jeesuksen lunastustyössä (Kol 1:14). Hän osti vapaaksi (kr. afesis) meidät orjat kuten Israel ostettiin vapaaksi Egyptistä. Jotkut myöhemmät käsikirjoitukset lisäävät tähän "hänen veressään" . Hymnin päätös tuokin esiin lunastushinnan: "Hänen ristinsä verellä" (1:20; 2 Moos 12:7,13; 3 Moos 17:11). Hinta oli korkea. Lunastus toteutuu uskovan elämässä jatkuvassa syntiemme anteeksisaamisessa (kr. afesis). Anteeksiannon sanoman tulisi täyttää meidät palvovalla kiitollisuudella. Vasta kirkkaudessa opimme todella riemullisesti laulamaan ylistystä syntien anteeksisaamisesta. Siellä kaikuu riemulaulu teurastetusta Karitsasta (Ilm 15:3; 5:9,12; 12:11).

Jeesus kasvaa nyt edessämme käsittämättömään suuruuteen ja majesteetillisuuteen. Tuntuu kuin inhimilliset sanat loppuisivat kuvailtaessa Jeesuksen suuruutta ja merkitystä. Hän on näkymättömän Jumalan kuva (Kol 1:15; 2 Kor 4:4; Hepr 1:3). Vain hänessä meille näkymätön Jumala tulee näkyväksi. Hän on ollut olemassa ennen kaikkea muuta (Kol 1:17). Hänen kauttaan ja häntä varten on luotu kaikki, kaikki mitä on taivaassa ja maan päällä (1:16). Hän pitää kaiken koossa (1:17). Hän on totisesti luomakunnan hallitsija ja sen esikoinen.

Hänessä Jumala aloitti uuden ihmiskunnan. "Hän on alku. Hän nousi esikoisena kuolleista, jotta hän olisi kaikessa ensimmäinen" (Kol 1:18). "Hän on kaikkien valtojen ja voimien pää" (2:10). "Kristus on kaikki, hän on kaikissa" (3:11). Hänessä asuu Jumalan kaikki täyteys (1:19). Uusi alku ilmenee nyt seurakunnassa, joka pää Kristus on (1:18,24,27). Uusi alku alkoi toteutua silloin, kun Jumala hänen ristinsä verellä, hänen välityksellään teki sovinnon ja vahvisti rauhan (1:20). Siksi kaiken olemassaolon todellinen keskus on nyt ristissä. Siinä tehty sovinto koskettaa kaikkea, mitä on maan päällä ja taivaissa.

Miksi uusi alku oli mahdollinen vasta ristillä tehdyn sovinnon ja rauhan jälkeen? Sen tekee havainnolliseksi kirjeen vastaanottajien ja samalla jokaisen ihmisen tilanne. Olemme kaikki Jumalasta vieraantuneita, jopa vihamielisiä häntä kohtaan ja elimme pahojen tekojemme vallassa (Kol 1:21). Juuri tällaisten tähden Kristus omassa ruumiissaan kärsi kuoleman (1:22).

Evankeliumi tästä Kristuksen teosta tarkoittaa kaikkia luotuja taivaan alla. Tätä Jumalan armoa (Kol 1:6) on julistettava kaikille kaikkialla maailmassa niin, että kaikki saavat sen kuulla (2:23; Room 10:14,18). Kuultuun evankeliumiin on nyt tartuttava lujana uskossa ja pysyttävä siinä horjahtamatta. Vain evankeliumin ja uskon perustalla olemme Kristuksen ruumiin jäseniä. Yksin evankeliumi antaa toivon, että meidät asetetaan pyhinä, nuhteettomina ja moitteettomina Jumalan eteen (Kol 1:22).

3. KÄRSIMYKSIÄ JA TAISTELUA VAATIVA LÄHETYSTEHTÄVÄ (Kol 1:24-2:3)

Evankeliumin on tultava kaikkein ihmisten luokse. Kaikkien on saatava kuulla totuuden sana (Kol 1:5-6). Siksi sitä on julistettava kaikille luoduille taivaan alla (1:23). Sen tehtävän Jumala on uskonut meille ihmisille (1:25). Meidän on julistettava Kristusta (1:28). On annettava tiedoksi kaikille kansoille se häikäisevä kirkkaus, että Kristus haluaa tulla ilmaistuksi meissä (Gal 1:16, KR 1938), haluaa asua meissä syntisissä uskovissa tulevan kirkkauden toivona (Kol 1:27).

Tämä vieläkin niin keskeneräinen lähetystehtävä vaatii ponnisteluja ja taisteluja, mutta ei omalla vaan Kristuksen voimalla (Kol 1:29). Se on julistusta, neuvomista ja opettamista (1:28). Se on suostumista kovaan taisteluun toisten tähden (2:1). On opittava iloitsemaan, kun saa kärsiä ja olla ahdistuksissa Kristuksen ruumiin hyväksi (1:24). Siinä vehnänjyvä putoaa maahan ja kuolee (Joh 12:24). Siinä kärsitään yhdessä Kristuksen kanssa (Room 8:17). Silloin omat ahdistuksemme muuttuvat Kristuksen ahdistuksiksi. Kristus kärsi maailmassa ja hänen seuraajansakin kärsivät maailmassa (Apt 9:16; 14:22). Kristuksen ruumiillisen kärsimyksen hedelmänä syntyi hänen seurakuntansa, ruumiinsa. Nyt Kristuksen seuraajat, jopa ruumiillisissa kärsimyksissään, saavat uskoa täyttävänsä sen, "mitä Kristuksen ahdistuksista vielä puuttuu" (Kol 1:24). Kristuksen ruumis ei kasva täyteyteensä (Room 11:25) ilman jatkuvaa kärsimystä. Nyt on meidän sukupolvemme vuoro täyttää kärsimyksen mittaa (2 Kor 4:8-11).

4. HARHAOPPIEN TORJUMINEN (Kol 2:4-23)

Miksi vakuuttava puhuja niin helposti pettää uskovat (Kol 2:4)? Miksi tyhjät ja pettävät viisauden opit niin herkästi houkuttelevat harhaan (2:8)? Miksi evankeliumi Kristuksesta tuntuu niin pinnalliselta ja miksi aletaan etsiä jotain sitä syvempää? Paavali joutui aikanaan käymään kovaa taistelua uskovien puolesta (2:1). Kuitenkin yksin Kristus on rikkain ja syvin tieto maailmassa, jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet on kätkettynä (2:2-3). Vain hänessä Jumala kohtaa meidät käsin kosketeltavalla tavalla kaikessa täyteydessään (2:9). Se tapahtuu kasteen näkyvässä sanassa (2:11-12). Se tapahtuu, kun hän ehtoollisessa antoi ja antaa "meille kaikki rikkomuksemme anteeksi" (2:13).

Voiko olla mitään sen ihmeellisempää kuin se, että Kristus kumosi, pyyhki pois verellään meitä rasittavan velkakirjan (Kol 2:14)? Ristille ei ollut naulittuna vain hänen kätensä ja jalkansa eikä vain taulu, jossa luki juutalaisten kuningas (INRI). Siellä oli myös lain vaatimusten aiheuttama elämämme velkakirja, johon joka päivä tulee lisää merkintöjä. Jumala teki meidät eläväksi yhdessä Kristuksen kanssa, kun olimme rikkomustemme vuoksi kuolleet ja pääsimme yhteyteen Kristuksen kanssa

Voiko mikään maailmassa olla sen suurempaa kuin, että Jumala Kristuksessa riisui aseista vallat ja voimat ja pakotti ne marssimaan häpeän alaisena Kristuksen voittosaatossa, triumfissa (Kol 2:15)? Nyt Kristus on kaikkien valtojen ja voimien pää (2:9).

Kaikesta tästä huolimatta uskovat olivat antamassa periksi. Uudet opettajat lupasivat uskovien pääsevän määrätyllä tekniikalla suorastaan vajoamaan taivaallisiin enkelinäkyihin ja taivasmatkoille (Kol 2:18). Oli vain harjoitettava itsekuria, määrättyjä ruokasäännöksiä, paastoa, määrä-aikojen seuraamista (2:16). Se korotti uskovien itseluottamusta. He sentään pystyivät tekemään jotain. He kokivat pääsevänsä aivan uudelle tasolle ja saavuttavansa täydellisyyden ja turvan kohtalon voimien heittelyssä. Uskovien ei tarvinnut enää tuntea olevansa vain syntisiä, joiden oli saatava kaikki armosta lahjaksi ja joiden ilona oli risti ja anteeksiantamus (2:13-14) ja turvana yhteys Kristukseen, joka päänä huolehtii kaikesta (2:19). Paavali paljasti kuitenkin kaikki tällaiset ponnistelut omatekoiseksi hurskaudeksi ja todellisuudessa arvottomaksi, joka vain tyydyttää ihmisen ylpeyttä (2:18,23).

5. KRISTITYN UUSI ELÄMÄ (Kol 3:1-4:1)

Opillisen selvittelyn jälkeen alkaa jälleen käytännöllisten neuvojen ja kehotusten osa. Olemme saaneet uuden elämän yhdessä Kristuksen kassa. Tosin se elämä on kätketty ihmisten silmiltä, mutta usko ja Jumala näkee sen (Kol 3:3). Uusi elämä ilmenee suuntautumisena eteenpäin, kohti päämäärää. Se on katseen kiinnittämistä näkymättömään, joka kestää ikuisesti (2 Kor 4:18). Se on ylhäällä olevan tavoittelemista ja ajattelemista (Kol 3:1,2). Sen sisältönä on Kristus, joka jo nyt istuu Jumalan oikealla puolella (Apt 7:55). Kun hän ilmestyy, silloin usko muuttuu näkemiseksi (Kol 3:4).

Suuntautuminen siihen, mikä on ylhäällä, auttaa hautaamaan, luopumaan, riisumaan pois yltämme (Kol 3:5,8,9) sen, mikä on maallista (3:7). Paavali mainitsee esimerkkinä siitä seksuaalielämän hillittömyyden, rahan himon sekä mielenlaadun ja kielenkäytön synnit.

Vanhan minä riisumista tulee seurata pukeutuminen uuteen (Kol 3:10). Sekä riisuutuminen että pukeutuminen ovat päivittäisiä. Tavoitteena on, että Kristus olisi kaikki kaikessa (3:11) ja että mitä teemmekin, sen tekisimme Herran Jeesuksen nimessä (3:17).

Jälleen Paavalin esimerkit pukeutumisesta liittyvät uskovien keskinäisen yhteyden ja kanssakäymisen vaikeuksiin. Rakkaus on kyllä kaiken uskovien yhteyden kruunu (Kol 3:14). Mutta ei ole helppo tulla toimeen toisten kanssa, koska aina tulee moittimisen aihetta (3:13). Siksi tarvitsemme jatkuvasti muistutusta siitä, että Herra jaksaa antaa anteeksi ja niin meidänkin on jaksettava (3:13). Oleellista on, että Kristuksen sana saa eri tavoin runsaana asua keskuudessamme (3:16).

Kristityn perhe-elämässä Paavali pitää perusneuvona sitä, mikä Herraan uskovalle sopii (Kol 3:18) ja mikä on Herralle mieleen (3:20). Esimerkkeinä hän mainitsee puolisoiden suhteen ihanteen, jota ei ole koskaan helppo saavuttaa. Vaimojen tulee olla alamaisia, suostua miehen tahtoon ja miesten rakastakaa vaimoaan ja varoa kohtelemasta tylysti (3:18,19). Isiä varoitetaan aina moittimasta ja niin masentamasta lapsia (3:21). Varoitus on samansuuntainen kuin Efesolaiskirjeessä (Ef 6:4). Juuri tämäkö on ollut ongelmana kristityissä kodeissa?

Isännän ja orjan, työntekijän ja työnantajan välisessä suhteessa neuvot sidotaan Herran pelkoon, kaiken tekemiseen Herralle ja palkan saamiseen Herralta (Kol 4:22,23). Arkisen työelämän motiiviksi annetaan meillekin sanat: "Te palvelette Herra Kristusta" (4:24). Jokaisen vallankäyttäjän on hyvä muistaa: "Teilläkin on taivaassa herranne" (4:1).

6. LOPPUKEHOTUKSET JA TERVEHDYKSET (Kol 4:2-18)

Kirje alkoi lähetystyöntekijän esirukouksella ja päättyy kehotuksella esirukoukseen lähetystyöntekijän puolesta (Kol 4:2-4). Paavalin luona sillä hetkellä oleva Epafras on esimerkkinä Kristuksen palvelijasta, "joka aina taistelee rukouksin puolestanne" (4:12). Ulkopuolisiin on suhtauduttava viisaasti ja ystävällisesti ja osattava perustella uskoaan (4:5-6).

Kirjeen lopputerveisissä on meille muutamia tuttuja nimiä. Onesimus (Filemon 10), Markus (Apt 15:37-39) ja evankeliumin kirjoittaja Luukas (2 Tim 4:11). Kirje alkoi armolla ja päättyy armoon.