Nehemia

Olavi Peltola

TEEMA
Ulkonaisen ja sisäisen muurin rakentaminen Jerusalemin ympärille.

AVAINJAE
Taakkojen kantajat työskentelivät vain toisella kädellä, toisessa he pitivät keihästä Neh 3:11.

JOHDANTO
Nehemian kirja kuvaa Jumalan kansan tilaa Jerusalemissa noin 100 vuotta pakkosiirtolaisuudesta tapahtuneen ensimmäisen paluun jälkeen. Esran kirjan jälkiosa kertoo samoista ajoista. Alunperin Esran ja Nehemian kirjat olivatkin yksi kirja. Keskeisenä henkilönä on Persian kuninkaan hovissa korkeana virkamiehenä Esran tavoin palvellut Nehemia. Hänestä tuli Juudaan käskynhaltija (Neh 5:14). Hän matkusti maahan vuonna 445 eKr, 12 vuotta Esran jälkeen. Hän toimi 12 vuotta käskynhaltijana. Hän johdollaan rakennettiin muuri kaupungin ympärille (luvut 1-7). Esra ja Nehemia johtivat myös Jumalan lain liiton uudistamista (8-10). Asukasluettelot valmistettiin ja muuri vihittiin (11-12). Nehemia palasi uudelleen Jerusalemiin vuonna 433 (13). Nehemian aikana todennäköisesti vaikutti profeetta Malakia.

LUKUOHJELMA
Nehemian paluu ja muurin rakentaminen (1-7)
1:1-11 Uudistus alkaa yhden ihmisen sydämen särkymisestä
2:1-10 Nehemia saa elämänsä tilaisuuden
2:11-20 Jumalan antama tehtävä vaatii viisautta ja rohkeutta
3:33-38 Vastustajien pilkka
4:1-17 Väsymyksestä ja vastustajista huolimatta työ jatkui
5:1-13 Yhteiskunnallinen vääryys korjataan
6:1-14 Vastustajien uusi juoni
6:15-16 Muuri valmistuu
Lain liiton uudistaminen (8-10)
8:1-12 Lain kirjaa opetetaan
9:6-37 Suuri synnintunnustus
Asukasluettelot ja muurin vihkiminen (11-12)
12:43 Jumala oli antanut suuren ilon
Nehemian uusi käynti Jerusalemissa (13)
13:1-13 Jälleen rappeutuminen alkaa, ja Nehemia ryhtyy uudistukseen
13:26 Salomon synti varoittavana esimerkkinä

SANOMA
Maallikko Nehemia uudistuksen välineenä
Jumalan lupaus paluusta kyllä toteutui, mutta vain harvan kohdalla, ja sekin pieni joukko eli suuressa kurjuudessa ja häväistyksen alaisena (Neh 2:17). Maanpakolaisuudessa elävä enemmistö toki tiesi Jerusalemin kurjan tilan, mutta vain yksi itki ja murehti, paastosi ja rukoili sen tähden. Ihmisen sydän särkyy, kun hän näkee ja tunnustaa syntinsä. Näin kävi korkealle hovin virkamiehelle Nehemialle (1:6-7). Siitä alkoi Jumalan kansaa koskettava uudistus. Kuningas oli suopea hänelle (1:11, 2:5) ja Nehemia koki kuinka Jumalan suojaava käsi oli hänen yllään (2:8). Hän sai virallisen valtuutuksen ja matkusti Jerusalemiin.

Sortuneet muurit rakennetaan
Nehemia aloitti varovaisesti suunnitelmiensa toteuttamisen. Hän ei heti kertonut, minkä tehtävän hän koki saaneensa Jumalalta (Neh 2:12, 16). Hän oli se mies, jota Hesekielin profetiassa oli etsitty. Hän vahvisti muurin, seisoi lujana sen aukossa ja torjui uhkaavan tuhon (Hes 22:30). Ensimmäiseksi hän tarkasti yöllä hävitetyt muurit. Vasta sitten hän innosti juutalaisia rakennustöihin ja esitti valtuutensa. Hän sai ihmiset innostumaan ja pystyi luomaan hajanaiseen kansaan voimakkaan hteishengen.
Nehemia jakoi työn pieniin osiin ja antoi nimeltä mainituille ryhmille oman osuutensa. Tällöin jokainen tiesi, mitä oli tehtävä ja kuinka paljon. Työ tapahtui talkoovoimin, yhdessä ja koko muurin pituudelta. Oli myös masennuksen hetkiä. Ihmiset sepittivät valituslaulun: "Kantajien voimat uupuvat, niin paljon on soraa raivattava pois. Me emme jaksa rakentaa muuria valmiiksi" (Neh 4:4).

Heti alusta alkaen vastustajat määrätietoisesti pyrkivät lamauttamaan rakentamisen. Se kuitenkin yhdisti rakentajat, ja hajalla ja kaukana toisistaan olevat kokivat kuuluvansa samaan kansaan. Nehemia itse oli myös esikuvana uhrautumisesta (Neh 5:16). Hän pyrki myös tasoittamaan rikkaiden ja köyhien välistä kuilua ja vaati rikkaita luopumaan saatavistaan (5:6-11). Muuri tuli valmiiksi 52 päivässä (6:15), ja vastustajatkin tunsivat, että työ oli saatu päätökseen Jumalan avulla (6:16).
 

Työtä vastustuksesta huolimatta
Jumalan suunnitelmaa ei voida toteuttaa tässä maailmanajassa ilman vastustusta. Nehemia joutui tämän kokemaan monella tavalla, ja ne kokemukset ovat olleet avuksi kautta aikojen Jumalan valtakunnan työntekijöille.
Vastustuksen ensimmäisenä aiheena oli se, että yleensä joku tahtoi toimia määrätietoisesti Jumalan kansan hyväksi (Neh 2:10). Muista erottuva uskovaisuus ärsyttää jo pelkällä olemassaolollaan.

Mitä vaarallisimpia olivat vastustajien ivalliset syytökset, joissa Jumalan valtakunnan työn väitettiin aiheuttavan kapinaa ja siis olevan yhteiskunnan vastaista toimintaa (Neh 2:19). Tällaisilla väitteillä temppelin rakentaminen oli saatu pysäytetyksi pitkäksi aikaa (Esra 4:12-14). Nehemian tukena oli kuitenkin valtakunnan korkein päätöksentekijä. Myös omasta joukosta löytyi vastaansanojia (Neh 3:5). Jumalan kansan jäsenten täydellinen yksimielisyys on tässä ajassa mahdottomuus.
 

Pilkka ja uhkaukset työn kiusana
Vastustajien vimma lisääntyi, kun työ edistyi (Neh 4:1). Työn vastustajien pilkka on toistunut monina muunnoksina kautta aikojen. "Kuvittelevatko he herättävänsä palaneet kivet tuhkakasoista eloon?" "Antaa heidän yrittää. Heidän rakennelmansa sortuu, jos vain kettukin hyppää sen päälle" (3:35). Miksi todellinen Herran työ näyttääkin aina niin vaivaiselta? Nimenomaan lähetystyö on ollut olemattoman näköistä alusta alkaen. Kuitenkin siinä tapahtuu suuria, eivätkä edes tuonelan portit sitä voita.
Seuraava vaihe vastustuksessa oli väkivallalla uhkailu ja sen tuomat häiriöt (Neh 4:2,5). Ei tullut antaa vastustajan yllättää. Valppaus on välttämätöntä.

Vastustajilla on aina myös liittolaisia omassa joukossamme (Neh 6:18). Myöntyväisyyslinjan ihmiset saattavat kokea mukautuvaisuudellaan pelastavansa sen, mikä on vielä pelastettavissa (4:6) ja pyrkivät siksi läheiseen yhteistyöhön vastustajien kanssa (6:17-19). Nehemian koettiin olevan liian jyrkän asenteissaan ja yhteistyöhön sopeutumattoman (2:20; 5:6). Mutta on aika taipua ja aika olla luja. Oli lujana pysymisen aika. Jeremian aika taas oli taipumisen aikaa.

Vastustajat yrittivät myös houkutella Nehemiaa neljä kertaa kaupungin ulkopuolelle murhatakseen hänet siellä (Neh 6:2). Nehemian vastaus asetti tehtävät tärkeysjärjestykseen. Nyt oli keskityttävä tärkeimpään ja oltava siinä ehdottoman uskollinen. Rajoituksista mestari tunnetaan (6:3).

Sitten seurasi avoin syytekirjelmä, jossa väitettiin Nehemian kunnianhimoisena tavoittelevan kuninkuutta (Neh 6:6). Hänen väitettiin saaneen profetioitakin asiasta. Jokaisessa voimakkaassa ihmisessä on kunnianhimoa, ja siihen tarttuminen voi herpaannuttaa työssä. Nehemia saattoi kiistää syytökset hyvällä omallatunnolla (6:8).

Jälleen tuli hyökkäys veljen kautta ja kohdistui hengelliseen elämään. Siinä houkuteltiin Nehemiaa tekemään väärin, jotta hän olisi joutunut häpeään ja pilkan kohteeksi (Neh 6:13). Hänen uskottavuutensa johtajana olisi romahtanut. Jos johtaja saadaan häpäistyksi, koko hänen johtamansa työ saattaa raueta. Hengellisyyden verhoon pukeutunutta pelottelua tuli myös profetioina. Emme saa antaa profetioiden johtaa meitä Jumalan valtakunnan työssä (6:14).
 

Rukous Nehemian kirjassa
Nehemian kirja opastaa meitä myös rukouselämään. Missä on paljon vaikeuksia ja taistelua, siellä olkoon myös paljon rukousta. Kirja alkaa rukouksella, ja sen loppupuolella on suuri synnintunnustusrukous (Neh 1:4-11; 9:1-37). Muuallakin kirjassa on mainintoja rukouksesta (4:9; 5:19; 6:14; 13:14,22,29,31). Nehemia kokee rukouksessa lähestyvänsä Jumalaa, joka on suuri ja pelättävä ja samaan aikaan uskollinen ja armollinen Jumala (1:5). Siksi Jumalaa lähestyvä ihminen aina näkee syntinsä: "Yötä päivää minä rukoilen sinua... ja tunnustan tässä synnit" (1:6). Syntisinä Jumalaa lähestyessämme saamme kuitenkin vedota hänen sanansa lupauksiin (1:8-9) ja siihen vapauttavaan työhön, jonka hän on jo tehnyt kansalleen (1:10). Syntisyydestämme huolimatta uskallamme pyytää Jumalaa täyttämään pyyntömme (1:11).

Synnintunnustus on Herran ylistämistä
Ilo ja ylistys kuuluvat Jumalan kansan elämään (Neh 8:9-12). Se on iloa itkun keskellä (8:9). Oikea ilo syntyy Jumalan sanan kuulemisesta. Se on iloa siitä, että Herra on voimamme (8:10). Se on riemua siitä, että saamme juhlia Herran antamia juhlia (8:17). Parhaiten kuitenkin Jumalan kansa ylistää Herraa nöyrtymällä tunnustamaan Jumalan pyhyyden edessä omat syntinsä (Neh 9:2). Synnintunnustuksessa ihminen korottaa Jumalan nimen kunnian korkeammalle kuin kiittämällä ja ylistämällä Jumalaa (9:5). Tällaisen Jumalaa kunnioittavan synnintunnon ja tunnustamisen saa aikaan ihmisessä Jumalan lain kirjan lukeminen ja ymmärtäminen (9:3).

"Sinä yksin olet Herra Jumala"
Meille esikuvaksi talletettu rukous alkaa Jumalan ainutlaatuisuuden ja luomistyön tunnustamisella: "Sinä yksin olet Herra". "Sinä annat kaikelle elämän" (Neh 9:6). Rukous kasvaa esiin Jumalan menneen toiminnan muistamisesta. Rukous saa sanansa Jumalan sanasta. Herra valitsi Abrahamin, johdatti ja antoi lupauksensa. Herra täytti lupauksensa ja pysyy nytkin sanassaan (9:7-8). Jumala oli toimiva Jumala myös Egyptissä ja on sitä nytkin. Hän näkee ahdingon, hän kuulee hätähuudot, hän auttaa, hän johtaa. Hän ruokkii, hän juottaa. Hän myös puhuu, antaa luotettavan ja hyvän sanansa (9:9-15).

Ihmisen niskoittelu ja Jumalan pitkämielisyys
Miten Jumalan kansa on vastannut tähän Jumalan hyvyyteen? Ylimielisyydellä ja niskoittelulla. Ihminen ei ole halunnut kuulla ja totella Jumalaa eikä muistaa hänen apuaan (Neh 9:16-17a). "Pahoin he sinua herjasivat" (9:18, 26). Yksikään sukupolvi ei vuosituhannen aikana osoittautunut sen paremmaksi, ei Joosuan, ei tuomarien, ei kuningasten aikana (9:22-31). Sen parempi ei ollut myöskään maanpakolaisuudesta palannut sukupolvi. Toistuvasti kapinoitiin Herraa vastaan, oltiin röyhkeitä ja itsepäisesti käännettiin selkä Herran sanalle, joka antaa elämän (9:26,29). Ei suostuttu kuuntelemaan Jumalan Hengen varoitusta ja vastustettiin profeettoja, jotka koettivat johtaa Herran luokse (9:26,30).
Jumala osoitti kuitenkin kärsivällisyyttään vuodesta toiseen (Neh 9:30). Se ei merkinnyt sitä, etteikö hän olisi antanut ahdistuksia. Jumalan kansan oli opittava elämään suuressa ahdingossa (9:32). Jumala osoittautui anteeksiantavaksi, armolliseksi ja laupiaaksi (9:17,27,28,31). Hän ei hylännyt kansaansa, mutta antoi kansansa joutua ahdistajien käsiin (9:27,28,30).

Kun uskovat huusivat hädässään, Herra kerta toisensa jälkeen kuuli ja auttoi (Neh 9:27,28). Jumala osoittautui uskolliseksi ja toimi aivan oikein antaessaan uskovien joutua ahdistuksiin (9:33). Kurittamatta Jumala ei jätä, mutta ankarimmankaan kurituksen keskellä hän ei anna tuhon tulla, hän ei lopullisesti hylkää (9:31). Mutta tänään "suuri on meidän ahdinkomme" (9:37).
 

Rukous on Jumalan olemuksen ja tekojen sekä oman syntisyyden rehellistä tunnustamista
Synnintunnustusrukous perustuu siihen jännityksen, joka liittyy Jumalan olemukseen. Toisaalta Jumala on suuri, väkevä ja peljättävä (Neh 9:32). Siksi hän nuhtelee niitä, jotka niskoittelevat häntä vastaan ja antaa lakinsa rikkojat ahdistajien käsiin, vihamiesten ja sortajien valtaan. Hän on antanut syntisten uskoviensa elää suuressa ahdingossa "aina tähän päivään asti" (9:32).
Samaan aikaan Herra on kuitenkin anteeksiantava Jumala, hän on armollinen ja laupias, pitkämielinen ja uskollinen (Neh 9:17). Hänen armonsa on suuri (9:19, 27, 28, 31). Siksi kaikki, mikä kohtaa uskovaa, on aina oikein (9:33). Siksi Herra kuulee kansansa huudon ja pelastaa ajallaan (9:28).

Toinen jännitteinen perusoivallus tässä rukouksessa on Jumalan kansan ristiriitaisuus. Kansan tulisi olla uskollinen Jumalan liittokumppani, jolle Jumala on antanut lakinsa ja joka kaikessa kuulee ja tottelee. Mutta Jumalan kansa on jatkuvasti ollut uppiniskainen eikä suostunut kuulemaan Herraa (Neh 9:29-30): "Sinä olet ollut uskollinen, me olemme rikkoneet sinua vastaan" (9:33). Tämän pitemmälle ei ole päästy.

Jumalan kansa on samaan aikaan Jumalan liittokansaa ja kuitenkin syntinen. Se rikkoo Jumalan sanaa vastaan ja kuitenkin uskaltaa hädässään huutaa Herraa avukseen. Kansa teki juhlallisen kirjallisen sopimuksen ja lupautui elämään Jumalan lain mukaan ja noudattamaan tarkoin kaikkia Herran käskyjä (Neh 10:1,30). Nehemian kirjan viimeinen luku paljastaa kuitenkin kuinka lyhyen aikaa kansa piti tämän lupauksensa. Ja siihen jäämme. Tässä jännitteessä joutuu elämään jokainen Jumalan kansan jäsen tänäänkin. Siksi kaiketi ahdistus on uskovan elämän arkitila (9:37), ja ilo ja riemu kuuluvat vain juhlahetkiin (11:43).

Rukouksessa onkin tärkeintä kasvaa Jumalan tekojen odottamisesta Jumalan olemuksen kunnioittamiseen. Jumalan teot vaihtelevat. Milloin hän auttaa ihmeellisellä tavalla, milloin taas kurittaa, ja jälkimmäisen hyväksyminen on aina vaikeaa. Jumalan olemus on kuitenkin aina sama. Hän on anteeksiantava Jumala. Siksi rukouksen tulee keskittyä Jumalan persoonan tuntemiseen ja avuksi huutamiseen. Siksi usko rukouksessa on turvautumista itse Jumalaan eikä pyyntöä saada hänet tekemään toiveittemme mukaan