Toinen Samuelin kirja

Olavi Peltola

TEEMA
Kautta kärsimysten voittoon.

AVAINJAE
Ja sukusi ja kuninkuutesi pysyvät edessäni ikuisesti lujina, ja valtaistuimesi on kestävä ikuisesti 2 Sam 7:16.

JOHDANTO
Kirja käsittelee yhden Jumalan ihmisen, Daavidin elämän vaiheita neljänkymmenen vuoden ajalta suurinpiirtein vuosina 1010 - 970 eKr. Kohtaamme Daavidissa monella tavoin kärsivän ja riisutun ihmisen. Kirjan kuvauksia luettaessa on hyvä kiinnittää huomiota niihin kohtiin, joissa valotetaan tapahtumien ja elämänkohtaloiden syitä ja tarkoituksia. Siksi lukuohjelmassa on jätetty kertomukset vähemmälle ja otettu esiin kohdat, joissa selvitetään tapahtumien taustaa ja syitä.
Kirja voidaan jakaa kahteen osaan:
Daavid kuninkaana (1-20)
Daavidin hallituksen viimeiset vuodet (21-24)
LUKUOHJELMA
Daavid kuninkaana
1:23-27 Ystävyyden ihmeellisyys
3:30-39 Daavidin vilpittömyys
5:1-16 Daavid tulee kuninkaaksi ja valloittaa Jerusalemin
5:17-25 Daavid kysyy Herralta toimintaohjeita
6:1-23 Liiton arkku tuodaan Jerusalemiin
7:1-17 Daavid saa iankaikkisen armolupauksen
7:18-29 Daavidin rukous
11:1-27 Daavidin lankeemus
12:1-14 Natan nuhtelee Daavidia
15:1-12 Absalom houkuttelee puolelleen miesten sydämet
15:13-37 "Herra tehköön minulle niin kuin hyväksi näkee."
16:5-14 Simein kiroukset ja Daavidin itsehillintä
19:1-8 Daavid ei halua luopua rakkaimmastaan
Daavidin hallituksen viimeiset vuodet (21-24)
22:1-7 "Jumalani, sinuun minä turvaudun, sinä olet kallio."
22:8-20 Kokemus Herran väkevästä avusta
22:29-51 "Herra elää! Kiitetty olkoon puolustajani."
23:1-7 Kestävä ja luja liitto Kristuksessa
24:11-25 Parasta on jättäytyä Herran käsiin, sillä hänen laupeutensa on suuri
SANOMA
Temppelin paikka löytyi kuoleman kentältä
Kirja alkaa Daavidin itkuvirrellä, kun sanoma Saulin ja Jonatanin kuolemasta tavoitti hänet. Kirjan lopussa on Daavidin kiitosvirsi, kun "Herra oli pelastanut Daavidin kaikkien hänen vihollistensa ja Saulin käsistä" (2 Sam 22:1). Kirja päättyy tulevan temppelialueen löytymiseen Araunan puimatantereelta. Se löytyi tuhoisan ruton pysähtymisen paikalta (24:16). Temppelialueen löytyminen sitoo kirjan sanoman Ensimmäiseen Aikakirjaan, jonka keskus on temppeli.
Ensimmäinen Samuelin kirja sisältää paljon verenvuodatusta, mutta ei Toinenkaan Samuelin kirja ole tässä suhteessa helpompaa luettavaa. Emme ihmettele, että Herra kielsi Daavidia rakentamasta hänelle temppeliä, koska "olet vuodattanut paljon verta ja käynyt suuria sotia" (1 Aik 22:8). Vasta rauhan mies rakensi temppelin (22:9). Daavid valmisti kuitenkin monella tavoin temppelin rakentamista.
 

Daavid - itkevä kuningas
Daavid saavutti kuninkuuden, ja Jumalan suunnitelma täyttyi hänen kohdallaan. Oli kulunut lähes 20 vuotta siitä, kun Samuel voiteli hänet. Se oli ollut vaikeaa aikaa. On yllättävää huomata, kuinka paljon Daavidin elämässä jatkossakin oli taisteluja, väkivaltaa, surua ja itkua. Jumalan mielen mukainen mies saavutti kylläkin kuninkuuden. Hänen mahtinsa kasvoi (2 Sam 5:10). Korkeasta asemastaan huolimatta hänen elämässään oli kuitenkin monenlaisia ja suuriakin vaikeuksia. Hänen kohdallaan toteutui kirjaimellisesti Paavalin sana: "Me olemme kaikin tavoin ahtaalla, mutta emme umpikujassa, neuvottomia, mutta emme toivottomia, vainottuja, mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä, mutta emme tuhottuja" (2 Kor 4:8-9).
Näyttää siltä kuin miekka jatkuvasti olisi riehunut Daavidin ympärillä (vert. 2 Sam 2:26). Daavid koki itsensä kaiken väkivallan keskellä heikoksi ja lähimmät miehensä itseään vahvemmiksi (3:39). Mutta kyllä hän itsekin antoi julmia mestausmääräyksiä (4:12, 8:2, 4) ja alisti kansoja pakkotyöhön (12:31). Hän joutui käymään verisiä sotia ympäröiviä kansoja vastaan. "Ja Herra antoi Daavidille voiton kaikkialla minne hän meni" (8:14). Kun Daavidin lähimpiä miehiä luetellaan heidän saavutuksensa olivat sotatanterilla (21:15-22; 23:8-39). Omaa kansaansa hän kohteli aina lain ja oikeuden mukaan (8:15).

Daavidin kuninkuuden tuskallisimmat hetket liittyivät hänen omaan ja perheensä elämään. Avoimesti kerrotaan Daavidin lankeemuksesta aviorikokseen ja murhaan (2 Sam 11:1-27). Batseban synnyttämä lapsi kuolee (12:18). Hänen vanhin poikansa tekee väkivaltaa sisarelleen (13:14) ja Absalom tappaa tämän veljensä (13:26). Myöhemmin Absalom yritti kaapata vallan isältään. Koko kirjan keskiosan (13:1-20:22) täyttävät kuvaukset näistä kahdesta tapahtumasta ja niiden seurauksista.
 

Miksi niin paljon taisteluja?
Missä tämän kaiken taistelun ja väkivallan keskellä on Herra? Herra toteutti lupauksensa siitä, että hän saattaa Daavidin valtaistuimen piiriin koko Israelin ja tuo pelastuksen filistealaisten vallasta (2 Sam 3:10,18; 5:2). Herra vahvisti Daavidin aseman (5:12). Herra antoi voiton (8:6,14). Herra oli kaikkien itkujenkin keskellä Daavidin kanssa (5:12; 7:9). "Hän vapautti minut vihollisteni väkevistä käsistä, vihamiehistäni, jotka olivat minua vahvemmat" (22:18). Herra antoi lopulta rauhan ainakin joksikin aikaa (7:1).
Kenties on oikeutettua tulkita tätä sodan ja väkivallan tilannetta viittauksena Messiaan, ainoan todellisen Rauhanruhtinaan, tuloa edeltävään aikaan. Daavidin sotien aika valmisti tietä rauhan miehen, Salomon hallitukselle. Samoin ennen Herran tuloa on pakko käydä kauhistuttava välienselvittely Jumalan kansan vihollisten kanssa. Tämän voimme oppia myös Johanneksen ilmestyksen näyistä. Vastustajat eivät kadu, vaan paatuneina heidät on pakko tuhota - jopa kolmas osa ihmiskunnasta tuhoutuu (Ilm 9:18,20). Lopullinen ratkaisu tapahtuu vain tuomion kautta. Mutta tuomarina ei ole silloin ihminen, vaan yksin Herra: Hänen tuomionsa on aina oikeudenmukainen.
 

Messiaslupaus
Koko Daavidin elämän merkittävimpiä asioita oli se, että hän sai Natanin välittämänä lupauksen Messiaasta (1 Sam 7:4-16). Lupauksen mukaan Herra pitää Daavidin pojan valtaistuimen vahvana ikiaikoihin asti, ja Daavidin suku ja kuninkuus pysyvät Herra edessä ikuisesti lujina (2 Sam 7:13,16). Lupaus tähtäsi kaukaiseen tulevaisuuteen niinkuin Daavid itsekin sen koki (7:19). Tämän lupauksen tähden Jumala valitsi, ja kutsui Daavidin ja tällä tavoin hänen kauttaan Jumalan koko maailmaa koskeva pelastussuunnitelma meni eteenpäin.
Kristitty näkee tässä lupauksen Jeesuksesta, Daavidin pojasta. Jeesuksen oikeudenkäynnin eri vaiheissa ja ristin päällekirjoituksessa hänen kuninkuutensa oli keskeisesti esillä. Jeesus oli pilkattu kuningas ja kuitenkin hän voitti. Pietari julisti täynnä riemua: "Mutta Daavid oli profeetta, ja Jumala oli valalla vannoen luvannut asettaa Daavidin valtaistuimelle hänen oman jälkeläisensä. Daavid tiesi tämän ja näki ennakolta Kristuksen ylösnousemuksen" (Apt 2:30-31). Jeesus on tänäänkin se ainoa Daavidin poika, jota miljoonat eri kansakunnissa palvelevat elämänsä ainoana kuninkaana ja hallitsijana. Jumala on antanut hänelle hänen isänsä Daavidin valtaistuimen. Hän hallitsee ikuisesti, hänen kuninkuudellaan ei ole loppua (Luuk 1:32­33). Tänään ei vielä Jeesuksen kuninkaallisen viran vaikutus ole julkisesti nähtävänä maailman tapahtumissa. Se aika odottaa täyttymistään. Nyt kohtaamme Jeesuksen hänen seurakuntansa keskellä ylimmäisen papin ja profeetan virassa.
 

Jumalan iäinen armoliitto
Daavidin saamaan profetiaan liittyy vielä toinenkin tärkeä lupaus. Siinä ymmärretään Jumala Isänä sillä tavoin, että kristittyinä näemme siinä viittauksen Isän ja Pojan väliseen suhteeseen (2 Sam 7:14a). Samalla tämä profetia laajenee koskemaan jokaista Jeesuksen Kristuksen valtakunnan jäsentä ­ kaikkien Isä on Jumala ja he ovat Jumalan lapsia. Sen näemme profetian jatkosta: "Jos hän tekee väärin, kuritan häntä niinkuin ihmiset lapsiaan. Mutta minä pysyn uskollisena enkä hylkää häntä" (7:14b­15, vert. Hepr 12:5­11). Tässä on lupaus Jumalan ihmeellisestä armoliitosta. Siinä ovat kuitenkin myös vakavat sanat: "Jos hän tekee väärin".
Ei ole Jumalan lasta, joka ei tekisi syntiä. Siksi armoliitto ei voi perustua ihmisen kykyyn ja voimaan täyttää Jumalan lakia, vaan yksin armoon ja yksin siihen, että Herra on uskollinen eikä hylkää. Hän ottaa vastaan ja sulkee syliinsä jokaisen armoa avukseen huutavan ihmisen. Kyseessä on siis profetia yksin uskoon perustuvasta uudesta liitosta. Tässä profetiassa on koko kirjan ydinsanoma ja kaikki muu on vain kehyksiä tämän ympärillä.
 

Armoliitto kriisissä
Jumalan iäinen armoliitto joutui ankaraan koetukseen, kun Daavid antoi himoilleen vallan eräänä keväisenä iltana (1 Sam 11:1-4). Herra sanoi hänelle: "Miksi olet halveksinut minun sanaani ja tehnyt sellaista, mikä on minun silmissäni paha" (12:9). "Olet halveksinut minua ja ottanut vaimoksesi heettiläisen Urian vaimon" (12:10). Siitä Herran viholliset saivat aiheen pilkata Herraa (12:14). Jokainen synti on armoliitossakin Jumalan ja hänen sanansa halveksimista. Siksi Jumala ei jätä armoliitossa olevaa ilman kuritusta (12:11). Jumala osoitti kuitenkin armonsa (22:51), sillä iäti kestää hänen armonsa (1 Aik 16:34). Siksi Daavidin synti paljastettiin (2 Sam 12:12).
Armoa oli, että salatuimmatkin tulivat valoon. Vasta paljastettu syntinen kykenee tunnustamaan syntinsä. Tähän tarvittiin profeetta Natanin sielunhoidollista puhuttelua. Sen seurauksena tapahtuukin sitten vallankumouksellista. Daavid myöntää avoimesti tehneensä syntiä Herraa vastaan. Hän ei puolusta eikä selittele lankeemustaan millään tavoin. Ja Natan vastaa: "Herra vapauttaa nyt sinut tästä synnistä, eikä sinun tarvitse kuolla" (12:13). Ps 51 kuvaa tätä armoliiton ydinihmettä mitä kirkkaimmin. Se on syytä lukea aina tämän kertomuksen yhteydessä. Armoliitto perustuu syntien jatkuvaan valoon tuloon ja yhtä uskolliseen anteeksiantoon. On lähde, joka puhdistaa synnistä ja saastaisuudesta (Sak 13:1). Se puhkesi koko voimallaan Golgatalla.

Armo ei kuitenkaan poista Jumalan kuritusta. Anteeksiantamus ei tee tyhjäksi lankeemuksen ajallisia seurauksia. "Minä nostatan omasta perheestäsi onnettomuuden sinua vastaan" (2 Sam 12:11,16,22). Jumala antaa kuitenkin anteeksi niin, että uskova ihminen voi aloittaa alusta. Juuri tästä saastaisesti alkaneesta suhteesta syntyi Salomo, josta sanotaan, että Herra rakasti poikaa (12:24). Jälleen Herran armo anteeksiantamus oli suurempi kuin ihmisen pahuus ja jälleen Jumala valitsi sen, joka ei mitään ollut. Jeesuksen sukuluettelossa esiintyy Daavidin tappaman Urian vietelty vaimo (Matt 1:6). Se on pysyvä muistutus uskovan lankeemuksesta. Kuitenkin Jumala armossaan käänsi pahan hyväksi.
 

Daavidin toisen lankeemuksen opetus
Tähän kirjaan on talletettuna toinenkin Daavidin lankeemus. Sekin opettaa meille, mitä on Jumalan armoliitto. Daavid toimitti väenlaskun. Sen tehtyään hän sai piston sydämeensä. Hän tunnusti: "Tämä tekoni oli suuri synti. Herra, anna se palvelijallesi anteeksi" (2 Sam 24:10). Hän sai anteeksi, mutta hänen on suostuttava kuritukseen. Nöyrästi hän rukoili Jumalan kurituksen edessä: "Osukoon kätesi minuun" (24:17). Hän sai valita Jumalan kurituksen tavan (24:12). Siinä yhteydessä hän sanoi jotain todella tärkeää armoliitossa elävän ihmisen suhteesta Jumalaan. Se osoittaa kuinka syvän ja perustavan turvallisuuden Jumalan armon kohtaaminen synnyttää syntisessä ihmisessä. "Parasta on jättäytyä Herran käsiin, sillä hänen laupeutensa on suuri. Ihmisten käsiin en tahdo jättäytyä" (24:14). Jumala on pohjattoman hyvä, sille joka häneen turvautuu. Kurittaessaankin synnin tähden, hän tahtoo antaa elämän.

Daavid suostui Herran teihin
Kärsimystensä ja kuritustensa tiellä Daavid yhä syvemmin taipui Jumalan käsiin. Hänestä tuli nöyrä, Saulista taas kova. Daavid turvasi yksin Herraan, Saul omaan tunteeseensa ja lopulta noitaan. Daavid oppi odottamaan, Saul kiirehti ajan edelle. Saul vainosi katkerasti Daavidia, jonka hän koki vaarallisena valtaistuimelleen. Daavid taas totesi vaarallista Absalomin kapinaa paetessaan: "Jos Herra on minulle suopea, hän johtaa minut takaisin... Mutta jos hän sanoo: 'Sinä et ole minulle mieleen', niin olen valmis. Hän tehköön minulle niin kuin hyväksi näkee" (15:25-26). Ja kun alamainen kiroili kuningastaan, Daavid nöyrästi sanoi: "Antakaa hänen kirota. Jos Herra on käskenyt hänen kirota Daavidia, kuka silloin voi panna hänet tilille siitä" (16:11-12). Saulin johtajuus synnytti kansassa kauhistunutta pelkoa (1 Sam 16:2, 4, 20:30) ja kuningas surmautti julmalla tavalla Nobin pappissuvun (1 Sam 22:17, 19). Daavid ei halunnut kostaa omin käsin (1 Sam 25:33). Daavidista jopa sanottiin, että hän rakastaa vihamiehiänsä (2 Sam 19:6-7).
Kirjan loppupuolelta löydämme Daavidin voitonlaulun. Se tuo voimakkaasti esiin jokaisen uskossa kilvoittelevan sydänääniä. Uskonelämään kuuluvat hetket, jolloin "kuoleman aallokko saartaa ja turmion pyörteet kauhistavat" (2 Sam 22:5). "Silloin huusin hädissäni Herraa". "Ja hän kuuli minun huutoni" (22:7). "Hän veti minut ylös syvistä vesistä" (22:17). "Tuekseni tuli Herra" (22:19). Ja niin kypsyy sydämen vakaumus, että vain Herra on turva, vuorilinna, kallio, kilpi, vuori, turvapaikka, pelastaja, auttaja (22:2­4). "Herra elää! Kiitetty olkoon puolustajani, ylistetty Jumala, minun turvakallioni" (22:47).