Ensimmäinen Samuelin kirja

Olavi Peltola

TEEMA
Anna meille kuningas!

AVAINJAE
Herra tekee köyhäksi ja antaa rikkauden, panee maahan ja nostaa. Hän ylentää tomusta mitättömän ja korottaa tuhkasta köyhän. Omin voimin ei yksikään menesty 1 Sam 2:7-9.

JOHDANTO
Tässä kirjassa alkaa uusi ajanjakso Jumalan kansan elämässä. Nyt alkavaa kuninkaitten aikaa kesti n. 500 vuotta aina Jerusalemin hävitykseen asti (587 eKr). Tämän ajanjakson tapahtumista kertovat Samuelin ja Kuningasten kirjat sekä Aikakirjat. Lisäksi pääosa profeetoista ja runolliset kirjat saivat syntynsä tänä ajanjaksona. 1 Sam:n ajankohdat voidaan määritellä seuraavasti: Samuel syntyi vuonna 1090, Eeli kuoli 1070 ja Samuel 1015. Saul alkoi hallita 1040 ja kuoli 1010 eKr.
Kirja voidaan jakaa päähenkilöiden mukaan kolmeen osaan:
Samuel (1-7)
Saul (8-15)
Daavid (16-31)
LUKUOHJELMA
Samuel (1-7)
1:1-28 Jumala luo uutta ahdistuneen rukouksen kautt.
2:1-10 Ylistys Herran ihmeellisyydestä
2:22-36 Kuka voi puhua hänen puolestaan?
3:1-21 Herra kutsuu Samuelin ja antaa tehtävän
4:12-22 Eelin kuolema
6:1-21 Kuka kestää Jumalan edessä?
7:1-6 Samuel herätyksen aseena
7:7-17 Eben-Eser - tähän asti on Herra auttanut
Saul (8-15)
8:1-9,19-22 "Anna meille kuningas, niinhän muillakin kansoilla on."
9:15-27 Kuningas pienestä heimosta ja mitättömästä suvusta
10:1-16 Hurmos merkkinä
11:1-15 Voitto sinetöi Saulin kuninkuuden
12:1-25 Samuelin jäähyväiset ja esirukousvastuu
13:1-15 Johtajan tyhmyys ja hätäily on kohtalokasta
14:1-15 Herra voi antaa voiton harvojen kautta yhtä hyvin kuin monien
15:1-35 Kuuliaisuus on parempi kuin uhri
Daavid (16-31)
16:1-13 Jumala katsoo sydämeen
17:32-51 Miksi Daavid voitti Goljatin?
18:1-16 Daavidin menestys ja Saulin viha
19:9-24 Saul on jälleen hurmoksissa
20:1-17 "Minun ja kuoleman välillä on vain askel."
20:30-34 Saulin sydämen ajatukset tulevat ilmi
21:1-16 Daavid pakenee Saulia
24:1-23 "Jumala auttakoon minut oikeuteeni, en minä itse."
25:23-35 "Varo auttamasta itseäsi!"
28:3-19 Saul meedion luona
30:1-8 Daavid suuressa hädässä
31:1-7 Saulin kuolema
SANOMA
Jumalan pelastussuunnitelma
Jumalan pelastussuunnitelman toteutumisessa on omat erityiset murrosaikansa. Lyhyessä ajassa tapahtuu paljon, ja silloin esiin murtautuva vaikuttaa vielä vuosituhansia myöhemmin. Välillä taas voi olla pitkä hiljaisuus, jolloin Jumalaan uskovan on opittava elämään menneitten sukupolvien saamista ilmoituksista. "Siihen aikaan Herra puhui ihmisille vain harvoin", todettiin Samuelin lapsuudessa (1 Sam 3:1).
Samuelin elinaikana Jumala valmisti erikoisella tavalla Poikansa kuninkaallista tehtävää tässä maailmassa. Olemme oppineet, että Jeesus Kristus on syntyvä vaimon siemenenä, Setin jälkeläisen, seemiläisiin kuuluvan Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin "siemenenä". Jumala valitsi maan, jossa hänen Poikansa oli syntyvä ja kuoleva. Uhrit ja pyhäkköteltta olivat viitanneet Kristuksen sovituskuolemaan. Nyt valtikka nousee Juudasta: Juuda saa kuninkaan ja kuningassuvun, josta kerran syttyy tähti. Daavidin kautta Jumala yllättävällä tavalla osoittaa myös sen ainoan paikan maailmassa, jossa sai uhrata syntiuhrit ja jonne tullaan pystyttämään temppeli ja jonka vierellä on Golgata.
 

Hanna, rukouksen ihminen
Tuomarien kirjan kuvaama israelilaisten alennus ja hengellinen rappio jatkui. Mutta luopumuksen keskellä eli Jumalaan vilpittömästi turvaavia ihmisiä, maan hiljaisia. Heidän kauttaan Jumala toimi. Simsonin vanhemmat ja Ruut olivat sellaisia. Ensimmäisen Samuelin kirjan alussa kohtaamme kiusatun nuoren aviovaimon, Hannan. Hän oli nimensä mukaisesti armon varassa elävä ihminen. Hedelmättömänä hän ensin koki olevansa Jumalan tuomion alainen. Häntä kiusattiin yhtenään (1 Sam 1:6). Hän ei kuitenkaan katkeroitunut, vaan vuodatti sydämensä Herran eteen. "Suuren suruni ja huoleni tähden minä rukoilin" (1:16). Hän kylvi kyynelin. Hän oli kärsivällisen rukouksen ihminen. Hän sai armon ja rukouksen lapsen - Samuelin. Nimi merkitsee Herralta pyydetty. Hanna opettaa meitäkin kestävään rukoukseen ja kiitokseen. Hänen särkynyt sydämensä ja luottamuksensa Herraan teki hänestä Jumalan armotyön välineen. Jumala "ylentää tomusta mitättömän ja korottaa tuhkasta köyhän" (2:28). Hannan kiitosvirsi muistuttaa Marian kiitosvirttä (Luuk 1:46-55).
Rukouksen lapsesta Samuelista tuli tukipylväs Herran kansalle levottoman ajan keskellä. Hän voiteli Jumalan käskystä Israelin ensimmäiset kuninkaat ja tähän voiteluun yhdistyi Pyhän Hengen saaminen. Tällä teollaan hän viittasi myös Herran voideltuun, jonka pään, sarven, voiman ja vallan Jumala tulee korotttamaan yli kaikkien kuninkaitten (1 Sam 2:10). Hanna, vaatimaton perheenäiti, sai olla valmistamassa tietä Voidellun tulolle.
 

Eeli - kunniansa menettänyt pappi
Eeli oli pappi, jolle Herran arkku oli rakas. Hän oli uskollisesti palvellut pyhäkköteltassa Silossa lähes 100-vuotiaaksi asti. Arkku oli ollut Silossa Joosuan ajasta alkaen. Arkku oli viety sotarintamaan. Luultiin, että arkun ulkonainen läsnäolo tuo voiton vihollisista. Eelin sydän vapisi Jumalan arkun takia (1 Sam 4:14). Filistealaiset ryöstivät arkun ja tieto siitä surmasi Eelin (4:18). Jumala itse piti kyllä arkusta huolen, mutta se ei koskaan enää tullut Siloon. Arkun ryöstö liittyi Eelin elämän heikkouteen, hänen poikiinsa. Vaikka he olivat pappeja, he eivät välittäneet Herrasta (2:12,17,29). Eeli ei pitänyt poikiaan kurissa, vaikka tiesi näiden halventavan Jumalaa (3:13). Siksi Herra sanoi Eelille: "Miksi ajattelet poikiasi enemmän kuin minua"? (2:29). Tätä rikosta ei mikään voinut sovittaa (3:14), sillä "jos ihminen rikkoo ihmistä vastaan Jumala voi olla sovintotuomarina, mutta jos joku rikkoo Herraa vastaan, kuka voi puhua hänen puolestaan?" (2:25).

Samuel - viimeinen tuomari, ensimmäinen profeetta
Israelin hengellinen ja henkinen johto siirtyi viimeiselle tuomarille, Samuelille. Hänessä yhdistyvätkin kaikki siihenastiset Israelin johtajanvirat. Hän oli nasiiri, jonka äiti erotti erityisesti Herralle. Hän oli tuomari ja hän myös rakensi alttarin ja uhrasi, mikä oli papin tehtävä. Ennen kaikkea hän oli profeetta ja näkijä. Hänestä alkoikin Jumalan ilmoituksen sanan välittämisessä uusi tärkeä palvelutehtävä, profeetan tehtävä. Profeetoista tulee nyt Jumalan ääni kansan keskelle. Heidän hengellinen vaikutuksensa jatkui yli 600 vuotta aina Malakiaan asti.
Samuel oli rukouksen ihminen kuten hänen äitinsäkin (1 Sam 1:28, 3:10, 7:5,9, 8:6,21, 12:18). Vielä vanhana hän totesi: "Enkä minäkään voi tehdä sellaista syntiä Herraa vastaan, että lakkaisin rukoilemasta puolestanne" (12:23). Esirukoilijana kansansa puolesta hän oli esikuva Kristuksesta, joka myös rukoilee uskollisesti omiensa puolesta (Joh 17). Samuel osasi kuunnella Herran ääntä aikansa sekasorron keskellä. Herran sana hänen suussaan oli luotettava, niin että kansa saattoi todeta: "Kaikki, mitä hän sanoo, käy toteen" (9:6).
 

Saul, ensimmäinen kuningas
Samuel joutui syvään ahdistukseen, kun kansa ei enää halunnut pitää Jumalaa todellisena johtajanaan, kuninkaanaan (1 Sam 8:6). Kuitenkin Herralla piti olla todellinen valta kansan elämässä. Gideon oli tämän ilmaissut terävästi: "Minä en ryhdy teidän hallitsijaksenne, eikä minun pojistanikaan tule teidän hallitsijoitanne, vaan Herran tulee hallita teitä" (Tuom 8:23). Kuningas ei ollut tuolloin vain pelkkä yhteiskunnallinen tai sotilaallinen johtaja, vaan nimenomaan koko kansan uskonnollinen ja hengellinen johtaja. Valtaistuin ja alttari kuuluivat yhteen ja valtaistuin määräsi, kenelle alttarilla uhrattiin (ks. 2 Kun 16:10-16; Dan 3:5).
Samuel tajusi, että kansan vaatimuksen syynä oli vieraantuminen Herran hallinnasta ja halu sitoutua myös muihin jumaliin (1 Sam 8:8). Ihmiset olivat kadottaneet aidon luottamuksen Jumalan johtoon. Kuitenkin Jumala oli pelastanut heidät kaikista onnettomuuksista ja vaaroista (10:19), vaikka olikin heidän syntiensä tähden kurittanut heitä (12:8­11). Nyt kansan ääni vaati, että ollakseen toisten kansojen vertainen sillä oli oltava kuningas (8:20). Näin siitäkin huolimatta, että Israelin piti olla kansa, joka pysyy muista erillään (4 Moos 23:9, 5 Moos 26:19).

Jumala kuuli kansan tahtoa ja antoi kuninkaan. Herra asetti kuninkaalle tarkat hallitsemisen rajat (1 Sam 10:25). Keskeinen määräys oli, että kuninkaan tuli lukea Jumalan lakia, sanaa, koko elämänsä ajan niin, että hän pelkäisi Jumalaa eikä tulisi ylpeäksi (5 Moos 17:14­20).

Emme ymmärrä miksi ensimmäinen kuningas oli pienestä Benjaminin sukukunnasta. Lupaus kuninkuudesta oli annettu Juudaalle (1 Moos 49:10). Daavid oli Juudan sukukuntaa. Saul ikäänkuin temmattiin sivusta ja liian aikaisin ehkäpä juuri siksi, että kansa niin vaati. Saulin silmiinpistävänä ominaisuutena mainitaan Israelin komein ulkonäkö ja pituus (1 Sam 9:2; 10:23­24).

Aluksi Saul oli nöyrä (1 Sam 9:21; 10:22, 15:17) ja turvasi Herraan ja sai loistavia voittoja vihollisistaan. Hän itse tunnusti: "Herra on antanut apunsa Israelille" (11:13). Saul koki myös Jumalan yliluonnollista johdatusta ja Jumalan Hengen voimaa omassa elämässään. Hänet johdatettiin Samuelin luokse aasien etsintämatkalla ja yllättäen Samuel voiteli hänet kuninkaaksi (10:1). Hän sai Herran antamien merkkien avulla vahvistuksen tähän voiteluun (10:1­8).

Tärkeä merkki Saulille oli hurmoksissa olevan profeettajoukon kohtaaminen. Raamattu sanoo, että Herran Henki valtasi Saulin ja hänkin joutui hurmoksiin (10:10). Hurmos tarttui joukosta. Saulista sanottiin, että hän muuttui toiseksi ihmiseksi ja Jumala antoi hänelle uuden sydämen (1 Sam 10:6,9). Kuitenkaan hän ei uskollisesti kaikesta sydämestään palvellut Herraa (vert. 12:24). Jumalan Hengen valtaamaksi joutuminen merkitsi Saulille ennen kaikkea yliluonnollista kokemusta, hurmosta, ekstaasia. Hänestä tuli hurmoksen heittelemä mies niin, että siitä tuli sananparsi (10:11; 19:24). Hän jopa "riehui hurmoksissa kotonaan" (18:10). Hurmoskokemus oli sama kuin aikaisemmin, mutta sitä lopulta käyttikin paha henki. Myöhemmin näemme, että Jumalan Hengen vaikuttama uusi ja voimakas hurmoskokemus ei tukahduttanut Saulin murhanhimoa Daavidia kohtaan (19:23­24; 20:30-34). Jumalan Hengen tuleminen ihmiseen sai aikaan voimakkaan kokemuksen, mutta ihminen ei antanut Hengen hallita omaatuntoaan. Hurmoskokemuksesta huolimatta ihminen jatkoi matkaansa väärällä tiellä (10:23). Samanlaisen Jumalan Hengen valtaamaksi tulemisen kyvyn näemme Bileamissa (4 Moos 24:2­4). Kuitenkin hän vietteli tuhoisalla tavalla Jumalan kansan syntiin (2 Piet 2:15).

Saulin sisäinen tasapainottomuus ja haluttomuus sitoutua yksin Jumalan sanaan (1 Sam 15:26) tulee esiin jokaisessa hänen lankeemuksessaan (13:11­13; 14:18­19; 14:24,28­29,32; 15:9­11,19). Saulista tuli Jumalasta luopunut uskonnollinen ihminen (15:10). Samuelin sanat olivat ehdottomat: "Sinä olet hyljännyt Herran sanan, ja siksi Herra hylkää sinut: et saa olla Israelin kuningas" (15:26). Jumalan Henki jätti hänet ja Jumalan lähettämä paha henki alkoi ahdistaa (16:14). Daavidin harpunsoitto helpotti hänen tuskaansa (1 Sam 16:23). Hän alkoi kuitenkin koko sydämestään pelätä ja vihata Daavidia (18:12) ja halusi surmata hänet (19:1). Alkoi vuosia kestänyt Daavidin vainoaminen. Saulin kruununperijä Jonatankaan ei säästynyt isän vihalta, kun ilmaisi puolustavansa Daavidia (20:30­34). Tunteet hallitsivat kuitenkin Saulia niin, että hän saattoi puhjeta itkuun kuullessaan Daavidin äänen ja tunnustaa oman pahuutensa (24:17­19, 26:21). Kuitenkin hän jatkoi Daavidin vainoamista.

Kun Saul joutui jälleen umpikujaan, hän etsi apua Herralta. Herra ei suostunut vastaamaan unien, arpomisvälineiden eikä profeettojen kautta (1 Sam 28:6). Mutta Saul halusi saada yhteyden hinnalla millä hyvänsä yliluonnollisiin voimiin ja niin hän meni vastoin Jumalan sanan varoituksia noidan luo. Pystyikö todella spiritistinen henkien manaaja kutsumaan vanhurskaan lepoon päässeen Samuelin esiin? Saul ja noita uskoivat niin, me emme usko. Siitä huolimatta tämä spiritistinen hahmo ennusti aivan oikein Saulin lopun. Spiritismi on voimakas valta tänäänkin.

Saulin elämä päättyi itsemurhaan (1 Sam 31:4).
 

Daavidin kasvu Jumalan aseeksi
Daavid on Abrahamin ja Mooseksen rinnalla Vanhan testamentin kolmas suuri henkilöhahmo. Hänen elämäänsä seurataan kaikkein yksityiskohtaisemmin ja siitä kerrotaan kolmessa Raamatun kirjassa (1­2 Sam; 1 Aik). Hänen nimellään otsikoidut 72 Psalmia ovat olleet Jumalan kansan mielilukemistoa vuosituhansia.
Daavidin kasvu Jumalan aseeksi oli vaikea ja pitkä kuten Abrahamin ja Mooseksenkin. Daavid eli väheksyttynä nuorimmaisena kodissaan. Vanhin veli saattoi kaikkien kuulleen häpäistä Daavidia: "Minä kyllä tunnen sinun julkeutesi ja pahan sisusi" (1 Sam 17:28). Kuitenkin Samuel oli jo silloin voidellut Daavidin veljien nähden kuninkaaksi (16:13). Jumala oli veljien todistuksesta huolimatta nähnyt Daavidin sydämen ja piti häntä mielensä mukaisena (16:1,7). Jumalan henki oli tullut Daavidiin ja se tapahtui ilman mitään hurmosta ja kaatumista toisin kuin Saulin kohdalla (1 Sam 16:13). Ratkaisevaa oli kuitenkin se, että Henki pysyi hänessä (Ps 51:13). Näinhän ei tapahtunut Saulin elämässä.

Toistuvasti todetaan, että Herra oli Daavidin kanssa (1 Sam 16:18; 17:37; 18:12,14,28; 20:13). Daavidin luottamus Jumalaan tulee esiin hänen vastauksessaan Goljatille: "Minä tulen sinua vastaan Herran Sebaotin nimessä. Hän on ... Jumala... Herra jättää sinut minun käsiini... Herra voi auttaa... sota on Herran vallassa ja hän antaa teidät meidän käsiimme" (17:45­47).

Herra auttoi kaikessa Daavidia, mutta siitä huolimatta hän joutui harhailemaan vuosia turvattomuutta kokien. "Vain askel on minun ja kuoleman välillä" (1 Sam 20:3). Hänen ihailemastaan esimiehestä tuli pysyvä vihamies (18:29). Milloin Saul yritti tappaa hänet keihäällään (18:11, 19:10), milloin antamalla hengenvaarallisia tehtäviä (18:25), milloin lähettämällä miehiä surmaamaan hänet omassa kodissaan (19:11). Hän oli alituiseen hengenvaarassa. Lopulta hänen oli pakko paeta ja hänestä tuli pienen rosvojoukon johtaja (22:2). Daavid oli nyt valtiorikollinen ja kaikki, jotka häntä tukivat joutuivat suureen hengenvaaraan. Daavid koki senkin, että hän oli syypää koko Ahimelekin pappissuvun tuhoon (22:22). Samoin hänen isänsä ja äitinsä täytyi paeta, "kunnes näen, mitä Jumala aikoo minulle tehdä" (22:3).

Daavid pettyi niihin, joita hän oli auttanut ja ystävätkin olivat valmiit ilmiantamaan hänet vallanpitäjälle (1 Sam 23:12, 20). Hän eli vaarassa valeveljien parissa (2 Kor 11:26). Daavidia nöyryytettiin kerta toisensa jälkeen. Hän kokikin itsensä köyhäksi ja vähäpätöiseksi (18:23), koiran raadoksi ja vaivaiseksi kirpuksi (24:15). Samalla hän tunnusti, että Herra on ainoa tuomari ja "hän saa tutkia minun asiani ja puhua puolestani ja hän on ratkaiseva riidan" (24:16).

Jumala ei vapauttanut Daavidia maanpakolaisuuden kärsimyksistä. Mutta hän ei myöskään antanut Daavidia Saulin käsiin, vaan pelasti kerta toisensa jälkeen. Sensijaan Jumala antoi kaksi kertaa Saulin Davidin valtaan. Daavid malttoi mielensä eikä kostanut eikä satuttanut kättään Herran voideltuun (1 Sam 24:7, 26:10­11).

Lopulta Daavidin oli paettava Gatiin, siihen filistealaiseen kaupunkiin, josta Goljat oli kotoisin.

Hän sai sen kuninkaalta Akilta pienen kaupungin asuttavaksi. Se ryöstettiin hänen poissaollessaan ja kaikki hänen läheisensä vietiin pois. Daavid ja hänen sotilaansa itkivät "kunnes eivät enempää jaksaneet" (30:4). Miehet olivat niin katkeria johtajalleen, että uhkasivat kivittää hänet. Se lienee ollut Daavidin elämän synkimpiä hetkiä. "Mutta Daavid haki tukea Herrasta, Jumalastaan" (30:6). Herra auttoi jälleen (30:23).

Ensimmäisen Samuelin kirjan sanoma onkin kautta aikojen lohduttanut ahdistettuja ja vainottuja Jumalan lapsia. On hyvä erityisesti elämän vaikeina hetkinä lukea ne psalmit, jotka viittaavat määrättyihin tapahtumiin Daavidin pakomatkan aikana:

1 Sam 19:11 - Ps 59
1 Sam 21:10 - Ps 56
1 Sam 21:13 - Ps 34
1 Sam 22:1 - Ps 57 ja 142
1 Sam 22:9 - Ps 52
1 Sam 23:19 - Ps 54