Sielunhoito herätyskristillisyydessä
Olavi Peltola
1. HISTORIALLISTA TAUSTAA
Olavi Peltola
1. HISTORIALLISTA TAUSTAA
Sielunhoitotyön kurssi, Raamattuopisto 03.03.2001,
Olavi Peltola
Sielunhoito on aina toisen ihmisen kohtaamista.
Raamattuopisto, 10.3.91, Olavi Peltola
1. MUUTAMIA ESIMERKKEJÄ IHMISEN VALLASTA TOISEEN IHMISEEN
Erään hengellisen liikkeen keskeiset johtajat allekirjoittivat aikoinaan lausunnon liikkeensä toiminnasta ja sielunhoitajien mahdollisesta suhteesta hoidettaviin. Lausunto oli annettu Helsingin Hovioikeudelle.
Olavi Peltola
1. SIELUNHOIDON TEHTÄVÄ JA PÄÄMÄÄRÄ
1. Käsitys ihmisestä on sielunhoidon perusta
C.O.ROSENIUS ja roseniolaisen herätyskristillisyyden ominaispiirteitä
STI, Tiililä-seura 02.04.2005, Olavi Peltola
ELÄMÄN LEIPÄ - MERKILLINEN KIRJA
Otamme käteemme C.O. Roseniuksen kirjoituksista kootun jokapäiväiseksi hartauslukemistoksi tarkoitetun Elämän leivän. Se on varsin merkillinen kirja. Se on sitä jo senkin tähden, että sitä on painettu sen alkuperäismaassa Ruotsissa kaksi miljoonaan kappaletta. Skandinavian maissa ei ole toista hengellistä kirjaa, joka pääsisi lähellekään samaa määrään. Raamattua ei painosmäärissä voita yksikään kirja maailmassa.
Lähetyskurssi 4.12.2001, Olavi Peltola
JUMALA ON YLI KAIKEN
"On kaksi samanlaista ja vastakkaista erehdystä, joiden valtaan sukukuntamme voi joutua paholaisiin nähden. Toinen on se, ettei usko niiden olemassaoloon. Toinen on se, että usko tuntee ylenmääräistä ja epätervettä mielenkiintoa niitä kohtaan. Ne itse ovat yhtä mielissään kummastakin erehdyksestä ja tervehtivät yhtä ihastuneina materialistia kuin poppamiestäkin" (C.S.Lewis).
KUN SAATANA KURITTAA… 2 Kor. 12
Seminaari Teologisilla opintopäivillä Raamattuopistolla 08.01.2003
Helsingin Opiskelijalähetys 29.11.97,
Olavi Peltola
Motto:
Me turvallisin mielin sanomme: "Herra on minun auttajani, en minä pelkää" (Hepr 13:6).
"Rahat meni vähän meni, maine meni, paljon meni, rohkeus meni kaikki meni." "Rohkeus poissa. Kaikki poissa. Parempi on, Kuin syntynyt et ois sä" (Goethe).
1. En uskalla tänä iltana päästää omassa sisimmässäni kokemani ja tuntemani pelkoa ja turvattomuutta vyörymään. Mielelläni panen yhteen pelon ja turvattomuuden tunteet.
Olavi Peltola
Muutamia esimerkkitapauksia
Koetan valottaa Jumalan varjelusta onnettomuudessa kolmen esimerkin avulla.
Ensimmäinen on on helsinkiläis-tamperelainen pappi Simo Talvitie. Hän oli 38 vuotias Kotimaan päätoimittaja ja nuorten pappien ehdokkaana Tampereen piispaksi. Hän ajoi 3.1.1966 matkallaan Turkuun keskelle tietä rikkoutuneena jääneen myymälä-auton kylkeen. Hän oli tajuttomana kaksi kuukautta. Mutta jäi elämään voimakkaiden päänsärky ja tuskatilojen kanssa. Hän kuvaa omaa elämäänsä kirjassa Miksi minä?
Kylväjän Orientoitumiskurssi 21.7.91, Olavi Peltola
1. Pyhä Henki on säilyttänyt Raamatussa yllättävän selvänä vuosituhansien takaa erään työntekijän OMAKUVAN, self imagen, sen millaisena hän itse koki itsensä ja oman työnsä. Tämä henkilö on Paavali.