Teemat

Hurmos ja hurmahenkisyys

Olavi Peltola

Kristillisen uskon ydin on Jeesuksen Kristuksen sisällisessä tuntemisessa. Jos se puuttuu, minulta puuttuu kaikki. Todellinen kasvu kristittynä on kasvua Herramme ja Vapahtajamme armossa ja tuntemisessa (2 Piet 3:18). Se on tavallista arkista elämää luottamuksessa Jeesuksen lupauksiin iankaikkisesta elämästä. Se on päivittäistä elämää syntien anteeksiantamuksessa. Se on kamppailua uskon säilyttämiseksi loppuun asti.

Fanaattisuus

Pohdiskelua erään tärkeän kysymyksen äärellä (09/2008)

Mitä suuremmaksi ihmiskunnan ongelmat muodostuvat tai mitä ahdistavimpina ne koetaan - ekokatastrofi, ydinsota, väestön liikakasvu, köyhyys jne - sitä nopeammin fanaattiset asenteet saavat valtaa ihmisjoukoissa.

Fanaattisuus on piittaamattomuutta toisten ihmisten hyvinvoinnista. Se sulkee silmänsä itselleen vastenmielisiltä tosiasioilta. Toki fanaatikko voi olla piittaamaton myös omasta hyvinvoinnista. Hän on valmis asettamaan kaikkensa, henkensäkin alttiiksi edistääkseen omaa asiaansa.

Evankelinen pietismi

Teologiset opintopäivät Raamattuopisto
10.01.2005, työpaja klo 16.00

Näky uudesta herätysliikkeestä

Jäädessäni eläkkeelle tein Jumalan edessä kolmiosaisen lupauksen. Sitouduin taistelemaan historiallis-kriittistä raamattunäkemystä vastaan, vastustamaan karismaattista liikettä ja tekemään sen mitä voin ja osaan uuden raamatullis-luterilais-rosenioilaisen herätysliikkeen luomiseksi.

Eräs väärä profeetta ja eksyttäjä

Seminaari Teologisilla opintopäivillä, Perusta  2001 no 4, Olavi Peltola

Vaikuttava hengellinen johtaja

Liekö vanha, kyyninen sanonta totta: Historiasta opimme, ettemme historiasta opi mitään? Näin meille ehkä käy, kun kahlaamme läpi yli 600-sivuisen menneellä vuosisadalla kenties voimakkaimmin maailmanhistorian kulkuun vaikuttaneen hengellisen isän ja johtajan elämänkerran (Edvard Radzinski, Rasputin, Juva 2000).

Jotain armolahjoista

Elämämme kallein asia

Mikä on elämämme tärkein ja kallein asia? Vanhan Kristinopin sanoin se on meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen. Jeesuksen todellinen tunteminen on nimenomaan totta kohdallani silloin, kun uskon Jumalan antavan anteeksi minulle kaikki syntini ja koko olemukseni parantumattoman jumalattomuuden ja antavan anteeksi yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden.

Antikristus

Olavi Peltola

1. Tämän maailman jumala on saatana

Raamatun mukaan nykyinen maailmanaika on paha (Gal 1:4) ja tämän maailman jumala on saatana (2 Kor 4:4, 1 Joh 5:19). Jeesus tuli ryöstääkseen saaliin saatanalta (vrt. Matt 12:28-29). Alusta lähtien Jeesuksen palvelutyötä tässä maailmassa leimasi kamppailu hänen ja saatanan vallan välillä (Luuk 10:18, Ilm 12:10, Ef 2:2,5). Jeesus voitti saatanan Golgatalla (Kol 2:15) ja hänellä on nyt kaikki valta taivaassa ja maan päällä (Matt 28:18).

Miten antikristilliset voimat voivat vallata kirkon?

Olavi Peltola

Eino Murtorinteen kirjan Risti hakaristin varjossa (Vaasa 1972) referointia mallina siitä, miten luterilainen kansankirkko voidaan sisältäkäsin valloittaa antikristilliselle voimille.

1. Kansallissosialistinen liike saavutti kesän 1930 valtiopäivävaaleissa ensimmäisen suurvoittonsa. Monet papit asettuivat kannattamaan liikettä odottaen sen tuovan isänmaalle ja kirkolle uuden tulevaisuuden ja hyvittävän katkeran Versaillesin rauhan vaikutusta (23)

Teemat

Nämä kirjoitukset ovat syntyneet vuosien kuluessa mm. Evankelisluterilaisen Lähetysyhdistys Kylväjän ja Suomen Raamattuopiston järjestämien kurssien materiaalin pohjalta. Osan olen kirjoittanut Internetiä varten.

Teemat on jaettu kolmeen pääotsikkoon, joiden kautta pääsee lukemaan kyseiseen aihepiiriin liittyviä kirjoituksia. Aloita valitsemalla teema-aihe oikealla olevasta valikosta.

Sivut