Ensimmäinen Pietarin kirje

Olavi Peltola

JOHDANTO
Tätä kirjettä pitivät Polykarpos ja Papias 120-luvulla ja Irenaeus 180-luvulla apostoli Pietarin itsensä kirjoittamana. Pietari oli kahdentoista apostolin johtaja. Perimätieto kertoo Pietarin tulleen ristiinnaulituksi Roomassa pää alaspäin vuonna 64 alkaneissa Neron vainoissa. Kirje olisi näin kirjoitettu ennen Pietarin marttyyrikuolemaa 60-luvulla. Monet kriitikot pitävät sitä kuitenkin ensimmäisen vuosisadan loppupuolella laadittuna. Se olisi vain pantu Pietarin nimiin. "Kirje sopii Pietarin viimeisten vuosien tilanteeseen" (Thurén). Lähettämispaikaksi kirje itse mainitsee Babylonin (1 Piet 5:14). Alkukirkon ajoista alkaen se on tulkittu Rooman peitenimeksi.

Kirjeessä kerrotaan luotettavan veljen Silvanuksen vieneen sen vastaanottajille (1 Piet 5:12). Todennäköisesti hän on ollut mukana laatimassa kirjettä. Hänet on samaistettu Paavalin työtoverina mainittuun Silakseen (Apt 15:32). Kirjeen kreikankieli on hyvää. Se on pikemminkin saarna kuin kirje. Se saattaakin sisältää aineksia saarnasta, joka on pidetty kasteelle valmistautuville. Kirje on eloisa ja kirjoitettu sydämellisessä sävyssä. Se on osoitettu Vähän-Aasian lounaisosan seurakunnille (1 Piet 1:1). Niiden jäsenet olivat sekä juutalais- että pakanakristittyjä. Tällä alueella Paavali oli tehnyt työtä.

Kirjeen kirjoittamisen syynä oli tuon alueen seurakuntien jäsenten kokema painostus, viha ja jopa vainokin. Kirjoittaja pelkäsi heidän luopuvan uskosta. Pietari halusi kirjeellään kehottaa ja vakuuttaa heitä armon todellisuudesta. "Pysykää siinä lujina!" (1 Piet 5:12). Hän toteutti tällä tavoin Jeesuksen kehotusta vahvistaa veljiä (Luuk 22:32). Luther kirjoitti tästä kirjeestä, että se on "Uuden testamentin jaloimpia kirjoja ja oikea puhdas evankeliumi, sillä Pietari tekee juuri samoin kuin Paavali ja kaikki evankelistat: hän opettaa oikeaa uskoa, Kristusta, joka ottaa pois meidän syntimme ja tekee meidät autuaiksi ja on meille annettu lahjaksi".

SISÄLTÖ

1. Alkusanat (1 Piet 1:1-2)

2. Pelastus Kristuksessa (1:3-2:10)

Uskon päämääränä sielujen pelastus (1:3-9)

Profeetat ennustivat pelastuksesta (1:10-12)

Kutsu pyhään elämään (1:13-17)

Lunastettuna Kristuksen verellä (1:18-21)

Rakkautta sanan varassa (1:22-2:3)

Kristus, seurakunnan kulmakivi (2:4-10)

3. Kristityn käyttäytyminen (2:11-3:12)

Kristitty maailmassa (2:11-12)

Kristitty ja esivalta (2:13-17)

Kristitty palvelijana (2:18-25)

Kristitty avioliitossa (3:1-7)

Kristitty tekee hyvää (3:8-12)

4. Kristitty ja kärsimys (3:13-4:19)

Kärsi hyvää tehden (3:13-17)

Kristuksen kärsimys ja korotus (3:18-22)

Kärsimys ja oikea rakkauden palvelu (4:1-11)

Iloitkaa kärsimyksistä (4:12-19)

5. Uskovien yhteisö (5:1-14)

Seurakunta ja sen kaitsijat (5:1-5)

Kehotus nöyryyteen ja valppauteen (5:6-11)

6. Lopputervehdys (5:12-14)

 

SANOMA

Opiskelemme kirjettä seuraavien aiheitten avulla:

1. Jeesuksen persoona ja työ kaiken keskuksena

2. Kristuksen kärsimyksen ja ylösnousemuksen merkitys

3. Kristukseen uskovan rikkaudet

4. Uskova kärsimyksissä

5. Uskovan kilvoituksen vakavuus

1. JEESUKSEN PERSOONA JA TYÖ KAIKEN KESKUKSENA

Jeesus Kristus on elävä, kallisarvoinen kulmakivi.

Jeesuksen Kristuksen persoona ja työ läpäisee monella tavoin tämän varsin käytännöllisen kirjeen opetuksen. Jeesus on perusta ja häneen kaikki asiat sidotaan. Jeesusta verrataan käyttökelpoiseen ja sillä tavoin elävään rakennuskiveen (1 Piet 2:4). Hän on ylösnoussut ja elää. Hänen luokseen kannattaa tulla ja rakentaa hänen varaansa koko elämä. Ensimmäiset Jumalan valtakunnan rakentajat, juutalaiset, tosin hylkäsivät tämän kiven (2:7; Ps 118:22). Siksi siitä on tullut heille aivankuin polulla oleva kivi, johon kiireesti kulkeva kompastuu ja loukkaa itsensä (1 Piet 2:8).

Jeesus on myös kuin keskellä tietä oleva kallio. Häntä ei voi kiertää eikä häivyttää pois. Hänen varaansa voi joko rakentaa ja pelastua tai häneen voi törmätä ja ruhjoutua. Sellaiseksi Jumala valitsi hänet. Hän on Jumalan silmissä suuri (1 Piet 2:6; Jes 28:16). Hän on talon perustuksen vahva kulmakivi, hän on katon koossapitävä huippukivi (1 Piet 2:6). Sen, joka uskoo Jeesukseen, hän vuorostaan tekee eläväksi, käyttökelpoisiksi kiveksi Jumalan temppelin rakennustyössä (2:5).

Kolmiyhteinen Jumala

Jeesus Kristus ei ole yksin, vaan hän, Isä ja Pyhä Henki ovat yhtä. Totuus kolmiyhteisestä Jumalasta tulee esiin jo kirjeen alkutervehdyksessä (1 Piet 1:2). Isä Jumala oli tehnyt pelastussuunnitelman ja nyt hän Hengellään pyhittää uskovat elämään Jeesukselle kuuliaisina. On ihmeellistä, että juutalaisen opetuksen (5 Moos 6:4) saanut Pietari näkee Jeesuksen niin kirkkaasti yhtenä Isän ja Hengen kanssa. Näin kirje vie meidät Pyhän Kolminaisuuden suuren salaisuuden eteen, vaikka itse sanaa kolminaisuus ei siinä esiinnykään. Isän, Pojan ja Pyhän Hengen ykseys ei ole teoreettinen oppilauselma, vaan se kannattelee kaikkea uskovana olemista. Se on mitä luonnollisin Kristus-uskoon kuuluva asia.

Pietari vakuuttaa, ettei ole olemassa muuta Jumalaa kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä (1 Piet 1:3). Juuri Jumala herätti Jeesuksen kuolleista ja antoi hänelle kirkkauden (1:21). Nyt Jeesus on taivaassa ja istuu Jumalan oikealla puolella (3:22). Pyhä Henki on myös Kristuksen Henki eikä vain Isän Henki (4:14) ja hän vaikutti jo VT:n profeetoissa ja viittasi Kristukseen (1:11).

Pyhän kolmiyhteisen Jumalan vaikutus uskovan elämässä

Jumala toimii kansansa elämässä juuri kolmiyhteisenä Jumalana. Isä Jumala valitsi, Henki pyhitti ja Jeesus vihmoi verellään (1 Piet 1:2). Evankeliumin sisältö on sanoma Jeesuksesta Kristuksesta. Tätä evankeliumia on julistettu kirjeen vastaanottajien keskuudessa taivaasta lähetetyssä Pyhässä Hengessä (1 Piet 1:12). Kun uskomme evankeliumiin, uskomme Jeesuksen Kristuksen kautta Jumalaan ja panemme toivomme häneen (1:21).

Jeesus Kristus kärsi johdattaakseen meidät Jumalan luo (1 Piet 3:18). Jeesus johtaa kaikessa Isän luokse. Samaan aikaan Isä johtaa Poikansa luokse. Jumala on kutsunut meidät iankaikkiseen kirkkauteensa juuri Kristuksessa (5:10). Jumala uudestisynnytti meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta (1:3). Lopullisena päämääränä uskovien elämässä on, että Jumala tulee kaikessa kirkastetuksi Jeesuksen Kristuksen kautta (4:11). Totisesti Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat yksi Jumala ja toimivat yhdessä.

2. KRISTUKSEN KÄRSIMYKSEN JA YLÖSNOUSEMUKSEN MERKITYS

Kristuksen kärsimys oli Jumalan suunnittelema.

Kirjeessä tulee esiin monin tavoin Jeesuksen Kristuksen kärsimyksen suuri merkitys kristityn kilvoituksessa. Ristin varjo koskettaa kaikkea uskovan elämässä. Pietari koki olevansa apostolina nimenomaan Kristuksen kärsimysten todistaja (1 Piet 5:1). Hän näki Kristuksen kärsivän. Hän viekin meidät Kristuksen kärsimyksen yöhön. Hän todistaa siitä Jes 53:n sanoilla (2:22-25). Pietarin kirje onkin tässä suhteessa koko UT:n puhuttelevimpia.

Jo profeetat olivat ennustaneet Kristuksen kärsimyksistä (1 Piet 1:11). Se ei ollut sattuma. Se oli Jumalan suunnitelma. Sen mukaisesti uskovana oleminen merkitsee Jeesuksen verellä puhtaaksi vihmottua elämää (1:2). Verellä vihmominen oli VT:ssa toistuva tapahtuma, niin nytkin. Kristus oli valittu olemaan tällainen vihmonnassa tarvittava karitsa jo ennen maailman perustamista (1:19,20). Siksi hän on ruumiissansa kärsinyt (4:1), kärsinyt ainutkertaisen kuoleman ja hänen ruumiinsa surmattiin (3:18). Ihmiset hylkäsivät hänet (2:4). Kuitenkaan Kristus ei ollut tehnyt syntiä eikä hänen suustaan kuultu valhetta. "Häntä herjattiin, mutta hän ei vastannut herjauksella, hän kärsi, mutta ei uhkaillut, vaan uskoi itsensä oikeamielisen tuomarin haltuun" (2:22-23). Hänen ruumiinsa oli ihmisten raaoissa käsissä ja samaan aikaan hän oli täysin Jumalan hallussa.

Kristus kärsi rangaistuksen puolestamme

Pietari korostaa, että Kristuksen kärsimys tapahtui nimenomaan meidän puolestamme (1 Piet 2:21). Hän kärsi ainutkertaisen kuoleman syntien tähden, syytön syyllisten puolesta (3:18). Itse, omassa ruumiissaan hän kantoi meidän syntimme ristinpuulle (2:24). Hänen kärsimyksensä ristillä oli näin rangaistuskärsimystä meidän pahuudestamme.

Sinä päivänä toimitettiin meidän syntiemme sovitus ja nyt on mahdollisuus jokaisella tulla puhtaaksi synneistä (vrt. 3 Moos 16:30; 4:20). Olemme ihmisinä syntiemme tähden eksyksissä niin kuin lampaat. Kristuksen ristinpuun luona olemme palanneet sielujemme paimenen ja kaitsijan tykö. "Hänen haavansa ovat teidät parantaneet" (1 Piet 2:24).

Kristus lunasti meidät.

Sovitus on myös vapaaksi ostamista. Olemme lunastetut, ei "millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla, vaan Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan, kalliilla verellä" (1 Piet 1:18-19). Tämä Pietarin kirjeen opetus on tullut meille tutuksi Vähän Katekismuksen toisen uskonkappaleen selityksessä: "Jeesus Kristus... on lunastanut minut, kadotetun ja tuomitun ihmisen, ostanut ja voittanut minut vapaaksi kaikista synneistä, kuolemasta ja perkeleen vallasta, ei kullalla eikä hopealla, vaan pyhällä kalliilla verellään ja viattomalla kärsimisellään ja kuolemallaan".

Kristuksen kärsimys auttaa meitäkin kärsimään.

Kirjeessä osoitetaan Kristuksen kärsimyksen antavan uskovalle myös oikean esikuvan, kun uskova joutuu kärsimyksiin elämässään (1 Piet 2:21). Kuten Kristus on ruumiissaan kärsinyt, niin meidänkin on oltava valmiita kärsimään (4:1). Koetteleva tuli ja hehku kristityn elämässä ei ole mitään outoa, poikkeuksellista. Se kuuluu asiaan (4:12). Sen suorastaan tulisi olla ilon antajana, koska omissa kärsimyksissämme pääsemme osalliseksi Kristuksen kärsimyksistä (4:13; Kol 1:24). Jos nyt suostumme kärsimään omat kärsimyksemme yhdessä Kristuksen kanssa, pääsemme kerran myös osalliseksi samasta kirkkaudesta kuin hän (Room 8:17).

Mitä tapahtui välittömästi ristin kuoleman jälkeen?

Pietarin kirjeessä on ainutlaatuinen mainita siitä, että Jeesus välittömästi kuolemansa jälkeen meni ja saarnasi vankeudessa oleville hengille, jotka Nooan päivinä eivät olleet totelleet Jumalaa (1 Piet 3:19-20). Uskontunnustuksessa sama asia sanotaan: "Astui alas tuonelaan". Juuri tämä kohta on synnyttänyt kyselyä, että onko pakanoilla, jotka eivät ole evankeliumia koskaan kuulleet, mahdollisuus uskoa Kristukseen pelastuksekseen vielä kuolemansa jälkeen (vrt 4:6). Asia jää meiltä salaan. Saamme vain luottaa siihen, ettei Jumalan tuomiossa kenellekään tehdä vääryyttä (Job 34:10,12).

Hän on totisesti noussut kuolleista.

Puhuessaan Kristuksen kärsimyksistä ja kuolemasta Pietari alleviivaa myös hänen ylösnousemustaan. Vasta se antaa Kristuksen kärsimyksille niiden ainutlaatuisuuden ja kaikkia ihmisiä koskettavan merkityksen. VT:n profeetat eivät ennustaneet vain Kristuksen kärsimyksistä, vaan myös niitä seuraavasta kirkkaudesta (1 Piet 1:11). Jumala herätti hänet kuolleista ja antoi hänelle kirkkauden (1:21). Hänen ruumiinsa tosin surmattiin, mutta hengessä hänet tehtiin eläväksi (3:18). Jeesus Kristus on totisesti ylösnoussut, hän on mennyt taivaaseen ja istuu Jumalan oikealla puolella. Hänen alleen on nyt alistettu enkelit, vallat ja voimat (3:22).

Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen perustalta Jumala teki kansamme hyvän omantunnon liiton. Siksi kasteen vesi pelastaa nyt meidät, kun uskomme (1 Piet 3:21). Hyvän omantunnon liitossa Jumala tarjoaa ihmiselle anteeksiantamusta. Sen ihminen saa ottaa vastaan hyvällä omallatunnolla ja kiitollisena. Kun Jumala herätti Jeesuksen Kristuksen kuolleista, alkoi uuden luomakunnan aika. Siitä kertovan evankeliumin kautta Jumala synnyttää nyt kaikki, jotka uskovat tämän uuden elämän yhteyteen ja elävään toivoon (1:3).

Ylösnousemus takaa myös sen, että Jeesus Kristus on vielä ilmestyvä. Silloin koettelemusten tulen aidoksi tekemästä uskosta koituu ylistystä, kirkkautta ja kunniaa (1 Piet 1:7). Jeesuksen ilmestyminen on meille armoa. Siihen saamme panna täyden toivomme (1:13). Hänen kirkkautensa ilmestyessä saamme iloita ja riemuita (4:13).

3. KRISTUKSEEN USKOVAN RIKKAUDET

Jokainen uskova on Jumalan valitsema ja kutsuma

Pietari osoittaa kirjeessään monella tavoin kuinka suurenmoista on olla kristitty. Ensinnäkin jokainen uskova on Jumalan suunnitelman mukaisesti valittu (1 Piet 1:1,2; 5:13). Hän kuuluu "valittuun sukuun" (2:9). Hän on Pyhän kutsuma (1:15). Jumala on kutsunut hänet pimeydestä ihmeelliseen valoonsa (2:9) ja iankaikkiseen kirkkauteensa Kristuksessa (5:10). Voiko kenelläkään ihmisellä olla tämän suurempaa etuoikeutta?

Valintansa ja kutsumisensa tähden Jumala on suuressa laupeudessaan synnyttänyt jokaisen uskovan uuteen elämään (1 Piet 1:3). Olemme syntyneet uudesti Jumalan elävästä ja pysyvästä sanasta (1:23). Saamme jo nyt ylistää Jumalaa siitä, että hän voimallaan varjelee meidät uskossa. Herra rukoilee, ettei vain uskomme sammuisi (Luuk 22:32). Omasta katkerasta kokemusta rohkaistuneena Pietari vakuuttaa nyt uskovia, että he saavuttavat uskon päämäärän pelastuksen (1 Piet 1:5,9). Saamme taivaassa meitä varten varatun kuihtumattoman perinnön (1:4).

Osaksemme on tullut ihmeellinen armo

Pietarin opetuksen mukaan uskovan mitä suurenmoisin lahja ja rikkaus on siinä, että hänen osakseen on tullut juuri armo (1 Piet 1:10). Armo tulee julki Kristuksen ristin kärsimyksessä ja ylösnousemuksessa (1:11). Siksi meihin kohdistuvaan armoon saa panna täyden toivon (1:13). Elämme Jumalan todellisesta, ei kuvitellusta armosta (5:12). Ennen olimme armoa vailla, mutta nyt on Jumala meidät armahtanut (2:10). Ennen olimme eksyksissä niinkuin lampaat, nyt olemme palanneet sielujemme paimenen ja kaitsijan luo (2:25). Ennen emme olleet kansa, mutta nyt olemme Jumalan kansa (2:10), olemme jopa valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo (2:9). Olemme saaneet armolahjan palvella Jumalan moninaisen armon hyviä haltijoita (4:10). Kaikki, aivan kaikki elämässämme on nyt armoa.

Kristuksen suurin lahja uskovalle, ääretön armo on siinä, että meidät on vihmottu Karitsan verellä (1 Piet 1:2). Se vihmonta on alati jatkuvaa niin kauan kuin elämme tässä syntisessä ruumiissamme. On ihmeellistä elää ihmisenä, jonka synnit Kristus on kantanut omassa ruumiissansa ristinpuuhun. On ihmeellistä tietää olevansa hänen haavojensa parantama (2:24). Näin siitäkin huolimatta, että vielä tänään kaikki on uskon varassa, ei näkemisessä eikä kokemisessa.

On etuoikeus saada toistaa itselle vuodesta toiseen, että on jo lunastettu perkeleen, maailman ja oman lihan vallasta Kristuksen kalliilla verellä (1:19). Näin silloinkin, kun koemme perkeleen, maailman ja oman lihan raastavan meidät kappaleiksi. Totisesti Kristus on kärsinyt meidän puolestamme (2:21), syytön syyllisten puolesta; lopulta hän johtaa meidät Jumalan tykö (3:18).

Kaiken saa lahjaksi vain kuuntelemalla evankeliumia

On ihmeellistä, että kaiken tämän rikkauden kirjeen vastaanottajat saivat, kun heille vain julistettiin evankeliumia (1 Piet 1:12), Herran sanaa ilosanomana (1:25) ja kun he uskoivat evankeliumiin (2:7). "Joka häneen uskoo ei joudu häpeään" (2:6), vaikka koko elämä näyttää vielä olevan monenlaisen häpeän ja viheliäisyyden peittämä. Jeesus Kristus kasvaa tämän kirjeen sivuilla käsittämättömän armorikkaaksi. Onko ihme, että Pietari toteaa välittömällä tavallaan uskovista: "Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette häntä nyt näe, ja te riemuitsette sanoin kuvaamattoman, kirkastuneen ilon vallassa" (1:8). Tällainen ilo voi olla mahdollinen nykyisessäkin ajassa oli elämämme tilanne millainen tahansa. Saavutamme Kristuksen kärsimysten tähden uskon päämäärän, sielujen pelastuksen (1:9).

4. USKOVA KÄRSIMYKSISSÄ

Olemme täällä kuin muukalaiset vieraassa maassa.

Huolimatta Kristuksen suurenmoisuudesta ja uskovan saaman lahjan ihmeellisyydestä kristittynä elämiseen kuuluu tänään hajallaan olemisen ja muukalaisuuden tunto (1 Piet 1:1). Asumme kotimaassamme kuin muukalaiset vieraassa maassa (2:11). Se ei ole totisesti aina helppoa. Joudumme kärsimään murhetta monenlaisissa koettelemuksissa (1:6). Ei uskova ole kuin jääpuikko, mitä ei mikään liikuta. Emme kuitenkaan saisi pitää meille kuulumattomana ja outona sitä tulta ja hehkua, jossa meitä jatkuvasti koetellaan (4:12). Kyllä se kuuluu oleellisesti elämäämme.

Kärsimys on osamme

Kirjeessään Pietari käyttää kärsimyksestä seitsemää eri ilmausta. Osa kärsimyksistä ja koettelemuksista on välttämätöntä uskomme aitouden toteamiseksi (1 Piet 1:7). Näillä monenlaisilla koettelemuksilla ei ole määrättyä nimeä. Jokaiselle on omat koettelemuksensa. Niitä ei saa verrata toisten koettelemuksiin. Ei tule antaa periksi "miksi juuri minä" kysymykselle. Osa kärsimyksistä on sellaisia, joiden kautta Jumala repii irti jostakin synnistä: "Sillä se, joka on ruumiissaan kärsinyt, on luopunut synnistä" (4:2). Valitettavasti omien himojemme seuraaminen on meistä niin innostavaa, että aina joudumme jotakin kärsimään, "jotta eläisitte jäljellä olevan maallisen elämän Jumalan tahdon mukaisesti" (4:1). Siksi jäljellä olevalla elämän taipaleellamme joudummekin kestämään vielä kovin monia ahdistuksia.

On nöyryyttävää, että osa uskovan kärsimyksistä aiheutuu siitä, että hän on pahantekijä, on toisten petkuttaja ja on sekaantunut toisten asioihin (1 Piet 4:15). Siksi on hyvä, että Jumala on jo aloittanut tuomion Jumalan huoneesta ja meistä (4:17). Uskovien synnit tulevat julki, eikä heillä ole muuta mahdollisuutta kuin kaikesta huolimatta taipua uskomaan Jumalan evankeliumia. Se voi olla niin vaikeaa, että kirjaimellisesti pitää paikkansa: "Hurskas pelastuu vaivoin" (4:18).

Kärsimys uskon tähden

Varsin harvoin ahdistus aiheutuu meidän keskuudessamme Kristuksen nimen tähden solvatuksi joutumisesta (1 Piet 4:14) ja kärsimisestä nimenomaan kristittynä (4:16). Kristillisen kirkon historiassa ja monissa maissa nykyäänkin kristityt joutuvat kuitenkin paljon kärsimään vain siksi, että ovat kristittyjä. Heitä panetellaan pahantekijöinä (2:12) ja parjataan (3:16). He joutuvat omantunnon ihmisinä syyttömästi kestämään kärsimyksiä (2:19) ja kärsimään vain siksi, että tekevät oikein (2:20; 3:17). Myös muut uskonveljet kärsivät samoja kärsimyksiä tässä maailmassa (5:9). On suorastaan armoa omantunnon ja hyvien tekojen tähden kestää vaivoja ja kärsiä (2:19, 20, 3:14). On parempi kärsiä hyvää kuin pahaa tehden (3:17).

Kärsimyksellä on tarkoituksensa

Kaikilla kärsimyksillä on oma tarkoituksensa ja mielekkyytensä. Ne eivät ole vain sokeaa sattumaa. Siksi on jopa mahdollista oppia riemuitsemaan, vaikka joutuukin jonkin aikaa kärsimään monenlaisissa koettelemuksissa (1 Piet 1:6). Ilo pian saavutettavasta päämäärästä on paljon suurempi kuin koetusten tuli matkalla tähän päämäärään (1:7-8). Jos nyt suostumme vaeltamaan opetellen kärsimään Kristuksen kanssa, saamme totisesti iloita ja riemuita silloin, kun hänen kirkkautensa ilmestyy (4:13).

Olivat ahdistukset ja murheet millaisia tahansa, saamme heittää ne kaikki hänen kannettavakseen, joka on luvannut pitää meistä huolen (1 Piet 5:7). "Herran silmät katsovat hurskaiden puoleen, hänen korvansa kuulevat heidän rukouksensa" (3:12). Joka tapauksessa kärsimykset tässä ajassa kestävät vain vähän aikaa, ja Herra itse varustaa, voimistaa, vahvistaa ja lujittaa meitä (5:10). Hän on kutsunut meidät armosta iankaikkiseen kirkkauteensa ja se alkaa aivan pian.

5. USKOVAN KILVOITUKSEN VAKAVUUS

Uskova on kutsuttu pyhään elämään

Pietari asettaa lukijoittensa eteen suurenmoisen ihanteen kristityn elämästä. Koko kirjeen tunnuslauseena voimme pitää Pietarin sanoja: "Minä kehotan tietä" (1 Piet 2:11) "tulkaa tekin pyhiksi kaikessa, mitä teette" (1:15). Sanalla pyhä tarkoitetaan tässä nuhteetonta elämää. Mitä moninaisimmin tavoin Pietari kehottaa ja neuvoo siihen. Kirjeestä löytyy ainakin 50 erilaista kehoitusta elää oikein.

On kehotuksia elää seurakunnan yhteydessä keskinäisessä rakkaudessa (1 Piet 3:8-11; 4:8-11; 5:1-4). On neuvoja, miten elää pakanoiden parissa ja keskellä vastustusta (2:11-12; 3:13-17). Saamme opastusta elää yhteiskunnassa maallisen järjestyksen alaisuudessa (2:13-17), vaimona (3:1-6), miehenä (3:7) ja nuorena (5:5). Jos kristityt pystyisivät annettuja kehotuksia seuraamaan, olisi maailma ehkä paljon helpompi paikka elää.

Jännitys ihanteen ja todellisuuden välillä

Tosiasiassa jokaisen kristityn elämässä vallitsee voimakas jännitys kehotusten kuvaaman ihanteellisen vaelluksen ja oman arkisen mitättömyyden ja synnillisen heikkouden välillä. Tämä jännitys johtaa valvovan kristityn elämään jumalanpelossa tätä muukalaisuuden aikaa (1 Piet 1:17). Hän tietää, että ihminen on kuin ruoho, yhtä haurasta ja nopeasti lakastuvaa (1:24). Hän tietää, että tilinteko tulee eikä henkilöön katsota. Isä "puolueettomasti tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan" (1:17). Hän tietää myös, että tuomio alkaa ensin Jumalan huoneesta, uskovista, ja uskovana hän kokee olevansa monella tavoin jumalaton ja syntinen (4:17). Jos hurskaskin vaivoin pelastuu (4:18), miten siten käy jumalattoman ja syntisen uskovan.

Ei voi muuta kuin tarttua siihen sanaan, joka vakuuttaa, että Jumala vanhurskauttaa jumalattoman, sen joka uskoo Kristukseen (Room 4:5). On opittava luottamaan siihen, että vaikka uskovan vaellus tuottaa Vapahtajalle häpeää, hän ei itse joudu häpeään, jos vain jaksaa uskoa Jeesukseen loppuun saakka (1 Piet 2:6; 2 Tim 4:6-7).

Rohkeuden antaa armo

Kristityn rohkea toivo ei ole siinä, että hän pystyy elämässään olemaan nuhteeton, vaan siinä, että hänen osakseen on tullut armo (1 Piet 1:10), hänet on nyt armahdettu (2:10). Siksi hän saa panna täyden toivon armoon ja pitää ajatuksensa kirkkaina Jumalan evankeliumissa (1:13). Hän voi olla varma siitä, että hänet on valittu Jeesuksen Kristuksen verellä vihmottavaksi (1:2). Tätä vihmomista sanan väärentämättömän maidon muodossa hän tarvitsee päivittäin. Hän saa koko elämänsä ajan pitää kiinni siitä, että Kristus on kärsinyt hänen puolestaan ja kantanut hänenkin synnit ruumiissansa ristin puuhun (2:21,24). Tämä koskee häntä myös pyhityksessään epäonnistuneena uskovana. Hän on saanut jo maistaa, että Herra on hyvä (2:3), hyvä hänellekin, joka ei ole hyvä. Siksi hän uskaltaa tulla elävän kiven (2:4) ja sielujen paimenen ja kaitsijan, Jeesuksen tykö (2:25).

Kaste pelastaa.

Pietari vakuuttaa, että "teidät pelastaa nyt kaste" (1 Piet 3:21). Kun omassa elämässä ei ole mitään sellaisia saavutuksia, joihin voisi vedota, saa vedota siihen, että jo lapsena tämä pelastava vesi kantoi kuin vesi Nooan arkkia (3:20). Nytkin saa mennä samaan Jumalan lupausten arkkiin ja luottaa siihen, että Jumalan lupaukset ja kasteen vesi yhdessä kantavat perille iankaikkiseen elämään.

Pietari vakuuttaa seurakunnan pylväänä, että Jumala voimallaan varjelee uskossa ja niin saavutamme lopullisen pelastuksen (1:5). Jumalan voimaa väkevämpää ei ole olemassa. "Vähän aikaa kärsittyänne hän itse varustaa, voimistaa, vahvistaa ja lujittaa teidät. Hänen on valta iankaikkisesti. Aamen" (5:10).