Toinen Pietarin kirje

Olavi Peltola

JOHDANTO
Kirjoittaja esittelee itsensä Simon Pietariksi, Jeesuksen Kristuksen apostoliksi. Hän mainitsee jo aikaisemmin kirjoittaneensa kirjeen (2 Piet 3:1). Se on viittaus Ensimmäiseen Pietarin kirjeeseen. Kirjeessä mainitaan Jeesuksen ilmoittaneen kirjoittajalle tämän äkillisestä poismenosta. Johanneksen evankeliumissa on tästä säilynyt ennustus (Joh 21:8-19). Kirjoittaja puhuu omana kokemuksenaan kirkastusvuoren tapahtumista (2 Piet 1:16-18; Matt 17:1-9). Hän mainitsee, ettei ole seurannut "viekkaasti sommiteltuja taruja", myyttejä, tehdessään tiettäväksi Jeesuksen voimaa ja suuruutta. Hän todistaa siitä, mitä oli omin silmin nähnyt. Hän mainitsee myös Paavalin rakkaana veljenään (2 Piet 3:15).

Kirjeen aitoudesta ja arvovallan hyväksymisestä on käyty paljon keskusteluja kirkossa jo ensimmäisinä vuosisatoina. Silloin kiisteltiin myös Toisesta ja Kolmannesta Johanneksen kirjeestä, Jaakobin ja Juudaan kirjeistä ja Ilmestyskirjasta. Nämä ovat kuuluneet ns. "vastustettuihin" (antilegomena) kirjoituksiin. Aluksi Toinen Pietarin kirje näyttää olleen varsin vähän tunnettu kristillisissä seurakunnissa Egyptin alueen seurakuntia lukuunottamatta. Kuitenkin vanhimmassa tähän mennessä löydetyssä suuressa käsikirjoituskokoelmassa Papyrus 72:ssa 200-luvulta on mukana sekä Ensimmäinen että Toinen Pietarin kirje. Origenes (n. 240) mainitsee kirjeen kirjoittajana apostoli Pietarin ja sen, että kirjeestä on kiistelty seurakunnissa.

Seurakuntien johtajat olivat tarkkoja siitä, mitä kirjoituksia luettiin. Antiokian piispa Serapion kirjoitti vuonna 180: "Mitä meihin tulee, veljet, otamme vastaan Pietarin ja muut apostolit niin kuin Kristuksen. Mutta kirjoitukset, jotka laittomasti kantavat heidän nimeään, me hylkäämme, koska tiedämme, etteivät he lähetä meille sellaista". Näillä sanoilla hän kielsi seurakuntalaisiaan lukemasta UT:n ulkopuolista, apokryfistä Pietarin evankeliumia. Seurakunnissa oli niitä, jotka "vääristelevät" pyhiä kirjoituksia (2 Piet 3:16) ja monet uskovat harhautuivat. Alkuajan kirkko ei hyväksynyt kirjeen kirjoittamista toisen nimellä. Kirkon johtajat pitivät väärennösten kirjoittamista inhottavana syntinä (Odland) (ks. myös 2 Tess 2:2; 3:17-18).

Meidän kamppailumme tulee olla Pietarin kehotuksen mukaan siinä, että otamme vaarin koko meidän Raamattumme profeetallisesta sanasta niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta. Aikanaan kaikki asiat selkenevät (2 Piet 1:19).

SISÄLTÖ

Kirjeessä on kaikkiaan 61 jaetta ja se on jaettu kolmeen lukuun.

1. Kristuksen tuntemisen tulee johtaa pyhään elämään sanan pohjalta

(2 Piet 1:1-21)

2. Väärät opettajat ja heidän tuomionsa (2:1-3:2)

3. Herran tulemien on varma (3:3-18)

SANOMA

1. KRISTUKSEN TUNTEMISEN TULEE JOHTAA PYHÄÄN ELÄMÄÄN SANAN POHJALTA

(2 Piet 1:1-21).

Uskomme totuus on varma.

Alkutervehdys (2 Piet 1:1-2) sisältää Jeesuksen nimittämisen Jumalaksi. Hän on sekä Jumalamme että Pelastajamme (Soter) (1:1). Samalla kuitenkin esitetään erillisinä Jumala ja Herra Jeesus Kristus (1:2). Näin olemme jälleen kolmiyhteisen Jumalan salaisuuden edessä.

Kirjeen keskeinen tavoite on vakuuttaa uskovia siitä kuinka varma on Jumalan heille antama kutsumus ja valinta (2 Piet 1:10) ja Jeesuksen suoma yhteinen kallis usko (1:1). Tässä uskossa on pyrittävä olemaan luja (1:5). Kun näin tapahtuu, varjellutaan uskossa ja päästään astumaan avatusta ovesta Jeesuksen iankaikkiseen valtakuntaan (1:11). Pietari haluaa alati muistuttaa ja herätellä (1:13) uskovia pysymään annetussa totuudessa (1:12). Hän haluaa huolehtia siitäkin, että hänen lähtönsä jälkeen uskovat - siis mekin - voisimme pitää mielessä nämä asiat (1:15).

Uskon totuuden sisältö on Jeesuksen tunteminen.

Mitä on meille annetun totuuden sisältö? On selvää, ettei näin lyhyen kirjeen alkusanoissa voi tulla esiin uskomme koko totuus. Mutta eräitä asioita Pietari korostaa.

Uskon totuudessa on mitä keskeisintä Herramme Jeesuksen Kristuksen tunteminen. Hänen tuntemisensa on myös Jumalan tuntemista (2 Piet 1:2). Hänen tuntemisensa antaa meille armon ja rauhan. Uskominen merkitsee nimenomaan pääsyä tuntemaan Jeesus (1:3). Hänen tuntemisensa ei ole vain tiedollista ja älyllistä Jeesuksen olemassaolon hyväksymistä, vaan jotain sellaista, joka vaikuttaa meissä. Niin emme jää toimettomiksi emmekä vaille hedelmää (1:8). Hänen tuntemiseensa eivät johda mitkään ovelasti sepitetyt tarut (1:16). Jeesuksen opetuslapset näkivät omin silmin ja kokivat jotain todellista.

Pietari mainitsee tässä yhteydessä kirkastusvuoren tapahtuman, jolloin hän kuuli taivaasta Ylhäisen Kirkkauden äänen: "Tämä on minun rakas Poikani, johon olen mielistynyt (2 Piet 1:17-18; Matt 17:5). Tällaisten kokemusten pohjalta apostolit ymmärsivät oikein VT:n profeetallisen sanan. Totuus on sanan ymmärtämisessä. Tiedon Herramme Jeesuksen Kristuksen voimasta ja tulemisesta apostolit välittivät kirjeen lukijoille (2 Piet 1:16).

Katse profeetalliseen sanaan

Jeesuksen tunteminen on katseen kiinnittämistä profeetalliseen sanaan, Raamattuun ja entistä lujempaa luottamusta siihen (2 Piet 1:19). Sana on kuin pimeässä loistava lamppu. Se valaisee sydäntämme kuin aamun koitosta kertova kointähti. Samalla tulemme entistä paremmin vakuuttuneeksi siitä, etteivät VT:n ennustukset Kristuksesta ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä (2 Kor 3:14,5). Muinaiset profeetat puhuivat Pyhä Hengen johtamina sitä, mitä olivat saaneet Jumalalta. Mekään emme ymmärrä Raamattua oikein oman tahtomme voimalla, omin neuvoin, vaan tarvitsemme saman Pyhän Hengen valoa sydämeemme.

Tässä kirjeessä näemme selvästi, että kristillisen seurakunnan kokouksissa luetuja Paavalin kirjeitä pidettiin pyhinä kirjoituksina (2 Piet 3:16). Ne olivat jumalallisen viisauden innoittamia kuten VT:nkin kirjoitukset. "Rakas veljemme Paavali on hänelle annetun viisauden mukaisesti teille kirjoittanut" (3:15). UT:n arvovaltainen kirjakokoelma oli alkanut jo syntyä.

Jeesuksen tunteminen tarkoittaa tässä kirjeessä myös sitä, että Jeesus itse antaa armon ja rauhan (2 Piet 1:2). Hän antaa lahjaksi meille kaiken, mikä kuuluu tosi eli iankaikkiseen elämään (1:3). Tosi elämään kuuluu myös jumalanpelko. Ennen kaikkea hän lahjoittaa meille suuret ja kalliit lupaukset (1:4). Pitäessämme kiinni hänen lupauksistaan meidät puhdistetaan synneistämme (1:9) ja pääsemme pakoon maailmassa vallitsevaa himojen aiheuttamaa turmelusta. Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tunteminen auttaa meitä pääsemään eroon maailman saastasta (2:20). Valitettavasti maailman saastaa jää kuitenkin jäljelle uskovan perisynnin turmelemaan olemukseen. Hän tarvitsee jatkuvasti puhdistumista sekä aikaisemmista että myös nykyisistäkin synneistä.

Osallisuus jumalallisesta luonnosta

Tästä kirjeestä löytyy eräs kirkon historiaan paljon vaikuttanut kohta. Se liittyy uskovan olemuksen syntisyysongelmaan. Pietari puhuu jumalallisesta luonnosta (theia fysis) osalliseksi tulemisesta (koinoonos) (2 Piet 1:4). Tämä on ainoa kohta UT:ssa, joka puhuu tällaisesta ihmeellisestä asiasta. Siitä on kuitenkin tullut mm. ortodoksikirkon munkkien keskeinen kilvoituksen aihe. "Jumaloituminen eli teosis on siis kaiken kristillisen kilvoituksen päämäärä" (Filokalia, II, s.8). Jotta tähän päästäisiin harjoitetaan mitä määrätietoisimmin perinpohjaista, koko elämän kestävää askeesia. Paetaan tästä turmeltuneesta ja himojen hallitsemasta maailmasta luostariin tai erakon yksinäisyyteen.

Voimme kuitenkin ymmärtää myös niin, että uskova on kyllä osallinen jumalallisesta luonnosta, mutta uskossa ja aavistellen. Hänellä on Jeesuksen lahjoittamat lupaukset (2 Piet 1:4a). Niistä hän saa lujasti pitää kiinni (1:5) pysyvästä syntisyydestään huolimatta. Näin osallisuus jumalallisesta luonnosta on uskoa Jeesukseen. Jumalallistuminen Jeesuksen kaltaiseksi muuttumisen merkityksessä on jotain aivan alullansa olevaa. Emme ole vielä tulleet Kristuksen kaltaisiksi (1 Joh 3:2; Fil 3:12)), vaikka olemme saaneet hänen armostaan jo nyt maistaa iankaikkista elämää ja siksi pelastettuja.

Kasvu Jeesuksen Kristuksen armossa

Varsinaisena tavoitteena ajallisessa elämässä tulee olla kasvamisen meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa (2 Piet 3:18). Se taas on mahdollista, kun suostumme näkemään yhä syvemmin oman olemuksemme syntisyyden ja uskallamme siitä huolimatta turvata Kristuksen rangaistuskärsimykseen meidän puolestamme.

Kristuksen tunteminen on hänen vanhurskautensa (2 Piet 1:1) ja armonsa tuntemista. Tämä armo ilmestyi meille hänen ristin kuolemassaan. Juuri siitä todistaa myös Ensimmäinen Pietarin kirje (1 Piet 1:2,19; 2:23; 3:18).

Tässä kuten monissa muissakin UT:n kirjeissä asetetaan uskovan eteen tiettyjä hyveluetteloita: "Millaisia onkaan pyhässä elämässä ja hurskaissa teoissa oltava" (2 Piet 3:11). Siitä puhutaan, mikä puuttuu. Meitä kehotetaan pyrkimään itsehillintään, kestävyyteen, jumalanpelkoon, keskinäiseen kiintymiseen ja rakkauteen (1:5-7). Meillä tulisi olla kaikki nämä avut ja niiden tulisi enentyä (1:8). Jos ne puuttuvat, olemme likinäköisiä ja suorastaan sokeita (1:9). Ja sellaisiahan me olemme. Kristuksen armo kuitenkin riittää puutteellisimmallekin uskovalle!

2. VAROITUS VÄÄRISTÄ OPETTAJISTA (2 Piet 2:1-3:2)

Väärät opit tulevat uskovien omasta joukosta.

Kuinka usein UT:ssa varoitetaankaan harhaopeista ja vääristä opettajista! Tuskaista on, että tällaiset opit ja opettajat tulevat uskovien omasta joukosta (2 Piet 2:1; Apt 20:30; Room 16:17-18). He toimivat taitavasti, salaa. Pietarin kirjeen selvittely näistä harhoista on pitkälti samanlainen kuin Juudaksen kirjeen. Emme tiedä miksi nämä kirjeet ovat yhdenmukaisia. Onko toinen käyttänyt toista lähteenään?

Harhoissa kielletään Jeesuksen lunastustyö.

Harhojen sisällöstä emme saa selvää kuvaa. Tiedämme vain, että niissä kielletään Jeesuksen lunastustyö (2 Piet 2:1). Ne johtavat halveksimaan Herraa ja hänen valtaansa (2:10). Usein esitetään tekaistuja tarinoita (2:3), joiden avulla uskovia käytetään hyväksi. Monet uskovat lähtevät niiden viekoittelemina irstaisiin menoihin (2:13-14,18). Henkivaltojen herjaaminen kuuluu heidän suurellisiin puheisiinsa (2:10-12).

Harhaopettajien kolkko kohtalo

Pietari kuvaa väkevästi sanojaan säästämättä harhaopettajien kolkkoa kohtaloa. Heille langetettu tuomio on jo voimassa, tuho odottaa (2 Piet 2:3), tuomion päivä tulee (2:9). Vääryyksistä saadaan väärintekijän palkka (2:13). Heille on varattu synkin pimeys (2:17). Esimerkkeinä tästä ovat enkelimaailman lankeemus, vedenpaisumus, Sodoma ja Gomorra (2:4-8) sekä Bileam (2:15-16).

Kauhistuttavan mahdollisuutena on myös Jeesuksen tunteneiden uskovien vajoaminen takaisin maailmaan (2 Piet 2:20). Pietari toteaa järkyttävästi, että parempi olisi tällaisille ja jopa koko maailmalle, etteivät he olisi lainkaan oppineet tuntemaan vanhurskauden tietä (2:21). Kuinka kirjaimellisesti nämä sanat pitävätkään paikkansa vaikkapa kolme vuotta pappisseminaarissa olleen Stalinin kohdalla. Kristillisen uskon raivokkaimmiksi vihamiehiksi on aikojen kuluessa noussut monia sellaisia, jotka ovat oppinet tuntemaan vanhurskauden tien ja sitten kääntäneet selkänsä.

3. KRISTUKSEN TULEMUS JA KEHOTUS ARMOSSA KASVAMISEEN (2 Piet 3:3-18)

Miksi Herran tulemus viipyy?

Kirjeen kolmas keskeinen aihe on viimeisinä päivinä tapahtuva Herran tulemus. Jeesus on antanut meille lupauksensa (2 Piet 3:13), että hän tulee (3:4). Meillä on siitä pyhien profeettojen ennalta lausumat sanat ja apostolien välittämä Herran käsky (3:2). Pilkkaajatkin sen tietävät. Mutta he leimaavat koko lupauksen valheeksi. Vuodet ovat nyt kuluneet ja todellisuus osoittaa, että "kaikki on entisellään, niin kuin on ollut maailman luomisesta asti" (3:4). Kaikki tähänastiset Herran tulemuksen odottajat, "isämme", ovat nukkuneet pois. Pietari väittää tällaisten pilkkaajien unohtaneen, että Jumala on jo kerran sanallaan vedenpaisumuksessa hävittänyt maailman. Sanallaan hän loi ja piti yllä ja samalla sanalla hän hävitti. Näin nytkin.

Nykyinenkin maailma on Jumalan sanan varassa odottaen tuomiotaan. Maa on aivankuin säilössä sitä päivää varten, jona tuomio tulee tulena (2 Piet 3:7). Pietari vielä lisää karusti, että silloin jumalattomat, siis pilkkaajatkin, tuhotaan. Tuo päivä on kauhistuttava. Silloin taivaat katoavat jylisten, taivaankappaleet palavat ja hajoavat. Silloin paljastuu kaikki, mitä ihminen on saanut aikaan (3:10,12).

Herran viipyminen on hänen rakkauttaan.

Pietari rohkaisee kuitenkin rakkaita ystäviään ja muistuttaa, että Jumalan ajanlasku on kokonaan toinen kuin meidän ihmisten: "Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä" (2 Piet 3:8). Eihän tähän mennessä ole kulunut vasta kuin kaksi päivää. Mitäpä tuosta lyhyestä ajasta! Se mikä näyttää meistä Herran vitkastelemiselta ja myöhästymiseltä onkin nimenomaan hänen rakkauttaan ihmiskuntaa kohtaan. Viivyttely on armoa!

Jumalan tahto on, että kaikki kääntyisivät (2 Piet 3:9; 1 Tim 2:49). Jumalan asenne ihmiseen on aina pohjimmaltaan rakkaustahtoa. Hän ei ole "sokea äiti". Jos löytyy nousevasta tai vielä tulevista sukupolvista yksikin, joka kääntyy, Herra malttaa odottaa tätä yhtä. Jumalan enkelit iloitsevat yhdestäkin syntisestä, joka kääntyy (Luuk 15:10).

Lähetystyö jouduttaa Kristuksen tulemusta.

Meillä on Kristuksen selvä lupaus hänen tulemisestaan. Siihen luotamme ja odotamme uusia taivaita ja uutta maata, jossa vanhurskaus asuu (2 Piet 3:13). Mutta emme odota toimettomina, sillä meidät on kutsuttu jouduttamaan tuon päivän tuloa (3:12). Se tapahtuu niin, että julistamme tämän valtakunnan evankeliumia kaikkialle maailmaan kaikille kansoille todistukseksi (Matt 24:14). Ja kun pakanoista koottava määrä on tullut täyteen, on Pelastaja tuleva (Room 11:25-26).

Nyt on vielä odottamisen ja lähetystyön aika. Nyt on ratkaisevan tärkeää, että meidät havaitaan puhtaiksi ja moitteettomiksi (2 Piet 3:14). Tämä taas toteutuu vain, kun olemme pukeutuneet Karitsan veressä pestyihin ja valkaistuihin vaatteisiin (Ilm 7:9,13). Meillä tulee olla myös rauha (2 Piet 3:14; 1:2), jonka perustus on siinä, että olemme tulleet uskosta vanhurskaiksi (Room 5:1, KR 1938). Siinä on myös salaisuus meidän kasvuumme Herramme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa (2 Piet 3:18).