Ensimmäinen Johanneksen kirja

Olavi Peltola

JOHDANTO
Kirjeessä ei mainita lähettäjää. Kirjoittaja esiintyy kuitenkin tunnettuna ja arvovaltaisen hengellisenä isänä, joka puhuttelee uskovia rakkaiksi lapsiksi. Alkukirkon ajoista alkaen kirjoittajana on pidetty apostoli Johannesta, Jeesuksen läheistä ystävää (1 Joh 1:1-4). Johanneksen evankeliumi ja Johanneksen nimellä varustetut kirjeet kuuluvat muodoltaan, tyyliltään ja sisällykseltään läheisesti yhteen. Vanha perimätieto kertoo Johanneksen elämänsä lopulla toimineen Efesossa. Kirje lienee kirjoitettu Efesoksesta 80-luvulla. Kriittisessä raamatuntutkimuksessa varsin yleisesti kirjeen kirjoittajana pidetään kyllä Papiaksen mainitsemaa Johannes-vanhusta, mutta häntä ei haluta samastaa apostoli Johannekseen kuten Irenaeus teki.

Kirjeen vastaanottajista ei ole mainintaa kirjeessä. On arveltu, että se olisi tarkoitettu kiertokirjeeksi Vähän-Aasian seurakunnille. Ne voivat olla samoja seurakuntia, joille myöhemmin annettiin Ilmestyskirjassa säilyneet kehotukset (Ilm 2-3). Syynä kirjeeseen oli vastaanottajien keskuuteen tunkeutunut harhaoppi, joka kielsi Jeesuksen olleen todellisen ihmisen ja todellisen Jumalan (1 Joh 2:22).

Johanneksen aikana Efesoksessa asui Kerinthos-niminen harhaopettaja. Hänen mukaansa Jeesukseen laskeutui kastehetkellä taivaallinen Messias, joka sitten poistui hänestä ennen kärsimystä ja kuolemaa. Niin ei Jeesus voinut olla koko elämänsä todellinen ihminen ja todellinen Jumala. Kirje torjuu tällaisen harhaopetuksen antikristillisenä.

SISÄLTÖ

1. Elämän sana (1 Joh 1:1-4)

2. Yhteyden edellytykset (1:5-2:29)

Jumala on valo (1:5-7).

Syntien tunnustaminen ja sovitus (1:7-2:2)

Todellinen Jeesuksen Kristuksen tunteminen (2:3-6)

Uusi käsky (2:7-17)

Antikristus, Kristuksen vastustaja (2:18-27)

3. Jumalan lapset (2:28-3:24)

Jumalan lapset ja heidän toivonsa (2:28-3:3)

Jumalan lapset - paholaisen lapset (3:4-10)

Rakastakaa toisianne (3:11-17).

Jumalan lasten luottamus (3:19-24)

4. Jumalan Henki ja antikristuksen henki (4:1-6)

5. Jumala on rakkaus (4:7-5:3).

Jumala on rakkaus (4:7-16).

Rakkaudessa ei ole pelkoa (4:16-18).

Joka rakastaa Jumalaa, rakastaa myös veljeään (4:19-5:3).

6. Usko Jumalan Pojan nimeen (5:4-21)

Usko voittaa maailman (5:4-5).

Todistus Jeesuksesta Kristuksesta (5:6-12)

Jumala kuulee pyyntömme (5:13-15)

Rukous synnintekijän puolesta (5:16-17)

Rukous syntiä tekevän puolesta (5:16-19)

Jeesus Kristus, iankaikkinen elämä (5:20-21)

SANOMA

Opiskelemme kirjettä seuraavista näkökulmista:

1. Johanneksen todistus Jeesuksesta

2. Johanneksen opetus synnistä

3. Uskovien yhteyden ja keskinäisen rakkauden apostoli

4. Eksytykset paljastetaan.

1. JOHANNEKSEN TODISTUS JEESUKSESTA

Jeesus on mitä todellisin ja läheisin.

Tässä kirjeessä niinkuin evankeliumissakin Johannes kuvaa meille Jeesusta hyvin läheltä. Johannes on omin silmin nähnyt Jeesuksen, kuullut hänen puhuvan ja jopa käsin koskettanut häntä (1 Joh 1:1). Nyt vuosikymmeniä myöhemmin hän uskoo edelleen koko sydämestään juuri tähän Jeesukseen. Hän halusi kirjeessään todistaa ja puhua siitä, mitä oli nähnyt ja kuullut ja näin välittää lukijoilleen Jeesuksen todellisen tuntemisen (1:3). Hän toivoo, että tämä todistus synnyttäisi yhteyden kirjeen vastaanottajiin ja yhteyden Isään ja hänen Poikaansa ja niin yhteinen "ilomme tulisi täydelliseksi" (1:4). Hieno tavoite kirjeelle!

Johanneksen kirje ilmaisee monin tavoin, kuka ja millainen on tämä Jeesus, jonka Johannes tunsi niin läheisesti. Hän aloittaa todistuksensa käyttämällä Jeesuksesta ilmaisua elämän Sana (1 Joh 1:1), elämä, iankaikkinen elämä (1:2). Myöhemmin hän toteaa, että meidän iankaikkinen elämämme on juuri Jeesuksessa. Ellei meillä ole häntä, ei meillä ole myöskään elämää (5:11-12).

Jeesus on Jumalan ainoa Poika ja tosi Jumala.

Johannes vakuuttaa myös, että Jeesus on Jumalan Poika ja että hän on Jumalan ainoa Poika (1 Joh 4:9). Tämän uskomme ydintotuuden hän toistaa läpi koko kirjeen (lue: 1:3,7; 2:22,23,24; 3:8,23; 4:9,10,14,15; 5:5,9, 10,11,12,13,20). Siksi, "joka tunnustaa Jeesuksen Jumalan Pojaksi, hänessä Jumala pysyy" (4:15). Myös Jumala itse todistaa saman asian, sillä "hän on todistanut Pojastaan" (5:9). Johannes sanoo jopa jyrkästi, että joka ei tätä Jumalan todistusta usko, hän tekee Jumalasta valehtelijan (5:10). "Joka kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään" (2:23).

Jumalan Poikana Jeesus on ollut olemassa kaiken olevaisen alusta alkaen (1 Joh 1:1; 2:13,14). Hän on ollut Isän luona (1:2). Sama tunnustus Jeesuksesta on myös Johanneksen evankeliumin alussa (Joh 1:1-3). Tämä Jeesus Kristus on tosi Jumala ja iankaikkinen elämä (5:20). Sen avoimemmin ja suoremmin ei voi Jeesusta tunnustaa todelliseksi Jumalaksi.

Jumalan Pojassa ilmestyy Jumalan rakkaus.

Johanneksen kirje sisältää mitä keskeisimmän ja meille ihmisinä elintärkeän ilmoitustotuuden Jumalasta: Jumala on rakkaus (1 Joh 4:8). Älköön mikään elämässämme ja tässä maailmassa koskaan peittäkö meiltä tätä totuutta Jumalan olemuksesta. Se on ratkaisevinta, mitä voimme uskoa Jumalasta. Pelottavaa on, jos tämä Isän rakkaus ei saa meissä enää sijaa (2:15). Jeesuksessa Jumalan rakkaus tuli käsinkosketeltavaksi. Hänessä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme (4:9; Joh 3:16). Poika tuli lihaan, ihmiseksi (1 Joh 4:2; Joh 1:14). Jumalan rakkaus ihmiskuntaa kohtaan on nimenomaan siinä, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan ja teki sen syntiemme sovitukseksi (1 Joh 4:10). "Jumalan Poika tuli maailmaan, että hän tekisi tyhjäksi Paholaisen teot" (3:8).

Isä on lähettänyt Poikansa maailman pelastajaksi (1 Joh 4:14). Tämän suurempaa rakkautta ei voi olla. Juuri "siitä me olemme tulleet tuntemaan rakkauden, että Jeesus antoi henkensä meidän puolestamme" (3:16). Tämä Jeesus on tullut todelliseksi meille ihmisille sekä Jordanilla tapahtuneen kasteensa että Golgatalla tapahtuneen sovitusverensä vuodattamisen kautta (5:6-8). Saman todistuksen antaa meille myös ristillä Jeesuksen kyljestä vuotanut veri ja vesi (Joh 19:34).

Jumalan Poika on syntiemme sovittaja.

Jeesus todellisena Jumalana ja ihmisenä on meille ennen kaikkea uskollinen ja vanhurskas Jumala, joka antaa synnit anteeksi ja puhdistaa kaikesta vääryydestä (1 Joh 1:9). Koko Jeesuksen ihmiseksi tulemisen salaisuus on tässä: "Kristus, joka on synnitön, tuli ottamaan pois synnit" (3:5). Jeesus antoi henkensä meidän puolestamme (3:16). Nyt "hän on meidän syntiemme sovittaja, eikä vain meidän vaan koko maailman" (2:2). Siksi hänen verensä puhdistaa kaikesta synnistä (1:7). Synnit on anteeksiannettu hänen nimensä tähden (2:12). Siinä hän antaa meille elämän (4:9). Tällä hetkellä hän on Isän luona meidän vanhurskaana puolustajanamme (2:1; Room 8:34). Mikä lohdutus sisältyykään tähän tietoon.

Henki todistaa ja osoittaa aina Jumalan Poikaa.

Niin kuin Jumala itse (1 Joh 5:9) niin myös Jumalan Henki tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, Messiaaksi ja todelliseksi ihmiseksi (1 Joh 4:2). Tämän todistuksen avulla voimme erottaa oikean ja väärän hengen. "Yksikään henki, joka kieltää Jeesuksen, ei ole Jumalasta" (4:3). "Ja Henki on todistaja, sillä Henki on totuus" (5:6). Nyt Henki todistaa Jeesuksesta yhtäpitävästi Jordanin kasteen veden ja Golgatan sovitusveren kautta (5:7). Joka kieltää Jeesuksen olevan Kristus, kieltää sekä Isän että Pojan (2:22), mutta kieltää myös Hengen todistuksen. Isä, Poika ja Pyhä Henki todistavat kaikki yhtäpitävästi ja ovat näin yhtä.

Jeesus, Jumalan Poika tuli juuri siksi maailmaan, että hän antaisi meille oikean ymmärryksen ja hänen kauttaan tuntisimme ainoan oikean Todellisen, Jumalan (1 Joh 5:20). Tämän Jumalan tunteminen on suurinta ihmiselle. Me tunnemme Todellisen, kun elämämme uskonyhteydessä hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen. Jeesukseen elämämme on yhteydessä aina, kun elämämme hänen sovitusverensä puhdistamina. Tämän yhteyden vaikuttaa meissä Pyhä Henki.

2. JOHANNEKSEN OPETUS SYNNISTÄ

Jokainen uskova on syntinen

Opetuksessa synnistä on Johanneksella aivan oma näkökulmansa ja korostuksensa. Ensinnäkin Johannes opettaa, että jos Jumalan lapsina väitämme, ettemme enää ole syntisiä ja ettemme ole uskovina tehneet syntiä (1 Joh 1:8,10; Room 7:14-24), niin petämme itseämme. Silloin totuus ei ole meissä ja mikä vielä kauheampaa, teemme Jumalasta valehtelijan. Johannes vakuuttaa myös, että jos ja kun teemme uskovina syntiä, niin meillä on Jeesus puolustajana Isän luona (1 Joh 2:1). Siellä Jeesus rukoilee niiden puolesta, jotka hänen välityksellään lähestyvät Jumalaa (Hepr 7:25). Jos sydämemme syyttää meitä ja miksei se syyttäisi, kun olemme niin monessa asiassa puuttuvaisia, silloin meidän on tiedettävä, että Jumala on suurempi kuin sydämemme ja tietää kaikki (1 Joh 3:20). Hän tietää minkäkaltaista tekoa me olemme (Ps 103:14, KR 1938). Johannes myös mainitsee tilanteen, jolloin näemme uskonveljemme tekevän syntiä. Emme vain itse, vaan myös veljemme tekee syntiä! Silloin on rukoiltava (1 Joh 5:16).

Uskova vaeltaa valossa ja veren jatkuvassa puhdistuksessa

Uskovan on aina vaellettava Jumalan valossa (1 Joh 1:7). Se ei merkitse, että uskova olisi itse muuttunut valoksi. Kaiken hänen elämässään tulee olla Jumalan sanan valaisemaa. Hän tietää, minne hän on menossa. Silloin Jeesuksen, Jumalan Pojan veri pääsee jatkuvasti puhdistamaan hänet kaikesta synnistä (1:7). Vain veren suojassa elävä on puhdas.

Vaikka olemme Jumalan lapsia, niin vielä ei ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee (1 Joh 3:2). Olemme pahasti keskeneräisiä. Olemme vasta tiellä vaeltamassa, emme vielä ole tulleet täydellisiksi (Fil 3:12). Sen vain tiedämme, että kerran Jeesuksen ilmestyessä tulemme hänen kaltaisikseen.

Toisenlainen opetus uskovan synnin tekemisestä

Johanneksen kirjeessä on kuitenkin myös aivan toisenlainen näkökulma uskovaan ja hänen syntiinsä. Johannes sanoo kirjoittaneensa tämän kirjeen siksi, etteivät uskovat tekisi syntiä (1 Joh 2:1). Tämä toive täyttää koko kirjeen. Johannes opettaa, että Jeesuksen todellinen tunteminen tulee näkyviin siinä, että pidämme hänen käskynsä ja vaellamme niinkuin hän vaelsi (2:3,6). Sekä isät että nuorukaiset ovat voittaneet Pahan (2:13-14).

Valkeudessa vaeltaminen on sitä, ettei vihaa veljeänsä. Joka vihaa on yhä vielä pimeydessä (1 Joh 2:9-11). Joka tekee syntiä syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista (3:4). Synnitön Jeesus tuli ottamaan pois synnit. Siksi, Johannes väittää, Jeesuksessa pysyvä ei tee syntiä (3:5-6). Vieläkin jyrkemmin hän esittää: "Joka syntiä tekee, on Paholaisesta" (3:8). "Yksikään Jumalasta syntynyt ei tee syntiä. Hän ei voi tehdä syntiä" (3:9). Hän vielä myöhemminkin toistaa saman asian vakuuttaessaan, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä. Jeesus varjelee jokaista omaansa niin, ettei Paha saa otetta (5:18).

Kuinka paljon ahdistusta ja totuuden kiertämistä tämä jälkimmäinen Johanneksen opetus synnistä onkaan saanut aikaan. Sehän ei vastaa kirjaimellisesti otettuna todellisuutta uskovien arkielämässä, joka on elämää samaan aikaan vanhurskaana ja syntisenä. Korinttolaiskirjeistä näemme kuinka syvälle alkukirkon aikana uskovat saattoivat langeta. Jos tämä kirje on kirjoitettu samoille seurakunnille kuin Ilmestyskirja, niin sieltä näemme (Ilm 2-3) millaista oli uskovien elämä joitakin vuosia myöhemmin. Synti ei ollut voitettu uskovien elämässä silloinkaan.

Paavali paljastaa avoimesti oman ylivoimaisen kamppailunsa itsessään asuvan synnin kanssa (Room 7:14-24). Samoin Luther rohkaisee meitä päivittäin tunnustamaan tutussa Isä meidän rukouksen selityksessä: "Me teemme näet joka päivä paljon syntiä emmekä ole ansainneet mitään muuta kuin rangaistuksen". Vielä suorasukaisemmin tämän totuuden uskovan elämästä on uskaltanut paljastaa körttisaarnaaja Oskari Vihantola: "Koko elämäni on yhtä syntiä. En ole mitään tehnyt, en puhunut, en ajatellut, ettei synti olisi sitä turmellut... Pyhimmät hetketkin Jumalan edessä ovat synnin turmelemat. Totuuden sanassa syntynyt hengellinen elämäkin on synnin turmelemaa. Syntejäni tunnustaessani olen syntiä tehnyt... Ruumiin olen synnille pyhittänyt ja henkeeni olen vilpin särpinyt. Minä olen Jeesuksen synti, jonka tähden hän on kärsinyt, kuollut ja verensä vuodattanut".

Onko uskova synnitön?

Kautta aikojen on yritetty monella tapaa selittää näitä Johanneksen kirjeen opetuksia synnistä. Toki aina on ollut pieniä uskovien ryhmiä, joiden jäsenet väittävät, etteivät he ole tehneet enää vuosiin syntiä. Jotkut perustelevat väitettään sillä, että kun Raamattu sanoo niin, meidän on uskottava se sellaisenaan. Varsin yleinen on sellainen tulkinta, jonka mukaan Johannes tarkoittaa tässä tietoista pysymistä tahallisissa tekosynneissä.

Palavimmassakin uskovassa asuu kuitenkin aina halu syntiin. Se on perisynnin ilmausta. Se tulee näkyviin milloin ylpeytenä ja itsekeskeisyytenä, milloin taas napinamielenä koetuksissa. Valitettavan usein synti ilmenee myös räikeissä julkisynneissä. Joka tapauksessa jäämme arvoituksen eteen. Johanneksen väite, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, näyttää olevan myös ristiriidassa kirjeen alussa olevan opetuksen kanssa (1 Joh 1:8,10).

Johanneksen opetuksen sisäinen jännitys ahdistakoon meidät entistä totuudellisemmin huutamaan avuksi Jeesusta, joka on koko maailman syntien sovitus, siis myös uskovien jatkuvien ja pysyvien syntien sovitus. Varoittakoot kuitenkin nämä arvoitukselliset Johanneksen opetukset meitä koskaan leikkimästä yhdelläkään synnillä. Synti on kuin tuleen lankeamista, siitä on päästävä pian pois.

Usko joka tapauksessa sovituksen sanaan

Tärkeintä uskovan elämässä on, että hän vaeltaa valossa. On suostuttava näkemään syntisyytensä ja kestettävä läpi elämän sen tuomaa ahdistusta. Samaan aikaan on uskallettava luottaa siihen, että kaikesta huolimatta Jeesuksen veri puhdistaa kaikesta synnistä (1 Joh 1:7,9). Syvin lohdutus on siinä, että Jumala rakastaa aina ensin (4:19). Hän rakastaa siis jo ennen kuin ihminen on edes kyennyt luopumaan synneistään (vrt. Room 5:6,8,10). Se on sitä rakkautta, jossa hän on "lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi" (1 Joh 4:10). Tämän Jeesuksen valmistaman sovituksen olemme vastaanottaneet (Room 5:11) ja pidämme kaikesta huolimatta kiinni tästä sovituksen sanasta (2 Kor 5:19) "Me olemme oppineet tuntemaan Jumalan rakkauden kaikkia meitä kohtaan ja uskomme siihen" (1 Joh 4:16). Toivomme uskaltavamme uskoa siihen elämämme viime hetkeen asti (2 Tim 4:7). Me uskallamme tuomion päivänä astua rohkeasti esiin (1 Joh 4:17) yksin Kristuksen vanhurskauteen turvaten.

Kirkkaudessa meillä ei ole enää syntiä. Silloin olemme todella Kristuksen kaltaisia (1 Joh 3:2). Silloin meidän ei enää tarvitse uskoa rakkauteen niin, että oma syntimme on koko ajan läsnä. Tänään vielä usko täydellisesti synnit poistavaan rakkauteen on sen näkemistä, mitä ei nähdä (Hepr 11:1). Siellä Jumalan rakkaus Jeesuksessa on saavuttanut meidän elämässämme täyttymyksen ja kaikki synti on poissa.

3. USKOVIEN YHTEYDEN JA KESKINÄISEN RAKKAUDEN APOSTOLI

Rakkauden apostoli

Kukaan ei UT:n sivuilla ole puhunut niin väkevästi kristittyjen yhteyden ja rakkauden puolesta kuin Johannes. Silminnäkijänä hän halusi todistaa sillä tavalla Jeesuksesta, että syntyisi yhteys hänen ja kuulijoitten välille (1 Joh 1:3). Yhteyden luo vaellus valkeudessa (1:7). Jos uskovat peittävät sisimpänsä toisiltaan, ei synny yhteyttä. Jeesuksen veren puhdistus luo yhteyden.

Johannes korostaa antavansa vanhan käskyn, joka samalla on aina uusi, koska se on niin vaikea noudatettavaksi. Se on käsky rakastaa veljeänsä (1 Joh 2:7,10). Meidän tulee rakastaa toinen toisiamme (3:11, 23, 4:7,11,21). Tämä käsky toistuu kirjeessä niin monta kertaa, että se leimaa koko kirjeen sanomaa ja samalla osoittaa kuinka tarpeellinen tämä toistuva kehotus on. Eikä tule rakastaa vain sanalla, vaan teossa (3:18). Samalla Johannes torjuu jyrkästi mahdollisuuden, että uskova voisi vihata veljeään. Joka vihaa veljeänsä on yhä pimeydessä (2:9), on murhaaja (3:15). Hän valehtelee (4:20) ja pysyy kuoleman vallassa (3:14). Sen sijaan olemme velvolliset panemaan henkemme alttiiksi veljiemme edestä (3:16).

Me rakastamme, koska hän on ensin rakastanut meitä.

Jälleen silmiemme edessä on tässä ylitsepääsemätön ihanne, joka ei toteudu uskovien maailmassa. Johannes korostaa kuitenkin myös sitä, että voimme vasta sitten rakastaa, kun Jumala on ensin rakastanut meitä Jeesuksessa (1 Joh 4:19). Rakkauden olemme oppineet tuntemaan siitä, että Jeesus antoi henkensä meidän puolestamme (3:16). Rakkaus ei ole siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä (4:10). Tästä hänen rakkaudesta saamme joka tapauksessa pitää kiinni (4:16).

Kirjeensä lopussa Johannes jälleen kuitenkin lisää ahdistusta, kun hän väittää, että rakkaus Jumalaan yhtä hyvin kuin Jumalan tunteminen onkin hänen käskyjensä pitämistä (1 Joh 5:3; 2:3). Jäämme neuvottomina tämän vaatimuksen eteen. Moni uskova joutuu parahtamaan, ettei hän rakasta todella Jumalaa eikä veljiä, korkeintaan omaa itseään. Hän ei kuitenkaan tiedä ketään muutakaan, jonka luokse voisi mennä kuin Jeesus Kristus. Juuri Jeesuksen sovitusteossa uskova on oppinut tuntemaan Jumalan rakkauden (4:16). Siinä hän haluaa pysyä silloinkin, kun huomaa, ettei täytä Jumalan käskyä eikä pysty rehellisesti rakastamaan toisia.

Onko Johanneksen tapa ilmaista tämä kipeä asia on niin kokonaan toinen kuin meidän? Jäävätkö ongelman ratkaisuksi vain kamppailu kohti Johanneksen antamaa ihannetta: "Tulee elää samalla tavoin kuin hän eli" (2:6)? Kuitenkin jos sydämemme meitä jostakin syyttää, "Jumala on meidän sydäntämme suurempi ja tietää kaiken" (3:20, Ps 139).

4. EKSYTYKSET PALJASTETAAN.

Eksytykset ovat liikkeellä.

Johannes julistaa, että nyt on viimeinen aika käsillä (1 Joh 2:18). Koko maailma on pahan vallassa (5:19). Tämä maailma himoineen katoaa (2:17). Nyt on jo monia antikristuksia ilmaantunut (2:18). Maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja (4:1). Sellaiset tahtovat johtaa uskovia harhaan (2:26; 3:7). He ovat kyllä seurakunnan jäseniä, mutta eivät he ole sydämestään yhtä sen uskon kanssa, josta Johannes todistaa (2:19). Todellinen uskova on saanut Pyhältä Hengen voitelun (2:20). Henki itse todistaa yhdessä hänen henkensä kanssa, että hän on Jumalan lapsi (Room 8:16).

Miten erotamme henget?

Emme saa uskoa ilman muuta jokaista, joka väittää puhuvansa Hengen johdatuksessa ja saaneensa sanoman Jumalalta (1 Joh 4:1). Jokainen tällainen puhuja on tutkittava ja koeteltava. Johannes antaa meille muutamia tuntomerkkejä, jotta voisimme erottaa henget. Väärän hengen vallassa saatamme kyllä sanoa, että elämme yhteydessä Herran, mutta todellisuudessa vaellamme pimeässä valehdellen (1:6). Väärä henki johtaa uskovan pettämään itseään, niin että hän väittää, ettei enää ole enää syntinen (1:8). Oikea Henki johtaa tunnustamaan synnit. Antikristukset ovat kyllä lähtöisin uskovien joukosta (2:19) ja siksi ovat niin hämääviä. Kuitenkaan he eivät ole sydämestään kuuluneet Jumalan kansaan.

Parhaiten meitä auttaa tutkimaan ovatko henget Jumalasta se, mitä nämä tunnustavat Jeesuksesta. Väärä henki kyllä valehtelee eikä helpolla paljasta itseään (1 Joh 2:22). Kuitenkin se aina tavalla tai toisella kieltää Jeesuksen olevan Jumalan sanan lupaamaan Messiaan, kieltää hänen olevan Jumalan Pojan (2:23). "Sellainen ihminen on antikristus" (2:22). Tämä henki, vaikka se pystyy valheellisesti näyttelemään, ei voi koskaan tunnustaa Jeesusta todelliseksi ihmiseksi (4:2) ja todelliseksi Jumalaksi.

Väärät profeetat ovat tästä maailmasta, siksi he puhuvat niinkuin yleinen mielipide puhuu ja maailma kuuntelee heitä (4:5). Siksi he myös menestyvät.

Kristuksen apostolit ovat Jumalan lähettämiä ja he ovat julistaneet evankeliumia totuuden hengessä. Jokainen, joka on saanut Hengen voitelun (1 Joh 2:20) ja jota Henki opettaa (2:27), tuntee Jumalan ja kuuntelee ja ottaa vastaan apostolisen opetuksen (4:6; Apt 2:42). Joka kuulee ja ottaa vastaan apostolisen opetuksen, se on totuuden hengestä. Joka taas ei kuule, se on eksytyksen hengen vallassa (4:6). Juuri apostolisesta opetuksesta "me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen" (4:6). Meillä on Herran antama voitelu, Pyhän Hengen lahja ja hän opettaa kaikessa (2:27,3:24,4:13) ja hänen avullaan löydämme totuuden, joka on Kristus. Usko Kristukseen tuo meille voiton (5:4-5) ja Kristus varjelee meitä niin, ettei Paha saa otetta (5:18).