Apostolien teot

Olavi Peltola

JOHDANTO
Apostolien teot on Luukkaan kirjoittaman esityksen toinen osa. Luukkaan teokset käsittävät lähes neljänneksen Uudesta testamentista. Evankeliumin kertomat Jeesuksen teot jatkuvat nyt Pyhän Hengen johdossa apostolien kautta.

Nimi Apostolien teot on annettu tälle kirjalle vasta kolmannella vuosisadalla eikä se täsmällisesti vastaa kirjan sisältöä. Se kertoo vain joistakin Pietarin vaiheista ja osasta Paavalin apostolista toimintaa. Kirjaa voidaan pitää myös ensimmäisenä kirkkohistoriana, sillä Jerusalemin seurakunnan alkuvuosien vaiheista kerrotaan varsin tarkkaan ja jäljempänä Antiokian, Efeson ja Korinttin seurakunnista. Lopuksi ollaan tekemisissä Rooman seurakunnan kanssa.

Kirja on myös ensimmäinen lähetyshistoria. Se on kuvausta evankeliumin leviämisestä Jerusalemista Roomaan. Pelastussanomaa julistettiin Jeesuksen toiminta-alueen ulkopuolelle yli kansallisten ja uskonnollisten rajojen. Luvut 11 ja 15 ovat keskeisiä koko kirjalle. Niissä kerrotaan, miten Jeesuksen läheisin opetuslapsijoukko hyväksyi evankeliumin viemisen pakanoille, jopa juutalaisuudesta irtaantunein muodoin. Näillä päätöksillä syntyi lopullisesti uusi maailmanuskonto. Kristus-usko ei koteloitunut suljetuksi juutalaiseksi lahkoksi. Omassa työssään Paavali pyrki kuitenkin ensin julistamaan evankeliumia juutalaisille ja vasten sitten pakanoille (Apt 13:46). Kirjaa voidaan pitää myös matkakirjana. Joku on laskenut, että Paavali joutui matkustamaan lähetystyöntekijänä kaikkiaan 25 000 km.

Kirkon perimätiedon mukaan Apostolien teot olisi kirjoitettu 60-luvulla Roomassa. Historiallis-kriittinen raamatuntutkimus sijoittaa sen synnyn 80-90-luvulle.

Luther määrittelee hyvin Apostolien tekojen meille tarkoitetun perusopetuksen: "Koko tällä kirjalla on vain yksi ainoa päämäärä, nimittäin se opetus, ettei Pyhää Henkeä anneta lain kautta, vaan kuuliaisuudesta evankeliumille".

SISÄLTÖ
Kirja voidaan jakaa Apt 1:8 avulla kolmen pääosaan. Kirja alkaa Jeesuksen todistajien toiminnalla Jerusalemissa (luvut 1-7). Evankeliumia julistetaan Juudeassa ja Samariassa (8-12), ja lopuksi evankeliumi on liikkeessä kohti maan ääriä (13-28).

1. Jeesuksen todistajina Jerusalemissa (Apt 1:1-8:3)
Jeesus otetaan taivaaseen (1:1-14).
Juudaksen tilalle valitaan Mattias (1:15-26).
Pyhä Henki vuodatetaan (2:1-13).
Pietarin puhe ja seurakunnan yhteiselämä (1:14-47)
Pietari parantaa ramman; hänen puheensa (3:1-26).
Vastustus alkaa (4:1-31).
Seurakunnan ihanuutta ja kurjuutta (4:32-5:16)
Apostolit vangitaan (5:17-42).
Seitsemän avustajaa valitaan (6:1-7).
Stefanoksen toiminta ja marttyyrius (6:8-8:3)

2. Jeesuksen todistajina Juudeassa ja Samariassa (8:4-12:25)
Filippoksen toiminta Samariassa ja muualla (8:4-40)
Saulin kääntyminen (9:1-31)
Pietari Lyddassa ja Joppessa (9:32-42)
Pietari ja Cornelius; tapaamisen seuraukset (10:1-11:18)
Antiokian seurakunnan synty (11:19-30)
Jaakob mestataan, Pietarin vangitaan (12:1-25).

3. Jeesuksen todistajina kohti maan ääriä (13:1-28:31)
Paavalin ensimmäinen lähetysmatka (13:1-14:28)
Jerusalemin kokous (15:1-35)
Paavalin toinen lähetysmatka (15:36-18:22)
Paavalin kolmas lähetysmatka (18:23-20:38)
Paavali Jerusalemissa (21:1-26)
Paavali pidätetään (21:27-22:29).
Paavalin puhe neuvostolle ja siirto Kesareaan (22:30-23:35)
Paavali vankina Kesareassa (24:1-26:32)
Merimatka Roomaan (27:1-28:10)
Paavali Roomassa (28:15-31)

SANOMA
Apostolien tekojen sanomaa opiskelemme seuraavien teemojen avulla:

1. Apostolien tekojen tapahtumat ja ajanlaskumme
2. Kristittyjen todistuksen ydin
3. Yliluonnollisten ihmeitten ja ilmestysten kirja
4. Apostolien teot uskonelämän mallina
5. Pyhän Hengen työ Apostolien teoissa

1. APOSTOLIEN TEKOJEN TAPAHTUMAT JA AJANLASKUMME

Apostolien tekojen kertomat tapahtumat sijoittuvat noin 30 vuoden aikavälille. Kirja alkaa Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeisistä ilmestyksistä ja päättyy Paavalin vankeusaikaan Roomassa. Tutkijat ovat varsin eri mieltä siitä, mitkä nykyisen ajanlaskumme vuodet täsmällisesti ottaen ovat kyseessä. Vain muutamilla tapahtumilla on Raamatun ulkopuolisten lähteiden vahvistama tuki. Jopa Jeesuksen ristiinnaulitsemisen ajankohdasta ollaan eri mieltä. Seuraavat vuosiluvut ovat vain oletuksia, mutta toivomme niiden auttavan hahmottamaan alkuseurakunnan elämän keskeisten tapahtumien ajankohdat.

Vuoden 30 kevään tapahtumat
Lähdemme siitä, että ristiinnaulitseminen tapahtui seitsemäntenä päivänä huhtikuuta vuonna 30. Tällöin Jeesuksen taivaaseen astuminen, Mattiaan valinta apostoliksi (Apt 1:1-26), Pyhän Hengen vuodatus ja Pietarin saarna (2:1-47) tapahtuivat vuoden 30 keväällä ja kesällä. Helluntai oli juutalaisten viikkojuhla 50 päivää pääsiäisen jälkeen. Todennäköisesti samana vuonna Pietari paransi ramman ja puhui kansalle Salomon pylväskäytävässä (3:1-26). Hänet ja Johannes vangittiin. Pietari puolusti toimintaansa Jeesuksen nimeen vedoten ja vangitut vapautettiin. Seurakunnan kiitosrukous (4:1-37).

Seuraavien vuosien ajalta on talletettu Ananiaksen ja Safiiran yritys pettää Pyhää Henkeä (Apt 5:1-11). Herätys jatkui Jerusalemissa ja sen seurauksena oli uusi apostolien pidättäminen ja ihmeellinen vapautuminen. Pietari todisti Suuren neuvoston edessä. Gamalielin neuvo (5:12-42).

Stefanoksen marttyyrius ja Paavalin kääntyminen vuonna 33
Todennäköisesti vuonna 33 seurakunta valitsi seitsemän diakonia ja Stefanos vangittiin. Hän piti puheen ja hänet kivitettiin (Apt 6-7). Stefanoksen kuolema synnytti vainon, seurakunta hajaantui ja evankeliumi levisi. Filippos alkoi saarnata juutalaisten halveksimien samarialaisten parissa ja kohtasi Simon Noidan. Etiopialainen hoviherra kastettiin (8)

Paavalin kääntyi todennäköisesti myös vuonna 33 (Apt 9:22). Emme tiedä, koska hän on syntynyt, kenties joskus 5-10 jKr:n välillä. Kääntymisensä jälkeen Paavali oleskeli Arabiassa (Gal 1:17). Hänen ensimmäinen käyntinsä Jerusalemissa kristittynä oli ehkä vasta vuonna 36 (Apt 9:26-29). Samana vuonna Pilatuksen maaherrankausi päättyi.

Paavalin kääntymisen jälkeen kerrotaan Pietarin matkoista ja parantamisihmeistä Juudeassa (Apt 9:31-43). Ensimmäinen ei-juutalainen, Cornelius otti vastaan evankeliumin. Pietari joutui puolustamaan menettelyään juutalaiskristittyjen edessä (10:1-11:18).

Ensimmäinen seurakunta, jossa oli sekä juutalaisia että ei-juutalaisia syntyi Antiokiaan ja Barnabas lähetettiin Jerusalemista perehtymään seurakuntaan (Apt 11:19-24). Barnabas haki Saulin Tarsosta työhön Antiokiaan (11:25-26). Tällöin oltiin jo vuodessa 39. Claudius oli Rooman keisarina vuodesta 41 alkaen (11:28). Nälänhätä yllätti muutamaa vuotta myöhemmin ja sen yhteydessä Barnabas ja Saul toivat Jerusalemiin Antiokian seurakunnan avustuksen. Se tapahtui vuonna 44 (11:27-30, 12:25).

Jaakobin marttyyrikuolema talvella 43-44
Jaakob, Johanneksen veli kärsi marttyyrikuoleman talvella 43-44 (Apt 12:1-2). Myös Pietari vangittiin, mutta hän vapautui ihmeellisellä tavalla (12:3-19). Herodes Agrippa I kuoli ennen pääsiäistä vuonna 44 (12:20-23).

Paavalin ensimmäinen lähetysmatka vuosina 45-46
Pyhä Henki käski Antiokian seurakuntaa erottamaan Barnabas ja Paavali uuteen lähetystehtävään. Paavalin ensimmäinen lähetysmatka oli vuosina 45-46 (Apt 13:1-14:28). Kyproksessa seurue kohtasi Sergius Pauluksen ja juutalaisen noidan (13:4-12). Matka jatkui Vähään Aasiaan. Pisidian Antiokian synagoogassa Paavali piti puheen, joka on meille talletettuna (13:13-52). Paavali tovereineen ajettiin sieltä pois ja he matkustivat Ikonioniin. Sieltä he pakenivat Lystraan. Paavali paransi ramman miehen ja apostoleita palvottiin hetken jumalina. Sitten heitä kivitettiin (14:1-20). He palasivat vielä samoihin kaupunkeihin vahvistamaan opetuslapsia ja lopuksi Antiokiaan (14:21-28).

Apostolien kokous vuonna 48
Vähän myöhemmin syntyi ankara riita ympärileikkauksesta ja niin Paavali ja Barnabas matkustivat Jerusalemiin selvittämään asiaa. Vuonna 48 pidettiin apostolien kokous, jossa riita sovittiin (Apt 15:1-35).

Paavalin toinen lähetysmatka vuosina 49-52
Pian tämän selvittelyn jälkeen Paavali lähti toiselle lähetysmatkalle vuosina 49-52 (Apt 15:36-18:22). Hän kävi tutussa Lystrassa, ja Timoteus tuli hänen työtoverikseen. Pyhä Henki esti heitä julistamasta sanaa Aasiassa ja Troaksessa. Aigeian meren rannalla Paavali näki näyssä makedonialaisen miehen kutsuvan (16:1-10). Ensimmäinen Euroopan puoleinen kaupunki oli Filippi. Jeesuksen ylösnousemuksesta oli kulunut parikymmentä vuotta. Todennäköisesti Roomaan oli syntynyt kristillinen seurakunta jo pian helluntain jälkeen.

Filippissä Lyydia kääntyi Jeesuksen seuraajaksi. Paavali paransi ennustajatytön ja joutui työtoverinsa kanssa vankilaan. Yöllisen maanjäristyksen jälkeen vanginvartija tuli uskoon ja he vapautuivat (Apt 16:11-40). Paavali jatkoi matkaa Tessalonikaan ja sieltä edelleen Ateenaan. Hän piti Areopagilla puheen (17:1-34). Viimeinen Kreikan kaupunki oli Korintti. Siellä Paavali teki työtä puolitoista vuotta (18:1-18). Claudiuksen juutalaisia koskeva karkotuskäsky annettiin vuonna 49 (18:2). Gallionin virka-aika taas oli vuosina 51-52 (18:12). Tätä pidetäänkin eräänä tärkeimpänä Apostolien tekojen ajanmääritysten kiintopisteenä. Korinttista Paavali matkusti Efesoksen kautta Jerusalemiin ja lopuksi Antiokiaan (18:18-22). Matkan aikana Paavali kirjoitti Korinttosta Tessalonikalaiskirjeensä.

Paavalin kolmas lähetysmatka vuosina 53-57
Paavali lähti kolmannelle lähetysmatkalle vuonna 53 ja matka kesti vuoteen 57 (Apt 18:23-21:14). Hän viipyi Efesoksessa kaksi vuotta (18:23-20:1). Siellä hän auttoi kahtatoista Johannes Kastajan opetuslasta Jeesus-uskoon (19:1-7). Juutalaiset henkienmanaajat yrittivät jäljitellä Paavalin toimintaa surkein seurauksin. Ihmiset toivat taikakirjansa poltettavaksi (19:13-20). Myöhemmin hopeasepät saivat aikaan mellakan (19:23-40). Paavali matkusti Makedoniaan. Sieltä palatessaan hän Miletossa tapasi Efesoksen seurakunnan vanhimmat. Hän piti heille sydämellisen jäähyväispuheen (20:17-38). Matka jatkui Jerusalemiin. Kolmannen lähetysmatkansa aikana Paavali todennäköisesti kirjoitti Galatalaiskirjeen, Korinttilaiskirjeet ja Roomalaiskirjeen.

Paavali Jerusalemissa
Paavali tuli Jerusalemiin vuonna 57 (Apt 21:15-23:22). Ennen Jerusalemiin saapumista Agabus oli ennustanut, että hänet vangitaan Jerusalemissa. Siitä huolimatta Paavali jatkoi matkaansa (21:8-15). Paavalin elämässä alkoi vuosia kestävä loppuvaihe, jolloin hänen oli suostuttava olemaan Kristuksen todistajana vankina ja oikeudenkäynneissä.

Kristittyjä juutalaisia oli Jerusalemissa paljon. Useita tuhansia juutalaisia oli tullut uskoon (21:20). Näin ei ole kertaakaan sen jälkeen tapahtunut. Toistakymmentä vuotta myöhemmin temppeli oli poltettu ja Jerusalem raunioina.

Paavalin piti osoittaa juutalaiskristityille, että hän noudattaa edelleen juutalaisuuteen kuuluvia puhdistuslakeja (Apt 21:21,24). Tämä johti Paavalin temppeliin. Siellä hänet tunnettiin, syntyi meteli ja roomalaiset vangitsivat Paavalin (21:17-40). Paavali sai mahdollisuuden puhua juutalaisille hepreaksi (22:1-21). Mellakka jatkui ja Paavali vetosi siihen, että hän on Rooman kansalainen. Paavali sai myös mahdollisuuden esiintyä neuvoston edessä (23:1-10). Juutalaiset tekivät salaliiton surmatakseen Paavalin (23:1-22). Paavali vietiin nopeasti Kesareaan lähes 500 miehen saattueessa (23:23-35). Siellä hän puolusti itseään juutalaisten syytöksiä vastaan maaherra Felixin edessä. Felix oli entinen orja ja kuuluisa julmuudestaan (24:1-26).

Paavali vankina Kesareassa vuosina 57-59
Paavali oli vankina Kesareassa vuosina 57-59. Maaherra vaihtui ja Festus tuli maaherraksi. Paavali joutui nyt vetoamaan keisariin, jottei hänen olisi tarvinnut lähteä Jerusalemiin (Apt 24:27-25:12). Herodes Agrippa II, Agrippa I:n poika (12:1) tuli sisarensa Bereniken kanssa tervehtimään uutta maaherraa (25:13-22). Paavali sai mahdollisuuden puolustaa uskoaan heidän edessään (25:23-26:32).

Paavali vankina Roomassa vuosina 60-62
Paavali oli vedonnut keisariin ja hänet lähetettiin Kesareasta Roomaan. Merimatka Roomaan alkoi syksyllä 59 ja päättyi seuraavana keväänä (Apt 27:1-28:28). Roomassa Paavali oli vankina vuosina 60-62 (28:30-31). Tällöin hän kenties kirjoitti Efesolaiskirjeen, Filippiläiskirjeen, Kolossalaiskirjeen ja kirjeen Filemonille. Apostolien tekojen viimeisessä luvussa ollaan siis 60-luvun alkuvuosissa.

Mitään varmaa emme tiedä Paavalin myöhemmistä vaiheista. Mutta on päätelty hänen vapautuneen vankeudesta ja matkustaneen lähetystyöhön Espanjaan ja käyneen Kreetalla, Makedoniassa, Vähässä Aasiassa ja Korinttissa. Noina vuosina hän kirjoitti 1 Timoteuskirjeen, Tiituskirjeen ja viimeisenä 2 Timoteuskirjeen. Hänet vangittiin uudelleen ja mestattiin Roomassa joskus vuosina 64-67.

2. KRISTITTYJEN TODISTUKSEN YDIN

Mikä oli meille säilyneiden tietojen mukaan ensimmäisen sukupolven kristittyjen todistuksen ydin? Apostolien teoissa on 24 puhetta ja ne käsittävät lähes kolmasosan kirjasta. Paavalin puheita on yhdeksän. Vaikka nämä puheet ja todistukset ovatkin vain jonkinlaisia runkoja ja yhteenvetoja, uskomme, että niissä on säilynyt keskeisiä asioita siitä sanomasta, mitä apostoleilla oli maailmalle.

Kristityt julistivat sanomaa Jeesuksesta Kristuksesta
Ensimmäisen sukupolven kristityt eivät todistaneet siitä, että Jumala on yleensä olemassa ja vaikuttaa. Sen uskoivat ilman heidän todistustaan kaikki heidän ympärillään olevat ihmiset. Eri asia oli, millaiseen Jumalaan uskottiin. Todistuspuheet keskittyivät joka kerta Jeesukseen Kristukseen. Heidän vastustajansa nimenomaan kiinnittivät huomiota siihen, että he puhuivat ja todistivat Jeesuksen nimessä ja sen he halusivat heiltä kieltää (Apt 4:7,9,10,12,17,18). Paavalikin oli fariseuksena taistellut kaikin voimin Jeesus Nasaretilaisen nimeä vastaan ja pakottanut uskovia herjaamaan Jeesusta (26:9,11). Mutta he eivät voineet olla puhumatta (4:20), vaan julistivat sanomaa Jeesuksen Kristuksen nimestä (8:12). Paavali kohta uskoon tultuaan julisti rohkeasti sanomaa, että Jeesus on Jumalan Poika, Herra (9:20,27,28). Ulkopuolisen terävyydellä Festus arvioi tätä ydintä kuningas Agripalle sanoessaan, että tässä oli kysymys "jostain Jeesuksesta, joka oli kuollut, mutta jonka Paavali väittää elävän" (25:19).

Jumala oli lähettänyt Jeesuksen
Apostolit olivat syvästi vakuuttuneita, että Jumala on lähettänyt Jeesuksen (Apt 3:26). Hän oli Jumalan valitsema mies ja Jumala osoitti sen Jeesuksen tekemien ihmeitten kautta (2:22). Jeesuksessa täyttyi Mooseksen saama lupaus uudesta profeetasta, joka on Mooseksen kaltainen (3:22). Kaikki profeetat Samuelista alkaen olivat ennustaneet näistä päivistä (3:24) ja ennalta ilmoittaneet Vanhurskaan tulevan (7:52). Jeesus on se Vanhurskas, josta Kirjoitukset puhuivat. Jeesus on Jumalan lupaama Daavidin jälkeläinen, Pelastaja, Vapahtaja (13:23). Paavali vääjäämättömin todistein osoitti, että Jeesus on Kristus (9:22). Jumala on lähettänyt Jeesuksen siunaamaan kaikkia juutalaisia, kun he kääntyvät (3:26).

Kukaan ei voinut kiistää, että Jeesus oli tehnyt voimallisia tekoja, ihmeitä ja merkkejä. Usko näki ne Jumalan tekoina, joiden kautta hän todisti Jeesuksen olevan se, kuka hän sanoi olevansa (Apt 2:22). Epäuskolle Jeesuksen ihmeteot olivat demonisia. Opetuslapset muistelivat kuinka Jeesus kulki ympäri maata, teki hyvää ja paransi kaikki, jotka olivat joutuneet Paholaisen valtaan (10:38).

Jeesuksesta käytettiin arvonimeä Jumalan Poika (Apt 9:20; 13:33). Ennen ristiinnaulitsemista Jeesusta syytettiin siitä, että hän oli tehnyt itsensä Jumalan Pojaksi ja siksi hänen lain mukaan piti kuolla (Joh 19:7). Apostolit käyttivät tätä vaarallista nimeä. He kutsuivat Jeesusta myös nimeltä Pyhä ja Vanhurskas (3:14), elämän ruhtinas (3:15; 5:31). Tällaiset nimitykset kuuluivat yksin Jumalalle.

Jeesuksen kärsimys oli Jumalan suunnittelema ja ilmoittama
Keskeistä Jeesus-todistuksessa oli varmuus siitä, että Jumala oli suunnitellut, ennalta nähnyt ja määrännyt sen, mitä Jeesukselle tulisi tapahtumaan (Apt 2:23; 4:28). Jeesukselle ei ollut tapahtunut mitään yllättävää. Minkä Jumala on luvannut, sen hän on myös täyttänyt (13:32). Juutalaisten johtomiehet panivat vain täytäntöön profeettojen sanat tuomitessaan Jeesuksen ja toteuttivat kaiken, mitä hänestä oli kirjoitettu (13:27,29). Jumalan Voidellun tuli kärsiä ja kuolla, ja sen hän ennalta oli ilmoittanut kaikkien profeettain suulla (3:18). Pyhien kirjoitusten pohjalta Paavali selitti ja osoitti, että Messiaan täytyi kärsiä ja nousta kuolleista: "Juuri Jeesus, jota minä teille julistan on tämä Messias, Kristus" (17:2-3, vrt. 18:5,28; 28:23). Apostolien teoissa perustellaan Jeesuksen elämäntyötä nimenomaan Kirjoituksilla (3:21; 4:11; 8:32-35; 10:43; 13:23,33; 17:2,11; 24:14; 26:22; 28:23).

Te olette syyllisiä!
Suorasukaisinta apostolien julistus oli silloin, kun he syyttivät juutalaisia siitä, että nämä olivat luovuttaneet Jeesuksen, oman kansalaisensa, roomalaisen Pilatuksen tuomittavaksi ja kieltäneet hänen arvonsa juutalaisena (Apt 3:13). "Te olette kavaltaneet ja murhanneet hänet" (7:52). Jeesus oli juutalaisille pahempi kuin murhamies (3:14). Jeesuksen he naulitsivat ristille (4:10). Jumalan vanhurskaan lain ainoina tuntijoina he panivat lakia tuntemattomat pakanat naulitsemaan ristiin heidän käsiinsä annetun Jeesuksen (2:23). He ripustivat hänet ristinpuuhun (10:39) tietäen, että jokainen puuhun ripustettu on Jumalan kiroama (vrt. 5 Moos 21:23; Gal 3:13). He murhasivat hänet (Apt 5:30) elämän ruhtinaan (3:15). Ei ihme, että Suuressa neuvostossa sanottiin apostoleille vihaisena, että "te yritätte panna sen miehen kuoleman meidän syyksemme" (5:28).

Jeesuksen ylösnousemuksen ihme
Ensimmäisen sukupolven suuri rohkeus ja voima todistaa Jeesuksesta kasvoi tosiasiasta, että Jumala herätti tämän kuolleista (Apt 2:24,32; 3:15,26; 4:10; 5:30; 10:40; 13:30,32,34,37; 17:31). Oli tapahtunut kaiken inhimillisen käsityskyvyn ylittävä Jumalan ihme. Jeesus oli ensimmäisenä ihmisistä noussut kuolleista (26:23). Ihmisen vihollisista viimeisin ja suurin, kuolema, oli kukistunut. Ei ollut edes mahdollista, että kuolema olisi voinut pitää Jeesusta hallussaan (2:24). Juuri Jeesuksen ylösnousemus erotti hänet kaikista muista messiaaksi julistautuneista ja tapetuista. Ylösnousemus sinetöi lopullisesti hänen ainoaksi Jumalan Messiaaksi.

Jeesus ilmestyi ylösnousemuksensa jälkeen usean päivän aikana valitsemilleen todistajille (Apt 13:31; 1:3) eikä kaikelle kansalle (10:40). Miksi näin, emme ymmärrä. Siinä uskonkamppailu, siinä alituinen vastaansanomisen aihe. Joka tapauksessa kristityt koko sydämestään vakuuttivat, ettei kukaan muu voi pelastaa kuin tämä Jeesus eikä mitään muuta pelastavaa nimeä koko taivaan kannen alla ole annettu (4:12). Hän on se kulmakivi, joka ei Kirjoitusten mukaan kelvannut rakentajille (4:11). Kyllä fariseukset uskoivat ylösnousemukseen (24:15). Mutta nyt se oli tapahtunut vain yhden kohdalla eikä sen seurauksena juutalaisten tai maailman tilanne muuttunutkaan paremmaksi. Se oli fariseuksista täysin mieletöntä eikä sellainen ylösnousemus voinut olla mikään ylösnousemus. "Miksi teistä on niin uskomatonta, että Jumala herättää kuolleet?" (26:8).

Jeesus on korotettu Jumalan oikealla puolelle
Oli suurenmoista saada todistaa sellaisesta Jeesus Messiaasta, jonka Jumala on oikean käden voimalla korottanut oikealle puolelleen (Apt 2:33; 5:31). Yksi todistajista, Stefanos, näkikin avoimesta taivaasta, kuinka Jeesus seisoi Jumalan oikealla puolella (7:55). Se merkitsee, ettei kukaan eikä mikään milloinkaan voi enää Jeesusta kukistaa. Hän on kaiken inhimillisen vallan tavoittamattomissa. Sensijaan hänen omansa voidaan kyllä nujertaa kuten Stefanoskin. Emme ihmettele, että seurakunta huolella säilytti Stefanoksen näyn. Se oli tarpeen seuraavien vuosisatojen tuskallisissa vainoissa, joissa Jumala ei tullut avuksi eikä vapauttanut sortajien väkivallalta. Monelle ainoaksi rukoukseksi jäi vain Stefanoksen rukous: "Herra Jeesus, ota vastaan minun henkeni" (7:59). Varmaa varmempaa on, että juuri tämän ristinnaulitun Jeesuksen Jumala tehnyt Herraksi ja Messiaaksi (2:36). Jumala on korottanut hänet Ruhtinaaksi ja Pelastajaksi (5:31). Jeesus on nyt kaikkien Herra (10:36). Hän on nyt elävien ja kuolleitten tuomari (10:42). Jumala on asettanut Jeesuksen elävien ja kuolleiden tuomariksi (10:42; 17:31).

Todistamisen tavoite
Apostolien julistuksen selvänä tavoitteena oli se, että kuulijat kääntyisivät (Apt 2:38; 3:20,26; 9:35; 26:20), tekisivät parannuksen (17:30), ottaisivat sanan vastaan (2:41; 11:1; 17:11) ja uskoisivat (4:4; 8:12; 8:37; 10:43; 13:12; 14:27; 15:7; 16:31; 17:34; 18:4,8; 20:21; 26:27). Koska kirja kertoo lähetystilanteesta julistuksen tavoitteena oli myös kasteen ottaminen (Apt 2:41; 8:12,38; 9:18; 10:48; 16:15,33; 18:8; 19:5; 22:16). Apostolien tehtävänä oli julistaa maailmalle Jumalan pelastussanomaa (28:28; 13:26). Yksin Jeesuksen nimi ja hänen sanansa antavat ihmisille pelastuksen (4:12; 11:14). "Usko Herraan Jeesukseen, niin pelastut, sinä ja sinun perhekuntasi" (16:31). Vain Herran Jeesuksen armo pelastaa (15:11).

Apostolisen julistuksen ydin
Evankeliumin sanan vastaanottaminen ja usko Jeesukseen tuo ihmisille lahjoista suurimman, sen ainoan, joka tekee mahdolliseksi syntisen ihmisen ja pyhän Jumalan kohtaamisen. Tämä lahja on syntien anteeksiantamus. Jumala on korottanut Jeesuksen Ruhtinaaksi ja Pelastajaksi johtaakseen kääntymyksen ja antaakseen hänen kauttaan synnit anteeksi (Apt 5:31). Jeesuksen elämäntyön ydin tulee kirkkaana esiin etiopialaisen hoviherran lukemassa Jesajan kohdassa, jossa on profetia lampaasta, joka viedään teuraaksi (8:32-35). Jeesus on Jumalan Karitsa ja Herran Palvelija, joka kärsi, jotta häneen uskova saisi syntinsä anteeksi.

Siksi Pietari julistaa helluntaina: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi" (2:38). Myöhemmin hän julistaa temppelissä: "Katukaa siis syntejänne, jotta ne pyyhittäisiin pois" (3:19). Samaa julisti Ananias Saulille: "Älä vitkastele. Huuda avuksi hänen nimeään, nouse ja anna kastaa itsesi, anna pestä syntisi pois" (22:16). Vasta silloin tulevat virvoituksen ajat (3:20), tulee siunaus (3:26), tulee Pyhä Henki (2:38). Koko apostolisen pelastussanoman sisältö huipentuu Pietarin puheessa Corneliuksen kodissa: "Hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että juuri hänet Jumala on asettanut elävien ja kuolleiden tuomariksi. Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa hänen nimensä voimasta syntinsä anteeksi" (Apt 10:43). Samanlainen koko evankeliumin huipentuma on Paavalin puheessa toistakymmentä vuotta myöhemmin Pisidian Antiokian synagogassa: "Hänen ansiostaan teille julistetaan synnit anteeksi ja hänen ansiostaan jokainen, joka uskoo, tulee vanhurskaaksi" (13:38-39) Tässä on Jumalan sanan ydin, tässä se ainoa sana, jonka vastaanottaminen tuo syntiselle iankaikkisen elämän (13:46,48). Näin Paavali julisti evankeliumia Jumalan armosta (20:24) ja "meidät pelastaa yksin Herran Jeesuksen armo (15:11).

Kun Apostolien teot kolmannen kerran kertoo Paavalin kääntymisestä ja hänen saamastaan lähetystehtävästä, tulee jälleen esiin kristillisen uskon ydinsanoma: "Lähetän sinut pakanoiden pariin avaamaan heidän silmänsä ja saattamaan heidät pimeydestä valoon ja Saatanan vallasta Jumalan luo. He saavat syntinsä anteeksi, kun uskovat minuun, ja heillä on oleva paikkansa niiden joukossa, jotka Jumala on pyhittänyt" (Apt 26:17-18). Tämä sanoma synnytti ja synnyttää tänäänkin Herran seurakunnan, jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut (20:28).

Apostolien teoissa tulee esiin myös kuinka syntien anteeksiantamus ja kaste kuuluvat yhteen (Apt 2:41; 22:16). Kaste sinetöi kertakaikkisesti syntien anteeksiantamuksen uskonsuhteen ytimeksi ja ehtoollinen taas toistuvasti vakuuttaa siitä (2:42; 20:7).

3. YLILUONNOLLISTEN ILMESTYSTEN JA IHMEIDEN KIRJA

Apostolien tekoja lukiessa huomiomme saattaa kiinnittyä kerrottuihin ihmeisiin, ilmestyksiin ja voimatekoihin. Kaikki ne olivat apostolien julistaman pelastusanoman rinnalla sivuasioita, hetken kestävän ihmetyksen aiheita, jotka joko valmistivat ihmisiä uskoon tai lujittivat vastustajien pilkkaa. Varsinainen kirjan sanoma on apostolien todistuksessa. Siitä elämme, emme apostolien ihmeteoista. Mitä meidän on ajateltava näistä kirjan kertomista yliluonnollisista tapahtumista ja teoista? Mikä asema niillä on omassa uskonkilvoituksessamme?

Ylösnousseen Jeesuksen ilmestymiset ja taivaaseen astumisen ihme
Kirjan alkaa käsittämättömän suurella Jumalan ihmeellä. Jeesus "monin kiistattomin todistein osoitti kuolemansa jälkeen olevansa elossa" (Apt 1:3). Hän näyttäytyi opetuslapsilleen useasti. Lopulta he näkivät kuinka Jeesus otettiin ylös ja pilvi vei hänet (1:9). Tämän jumalallisen voimateon rinnalla kaikki muut ihmeet Apostolien teoissa ovat uskomme kannalta toisarvoisia. Jeesus Kristus on totisesti noussut kuolleista. Erityisen tärkeä meille on Luukkaan maininta siitä, että Jeesus ilmestyi, rajoitetun ajan eli neljänkymmenen päivän aikana (1:3) ja se, että Jeesus oli valinnut itselleen todistajien joukon. Vain näille hän ilmestyi (13:31). Ylösnousemuksen ihmeen todistaminen oli näiden apostolien varassa (1:22; 2:32). Ainoana poikkeuksena oli Paavalin saama ilmestyskokemus Damaskoksen portin edessä. Apostolien ei tarvinnut uskoa vain sanan kautta Jeesuksen ylösnousemukseen. He olivat nähneet ja kokeneet. Mutta tämä kokeminen rajoittui vain lyhyeen aikaan heidän elämässään. Sen jälkeen heidän ja kaikkien muiden usko ylösnousseeseen Jeesukseen ei perustu henkilökohtaisiin ja toistuviin ylösnousemusilmestyksiin. Uskon perustana on ollut noiden 40 päivän jälkeen apostolien suullinen ja myöhemmin kirjallinen todistus ja Pyhän Hengen vaikuttama vakuuttuminen todistuksen luotettavuudesta.

Seurakunnan syntymisen ihme helluntaina
Toinen kertakaikkinen ja ainutlaatuinen ihme ja kokemus oli Pyhän Hengen vuodatus ensimmäisenä kristillisenä helluntaina. Silloin Jumala täytti vuosisatoja aikaisemmin Joelin kautta antamansa lupauksen (Apt 2:16). Tämänkin pelastushistoriallisen Jumalan teon paikkana tuli olla Jerusalem. Juuri siellä opetuslasten oli odotettava ajan täyttymistä (1:4). Se oli samanlainen ajan täyttyminen kuin Jeesuksen tulo maailmaan (Gal 4:4).

Jälleen kolmiyhteinen Jumala teki kertakaikkisen ihmeen. Korotettu Jeesus vuodatti Isän lupaaman Pyhän Hengen lahjan ja lahjan antamiseen liittyi erityisiä ilmiöitä (Apt 2:33; Luuk 24:49; Joh 15:26; 16:7). Hetki ylitti samalla tavoin ihmisen käsityskyvyn kuin Jeesuksen ylösnousemuksen ja taivaaseen astumisen hetki. Taivas oli avoin kuten Jeesuksen kastehetkessä.

Oleellista ei ollut se mitä ihmiset näkivät, vaan minkä Jumala antoi lahjaksi. Jokainen läsnäoleva erotuksetta sai saman lahjan. Tästä eteenpäin kolmiyhteinen Jumala asuu jokaisen uskovan sydämessä. Pyhän Hengen lahja ei enää ollutkaan vain joidenkin erityisesti valittujen suurten Jumalan aseiden kuten profeettojen, kuninkaiden ja tuomarien. Näin oli Vanhan testamentin aikana. Nyt jokainen voi saada synnit anteeksi ja samalla jokainen saa ihmeellisen Pyhän Hengen lahjan ja Pojan ja Isän (2:38; Joh 14:23). Lupaus Pyhän Hengen lahjasta ja sen täyttyminen tarkoittikin nyt "teitä ja teidän lapsinanne, ja myös kaikkia niitä, jotka ovat etäällä - keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu" (2:39). "Jumala silloin, kun heistä tuli Herraan Jeesukseen uskovia, antoi heille samanlaisen lahjan (Pyhän Hengen) kuin meille" (11:17). Tästä eteenpäin toimii aina kolmiyhteinen Jumala tällä tavoin uskoon tulevien kohdalla, vaikka minkäänlaisia vastaavia näköhavaintoja ei tehtäisikään. Jumala vuodattaa Pyhän Hengen jokaiseen, joka uskoo ilman mitään poikkeusta.

Helluntaina uskovien joukkoon tuli lisää noin kolmetuhatta henkeä (Apt 2:41). Syntyi ensimmäinen kristillinen seurakunta. Sen ulkonaisiksi tuntomerkeiksi tuli apostolisen opetuksen kuuntelu ja uskollinen noudattaminen, uskovien keskinäinen yhteys, leivän murtaminen ja rukous (2:42). Jumalan maailmansuunnitelmassa oli alkanut uusi, Pyhän Hengen ja seurakunnan aikakausi, joka päättyy vasta Kristuksen takaisin paluuseen.

Ainutkertainen ja ainutlaatuinen ihme
Apostolien tekojen alkulukujen kertomat tapahtumat ovat keskeinen osa kristillistä uskoamme. Jeesuksen taivaaseen astumisen ja Pyhän Hengen vuodatuksen muisto ovat pysyvästi kirkon vuotuisessa juhlakalenterissa. Molemmat ovat ainutkertaisia Jumalan antaman uuden maailmanajan alkutapahtumia. Näiden Jumalan koko ihmiskuntaa pysyvästi koskettamien ihmeiden vaikutuksesta elää Kristuksen seurakunta tänäänkin. Kuten kristikunta ei odota joulun, pitkänperjantain, pääsiäisen ja helatorstain tapahtumien toistoa, se ei myöskään odota helluntain tapahtumien kertautumista. Tuona päivänä Pyhä Henki tuli maailmaan aivan uudella tavalla. Siitä lähtien hän on ollut kaikkien Jeesukseen uskovien kanssa. Jokainen Herran oma on saanut Pyhän Hengen, häneen on vuodatettu Henki (vrt. Apt 10:44). Ei voi olla Kristukseen uskova ilman ensimmäisen helluntaintapahtuman sisältöä, ilman Pyhän Hengen henkilökohtaista omistamista (Room 8:9). Mutta voi olla uskova ilman ensimmäisen helluntain ulkonaisia merkkejä - tulisia kielekkeitä ja tuulen huminaa.

Apostolien teot Jumalan luovien tekojen kirjana
Apostolien tekoja ei lueta oikein, jos vaaditaan Hengen saamisen ja vuodatuksen mukana aina vastaavanlaisia ilmiöitä kuin ensimmäisenä helluntaina. Apostolien teot kertoo vain yhdestä helluntainihmeestä. Jumala ei johdattaessaan kristikuntaa halki vuosituhansien ole toistanut yhtään tapahtumaa samanlaisena. Jokainen Kristukseen uskova ja jokainen Kristuksen seurakunnan kokema tapahtuma on ainutkertainen. Jumalan Hengen toiminta on monipuolista ja rikasta. Saatana kopioi. "Helluntain ulkonaiset muodot (tuuli, tuli, näyt, kieli) menevät ohi. Olennainen sisältö pysyy. Sisältö on Jumalan ilmaiseksi antama Pyhän Hengen lahja" (Bruner). Sen sijaan myöhemmin alkukirkossa esiintulevaa hurmoksellista kielilläpuhumista (kr. glossolalia), jota ei voitu ymmärtää suoraan, on esiintynyt läpi koko kristikunnan historian ja sitä esiintyy myös muissa uskonnoissa.

Jotain tästä jumalallisesta kertakaikkisuudesta on tilanteessa, jossa evankeliumi leviää ensimmäistä kertaa samarialaisten keskuuteen ja he saavat Pyhän Hengen lahjan (Apt 8:15-17). Sama oli silloin, kun ensimmäinen pakana, Cornelius perhekuntineen saa Pyhän Hengen (10:44-48). Samoin, kun Johannes Kastajan opetuslapset ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen (19:1-6). Sensijaan Pietarin helluntaisaarnan seurauksena kolmentuhannen uskoon tulleen ja kastetun kohdalla ei kerrota mitään erillisestä henkikasteesta.

Herätysten aikojen ihmeet
Kristuksen seurakunnan elämässä on ollut voimakkaita herätysten aikoja ja niissä on silloin saattanut esiintyä runsaasti aivan samanlaisia ilmiöitä kuin apostolisena aikana. Näissä herätyksissä on tapahtunut ihmeparantumisia kuten apostolien elämässä (vrt. Apt 3:7; 4:30; 5:12,15,16; 6:8; 8:6-7,13; 9:34,40; 14:3,10; 15:12; 16:18; 19:11-12; 20:10; 28:8-9). Tällaisina herätysten aikoina väitetään herätetyn kuolleita kuten Paavali (20:9-10), on nähty näkyjä kuten Cornelius (10:3), enkelit ovat ilmestyneet kuten Paavalille (27:23), on ollut profeettoja, jotka ovat ennustaneet tulevista tapahtumista kuten Agabos (11:27-28; 21:10-11). Tähän asti on ymmärretty, että tällaiset poikkeusihmeiden tapahtuma-ajat tulevat ja menevät. Ne kuuluvat Jumalan seurakunnan murroshetkiin.

Mutta nyt meiltä saatetaan vaatia alituista, vuosikymmenestä toiseen jatkuvaa elämistä tällaisten ihmeitten ja merkkien keskellä. Ihmeistä ja merkeistä on tullutkin Pyhän Hengen tuntomerkki. Tuntomerkkinä ei enää pidetäkään sitä, että hän tullessaan paljastaa synnin, vanhurskauden ja tuomion ja kirkastaa Jeesuksen (Joh 16:8,14).

Ihmeet on koeteltava
Mitkään voimalliset ihmeteot eivät ole ilman muuta kristillisiä. Ne on joka kerta erikseen tutkittava ja koeteltava. Aivan samanlaisista ihmeistä kerrotaan myös muiden uskontojen parissa ja näin nimenomaan siinä vaiheesta, jolloin uskonto on nopeasti leviävää. Kun Jeesus varoittaa omiaan lopun ajan eksytyksistä, hän korostaa, että silloin väärät kristukset ja profeetat pystyvät tekemään suuria tunnustekoja ja ihmeitä ja ne ovat niin "kristillisiä", että johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan (Matt 24:24). Kristitylle on erittäin tärkeä muistaa, ettei ihmeteko koskaan ilman muuta ole Pyhän Hengen voiman seurausta, ei edes silloin kun ihmeitä tehdään Jeesuksen nimessä (ks. Matt 7:22-23).

Evankeliumin julistus yksin Jeesuksesta on tärkeintä ja jos ihmeet tukevat ja palvelevat evankeliumin julistusta, olemme niistä kiitolliset. Me kiinnitämme huomion kuitenkin evankeliumiin, ei ihmeisiin. Olkoon vapaus ulkoisiin ilmiöihin nähden, oleellisinta on, että Pyhä Henki saa johtaa ja kirkastaa Jeesusta.

4. APOSTOLIEN TEOT USKONELÄMÄN MALLINA

Pelastumme yksin armosta, ei esikuvien tai kokemusten avulla
Apostolien tekojen opiskelussa on tärkeää oivaltaa, ettei kirjan kuvauksia "niistä asioista, jotka keskuudessamme ovat toteutuneet" (Luuk 1:1) saa tehdä kaikiksi ajoiksi tarkoitettuja Kristuksen seurakunnan elämää tai yksityisen uskovan vaellusta sitovia malleja ja käyttäytymisvaatimuksia. Kirjan kertomuksia ei tule soveltaa niin, että uskovien kannettavaksi pannaan taakkoja (Apt 15:28). "Meidät pelastaa yksin Herran Jeesuksen armo, samalla tavoin kuin heidätkin" (15:11). Meitä kuten ei apostolejakaan pelasta apostolien kokemukset vaan Jeesuksen armo. Armo tarjotaan aina lahjaksi ja sanan kautta. Armo pelastaa jokaisen uskovan täysin riippumatta siitä, mitä hän on kokenut tai ei ole kokenut. Uskovien kokemukset ja niistä kertominen eivät ole sitä hyvää uutista, jota apostolit julistivat. Siksi Apostolien tekojen kertomuksista ja tapahtumista ei saa tehdä uskonoppia ja väittää, että vain samanlaisia ilmestyksiä ja ihmeitä kokenut voi pelastua. Ei vain ympärileikkauksen (15:1) vaan myös yliluonnollisten hengellisten kokemusten vaatiminen on armotonta lain orjuutta.

Omaisuuden yhteys mallina
Ehkä selvimmin tämä "mallittomuus" tulee näkyviin Jerusalemin seurakunnan omaisuuden yhteisyydessä. He pitivät kaikkea yhteisenä, jopa niin pitkälle, ettei kukaan heistä sanonut omakseen mitään siitä, mitä hänellä oli (Apt 2:44; 4:32). Nimenomaan kaikki, joilla oli maatiloja tai taloja, myivät ne ja toivat rahat apostoleille (2:45; 4:34-37). Järkyttävä kertomus Ananiaksen ja Safiran kuolemasta liittyy tähän (5:1-10). Yhtäläisen käyttäytymisen vaatimus ilman sydämen vapaaehtoista mukanaoloa johtaa helposti petokseen. Kaiken omaisuuden myymiseen näyttää kehottavan myös Jeesuksen sanat rikkaalle nuorukaiselle (Luuk 18:22). Kaikesta tästä huolimatta ei tietojemme mukaan yhdessäkään toisessa alkukirkon seurakunnassa noudatettu tällaista omaisuuden yhteisyyttä. Ananiaksen ja Safiran tapauksen yhteydessä Pietari vapauttaakin seurakuntalaiset myymästä omaisuuttaan. Se on täysin vapaaehtoinen asia (5:4). Ei omaisuuden myyminen ole tae oikeasta suhteesta Herraan. Alkukirkkoa paljon myöhemmin syntyneeseen luostarilaitokseen kuuluu täydellinen omaisuudesta luopuminen, mutta silloin luostari myös huolehtii kuolemaan asti kaikista jäseniensä tarpeista. Saman elämänmuodon kohtaamme esimerkiksi buddhalaisuudessa.

Kuuliaisuuden vaatimukset
Apostolien kokouksen taustalla oli muutamien esittämä vaatimus pelastumisen edellytyksistä (Apt 15:1). Heidän mielestään pelkästään evankeliumi, usko ja armo eivät riittäneet (15:7-9,11). Tarvittiin jotain enemmän, jotain näkyvää, jotain jonka ihminen tekee ja osoittaa sillä kuuliaisuuttaan Jumalan sanalle. Sillä kertaa vaatimuksen sisältönä oli ympärileikkaus ja Mooseksen lain noudattaminen (15:5). Tällaiset puheet järkyttivät ja saattoivat hämmennyksiin (15:24). Uskovien vaatiminen tällaiseen kuuliaisuuteen on Jumalan uhmaamista. Siinä pannaan opetuslasten hartioille ies, jota ei kukaan kuitenkaan ole tähän mennessä pystynyt kantamaan (15:10). Siinä tehdään tyhjäksi se, että meidät pelastaa yksin Herran Jeesuksen armo. Siinä hankaloitetaan uskovien elämää turhaan 15:19). Se oli uskovien tekemistä levottomaksi ja sielujen hämmentämistä (15:25). Pelastuminen on ja pysyy mahdollisena vain siksi, että Jeesuksen ansiosta, jokainen, joka uskoo, tulee vanhurskaaksi (13:39).

Toinen arkielämään liittyvä asia oli apostolien kokouksen vaatimus pakanakristityille karttaa verta (Apt 15:29). Eikö siis uskova saa syödä esim. veripalttua tai veriohukaisia? Kaiken lisäksi samassa yhteydessä on myös kielto, joka koskee haureutta. Siitä ainakin on Kristuksen seurakunnan kanta halki aikojen ollut selvä ja jyrkkä ei. Meitä auttaa suhteessa veriruokiin Paavalin opetus Room 14:1-23.

Alkukirkon raadollisuus
Apostolien teoissa tulee näkyviin uskovien erimielisyydet ja kiivaat väittelyt (Apt 15:2). Meille jopa kerrotaan kahden vuosia yhdessä lähetystyötä tehneet Paavalin ja Barnabaan kovasta riidasta ja siitä, etteivät he enää voineet jatkaa yhdessä (15:39). Jerusalemin seurakunnasta annetaan aluksi ihanteellinen kuva: "Koko uskovien joukolla oli yksi sydän ja yksi sielu" (4:32). Sen jälkeen paljastui kahden jäsenen petos (5:3). Syntyi myös epäilyksiä ja syytöksiä siitä, ettei omaisuuden yhteys toteutunutkaan tasapuolisesti (6:1). Todellisen lähikuvan alkukirkon paikallisseurakunnan raadollisuudesta Pyhä Henki on antanut kuitenkin meille Ensimmäisessä Korinttilaiskirjeessä.

Uskovan tie on aina ristin tie
Kautta aikojen monet kristityt ovat kokeneet, että terävimmin ja rehellisimmin Apostolien teot kuvaavat uskonelämää Paavalin opetuksessa vastakääntyneille: "Jumalan valtakuntaan meidän on mentävä monen ahdingon kautta" (Apt 14:22). Paavali kuvaili omaa tulevaisuuttaan sanomalla, että häntä odottaa tässä maailmassa - ahdinko (20:23). "Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina" (Joh 16:33). Rohkeuden antaa tieto siitä, että meidät pelastaa yksin Herran Jeesuksen armo. Sen varassa olivat apostolitkin (Apt 15:11). He saivat tehdä ihmeellisiä tekoja Jeesuksen nimessä, me emme ehkä yhtään mitään. Mutta pelastumme samalla tavalla kuin hekin. Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun jättäytyessämme sana rakentaa meitä voimallaan ja antaa meille perintöosan kaikkien pyhitettyjen joukossa (20:32). Olemme Herran tiellä, ja se tie on aina via crucis, ristin tie ja via dolorosa, tuskien tie, mutta samalla se on via lucis, valon tie ja ainoa via gloriosa, kirkkauden tie, joka vie lopulliseen kirkkauteen (Wirén).

5. PYHÄN HENGEN TOIMINTA APOSTOLIEN TEOISSA

Pyhä Henki toimi jo VT:ssa, sillä Kirjoitukset olivat Pyhän Hengen vaikuttamia. Hän puhui Daavidin suulla (Apt 1:16). Jeesus opetti Pyhän Hengen voimalla (1:2). Jeesuksen työ oli Hengen työtä, ja vastaavasti todellinen Pyhän Hengen työ ei ole koskaan jotain Jeesuksesta riippumatonta toisen työtä (vrt. 2 Kor 11:4). Pyhä Henki tulee ihmiseen aina Jeesuksen Kristuksen kautta (Apt 2:33).

Henkikaste
Pyhä Henki on Herran lahja (Apt 2:38; 11:17). Lahja annetaan ilmaiseksi ja ilman mitään erotusta jokaiselle, joka uskoo (15:8-9). Pyhän Hengen lahjan saamisesta käytetään myös nimeä Pyhän Hengen kaste (1:5; 11:16, vrt. 1 Kor 12:12, kr.). Jokainen Jeesukseen uskova on kastettu Pyhällä Hengellä ja hänessä on täyttynyt Johannes Kastajan profetia Jeesuksen tehtävästä (Apt 11:16-17). Pyhän Hengen voima, jonka Jeesus lupaa (1:8), on usko Jeesuksen evankeliumiin ja uskoa seuraava halu kertoa evankeliumista (4:20). Jumalan voima on aina evankeliumissa (Room 1:16). Usko evankeliumiin on niin voimakas, että se voittaa jopa maailman (1 Joh 5:4). Näin siksi, että Pyhän Hengen vaikuttama usko yhdistää Jeesuksen, jolla on kaikki valta maailmassa.

Hengen täyteys
Raamattu ei tässä yhteydessä puhu vain Pyhän Hengen lahjaksi saamisesta ja Pyhän Hengen kasteesta, vaan samasta Jumalan armoteosta käytetään myös nimitystä täyttyä Pyhällä Hengellä (Apt 2:4). Jokainen Jeesukseen uskova on myös täyttynyt Pyhällä Hengellä. Herra ei anna Pyhä Henkeä mitalla (Joh 3:34), ei osittain, vaan kokonaan ja täysin. Pyhä Henki on persoona ja joko hän on uskovan kanssa ja asuu uskovassa tai uskova menettää hänet epäuskonsa tähden (Ef 4:30; Ilm 3:1,17, vrt. Tuom 16:20). Kun Jumalan Henki asuu ihmisessä, hän on saanut Hengen, hänet on kastettu Hengessä ja hän on täyttynyt Hengellä. Eri asia on sitten, millä tavoin Pyhä Henki saa hallita uskovaa (Gal 5:16-17). Joka tapauksessa Apostolien teot vapauttaa liian ahtaasta asenteesta yhteen sanontaan ja sen yhteen merkitykseen. Näin alamme pyytää vain sitä, että kasvaisimme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa (2 Piet 3:18).

Mitä tarkoittaa Apostolien tekojen maininta siitä, että apostolit täyttyivät toistamiseen Hengellä (ensin Apt 2:4, sitten 4:31, ks. 13:52)? Miksi se ei voisi tarkoittaa samaa kuin tuttu Psalmin uskonlauselma: "Minun maljani on ylitsevuotavainen" (Ps 23:5). Herra kohtaa omansa uudelleen ja uudistaa. Tarvitsemme kipeästi ja toistuvasti, että sydämemme syttyisi rakkauteen sitä Jeesusta Kristusta kohtaan, joka tuli maailmaan, kärsi syntiemme tähden, nousi kuolleista ja lähetti Pyhä Hengen olemaan kanssamme ikuisesti (Joh 14:16-17). Siksi kerrotaan, että apostolit ja myöhemmin opetuslapset täyttyivät toistuvasti Pyhällä Hengellä. Siksi meidänkin tulee rukoilla Hengen täyteyttä (Ef 5:18; Luuk 11:13) ja ymmärtää rukous pyynnöksi, että sydämemme olisi palava Vapahtajaa kohtaan ja vaeltaisimme aralla ja valvovalla tunnolla Herran sanan edessä. Jos sitten sydämemme jälleen syttyessä koemme jotain samaa kuin Apostolien teoissa on kerrottu, voimme olla siitä vain kiitollisia.

Apostolien teot kertoo monella tavoin, miten Pyhä Henki vaikutti seurakunnassa. Hän vahvisti seurakuntaa tekemällä Herran pelon todelliseksi ja niin seurakunta kasvoi (9:31). Kohtaamme Herran valitsemia todistajia, joista erityisesti mainitaan, että he olivat täynnä Pyhää Henkeä. Tällainen oli Stefanos (6:5) ja Barnabas (11:24). Saman lupauksen sai Ananias Paavalista (9:17). Samalla sanonnalla luonnehditaan Pietaria (4:8), Stefanosta (7:55) ja Paavalia (13:9), kun nämä olivat vastustajiensa edessä ja taistelivat evankeliumin puolesta. Heidän kohdallaan täyttyi tällä tavoin Jeesuksen antama lupaus: "Kun teidät viedään luovutettavaksi viranomaisille, älkää etukäteen olko huolissanne siitä mitä puhuisitte. Puhukaa ne sanat, jotka teille tuona hetkenä annetaan. Silloin ette puhu te, vaan Pyhä Henki" (Mark 13:11). Paavalin vastustajana oli noita, joka käytti itsestään pettävää nimeä Jeesuksen poika (Bar-jesus). Paavali paljasti hänet Pyhän Hengen voimassa Paholaisen sikiöksi (13:10). Näin Apostolien teot käyttää sanontaa täyttyä Hengellä kaikkiaan kolmessa eri tarkoituksessa.

Henki annetaan kuulemalla evankeliumia
Herra antaa Pyhän Hengen evankeliumin sanan kuulemisen välityksellä (Apt 15:7-8; Gal 3:2). Jos haluamme saada Pyhän Hengen on meidän kuunneltava sanaa niinkuin Cornelius perhekuntineen kuunteli (Apt 10:33,44) ja nimenomaan julistusta uskosta Jeesukseen ja syntien anteeksisaamisesta hänen nimensä voimasta (10:44). Tämä pitää paikkansa koko uskonkilvoituksen ajan. Kaiken ja aina Jumala antaa vain armosta ja lahjaksi. Siksi Paavali kysyy terävästi uskovilta galatalaisilta: "Lahjoittaako Jumala teille Hengen ja antaako hän voimatekojen tapahtua teidän keskuudessanne sen tähden, että te noudatatte lain käskyjä, vain sen tähden, että uskotte kuulemanne evankeliumin?" (Gal 3:5). Vastaus on kai meille selvä!

Apostolien aikana kuten myöhemminkin lukemattomat ihmiset ovat kuunnelleet sanan julistusta eivätkä he kaikki kuitenkaan ole saaneet Pyhää Henkeä. Ulkonainen kuunteleminen ei vielä anna Pyhän Hengen lahjaa. Pyhä Henki annetaan sille, joka kääntyy ja ottaa vastaan syntien anteeksiantamuksen (Apt 2:38). Ei julistaja eikä kuulija voi vaikuttaa sitä, että Pyhä Henki koskettaa kuuntelijaa. Tapahtuu ihme, kun ihmiset saavat piston sydämeensä (2:37), kun Herra avaa uskon olen (14:27) ja avaa ihmisen sydämen ottamaan vastaan sanan (16:14). Hän toimii missä ja milloin itse tahtoo. Pietari yllättyi Corneliuksen luona täysin, kun Pyhä Henki tuli pakanallisten kuuntelijoiden sydämiin (10:45; 11:15). Armo ei valikoi.

Henki tulee armon evankeliumin vastaanottamisessa
Seurakunnassa saattaa edelleenkin olla myös sellaisia, jotka Apostolien tekojen sanonnan mukaan tuntevat kirjoitukset perin pohjin, joille on opetettu Herran tie, jotka pyhää intoa hehkuen julistavat sanaa ja opettavat tarkoin Jeesuksesta. Mutta tästä huolimatta heidän sydämensä ei ole kuitenkaan avautunut armon evankeliumille. Sellainen oli Apollos (Apt 18:24-26). Sellaisia olivat myös Efesossa 12 Johannes Kastajan opetuslasta (19:1-7). Vasta Paavali osasi niin julistaa Jeesusta Kristusta, että he jättivät Johanneksen seuraamisen ja ottivat vastaan evankeliumin. Tähän murrokseen heidän kohdallaan liittyi kätten päällepaneminen kasteen jälkeen ja erityinen hurmoskokemus kielilläpuhumisineen (19:6). Apolloksen kohdalla ei kerrota mistään poikkeusilmiöstä. Priscilla ja Aquila vain "perehdyttivät hänet tarkemmin Jumalan tiehen" (18:26). Muuta ei tarvittu. Armo kirkastui hänelle ja hän oli uskoville sen jälkeen Jumalan armosta suureksi avuksi (18:27). Pyhä Hengen työn päämäärä kunkin ihmisen kohdalla on sama, armon kirkastuminen. Mutta Hengen tapa toimia ja ihmisten kokemukset vaihtelevat. Niissä vallitsee moninaisuus ja vapaus.

Hengellisten murrosaikojen erityisilmiöt
Apostolien teot vie meidät Kristuksen seurakunnan syntyaikojen herätysten keskelle. Silloin niinkuin myöhemminkin herätysten lyhyeen ajanjaksoon kuului monenlaisia poikkeuksellisia ilmiöitä. Tuleeko meidän odottaa samanlaisia ilmiöitä hengellisiin kokouksiimme? Emme kunnioita Pyhän Hengen työtä, jos tulkitsemme vain poikkeusilmiöt hänen toimintatavoikseen Apostolien tekojen kerrontaan vedoten. Pyhä Henki tekee työtään aina Kristukseen uskovien elämässä ja joka kerta Jumalan kansan kokoontuessa Jeesuksen nimeen (Matt 18:20).

Henkien erottaminen
Pyhän Hengen tärkein työ on tehdä Jeesus eläväksi ja todelliseksi ihmisille (Joh 16:14). Sen sijaan kielilläpuhumiseen, profetoimiseen, rukouksella parantamiseen ja ihmeiden tekemiseen ei tarvita Pyhää Henkeä. Joka kerta on koeteltava henget ja osattavat erottaa ne (1 Joh 4:1; 1Kor 12:10). Apostolien teoissa on neljä esimerkkiä henkien erottamisesta. Ihmetyksen vallassa ihmiset kokivat, että Simonissa vaikutti Jumalan voima. Hän teki hämmästyttäviä voimatekoja. Ja kuitenkin hän oli noita (Apt 8:9-11). Toinen oli juutalainen Barjesus, noita ja väärä profeetta (13:6-11). Hänellä oli kuitenkin voimakas vaikutusvalta roomalaiseen viisaaseen käskynhaltijaan ja hän oleskeli tämän luona. Kohtaamme tytön, jossa oli tietäjähenki ja joka pystyi ennustamaan (16:16). Liikkeellä oli myös kierteleviä juutalaisia henkienmanaajia, jotka paransivat sairaita jopa Herran Jeesuksen nimessä (19:13, vrt. Matt 7:21-23). Kaikissa näissä tapauksissa apostolit paljastivat väärät henget.

Pyhä Henki johtaa ja hoitaa seurakuntaa
Ihanteena oli, että Pyhä Henki asetti seurakuntaan johtajat (Apt 20:28) ja lähetti lähetystyöntekijät (13:2,4). Näemme käytännössä, ettei näin suinkaan aina päässyt tapahtumaan (3 Joh 9-10; Apt 20:30; 2 Kor 11:4,13). Ihanne oli myös, että Pyhä Henki tekisi yhdessä seurakunnan kanssa päätökset totuudesta ja Jumalan kansan johtamisesta (Apt 15:28). Mutta Ilmestyskirjassa näemme kuinka monet seurakunnat johtajineen menivät harhaan (Ilm 2:5,16,20; 3:3,16). Myös yksityinen uskova saattoi toimia niinkuin Ananias ja Safira ja pettää Pyhää Henkeä. Valhe paljastui silloin (Apt 5:3,9), mutta se ei ole myöhemmin joka kerta paljastunut.

Pyhä Henki käytti seurakuntansa rakentamisessa myös Agaboksen kaltaista miestä, joka saattoi Hengen vaikutuksesta kertoa tulevasta nälänhädästä (Apt 11:28) tai varoittaa Paavalia matkustamasta Jerusalemiin sanoen: "Näin sanoo Pyhä Henki" (21:11,4). Paavali matkusti kaikesta huolimatta. Samanlaista erityistä Pyhän Hengen vaikutusta sai kokea Pietari (10:19), Filippos (8:29,39). Lähetystyön suunnittelussa Paavali koki myös erityistä Pyhän Hengen vaikutusta. "Jeesuksen Henki ei sallinut sitä" (16:7) ja niin matka Bityniaan jäi. Mutta toisaalta Paavalilla oli myös selvä suunnitelma ja määrätty näkemys, jota hän pyrki seuraamaan tehdessään lähetystyötä (Room 15:23-32).

Apostolien teot kirjana jää aivankuin kesken. Se päättyy kuvaukseen Paavalista, joka keisarin tuomiota odottaessaan jatkoi lähetystyötä Roomassa. Lähetystyö jäi silloin kesken ja on edelleen keskeneräinen. Viimeinen "apostolin teko" kertoo kuinka Paavali "julisti Jumalan valtakuntaa ja opetti, kuka Herra Jeesus Kristus on" (Apt 28:31). Juuri siinä on Apostolien tekojen ydin ja siinä Pyhän Hengen toiminta on ollut aina kaikkein todellisinta ja tuloksellisinta.