Johdanto historiallisiin kirjoihin

Olavi Peltola

JOHDANTOA EVANKELIUMEIHIN
Neljän evankeliumin todistus

Vanha testamentti alkaa viidellä Mooseksen kirjalla. Ne sisältävät sekä historiaa että siihen perustavaa opetusta. Samoin Uusi testamentti alkaa kirjoilla, jotka kertovat tärkeistä historiallisista tapahtumista ja antavat opetusta. Kristillinen uskomme perustuu näiden UT:n alussa olevien neljän kirjan todistukseen Jeesuksesta Kristuksesta ja siitä pelastuksesta, jonka Jeesus elämällään, teoillaan ja opetuksillaan valmisti koko ihmiskunnalle. Ne ovat aivan kuin uskonrakennuksen perustan neljä seinää ja kulmaa.

Käsityksemme Jeesuksen elämästä ja toiminnasta on näiden neljän "todistajan" varassa. Niiden "todistajalausunnot" ovat ensisijaisia. Samoihin aikoihin syntyneissä, UT:n ulkopuolella säilyneissä teksteissä on vain hajanaisia mainintoja Jeesuksesta, ja niitä voimme pitää toissijaisina todistuksina.

Silminnäkijöiden todistus

Jeesus ei itse kirjoittanut mitään. Kaikki hänen puheensa ovat kuulijoiden tallettamia. Ensimmäisen sukupolven Kristuksen seuraajien usko perustui nimenomaan silminnäkijöiden muistiin ja suulliseen todistukseen.

Muistitieto kiteytyi varsin pian määrätyiksi, usein toistetuiksi kertomuksiksi. Jossain vaiheessa niitä alettiin kirjoittaa muistiin (vrt. Luuk 1:1). Ensimmäiset kirjoitukset ovat kaiketi olleet arameankielisiä. Se oli ollut Jeesuksen arkikieli. Hän osasi myös kreikkaa, muuten hän ei olisi voinut välittömästi keskustella esimerkiksi Pilatuksen kanssa. Synagogassa Jeesus luki kaikkien hämmästykseksi hepreankielellä Vanhaa testamenttia. Todennäköisesti apostolit ovat osanneet myös näitä kolmea kieltä.

Kirjallisen todistuksen synty

F.F. Bruce kuvaa evankeliumien syntyä: "Kirjoitettujen evankeliumien tarve näyttää heränneen vasta ensimmäisen vuosisadan 60-luvulla. Niin kauan kuin suurten pelastustekojen silminnäkijät vielä olivat kertomassa niistä, ei ollut niin välttämätöntä kirjoittaa tapahtumia muistiin. Mutta apostolit eivät eläisi maan päällä loputtomiin, ja oli ilmeisen toivottavaa, että heidän sanomansa säilyisi heidän mentyään. Niinpä Markus, Pietarin toveri ja tulkitsija asettui Roomaan kirjoittamaan evankeliumia sellaisena kuin Pietari sitä tapasi julistaa. Pian sen jälkeen ilmestyi idässä Matteuksen evankeliumi, joka suuressa määrin perustui todennäköisesti hänen itsensä muistiin merkitsemiin Jeesuksen sanoihin. Luukas Paavalin toveri, kirjoittaa pakanalukijoille kahdessa kirjassa selonteon kristinuskosta aina Johannes Kastajan syntymästä Paavalin kaksivuotiseen Roomassa asumiseen saakka (v. 60-62). Vuosisadan loppupuolella Johannes, mahdollisesti viimeiseksi eloon jäänyt niistä, jotka olivat olleet Jeesuksen seuralaisia hänen eläessään ihmisenä maan päällä, kirjoittaa ylös muistonsa Mestarinsa elämästä ja opetuksesta sekä niitä koskevat pohdintansa, ja hänen kielenkäyttönsä poikkeaa varhaisemmista evankeliumeista. Evankeliumit eivät ole yksinkertaisia elämänkertoja - ne ovat paremminkin kirjoitettuja jäljennöksiä apostolien saarnaamasta evankeliumista".

Tieteellistä raamatuntutkimusta hallitseva historiallis-kriittinen koulukunta sijoittaa kolmen ensimmäisen evankeliumien syntymisen 70-80-luvuille ja pitää lopullisia kirjoittajia tuntemattomina.

Mikä on historian ja evankeliumien kertomusten välinen suhde?

Kristinuskon luotettavuus keskittyy kysymykseen Jeesuksen historiallisuudesta. On väitetty, ettei kenenkään muun vanhan ajan opettajan opetusta ole talletettu yhtä täsmällisesti ja persoonallisinta leimaa kantavana kuin Jeesuksen.

Apostolit itse ja myöhemmin evankeliumien kirjoittajat eivät omasta mielestään "olleet lähteneet seuraamaan mitään ovelasti sepitettyjä taruja" (2 Piet 1:16; Luuk 1:1-4). Paavali sanoi puolustuspuheessaan: "En ole järjiltäni, arvoisa Festus. Minkä puhun, puhun totuuden ja terveen järjen mukaisesti. Kuninkaalle nämä sanat kyllä ovat tuttuja, ja siksi voinkin avoimesti puhua niistä hänelle. Yksikään niistä ei ole hänelle tuntematon, siitä olen varma - eihän tämä ole tapahtunut missään syrjäisessä kolkassa" (Apt 26:26).

Uskomme myös, että evankeliumien kirjoittajat ovat olleet työssään vastuuntuntoisia ja asioista hyvin perillä. Emme siksi usko, että Uuden testamentin evankeliumeja kirjoitettaessa silminnäkijöiden kertomuksiin liitettiin sepitettyjä kuvauksia ja Jeesuksen suuhun pantiin kuviteltuja sanoja. Päinvastoin on varmasti tapahtunut karsintaa (Joh 21:25).

Koska silminnäkijöiden ja kirjallisen muodon saaneen todistuksen välinen aika on ollut lyhyt, on mahdollista, että silminnäkijät ovat voineet seurakunnan kokouksissa evankeliumeja luettaessa vakuuttaa näin todella tapahtuneen (vrt. 1 Kor 15:6; Apt 26:26).

Englantilaisen tutkija Sir Fredric Kenyon kirjoittaa: "Alkuperäisen kirjoittamisen ja varhaisimman säilyneen kirjallisen todistuskappaleen väliaika käy niin pieneksi, ettei sillä ole asiallista merkitystä, ja viimeinen peruste epäilylle, että Raamattu olisi olennaisesti matkallaan muuttunut, on nyt poistunut. Uuden testamentin kirjojen oikeaperäisyyttä samoin kuin niiden yleistä väärentämättömyyttä ja muuttumattomuutta voidaan pitää nyt täysin vahvistettuna". "On rohkaisevaa viimein nähdä, että kaikkien näiden löytöjen ja kaiken tämän tutkimisen yleistulos on se, että Raamatun autenttisuuden todisteet saavat vahvistusta, ja samoin vahvistuu vakaumuksemme, että meillä on käsissämme todellinen Jumalan sana" (F.F.Bruce).

Joka muuta väittää, hänen on voitava perustellusti todistaa väitteensä. Se on mahdollista vain jos kiistäjällä on todisteena toisenlaiset silminnäkijöiden todistukset samoista tapahtumista. Sellaisia 2000 vuoden takaisia asiakirjoja ainakaan toistaiseksi ei ole löytynyt.

Asiaa pohtinut englantilainen UT:n tutkija Richard T France kirjoittaa: "Vaikka kaikki neljä evankeliumia ovatkin luonteeltaan teologisia ja jopa "propagandistisia", meillä ei ole syytä kiistää, että evankeliumeissa on todella kerrottu, mitä Jeesus sanoi ja teki. Joihinkin yksityiskohtiin liittyy kyllä historiallisia ongelmia kuten Luukkaan mainintaan väestölaskennasta, mutta nämä eivät kuitenkaan riitä osoittamaan, että ne ovat yleensä historiallisesti epäluotettavia. Jos vain on ollut mahdollista tarkistaa evankeliumeissa esitettyjä tietoja "pätevistä " ulkopuolisista tietolähteistä, on saatu todeta, että evankeliumikertomukset vaikuttavat totuudenmukaisilta. Vaikka ulkopuolisia tarkistusmahdollisuuksia ei olekaan valtaosaan nähden olemassa, on silti oikeutettua pitää evankeliumeissa kerrottuja tietoja mieluummin tosiasioihin perustuvina kuin mielikuvituksen tuotteina".

Kristillinen kirkko on uskonut, että evankeliumien kertomat tapahtumat ovat tosia, joten niiden kirjoittajien selontekoihin on aina luotettu. "Kirkko on aina ollut ja on yhä sitä mieltä, että nuo neljä evankeliumia, joiden historianmukaisuuden se empimättä vahvistaa, välittävät meille uskollisesti tiedon siitä, mitä Jeesus, Jumalan Poika, elämänsä aikana ihmisten keskuudessa todella teki ja opetti" (Dei Verbum 19).

Ensimmäisten ja meille säilyneiden käsikirjoitusten välinen aika on lyhyt.

Vanhin Johanneksen evankeliumin papyruskatkelma on vuoden 120 paikkeilta. Kuuluisin UT:n käsikirjoitus Codex Sinaiticus on kirjoitettu 300-luvulla. Näiden kahden väliltä on niin suuri joukko erilaisia käsikirjoituslöytöjä, että melkoisella varmuudella voimme sanoa tietävämme, mikä on ollut evankeliumien teksti jo 100-luvun puolivälin tienoilla. "Jos olemme siis päässeet Uuden testamentin tutkimuksessa 100-luvun puoliväliin asti, meidän ei tulisi olla toivottomia jopa ensimmäisellekin vuosisadalle pääsyn suhteen - etenkin jos yhä uusia käsikirjoituslöytöjä tehdään. Jos B.B. Warfield saattoi vuonna 1886 sanoa Uuden testamentin alkuperäisten käsikirjoitusten olevan mahdollisesti saavutettavissa, mekin voimme olla yhtä toiveikkaita" (F.F. Bruce).

Tätä taustaa vasten on hyvä verrata antiikin muiden teosten käsikirjoituksia. "Thukydideen historia (n. 460-400 e Kr.) tunnetaan kahdeksasta käsikirjoituksesta, joista varhaisin kuuluu noin vuodelle 900 jKr., ja muutamasta papyruskappaleesta, jotka kuuluvat kristillisen ajanlaskun alkuvaiheille. Sama pätee Herodotoksen (n. 488-428 eKr.) historiaan. Yksikään klassisen kirjallisuuden tutkija ei kuitenkaan kallistaisi korvaansakaan väitteelle, että Herodotoksen tai Thukydideen autenttisuus olisi epäilyttävä siksi, että heidän teostensa varhaisimmat käyttökelpoiset käsikirjoitukset ovat yli 1300 vuotta myöhäisempiä kuin alkutekstit" (F.F.Bruce).

Historian ja saarnatun Jeesuksen ykseys

Emme tiedä Jeesuksesta mitään sen enempää, ja tuskinpa koskaan edes voimme saada hänestä muuta todellista tietoa kuin sen, mitä luemme nykyisestä Uudesta testamentista. Mitään toista historian Jeesusta meillä ei ole olemassa. Olemme olleet kristikuntana 1900 vuotta nykyisen UT:n antaman tiedon ja ilmoituksen varassa. Meidän ainoa mahdollisuutemme uskoa Jeesukseen on uskoa, että alkuperäinen ns. historian Jeesus ja sen jälkeen alkuseurakunnassa saarnattu ja siellä kirjan muotoon pantu Jeesus, on kaikin tavoin yksi ja sama henkilö. Jos menetämme luottamuksemme nykyisen UT:n kuvausten totuudellisuuteen Jeesuksesta, menetämme myös Jeesuksen itsensä. Kohtaamme hänet nimenomaan meille säilyneen UT:n kirjoitetun sanan lävitse. Tämän tiedon varaan kristitty rakentaa uskonsa Jumalaan ja toivonsa iankaikkisesta elämästä.

Meille riittää koko elämän kestävään opiskeluun nykyisen Uuden testamentin tekstin kuvaama Jeesus. Ei meidän tarvitse tunkeutua tuon tekstin taakse ja yrittää kaivaa sieltä esiin muka tähänastista luotettavampi kuva Jeesuksesta, jonka muutamaa vuosikymmentä myöhemmin tehdyt meille säilyneet käsikirjoitukset olisivat väärentäneet. Tieteellisessä raamatuntutkimuksessa monet koulukunnat ovat sitä yrittäneet jo toista sataa vuotta. On luotu eri menetelmiä ja uskottu niillä päästävän kiinni UT:n kirjoitusten varsinaiseen alkuperään. Kukaan tutkijoista ei ole ainakaan toistaiseksi voinut sanoa toimitusprosessista lopullista ja varmaa. Kaikennäköisiä teorioita on kyllä esitetty suuri määrä. Hyvin harvoissa asioissa vallitsee ns. tieteellinen yksimielisyys. Sen tähden ei ole mitään syytä vaivata tavallista Raamatun lukijaa erilaisilla ja epävarmoilla teorioilla UT:n kirjojen tekstin synnystä. Voin hyvällä omallatunnolla ottaa Uuden testamentin käteeni ja lukea sitä ja luottaa siihen juuri sellaisena kuin se on edessäni. Joka tapauksessa edelleenkin on olemassa syvä kuilu tavallisen uskovan raamatunlukijan itse tekstistä saaman käsityksen ja pappiskoulutusta hallitsevan tieteellisen raamatuntutkimuksen antaman tekstiä koskevan käsityksen välillä.

On paljon järkevämpää nähdä historiallisen Jeesuksen itsensä olleen evankeliumien lähteenä kuin kuvitella niiden syntyneen tuntemattomien ja nerokkaiden toimittajien ja kirjoittajien omina luomuksina. Ei tunnu kovin vakuuttavalta myöskään kuvitella, että alkuseurakunnan jäsenten profetoiminen olisi synnyttänyt valtaosan evankeliumien kertomuksista.

Koko Uusi testamentti näyttää kriittisen tutkimuksen tuloksena olevan ikään kuin hajalla. Paljoakaan ei näytä jäävän jäljelle Jeesuksesta joidenkin tutkijoiden käsissä. Kritisoidessaan aikoinaan historiallis-kriittistä raamatuntutkimusta Franz Delitzsch sanoi: "Ovat ottaneet pois minun Herrani, enkä tiedä, mihin ovat hänet panneet". Tänäänkin ainoa varma on edessämme oleva meille välittynyt Uuden testamentin teksti. Tiedämme sen olleen nykyisenkaltainen jo toisen vuosisadan puolivälissä.

Haluamme lukea Uutta testamenttia lopputuloksesta, nykyisestä kokoonpanosta eli kaanonista käsin. Todellinen Raamatun ymmärtäminen tapahtuu tekstin edessä eikä yrittämällä tunkeutua sen taakse. Ehkä jonkun mielestä luemme Raamattua näin ikään kuin pinnalta käsin haluamatta ottaa huomioon ns. syvä-analyysia tekstin synnystä. Joka tapauksessa koemme, että tekstin nykyinen asu on mielekäs kokonaisuus, jossa jokaisella osalla on paikkansa. Juuri siihen on sidottu uskomme Jeesukseen Kristukseen.

Evankeliumin keskinäiset erot ovat varsin merkityksettömät. Ne vain osoittavat, että suullisen tiedon välittäjinä ja kirjoittajina on ollut erilaisia ihmisiä, eikä kirjoituksia ole yritetty keinotekoisesti puristaa yhteen kaavaan, harmonisoida.

Evankeliumien sanoma Jeesuksesta

On mahdollista tarkastella evankeliumien sisältöä Jeesuksesta kolmessa pääosassa. Kirjat sisältävät kuvauksia (1) Jeesuksen tekemistä ihmeistä, (2) niissä on hänen puheitaan ja (3) ne kertovat hänen syntymisestään, kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan. Evankeliumin Jeesus ei ole viisauden opettaja vaan väistämätöntä kuolemaa kohti kulkeva Ihmisen Poika, joka jo maanpäällisen elämänsä aikana osoittaa olemuksensa jumalallisen luonteen. Vasta Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen läpi ymmärrämme Jeesuksen elämänkin oikein ja samoin hänen opetuksensa.

Siksi kristillisen pelastussanoman ydin ei ole Jeesuksen ihmeteoissa, ei hänen puheissaan, vaan hänen yliluonnollisessa syntymisessään ja hänen uhrikuolemassaan ja ylösnousemuksessaan. Ratkaisevaa on se kuka Jeesus on, mitä hänelle tapahtui ja miksi kaikki tämä tapahtui.

Paavalin kirjeissä varsin harvoin vedotaan Jeesuksen sanoihin. Niissä evankeliumin ilosanoma perustuu Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Näin Jeesuksen persoona tulee tärkeämmäksi kuin meille säilyneet Jeesuksen omat opetukset. Pelastus ei ole ensisijaisesti Jeesuksen sanojen kuulemisessa, vaan luottamuksessa ja osallisuudessa Jeesuksen sovituskuolemaan ja ylösnousemukseen.

Mistä tiedän Raamatun sanoman oikean sisällön?

Raamatun sanoman sisältöä etsimme yhteenvedonomaisista uskontunnustuksista. Luotamme siihen, että niissä uskomme isät ovat osanneet määritellä lyhyesti ja rajaavasti sen mistä Raamattuun perustuvassa kristillisessä uskossa oikein on kysymys. Niissä on ilmaistu riittävällä ja kattavalla tavalla kristillisen uskon ydin. Niiden ympärille asettuu kaikki hyödyllinen raamatuntulkinta. Jos siis kysytään, mistä löydämme Raamatun sisällön ja sen sanoman oikeaan ymmärtämiseen tarvittavan avaimen, vastaamme, että avain on vanha kirkon tunnustuksissa. Lisäämme siihen mielellämme myös oman luterilaisen kirkkomme tunnustukset. Luemme siis Raamattuamme kirkkomme tunnustuksen ohjaamana.

Raamatun sisällön ja sanoman väitetty moninaisuus on saanut vastauksen juuri näissä uskontunnustuksissa. Kirjan varsinainen sisältö ja sen oikea ymmärtäminen on näin lyöty lukkoon jo paljon ennen meitä. Nyt meidän tehtävämme on omaksua se, uskoa siihen ja välittää sitä tuoreesti eteenpäin.

Evankeliumien nelisointu

Evankeliumi Jeesuksesta on asiasisällöltään yksi (Room 1:1-5; 1 Kor 15:1-4). Tästä samasta evankeliumista kertovia kirjoja eli evankeliumeja on kuitenkin neljä. Kolme ensimmäistä evankeliumikirjaa kertovat monia tapahtumia Jeesuksesta ja hänen puheitaan miltei samoin sanoin. Siksi niitä on ruvettu kutsumaan synoptisiksi eli yhteisen näkemyksen omaaviksi. Kuitenkin niiden välillä on eroavaisuuksia myös silloin kun ne kertovat samoja tapahtumia.

Markuksen evankeliumissa on omaa aineistoa vain 7 %, vajaa 50 jaetta sen 661 jakeesta. Matteuksella on omaa aineistoa 42 %, n. 300 jaetta ja Luukkaalla 59 %, yli 400 jaetta. Johanneksella on omaa aineistoa jopa 92 %. Tässä suhteessa Johannes eroaa selvästi kolmesta muusta evankeliumista.

Meillä on evankeliumin nelisointu. Kaikki neljä kuuluvat yhteen. Yhdessä ne muodostavat luotettavan todistuksen. Kaikki neljä todistavat omalla erityisellä tavallaan Jeesuksesta Kristuksesta ja keskittyvät Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. "Niin kuin saamme selvemmän kuvan katsellessamme patsasta neljältä eri puolelta, samoin olemme Jumalan ihmeellisestä johdatuksesta saaneet kristillisen kirkon pyhimmän perinnön, kuvan Jeesuksen Kristuksen elämästä ja työstä useitten todistajien esittämänä, vahvistamana ja täydentämänä, todistajien, jotka kukin tahtovat palvella koko maailmaa julistajina ja opettajina, kukin omalla tavallaan kertomalla, mitä Jeesus sanoi ja teki ja mitä hänen kauttaan tapahtui. Meillä on siis sama evankeliumi neljässä eri muodossa, mikä on epäämätön todistus evankeliumin kertomusten totuudesta" (Edwin Wirén).

Vanhastaan on kirkossa pyritty selvittämään kunkin evankeliumikirjan omaa luonnetta kuvilla. Matteuksen vertauskuvanaan on ollut ihmis- tai enkelihahmo. Matteus kuvaa Jeesusta ennustettuna Kuninkaana. Hän korostaa Jeesuksen opetuksia. Tässä evankeliumissa on Jeesuksen sanoja n. 60% jakeiden määrästä. Hän pyrki erityisesti tavoittamaan juutalaiset. Markuksen vertauskuva on ollut leijona. Markus näkee Jeesuksen kuuliaisena Palvelijana. Hänellä huomio kiintyy Jeesuksen ihmetekoihin. Hänellä on vähiten, vähän yli 40 %, sellaisia jakeita, jotka sisältävät Jeesuksen sanoja. Hän kirjoitti roomalaiset mielessään. Luukkaan vertauskuvana on ollut härkä. Luukas näkee Jeesuksen täydellisenä Ihmisenä. Hän korostaa Jeesuksen sydämellisiä rakkautta köyhiin ja kurjiin. Hän kirjoitti kreikkalaisille. Johanneksen vertauskuva on kotka. Johannes näkee Jeesuksen ennen kaikkea Jumalan Poikana ja Jumalana. Hänen kirjansa on uskovia varten.