Evankeliumi Johanneksen mukaan

Olavi Peltola

JOHDANTO
Vanhan kirkon yksimielisen tiedon mukaan neljännen evankeliumin kirjoittaja on Johannes, Sebedeuksen poika, yksi kahdestatoista. Irenaeus (k. n. 200 jKr) kirjoittaa: "Johannes, Herran opetuslapsi, joka oli nojannut hänen rintaansa vasten, itse julkaisi evankeliumin asuessaan Efesossa". Itse evankeliumikin viittaa useissa kohdissa Johannekseen (Joh 3:23; 18:15; 19:26; 20:3; 21:2,7; 21:20). Hänen äitinsä, Salome, on ehkä ollut Marian sisar (19:25). Johannes oli pappissuvun jäsen ja hänellä oli läheisiä suhteita ylipappeihin. Johanneksen veli oli Jaakob, joka mestattiin vuonna 44 (Apt 12). Hän oli yksi Jeesuksen opetuslapsijoukon sisärenkaan kolmikosta ja oli mukana Jairoksen tyttären herättämisessä, kirkastusvuorella, Getsemanessa ja Golgatalla. Perimätiedon mukaan hän oli ainoa opetuslapsista, joka ei kuollut marttyyrina. Hän kuoli joskus 90-luvulla Efesossa. Historiallis-kriittisessä raamattututkimuksessa esitetään, että evankeliumi on meille tuntemattoman tai Efesossa eläneen toisen Johanneksen kirjoittama.

Papyruspala
Tämän evankeliumin vanhaa ikää ja apostolisuutta kritiikki on arvostellut kaikkein jyrkimmin. Eräässä vaiheessa tutkimus sijoitti kirjan 150-luvulle jKr:n. Vanhin tähän mennessä löydetty UT:n käsikirjoituskatkelma on papyruspala Johanneksen evankeliumia noin vuodelta 125 jKr:n. Se löytyi Egyptistä ja osoittaa, että jo siinä vaiheessa Johanneksen evankeliumi oli tunnettu sielläkin. Katkelma sisältää sanoja Joh 18:38:sta. Tuolloin on vielä elänyt niitä, jotka olivat henkilökohtaisesti tunteneet apostoleita. Johanneksen kuolemastakaan ei ollut kulunut kuin vajaa 30 vuotta. Saakoon tuo pieni papyruspala vakuuttaa meille Johanneksen evankeliumin ikää ja luotettavuutta.

Evankeliumi mainitsee kolme eri pääsiäisjuhlaa (Joh 2:12; 6:4 ja 12:1). Siitä on päätelty Jeesuksen toiminta-ajan kestäneen kolmisen vuotta. Monet tutkijat ovat sitä mieltä, että alussa kerrottu Jeesuksen kaste tapahtui talvella 26-27. Joh 2:20 viittaa kevääseen 27 ja kirjan luvuissa 11-21 ollaan keväässä 30.

Muotokuva Jeesuksesta
Evankeliumi on kirjoitettu kaikille kristityille täydentämään synoptisten evankeliumien näkökulmaa. Siksi on hyvä ensin lukea yksi edellisistä, esim. Matteus ja vasta sitten tarttua Johannekseen. Johannes halusi yli 60 vuotta pohdiskeltuaan ja nähtyään kaiken, mitä oli tapahtunut ylösnousemuksen jälkeen silminnäkijänä todistaa (Joh 19:35; 21:24; 1 Joh 1:1-3) siitä, kuka Jeesus todella oli ja mitä oli tapahtunut. Johanneksen evankeliumi on kirjallisessa muodossa tallettanut sen, "minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselimme ja käsin kosketimme" (1 Joh 1:1).

Jos synoptikot esittävät ikään kuin valokuvan Jeesuksesta, niin Johannes maalaa muotokuvan. Pääpaino ei ole Jeesuksen elämän ulkonaisissa tapahtumissa, vaan hänen olemuksensa ja jumaluutensa selvittelyssä. Se on mietiskelykirja Jeesuksen elämästä ja opetuksesta; siinä katsellaan ja kuullaan Jeesusta Pyhän Hengen kirkastamana. Jeesus Kristus on kaiken keskipiste. Evankeliumi asettaa meidät kysymyksen eteen, mitä Jeesus meille merkitsee ja samalla auttaa ymmärtämään, mitä meillä on Jeesuksessa. Evankeliumia onkin nimitetty "hengelliseksi evankeliumiksi".

Pääevankeliumi
" Se on ainoa suloinen oikea pääevankeliumi ja asetettava paljon, paljon ylevämmäksi muita evankeliumeja, koska tämä ilmoittaa vähemmän Kristuksen tekoja, mutta erinomaisen paljon hänen julistustaan" (Luther). Juuri Johanneksen evankeliumiin soveltuvat erinomaisesti Einsteinin sanat: "Ei kukaan voi lukea evankeliumeja tuntematta Jeesuksen todellista läsnäoloa. Hänen henkilönsä sykkii joka sanassa. Ei mikään myytti ole täynnä sellaista elämää". "On niin mahdotonta jäljitellä evankeliumin luonnetta, että miehen, joka sen olisi keksinyt, olisi pitänyt olla suurempi kuin evankeliumin sankari itse" (Rousseau).

SISÄLTÖ
Kirja rakentuu Jeesuksen seitsemästä käynnistä Juudeassa ja Jerusalemissa (Joh 1:28-29; 2:13; 5:1; 7:10; 10:22; 11:7; 12:12). Jeesus tunnettiin galilealaisena profeettana (7:41,52). Evankeliumi kertoo Jeesuksen kierrelleen Galileassa (7:1) ja tehneen siellä viisi ihmetekoa (2:1; 4:47; 6:11,19; 21:11). Galilea oli vain vaellusten lähtöpaikka (2:12; 4:3,43; 6:1,59). Evankeliumissa pääpaino on Jerusalemissa ja temppelissä pidetyissä puheissa ja lopputapahtumissa. Jeesuksen elämäntyö saavuttaa täyttymyksensä ristiinnaulitsemisessa ja ylösnousemuksessa. Siksi myös jäähyväispuheella ja siihen liittyvillä tapahtumilla (13:1-18:1) on keskeinen asema evankeliumissa. Kirja voidaan jakaa seuraavalla tavalla:

1. Sana tuli ihmiseksi (Joh 1:1-18).

2. Jeesuksen toiminta (1:19-12:50)
Jeesuksen kaste Jordanilla ja ensimmäiset opetuslapset (1:19-51)
Kaanan häät (2:1-12)
Jeesus puhdistaa temppelin (2:13-25).
Jeesus ja Nikodemos (3:1-21)
Johannes Kastaja ja Messias (3:22-36)
Jeesus ja samarialainen nainen (4:1-42)
Jeesus parantaa kuninkaan virkamiehen pojan (4:43-54).
Jeesus parantaa miehen Betesdan altaalla, yhteenotto juutalaisten kanssa (5:1-47).
Ruokkimisihme Galileassa ja sanoma elämän leivästä (6:1-71)
Jeesus lehtimajanjuhlassa ja kiistelyä Jeesuksen persoonasta (7:1-53)
Jeesus vapauttaa temppelissä avionrikkojanaisen ja hänet yritetään kivittää (8:1-59).
Jeesus parantaa sokeana syntyneen ja jälleen syntyy riita (9:1-41).
Hyvä paimen (10:1-21)
Juutalaiset torjuvat Jeesuksen (10:22-42).
Jeesus herättää Lasaruksen (11:1-44).
Jeesus päätetään surmata (11:45-57).

3. Jeesus Betaniassa ja Jerusalemissa (12:1-50)
Jeesus voidellaan Betaniassa (12:1-11).
Jeesus ratsastaa Jerusalemiin (12:12-19).
Jeesus puhuu kuolemastaan (12:20-36).
Ihmisten epäusko (12:37-50)

4. Jeesus pesee ehtoollisella opetuslastensa jalat ja pitää jäähyväispuheen (13:1-16:33).

5. Jeesuksen jäähyväisrukous (17:1-26)

6. Jeesuksen kärsiminen ja kuolema (18:1-19:42)

7. Ylösnousemuksen ihme ja ilmestykset (20:1-21:25)

SANOMA
Olemme valinneet seitsemän näkökulmaa Johanneksen evankeliumin sanomasta:

1. Evankeliumin puhutteleva alku

2. Jeesuksen kirkkaus

3. Isän ja Pojan ainutlaatuinen suhde

4. Jeesus ikuisen elämän antajana

5. Usko ja uskon syntyminen

6. Jeesuksen kärsiminen ja kuolema

7. Ylösnousemuksen ihme ja ilmestykset

1. EVANKELIUMIN PUHUTTELEVA ALKU

Hymni Jeesuksesta
Johanneksen evankeliumi alkaa johdannolla, prologilla (Joh 1:1-18). Se on hymni, ylistysruno, jonka katkaisee kaksi Johannes Kastajan todistajatehtävästä kertovaa kohtaa (1:6-8,15). Kaikki keskittyy Jeesuksen ihmeelliseen suuruuteen. Se paljastaa Jeesuksen Kristuksen salaisuuden ja vastaa kysymykseen: "Kuka hän on" (1:31), "tämä mies" (1:34), "Jeesus, Joosefin poika Nasaretista" (1:45). Vastaavanlaisia Jeesus-hymnejä ovat Fil 2:6-11 ja Kol 1:15-20.

Prologi alkaa samalla sanalla kuin Vanha testamentti (1 Moos 1:1): ALUSSA. Se sitoo evankeliumin VT:in ja osoittaa, että Jeesus on VT:n lähtökohta. Hän on jo sen ensimmäisessä sanassa. Hänestä VT todistaa ja kirjoittaa (Joh 5:39,46). Johannes menee kuitenkin kauemmaksi kuin VT:n alkuun, hän menee kaiken alkuun, alkuun ennen aikaa ja luomakuntaa (1:3). Jo silloin Jeesus on ollut olemassa Isän ainoana Poikana (1:18). Uskontunnustus ilmaisee tämän Jeesus-salaisuuden: Jumalan ainoa Poika, "joka ennen aikojen alkua on Isästä syntynyt, Jumala Jumalasta, Valkeus Valkeudesta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt, ei luotu, joka on samaa olemusta kuin Isä ja jonka kautta kaikki on saanut syntynsä" (Nikaian uskontunnustus).

Hän on SANA (Logos) (ks. San 8:22,23,27,30, jossa Sanan rinnakkaisilmauksena on Viisaus). Hän oli Jumalan luona (Joh 1:1). Hän on aina Isän vierellä (Joh 1:18). Hän oli Jumala (1:1). Siinä on sanottu todella paljon Jeesuksesta. Epäilevä Tuomas tunnustaa tämän vasta kriisin jälkeen: "Minun Herrani ja Jumalani" (20:28). Kristus "on kaiken yläpuolella, ikuisesti ylistetty Jumala, aamen" (Room 9:5). "Hän on tosi Jumala ja iankaikkinen elämä" (1 Joh 5:20). Jeesus on suuri Jumalamme ja Vapahtajamme (Tiit 2:13). Ja kuitenkin hän on Poika, hän on sekä Poika että Jumala. "Ainoa Poika, joka itse on Jumala" (Joh 1:18).

Häntä ei ole luotu, vaan hänen välityksellään kaikki on luotu (Kol 1:16; Joh 1:10). Ei ole syntynyt mitään ilman häntä (1:3). Siksi vain hänessä on elämä (1:4), hän on kaiken elämän lähde (5:26), elämän ruhtinas (Apt 3:15). Koko maailma, jolle hän on antanut elämän, on hänen omansa (Joh 1:11).

Nyt hän tuli maailmaan, tuli lihaksi (lat. incarnatio), ihmiseksi ja asui meidän keskellämme (Joh 1:14). Tämä on ihmeitten ihme! Hän oli rikas, mutta tuli köyhäksi meidän vuoksemme (2 Kor 8:9). Hän tuli meidän kaltaiseksemme (Hepr 2:14). Hän tuli katseltavaksi (Joh 1:14b) ja käsin kosketeltavaksi (1 Joh 1:1; Joh 20:27) ja siksi myös ihmisten arvosteltavaksi ja jopa pilkattavaksi.

Jeesus on ihmisten todellinen valo, joka valaisee poikkeuksetta jokaisen ihmisen (Joh 1:9). Hän valaisee sekä meidän kaltaisenamme ihmisenä että Sanana, elämän Sanana (1 Joh 1:1). Hänen sanansa ovat henki ja elämä (Joh 6:63; 8:25), ovat elämä ja yltäkylläisyys (10:10, KR 1938). Vain hänellä on ikuisen elämän sanat (6:68). Hän toi armon ja totuuden (1:17) ja nyt hänestä pulppuaa ylitsevuotavasti, aina riittävästi armoa armon lisäksi (1:16). Ihmeellistä! Ja kuitenkin maailmaa hallitseva pimeys, saatana ja hänen sokaisemansa ihmiset eivät ymmärrä tätä valoa valoksi, vaan haluavat ottaa sen valtaansa sammuttaakseen sen (1:5).

Johannes Kastajan ja ensimmäisten opetuslasten todistus
Evankeliumi osoittaa kuinka Jeesus eli keskellämme. Hän tuli Johannes Kastajan luo (Joh 1:29), kulki ohitse niin kuin kuka tahansa ja häntä voitiin osoittaa sormella (1:35). Hänen perässään voitiin lähteä kulkemaan (1:37) ja kysyä häneltä: "Missä sinä asut (1:38). Hänen seurassaan voitiin viipyä (1:39). Hän oli kyllä Nasaretista (1:45; 6:42), tuosta mitättömästä Galilean kaupungista, josta ei voinut tulla mitään hyvää (1:46). Ja kuitenkin hän on Jumalan Karitsa (Joh 1:29,36). Hän on Jumalan Poika (1:34,49) ja Ihmisen Poika (1:51). Hän on Messias, Voideltu (1:41) ja Israelin Kuningas (1:49). Todella tässä historian henkilössä Jumalan ennakolta ollut Poika on tullut ainutkertaisella tavalla todelliseksi ihmiseksi.

Miksi Jeesus tuli maailmaan? "Jotta kaikki uskoisivat" (Joh 1:7) ja ottaisivat hänet vastaan (1:11). Silloin Jeesuksen valo, joka on ihmisten elämä, saa valaista ihmiset ja he saavat oikeuden tulla Jumalan lapsiksi ja syntyä Jumalasta (1:12-13).

Evankeliumin tavoite
Kirjansa lopulla, epilogissa, Johannes palaa kirjoittamisensa varsinaiseen tavoitteeseen: "Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden" (Joh 20:31). Kirja ei halua olla vain asiakirjakokoelma menneisyyden mielenkiintoisista tapahtumista. Se tahtoo, että jokaisen lukijan elämässä tapahtuu jotakin - syntyy usko Jeesukseen. Nämä kaksi kohtaa (1:12 ja 20:31) kannattaa kerrata, kun aloittaa tämän evankeliumin tai sen osan opiskelun ja kysyä jälleen, miten ne toteutuvat omalla kohdallani.

2. JEESUKSEN KIRKKAUS

Johannes haluaa koko evankeliumillaan vastata kreikkalaisten pyyntöön: "Me haluaisimme tavata Jeesuksen" (Joh 12:21). Jeesus on todellinen koko maailman valo, joka loistaa pimeydessä ja valaisee jokaisen ihmisen (1:5,9; 8:12; 12:46). Evankeliumi on tämän valon tallettaja ja todistaja. Se kutsuu meitä katselemaan Jeesuksen kunniaa ja kirkkautta (hb. kabod, kr. doksa). Kirkkaus tule näkyviin evankeliumin tallettamissa tapahtumissa, Jeesuksen teoissa ja puheissa. Ne haluavat synnyttää meissä saman tunnustuksen, jonka ensimmäiset opetuslapset lausuivat: "Me saimme katsella hänen kirkkauttaan" (1:14). Tätä kirkkautta ei kuitenkaan näe kukaan muu kuin se, joka uskoo. "Jos uskot, saat nähdä Jumalan kirkkauden" (11:40). Jumalan kirkkaus on Jeesus Kristus.

Evankeliumin johdantohymni on jo täynnä Jeesuksen kirkkautta. Jatkossakin sama kirkkaus tulee esiin mitä moninaisimmin tavoin. Taivas oli avoinna Jeesuksen yllä ja ensimmäiset opetuslapset näkivät ja lopulta uskoivat (Joh 1:51). Näemmekö mekin ja uskomme? Poimimme jokaisesta evankeliumin luvusta esimerkin siitä kirkkaudesta, jonka opetuslapset näkivät Jeesuksessa.

Esimerkkejä Jeesuksen kirkkaudesta
Kriittinen Natanael tunnusti Jeesuksen sanat kohdattuaan: "Sinä olet Jumalan Poika" (Joh 1:49). Jeesus ilmaisi erikoisella ja poikkeuksellisella tunnusteolla ensimmäisen kerran kirkkautensa. Vesi muuttui viiniksi (2:11). Nikodemos sai kuulla, että Ihmisen Poika korotetaan kuin pronssikäärme ja häneen katsova ja uskova saa iankaikkisen elämän (3:14-16). Näissä sanoissa on koko Raamatun pelastussanoman ydin. Samarialainen nainen kuuli juutalaisen Pelastajan (4:22) jumalalliset sanat: "Minä se olen" (4:26). Moni tunnusti: "Hän todella on maailman pelastaja" (4:42). Jeesus teki itsensä Jumalan vertaiseksi (5:18) ja väitti rohkeasti, että kaikki haudoissa lepäävät kuulevat hänen äänensä ja nousevat haudoistaan (5:28-29) Pojan tuomittavaksi ja tulevat kunnioittamaan Poikaa (5:22-23). Onko todella Jeesuksen sanoilla ja persoonalla näin valtava vaikutusvalta jokaiseen ihmiseen? "Omin neuvoin, minä en voi mitään tehdä" (5:30).

Taivaasta tullut Poika (Joh 6:38) julistaa tänäänkin täydellä arvovallalla: "Jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on ikuinen elämä. Viimeisenä päivänä minä herätän hänet" (6:40). Jeesuksen kirkkauden ilmoitukseen liittyy myös risti (6:51,54,71). Tosin se tuntui monesta sietämättömältä puheelta (6:60). Pietari kuitenkin tunnusti Jeesuksen kirkkauden: "Sinä olet Jumalan Pyhä" (6:69).

Jeesus huusi temppelissä kovalla äänellä, ja se ääni kuluu ja vaikuttaa vieläkin: "Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon. Jos joku uskoo minuun, hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat" (Joh 7:37-38). Hän myös sanoi käsittämättömältä tuntuvat sanat: "Jo ennen kuin Abraham syntyi - minä olin" (8:58). Se merkitsee, että Jeesus on ollut aina olemassa ja on olemassa edelleenkin. Jeesuksen seurassa avuton sokea alkaa nähdä ja itsevarma näkevä tulee sokeaksi: "Minä olen tullut tähän maailmaan pannakseni toimeen tuomion: sokeat saavat näkönsä ja näkevistä tulee sokeita" (9:39). Jeesus on ihmeellinen hyvä paimen (10:9-11). Ja Martta tunnusti jo ennen veljensä herättämistä: "Sinä olet Messias, Jumalan Poika, jonka oli määrä tulla maailmaan" (11:27).

Jeesuksen kirkkaus hänen kärsimyksissään
Aivan erityisellä tavalla Jeesus kirkastetaan kärsimyksessään (Joh 12:23). Siinä Poika kirkastaa myös Isän nimen (12:28). Jeesuksen kirkkaus alennuksen, kärsimyksen ja ristin varjossa on tullut esiin monin tavoin jo ennen evankeliumin kertomaa loppuhuipentumaa, kärsimysviikkoa: 1:5,10,11,29,36; 2;4,17,19,21; 3:14,16; 4:34; 5:18; 6:51,54-57,71; 7:1; 8:28,37; 10:11,15,17; 11:50-52. Ristiä tarkoittaen Jeesus sanoi: "Ja kun minut korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni" (12:32). Alennustielläkin häntä puhuteltiin Herraksi ja se hän todella on (13:13).

Jäähyväispuheensa Jeesus aloitti sanoilla, jotka korottavat hänet samanlaiseksi uskon kohteeksi kuin Jumala (Joh 14:1). Jeesus jopa väitti, että "ilman minua te ette saa aikaan mitään" (15:5). Hän lupasi lähettää Pyhän Hengen. Pyhä Henki paljastaa synnin varsinaiseksi olemukseksi sen, ettei uskota Jeesukseen (16:7,9).

Jeesuksen rukoili ennen ristin kärsimystä: "Isä, hetki on tullut. Kirkasta Poikasi" (Joh 17:1). Isä vastasi tähän antamalla hänen juoda kärsimysten maljan (18:11). Kärsimyksissään ilmi tulevan kirkkauden Jeesus ilmaisi suoraan Pilatukselle sanoessaan: "Olen kuningas", mutta "minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta" (18:37,36). Jeesus tuli maailmaan kuninkaana ja todisti totuuden puolesta. Hän väitti rohkeasti, että "jokainen, joka on totuudesta, kuulee minua" (18:37). Hänen kuninkuudestaan tulikin syytösten ja pilkan aihe (18:39; 19:2,3,12, 14,15,19,21). Jeesus suoritti täysin saamansa tehtävän tässä maailmassa ja sanoi ristillä ratkaisevat sanat: "Se on täytetty" (19:30).

Opetuslasten ei ollut joka tilanteessa helppo uskoa tällaiseen kirkkauteen. Niinpä Pietarikin jopa kolme eri kertaa kielsi edes tuntevansa tällaiseen heikkouteen puettua Jeesusta (Joh 18:27). Vasta ylösnousemuksen jälkeen Tuomas tunnusti: "Minun Herrani ja Jumalani" (20:28). Lopuksi Jeesus sanoi täydellä, koko elämän vaativalla arvovallalla Pietarille ja kaikille omilleen: "Seuraa sinä minua" (21:22), "aina siihen asti kunnes minä tulen" (21:23).

Minä olen-sanonnat
Eräs keskeisin Jeesuksen kirkkauden todistus on hänen käyttämänsä ilmaus MINÄ OLEN (kr. ego eimi). Juutalaiset tunsivat näissä sanoissa Jumalan nimen, Jahve 2 Moos 3:14:n mukaan. Sen käyttäminen ihmisestä puhuttaessa oli Jumalan pilkkaa (Joh 8:53; 10:33). Tällä sanonnalla Jeesus ilmaisee olemuksensa ja keskeisen merkityksensä pelastajana. Ensimmäisen kerran nämä tärkeät sanat lausuttiin samarialaiselle naiselle (4:25-26). Jeesus toisti eri yhteyksissä näitä sanoja, ja ne kirkastavat hänen suuruuttaan: "Minä olen elämän leipä" (6:48), "minä olen maailman valo" (8:12), "jo ennen kuin Abraham syntyi - minä olin" (kr. ego eimi) (8:58), "minä olen lampaitten portti" (10:7,9), "minä olen hyvä paimen" (10:11,14), "minä olen ylösnousemus ja elämä" (11:25), "minä olen tie, totuus ja elämä" (14:6), "minä olen tosi viinipuu" (15:1,5). Kun Jeesus sanoi vangitsijoilleen kohtalokkaat sanat "minä se olen", peräytyivät he ja kaatuivat maahan (18:5,6,8). Jälleen Jeesus paljasti jumalallisen alkuperänsä ja juutalaisten mielestä pilkkasi Jumalaa. Hän teki itsensä Jumalan vertaiseksi ja siksi ansaitsi kuoleman (19:7).

3. ISÄN JA POJAN AINUTLAATUINEN SUHDE

Keskeinen teema
Isän ja Pojan ainutlaatuinen suhde on Johanneksen evankeliumin keskeisiä teemoja. Se toistuu jokaisessa Jeesuksen 12 puheesta. Me helposti sivuutamme tämän ilmoitustotuuden liian vaikeana tai koemme, ettei se kosketa meitä. Kristillisen uskon todellinen merkitys on kuitenkin täysin sen varassa, että Isä ja Poika ovat yhtä (Joh 10:30). Juuri tämä totuus sai juutalaiset täyttymään vihalla. Tänään tämän väitteen totuudellisuuden kieltävät jyrkästi juutalaisten rinnalla myös muslimit. Tämän tulee kuitenkin olla jokaisen Jeesukseen uskovan syvin riemun ja palvonnan aihe. Uskomme syvin salaisuus on tunnustuksessa: JUMALA ON KOLMIYHTEINEN JUMALA, Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Ainosyntyinen Poika
Evankeliumi alkaa Jeesuksen jumaluutta ylistävällä hymnillä. Jeesus on Sana, joka oli alussa, oli Jumalan luona ja oli Jumala (Joh 1:1). Hän on Isän ainosyntyinen (kr.) Poika (1:14,18). Vain hän on nähnyt Jumalan ja siksi yksin hän voi ilmoittaa Isän (1:18). Vain Jeesus antaa oikeuden ihmiselle tulla Jumalan lapseksi, ja se toteutuu silloin, kun hän uskoo nimenomaan Jeesukseen (1:12) eikä ainoastaan Jumalaan. Tällaisen ihmisen Jumala synnyttää (1:13). Hymniin liittyy Johannes Kastajan todistus, kun tämähän näki Pyhän Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin Jeesuksen päälle: "Tämä mies on Jumalan Poika" (1:34). Näin evankeliumi on alusta alkaen ilmoitustotuutta Isästä ja Pojasta ja Pyhästä Hengestä; erityisesti keskitytään Poikaan.

Nikodemoksen kanssa käydyssä keskustelussa Jeesus sanoo olevansa Jumalan ainoa (kr. ainosyntyinen) Poika (Joh 3:16). Hän on se Ihmisen Poika, joka on taivaassa ja tuli alas taivaasta (Joh 3:13, vrt. Dan 7:13, KR 1938). Jumala lähetti hänet pelastamaan maailman (3:17) ja antoi hänet alttiiksi osoituksena rakkaudestaan. Se ihminen on jo tuomittu, joka ei usko Jumalan ainoan Pojan nimeen (3:18). Jumalan viha pysyy hänen päällään (3:36). Jumalaan voi uskoa vain Pojan kautta ja ilman Poikaa ihmisen osana on Jumalan viha. Johannes Kastaja todisti, että ylhäältä tullut Jeesus on kaikkien yläpuolella (3:31). Hänet Jumala on lähettänyt ja hän puhuu julki Jumalan sanat (3:34). Lopputulos on, että "Isä rakastaa Poikaa ja on antanut kaiken hänen valtaansa" (3:35).

Poika Isän vertainen
Juutalaiset syyttivät Jeesusta siitä, että hän sanoi Jumalaa omaksi isäkseen ja teki itsestään Jumalan vertaisen (Joh 5:18). Niinhän Jeesus todella teki. Tämä oli heidän mielestään pilkkaa ja röyhkeää itsensä korottamista. Jeesus olikin sanonut suoraan, että hän taukoamatta tekee työtään, luo uutta elämää kuten Isä (5:17). Siksi sapattina parantaminen oli Jumalan teko (5:16; 7:21-23). Se oli teko, jonka Isä oli antanut hänen tehtäväkseen (5:36). Samalla Jeesus tunnustaa, ettei hän voi mitään tehdä omin neuvoin (5:19). Hän on kaikessa ja aina täysin riippuvainen Isästä. Pojan vertaisuus Isän kanssa on nöyrää.

Niin kuin Isä, niin myös Poika
Jeesus kokee, että Isä on hänet lähettänyt (Joh 5:36,37,38). Siksi aina ensin on Isä ja sitten Poika. Mitä Isä tekee luodessaan, sitä myös Poika tekee. Isä antaa elämän, on elämän lähde, samoin Poika (5:21,26). Joka nyt kuulee Pojan äänen ja uskoo pääsee tuomiosta vapaaksi, vanhurskaaksi ja siirtynyt kuoleman talosta elämän taloon ja saanut ikuisen elämän (5:24). Kerran kaikki haudoissakin lepäävät kuulevat Pojan äänen ja nousevat ylös (5:28). Silloin paljastuu, että Isä on antanut kaiken ihmisiä koskevan tuomio- ja hallintavallan Pojalle (5:22,27). Lopulta jokainen tulee kunnioittamaan Poikaa kuten Isääkin kunnioitetaan (5:22,23; Fil 2:9-11), vaikka osalle ihmisistä ylösnousemus on epäuskon pahan teon tähden tuomioksi. Miten ihmeellisenä tässä tuleekaan esiin Isän ja Pojan rakkauden ja avoimuuden suhde ja yhteys (5:20).

Isää ei ole kukaan nähnyt, ainoastaan Poika on nähnyt Isän, sillä hän tullut Jumalan luota (Joh 6:46). Jumala on lähettänyt Pojan ja merkinnyt hänet sinetillään (6:29,27). Poika saa elämän Isältä (6:57). Siksi Jeesus on se taivaasta tullut Jumalan leipä, joka antaa maailmalle elämän (6:33). Jeesus on tullut täyttämään lähettäjänsä tahdon (6:38). Isän tahto on, ettei yksikään niistä, jotka hän antaa Pojalle, uskoo Pojan haltuun, joudu hukkaan (6:37,39). Joka kuuntelee Isää ja antaa Isän vetää, tulee Jeesuksen luo (6:45,44,37). "Ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois". Siinä jokaisen uskovan elämän ja onnen syvin salaisuus.

Jumalan lähettämä
Se, mitä Jeesus opetti, ei ollut hänen, vaan lähettäjän (Joh 7:16). Hänen lähettäjänsä on totuus itse. "Minä tunnen hänet, koska tulen hänen luotaan ja koska hän on minut lähettänyt" (7:29). "Minä olen lähtöisin Jumalasta" (8:42). Jeesus jopa sanoo, ettei hän itse päättänyt tulostaan, vaan Jumala (8:42). "Minä tiedän, mistä olen tullut ja minne menen" (8:14). "Minä tunnen hänet ja pidän kiinni hänen sanastaan" (8:55). Siksi "kanssani on Isä, joka on minut lähettänyt" (8:16,29) ja "minä puhun, mitä olen Isäni luona nähnyt" (8:38,40) ja joka on lähtöisin Jumalasta, kuulee (8:47).

"Minä ja Isä olemme yhtä"
Lopulta Jeesus sanoi todella suoraan ja selvästi, että "minä ja Isä olemme yhtä" ja "Isä on minussa ja minä olen Isässä" (Joh 10:30,38). Onko ihme, että juutalaiset alkoivat kerätä kiviä ja halusivat surmata hänet jumalanpilkan tähden, koska "sinä teet itsesi Jumalaksi, vaikka olet ihminen" (10:33). Mikään tästä juutalaisten johtajien asenteesta ei ole 2000 vuoden aikana muuttunut. Kuitenkin kirjan juutalainen kirjoittaja sanoo tunnustuksenaan, "että Isä oli antanut kaiken hänen valtaansa ja että hän oli tullut Jumalan luota ja oli nyt palaamassa hänen luokseen" (13:3).

Muutamaa tuntia ennen ristin pystyttämistä Jeesus sanoi suoraan, että pian Jumala on antava selvän näytön koko hänen ihmiseksi tulemisensa todellisesta merkityksestä. Sitä tarkoitti Jeesuksen viisi kertaa (kr.) käyttämä sana kirkastua (Joh 13:31-32). Jumala kirkastaa itsensä selvimmin ristiinnaulitussa Pojassaan (vrt. 2 Kor 5:19, KR 1938) ja Poika kirkastaa Isän suostumalla kärsimään vapaaehtoisesti Isän tahdon mukaisesti.

Isän luo
Jeesuksen jäähyväispuhe oli kriisipuhe. Jeesus aloittaa sen sanomalla, että jos pidämme kiinni uskosta sekä Jumalaan että Jeesukseen, pelko ei hämmennä eikä tuo levottomuutta sydämiimme (Joh 14:1). Edessä olevan kuoleman läpi Jeesus menee Isän luo ja valmistaa siellä sijan omilleen (14:2). Ainoa tie Isän luo on Jeesuksen kautta (14:6). Jeesuksen tunteminen on myös Isän tuntemista (14:7). Jeesuksen näkeminen on Isän näkemistä (14:9). Jälleen Jeesus sanoo suoraan: "Minä olen Isässä ja Isä on minussa" (14:10,11, vrt. 17:21,23). Siksi myös "kaikki, mikä on Isän, on myös minun" (16:15). Mikä meille käsittämätön rakkauden yhteys ja ykseys noissa sanoissa kuvastuukaan! Isä on rakastanut Jeesusta (15:9) ja Jeesus rakastaa Isää.

Uskovalle Jeesus on antanut ihmeellisen lupauksen siitä, että "me (Isä ja Poika) tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen" (Joh 14:23). Mikä yhteenkuuluvuus ja läheisyys! Mitä silloin anommekin Isältä Jeesuksen nimessä, sen hän antaa (14:13; 15:16; 16:23). Jeesus osoittaa ykseytensä Isään myös siinä, että Pyhä Henki lähtee sekä Isästä että Pojasta (14:26; 15:26; 16:7,14,15).

Isä rakastaa Poikaa
Jeesuksen jäähyväisrukous aivankuin hehkuu Isän ja Pojan ykseyttä. Isä on ainoa todellinen Jumala ja Poika oli Isän luona jo ennen maailman syntyä (Joh 17:3,5). Hän on lähettänyt Jeesuksen Kristuksen. Kristillisen uskon ytimessä on tieto siitä, että Jeesus on tullut Isän luota ja Isä on lähettänyt hänet (17:8). "Kaikki, mikä on minun, on sinun, ja mikä on sinun, on minun" (17:10). "Me olemme yhtä" (17:11,22). Ja lopuksi Jeesus ilmaisee koko Isän ja Pojan välisen ykseyden suuren salaisuuden: "Olet rakastanut minua jo ennen maailman perustamista" (17:24,23,26). Kuinka sanomattoman turvallista onkaan olla tällaisen Vapahtajan omana ja elää läheisessä yhteydessä häneen!

4. JEESUS IKUISEN ELÄMÄN ANTAJANA

Johanneksen evankeliumia lukiessamme koemme kuinka Jeesuksen persoonassa ja sanoissa ikuinen elämä ja tuonpuoleisuus tulee aivan käsin kosketeltavaksi. Taivaallinen tulee hänessä lähelle. Hän on vain hetkesi mennyt aivan lähelle valmistamaan asuinsijaa ja tulee pian takaisin ja noutaa omansa luokseen (Joh 14:2-3). Hän ei ole kaukana, jossain tähtitarhain toisella puolella. Evankeliumi onkin kirjoitettu nimenomaan siinä varmuudessa, että meillä uskoessamme on jo tässä ja nyt ikuinen elämä Jeesuksen nimen tähden (20:31). Se vakuuttaa, että jokainen Jeesukseen uskova on jo siirtynyt kuolemasta elämään (5:24). "Se alkaa jo maitten päällä ja jatkuu iäti taivaassa".

Ainoa elämän antaja
Ihmisellä itsellään ja itsestään ei ole elämää (Joh 6:53;5:40). Jokaisen on saatava elämä häneltä, joka sanoo olevansa elämän leipä (6:48) ja itse elämä (11:25; 14:6). Sana elämä toistuu kymmeniä kertoja evankeliumissa ja miltei joka kerta se tarkoittaa ikuista elämää.

Uudelleen ja uudelleen Jeesus vakuuttaa, että Isä on lähettänyt hänet ja hän on tullut alas taivaasta, iankaikkisesta elämästä. Hänen kuninkuutensa ei ole tästä maailmasta (Joh 18:36). Jeesuksen merkitys ihmiselle ei koskaan selviäkään pelkän ajallisuuden puitteissa (vrt. 1 Kor 15:19). Hän on taivaan leipä, joka antaa maailmalle ikuisen elämän (Joh 6:33), vaikka täällä hänen seuraajansa voivat kuolla nälkään. Ihmisen Poika antaa katoamatonta, ikuisen elämän ruokaa (6:27), ei katoavaa ja hetken ruokkivaa. Hän on tullut antamaan ikuisen elämän kaikille, jotka Isä on hänelle uskonut (17:2). Hän on tullut antamaan elämän, yltäkylläisen eli loputtoman elämän (10:10). Jeesukseen uskovassa on kuin lähde, josta kumpuaa ikuisen elämän vettä (4:14). Se ei koskaan lakkaa.

Jeesus herättää viimeisenä päivänä
Ikuinen elämä merkitsee sitä, että Jeesus herättää uskovan viimeisenä päivänä (Joh 5:21; 6:40,44,54) eikä hän joudu tuomittavaksi kadotukseen, vaan kokee elämän ylösnousemuksen (5:29). Jeesus terävöitti tämän vielä sanomalla, että joka pitää kiinni hänen sanoistaan, ei näe milloinkaan kuolemaa (8:51). Kuitenkin jokainen Jeesukseen uskova on tähän mennessä joutunut sen näkemään. Jeesus kuitenkin toistaa: "Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole" (11:25-26). Jeesus ei vielä voita ja tee tyhjäksi uskovan ruumiillista kuolemaa, vaan hän on nyt hengellisen kuoleman voittaja. Jälkimmäinen kuolema on kauhistusten kauhistus ja sen rinnalla ajallinen kuolema on kuin ei mitään.

Jeesuksen sanat ja ääni antavat iankaikkisen elämän
Jeesus tuli kokoamaan satoa iankaikkiseen elämään (Joh 4:36). Siksi Ihmisen Poika korotetaan ristille (3:15) ja hän antaa ruumiinsa, että maailma saisi elää (6:51). Vain hänellä ovat ne sanat, jotka antavat ikuisen elämän (6:68).

Jotka kuulevat Jumalan Pojan, Hyvän paimenen äänen ja seuraavat häntä, saavat ikuisen elämän eivätkä koskaan joudu hukkaan (Joh 10:27-28). Joka juo Jeesuksen antamaa vettä, ei koskaan janoa (4:14). Joka syö Jeesuksen antamaa leipää, elää ikuisesti (6:51,58). Joka syö Jeesuksen lihan ja juo veren, hänellä on ikuinen elämä (6:34).

5. USKO JA USKON SYNTYMINEN

Evankeliumin tavoitteena on uskon syntyminen
Johannes asettaa evankeliumin kirjoittamiselleen selvän tavoitteen: "Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte" (Joh 20:31). Kirjoittaja tahtoo, että evankeliumi vaikuttaisi kuulijoissaan, että he uskoisivat. Sana uskoa esiintyykin 98 kertaa evankeliumissa. Erikoista on se, ettei kertaakaan uskoa ilmaista nimisanalla, substantiivilla usko, vaan teonsanalla, verbillä uskoa. Usko ei ole jotain, joka vain on, jotain lepäävää, vaan toimivaa, liikkeellä olevaa. Uskon toimiva luonne tulee esiin Jeesuksen tunnetuissa sanoissa: "Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani" (Joh 7:17).

Uskon toimiva luonne
Uskon toimiva luonne havainnollistuu monissa evankeliumin tapahtumissa, joissa uskominen ilmaistaan muilla sanoilla. Usko on katsomista Jumalan Karitsaan (Joh 1:40,36). Usko on sanan kuulemista ja lähtemistä seuraamaan Jeesusta (1:37,40). Usko on Jeesuksen löytämistä (1:41). Filippus auttoi Natanaelin uskoon sanomalla: "Tule, niin näet" (1:46). Usko onkin tulemista Jeesuksen luokse (5:40; 6:35,37) ja jäämistä hänen seuraansa (1:39). Usko on Jeesuksen vastaanottamista (1:12). Usko on valoon tulemista (3:21) ja valon valitsemista pimeyden asemasta (3:19). Usko on kuin seisomista Jeesuksen vierellä ja sen kuuntelemista, mitä hän puhuu ja iloitsemista siitä (3:29). Usko on elämän leivän syömistä (6:51,58). Se on Ihmisen Pojan lihan syömistä ja hänen verensä juomista (6:53,54,56). Usko on sitä, että Jeesuksen sanat saavat meissä sijaa (8:37) ja pysymme uskollisena Jeesuksen sanoille (8:31). Uskova tuntee ja erottaa Jeesuksen äänen muiden äänistä kuten lammas paimenensa äänen (10:14,16,27)

Uskon sisältö
Uskon kohde ja sisältö on ratkaisevan tärkeää. Evankeliumi toistaa, että usko on nimenomaan uskoa Jeesukseen (Joh 4:39,41,53; 2:11,23; 7:31). Tätä korostaa sokean miehen ja Jeesuksen keskustelu (9:35-38). Jeesus kysyi häneltä: "Uskotko Ihmisen Poikaan?". Miehellä oli vastakysymys: "Kuka hän on, jotta voisin uskoa". Sokea halusi, että hänen uskollaan olisi määriteltävissä oleva kohde, selvä sisältö. Jeesuksen persoonallinen kohtaaminen ja hänen sanansa antoivat sisällön uskolle. Usko on uskoa Poikaan (3:36). Se on uskoa siihen, että VT:n sanat MINÄ OLEN (ehjee, Jahve, 2 Moos 3:14) tarkoittavatkin juuri tätä Jeesusta. Jeesus itse sanoikin itsestään: "Minä olen se, joka olen" (Joh 8:24,28,58). "Minä sanon teille jo nyt, ennen kuin ennustus toteutuu, jotta sen toteutuessa uskoisitte, että minä olen se joka olen" (13:19).

Todellinen usko Jeesukseen on aina myös uskoa Jumalaan, joka on lähettänyt Jeesuksen (Joh 5:24,36,37,38; 6:29,44,57; 7:29; 8:16,26, 29,42; 10:36; 11:42: 12:42-43). Ainoa oikea Jumala tunnetaan Jeesuksen lähettämisestä (1:14). Siinä koko evankeliumin ydinsanoma. Juuri ennen ristin tapahtumia opetuslapset olivat vahvistuneet uskossa niin, että tunnustivat: "Me uskomme, että olet tullut Jumalan luota" (16:30,27; 17:8).

Miten usko syntyy?
Miten usko syntyy Johanneksen evankeliumin mukaan? Usko syntyi Natanaelin sydämessä, kun hän kohtasi Jeesuksen paljastavat sanat (Joh 1:49). Myös samarialaisen naisen sydämessä syntyi usko, kun hän joutui Jeesuksen sanojen paljastamaksi (4:29). Naisen todistus taas johti samarialaiset uskoon (4:39). He uskoivat naisen sanan tähden (4:41). Vähän myöhemmin he sanoivat iloisina uskovansa Jeesukseen sen tähden, mitä itse olivat kuulleet ja tiesivät (4:42). Kuninkaan virkamiehen ajoi ahdistus etsimään apua Jeesukselta, jolta hän saikin sanan. Mies tarttui siihen ja sai avun (4:50). Sokeana syntynyt sai taas ensin avun. Vasta Jeesuksen kohtaaminen ja keskustelu hänen kanssaan synnyttivät hänessä uskon (9:35-38). Jeesus myös rukoili erityisesti niiden puolesta, joiden usko on syntynyt apostolien todistuksen tähden (17:20).

Sanan ja uskon välinen yhteys on mitä läheisin. Usko on sitä, että sana pysyy meissä (Joh 5:38). Oikea usko liittyy aina sanaan. "He uskoivat kirjoituksiin ja siihen, mitä Jeesus oli puhunut" (2:22). Uskon riemuvoitto tapahtuukin silloin, kun ihminen uskoo, mitä Jeesus sanoo (4:50), ja myös siihen, mitä VT sanoo Jeesuksesta: "Jos te uskoisitte Moosesta, uskoisitte myös minua - juuri minusta hän on kirjoittanut" (5:46). Siksi usko ja tietäminen kuuluvat läheisesti yhteen (6:69) ja tietäminen on VT:n kirjoitusten oikeaa tulkintaa. Kyllä fariseuksetkin tunsivat VT:n. He vetosivat raamatuntuntemiseensa, mutta tulkitsivat sitä niin, että saattoivat kiistää Jeesuksen profeetallisuuden (7:52).

Lopulta kuitenkin usko Jeesukseen on Jumalan teko (Joh 6:29). Uskon vaikuttaa Jumala, sillä kukaan ei voi tulla Jeesuksen luo, ellei Isä vedä (6:44,65). Siinä Jumala uskoo ihmisen Jeesuksen haltuun (6:39). Usko ei sittenkään synny ihmisen toiminnasta, vaikka usko onkin ihmisen liikkeellä olemista. "Kukaan ei voi ottaa mitään, ellei sitä anneta hänelle taivaasta" (3:27).

Usko ja tunnusteot
Moni halusi kuitenkin nähdä jotain todella vakuuttavaa ja vaati tunnustekoja (Joh 2:23). Vasta sitten he olivat valmiit uskomaan Jeesukseen. Pelkät sanat eivät vakuuttaneet. "Minkä tunnusteon teet, että me sen nähtyämme uskomme sinuun" (6:30)? Myöskään hänen omat veljensä eivät uskoneet, vaan vaativat: "Näytä maailmalle, kuka sinä olet" (7:4). Jeesus taipui ihmisten vaatimuksiin ja toimi niinkuin ihmiset tahtoivat. Hän itse valitsi ajan, paikan ja tilanteen näille teoille ja monet uskoivat häneen juuri niiden tähden (11:45, ks. 2:11,23). Näin hän täytti myös VT:n ennustukset Messiaasta ja ihmiset saattoivat sanoa: "Tokkopa Messias tulleessaan tekee useampia tunnustekoja kuin tämä on jo tehnyt" (7:31).

Evankeliumi on tallettanut seitsemän tunnustekoa (Joh 2:1-11; 4:46-54; 5:1-9; 6:1-14; 6:16-21; 9:1-41; 11:1-45). Ne olivat ainutlaatuisia, toistumattomia, tilapäisiä. Kaikki parantuneet sairastuivat uudelleen, kuolleista herätetyt kuolivat. Betesdan lammikon monista sairaista parani vain yksi ja siitäkin tuli suuri riita. Toista kertaa vesi ei muuttunut viiniksi. Tuhansien ruokkiminen ja veden päällä käveleminen olivat vain sen hetken kokemuksia.

Ihmeteot olivat kuin Jeesuksen työvälineitä määrättyä tarkoitusta varten ja vain sinä hetkenä (Joh 9:3,30; 11:15). Niiden avulla syntyi kyllä joissakin uskoa (11:45,48), toisissa taas vihaa (12:10-11). Samanlainen tehtävä oli myös Mooseksen sauvalla (2 Moos 4:1-2) ja apostolien tunnusteoilla (2 Kor 12:12; Room 15:18-19). Ihmiset eivät voineet uskoa pelkkiin sanoihin, he halusivat vakuuttuakseen nähdä jotain. Tällaiset teot olivat paikallaan silloin, kun Jumalan valtakunnassa syntyi jotain uutta.

Toisaalta evankeliumi mainitsee, ettei Johannes Kastaja tehnyt yhtään tunnustekoa. Kuitenkin hän puhui totta ja monet uskoivat Jeesukseen hänen sanojensa tähden (Joh 10:41). Tunnustekoja vaativan ja niistä syntyneen uskon rinnalla evankeliumissa on myös toisenlainen opetus uskosta. Jeesus sanoi aivankuin kyllästyneenä ihmeitä vaativaan uskoon: "Te ette usko, ellette näe tunnustekoja ja ihmeitä" (4:48). Jatkossa kerrotaankin, että mies uskoi nimenomaan siihen, mitä Jeesus sanoi (4:50). Jeesuksen opetus olikin: "Jos uskot, saat nähdä" (11:40). Ensin on usko Jeesuksen sanaan ja sitten tulee kokemus, mikäli tulee.

Uskon perusteet
Kohtaamme evankeliumissa kahdenlaisiin perusteisiin nojaavaa uskoa. Toiset uskoivat Jeesukseen sanan perusteella ja toiset taas merkkien rohkaisemina. Jeesus itsekin rohkaisi uskomaan nimenomaan hänen tekojensa tähden (Joh 10:37-38). Hän myönsi, että ne saattoivat vahvistaa uskoa (11:15). Samalla hän kuitenkin nuhteli niitä, jotka vaativat merkkejä ja ihmeitä uskoakseen (4:48). Ehkä terävimmin tämä kahdenlaisen uskon ero tulee esiin Tuomaan elämässä. Jeesus sanoi: "Sinä uskoit, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe" (20:29). Tunnustekoja sisältäneen apostolisen ajan jälkeen kristillinen usko on ollut nimenomaan sanaan perustuvaa uskoa.

Uskon esteinä ei kuitenkaan ole vain näkemisen ja kokemisen puute. Monia estää uskomasta Jeesukseen ihmisten pelko (Joh 12:42). Jeesus sanookin suoraan, että on mahdotonta uskoa häneen, jos kärkkyy kunniaa toisilta ihmisiltä eikä suostu etsimään ainoalta Jumalalta tulevaa kunniaa (5:44). Näytti myös siltä, ettei monille mikään Jeesuksen tunnusteko ja ihme ollut tarpeeksi suuri ja vaikuttava. Todellisen Messiaan oli tehtävä jotain paljon merkittävämpää (2:18; 6:30). Toisten kohdalla uskon esteenä oli myös se, että Jeesus sanoi totuuden heistä eivätkä he kestäneet sitä (8:45; 3:19-20). Kuinka kirveleviä olivatkaan Jeesuksen sanat, että joka ei usko hänen olevan sen, kuka hän on, se kuolee synteihinsä (8:24; 3:36). Eräät Jeesuksen opetuslapsetkin loukkaantuivat Jeesuksen suoraan puheeseen ja vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssansa (6:66).

Uskon vaikutus
Uskon vaikutus on ihmeellinen. Usko antaa oikeuden tulla Jumalan lapseksi (Joh 1:12). Usko Jeesukseen avaa ihmisen sisimmässä elävän veden virrat, sillä usko tuo mukanaan Pyhän Hengen (7:38). Jeesus vakuuttaa, ettei ihminen enää koskaan ole janoissaan (6:35). Jos uskomme, näemme Jumalan kirkkauden (11:40). Uskoessamme Jeesuksen siirrymme kuolemasta elämään (5:24) eikä yksikään häneen uskova huku (3:16), sillä häntä ei tuomita (3:18). Usko antaa iankaikkisen elämän (3:15). Joka uskoo, sillä jo on ikuinen elämä (6:40,47). Jeesus sanoi tavattoman rohkeat ja samalla unohtumattomat sanat, joita on toistettu lukemattomia kertoja avoimien hautojen äärellä: "Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun ikinä kuole" (11:25-26). Jeesuksen sanoihin Martta vastaa veljensä haudan lähellä: "Minä uskon, että sinä olet Messias, Jumalan Poika" (11:27). Siinä usko aivankuin uhmaa todellisuutta, sitä mitä ihminen näkee ja kokee.

Onko aivan varmaa, että iankaikkisen elämän saavuttamiseen riittää yksin usko? Eikö todella tarvita muuta? Jeesus vastaa selvästi: "Minun Isäni tahtoo, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on ikuinen elämä" (Joh 6:40).

6. JEESUKSEN KÄRSIMYS JA KUOLEMA

Jeesus tulee Betaniaan ja ratsastaa Jerusalemiin (Joh 12:1-50)
Oli enää kuusi päivää pääsiäiseen (Joh 12:1). Johanneksen evankeliumin kymmenen viimeistä lukua kertoo noista kohtalokkaista kuudesta päivästä. Keskuksena on seitsemäntenä päivänä huhtikuuta vuonna 30 tapahtunut ristiinnaulitseminen ja ylösnousemus kolme päivää myöhemmin. Jeesus oli saapunut Betaniaan ja kutsuttu juhla-aterialle. Puolittaisessa makuuasennossa aterioitaessa Maria voiteli kalliilla ja voimakastuoksuiselle nardusöljyllä Jeesuksen jalat (12:3). Se oli rakkaudenpalvelua ja profeetallinen teko.

Jeesuksen tunnusteko synnytti vielä kerran ihmisten innostuneen liikehdinnän (Joh 12:9,18). Hetken näytti siltä kuin koko maailma olisi juossut Jeesuksen perässä (12:11,19). Aasilla ratsastava Jeesus sai kaupunkiin tullessaan riemullisen vastaanoton ja niin jälleen täyttyi profetia (12:16, Sak 9:9). Salomo ratsasti muulilla Gihonin lähteelle ja siellä voideltiin kuninkaaksi. Kaikki tulivat hänen perässään ja riemuitsivat ja huusivat, "niin että maa oli haljeta heidän huudostaan" (1 Kun 1:38-40). Jeesuskin ratsasti aasilla kuninkaaksi voideltuna. Häntäkin ympäröivät suurten ihmisjoukkojen riemuhuudot (Joh 12:13-14). Nyt jopa eräät juhlille saapuneet ei-juutalaisetkin kiinnostuivat Jeesuksesta: "Me haluaisimme tavata Jeesuksen" (12:21). Se oli merkki pakanoiden kaipuusta.

Maria voitelu oli tarkoitettu kuitenkin edessä olevaa Jeesuksen hautaamista varten (Joh 12:7) ja jälleen Jeesus sanoi suoraan: "Minua teillä ei aina ole" (12:8). Jeesus tiesi, mitä pian tulisi tapahtumaan ja hän oli järkyttynyt (12:27). Hän vastaa ihmisten innostukseen puhumalla vehnänjyvän kuolemasta ja itsensä alttiiksi panemisesta. Se on aina Jeesuksen seuraajankin tie. Vain siinä Jeesus kirkastuu, ei ihmeteoissa (12:23-25). Jeesuksen oli tultava korotetuksi, mutta hänet korotetaankin ristille (vrt. 3:14). Silloin tämän maailman ruhtinas syöstään alas. Tällä tavoin Jeesus vetää kaikki pelastuvat luokseen iankaikkiseen elämään (12:31-33).

Ihmiset olivat vakuuttuneita siitä, että Messias oli korotettu ja hänen valtansa pysyy ikuisesti (Joh 12:34). Mutta heidän oli mahdotonta ymmärtää, että Messias voisi samaan aikaan olla maahan kätketty vehnänjyvä, Herran kärsivä palvelija (Jes 53:2-4) ja Ihmisen Poika (Dan 7:14). Vasta tapettu Messias nousee valtaan. Se oli uskomaton sanoma Jesajallekin (Jes 53:1). Jesaja oli nähnyt Kristuksen ja tarkoitti juuri häntä (Joh 12:41). Jeesus on ainoa oikea valo VT:n ymmärtämisessä (12:36).

Vielä kerran Jeesus huusi kovalla äänellä ja kutsui ihmisiä uskomaan häneen. Usko hänen persoonaansa ja sanaansa tuo valon ja ikuisen elämän. Nyt oli valon ja löytämisen lyhyt hetki; Jeesuksen torjuminen jättää ihmisen pimeyteen ja tuomioon (Joh 12:44-50). Siinä lyhyt yhteenveto koko Jeesuksen julistuksesta.

Viimeinen yhdessäolo opetuslasten kanssa alkaa (Joh 13:1-38)
Jeesus asettui opetuslastensa kanssa Yläsaliin. Johannes antaa hienon todistuksen Jeesuksesta sanoessaan, että hän rakasti omiaan ja osoitti heille täydellistä rakkautta loppuun asti (Joh 13:1). Tällainen hän on tänäänkin omiansa kohtaan. Kärsimyshistoria on rakkauden historiaa, sen rakkauden, jonka valtaan kaikki on annettu (13:3). Nyt hän nuorimman palvelijattaren, pakanaorjan tavoin kumartui ja pesi opetuslastensa jalat. Kylpenyt tarvitsee vain jalkojen pesun (13:10). Jalkojen pesu osoittaa, kuinka jokainen Jeesuksen oma tarvitsee päivittäistä osallisuutta syntien anteeksiantamukseen. Siinä on myös kutsu keskinäiseen anteeksiantamukseen.

Vielä kerran Jeesus osoitti erityistä luottamusta Juudakselle. Isäntänä hän kastoi leipäpalan ja antoi sen arvokkaimmalle pöytävieraalleen (Joh 13:26). Kuitenkin Jeesus tiesi, että Juudas oli hänet jo kavaltanut (Mark 14:10). Heti Jeesuksen rakkaudellisen teon jälkeen Juudas lopullisesti avasi sisimpänsä Saatanalle (Joh 13:27). Jeesus oli todella järkyttynyt Juudaksen puolesta (13:21). "Syötyään leipäpalan Juudas lähti heti ulos. Oli yö" (13:30). "Nyt on pimeydellä valta" (Luuk 22:53).

Juudaksen kavalluksen ja pimeyden vallan keskellä Jumala itse kirkastaa Ihmisen Pojan (Joh 13:31-32). Ristin pyhä rakkaus on aina käsittämätöntä, mutta se on todellista keskellä pimeydenkin valtaa! Juuri sillä tavoin "minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne" (13:34). Siinä joka päivä aivan uusi ja tuore käsky Jeesuksen seuraajille!

Jeesuksen jäähyväispuhe (Joh 14:1-16:33)

Tuskan aika
Jeesus puhui toistuvasti lähellä olevasta kuolemastaan peitesanoilla "minä menen" ja väitti, etteivät opetuslapset voi enää seurata häntä (Joh 13:33,36; 14:2). Tähänastinen käsinkosketeltava (13:25) yhdessäolo Jeesuksen kanssa päättyisi (16:4-5). "Ettekä te enää näe minua" (16:9). Alkaisi Jeesuksen poissaolon aika, alkaisi uskon aika. Häneltä ei voisi enää kysyä välittömästi (16:19). Jeesus on poissa näkyvistä ja kuitenkin hän on läsnä: Te olette orpoja ettekä kuitenkaan ole orpoja (14:18, 23)! Jeesus poissa ja kuitenkin läsnä - siinä jäähyväispuheen sisäinen jännitys!

Joka tapauksessa nyt oli alkanut Jeesuksen omilla tuskan ja valituksen aika (Joh 16:20). Sydän täyttyy murheella (16:6). "Te joudutte hajalle, kuka minnekin" (16:32). Myös Jeesuksen opetuslapsi voi jäädä Mestarinsa tavoin aivan yksin. Jeesuksen seuraaminen on vaikeaa tässä maailmassa (16:1,4). "Maailmassa te olette ahtaalla" (16:33) ja "maailma vihaa" (15:19). Nyt tulee maailman ruhtinas (14:30). Ihmiset tulevat kokemaan jopa hyvänä tekona Jeesukseen uskovan surmaamisen (16:2). Näissä koetuksissa usko voi sortua (16:1) siksi, että loukkaannumme Jeesukseen (6:61).

Ei ole mitään syytä antautua pelon tai epätoivon valtaan eikä antaa minkään järkyttää itseään (Joh 14:1). "Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon" (14:28). Miten kestää loppuun asti? Herran sanojen avulla. Opetuslapset ovat saaneet Herran sanat. Pyhä Henki haluaa palauttaa mieleen Jeesuksen sanat ja rohkaista niiden avulla (14:26). "Olen puhunut tästä jo nyt, jotta te uskoisitte, kun se tapahtuu" (14:29). "Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha" (16:31). Siksi ei pidä ihmetellä, kun Jeesus näyttää olevan poissa ja ahdistus täyttää sydämen. Meillä on kuitenkin hänen sanansa ja se riittää.

Opetuslapsille on hyödyksi, että Jeesus menee pois (Joh 16:7). Jeesus näet menee edellä ja valmistaa pysyvän asunnon Isän kodissa (14:2; 2 Kor 5:1). Siellä on varma paikka jokaiselle, joka uskoo. Hetki vielä ja Jeesus tulee takaisin ja noutaa luokseen. Silloin alkaa paras kaikesta, alituinen ja välitön yhdessäolo Jeesuksen kanssa (vrt. Fil 1:23).

Opetuslapsille on hyödyksi Jeesuksen poismeno myös siksi, että sen jälkeen Jeesus lähettää Puolustajan (Joh 16:7). "Hän pysyy teidän luonanne ja on teissä" (14:17). Pyhän Hengen läsnäolo on Jeesuksen läsnäoloa (14:18). Henki todistaa Jeesuksesta (15:26) ja johtaa tuntemaan koko totuuden (16:13). Koko totuus on siinä, että Jeesus kirkastuu ja saa kaikessa ja aina kunnian opetuslapsiltaan (16:14). Synnin synti on siinä, että ihmiset eivät usko Jeesukseen (16:9) ja ainoa vanhurskaus siinä, että Jeesus on Isän luona syntisten puolustajana (16:10).

Uskovan läheinen yhteys Jeesukseen
Jeesus vakuuttaa edelleen, että niinkuin hänellä on läheinen yhteys Isään, niin myös hänen ja uskovan välille on syntynyt mitä läheisin yhteys (Joh 14:20,18), todellinen ystävyys (15:15). Niin kuin Isä on rakastanut häntä, niin hän rakastaa myös omiaan (15:9). "Minä elän ja tekin tulette elämään" (14:19). Hänen takaisin paluunsa tarkoitus on, "jotta saisitte olla siellä missä minä olen" (14:3).

Yhteys Jeesukseen hänen sanansa kautta antaa todellisen ja täydellisen ilon sydämeen (Joh 15:11). "Teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää" (16:22). Vain Jeesukseen seurassa ihmisellä tässä levottomassa maailmassa on kestävä rauha (14:27). Vain tämä rauha vapauttaa sydämen murheista ja antaa turvallisen mielen, toi tulevaisuus mitä tahansa (16:33). Ilo ja rauha Jeesuksessa voivat säilyä keskellä ahdistustakin, jos vain säilytämme uskon (14:1).

Jeesuksen ja hänen omiensa yhteyden tekee havainnolliseksi viinipuu ja sen oksat (Joh 15:5). Vain pysymällä, riippumalla kiinni Jeesuksessa kannamme hedelmää. Se taas merkitsee pysymistä hänen sanassaan, evankeliumissa (15:7). Ilman Jeesusta emme saa aikaan mitään (15:5), ei mitään sellaista, jolla on merkitystä iankaikkisuudessa. Jos pysymme Jeesuksessa meidän on suostuttava siihen, että hän jatkuvasti kurituksella karsii ja puhdistaa (15:2).

Yhteys ja ystävyys Jeesuksen kanssa antaa koko rukouselämälle uuden mielekkyyden. Nyt voi Jeesuksen nimessä pyytää Isältä mitä tahansa ja avata sydämensä täysin (Joh 14:13; 15:7,16; 16:23,24). Isä kuulee aina ja antaa tavallaan ja ajallaan kaiken. Kerran kirkkaudessa Jumalan lapsen ilo on täydellinen ja näemme, että kaikkiin pyyntöihin on Isä antanut oikean vastauksen.

Yhteys Jeesukseen johtaa tässä maailmassa ahdistuksiin ja jopa vainoihin (Joh 15:18-21; 16:1-4,32-33). "Mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman" (16:33). "Jeesus ei lupaa vapautusta tämän maailman taholta tulevasta ahdingosta eikä edes sisäisestä ahdistuksesta, ei siis olojen rauhallisuutta eikä pysyvää mielen tyyneyttäkään. Ahdistettiinhan häntä itseäänkin kuolemaan asti ja järkyttyihän hän itsekin juuri näihin aikoihin monta kertaa. Hän itse kuitenkin voitti kerran toisensa jälkeen takaisin mielenrauhan suostumalla Isän tahtoon ja toteuttamalla sen. Sen jälkeen kun hän on näin voittanut maailman, sama voitto on hänen omilleenkin mahdollinen, jopa se seuraa hänen voitostaan. Vaikka siis opetuslasten mielenrauha välillä järkkyykin, he eivät saa vaipua epätoivoon vaan heidän on opittava luottamaan Jeesukseen joka tilanteessa, ja Jeesuksen siunauksen voimalla he onnistuvatkin siinä" (Jukka Thurén).

Jeesuksen jäähyväisrukous (Joh 17:1-26).
Rukouksessa hehkuu Pojan sydämellinen ja nöyrä suhde Isään. Jumala on ainoa todellinen Jumala (Joh 17:3). Jumalan sana on totuus (17:17). Isä rakasti Poikaa jo ennen maailman luomista (17:24). Hän antoi luonaan Pojalle kirkkauden ja kunnian (17:5). Isä on nyt Pojassa, "me olemme yhtä" (17:11,22). "Sinä, Isä olet minussa ja minä sinussa" (17:21).

Kaikki Pojalla on Isältä saatua: "Kaikki, mikä on minun, on sinun" (Joh 17:10). Isä lähetti Pojan maailmaan, Poika on tullut Isän tyköä (17:8,18,21). Isä antoi nimensä (17:11) ja tehtävän Pojalle (17:4). Pojan tuli pyhittää itsensä uhriksi ihmisten tähden (17:19). Isä uskoi kaikki ihmiset Pojan valtaan, "jotta hän antaisi ikuisen elämän kaikille" (17:2; Joh 3:35). Poika ilmoitti Isän nimen (17:6). Hän puhui sen, minkä Isä oli antanut puhuttavaksi (17:8). Mutta vain ne uskoivat, jotka ottivat vastaan ja omakseen Isän sanan ja jotka Isä valitsi maailmasta ja antoi Pojalle. He olivat Isän ja Isä uskoi heidät Pojalle (17:6). Nyt he uskovat, että Isä on lähettänyt Pojan (17:8).

Tässä rukouksessa hehkuu myös täysin meidän käsityskykymme ylittävä rakkaus ja huolenpito niistä, jotka uskovat, että Isä on lähettänyt Poikansa (Joh 17:8,18,23,25). Poika rukoilee uskoville suojelua Isän nimen voimalla (17:11). Hän ei rukoile omilleen varjelua kärsimyksistä tai vainoista, ei maailmasta pois ottamista vaan varjelua pahalta (17:15). Ainoa todellinen paha on siinä, että kadottaa uskonsa ja joutuu hukkaan kuten Juudas (17:12).

Totuus tässä maailmassa on yksin Jumalan sanassa (Joh 17:17) ja nimenomaan siinä Sanassa, joka on Kristus. "Pyhitä heidät totuudellasi", "että heistäkin tulisi totuuden pyhittämiä" (17:17-18). Uskon keskeiseksi sisällöksi tuleekin se, että Isä on lähettänyt Pojan (ks. Joh 3:16). Tällä tavoin uskovat kuuluvat Isälle (17:9). Heissä tulee julki Pojan kirkkaus ja kunnia (17:10). Se on teurastetun Karitsan kunniaa.

Poika haluaa myös, että hänen ilonsa täyttäisi uskovat (Joh 17:13). Toistuvaksi rukoukseksi tulee pyyntö, että "he kaikki olisivat yhtä", "yhtä meidän kanssamme" (17:21,11). "Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä" (17:23). Yhtä oleminen toteutuu, kun uskovat pysyvät siinä rakkaudessa, jota Isä osoitti (17:26), kun lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi (1 Joh 4:10). Yhtä oleminen on sovituksen sanasta kiinni pitämistä. Silloin "me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on" (1 Joh 3:2) ja olemme hänen kanssaan siellä, missä hän on (Joh 17:24).

Jeesuksen vangitseminen ja kuulustelu (Joh 18:1-19:16)
Nyt toteutuu, mitä oli kirjoitettu ja mitä Jeesus oli puhunut ennakolta omasta kuolemastaan (Joh 18:4,9,32; 19:24,36,37). Myös juutalaiset halusivat Jumalan sanan toteutuvan Jeesuksen kohdalla (19:7). He sovelsivat Jeesukseen vain toisia VT:n kohtia kuin Jeesus itse. Kaifaan neuvo olikin ollut, "että olisi parasta, jos yksi mies kuolisi koko kansan puolesta" (18:14). Näin hän tuli sanoneeksi koko Jeesuksen elämän varsinaisen tarkoituksen. Jeesuksen ristin kuolemassa täyttyi Jumalan tahto: "Enkö minä joisi sitä maljaa, jonka Isä on minulle antanut" (18:11).

Keskeiseksi Pilatuksen kuulustelussa tulee kysymys vallasta ja Jeesuksen kuninkuudesta (Joh 18:33,36,37,39; 19:12,14,15, 19-22). Jeesuksen rehellinen vastaus pätee tänäänkin: "Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta" (18:36). Kuitenkin hän saattoi sanoa sen hetken maailmanvallan edustajalle: "Sinulla ei olisi minuun mitään valtaa, ellei sitä olisi annettu sinulle ylhäältä" (19:11). Valta näytti olevan, jopa vastoin Pilatuksen omaa tahtoakin, kiihotetun kansan huudoilla (19:12,15,16).

On erikoista, että vanhin säilynyt UT:n käsikirjoituskatkelma vuodelta 125 jKr:n sisältää osia Pilatuksen kuulustelusta (Joh 18:31-33 ja 37).

Jeesus ristillä ja haudassa (Joh 19:17-42)
Johannes oli seurannut Jeesusta yhdessä Pietarin kanssa ylipapin palatsiin. Pihalla Pietari oli kieltänyt Jeesuksen ja lähtenyt itkien pois. Johannes oli nyt ainoa opetuslapsi, joka seurasi Jeesusta ristin juurelle asti. Hän näki ja "on todistanut siitä, jotta tekin uskoisitte. Hänen todistuksensa on luotettava, ja hän tietää puhuvansa totta" (Joh 19:35; 1 Joh 1:1-4). Meitäkin Johannes kutsuu uskomaan siihen, että tämä tapahtuma on tosi ja siihen uskominen antaa jokaiselle ihmiselle iankaikkisen elämän.

Johanneksen kuvailemana edessämme on Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnit (Joh 1:29) ja korkealle korotettu pronssikäärme, johon katsomalla syntinen saa elämän (3:14-15; 8:28; 12:32). Hän on se, joka antaa ruumiinsa, että maailma saisi elämää (6:51). Hän on se hyvä Paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta (10:11), se maahan pudonnut vehnänjyvä, joka kuolemallaan tuottaa runsaan sadon (12:24), se suurin rakkaus, joka antaa henkensä ystäviensä puolesta (15:13). Hän on se yksi, joka kuolee kansan puolesta, ettei koko kansa joutuisi tuhoon (11:50), se joka pyhittää itsensä uhriksi ihmisten tähden (17:19). Hän on ainoa lävistetty, johon kerran juutalaiset katsovat (19:37; Sak 12:10). Hän on se, joka ylösnoustuaan näytti opetuslapsilleen kätensä ja kylkensä (Joh 20:20,25,27).

Jeesuksen ristiinnaulitsemisessa toteutuivat kirjoitukset
Ensimmäisen sukupolven kristityt oppivat monin tavoin, että VT:n sana toteutui Jeesuksen ristiinnaulitsemisessa ja kuolemassa (ks. Luuk 24:25-27). Se oli heille ikään kuin VT:n punainen lanka, jonka keskeisenä ilmoitustotuutena on Jesaja 53.

Matkalla Golgatalle Jeesus lainaa Hoosean profetiaa Jerusalemin tulevasta tuskanajasta (Luuk 23:30; Hoos 10:8).

Kun Jeesus ristiinnaulittiin kahden rikollisen väliin (Joh 19:18), toteutui Jesajan sana: "Hänet luettiin rikollisten joukkoon" (Jes 53:12). Kun sotamiehet heittivät arpaa Jeesuksen vaatteista (Joh 19:25), he toteuttivat Psalmin 22:19 sanat. Pilkkaajien iva (Luuk 23:35-36; Matt 27:43) sekin oli kuin lainausta Psalmista: "Kaikki ilkkuvat, kun minut näkevät, pudistavat päätään ja ivaavat minua: Hän on turvannut Herraan, auttakoon Herra häntä" (Ps 22:8-9; Ps 109:25). Jeesuksen ystävien seisoessa etäämpänä ja katsellessa (Luuk 23:49) toteutui Psalmin sana: "Ystäväni ja naapurini karttavat minua onnettomuuteni tähden, omaiseni pysyvät loitolla" (Ps 38:12). Keskipäivän pimeydestä puhuu Aamos: "Sinä päivänä - sanoo Herra Jumala - minä annan auringon laskea puolenpäivän aikaan ja pimennän maan keskellä kirkasta päivää" (Aam 8:9).

Johanneksen mukaan kirjoitus (Ps 69:22) kävi toteen, kun Jeesus sanoi: "Minun on jano" ja sotilaat antoivat hapanviiniä (Joh 19:28-29). Jeesuksen janossa täyttyi myös Ps 22:16 profetia: "Kurkkuni on kuiva kuin ruukunsiru, kieleni on tarttunut kitalakeen".

Tunnetuin Jeesuksen sana ristillä on kuitenkin hänen huutonsa, joka on säilynyt hepreankielisenä: "Eeli, Eeli, lama sabaktani" (Matt 27:46). Se oli tuskanhuuto ja kuitenkin siinäkin toteutui profetian sana (Ps 22:2). Se yhdisti Jeesuksen kärsimyksen mitä läheisimmin Psalmiin 22. Jeesus kenties rukoili ristillä koko Psalmin hepreankielellä. Jeesuksen viimeinen rukous on kuin Psalmin sana: "Sinun käteesi minä annan henkeni" (Ps 31:6; Luuk 23:46). Jeesuksen sanat "se on täytetty" (Joh 19:30) ovat samat sanat, joita suurena sovintopäivänä väitetään käytetyn Jerusalemin temppelissä, silloin kun kauris oli kantanut kansan synnit erämaahan ja murskautunut siellä (3 Moos 16:21).

Jeesuksen kuollessa Matteus kertoo mullistavista tapahtumista (Matt 27:51-53) ja niin täyttyi jotain Jes 26:19:sta, Hes 37:12-13:sta ja Dan 12:2:sta. Sotilaat vastoin käskyä eivät rikkoneet Jeesuksen sääriluita ja niin täyttyivät kirjoitukset: "Häneltä ei saa rikkoa ainoatakaan luuta" (Joh 19:36; 2 Moos 12:46; Ps 34:21). Sen sijaan sotilaat puhkaisivat Jeesuksen kyljen ja näin Sakarjan ennustus voi täyttyä kirjaimellisesti: "He katsovat häneen, jonka ovat lävistäneet" (Joh 19:37; Sak 12:10; Ilm 1:7). Hänen hautaamisensa ennen auringon laskua täytti lain käskyn: 5 Moos 21:22-23. Arimatiasta kotoisin olevan rikkaan Joosefin omistamaan uuteen hautaan panemisessa (Joh 19:40-42) toteutui Jes 53:9. Juudaksen kohtalossa (Matt 27:4-10) nähtiin toteutuvan Jeremian (Jer 32:6-9) ja Sakarjan sanat (Sak 11:12,13).
 

7. YLÖSNOUSEMUKSEN IHME JA ILMESTYKSET (Joh 20:1-21:25)

Johannes oli elänyt kaiken kertomansa keskellä. Hän kertoo avoimesti, miten Jeesuksen ystävien sydämissä käytiin kauan kamppailua. Onko mahdollista aidosti luottaa Jeesuksen todella nousseen kuolleista? Ensimmäisenä kohtaamme Magdalan Marian tulkinnan tyhjästä haudasta: "Ovat vieneet Herran pois haudasta, emmekä me tiedä, minne hänet on pantu" (Joh 20:2). Pietari ja Johannes juoksivat haudalle. Käärinliinat nähdessään Johannes ensimmäisenä opetuslapsista uskoi (20:8), että jotain poikkeuksellista oli tapahtunut Jeesukselle. Palattuaan haudalle Maria Magdaleena näkee kyyneltensä lävitse miehen, jonka hän luulee olevan puutarhurin (20:15). Hän otaksuu, että tämä mies on vienyt Jeesuksen ruumiin. Mies sanoi: "Maria". Silloin Marian silmät avautuvat (20:16). Nyt hän oli vakuuttunut siitä, että oli nähnyt Herran (20:18).

Saman päivän iltana Jeesus tuli läpi lukittujen ovien viranomaisia pelkäävien opetuslastensa luokse (Joh 20:19). Jeesus näytti lävistetyt kätensä ja kylkensä (20:20). Luukkaan mukaan hän sanoi: "Koskettakaa minua, nähkää itse. Ei aaveella ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minussa olevan" (Luuk 24:39). Jeesuksen ylösnousemus oli aikansa ihmisille täysin käsittämätöntä. Ruumis oli käsin kosketeltava ja kuitenkin se meni läpi suljettujen ovien.

"Ilo valtasi opetuslapset, kun he näkivät Herran" (Joh 20:20). Tuosta tapaamisesta Johannes on säilyttänyt kolme Jeesuksen opetusta. Ensimmäistä on kutsuttu Johanneksen lähetyskäskyksi (20:21), toinen on opetus Pyhän Hengen vastaanottamisen tärkeydestä (20:22) ja kolmas synninpäästön tai pidättämisen valtuuden antaminen (20:23).

Johannes kertoo Tuomaan sisimmästä käydystä kamppailusta. Tuomas sanoi järkkymättömästi: "En usko. Jos en itse näe naulanjälkiä hänen käsissään ja pistä sormeani niihin" (Joh 20:25). Jeesus ilmestyi vasta kahdeksan päivän kuluttua ja jälleen lukittujen ovien läpi. Tuomas kosketti Jeesuksen kylkeä. Ylösnoussut tunnettiin hänen haavoistaan. Nyt Tuomas vakuuttui: "Minun Herrani ja Jumalani" (20:28). Jeesuksen sanat ovat apuna kaikille myöhemmän ajan Tuomaille: "Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe" (20:29).

Vielä Jeesuksen viimeisimmän ilmestymisen aikana opetuslapset kävivät kamppailua uskon ja epäuskon välillä. Tiberiaanjärven rannalla odotti tuntematon mies koko yön turhaa työtä tehneitä kalastajia (Joh 21:4). Kalansaaliin jälkeen Johannes oivalsi, kuka oli rannalla seisoja, joka oli heitä neuvonut: "Se on Herra" (21:7). Vielä hiilloksen äärellä he olivat kuitenkin epävarmoja (21:12).

Rannalla käytiin keskustelu, joka vapautti Pietarin hänen syyllisyydestään ja antoi hänelle uudelleen tehtävän Kristuksen seurakunnan hoitamisessa (Joh 21:15-19). Jeesuksen viimeiset sanat ovat kutsu kaikille, jotka kuulevat evankeliumin: "Seuraa sinä minua" (21:22).