Evankeliumi Luukaksen mukaan
Olavi Peltola
JOHDANTO
Evankeliumikirjassa ei mainita kirjoittajan nimeä. Varhaisesta alkaen kolmannen evankeliumin kirjoittajana on pidetty Luukasta. Hänet on samaistettu Paavalin rakkaaseen veljeen, lääkäri Luukakseen (Kol 4:14). Sama henkilö on myös kirjoittanut Apostolien teot. Nämä kaksi kirjaa yhdessä kertovat evankeliumin synnystä ja leviämisestä alkaen Jerusalemista noin vuonna 6-5 eKr ja päättyen Roomaan vuonna 62 jKr.
Kristillinen perimätieto kertoo Luukkaan olleen kotoisin Syyrian Antiokiasta. Hän on ainoa Raamatun kirjoittajista, joka ei ole juutalainen. Hän tunsi kuitenkin hyvin Juudean olot ja juutalaisuuden. Perimätiedon mukaan hän oli myös ainoa evankeliumien kirjoittajista, joka ei ollut nähnyt Jeesusta. Hänen kerrotaan jääneen naimattomaksi ja kuolleen 84-vuotiaana.
Luukas hallitsee kreikan kielen hyvin. Se näkyy hänen itsensä kirjoittamissa kohdissa kuten evankeliumin otsikkosanoissa (Luuk 1:1-4). Luukkaan kirjoituksissa esiintyy myös satoja sellaisia kreikankielisiä sanoja, joita ei ole muualla UT:ssa. Tämänkin evankeliumin kreikankielen lauserakenteessa tuntuu seemiläinen vaikutus ja nimenomaan silloin, kun evankeliumikirjassa lainataan vanhempia kirjallisia lähteitä.
Luukkaan evankeliumi pyrki tavoittamaan kreikkalaisia ja on siis kirjoitettu lähetystyötä varten. Luukas ilmaisee tavoitteensa kummankin kirjansa johdannossa (Luuk 1:1-4; Apt 1:1-3). Hän halusi kirjoituksillaan vakuuttaa kriittistä kreikkalaista Teofilosta siitä, että "ne asiat" (Luuk 1:1) ja hänelle annettu opetus on luotettavaa (1:4) ja kerrotut tapahtumat kiistattomia (Apt 1:3). Latinankielinen jouluevankeliumi alkaakin sanoilla factum est: tosiasia on.
Kristillisissä seurakunnissa oli liikkeellä monia suullisia ja kirjallisia kertomuksia Jeesuksesta. Niihin saattoi sekaantua mielikuvituksen tuotteita. Samoista tapahtumista kertovia silminnäkijöitä oli ollut monia. Jo Jeesus oli valinnut todistajikseen 12 apostolia. He olivat seuranneet koko ajan läheltä Jeesuksen toimintaa. Varmaankin alkuajan seurakunnissa oli liikkeellä monia yksityiskohdissaan toisistaan eroavia kertomuksia vasta tapahtuneista asioista. Luukas oli keskustellut silminnäkijöiden kanssa. Hän halusi ottaa tarkan selon näistä kertomuksista ja kirjoittaa yhtenäisen esityksen siitä, mitä todella oli tapahtunut. Hän halusi säilyttää oikean tiedon näistä tapahtumista eikä vain tulkita menneitä omien näkemystensä mukaisesti ja uutta keksien.
Apuna hänellä on ollut juutalaisessa yhteisössä käytettävä opetuksen välittämisen malli, jossa asiat opitaan sanatarkasti ulkoa. Näinhän tänään tapahtuu vielä islamilaisessa kulttuurissa. Tällaisessa opetuksessa avainsanat ja sanonnat jäävät syvästi mieleen. Niillä voidaan kontrolloida, että suullinen perinne säilyy muuttumattomana sukupolvelta toiselle. Emme varmasti tiedä, mitä kirjallisia lähteitä Luukkaalla on ollut käytettävänä. Kenties silloin oli olemassa Jeesuksen puheiden kokoelma (ns. Q-lähde), erityinen kertomusten ja vertauspuheiden aineisto (L-lähde) ja myös Markuksen evankeliumi, mikäli Markus on kirjoittanut kirjansa ennen Luukasta. Luukkaan evankeliumin 1149 jakeesta on 350 samoja kuin Markuksella. Luukkaan evankeliumin keskiosassa (Luuk 9:51-19:28) on paljon sellaista aineistoa, joka on säilynyt vain tässä evankeliumissa.
Luukas historiankirjoittajana
"Luukas on ensiluokkainen historiankirjoittaja. Sen lisäksi, että hänen asiatietonsa ovat luotettavia, hänellä on totuudenmukainen historiankäsitys. Hän esittää merkittävät ja ratkaisevat tapahtumat ja osoittaa niiden todellisen luonteen pitkällä tähtäimellä, kun hän toisaalta käsittelee aivan lyhyesti tai ohittaa kokonaan paljon sellaista, millä ei ole arvoa hänen tavoitteensa kannalta. Lyhyesti sanottuna tämä kirjoittaja voitaisiin asettaa suurimpien historioitsijain rinnalle" (W.M.Ramsay). "Historiallisena teoksena tarkasteltuna Luukkaan evankeliumi on harvinaisen sopusuhtainen ja hyvin jäsennelty kirja. Uskonnollisena todistuksena evankeliumi maalaa ihastuttavan kuvan siitä ainoasta täydellisestä ihmisestä, joka on elänyt tämän maan kamaralla, jumalaihmisestä Jeesuksesta Kristuksesta" (Novum).
UT:n omista sanonnoista on päätelty, että Luukas on kirjoittanut molemmat kirjansa silloin, kun Paavali oli vankina Roomassa (2 Tim 4:11-13; Apt 28:30-31). Tämän mukaan evankeliumi olisi syntynyt 60-luvun alkupuolella. Tieteellinen raamatuntutkimus katsoo sen syntyneen 80-90-luvulla ja ns. Jerusalemin koulukunta taas niin varhain kuin 50-luvulla. Kirjoittamispaikkana on pidetty Roomaa.
SISÄLTÖ
Kirja voidaan jakaa sisällön mukaisesti kuuteen pääosaan:
1. Jeesuksen lapsuus ja toiminnan alku (Luuk 1:1-4:13)
2. Jeesuksen toiminta Galileassa (4:14-9:50)
3. Kohti Jerusalemia (9:51-19:28)
4. Jeesuksen toiminta Jerusalemissa (19:29-21:38)
5. Jeesuksen kärsimys (22:1-23:56)
6. Jeesuksen ylösnousemus (24:1-53)
SANOMA
Opiskelemme Luukkaan evankeliumia etsien sieltä sellaisia Jeesuksen sanomaan ja toimintaan liittyviä asioita, joita tämä evankeliumi korostaa ja joissa se tuo uuden näkökulman Jeesukseen muiden evankeliumien rinnalla. Sanoman perusteella jaamme evankeliumin seitsemään osaan:
1. Jeesuksen syntymisen historia
2. Jeesuksen tekemät ihmeet
3. Jeesuksen vertaukset
4. Ilosanoma syntisille ja köyhille
5. Sanoma pelastuksesta ja Jumalan valtakunnasta
6. Jeesuksen kärsimyshistoria Luukkaan mukaan
7. Ylösnousemuksen todistajina
1. JEESUKSEN SYNTYMISEN HISTORIA (Luuk 1:1-2:52)
Luukkaan evankeliumi kertoo Jeesuksen syntymään liittyvistä tapahtumista perinpohjaisemmin kuin muut evankeliumit. Kenties Luukas on saanut tietonsa Jeesuksen äidiltä. Matteuksen näkökulma on lähinnä Joosefin. Sukuluetteloiden (Matt 1:2-17; Luuk 3:23-38) eroavaisuuksien on nähty johtuneen tästä. Luukas sitoo Jeesuksen koko ihmissuvun alkuun. Matteus menee juutalaisuuden alkuun, Abrahamiin. Molemmissa evankeliumeissa Jeesuksen syntymän perusasiat ovat samat: Uskontunnustus ilmaisee ne sanoilla: "Sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi Neitsyt Mariasta". Väkivaltaa tekemättä voi molempien evankeliumien kertomusten yksityiskohdat yhdistää johdonmukaiseksi tapahtumasarjaksi. Tällöin tietäjien käynti järkyttävine seurauksineen sijoittuu Luukkaan jakeen 2:39 sisälle.
Johannes Kastajan syntyminen
Evankeliumin alku vie meidät kuningas Herodeksen (37-4 eKr) aikaiseen Jerusalemiin (Luuk 1:5-25) ja todennäköisesti vuoteen 7-6 eKr. Jossain Jerusalemin lähistöllä, ehkä En Karimissa, eli hurskas, iäkäs, lapseton pappispariskunta Sakarias ja Elisabet. On laskettu, että temppelin pappeja oli noihin aikoihin kaksikymmentätuhatta ja sama pappi saattoi korkeintaan kerran elämässään päästä uhraamaan suitsutusalttarille. Tämä suuri etuoikeus tuli nyt arvonnassa Sakarialle. Tapahtui ihme: hänelle ilmestyi enkeli Gabriel (Dan 9:21). Enkeli lupasi rukousvastauksena ja Jumalan yliluonnollisena tekona (Luuk 1:7,25) perheelle pojan, Johanneksen (1:11-13).
Jälleen Jumala aloitti uuden olemattomasta (Room 4:17). Poika oli edelläkävijä, se Elia, joka oli luvattu (Mal 3:1) ja joka valmisti Messiaan tuloa (Luuk 1:17). Papin oli liian vaikeaa uskoa tällaisen ihmeeseen (1:18,20).
Enkeli ilmestyi Marialle
Kuusi kuukautta myöhemmin sama enkeli ilmestyi Nasaretissa elävälle 14-vuotiaalle neitseelle. Tämä oli Daavidin sukuisen "siirtotyöläisen" Joosefin morsian (Luuk 1:26-38). Enkeli kertoi käsittämättömästä ihmeestä, jossa Voimallinen tekee suuria tekoja (1:49). Pyhä Henki ja Jumalan läsnäolo koskettivat Mariaa. Totisesti, "se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä" (Matt 1:20). Jumala käytti yli ymmärryksen käyvää neitseestä syntymisen ihmettä antaakseen Poikansa tulla maailmaan (vrt. Jes 7:14; Fil 2:6-7).
Näin Jumala tuli ihmiseksi. Se on Jumalan perusihmeitä kuten maailman luominenkin, emmekä pysty ihmisinä sitä koskaan selittämään. Se oli Pyhän Hengen luomisteko, se oli uuden ihmissuvun alku (1 Kor 15:45-47). Mariasta syntyvä Poika on Jumalan Poika (Luuk 1:32), vaimon siemen (1 Moos 3:15; Gal 4:4) ja daavidilainen Messiaskuningas, jonka kuninkuudella ei ole loppua. Mariasta tuli "Jumalan synnyttäjä". Jeesuksen elämä ihmisenä alkoi neitseestä syntymisen ihmeestä ja päättyi ruumiin ylösnousemuksen ihmeeseen. "Ellei ihminen voi sopeuttaa ajatusta syntymästä ilman inhimillistä isää käsitykseensä Jumalan mahdollisuuksista, hänelle tuottaa aikamoisia vaikeuksia suurin osa Jeesuksen elämästä, ja itse asiassa koko kristinusko" (Richard T. France).
Maria suostui osaansa vapaaehtoisesti, jopa henkensä menettämisen uhalla. Hän lausui sanat, joiden tulisi olla jokaisen kristityn sydämen tunnustus: "Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit" (Luuk 1:38). Enkeli kertoi myös, että Marian läheinen sukulainen, iäkäs Elisabetkin odotti lasta Jumalan ihmeenä (1:36). Maria riensi sukulaisensa luokse kolmeksi kuukaudeksi. Siellä vahvistui hänen varmuutensa siitä, että hänen raskautensa oli Jumalan ihmeteko (1:41-45). Elisabet oli ensimmäinen, joka tunnusti Jeesuksen Herraksi (1:43). Marian kiitosvirressä (lat. Magnificat) (1:46-56) vähäinen ja alhainen ylistää Jumalan armoa kuten aikoinaan ylisti Hanna (1 Sam 2:7-16).
Jeesuksen edelläkävijä Johannes syntyi. Sakarias täyttyi Pyhällä Hengellä. Hän ylisti profeetallisin sanoin (Luuk 1:57-80) Jumalan antamaa pelastusta, joka toteutuu syntien anteeksiantamisessa (1:77).
Verollepano
Vain Luukkaan evankeliumissa mainitaan keisari Augustuksen (30 eKr-14 jKr) nimi (Luuk 2:1). Näin sidotaan syrjäisen maakunnan tapahtumat maailmanhistorian kulkuun. Toisen kerran Luukas mainitsee tunnettujen roomalaisten nimiä Johanneksen toiminnan alkaessa (3:1). Siinä määritellään vuosikin keisari Tiberiuksen mukaan. Kenties se viitaa omassa ajanlaskussamme talveen 26-27 jKr. Sieltä löytyy myös tuttu nimi Pontius Pilatus (maaherrana 26-36 jKr).
Augustuksen käskystä pantiin toimeen Rooman valtakunnassa verollepano (kr. henkikirjaan merkitseminen) joka 14. vuosi. Se sisälsi ilmoittautumisen, henkilöluetteloinnin ja maanomistussuhteiden kirjaamisen. Egyptissä on säilynyt tuolta ajalta luetteloita tällaisesta toimituksesta suuret määrät. Luukkaan evankeliumin mukaan tämä verollepano toteutettiin Syyrian provinssin tässä osassa. Evankeliumin mainitseman Quiriniuksen tiedetään toimineen sotilaallisissa tehtävissä itäisissä provinsseissa ainakin vuosina 10-7 eKr. Juutalainen historioitsija Josefus mainitsee Quiriniuksen Herodeksen pojan Arkelauksen karkottamisen yhteydessä vuonna 6 jKr ja silloin toimeenpannun verollepanon (Apt 5:37). Tämä verollepano oli kuitenkin toinen. Näin ollen tuon tärkeän tapahtuman tarkka ajankohta jää avoimeksi. Luotamme vain siihen, että Luukas on saanut "tarkan selon" (Luuk 1:3) tästäkin asiasta.
Jeesuksen syntyminen
Tietyn historiallisen tapahtuman kautta Jumala toteutti profeetalle antamansa lupuksen: "Sinä Betlehem, sinä Efrata, sinä olet pienin Juudan sukukuntien joukossa! Mutta sinun keskuudestasi nousee Israelille hallitsija. Hänen juurensa ovat muinaisuudessa, ikiaikojen takana" (Miik 5:1; Matt 2:6)). Lupauksen toteutumisen ulkonaiset puitteet olivat vaatimattomat. Jälleen Jumala teki pienessä ja arkisessa suuria.
Roomalaiseen veroluetteloon ilmoittautuminen pakotti Nasaretissa työskentelevän Joosefin ja Marian matkustamaan molempien suvun maanomistuspaikkakunnalle Betlehemiin (Luuk 2:4-5). Siellä oli vain eläinten kivisessä syöttökaukalossa turvallista tilaa vastasyntyneelle maailman Vapahtajalle (2:7) ja siitä pitäen kaupungin kuuluisimmalle pojalle. Yksin Maria kapaloi lapsen. Vain köyhät, temppelin pääsiäislampaita kaitsevat paimenet, saivat enkelin viestin syntymästä (2:8). Paimenet kuten eivät naisetkaan kelvanneet edes todistajiksi oikeudessa.
Enkelin viesti
Enkelin viesti paimenille oli valtava. Taivaassa oli suuri ilo. Se ilo kuului koko kansalle. Jumalan todellinen rakkaus ja mielisuosio ihmisiä kohtaan (Luuk 2:14) tuli nyt käsinkosketeltavaksi - lapsessa. Enkelin käyttämät syntyneen lapsen nimet Vapahtaja ja Herra ovat VT:ssa Jumalan nimiä. Odotettu Messias oli syntynyt. Hän oli Jumala, ihmeitten ihme. Vain tämä Jumalan teko oli antava maailmalle rauhan. Vain paimenten vilpitön usko saattoi kuulla tällaisessa sanomassa ilosanoman koko maailmalle.
Enkelien ilmestyminen olisi ollut sellaisenaan paimenille vain mieltä kohottava. Vasta enkelin välittämä sana antoi tapahtumalle todellisen merkityksen. Tänäänkin Jumalan rakkaus Kristuksessa kohtaa meidät nimenomaan sanana, uutisena, ei kokemuksena. Meidänkin tulee Marian tavoin kätkeä kaikki nämä tapahtumat ja niihin liittyvät sanat sydämeemme ja tutkistella niitä (Luuk 2:19,51). Samoin meitä kutsutaan joka kerta näistä tapahtumista kuullessamme paimenten tavoin kiittämään ja ylistämään Jumalaa siitä, mitä on sanottu sanassa (2:20).
Temppelissä
Samaa uskon kiitosta opettavat meille Jerusalemin temppelin vanha Simeon ja Hanna (Luuk 2:21-38). Nämä hurskaat vanhukset olivat odottaneet kauan. Nyt he kokivat löytäneensä hänet, joka on Herran Voideltu (2:26), Jumalan antama pelastus (2:30), valo ja kirkkaus (2:32), mutta myös koetus, kompastus ja merkki (2:34). Ulkonaisesti Simeon ja Hanna näkivät vain köyhien vanhempien pienen lapsen. Pieni perhe oli niin köyhä, ettei heillä ollut edes lammasta uhriksi, oli vain kaksi metsäkyyhkystä (3 Moos 12:8, Luuk 2:24). Tähän lapseen Jumala oli kuitenkin sitonut lupauksensa ja siitä vanhukset pitivät kiinni.
Jeesuksen ensimmäisistä vuosikymmenistä on meille säilynyt vain kuvaus pojasta 12 vuotiaana (Luuk 2:39-52). Tuossa iässä juutalaispojasta tulee lain poika (bar mitsva). Hänet otetaan virallisesti synagoogan täysvaltaiseksi jäseneksi. Evankeliumi kertoo Jerusalemin temppelin opettajien kerääntyneen Jeesuksen ympärille. Yleensähän oppilaat ovat opettajan ympärillä. Jeesus herätti huomiota. Hän oli täyttynyt viisaudella (2:47,52). Evankeliumin tallettamat Jeesuksen ensimmäiset omat sanat osoittavat hänen jo näin nuorena olleen tietoinen omasta kutsumuksestaan ja asemastaan Jumalan Poikana. Hän on Isän asialla ja Isän huoneessa (2:49).
Jeesus perhekunta
Jeesus palasi Nasaretiin ja rakennusmiehen pojasta tuli rakennusmies (Mark 6:3) aina 30:een ikävuoteen asti. Kaikki evankeliumit kertovat, että Jeesuksella oli sisaruksia (Matt 13:55; Mark 3:31; 6:3; Luuk 8:19; Joh 2:12). Perimätieto kertoo Joosefin kuolleen Jeesuksen ollessa 19-vuotias. Myöhemmin Herran veljestä Jaakobista tuli Jerusalemin seurakunnan johtaja. Josefuksen mukaan ylimmäinen pappi tuomitsi tämän kivitettäväksi vuonna 62. Jaakobin ja Juudan kirjeitä perimätieto on pitänyt Jeesuksen veljien kirjoittamina. Marian oletetaan kuolleen Efesossa, jossa Johannes oli pitänyt hänestä huolta.
2. JEESUKSEN TEKEMÄT IHMEET
Miksi nämä ihmeet?
Evankeliumeissa kerrotaan 35 Jeesuksen tekemästä erillisestä ihmeestä. Ihmeet olivat oleellinen osa Jeesuksen toimintaa Vapahtajana. Ne saavat varsin keskeisen aseman kolmessa ensimmäisessä evankeliumissa. Johannes kertoo vain seitsemästä ihmeestä (Joh 2:1-12; 4:46-54; 5:1-18; 6:1-15; 6:16-21; 9:1-41; 11:1-45). Johannes auttaa meitä ymmärtämään, miksi Jeesus teki ja tekee tänäänkin seurakunnassaan ihmeitä. Ne olivat tunnustekoja, merkkejä, joilla Jeesus ilmaisi kirkkautensa (Joh 2:11). Ne kutsuivat ihmisiä uskomaan Jeesukseen, ei ihmeisiin. Jeesus nimenomaan varoitti sitomasta uskoa häneen tunnustekoihin (Joh 4:48). Niiden opetus on: "Mies uskoi, mitä Jeesus hänelle sanoi, ja lähti" (4:50). Ruokkimisihmeen sanoma ei ollut ihme (6:15), vaan se, että Jeesus on elämän leipä (6:48). Sokean parantuminen julisti, että Jeesus on maailman valo (9:5). Lasaruksen herättämisessä oli kaikkein tärkeintä se, että Jeesus on ylösnousemus ja elämä. "Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin" (11:25).
Jeesuksen tunnusteot osoittivat myös hänen messiaanisuutensa oikean luonteen. Ne osoittivat, että hän oli tullut palvelemaan kärsivää ihmistä (Matt 20:28). Hän rakastaa syntisiä ja auttaa mitättömiä, kärsiviä ja yksittäisiä ihmisiä. Ne paljastivat epäuskon synniksi (Joh 15:24). Tunnustekoina ne ärsyttivät kansan johtajia (Joh 11:47-48). He vaativat Messiaalta suuria, poliittisia ja sotilaallisia voimantekoja, samanlaisia kuin Mooses oli tehnyt Egyptissä ja autiomaassa (6:30). Jeesuksen ihmeet olivat liian mitättömiä. Vain usko hänen sanaansa näki niissä ihmeen. Toki ne herättivät uteliaisuutta kuten Herodeksessa (Luuk 9:9). Ne eivät kuitenkaan vakuuttaneet epäilijää, päinvastoin ne koettiin pääpaholaisen voimin tehdyiksi (11:15). Jeesuksen ihmeet eivät mullistaneet maailmanhistorian kulkua, eivät olleet sensaatioita, vaan auttoivat nimenomaan kärsiviä ihmisiä.
Mitä opimme sairaitten parantumisesta?
Useimmat ihmeet kohdistuivat sairaisiin. Kaikki kolme evankeliumia kertovat yleensä samoista parantumisihmeistä. Useimmissa tapauksissa parantumiseen liittyy joku opetus, ja se on meille kaikkein tärkeintä. Saastaisen hengen vallassa oleva vapautui (Luuk 4:33,35; Mark 1:23,26). Se osoitti, että Jeesus on pahojen henkien voittaja. Kuume hävisi (Luuk 4:38-39; Matt 8:14-15; Mark 1:30-31) ja sairas alkoi heti palvella Jeesusta. Spitaalinen puhdistui (Luuk 5:12-13; Matt 8:3; Mark 1:42), koska Jeesus niin tahtoi. Halvaantunut nousi jalkeille (Luuk 5:25; Matt 9:6; Mark 2:11) osoittaen Jeesuksella olevan vallan antaa syntejä anteeksi.
Surkastunut käsi tuli ennalleen (Luuk 6:8,10; Matt 12:13; Mark 3:5) ja Jeesuksen vastustajat joutuivat mielettömän raivon valtaan. Kuolemansairas palvelija parantui (Luuk 7:2,10; Matt 8:13), ja hämmästyksen vallassa Jeesus sanoi, ettei tällaista uskoa ollut ennen tavannut. Raivoisa mielisairas rauhoittui (Luuk 8:27,35; Matt 8:32; Mark 5:15), mutta paikkakuntalaisten mielestä siat olivat arvokkaampia. Armahtavaisuudessaan Jeesus paransi verenvuotoa sairastaneen naisen (Luuk 8:43,48; Matt 9:22; Mark 5:29) ja lausui meille niin tärkeät sanat: "Uskosi on pelastanut sinut".
Kouristuksista kärsineen pojan parantuminen (Luuk 9:42; Matt 17:18; Mark 27) paljastaa kuinka epäuskoinen ja kieroutunut on sukupolvemme. Mykän parantaminen (Luuk 11:14; Matt 9:33) tuo esiin syytökset Jeesuksesta pääpaholaisen apurina. Vain Luukas on tallettanut kuvauksen selästään köyristyneen naisen (Luuk 13:11-13) ja vesipöhöisen miehen parantumisesta (14:2-4). Molemmat teot vetivät rajaa vallitsevaan sapattiopetukseen. Kymmenen spitaalisen parantumisesta (17:12-19) opimme kiitollisuutta. Jälleen Jeesus toisti sanat: "Uskosi on pelastanut sinut". Jerikon tiellä kerjännyt sokea sai näkönsä (18:35-43; Matt 20:34; Mark 10:52), koska oli häpeämättömän kestävä rukouksessa. Vielä Getsemanessakin Jeesus palveli ja vain Luukas kertoo, että Malkuksen korva tuli terveeksi (Luuk 22:51). Se oli rakkautta loppuun asti.
Kirjassa on myös kohtia, joissa kerrotaan yleisesti sairaitten parantuneen. Niiden yhteydessä ei ole hengellistä opetusta (Luuk 4:40-41; 5:17; 6:18-19; 7:21; 9:11). Kaikesta näemme, ettei parantaminen ollut Jeesuksen varsinainen tehtävä. Se oli varsinaisen tehtävän ohella annettua palvelua. Jeesus sanat olivat henki ja elämä ja hänen varsinainen tekonsa oli kärsimys ja ylösnousemus puolestamme.
Kuolleet heräsivät ja luonto taipui
Kolme kertaa kerrotaan Jeesuksen herättäneen kuolleen. Luukas ainoana evankelistana kertoo Nainin lesken pojan herättämisestä (Luuk 7:11-15): "Herra kävi häntä sääli ja hän sanoi: Älä itke". Nyt "Jumala on tullut kansansa avuksi". Jairoksen tytärtä herättäessään (Luuk 8:41-56; Matt 9:25; Mark 5:41) Jeesus sanoi monelle sen jälkeen niin tärkeäksi tulleet sanat: "Talita kuum" (Mark 5:41). Vain Johannes kertoo Lasaruksen herättämisestä (Joh 11:1-44). Se Jeesuksen sanoma, joka tapahtuman yhteydessä tuli esiin, on valtava: "Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun ikinä kuole" (Joh 11:25).
Luukkaan evankeliumissa on mainittu myös Jeesuksen kolme luontoon liittyvää ihmettä. Jeesus auttoi ohjeillaan Pietarille suuren kalansaaliin (Luuk 5:5:1-15). Silloin Pietari särkyi Herran edessä ensimmäisen kerran: "Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies" (5:8). Jeesus tyynnytti myrskyn (8:22-25). Se paljasti hänen seuraajiensa epäuskon, vaikka hän oli ollut koko ajan heidän kanssaan. Jeesus ruokki viisituhatta (9:11-17). Hän opetti, että vähäinenkin lahja hänen kädessään on siunaukseksi monille.
Jeesuksen sanaan sidottuna
Ihmeitten vaatiminen merkkinä Herran sanan totuudellisuudesta on epäuskoa ja siis syntiä (Luuk 1:18,20). Jeesuksen ihmeet täyttivät ja täyttävät edelleenkin vain silloin tehtävänsä, kun ne viittaavat pois itsestään kohti Jeesuksen persoonaa ja sitovat ihmisen sanaan. Niiden tulee synnyttää luottamusta ja rakkautta Vapahtajaan ja näin liittää yksin häneen. Emme todista ihmeistä, vaan Jeesuksesta. Emme voi tänään vaatia häneltä samanlaisia ihmeitä kuin kerran, vaikka hän on sama tänäänkin. Jokainen hänen tekonsa on kertakaikkinen, ainutlaatuinen ja vapaa armoteko. Saamme odottaa, emme vaatia hänen armotekojaan omalla kohdallamme. Aina ja joka tapauksessa tulee turvata yksin hänen sanaansa (vrt. Joh 2:22; 4:48,50). Yksikään häneen luottava ei tule pettymään - viimeistään iankaikkisuus todistaa sen.
3. JEESUKSEN VERTAUKSET
Vertaukset antavat valoa
Taitavana opettajana Jeesus käytti paljon havainnollisia ja kuulijoiden mieleen jääviä sananlaskuja, kuvapuheita, kertomuksia ja vertauksia. "Jeesus esitti opetuslapsille vertauksen opettaakseen" (Luuk 18:1) ja "vertauksitta hän ei heille puhunut" (Mark 4:34). Luukkaan evankeliumin tallettamissa Jeesuksen puheissa on ainakin 90 erilaista sananpartta, kuvaa ja vertausta. Ne antavat Jeesuksen puheille aivan oman leimansa ja tekevät hänen opetuksensa elämänläheiseksi. Ne on otettu sen ajan ihmisille tutusta arjesta tai luonnosta. Ne selvittävät Jumalan valtakunnan salaisuuksia ja moni vaikeakin asia saa valoa.
Vertaukset salaavat
Vertaukset ovat samalla kuitenkin ikään kuin peitteitä, jotta "he nähdessäänkään eivät näkisi eivätkä kuullessaankaan kuulisi" (Luuk 8:10). Ne ikään kuin salaavat Jumalan totuudet järkeviltä ja viisailta ja ilmoittavat ne lapsenmielisille (10:21). Ne koskettavat sydäntä, jolla on kielensä, jota järki ei ymmärrä. "Peite pysyy edelleenkin paikoillaan... vasta Kristus sen poistaa" (2 Kor 3:14). Yleensä jokainen vertaus on kuva jostain arkisesta asiasta. Vaikeus on sen soveltamisessa Jumalan valtakuntaan ja omaan elämään.
Vertaustensa tähden Jeesusta oli helppo kuunnella. Hänen sanansa muisti jälkeenpäinkin. Meille eivät ehkä kaikki Jeesuksen kertomat arkiset asiat avaudu niin helposti kuin oman aikansa kuulijoille. Tarvitsemme selittäjää avuksemme jo vertausten silloiseen kulttuuriin sidotun asiasisällön ymmärtämiseksi. Vertauksia selitettäessä ei tule soveltaa kaikkia yksityiskohtia, vaan etsiä kunkin vertauksen varsinainen ja keskeinen asia, se yksi ainoa. Vertaus on vasta silloin saavuttanut tarkoituksensa, kun se on selitetty. Siihen tarvitaan Kristuksen seurakunnan apua.
Miten Jumalan valtakunta leviää?
Jumalan valtakunnan leviämistä tässä maailmassa Jeesus vertaa sinapinsiemeneen, joka kasvoi suureksi kuin puu (Luuk 13:19) ja hapatteeseen, joka hapatti koko taikinan (13:21). Tänään vielä kaikki on vähäpätöistä, mutta voitto on varma. Jotkut selittäjät ymmärtävät jälkimmäisen kuvan päinvastaisena. Paha tunkeutuu Jumalan kansan sekaan ja luopumus voittaa.
Maailma on kuin korjuukypsä pelto. Satoa on paljon, korjaajia vähän. On rukoiltava Jumala lähettämään väkeä elonkorjuuseen (Luuk 10:2). Jeesus vakuutti kalastaja Pietarille kutsuessaan tämän seuraajakseen: "Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja" (5:10). Sen havainnollisemmin ei Pietarin tulevaa tehtävää voinut luonnehtia.
Jeesus lähetti evankeliumin julistajat avuttomina niinkuin lampaat susien keskelle (Luuk 10:3). Hän antoi heille vallan polkea käärmeitä ja skorpioneja - kaikkea vihollisen voimaa (10:19). Kuitenkin oli suostuttava olemaan heikko ja kärsimään evankeliumin tähden. Työssä on oltava uskollinen, vaikka Herra viipyisi ja vaikka kuinka moni sanoisi, ettemme tahdo Jeesusta kuninkaaksi (19:11-27). Kerran Herra tulee ja silloin hän palkitsee uskollisen ja tuloksellinen työn.
Jokainen kelpaa ja kaikkia kutsutaan valtakuntaan
Valtakunnan kuningas sanoo, että hän on "tullut kutsumaan syntisiä, jotta he kääntyisivät" eivätkä "terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat" (Luuk 5:36). Siksi tähän valtakuntaan kelpaavat raajarikot ja sokeatkin (14:21). Jeesus totisesti ottaa vastaan ja hyväksyy seuraansa syntisiä (15:1-2). Hän on kuin paimen, joka etsii yhtä ainoaa eksynyttä lammasta (15:4). Yhdestäkin Jeesuksen puoleen kääntyneestä syntisestä iloitaan taivaassa (15:7). Hopearahan kadottanut nainen etsii sitä huolella, kunnes löytää (15:8). Mikä ilo taivaassa onkaan yhdestäkin syntisestä, joka tekee parannuksen (15:10). Jumala ei tahdo kenenkään hukkuvan.
Kirkkain helmi Jeesuksen vertausten joukossa liittyy juuri kadonneitten ja jälleen löydettyjen ilosanomaan. Isän tykö palaava hillittömästikin elänyt syntinen otetaan aina vastaan kuten tuhlaajapoika (Luuk 15:1-24). Isän käyttäytyminen oli aivan poikkeuksellista. Jo kaukaa hän armahti. Hän juoksi vastaan, syleili ja suuteli ennen kuin poika oli sanonut sanaakaan (15:20). Kuollut virkosi eloon. Isä koki saman, minkä Jaakob oli kokenut Joosefin kohdalla (1 Moos 37:33-35; 45:26-28). Ketä muuta vertauksen isä voikaan kuvata kuin Vapahtajaa itseään!
Valtakunnan kutsu on otettava vastaan
Kun Jeesus halusi havainnollistaa, miten ihmiset ottivat vastaan Jumalan sanan, hän kertoi vertauksen kylväjästä (Luuk 8:5-15). Tämän vertauksen Jeesus itse selitti - kuitenkin sen soveltamiseen menee koko elämän aika. Kylvö jatkuu tänäänkin ja jokaisessa sanan koskettamassa sydämessä taistellaan ja siellä tapahtuu jotain. Jeesus kyllä haluaa koota niinkuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä alle. "Mutta te ette tahtoneet tulla" (13:34).
Jeesuksen kutsuun ei tule vastata kevyesti. On harkittava kuten tornin rakentaja tai taisteluun lähtevä kuningas (Luuk 14:28-33). Kuitenkin liikkeelle on lähdettävä rohkeasti, sillä joka tarttuu auraan ja katsoo taakseen, ei ole sopiva Jumalan valtakuntaan (9:62). On mentävä, minne "meinaa". On arvioitava aika oikein, tajuttava, mitä pian tapahtuu ja nopeasti tehtävä päätös kuten teki epärehellinen taloudenhoitaja, joka oli tuhlannut isäntänsä omaisuutta (16:1-9).
Kutsu Jumalan valtakuntaan on kuin juhlakutsu suuriin pitoihin (Luuk 14:15-24): "Tulkaa, kaikki on jo valmiina". Tänäänkin ensin kutsutuilla on verukkeita. Siksi edelleenkin kutsutaan kaduilta köyhiä ja rampoja ja "vielä on tilaa" (14:22). Kutsu laajenee maan ääriin asti, jotta talo täyttyisi. Kutsun torjuneet tekevät itselleen todella kohtalokkaan päätöksen (14:24).
Moni on ahneuden vallassa ja rakentaa elämänsä omaisuuden varaan. Kamelin on helpompi mennä neulansilmästä kuin tällaisen rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan (Luuk 18:25). Rikas on kuin hullu mies, jolla ei ole aarretta Jumalan luona. Lopulta hän menettää kaiken (12:13-21). Ajallinen elämä ratkaisee ihmisen iankaikkisen kohtalon (16:19-31). Siksi ei tule olla sellainen kuin rikas mies, jonka elämä oli pelkkää ylellisyyttä ja juhlaa, mutta joka ei veljiensä tavoin kuunnellut eikä uskonut Jumalan sanaa eikä kääntynyt (16:30-31). Täynnä paiseita oleva köyhä Lasarus juhlivan rikkaan portilla oli onnellinen. Hänet enkelit korjasivat ja hän sai vaivoihinsa lohdun (16:25). Nimi Lasarus tarkoittaa Jumala auttaa.
Joka ottaa vastaan Jeesuksen sanat on kuin mies, joka taloa rakentaessaan teki kunnon perustan. Talo kesti. Mutta joka torjuu on kuin mies, jonka talo sortui heikon perustuksensa takia (6:48-49). Jumalan valtakuntaan vie ahdas ovi. Nyt se on avoin, mutta sulkeutuu kerran ja silloin on turha kolkuttaa ja huutaa (Luuk 13:24-25).
Jeesus vertaa itseään sulhaseen ja opetuslapsia häävieraisiin. Nyt on ilon aika, paastolla kurittamisen aika tulee myöhemmin, sillä Jeesus otetaan pois (Luuk 5:34). Näin Jeesus ennustaa kärsimyksestään. Samaan viittaa myös vertaus pahoista viinitarhan vuokraviljelijöistä. Lopulta nämä ahneudessaan tappoivat omistajan rakkaan pojankin (20:9-19).
Valtakunnan saama vastustus
Monet Jeesuksen vertaukset vievät meidät keskelle sitä kamppailua, jota hän kävi oman kansansa hengellisiä johtajia vastaan. Jeesuksen sanoma ja tehtävä jäykistyneen juutalaisen oppitradition keskellä oli kuin uusi viini kimmoisuutensa menettäneissä, vanhoissa leileissä. Leilit eivät kestäneet (Luuk 5:37). Eihän kukaan paikkaa vanhaa viittaansa ottamalla palan uudesta viitasta. Molemmat rikkoutuvat (5:36). Eräs tunnetuimpia Jeesuksen vertauksia on laupias samarialainen (10:25-37). Senkin taustalla oli Jeesuksen opetuksen kohdistuva arvostelu. Juutalaisille vain hurskas maanmies oli todellinen lähimmäinen. Nyt Jeesus osoittaa, että lähimmäinen onkin se, joka tarvitsee apuani. Rakkaudentekoja on tehtävä mitään kyselemättä.
Kutsu rukoukseen
Jeesus opetti hellittämättömän rukouksen tärkeyttä. Hän kertoi miehestä, joka vieraan saatuaan meni herättämään ystävänsä eikä hellittänyt ennen kuin tämä nousi vuoteestaan ja antoi hänelle, mitä häneltä puuttui (Luuk 11:5-8). On itsestään selvää, ettei yksikään isä poikansa pyytäessä aterialla kalaa ja munaa anna niiden sijasta käärmettä ja skorpionia. "Niin totta kai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhä Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät" (11:11-13). Ei tule koskaan lannistua, kuten ei sekään leskivaimo lannistunut, jota tuomari ei suostunut auttamaan. Kyllä Jumala kuulee ja auttaa niitä, jotka päivin ja öin huutavat häntä avuksi (18:1-8). Liekö tällainen vailla rukousvastauksia elävä usko kadonnut lopun aikana. Sillä Jeesus sanoi: "Mutta kun Ihmisen Poika tulee, löytääkö hän uskoa maan päältä?" (18:8).
Jeesus itse rukouksen esikuvana
Jeesus ei vain rohkaissut omiaan rukoukseen erilaisilla vertauksilla, vaan myös oman elämänsä esimerkillä. Kuten Jeesuksen rukoillessa taivas avautui (Luuk 3:21), niin myös hänen seuraajansa yllä on avoin taivas. Jeesus saattoi vetäytyä autiolle seudulle (5:16) ja yksinäisyyteen rukoilemaan (9:18). Hän kutsuu meitäkin kanssaan yksinäisyyteen. Kun Jeesuksen oli tehtävä mitä tärkein opetuslastensa valinta, hän lähti vuorelle ja "vietti siellä koko yön rukoillen Jumalaa" (6:12-13). Me liian usein päätämme suuriakin asioita kovalla kiireellä. Kriisin lähestyessä Jeesus kertoi rukoilleensa omiensa puolesta, ettei vain näiden usko sammuisi (22:32). Kriisi ja rukous kuuluvat yhteen.
Kerran Jeesuksen rukoillessa hänen kasvonsa muuttuivat ja hänen vaatteensa sädehtivät kirkkaan valkoisina. Kuului Jumalan äänen kaiku (Luuk 6:28-29,35). Rukouksessa taivas kosketti maata. Jeesuksen rukouselämä oli niin vaikuttavaa, että opetuslapset pyysivät, että hän opettaisi heitäkin rukoilemaan. Ja niin hän antoi meille Isä meidän rukouksen (11:1-4). Senjälkeen ei kenelläkään ole syytä sanoa, ettei hän tiedä, mitä tulee rukoilla.
Puhuttelevin on Jeesuksen rukoustaistelu Getsemanessa. Siellä hän antoi sanallisen muodon kaikkien aikojen tärkeimmälle ja vaikeimmalle rukoukselle. Sama sisältö oli jo Isä meidän rukouksessa. Nyt hän opetti saman oman elämänsä esimerkillä: "Mutta älköön toteutuko minun tahtoni vaan sinun" (22:40-46). Vielä Golgatallakin Jeesus rukoili (23:34,46).
4. EVANKELIUMI ON ILOSANOMA
Ilosanomaa syntisille ja köyhille
Jeesuksen sanoma oli hyvää uutista, ilosanomaa. Mutta yllättävää oli se, kenelle hän julisti tätä sanomaa. Luukkaan evankeliumi korostaa enemmän kuin muut evankeliumit, että Jeesuksen sanoma oli tarkoitettu syntisille, köyhille ja naisille.
Evankeliumin ytimen kohtaamme tutuissa Jeesuksen lauseissa: "Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta" (Mark 10:45). "En minä ole tullut kutsumaan hurskaita vaan syntisiä, jotta he kääntyisivät" (Luuk 5:32. "Juuri sitä, mikä on kadonnut Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan" (19:10). Jeesuksen luokse uskalsivatkin tulla kaikki syntiset ja hän otti heidät vastaan (15:1-2). Jeesus salli syntistä elämää viettävän naisen koskettaa ja voidella hänet öljyllä (7:37-39). Jeesus sanoi naiselle sanat, joissa on jokaisen ihmisen elämä ja autuus: "Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi" (7:48). Jeesus pelännyt ottaa syntisen miehen taloa majapaikakseen (19:7).
Kun Pietari kohtasi Jeesuksen hänestä tuli omissa silmissään syntinen ihminen (Luuk 5:8). Juuri Luukkaan evankeliumi on säilyttänyt Jeesuksen ihmeelliset vertaukset kadonneesta lampaasta, rahasta ja tuhlaajapojasta. Ne ovat rohkaisseet kautta aikojen tuhansia syntisiä ja omissa silmissään epäonnistuneita ihmisiä panemaan kaiken toivonsa syntisten Vapahtajaan (15:3-32). Vain tämä evankeliumi muistaa kuinka toinen rosvo ristillä pelastui (23:43).
Kun Jeesus julisti ilosanomaa köyhille, hän täytti profeetta Jesajan sanan (Luuk 4:18; 7:21). Jeesus myös sanoi opetuslapsilleen: "Autuaita olette te köyhät, sillä teidän on Jumalan valtakunta" (6:20). Köyhällä ei ole itsellään, mihin turvata. Mariakin ylisti Herraa siitä, että hän on korottanut alhaiset ja lähettänyt rikkaat tyhjin käsin pois (1:52-53). Jeesus näki rikkaiden panevan lahjoja uhriarkkuun ja köyhän lesken kaksi pientä lanttia. Jeesus väitti, että köyhän lesken lahja oli Jumalan silmissä enemmän kuin kaikki muut lahjat (21:1-4).
Ilosanomaa naisille.
Juutalaisuus ja islam ovat miesten uskontoja. Tänä päivänäkin juutalainen mies kiittää Jumalaa aamurukouksessaan siitä, ettei ole luotu naiseksi. Luukkaan evankeliumissa Jeesuksen elämän monet yksityiskohdat kerrotaan aivankuin Marian silmillä. Näin nimenomaan evankeliumin alkukertomuksissa, joissa miehet ovat taustalla ja naiset Jumalan tekojen keskushenkilöitä. Luukas muistaa mainita myös naisista, jotka avustivat Jeesusta ja hänen opetuslapsiaan omilla varoillaan (Luuk 8:1-3). Oli naisia, jotka seurasivat Jeesusta Galileasta Jerusalemiin. Vain naiset olivat Jeesuksen ristin juurella (23:49). He myös katselivat kuinka Jeesus pantiin hautaan (23:55). Naiset riensivät aamuvarhaisella Jeesuksen haudalle (24:1). He olivat ensimmäisinä viemässä sanaa Jeesuksen ylösnousemuksesta (24:9).
5. SANOMA PELASTUKSESTA JA JUMALAN VALTAKUNNASTA
Luukkaan evankeliumin eräs tärkeä teema on sanoma pelastuksesta. "Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman, mutta saattaa itsensä tuhoon ja turmioon?" (Luuk 9:25). Kysymys pelastumisesta on ihmiselle tärkeämpi kuin koko maailman saaminen omakseen. Jeesus on Jumalan ihmisille valmistama pelastus (Luuk 2:30). Hän on väkevä pelastaja Daavidin suvusta (1:69). Nimi Vapahtaja (2:11, 1:47) merkitsee pelastajaa (kr. soteer). Ihmisen Poika on nimenomaan tullut pelastamaan, ei kadottamaan ihmisten sieluja (9:56). Jeesus sanoikin Sakkeukselle: "Tänään on pelastus tullut tämän perheen osaksi" (19:9). Pelastus on Jeesuksessa.
Juuri Jeesukselta kysyttiin kaikkina aikoina ihmisiä syvästi koskettaneesta asiasta: "Herra, onko niin, että vain harvat pelastuvat?" (Luuk 13:23). Hän onkin ainoa, joka tähän kysymykseen antaa lopullisen vastauksen. Hän on ovi elämään ja siksi: "kilvoitelkaa päästäksenne sisään" (13:24). Ensin on huolehdittava omasta sisäänpääsystä ja vasta sitten toisten.
Usko ja pelastus
Kylväjä-vertauksessa tien oheen pudonneet siemenet kuvaavat sellaisten sydämiä, joilta perkele ottaa sanan pois, "jotta he eivät uskoisi ja pelastuisi" (Luuk 8:12). Usko ja pelastus kuuluvat yhteen. Pelastuksen sisältönä tässä ajassa on syntien anteeksiantamus (1:77). Siksi Jeesus sanoi niin voimakkaasti halvaantuneelle miehelle: "Sinun syntisi on annettu anteeksi" (5:20). Apostolien teoissa tämä sama teema pelastuksesta toistuu vielä korostetummin kuin Luukkaan evankaliumissa (Apt 2:21,40,47; 4:12; 7:25; 11:14; 13:26,47; 15:11; 16:17,30-31; 28:28).
Jumala toteuttaa oman pelastussuunnitelmansa valtakuntansa tulemisessa. Matteuksen evankeliumista tuttu sanoma taivasten valtakunnasta toistuu nyt sanomana Jumalan valtakunnasta. Sillä valtakunnalla ei ole loppua (Luuk 1:33). Se on nyt tullut lähelle (10:11), kun sitä Jeesuksen käskystä julistetaan (4:43; 9:2,60; 16:16). Kuitenkaan valtakunta ei tule vielä näkyvällä tavalla (17:20), vaan se on sisällisesti niissä, jotka uskovat (17:21). Kerran se on tuleva (22:18) ja ilmestyvä (19:11). "Autuas se, joka saa olla aterialla Jumalan valtakunnassa" (14:15) ja juuri sitä katuva ryöväri pyysi valtakunnan ristiinnaulitulta kuninkaalta (23:42).
Lupaus ja täyttymys
Pelastushistoriassa Jumala oli antanut sanansa kautta ihmisille monia lupauksia. Keskeisin niistä oli lupaus Vapahtajasta, syntien anteeksiantamuksesta ja Pyhä Hengen osallisuudesta (Apt 2:4,33,39; 7:17; 13:23,32). Ihmisen tulee elää turvautuen Jumalan lupauksiin. Aikanaan Jumala täyttää kaikki muutkin lupauksensa kuten hän täytti lupauksen Vapahtajasta. Jumalan valtakunta ilmestyy (Luuk 22:16).
Tämän lupaus ja täyttymys-teeman rinnalla on myös sanoma Jumalan maailmansuunnitelmasta. Sen alkuna on luominen ja se päättyy Kristuksen paluuseen. Luomisen ja paluun välisessä ajassa on kolme vaihetta. Ensin oli Israelin, lain ja profeettojen aika. Toisena on ajan keskus, Jeesuksen syntymä, elämä, kärsimys ja ylösnousemus. Nyt eletään kolmatta aikakautta, Pyhän Hengen ja seurakunnan aikaa, jolloin on saarnattava kääntymistä Jeesuksen nimessä syntien anteeksiantamiseksi kaikille kansoille (Luuk 24:47). Tämä aikakausi päättyy Kristuksen tulemukseen. Vasta silloin Jumalan valtakunta tulee varsinaisesti ja lopullisesti.
Jumalan valtakunta on siellä, missä Jeesus Kristus on. Siksi Jeesuksen syntymä oli Jumalan kunnian ilmestymistä (Luuk 2:14). Nyt Jumala oli antanut Pelastajan, joka on Israelille daavidilainen Messias, Voideltu ja koko ihmiskunnalle Herra, Kyrios. Siksi evankeliumi korostaa Jeesuksen elämässä ajanmäärettä tänään (ks. 2:11,29; 3:22; 4:21; 19:5,9; 23:43). Jeesuksen elämä oli ainutlaatuinen ja kertakaikkinen ja kaikki sen päivät olivat Jumalan lupausten täyttymystä, suurta ajan keskusta, ratkaisevaa tänään - aikaa. Herran otollinen vuosi oli nyt tullut (4:19).
6. JEESUKSEN KÄRSIMYSHISTORIA LUUKKAAN MUKAAN
Viimeinen viikko oli alkanut (Luuk 19:28-48)
Jeesus oli tullut opetuslapsineen Öljymäelle. Kuinka suurenmoisena Luukkas kuvaakaan Jeesusta matkalla julmaan kuolemaan. Ei pelkoa, ei epävarmuutta, jokainen pieni yksityiskohtakin oli aivankuin edeltä valmistettu. Jeesus tiesi, että kylästä löytyy aasinvarsa. Hän jopa antoi opetuslapsilleen ne sanat, jotka vapauttivat varsan heidän käyttöönsä (Luuk 19:30-34).
Kun Jeesus ratsasti alas Öljymäen rinnettä täytti riemu koko opetuslasten joukon eivätkä he enää voineet vaieta, vaikka niin vaadittiin. Kivetkin tuntuivat huutavan. Siinä tuli kuningas Herran nimessä ja hänen mukanaan rauha. Riemuhuudoissa oli sama sanoma kuin enkelten ylistyksessä jouluyönä (19:35-40). Rauhan kuningas näki itkien edessä olevan kaupungin sotaisan ja julman hävityksen ja paljasti syyn siihen (19:41-44). Vielä kerran hän osoitti, että Jumalan huoneesta olikin tehty rosvojen luola (19:45-46). Hän oli kansan suosiossa ja he halusivat jatkuvasti kuulla häntä (19:48).
Kenen valtuuttamana Jeesus toimi? (Luuk 20:1-47)
Jeesus hallitsi täysin tilanteen suuren neuvoston jäsenten vaatiessa temppelissä hänen valtuuksiaan. Jeesus osoitti heidän toimivan ihmispelon johtamana (Luuk 20:1-8). Vertauksessa viinitarhan vuokraajista hän paljasti kansan hengellisten johtajien aikeet tappaa hänet (20:19). Hän on se rakas poika, perillinen, se kulmakivi, jonka rakentajat hylkäsivät. Jeesusta ei saatu sanoista kiinni, jotta hänet olisi voitu luovuttaa virkavallan käsiin (20:20). Vastustajat joutuivat vaikenemaan. Tosin myöhemmin he valheellisesti väittivät Pilatukselle Jeesuksen kieltävän maksamasta veroja keisarille (23:2).
Jeesus mykisti ylösnousemuksen kieltävien saddukeusten väitteet ja lainopettajienkin on pakko myöntää, että Jeesus opettaa oikein (Luuk 20:39). Vastustajilta katosi rohkeus. Jeesus osoitti Kuningaspsalmin 110 puhuttelevan Messiasta Daavidin herraksi eikä vain pojaksi (20:44). Se vaikutti niin voimakkaasti, että juutalaiset rabbit vaikenivat tästä Psalmista kolmannen vuosisadan puoliväliin asti.
Sanoma lopusta (Luuk 21:5-38)
Jeesus näki ennakolta temppelin lähestyvän lopun (Luuk 21:5-7). Hän antoi siitä ajasta ohjeet opetuslapsilleen (21:20-24). Hänen opetuksensa tulevaisuudesta laajeni koko maanpiiriä koskevaksi. Kuitenkin Jeesuksen opetuksessa lopunajoista keskeisenä on hänen seuraajiensa kohtalo. Hän varoitti omiansa harhoilta (21:8), hätääntymisestä (21:9). Hän kehotti kestävyyteen vainon tullessa: "Edes hiuskarva päästänne ei mene hukkaan" (21:12-19). Ihmiset lamaantuvat pelosta, kun Ihmisen Poika tulee suuressa voimassaan (21:25-27). Mutta opetuslasten on nostettava rohkeasti päänsä pystyyn (21:28) ja nähtävä milloin kesä on lähellä (21:30). Tuo päivä ei saa yllättää ja siksi on pysyttävä alati valveilla ja rukoiltava (21:34-36).
Valmistautuminen viimeiselle aterialle (Luuk 22:1-13)
Yksi Jeesuksen valitseman ydinjoukon jäsenistä oli valmis luovuttamaan Jeesuksen mahdollisimman vähin äänin vihamiesten käsiin (Luuk 22:1-6). Tämä näytti osoittavan Jeesuksen arvovallan heikkoutta. Monet pienet yksityiskohdat, kuten mies, joka kantoi vesiastiaa juuri oikealla hetkellä, oikeassa paikassa, kuitenkin osoittavat, että kaikki oli ylhäältä valmistettu. Sattuma ja ihmisten kavaluus eivät määränneet tapahtumien kulkua. Ja niin löytyi tungokseen asti täydestä kaupungista suuri varustettu yläkerran huone (22:8-13). Juudaskaan ei tiennyt ennakolta paikasta. Siksi he saattoivat vangitsijoita pelkäämättä syödä viimeisen aterian.
Ateria (Luuk 22:14-38)
Tuo ateria oli maailmanhistorian merkittävin, sillä sen leipä ja viini ei ole loppunut tähän päivään mennessä ruokkimasta matkalla olevaa Jumalan kansaa. Mekin olemme usein olleet mukana sillä aterialla. Jälleen Jeesus paljasti, mitä tulevaisuus toi tullessaan. Kavaltajan käsi oli samalla pöydällä (Luuk 22:21-23). Aterialle osallistuvat olivat kuitenkin kiinnostuneempia omasta tärkeydestään (22:24). Jeesus taas kutsui heitä palvelijan nöyryyttävään osaan. Kerran tulee heidän vallankäyttönsä aika (22:28-30). Tänään saatanalla on valtaa. Juudas on jo menetetty, itsevarma Pietari oli vaaravyöhykkeessä (22:31-34). Suuri esirukoilija on kuitenkin vierellä ja koetuksen läpikäynyt voi vahvistaa muita. Jeesus huolehti, ettei mitään puuttunut, kun he lähtivät syvimpään pimeyteen (22:35-38).
Getsemanessa (Luuk 22:39-46)
Sinä yönä Jeesus pyysi omiaan rukoilemaan, mutta siihen heistä ei ollut (Luuk 22:40, 45-46). Vapahtajan tuskat ja veripisarat osoittivat, ettei ole helppo rukoilla Jumalan tahdon toteutumista (22:42-44). Jumala tahtoi, että Jeesus kantaisi ihmisten synnit. Tämä tahto ei muuttunut, mutta enkeli tuli ja vahvisti.
Pimeyden aika alkoi (Luuk 22:47-53)
Läheisen suudelma aloitti pimeyden ajan (Luuk 22:53) Jeesuksen elämässä. Se oli miekkojen ja keihäitten aikaa. Jeesus ei sallinut omillensa samoja keinoja (22:49-51). Pietari ei sinä yönä kestänyt koetusta ja niin hän turvautui sekä miekkaan että valheeseen (22:54-60). Mutta kun Jeesus katsoi kieltäjään, tämän purskahti itkuun (22:61-62). Rakkaus voitti Pietarin eivätkä omat synnit vieneet tuhoon kuten veivät Juudaksen.
Syytettynä ja tuomittuna (Luuk 22:54-23:25)
Pilkattuna ja piestynä Jeesusta vaadittiin Suuren neuvoston edessä ilmaisemaan kuka hän on. Jeesus sanoi totuuden. Mutta se oli kuulustelijoista Jumalan pilkkaa ja toi Jeesukselle kuolemantuomion (Luuk 22:67-71). Jeesus joutui Pilatuksen ja Herodeksen eteen. Toinen halusi vapauttaa, toinen kohteli halveksivasti. Lopulta kansan huuto voitti (23:23).
Golgatalla (Luuk 23:26-56)
Matkalla Golgatalle jerusalemilaiset naiset valittivat niinkuin ainokaista valitetaan (Luuk 23:37; Sak 12:10-11). Se ei ollut katuvien itkua. Siksi Jeesus vielä kerran varoitti Jerusalemia edessä olevasta tuhosta (23:28-31).
Evankeliumit eivät kuvaile ristiinnaulitsemisen yksityiskohtia eikä Jeesuksen tuskia. Ristiinnaulitseminen oli julma ja paljon käytetty mestaustapa. Jeesuksen syntymän tienoissa oli Juudeassa ristinnaulittu 2000 kapinoivaa juutalaista. Roomassa vuoden 64 tienoissa jKr naulittiin kristittyjä ristille ja juutalaissodan aikana vuonna 70 jKr oli jälleen ristejä pystyssä Jerusalemin ympäristössä.
Jumalan kansaa on auttanut eläytymään Jeesuksen kärsimyksiin läpi aikojen Psalmin 22:n sanat ja monet virret. "Tulkaa kaikki, katsokaatte, piinaa rakkaan Herramme. Itkekää, valittakaatte, kärsii Vapahtajamme" (virsi 67).
Jeesuksen seitsemän sanaa ristillä
Neljä evankeliumia ovat tallettaneet ristin tapahtumista kaikkein keskeisimmät asiat. Jeesus oli tajuissaan loppuun asti ja hänen sanansa jäivät mieleen.
Jeesus rukoili anteeksiantamusta telottajilleen: (1) "Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät (Luuk 23:34). Hän kantoi huolta leskiäitinsä tulevaisuudesta ja sanoi: (2) "Nainen, tämä on poikasi!" ja rakkaimmalle opetuslapselleen: "Tämä on äitisi!" (Joh 19: 26-27). Hän ei torjunut ryövärin pyyntöä: "Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi" (Luuk 23:42). (3) "Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa" (Luuk 23:43). Yhdeksännellä hetkellä (klo 15) Jeesus huusi julki Psalmin sanoin sovitustyönsä suuren salaisuuden:(4) "Eeli, Eeli, lama sabaktani" (Matt 27:46; Mark 15:34). Ainoa tuskaa ilmaiseva Jeesuksen sana oli: (5) "Minun on jano" (Joh 19:28) ja siinäkin sanassa täyttyivät kirjoitukset. Kun Jeesus oli ottanut hapanviinin, hän sanoi nuo ratkaisevat sanat: (6) "Se on täytetty" (Joh 19:30). Velka oli maksettu ja synnit sovitettu. Nuo sanat ovat lohduttaneet ahdistuneita, mitantäyttämättömiä omiatuntoja halki kahden vuosituhannen. Viimeiset Jeesuksen sanat ovat jälleen Psalmista (Ps 31:6). Ne olivat luottavaisen sydämen huuto Isälle: "Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni" (Luuk 23:46). (Ks. virsi 66).
7. YLÖSNOUSEMUKSEN TODISTAJINA (Luuk 24:1-53)
Ristin tapahtumat eivät merkitse palavimmallekaan kristitylle mitään, ellei Jeesus ole noussut kuolleista. Ilman ylösnousemusta risti olisi vain eräs tuon ajan mestauspaaluista - ei mitään sen enempää. Ilman ylösnousemusta Jeesus olisi vain yksi lukemattomista toisen ihmisen kädellä surmatuista. Hän olisi vain eräs juutalaisuuden keskuudesta syntyneistä messiaskandidaateista, jotka ovat pettyneet ja pettäneet ja vaipuneet unohduksiin. Vasta ylösnousemus vahvisti Jeesuksen todelliseksi Messiaaksi ja ainoaksi juutalaiseksi, jonka nimi tunnetaan koko maailmassa.
Ylösnousemus antoi Jeesuksen opetukselle Jumalan arvovallan hänen omaistensa, juutalaisten ystäviensä ja apostoliensa keskuudessa. Syntyi Jeesuksen ylösnousemuksesta sydämestään vakuuttunut ydinjoukko. He kestivät uskossaan silloinkin, kun vuosikymmenet kuluivat ja apostoleista yksi toisensa jälkeen sai väkivaltaisesti surmansa. He kestivät, vaikka Jeesus ei tullutkaan takaisin heidän odottamallaan tavalla eikä ajalla (vrt. Apt 1:11).
Luukas oli itse kirjoittaessaan evankeliumiaan vuosikymmeniä näiden tapahtumien jälkeen vakuuttunut ja halusi vakuuttaa lukijoitaan kerrottujen tapahtumien luotettavuudesta (Luuk 1:4). Jeesus osoitti valitsemilleen apostoleille monin kiistattomin todistein olevansa elossa (Apt 1:3). Nyt on meidän vuoromme liittyä tähän sydämestään vakuuttuneiden todistajien ketjuun: Jeesus on totisesti noussut kuolleista ja kuolemallaan kuoleman voittanut.
Voimme koota Jeesuksen ylösnousemuksen todisteet neljään kohtaan. Epäilijää ne tuskin vakuuttavat. Ihminen aina keksii uusia vastaväitteitä. Ehkä ne kuitenkin auttavat sellaista, joka haluaisi uskoa, mutta joka ei vielä osaa. Ehdottoman varmaa oli, että Jeesuksen hauta oli tyhjä ja hänen ruumiinsa oli jossakin (Luuk 24:3). Tätä tosiasiaa eivät kiistäneet pahimmat vastustajatkaan. Tälle on löydyttävä jokin selitys. Selityksiä on kyllä sepitetty kautta aikojen. Ensimmäinen väite oli, että opetuslapset varastivat ruumiin (Matt 28:13). Kenties opetuslapset erehtyivät haudasta (vrt. Luuk 23:55). On myös väitetty, että Jeesus vain oli pyörtynyt ja lähtenyt omin voimin liikkeelle kaiken kidutuksen, yli kuuden tunnin ristillä riippumisen ja keihäällä puhkaisemisen jälkeen (Joh 19:34). Entä jos roomalaiset kätkivätkin ruumiin? Tosin silloin olisi luullut heidän muutamaa päivää myöhemmin kumoavan opetuslasten väitteet ylösnousemuksesta tuomalle sen esiin. Pilatuskin oli maaherrana aina vuoteen 36 jKr:n asti.
Oli miten oli, hauta oli jo kolmantena päivänä tyhjä! Juutalainen historioitsija Geza Vermes päättelee: "Lopulta, kun kaikkia perusteluja on tutkittu ja punnittu, ainoa historiantutkijan hyväksyttävissä oleva johtopäätös on väistämättä, että sekä puhdasoppisten että liberaalien kannattajien ja kriittisten agnostikkojen - ja ehkäpä itsensä opetuslastenkin - mielipiteet ovat yksinkertaisesti tulkintoja yhdestä ainoasta hämmentävästä tosiasiasta: nimittäin, että naiset jotka lähtivät suorittamaan viimeistä kunnianosoitusta Jeesukselle eivät kauhukseen löytäneetkään ruumista, vaan tyhjän haudan" (France).
Toinen todiste on mirhan ja aloen sekoituksen kyllästämät käärinliinat. Ne olivat olleet erikseen Jeesuksen pään ja ruumiin ympärillä. Ne olivat tyhjässä haudassa oikealla paikalla kuin kaksi ehjää koteloa (Joh 20:1-10). Kun haudalle tullut Johannes sen näki, hän uskoi heti (Joh 20:8), että Jeesus oli noussut kuolleista ja siirtynyt kuoleman tilasta aivan uuteen olotilaan. Siksi kotelot eivät olleet rikkoutuneet (vrt. Joh 11:44). Kun Jeesus herätti Lasaruksen kuolleista, tämä tuli ulos jalat ja kädet siteissä ja kasvot hikiliinan peittäminä (Joh 11:44).
Kolmas todiste on se, että Jeesus nähtiin. Jeesus osoitti kuolemansa jälkeen monin todistein elävänsä. Hän näyttäytyi opetuslapsilleen neljänkymmenen päivän aikana (Apt 1:3) ainakin 11 kertaa. Hän ilmestyi kirkkaassa auringonvalossa, kävelymatkalla, aterialla, puutarhassa. Hän tarjosi aterian ja söi itsekin. Hän oli todellinen, vaikkakin ainutlaatuinen ja vapaa ajan ja paikan rajoista. Jälleen on selitettävä jollain tavoin nämä yli kuukauden kuluessa, eri paikoissa ja jopa sadoille ihmisille yhtäaikaa tapahtuneet Jeesuksen ilmestymiset (1 Kor 15:5-8). Tietysti aina voidaan väittää, että kertomukset olivat sepitettyjä tai hallusinaatioita. Näin siitäkin huolimatta, että osa niistä oli kirjallisessa muodossa silminnäkijöiden vielä eläessä (1 Kor 15:6) ja niistä kerrottiin heidän kuullen seurakuntien kokouksissa.
Neljäs todiste on opetuslasten muuttunut asenne. Jeesukseen syvästi pettyneet ja masentuneet opetuslapset epäilivät pitkän aikaa, olisiko Jeesus todella noussut ylös kuolleista. Jokainen evankeliumi kertoo opetuslasten kamppailusta kohti luottamusta: Matt 28:17;
Mark 16:11,13,14; Luuk 24:11,12,22,23,25,37-45; Joh 20:2,9,25,27; 21:12. Meille on arvokasta se maininta, että opetuslapset eivät olleet ymmärtäneet, että KIRJOITUSTEN MUKAAN Jeesus oli nouseva kuolleista (Joh 20:9) Jeesuksen piti avata heidän mielensä ymmärtämään kirjoitukset (Luuk 24:45). Juuri sitä jokainen tämänkin päivän Raamatun lukija tarvitsee. Usko Jeesuksen ylösnousemukseen on aina myös uskoa Raamatun sanaan. "Hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu" (1 Kor 15:4).
Vähitellen opetuslapset vakuuttuivat Jeesuksen ylösnousemuksesta. Nyt he olivat valmiit ruoskimiseen, vankeuteen ja jopa kuolemaan tämän vakaumuksensa puolesta. Eräs englantilainen korkeimman oikeuden tuomari kirjoitti ystävälleen: "Lakimiehenä olen tehnyt huolellisen tutkimuksen ensimmäisen pääsiäispäivän tapahtumien todistuksista. Minun mielestäni todistusaineisto on sitova. Itse olen monen monta kertaa korkeimmassa oikeudessa langettanut tuomion todistusten nojalla, jotka eivät ole läheskään niin vakuuttavia. Johtopäätösten täytyy pohjautua todisteihin, ja rehellinen todistaja on aina koruton ja huomiota välttelevä. Evankeliumin todistukset ylösnousemuksesta täyttävät nämä vaatimukset, ja lakimiehenä hyväksyn ne varauksettomasti rehellisten ihmisten todistuksina tosiasioista, joiden paikkansapitävyydestä heillä oli tilaisuus omakohtaisesti vakuuttua" (John R. Stott, Kristinuskon perusteet). Historiallinen tosiasia on joka tapauksessa, että alkukirkossa alusta alkaen tunnustauduttiin siihen vakaumukseen, että Jumala herätti Jeesuksen kuolleista.
Jeesuksen ylösnousemukseen liittyneille tosiasioille ei ole tähän mennessä annettu muuta uskottavaa selitystä kuin mitä on evankeliumeissa. Aikamme ihminen voi kuitenkin kieltäytyä myöntämästä mahdolliseksi sellaista, mitä nykyinen ymmärryksemme ei pysty luonnontieteellisesti selittämään. Tällä tavoin selittämätön on evankeliumien kertoma Jeesuksen ruumiin virkoaminen johonkin aivan uuteen elämänmuotoon. Se on ollut tähän mennessä ainutkertainen ja ainutlaatuinen tapahtuma. Todisteena meillä ovat pelkät kirjalliset kuvaukset tästä tapahtumasta. Nekin ovat sellaisten tallettamia, jotka uskovat Jeesuksen nousseen kuolleista.
Jeesuksen ylösnousemusta on julistettu totuutena jo lähes 2000 vuotta. Koko tämän ajan osa kuulijoista on kieltäytynyt pitämästä sitä totena. "Jotkut vakuuttuivatkin siitä, mitä hän puhui, mutta toiset pysyivät epäuskoisina" (Apt 28:24). Näin tulee jatkumaan kristityn vakaumuksen mukaan Kristuksen tulemukseen asti. Olemme valinnan edessä.