42. viikko (lokakuu)

USKO SAIRAANAKIN

Painiskelin muutama päivä sitten erään saamatekstin kimpussa (Matt 21:14-16). Siinä kerrotaan Jeesuksen tekemistä parannusihmeistä. Ongelma on paljonkin askarruttanut niin omalla kohdalla kuin monen sairaan ja ahdistetun ystävän kohdalla. Nyt kuitenkin tekstin äärellä luulin löytäneeni jotakin uutta. Saanen sen jakaa kanssanne.

Sairasten parantaminen rukouksella, sanan voimalla ja ihmeenä ei ollut harvinaista Jeesuksen aikana. Tuskainen sairas oli silloinkin valmis etsimään apua miltei mistä vain ja siksi pieninkin toivon herättäjä sai aina asiakkaita. Näitä parantajia oli paljon liikkeellä silloin kuten nytkin. Mutta Jeesuksen parantava toiminta oli laadultaan, rehellisyydeltään ja seurauksiltaan aivan omaa luokkaansa. Emme voi häntä verrata meidän aikamme ihmeparantajiin.

Mutta Jeesuksen parantava toiminta ei ollut hänen varsinaista työtään. Siksi hän ei tullut maailmaan. Se ei ollut edes merkki siitä, että hän on Jumala. Merkki oli Joonaan merkki (Luuk 11:29) eli ylösnousemus. Hänen ihmetekonsa tosin vakuuttivat monelle hänen olevan Messias, mutta siksi hän ei varsinaisesti parantanut. Hän paransi siksi, että hän halusi palvella ja tehdä hyvää. Jeesus näki kansanjoukot niin nääntyneinä ja hyljättyinä, että hänen tuli niitä sääli. Ja hän teki heidän ahdistuksensa auttamiseksi siinä tilanteessa sen, mitä voi. Hän vaelsi ympäri ja teki hyvää (Matt 9:35; Apt 10:38).

Luther on sanonut tämän asian terävästi: "Lain opettaminen ja ihmeiden tekeminen kuuluvat siis poikkeuksellisiin hyviin tekoihin, joiden vuoksi hän ei erikoisemmin tullut - Ja eihän lain opettaminen olekaan mikään Kristuksen vakituinen virka, jota varten hän tuli maailman, vaan satunnainen." "Tähän viimeksimainittuun on luettava mm. sekin, että hän paransi sairaita, herätti kuolleita, teki hyvää ansiottomille ja lohdutti murheellisia. Ovathan nämä ihania, jumalaisia tekoja ja armonosoituksia, mutta ne eivät ole olennaisesti Kristuksen tekoja: ovathan profeetatkin opettaneet lakia ja saaneet aikaan ihmeitä."

On murheellista, jos vain Jeesuksen poikkeuksellisten ja satunnaisten hyvien tekojen perusteella Jumala koetaan todelliseksi ja niillä vahvistetaan uskoa. Sivuasia tuodaan silloin liiaksi etualalle ja huomaamatta edistetään epäuskoa, maailmallisuutta ja jopa jumalattomuutta.

Eikö se ole epäuskon vahvistamista kun uskoa yritetään vahvistaa näkyvillä ja erikoisilla tapahtumilla ja teoilla? Vahva usko on vain sellaisella, joka uskoo mitään näkemättä pelkän lupauksen pohjalta.

Eikö se ole maailmallisuutta, että sairautta ja kärsimystä, jolla Jumala valmistaa meitä iäisyyttä varten, ei osata ottaa hänen kädestään, vaan halutaan tämä ajallinen elämä mukavaksi ja ihanaksi?

Eikö se ole jumalattomuutta, jos ei nähdä Jumalaa kaiken Luojana ja ylläpitäjänä, joka kaikkivaltiaana johtaa kaikkea, vaan vaaditaan Jumalan todelliseksi tulemiseen jotain muuta kuin auringonpaistetta ja sadetta tai Jumalan erityistä ilmoitusta hänen sanassaan? Eikä osata yksin häneen turvata silloin, kun hän kätkeytyy meidän aistimiltamme tavoittamattomiin.

Jeesus tuli palvelemaan (Matt 20:28). Hän palvelee sinua silloinkin, kuri ahdistuneena ja sairaana viivyt hänen edessään etkä koe saavasi mitään muutosta tilanteeseesi. Hänen ymmärryksensä on tutkimaton, mutta hänen palveleva rakkautensa ehtymätön.

Jeesus tuli antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä (Matt 20:28). Siinä on hänen varsinainen tehtävänsä - päätyönsä. Hän ei vapauta sinua perkeleen vallasta sillä, että hän ottaa pois sinulta syövän tai päänsäryn tai antaa hyvän olon masennuksen tilalle. Hän riistää saaliin Saatanalta siten, että hän päivittäin uskon kautta kätkee sinut anteeksiantamuksen verhoon, missä saat vieraan vanhurskauden ja uskosta vanhurskaaksi tulleena rauhan Jumalan kanssa.

VOIMATTOMALLE VOIMAA

Jouduin yllättäen muutamaksi päiväksi sairasvuoteelle ja tunsin syvää voimattomuutta. Jälleen huomasin, ettei ole helppoa olla heikko. Se on tuskastuttavaa, vastenmielistä ja vaikeaa. Ehkä lapsen on helppo olla heikko, mutta aikuisena haluaa olla vapaa, toimia tahtonsa mukaan. Heikko on avuton.

Sitä ihmeellisempää on huomata, kuinka Paavali toteaa: "Me iloitsemme, kun olemme heikot" (2 Kor 13:9). Tämä on sitä merkillisempää, kun tiedämme kirjeen vastaanottajien purevasti arvostelleen Paavalia hänen heikkoutensa tähden: "Ruumiillisesti läsnäollessaan hän on heikko." - Ja mikä on kaikkein pahinta lähetyssaarnaajan elämässä: "Eikä hänen puheensa ole minkään arvoista" (10: 10). Paavalin heikkous lähetystyössä oli sairaudesta johtuvaa ja niin näkyvää, että kuulijoilla oli kiusaus halveksia ja vieroa häntä hänen ruumiillisen tilansa tähden (Gal 4:14). Pakanallisen ajattelun mukaan Jumalan valitsema ihminen ei voi olla heikko eikä sairas.

Paavali ei hävennyt paljastaa kuulijoilleen, kuinka hänen rasituksensa olivat olleet yli voimien käyvät ja kuinka epätoivoinen hän oli ollut (2 Kor 1: 8). Hän ei pelännyt tunnustaa olevansa kaikin tavoin ahdistettu ihminen, joka koki pelkoa (7:5) aina masennukseen asti. Hän ei häpeä tunnustaa kirjoittavansa suuressa sydämen ahdistuksessa ja hädässä monin kyynelin (2:4). Hän myöntää avoimesti, että hänen ulkonainen ihmisensä menehtyy ja maallinen maja hajotetaan maahan. Siksi hän huokaa raskautettuna eikä tahtoisi riisuutua. (5:1-4.) Lähetystyössään hän oli kaikin tavoin ahdingossa, neuvoton, maahan kukistettu.

Kuitenkin Paavali kesti. Hänen suuri heikkoutensa ei johtanut häntä lamaantumiseen. "Kuolemaisillamme, ja katso me elämme (2 Kor 6:9). "Murheellisina, mutta aina iloisina - mitään omistamatta, mutta kuitenkin omistaen kaiken." Hän oli oppinut Jumalan valtakunnan salaisuuden, jossa Jumala joka hetki luo tyhjästä kaiken ja "kutsuu olemattomat, ikään kuin ne olisivat'' (Room 4:17). Jumalan voima tulee näin täydellisesti ilmi ihmisen heikkoudessa.

Paavali oli ennen kääntymistään ollut vahva ihminen, joki oli pystynyt suurenmoisiin saavutuksiin. Kristuksen edessä hänestä oli tullut syntisistä suurin, joka tarvitsi vain armoa. Ennen hänet omat tekonsa nostivat hänet korkeuksiin, nyt hän oli kokonaan Kristuksen sovittavan teon varassa. Hän tarvitsi aina enenevää armoa. Tällaisen rakastavan ja anteeksi antavan Kristuksen tähden ei tarvitse enää pelätä heikkoutta, vaan voi jopa olla mielistynyt heikkouteen (2 Kor 12:10).

Luther kirjoittaa samasta asiasta: "Sitten hän antaa hurskaiden menettää voimansa ja joutua ahdinkoon niin, että kaikki luulevat heidän loppunsa ja viimeisen hetkensä tulleen, mutta juuri silloin hänen voimansa on heitä lähinnä, niin kätkettynä ja salaisena, etteivät edes ahdingossa olevat itse sitä tunne, vaan ovat kokonaan uskon varassa. Siinä on Jumalan koko voima ja käsivarsi, jos vain on uskoa, joka sitä odottaa. Ahdingon mentyä ohi käy ilmi, mikä voima heikkouteen on kätkettynä. Katso, siten Kristus menetti voimansa ristillä ja juuri siellä hän osoitti suurinta voimaa: hän voitti synnin, kuoleman, maailman, helvetin, perkeleen ja kaiken pahan. Sillä tavoin kaikki marttyyrit olivat voimakkaita ja voittivat ja sillä tavoin voittavat vielä nytkin kaikki kärsivät ja sorretut. Sen tähden Jooel sanoo: 'Voimaton sanokoon: minulla on runsaasti voimaa', mutta uskossa, ei ulkonaisesti. "